Kommunistisen puolueen manifesti

I. Porvarit ja proletaarit

Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa.

Vapaa ja orja, patriisi ja plebeiji, paroni ja maaorja, ammattikuntamestari ja kisälli, lyhyesti sanoen sortaja ja sorrettu ovat aina olleet vastakkain, käyneet keskeytymätöntä, milloin peitettyä, milloin avointa taistelua, mikä joka kerta on päättynyt koko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen häviöön.

Historian aikaisempina kausina havaitsemme miltei kaikkialla yhteiskunnan täydellisen jakautumisen eri säätyihin, moniportaisen asteikon yhteiskunnallisia asemia. Vanhassa Roomassa oli patriiseja, ritareita, plebeijejä ja orjia: keskiajalla feodaaliherroja, vasalleja, ammattikuntamestareita, kisällejä, maaorjia ja lisäksi melkein jokaisessa tällaisessa luokassa vielä erikoisia asteita.

Tuhoutuneen feodaalisen yhteiskunnan uumenista noussut nykyaikainen porvarillinen yhteiskunta ei poistanut luokkavastakohtia. Se asetti vain vanhojen tilalle uusia luokkia, uusia sorron edellytyksiä, uusia taistelumuotoja.

Meidän aikakautemme, porvariston aikakausi, on kuitenkin erikoinen siinä suhteessa, että se on yksinkertaistanut luokkavastakohdat. Koko yhteiskunta jakautuu yhä enemmän kahteen suureen vihollisleiriin, kahteen suureen, vastakkaiseen luokkaan: porvaristoon ja proletariaattiin.

Keskiajan maaorjista saivat alkunsa ensimmäisten kaupunkien pikkuporvarit; tästä pikkuporvaristosta kehittyivät ensimmäiset porvariston ainekset.

Amerikan löytö ja Afrikan ympäripurjehdus loivat nousevalle porvaristolle uuden toimikentän. Itä-Intian ja Kiinan markkinat, Amerikan asuttaminen siirtolaisilla ja siirtomaiden valtaus, tavaranvaihto siirtomaiden kanssa, vaihtovälineiden ja yleensä tavaroiden lisääntyminen antoivat kaupalle, merenkululle ja teollisuudelle ennenkuulumattoman sysäyksen ja aiheuttivat siten rappeutuvassa feodaalisessa yhteiskunnassa vallankumouksellisen aineksen nopean kehityksen.

Siihenastinen feodaalinen tai ammattikunnallinen teollisuuden harjoittamistapa ei enää uusien markkinain avautuessa riittänyt tyydyttämään kasvavaa tarvetta. Sen tilalle astui manufaktuuriteollisuus. Teollisuutta harjoittava keskisääty työnsi syrjään ammattikuntamestarit: työnjako eri ammattikuntien välillä katosi itse kussakin työpajassa toimeenpannun työnjaon tieltä.

Mutta markkinat kasvoivat yhä ja tarve lisääntyi. Manufaktuuriteollisuuskaan ei enää voinut sitä tyydyttää. Silloin höyry ja koneet mullistivat teollisen tuotannon. Manufaktuuriteollisuuden tilalle tuli nykyaikainen suurteollisuus, teollisen keskisäädyn tilalle tulivat teollisuuden miljoonamiehet, kokonaisten teollisuusarmeijain päälliköt, nykyajan porvarit.

Suurteollisuus loi maailmanmarkkinat, joita Amerikan löytö oli valmistellut. Maailmanmarkkinain muodostuminen on aiheuttanut kaupan, merenkulun ja maaliikenteen tavattoman kehittymisen. Tämä taas on vaikuttanut vuorostaan teollisuuden laajenemiseen, ja samassa määrässä kuin teollisuus, kauppa, merenkulku ja rautatiet laajenivat, samassa määrässä kehittyi myöskin porvaristo, kartutti pääomiaan ja työnsi taka-alalle kaikki keskiajalta periytyneet luokat.

Näemme siis, että nykyajan porvaristo itse on pitkän kehityskulun, tuotanto ja vaihtotavassa tapahtuneiden mullistusten sarjan tuote.

Kukin näistä porvariston kehitysasteista toi mukanaan vastaavan poliittisen edistysaskeleen. Oltuaan sorrettuna säätynä feodaaliherrojen vallan aikana, aseistettuna ja itsehallintoisena yhteenliittymänä kommuunissa, täällä riippumattomana kaupunkitasavaltana, tuolla yksinvallan kolmantena verovelvollisena säätynä, sitten, manufaktuuriteollisuuden aikakaudella, vastapainona aatelistoa vastaan säätymonarkiassa tai rajattomassa monarkiassa ja yleensä suurten yksinvaltiuksien pääperustana, porvaristo vihdoin, suurteollisuuden ja maailmanmarkkinoiden synnyttyä, hankki taistellen itselleen nykyaikaisessa edustusvaltiossa yksinomaisen poliittisen vallan. Nykyaikainen valtiovalta on vain valiokunta, joka hoitaa koko porvariluokan yhteisiä asioita.

Porvaristo on esittänyt historiassa mitä kumouksellisinta osaa.

Porvaristo on hävittänyt kaikki feodaaliset, patriarkaaliset ja idylliset suhteet, missä se on päässyt valtaan. Se on säälimättä repinyt rikki feodaaliajan kirjavat siteet, jotka olivat sitoneet ihmisen hänen “luonnolliseen esimieheensä”, eikä ole jättänyt ihmisten välille mitään muuta sidettä kuin alastoman edun, tunteettoman “käteisellä maksamisen”. Se on hukuttanut uskonnollisen hurmion, ritarillisen innostuksen ja porvarillisen hempeämielisyyden pyhät värähdykset itsekkään laskelmoinnin jääkylmään veteen. Se on muuttanut persoonallisen ihmisarvon vaihtoarvoksi ja asettanut lukemattomien lupakirjoihin perustuvien ja henkilökohtaisesti ansaittujen vapauksien tilalle yhden vapauden, tunnottoman kauppavapauden. Se on, sanalla sanoen, asettanut uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston tilalle avoimen, häpeämättömän, suoran ja raa'an riiston.

Porvaristo on riisunut pyhyydenhohteen kaikilta toimilta, joita tähän asti pidettiin kunnianarvoisina ja joihin suhtauduttiin pelonsekaisella hartaudella. Se on muuttanut lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen pelkiksi maksua vastaan työskenteleviksi palkkatyöläisikseen.

Porvaristo on repinyt perhesuhteelta sen liikuttavan tunnelmallisen verhon ja muuttanut sen pelkäksi rahasuhteeksi.

Porvaristo on näyttänyt, kuinka raaka voimanilmaus, jota taantumus niin suuresti ihailee keskiajassa, saa veltoimmasta laiskuudesta luonnollisen täydennyksensä. Porvaristo on ensi kerran osoittanut, mitä ihmisten toiminta voi saada aikaan. Se on tehnyt kokonaan toisenlaisia ihmetöitä kuin mitä ovat Egyptin pyramidit, Rooman vesijohdot ja goottilaiset tuomiokirkot; se on pannut toimeen kokonaan toisenlaisia retkiä kuin kansainvaellukset ja ristiretket.

Porvaristo ei voi tulla toimeen suorittamatta jatkuvasti mullistuksia tuotantovälineissä, siis tuotantosuhteissa ja niin ollen kaikissa yhteiskunnallisissa suhteissa. Sitävastoin kaikkien aikaisempien teollisuutta harjoittaneiden luokkien olemassaolon ensimmäinen edellytys oli vanhan tuotantotavan muuttumattomana säilyminen. Jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten olojen alituinen järkkyminen, iänikuinen epävarmuus ja liikkeellä oleminen erottavat porvariston aikakauden kaikista muista. Kaikki piintyneet, ruostuneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja katsantokannat menevät hajalle, kaikki vastamuodostuneet vanhenevat ennen kuin ehtivät luutua, kaikki säätyperäinen ja pysyväinen haihtuu pois, kaikki pyhä häväistään, ja ihmisten on lopulta pakko katsella asemaansa elämässä ja keskinäisiä suhteitaan avoimin silmin.

Yhä laajemman menekin tarve tuotteilleen ajaa porvaristoa yli koko maapallon. Kaikkialle sen täytyy pesiytyä, kaikkialle kotiutua, kaikkialla soimia suhteita.

Maailmanmarkkinoita hyväkseen käyttäen porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Taantumuksellisten suureksi suruksi se on poistanut teollisuudelta kansallisen maaperän. Ikivanhat kansalliset teollisuudenalat on tuhottu ja niitä tuhotaan yhä joka päivä. Niitä tunkevat sivuun uudet teollisuudenalat, joiden käytäntöön ottaminen on elinkysymys kaikille sivistyskansoille, teollisuudenalat, jotka eivät enää käytä kotimaisia raaka-aineita, vaan maapallon mitä kaukaisimmilta alueilta tuotuja raaka-aineita ja jotka tuottavat tehdasvalmisteita, joita ei käytetä ainoastaan omassa maassa, vaan kaikissa maanosissa. Vanhojen, oman maan tuotteilla tyydytettyjen tarpeiden tilalle tulee uusia, jotka tyydyttämisekseen vaativat mitä kaukaisimpien maiden ja mitä erilaisimpien ilmanalojen tuotteita. Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden ja sulkeutuneisuuden tilalle tulee kansojen kaikinpuolinen yhteys ja kaikinpuolinen riippuvuus toisistaan. Tämä koskee niin aineellista kuin myöskin henkistä tuotantoa. Eri kansakuntien henkiset tuotteet tulevat yhteiseksi omaisuudeksi. Kansallinen yksipuolisuus ja rajoittuneisuus käyvät yhä mahdottomammiksi, ja monesta kansallisesta ja paikallisesta kirjallisuudesta muodostuu maailmankirjallisuus.

Porvaristo vetää kaikkien tuotantovälineiden nopean parantamisen ja kulkuyhteyksien tavattoman helpottumisen ansiosta kaikki, raakalaisimmatkin kansakunnat sivistyksen piiriin. Sen tavarain halvat hinnat ovat se raskas tykistö, jolla se ampuu maan tasalle kaikki kiinanmuurit ja pakottaa raakalaiskansojen itsepintaisimmankin muukalaisvihan antautumaan. Se pakottaa kaikki kansakunnat omaksumaan porvarillisen tuotantotavan, elleivät ne tahdo tuhoutua; se pakottaa ne ottamaan käytäntöön niin sanotun sivilisaation, so. tulemaan porvareiksi. Sanalla sanoen, se luo itselleen maailman oman kuvansa mukaan.

Porvaristo on alistanut maaseudun kaupungin herruuden alaiseksi. Se on luonut valtavan suuria kaupunkeja, se on suuresti lisännyt kaupunkiväestön lukumäärää maalaisväestön lukumäärään verrattuna ja siten temmannut väestön melkoisen osan pois maaseutuelämän tylsyydestä. Samoin kuin se on tehnyt maaseudun riippuvaiseksi kaupungista, se on tehnyt raakalais- ja puolittain raakalaismaat riippuvaisiksi sivistysmaista, talonpoikaiskansat porvarillisista kansoista, idän lännestä.

Porvaristo hävittää yhä enemmän tuotannon välineiden, omaisuuden ja väestön pirstoutuneisuutta. Se on kerännyt väestön yhteen, keskittänyt tuotannon välineet ja koonnut omaisuuden harvojen käsiin. Välttämättömänä seurauksena tästä on ollut valtiollinen keskittyminen. Riippumattomat, melkein vain liittolaissuhteissa olleet maakunnat erilaisine etuineen, lakeineen, hallituksineen ja tulleineen liitettiin yhteen yhdeksi kansakunnaksi, jolla on yksi hallitus, yksi laki, yksi kansallinen luokkaetu, yksi tulliraja.

Vajaat sata vuotta kestäneen luokkaherruutensa aikana porvaristo on luonut enemmän ja jättiläismäisempiä tuotantovoimia kuin kaikki edelliset sukupolvet yhteensä. Luonnonvoimien alistaminen, koneiden käyttö, kemian soveltaminen teollisuudessa ja maanviljelyksessä, höyrylaivaliikenne, rautatiet, sähkölennätin, kokonaisten maanosien raivaaminen viljelykselle, jokien tekeminen laivakulkukelpoisiksi, kokonaiset, aivan kuin maasta esiinpoljetut väestöt — mikä aikaisempi vuosisata saattoi aavistaa, että yhteiskunnallisen työn uumenissa uinui tällaisia tuotantovoimia!

Olemme siis nähneet: ne tuotannon ja vaihdon välineet, joiden perusteella porvaristo muodostui, oli luotu feodaalisessa yhteiskunnassa. Näiden tuotannon ja vaihdon välineiden kehityksen tietyllä asteella ne olosuhteet, joissa feodaalinen yhteiskunta tuotti ja vaihtoi, maanviljelyksen ja manufaktuuriteollisuuden feodaalinen järjestelmä, sanalla sanoen feodaaliset ominaisuudet, eivät enää vastanneet kehittyneitä tuotantovoimia. Ne jarruttivat tuotantoa, sen sijaan että olisivat sitä edistäneet. Ne muuttuivat sen kahleeksi. Ne täytyi murtaa, ja ne murrettiin.

Niiden sijaan tuli vapaa kilpailu ja sen mukainen yhteiskunnallinen ja poliittinen järjestelmä, jossa taloudellinen ja poliittinen herruus oli porvariluokalla.

Meidän silmiemme edessä tapahtuu samanlainen liike. Nykyaikainen porvarillinen yhteiskunta porvarillisine tuotanto- ja vaihtosuhteineen ja porvarillisine omistussuhteineen, joka on loihtinut esiin niin valtavat tuotannon ja vaihdon välineet, on kuin taikuri, joka ei enää itse kykene hallitsemaan esiinloihtimiaan maanalaisia mahteja. Teollisuuden ja kaupan historia on jo vuosikymmeniä ollut vain historiaa, joka kertoo nykyaikaisten tuotantovoimien kapinoinnista nykyaikaisia tuotantosuhteita vastaan, niitä omistussuhteita vastaan, jotka ovat porvariston ja sen vallan elämänehtoja. Riittää, kun mainitsee liikepulat, jotka määrättyjen ajanjaksojen kuluttua toistuen yhä uhkaavammin asettavat kyseenalaiseksi koko porvarillisen yhteiskunnan olemassaolon. Liikepulissa tuhotaan säännöllisesti suuri osa ei ainoastaan valmiista tuotteista, vaan myös jo luoduista tuotantovoimista. Pulissa pääsee raivoamaan yhteiskunnallinen kulkutauti, joka kaikista edellisistä aikakausista olisi näyttänyt mielettömyydeltä - liikatuotannon kulkutauti. Yhteiskunta huomaa siirtyneensä yhtäkkiä takaisin raakalaisuuden tilaan: on aivan kuin nälänhätä ja yleinen hävityssota olisi riistänyt siltä kaikki elintarvikkeet; teollisuus ja kauppa näyttävät tuhotuilta, ja miksi? Siksi, että yhteiskunnalla on liian paljon sivistystä, liian paljon elintarvikkeita, liian paljon teollisuutta, liian paljon kauppaa. Tuotantovoimat, jotka sillä on käytettävänään, eivät enää edistä porvarillista sivistystä ja porvarillisten omistussuhteiden kehittymistä; päinvastoin, ne ovat tulleet liian valtaviksi näille suhteille, jotka estävät niiden kehitystä; ja heti kun ne voittavat tämän esteen, saattavat ne koko porvarillisen yhteiskunnan sekasortoon, saattavat vaaraan porvarillisen omistuksen olemassaolon. Porvarilliset suhteet ovat tulleet liian ahtaiksi voidakseen tarjota tilaa tuottamilleen rikkauksille. -Miten porvaristo voittaa nämä pulat? Toisaalta pakostakin hävittämällä suuret määrät tuotantovoimia; toisaalta valloittamalla uusia markkinoita ja käyttämällä perinpohjaisemmin vanhoja. Miten siis? Siten, että se valmistaa yhä monipuolisempia ja yhä tuhoisampia pulia ja vähentää keinoja niiden torjumiseksi.

Aseet joilla porvaristo löi maahan feodalismin suuntautuvat nyt porvaristoa itseään vastaan.

Mutta porvaristo ei ole vain takonut aseita, jotka tuottavat sille kuoleman: se on myös synnyttänyt ne miehet, jotka tulevat käyttämään näitä aseita sitä vastaan — nykyajan työläiset, proletaarit.

Samassa määrässä kuin porvaristo, so. pääoma, kehittyy, kehittyy myös proletariaatti, nykyajan työläisten luokka, työläisten, jotka voivat elää vain niin kauan kuin saavat työtä ja jotka saavat työtä vain niin kauan kuin heidän työnsä lisää pääomaa. Nämä työläiset, joiden on pakko myydä itsensä paloittain, ovat tavaraa, niinkuin mikä muu kauppatavara tahansa, ja siksi samoin kuin nekin kilpailun kaikkien satunnaisuuksien ja markkinain kaikkien heilahtelujen alaisia.

Proletaarien työ on koneitten käytön laajenemisen ja työnjaon johdosta menettänyt kaiken itsenäisen luonteensa ja siten myös kaiken viehätyksensä työläiselle. Hänestä tulee pelkkä koneen lisäke, jolta vaaditaan vain mahdollisimman yksinkertaisia, yksityiskohtaisia ja helposti opittavia otteita. Työläisten aiheuttamat kustannukset supistuvat näinollen melkein yksinomaan siihen, mikä menee niihin elintarvikkeisiin, jotka hän tarvitsee omaan ylläpitoonsa ja sukunsa jatkamiseen. Mutta kaiken tavaran hinta, siis myös työn hinta, on sama kuin sen tuotantokustannukset. Samassa määrässä kuin työn tympeys kasvaa, työpalkka vähenee. Sitä paitsi samassa määrässä kuin koneiden käyttö ja työnjako lisääntyvät, samassa määrässä myöskin työn määrä lisääntyy joko siten, että työtunteja lisätään tai että määrätyssä ajassa vaaditun työn määrää lisätään, suurennetaan koneiden käyntinopeutta jne.

Nykyaikainen teollisuus on muuttanut patriarkaalisen mestarin pienen työpajan teollisuuskapitalistin suureksi tehtaaksi. Tehtaisiin sullotut työläisjoukot järjestetään sotilaallisesti. Teollisuuden yksinkertaisina sotamiehinä heidät alistetaan aliupseerien ja upseerien muodostaman täydellisen hierarkian valvontaan. He eivät ole ainoastaan porvariluokan, porvarivaltion orjia, vaan heitä orjuuttaa joka päivä, joka hetki kone, työnjohtaja ja ennen kaikkea yksityinen tehtailijaporvari itse. Tämä pakkovalta on sitä pikkumaisempaa, vihatumpaa ja katkeroittavampaa, mitä avoimemmin se julistaa hyötymisen tarkoitusperäkseen.

Mitä vähemmän käsin tehtävä työ vaatii taitavuutta ja voimaa, so. mitä pitemmälle uudenaikainen teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten ja lasten työ tunkee miesten työn syrjään. Sukupuoli ja ikäeroavuus menettää työväenluokan suhteen kaiken yhteiskunnallisen merkityksen. On olemassa vain työvälineitä, jotka aina iän ja sukupuolen mukaan aiheuttavat eri suuruisia kustannuksia.

Kun tehtailija on päättänyt työläisen riistämisen sikäli, että tämä on käteisellä rahalla maksettuna saanut vihdoin työpalkkansa, hyökkäävät työläisen kimppuun porvariston muut osat: talonomistajat, kauppias, panttilainaaja jne.

Tähänastiset pienet keskisäätyläiset: pienet teollisuudenharjoittajat, pikkukauppiaat ja koroillaeläjät, käsityöläiset ja talonpojat, kaikki nämä luokat vajoavat proletariaattiin osittain sen vuoksi, että niiden pieni pääoma ei riitä suurten teollisuusyritysten hoitoon eikä kestä kilpailua suurempien kapitalistien kanssa, osittain sen vuoksi, että uudet tuotantotavat tekevät arvottomaksi heidän ammattitaitonsa. Näin proletariaatti saa täydennystä kaikista väestöluokista.

Proletariaatin kehityksessä on eri asteita. Sen taistelu porvaristoa vastaan alkaa sen olemassaolon ensi hetkestä.

Aluksi taistelevat yksityiset työläiset, sitten yhden tehtaan työläiset, sitten yhden työalan työläiset jollain paikkakunnalla sitä yksityistä porvaria vastaan, joka riistää heitä välittömästi. He eivät suuntaa hyökkäyksiään vain porvarillisia tuotantosuhteita vastaan, he kohdistavat ne itse tuotannonvälineihinkin; he tuhoavat vieraita kilpailevia tavaroita, rikkovat koneita, polttavat tehtaita, he taistelevat palauttaakseen keskiaikaisen työmiehen menetetyn aseman.

Tällä asteella työläiset muodostavat yli koko maan hajallaan olevan ja kilpailun pirstoman joukon. Työläisten joukkoluontoinen yhtyminen ei vielä ole seurausta heidän omasta yhteenliittymisestään, vaan seuraus porvariston yhteenliittymisestä, porvariston, jonka omien poliittisten tarkoitusperiensä saavuttamiseksi on pakko panna koko proletariaatti liikkeelle ja joka toistaiseksi vielä voikin sen tehdä. Tällä asteella proletaarit eivät siis taistele omia vihollisiaan, vaan vihollistensa vihollisia vastaan - rajattoman yksinvallan jäännöksiä, maanomistajia, teollisuutta harjoittamatonta porvaristoa ja pikkuporvareita vastaan. Koko historiallinen liike keskittyy näin porvariston käsiin: jokainen näin saavutettu voitto on porvariston voitto.

Mutta teollisuuden kehittyessä proletariaatti ei kasva vain määrällisesti; se kootaan yhteen suuremmiksi joukoiksi, sen voima kasvaa ja se tuntee tämän yhä paremmin. Proletariaatin edut ja elämänehdot tasoittuvat yhä enemmän sitä mukaa kuin koneitten käytäntöön ottaminen yhä enemmän poistaa eroa erilaatuisen työn väliltä ja painaa palkan melkein kaikkialla yhtä alhaiselle tasolle. Porvarien kesken kasvava kilpailu ja siitä johtuvat liikepulat tekevät työläisten palkan yhä epävakaisemmaksi; yhä nopeammin kehittyvä, lakkaamaton koneitten parantaminen tekee työläisten aseman elämässä yhä epävarmemmaksi; yksityisen työläisen ja yksityisen porvarin väliset yh teenotot saavat yhä enemmän kahden luokan välisten yhteentörmäysten luonteen. Työläiset alkavat muodostaa yhteenliittymiä porvareita vastaan; he esiintyvät yhdessä työpalkkansa puolustamiseksi. He perustavat pysyviäkin yhdistyksiä turvatakseen toimeentulonsa mahdollisten yhteenottojen varalta. Paikoitellen taistelu kehittyy avoimiksi kapinoiksi.

Aika ajoin työläiset voittavat, mutta nämä voitot ovat vain tilapäisiä. Varsinaisena tuloksena heidän taisteluistaan ei ole välitön menestys, vaan työläisten yhä laajempi yhteenliittyminen. Sitä edistävät yhä paranevat liikennevälineet, jotka suurteollisuus luo ja jotka saattavat eri paikkakuntien työläiset yhteyteen keskenään. Ja tarvitaankin juuri vain yhteyttä, jotta monet kaikkialla luonteeltaan samanlaiset paikalliset taistelut voidaan keskittää yhdeksi kansalliseksi taisteluksi, luokkataisteluksi. Mutta kaikki luokkataistelu on poliittista taistelua. Ja yhtymisen, mihin keskiajan kaupunkilaiset kyläteitään käyttäen tarvitsivat vuosisatoja, nykyajan proletaarit saavat rautateiden ansiosta aikaan muutamassa vuodessa.

Tätä proletaarien järjestymistä luokaksi ja samalla poliittiseksi puolueeksi rikkoo taas joka hetki kilpailu itse työläisten kesken. Mutta se syntyy aina uudestaan, voimakkaampana, lujempana ja mahtavampana. Käyttäen hyväkseen porvariston omassa keskuudessa esiintyviä riitaisuuksia se pakottaa tunnustamaan lainsäädännöllisesti eräitä työläisten vaatimuksia. Niin saatiin laki kymmentuntisesta työpäivästä Englannissa.

Vanhassa yhteiskunnassa tapahtuvat yhteentörmäykset yleensä edistävät monella tavoin proletariaatin kehitystä. Porvaristo on alituisessa taistelussa: aluksi ylimystöä vastaan, myöhemmin itse porvariston niitä osia vastaan, joiden edut ovat joutuneet ristiriitaan teollisuuden kehityksen kanssa, ja alituisesti kaikkien vieraiden maiden porvaristoa vastaan. Kaikissa näissä taisteluissa se katsoo olevansa pakotettu vetoamaan proletariaattiin, kutsumaan sitä avukseen ja vetämään sen siten mukaan poliittiseen liikkeeseen. Se itse siis antaa proletariaatille oman sivistyksensä aineksia, so. aseita itseään vastaan.

Edelleen, kuten olemme nähneet, teollisuuden kehitys syöksee kokonaisia vallassa olevan luokan osia proletariaatin riveihin tai ainakin uhkaa niiden elämänehtoja. Nekin tuovat proletariaatille paljon sivistyksen aineksia.

Niinä aikoina vihdoin, jolloin luokkataistelu lähenee ratkaisuaan, hajaantumisprosessi käy vallassa olevan luokan keskuudessa, koko vanhan yhteiskunnan sisällä, luonteeltaan niin kiivaaksi, niin räikeäksi, että pieni osa hallitsevaa luokkaa sanoutuu siitä irti ja liittyy vallankumoukselliseen luokkaan, jonka käsissä on tulevaisuus. Samoin kuin aikaisemmin osa aatelistoa meni porvariston puolelle, menee nyt osa porvaristoa proletariaatin puolelle, ja nimenomaan osa porvarillisia ideologeja, jotka ovat jaksaneet kohota koko historian kulun teoreettiseen käsittämiseen.

Kaikista luokista, jotka nykyään ovat porvaristoa vastassa, vain proletariaatti on todella vallankumouksellinen luokka. Muut luokat kuihtuvat ja häviävät suurteollisuuden kehittyessä, proletariaatti on sen ominaisin tuote.

Keskisäädyt, pienteollisuuden harjoittaja, pikkukauppias, käsityöläinen ja talonpoika, kaikki ne taistelevat porvaristoa vastaan pelastaakseen perikadolta olemassaolonsa keskisäätynä. Ne eivät siis ole vallankumouksellisia, vaan vanhoillisia. Enemmänkin, ne ovat taantumuksellisia, ne yrittävät kääntää historian pyörää taaksepäin. Jos ne ovat vallankumouksellisia, ne ovat sitä silloin, kun niiden edessä on siirtyminen proletariaattiin, kun ne eivät puolusta nykyisiä vaan tulevia etujaan, kun ne hylkäävät oman katsantokantansa asettuakseen proletariaatin katsantokannalle.

Ryysyköyhälistön, tämän vanhan yhteiskunnan alimpien kerrosten passiivisen mädäntymistuotteen, proletaarinen vallankumous tempaa paikoitellen mukaan liikkeeseen, mutta koko asemansa vuoksi se on taipuvaisempi myymään itsensä taantumuksellisiin vehkeilyihin.

Vanhan yhteiskunnan elämänedellytykset on jo tuhottu proletariaatin elämänedellytyksissä. Proletaari on vailla omaisuutta; hänen suhteellaan vaimoonsa ja lapsiinsa ei ole enää mitään yhteistä porvarillisten perhesuhteiden kanssa; nykyaikainen teollisuustyö, nykyaikainen pääoman ies, joka on samaa niin Englannissa kuin Ranskassa, niin Amerikassa kuin Saksassa, on pyyhkinyt hänestä pois kaiken kansallisen luonteen. Lait, moraali, uskonto ovat hänelle kaikki porvarillisia ennakkoluuloja, joiden takana porvarilliset luokkaedut piilevät.

Otettuaan vallan käsiinsä kaikki aikaisemmat luokat pyrkivät turvaamaan jo saavuttamansa aseman alistamalla koko yhteiskunnan oman ansaitsemistapansa ehtoihin. Proletaarit voivat vallata yhteiskunnalliset tuotantovoimat haltuunsa vain hävittämällä oman tähänastisen omistamistapansa ja samalla koko tähänastisen omistamistavan yleensä. Proletaareilla ei ole mitään omaansa suojattavana, heidän on hävitettävä kaikki tähänastiset yksityisvakuudet ja yksityistakeet.

Kaikki tähänastiset liikkeet ovat olleet vähemmistöjen liikkeitä tai liikkeitä vähemmistöjen eduksi. Proletaarinen liike on valtavan enemmistön itsenäistä liikettä valtavan enemmistön eduksi. Proletariaatti, nykyisen yhteiskunnan alin kerros, ei voi kohota, nousta jaloilleen, ilman että koko virallisen yhteiskunnan kerrosten muodostama päällysrakenne lentää ilmaan.

Vaikka ei sisällykseltään, niin muodoltaan proletariaatin taistelu porvaristoa vastaan on lähinnä kansallista. Kunkin maan proletariaatin täytyy luonnollisesti ensin suoriutua omasta porvaristostaan.

Kuvatessamme proletariaatin kehityksen yleisimpiä vaiheita me seurasimme enemmän tai vähemmän piilevää kansalaissotaa nykyisen yhteiskunnan sisällä aina siihen kohtaan, jossa se puhkeaa avoimeksi vallankumoukseksi ja proletariaatti perustaa oman valtansa väkivaltaisesti kukistamalla porvariston.

Kaikki tähänastiset yhteiskunnat, kuten olemme nähneet, ovat perustuneet sortavien ja sorrettujen luokkien vastakkaisuuteen. Mutta jotta voitaisiin sortaa jotakin luokkaa, täytyy tälle turvata sellaiset edellytykset, joiden puitteissa se voi ylläpitää ainakin orjan elämäänsä. Maaorja pääsi maaorjuuden vallitessa ponnistellen kommuunin jäseneksi, samoin kuin pikkuporvari porvariksi feodaalisen rajattoman yksinvallan ikeen alla. Nykyaikainen työläinen sitä vastoin, sen sijaan että kohoaisi teollisuuden edistyessä, vajoaa aina syvemmälle oman luokkansa edellytyksien alapuolelle. Työläisestä tulee köyhimys, ja pauperismi, köyhäläisyys, kehittyy vielä nopeammin kuin väestö ja rikkaus. Tämä osoittaa selvästi, että porvaristo on kykenemätön pysymään kauemmin yhteiskunnan hallitsevana luokkana ja pakottamaan yhteiskuntaa pitämään oman luokkansa elinehtoja sääntelevänä lakina. Se on kykenemätön hallitsemaan, koska se ei kykene turvaamaan orjalleen edes orjan toimeentuloa, koska sen on pakko antaa orjansa vajota sellaiseen tilaan, jossa sen täytyy itse elättää orjaa, sen sijaan että orja elättäisi sitä itseään. Yhteiskunta ei voi enää elää porvariston alaisena, so. porvariston elämä ei enää sovellu yhteiskunnan puitteisiin.

Oleellisena porvariluokan olemassaolon ja vallan edellytyksenä on rikkauden kertyminen yksityisten henkilöiden käsiin, pääoman muodostuminen ja lisääntyminen; pääoman edellytyksenä on palkkatyö. Palkkatyö perustuu yksinomaan työläisten kilpailuun keskenään. Teollisuuden edistys, jonka tahdoton ja vastarintaan kykenemätön toimeenpanija porvaristo on, asettaa kilpailusta johtuvan työläisten eristäytymisen tilalle heidän vallankumouksellisen yhteenliittymisensä yhdistysten kautta. Porvariston jalkojen alta riistetään suurteollisuuden kehittyessä se perusta, jolla se tuottaa ja omistaa tuotteet. Se tuottaa ennen kaikkea omat haudankaivajansa. Porvariston häviö ja proletariaatin voitto ovat molemmat yhtä väistämättömiä.