Kommunistisen puolueen manifesti

II. Proletaarit ja kommunistit

Mikä on kommunistien suhde proletaareihin yleensä? Kommunistit eivät ole erikoinen puolue muiden työväenpuolueiden vastakohtana.

Heillä ei ole mitään koko proletariaatin eduista poikkeavia etuja.

He eivät esitä mitään erikoisia periaatteita, joiden mukaisiksi he tahtoisivat muovata proletaarisen liikkeen.

Kommunistit eroavat muista proletaarisista puolueista toisaalta vain siinä, että he eri kansallisuuksiensa proletaarien taistelussa nostavat esiin ja puolustavat koko proletariaatin yhteisiä, kansallisuudesta riippumattomia etuja, ja toisaalta siinä, että he proletariaatin ja porvariston välisen taistelun eri kehitysasteilla aina edustavat koko liikkeen etua.

Kommunistit ovat siis käytännöllisesti päättäväisin, aina eteenpäin kannustava työväenpuolueiden osa kaikissa maissa; teoreettisesti he käsittävät paremmin kuin proletariaatin muu joukko proletaarisen liikkeen edellytykset, kulun ja yleiset tulokset.

Kommunistien lähin päämäärä on sama kuin kaikkien muidenkin proletaaristen puolueiden: proletariaatin muodostaminen luokaksi, porvariston vallan kukistaminen, proletariaatin suorittama valtiollisen vallan valtaaminen.

Kommunistien teoreettiset väittämät eivät perustu missään määrin tuon tai tämän maailmanparantajan keksimiin tai löytämiin ajatuksiin ja periaatteisiin.

Ne ovat vain yleistä ilmausta luokkataistelun tosiasiallisista suhteista, ilmausta silmiemme edessä tapahtuvasta historiallisesta liikkeestä. Aikaisemmin vallinneiden omistussuhteiden poistaminen ei ole vain kommunismille ominaista.

Kaikki omistussuhteet ovat olleet alituisen historiallisen vaihtumisen, alituisen historiallisen muutoksen alaisia.

Ranskan vallankumous esimerkiksi poisti feodaalisen omistuksen asettaen sen tilalle porvarillisen omistuksen.

Kommunismille ei ole ominaista omistuksen poistaminen yleensä, vaan porvarillisen omistuksen poistaminen.

Mutta nykyaikainen porvarillinen yksityisomistus on viimeinen ja täydellisin ilmaisu sellaisesta tuotteiden tuottamisesta ja omistamisesta, joka perustuu luokkavastakohtiin, toisten harjoittamaan toisten riistämiseen.

Tässä mielessä kommunistit voivat ilmaista teoriansa kahdella sanalla: yksityisomistuksen poistaminen.

Meitä kommunisteja on syytetty siitä, että me tahdomme poistaa henkilökohtaisesti ansaitun, omalla työllä hankitun omaisuuden, joka muodostaa kaiken persoonallisen vapauden, toiminnan ja itsenäisyyden perustuksen.

Omalla työllä saatu, itse hankittu, ansaittu omaisuus! Puhutteko te pikkuporvarien, pientalonpoikien omaisuudesta, joka oli porvarillisen omaisuuden edeltäjä? Meidän ei tarvitse sitä poistaa, teollisuuden kehitys on poistanut sen ja poistaa sitä joka päivä.

Tai puhutteko nykyaikaisesta porvarillisesta yksityisomaisuudesta?

Mutta luoko palkkatyö, proletaarin työ hänelle omaisuutta? Mitä vielä. Se luo pääomaa, so. sitä omaisuutta, joka riistää palkkatyötä, omaisuutta, joka voi lisääntyä vain sillä edellytyksellä, että se synnyttää uutta palkkatyötä sitä jälleen riistääkseen. Omistus nykyisessä muodossaan liikkuu pääoman ja palkkatyön välisessä vastakohtaisuudessa. Tarkastelkaamme tämän vastakohtaisuuden kumpaakin puolta.

Kapitalistina oleminen merkitsee, että henkilöllä on paitsi pelkästään persoonallinen, myös yhteiskunnallinen asema tuotannossa. Pääoma on yhteinen tuote, ja sen voi saada liikkeelle vain yhteiskunnan monien jäsenten, lopulta vain sen kaikkien jäsenten yhteinen toiminta.

Pääoma ei siis ole persoonallinen, vaan yhteiskunnallinen mahti.

Kun siis pääoma muutetaan yhteisölliseksi, yhteiskunnan kaikille jäsenille kuuluvaksi omaisuudeksi, se ei ole persoonallisen omistuksen muuttamista yhteiskunnalliseksi. Vain omistuksen yhteiskunnallinen luonne muuttuu. Se kadottaa luokkaluonteensa.

Siirtykäämme tarkastelemaan palkkatyötä.

Palkkatyön keskimääräisenä hintana on työpalkan vähin määrä, so. niiden elintarvikkeiden yhteismäärä, jotka tarvitaan pitämään työläinen työläisenä elossa. Siis se, mitä palkkatyöläinen työllään saa omakseen, riittää hädin tuskin hänen elämänsä uusintamiseen. Emme lainkaan tahdo poistaa tätä työn tuotteiden persoonallista omistamista elämän välitöntä uusintamista varten, omistamista, josta ei jää jäljelle mitään puhdasta tuloa mikä voisi antaa valtaa vieraaseen työhön. Tahdomme poistaa vain tämän omistamisen kurjan luonteen, jonka vallitessa työläinen elää vain lisätäkseen pääomaa ja elää vain sikäli kuin hallitsevan luokan edut sitä vaativat.

Porvarillisessa yhteiskunnassa elävä työ on vain keino kasaantuneen työn lisäämiseksi. Kommunistisessa yhteiskunnassa kasaantunut työ on vain keino työläisen elämän avartamiseksi, rikastuttamiseksi ja kohottamiseksi.

Porvarillisessa yhteiskunnassa menneisyys siis hallitsee nykyisyyttä, kommunistisessa nykyisyys menneisyyttä. Porvarillisessa yhteiskunnassa pääoma on itsenäistä ja persoonallista, kun taas toimiva yksilö on epäitsenäinen ja persoonaton.

Näiden suhteiden poistamista porvaristo sanoo persoonallisuuden ja vapauden hävittämiseksi! Ja oikeinhan se on. Kysymys on tosiaankin porvaripersoonallisuuden, porvarillisen vapauden poistamisesta.

Vapaudella ymmärretään nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden vallitessa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.

Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muussakin vapausylvästelyssä, on jotakin järkeä ylipäänsä vain silloin, kun on kysymys kahlehditusta kaupustelusta, keskiajan orjuutetusta kaupunkilaisesta, mutta ei silloin, kun on kysymys kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistisesta lakkauttamisesta.

Te kauhistutte siitä, että me tahdomme lakkauttaa yksityisomistuksen. Mutta teidän nykyisessä yhteiskunnassanne on sen jäsenten yhdeksältä kymmenesosalta yksityisomaisuus poistettu: sitä on olemassa juuri sen vuoksi, että yhdeksällä kymmenesosalla ei sitä ole. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme lakkauttaa omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtava enemmistö on vailla omaisuutta.

Sanalla sanoen: te syytätte meitä siitä, että me tahdomme lakkauttaa teidän omistuksenne. Todellakin, sitä me tahdomme.

Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, Iyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, so. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen sanotte te, että persoona on hävitetty.

Te myönnätte siis, että te ette tarkoita persoonalla ketään muuta kuin porvaria, so. porvarillista omistajaa. Sellainen persoona on tosiaankin poistettava.

Kommunismi ei ota keneltäkään pois valtaa saada omakseen yhteiskunnallisia tuotteita, se poistaa vain vallan vieraan työn orjuuttamiseen tuon omistamisen avulla.

On väitetty, että kun yksityisomistus lakkautetaan, kaikki toiminta lakkaa ja yleinen laiskuus pääsee vallalle.

Sen mukaan olisi porvarillisen yhteiskunnan jo aikoja täytynyt tuhoutua laiskuuteen, sillä ne, jotka siinä tekevät työtä, eivät ansaitse, ja ne, jotka siinä ansaitsevat, eivät tee työtä. Koko tuossa väitteessä on vain toisin sanoin lausuttu se seikka, että niin pian kuin ei enää ole pääomaa, ei ole enää palkkatyötä.

Kaikki vastaväitteet aineellisten tuotteiden kommunistista omistamis- ja tuotantotapaa vastaan on ulotettu myös henkisten tuotteiden omistamiseen ja tuotantoon. Samoin kuin luokkaomistuksen lakkauttaminen on porvarista samaa kuin itse tuotannon lakkauttaminen, on hänestä myös luokkasivistyksen lakkauttaminen samaa kuin yleensä kaiken sivistyksen lakkauttaminen.

Sivistys jonka menettämistä porvari valittaa, on tavattoman suurelle enemmistölle muuttumista koneeksi.

Mutta älkää kiistelkö kanssamme, kun sovellatte porvarillisen omistuksen poistamiseen omien porvarillisten vapaus, sivistys ja oikeus ym. käsitystenne mittaa. Teidän aatteennekin ovat porvarillisten tuotanto- ja omistussuhteiden tuotteita, samoin kuin teidän oikeutenne on vain laiksi korotettu luokkanne tahto, jonka sisältö riippuu teidän luokkanne aineellisista elämänehdoista.

Se pyyteellinen käsitys, joka saa teidät muuttamaan tuotanto- ja omistussuhteenne historiallisista, tuotannon kehittyessä ohimenevistä suhteista ikuisiksi luonnon ja järjen laeiksi, on teillä yhteinen kaikkien perikatoon joutuneiden hallitsevien luokkien kanssa. Minkä te käsitätte antiikin omistuksesta, minkä te käsitätte feodaalisesta omistuksesta, sitä te ette enää käsitä, kun tulee puhe porvarillisesta omistuksesta.

Perheen hävittäminen! Äärimmäiset radikaalitkin kiivastuvat tästä kommunistien häpeällisestä aikeesta.

Mihin nykyinen porvarillinen perhe perustuu? Pääomaan, yksityistuloihin. Täydellisesti kehittyneenä se on olemassa vain porvaristoa varten; mutta täydennyksenään sillä on proletaarien pakollinen perheettömyys ja julkinen prostituutio.

Porvarillinen perhe katoaa luonnollisesti tämän sen täydennyksen katoamisen mukana, ja molemmat häviävät pääoman häviämisen mukana.

Syytättekö meitä siitä, että me tahdomme poistaa lasten riistämisen, jota vanhemmat harjoittavat? Myönnämme syyllisyytemme tähän rikokseen.

Te väitätte, että me asettaessamme kotikasvatuksen sijaan yhteiskunnallisen kasvatuksen tahdomme hävittää kaikkein hellimmät inhimilliset suhteet.

Mutta eikö yhteiskunta määrää teidänkin kasvatustanne? Eivätkö sitä määrää yhteiskunnalliset suhteet, joiden puitteissa te kasvatuksen suoritatte, yhteiskunnan välitön tai välillinen puuttuminen siihen koulun jne. kautta? Kommunistit eivät ole keksineet yhteiskunnan vaikutusta kasvatukseen; he vain muuttavat kasvatuksen luonteen, he tempaavat sen irti hallitsevan luokan vaikutuksen alaisuudesta.

Porvarilliset lauseparret perheestä ja kasvatuksesta, vanhempien ja lasten hellästä suhteesta käyvät sitä tympäisevämmiksi, mitä enemmän kaikki proletaarien perhesiteet suurteollisuuden kehittymisen seurauksena revitään rikki ja lapsista tehdään pelkkiä kauppaesineitä ja työkaluja.

Mutta te kommunistit tahdotte saada aikaan vaimojen yhteisyyden, koko porvaristo huutaa meille yhtenä kuorona.

Porvari näkee vaimossaan pelkän tuotannonvälineen. Hän luulee, että tuotannonvälineet aiotaan antaa yhteiseen käyttöön, eikä luonnollisesti voi muuta ajatella kuin että se tulee myöskin vaimojen osaksi.

Hän ei aavista, että kysymys on juuri naisen kohottamisesta pelkän tuotannonvälineen asemasta. Muuten ei ole mitään naurettavampaa kuin porvariemme korkean siveellinen kauhistus kommunistien muka tahtoman virallisen vaimojen yhteisyyden johdosta. Kommunistien ei tarvitse saattaa voimaan vaimojen yhteisyyttä - se on melkein aina ollut olemassa.

Porvarimme, tyytymättä siihen, että heidän käytettävissään ovat heidän työläistensä vaimot ja tyttäret, puhumattakaan julkisesta prostituutiosta pitävät päähuvituksenaan vietellä toistensa aviovaimoja.

Porvarillinen avioliitto on todellisuudessa aviovaimojen yhteisyyttä. Kommunisteja voitaisiin korkeintaan syyttää siitä, että he ulkokultaisesti salatun vaimojen yhteisyyden tilalle tahtoisivat asettaa julkisen, avoimen. Mutta onhan itsestään selvää, että nykyisten tuotantosuhteiden poistamisen mukana katoaa myös siitä johtuva vaimojen yhteisyys, so. virallinen ja epävirallinen prostituutio.

Kommunisteja on edelleen syytetty siitä, että he tahtovat lakkauttaa isänmaan ja kansallisuuden.

Työläisillä ei ole isänmaata. Heiltä ei voida ottaa sitä, mitä heillä ei ole. Kun proletariaatin lähinnä täytyy vallata itselleen valtiollinen valta, kohottaa itsensä kansalliseksi luokaksi, muodostua kansakunnaksi, se on itsekin vielä kansallinen vaikka ei suinkaan siinä mielessä kuin porvaristo käsittää.

Kansojen kansalliset eroavuudet ja vastakohtaisuudet häviävät yhä enemmän jo porvariston kehittyessä, kauppavapauden, maailmanmarkkinoiden, teollisuustuotannon ja sitä vastaavien elinehtojen samankaltaisuuden mukana.

Proletariaatin valta jouduttaa niiden häviämistä. Yhteinen toiminta, ainakin sivistysmaiden kesken, on proletariaatin vapautuksen ensimmäisiä ehtoja.

Sikäli kuin yksilön harjoittama toisen yksilön riisto hävitetään, häviää myöskin kansakunnan harjoittama toisen kansakunnan riisto.

Luokkien vastakohtaisuuden hävitessä kansakunnan sisällä häviää myöskin kansakuntien vihamielinen asennoituminen toisiinsa.

Uskonnolliselta, filosofiselta ja yleensä ideologisilta näkökannoilta nostetut syytökset kommunisteja vastaan eivät ansaitse perinpohjaisempaa käsittelyä.

Tarvitaanko syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että ihmisten elinehtojen, yhteiskunnallisten suhteiden, heidän yhteiskunnallisen olemisensa mukana myöskin heidän käsityksensä, katsomuksensa ja käsitteensä muuttuvat; sanalla sanoen heidän tietoisuutensa?

Mitä muuta aatteiden historia todistaa, kuin että henkinen tuotanto muuttaa muotoaan aineellisen tuotannon mukana? Jokaisen aikakauden vallitsevina aatteina ovat aina olleet vain hallitsevan luokan aatteet.

Puhutaan aatteista, jotka vallankumouksellistavat koko yhteiskunnan; tällä ilmaistaan vain se tosiasia, että vanhan yhteiskunnan sisällä ovat muodostuneet uuden ainekset, että vanhojen elinehtojen murentuessa tapahtuu samalla vanhojen aatteiden murentuminen.

Kun vanha maailma oli häviämässä, voitti kristinusko vanhat uskonnot. Kun kristilliset aatteet 18:nnella vuosisadalla joutuivat alakynteen valistusaatteiden rynnistäessä, feodaalinen yhteiskunta taisteli elämästä ja kuolemasta siihen aikaan vallankumouksellista porvaristoa vastaan. Omantunnon ja uskonnonvapauden aatteet ilmaisivat omantunnon alalla vain vapaan kilpailun herruutta.

“Mutta”, sanotaan, “uskonnolliset, moraaliset, filosofiset, poliittiset, oikeus ym. aatteet ovat tosin muuttuneet historiallisen kehityksen varrella. Uskonto, moraali, filosofia, politiikka, oikeus ovat aina säilyneet tässä muutoksessa.

On sitäpaitsi ikuisia totuuksia, kuten vapaus, oikeudenmukaisuus jne., jotka ovat yhteisiä kaikille yhteiskunnallisille oloille. Mutta kommunismi poistaa ikuiset totuudet, se poistaa uskonnon, moraalin, sen sijaan että uudistaisi ne; se on siis ristiriidassa kaiken tähänastisen historiallisen kehityksen kanssa.”

Mistä tässä syytöksessä on oikeastaan kysymys? Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on liikkunut luokkavastakohdissa, jotka eri aikakausina ovat muodostuneet erilaisiksi.

Mutta ovatpa ne saaneet minkälaisia muotoja hyvänsä, yhteisenä tosiasiana kaikille menneille vuosisadoille on ollut yhteiskunnan toisen osan harjoittama toisen osan riistäminen. Sen vuoksi ei ole ihme, että kaikkien vuosisatojen yhteiskunnallinen tietoisuus, kaikesta moninaisuudestaan huolimatta, on ilmennyt tietyissä muodoissa, sellaisissa muodoissa-tietoisuusmuodoissa-jotka häviävät täydellisesti vasta sitten, kun luokkavastakohtaisuus kokonaan häviää.

Kommunistinen vallankumous on menneisyydeltä perittyjen omistussuhteiden kaikkein perinpohjaisinta murtamista; ei ole ihme, että se kehityskulussaan tekee mitä perinpohjaisimman pesäeron menneisyydeltä perityistä aatteista.

Mutta jättäkäämme porvariston tekemät syytökset kommunismia vastaan.

Näimme jo edellä, että ensimmäisenä askeleena työväen vallankumouksessa on proletariaatin nouseminen hallitsevaksi luokaksi, demokratian valloittaminen.

Proletariaatti käyttää poliittista herruuttaan ottaakseen vähitellen pois porvaristolta pääoman, keskittääkseen kaikki tuotannonvälineet valtion, so. hallitsevaksi luokaksi järjestyneen proletariaatin haltuun ja lisätäkseen mahdollisimman nopeasti tuotantovoimien määrää.

Luonnollisesti tämä voi aluksi tapahtua vain käymällä despoottisesti käsiksi omistusoikeuteen ja porvarillisiin tuotantosuhteisiin, siis toimenpitein, jotka näyttävät taloudellisesti riittämättömiltä ja kestämättömiltä, mutta jotka liikkeen edelleen kehittyessä vaihtuvat täydellisempiin muotoihin ja ovat välttämättömiä keinoja koko tuotantotavan mullistamiseen.

Nämä toimenpiteet tulevat luonnollisesti olemaan erilaisia eri maissa.

Edistyneimmissä maissa voidaan kuitenkin melko yleisesti soveltaa seuraavia toimenpiteitä:

  1. Maaomaisuuden pakkoluovutus ja maankoron käyttäminen valtion menoihin.
  2. Voimakkaasti asteittain ylenevä verotus.
  3. Perintöoikeuden lakkauttaminen.
  4. Kaikkien ulkomaille siirtyneiden ja kapinallisten omaisuuden takavarikoiminen.
  5. Luoton keskittäminen valtion käsiin kansallispankin kautta, jolla on valtion pääoma ja ehdoton yksinoikeus.
  6. Koko liikenteen keskittäminen valtion käsiin.
  7. Valtion tehtaiden ja tuotantokaluston lisääminen, maan raivaaminen viljelykseen ja maiden parantaminen yhteisen suunnitelman mukaisesti.
  8. Samanlainen työvelvollisuus kaikille, teollisuusarmeijan järjestäminen varsinkin maanviljelystä varten.
  9. Maanviljelyksen ja teollisuuden harjoittamisen yhdistäminen; vaikuttaminen siihen suuntaan, että kaupungin ja maaseudun välinen vastakohtaisuus tulee vähitellen poistetuksi.
  10. Kaikkien lasten yhteiskunnallinen maksuton kasvatus. Lasten tehdastyön poistaminen nykyisessä muodossaan. Kasvatuksen yhdistäminen aineelliseen tuotantoon jne.

Kun luokkaeroavuudet kehityksen edistyessä ovat hävinneet ja kaikki tuotanto keskittynyt yksilöiden muodostaman yhteenliittymän käsiin, julkinen valta kadottaa valtiollisen luonteen. Valtiollinen valta varsinaisessa merkityksessään on toisen luokan järjestettyä väkivaltaa toisen luokan sortamiseksi. Kun proletariaatti taistelussa porvaristoa vastaan väistämättä yhtyy luokaksi, kun se vallankumouksen kautta tekee itsensä hallitsevaksi luokaksi ja hallitsevana luokkana väkivaltaisesti poistaa vanhat tuotantosuhteet, se poistaa näiden tuotantosuhteiden mukana olemassaolon edellytykset luokkavastakohtaisuudelta ja myös luokilta yleensä ja samalla oman valtansa luokkavaltana.

Vanhan porvarillisen luokkiin ja luokkavastakohtiin perustuvan yhteiskunnan sijaan tulee yhteisö, jossa kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytyksenä.