Friedrich Engels

Kristinuskon alkuperä


Saatteeksi

Kovinkaan monet eivät taida tietää, että Engels tutki erityisesti alkukristillisyyden historiaa ja laati siitä muutamia artikkeleita, joissa hän yleisti aikansa historiallisen tieteen saavutuksia. Näin kuitenkin on, ja koska kyseiset artikkelit (niitä on kolme) muodostavat kiinteästi yhteen liittyvän teemakokonaisuuden, ne julkaistaan tässä — tiettävästi ensi kertaa suomeksi. Mallina on ollut 1962 ilmestynyt venäjänkielinen laitos F. Engels, O pervonatsalnom hristianstve (Politizdat, Moskva 1962). Artikkelien syntyvaiheita valotetaan kirjan lopussa olevissa huomautuksissa.

Engelsin kiinnostuksen uskonnon ja tieteellisen ateismin kysymyksiin ei kuitenkaan pitäisi olla yllätys kenellekään, joka on syvällisemmin perehtynyt hänen elämäkertaansa. Engels syntyi perheeseen, jossa vallitsi suvaitsematon, tiukka protestanttinen henki. Kasvatuksella häneen juurrutettiin aluksi uskonnollisuutta, joka kuitenkin pian alkoi haihtua. 1839 Engels lukee intensiivisesti David Friedrich Straussin tuolloin ilmestynyttä teosta ”Das Leben Jesu”, 1841 hän seuraa mm. Ferdinand Benaryn luentoja Berliinin yliopistossa, kuten hän itse myöhemmin toteaa (ks. tämä teos, s. 35). Vuotta ennen kuolemaansa, kesällä 1894, käydessään Karl Kautskyn kanssa kirjeenvaihtoa ”Alkukristillisyyden historiasta” -artikkelinsa julkaisusta, Engels toteaa tyypilliseen leikilliseen sävyynsä:

”Artikkelin julkaisemisella ei ole kiire. Kunhan olen läpikäynyt oikovedoksen, voit painaa sen milloin Sinua haluttaa, syyskuussa tai jopa lokakuussa. Olen kantanut juttua sisälläni vuodesta 1841 lähtien, jolloin kuuntelin F. Benaryn luentosarjan ’Ilmestyskirjasta’. Siitä lähtien olen ollut selvillä, että kyseessä oli ’Uuden Testamentin’ vanhin ja tärkein kirja. Tämän 53-vuotisen raskauden jälkeen ei ulkomaailmaan astumisella ole kovinkaan kiirettä.”[1*]

Engelsin siirtyminen materialismiin ja ateismiin tapahtui 1840-luvun alussa samoihin aikoihin kuin hän tutustui Marxiin. Sekä Marxin että Engelsin ateismi on suoraa seurausta heidän omaksumastaan yleisestä filosofisesta kannasta, dialektisesta ja historiallisesta materialismista; kun siis puhutaan marxilaisesta ateismista, sitä ei saa erottaa filosofisesta perustastaan. Jo filosofian peruskysymyksen materialistiseen ratkaisuun sisältyy yliluonnollisen jumaluuden kieltäminen.

Tämä on samalla osasyy siihen, miksi Engelsin (ja Marxin) tuotannosta löytää vain suhteellisen niukasti varsinaista uskonnon kritiikkiä. Useimmissa kysymyksissä riittää pelkkä materialistinen perusasennoituminen. Mutta monesti Engelsin ja Marxin tuotannosta löytää silti uskontoa tai pappispimitystä vastaan suunnattua ironiaa. Niinpä kirjoittaessaan Marxille kevättalvella 1869 silloin uutuutena esitetystä maailmankaikkeuden lämpökuolemateoriasta Engels lisäsi ivallisesti: ”Nyt odotan vain sitä, että papit kaappaavat itselleen tämän teorian materialismin viimeisenä sanana.”[2*] Vastaavanlaisia huomautuksia voisi — pysyäksemme nyt pelkästään Engelsissä — poimia runsain mitoin ”Anti-Dühringistä”, ”Luonnon dialektiikasta”, ”Ludwig Feuerbachista” ym. marxilaisen filosofian keskeisistä esityksistä.

Klassikkojen tuotannossa nämä kolme Engelsin artikkelia alkukristillisyydestä muodostavat poikkeuksen sikäli, että ne eivät lähde liikkeelle yleisistä filosofisista asettamuksista, vaan niiden tarkoituksena on popularisoida ja tehdä tunnetuksi senaikaisen porvarillisen (pääasiassa saksalaisen) kriittisen raamattututkimuksen tuloksia. Näitä tutkimustuloksia oli syytä propagoida huolimatta Straussin, Bauerin ym. idealistisista perusnäkemyksistä, sillä ne merkitsivät joka tapauksessa erehtymättömänä ”jumalan ilmoituksena” esiintyvän uskonnon maallisen alkuperän paljastamista. Artikkeleissaan Engels ”kääntää” porvarillisen raamattututkimuksen tulokset historiallisen materialismin kielelle ja osoittaa kristinuskon yhteiskunnallis-taloudellisen kasvuperustan olevan myöhäisantiikin rappeutuvassa Rooman valtakunnassa.

Engels toteaa, että ensimmäiset kristityt koostuivat vallankumouksellisesti asennoituvista ryhmistä. Mutta näiden ryhmien sosiaalinen alkuperä oli erilainen, eikä näiden kaikkien ainesten todelliselle vapautumiselle ollut mitään yhteistä tietä (’ks. tämä teos, s. 68). Näin ollen tämä vapautuminen saattoi olla vain kuvitteellinen, tapahtua vain tuonpuoleisessa. Jos siis alkukristityt olivatkin vallankumouksellisia, niin samaa ei voida sanoa alkukristillisyydestä ideologian muotona, sillä se oli illusorinen, todellisuutta nurinkurisesti heijastava ajattelu-muoto, joskin tuohon aikaan ainoa mahdollinen.

Sanotusta seuraa, että huolimatta siitä, että Engels vertaa toisiinsa sekä työväenliikkeen alkuvaiheita että varhaiskristillisyyttä, ei ole aiheellista pitää kristillistä ajattelua sellaisenaan vallankumouksellisena, kuten esimerkiksi Karl Kautsky erehtyi luulemaan. Jo 1892 Kautsky julkaisi teoksen ”Die Vorgänger des modernen Sozialismus” (ilmestyi suomeksi 1900 nimellä ”Sosialismin historia” I), jossa hän selitti alkukristillisyyden olevan ”proletariaatin” (sanan antiikinaikaisessa mielessä: vapaan kaupunkiköyhälistön) vallankumouksellinen joukkoliike. Jos kristinusko siis Kautskyn mielestä oli alun perin vallankumouksellinen, niin silloin nousee kysymys: miksi sitten ei tapahtunut mitään yhteiskuntarakenteen muutosta köyhien ”proletaarien” hyväksi vaikka kristinusko voitti?

Kautsky joutui tässä dilemman eteen. Eräässä hieman myöhemmin julkaisemassaan teoksessa, joka ilmestyi suomeksi 1909 nimellä ”Kristinuskon alkuperä”, hän yritti löytää ulospääsyn väittämällä: ”Kristinuskon järjestö, kirkko, voitti sen kautta, että se hylkäsi alkuperäisen päämääränsä ja taisteli sen vastakohdan puolesta.”[3*] Tämän jälkeen Kautsky siirtyy moittimaan peitetyin sanoin Engelsiä siitä, että tämä ei ole käsitellyt kyseistä ”dialektista muutosta”[4*] alkukristillisyyden historiaa koskevassa artikkelissaan.

Kuitenkin sattuu olemaan niin, että Engels oli oikeassa, Kautsky ei. Kristinuskossa ei tapahtunut mitään ”dialektista muutosta”, ei mitään alkuperäisen päämäärän hylkäämistä, sillä sen alkuperäinen päämäärähän oli jo keisari Neron aikana sama kuin tänäänkin: tuonpuoleinen ”taivaan valtakunta” (ks. s. 70). Alkukristillisessä uskonnollisessa ideologiassa ei koskaan ole ollut mitään todella emansipoivaa ajatussisältöä. Samasta syystä kristinusko (tai ”kristillinen sosialismi”) ei luonnollisesti voi olla mikään vakavasti otettava vaihtoehto tieteelliselle sosialismille, eikä sen väittäminen ole ollut Engelsin tarkoitus.

Engelsin artikkelit julkaistaan ilmestymisjärjestyksessään. Suomennos perustuu Marxin ja Engelsin teosten saksankieliseen laitokseen (Marx-Engels, Werke); selityksiä laadittaessa on käytetty hyväksi sekä MEW:n että alussa mainitun venäjänkielisen laitoksen alaviitteitä.

Vesa Oittinen

 


1882: Bruno Bauer ja alkukristillisyys (E)
1883: Ilmestyskirja (E)
1894: Alkukristillisyyden historiasta (E)

 


Huomautukset:

[1*] Engelsin kirje Kautskylle 28. heinäkuuta 1894, MEW, osa 39, s. 276

[2*] Engelsin kirje Marxille 21. maaliskuuta 1869, MEW, osa 32, s. 286-287

[3*] Karl Kautsky, ”Kristinuskon alkuperä. Historiallinen tutkimus”, suom. J. K. Kari, Helsinki 1909, s. 534

[4*] Mts. 536