Nestori Parkkari

Nuoret taistelun tiellä

1970


IV

 


 

12. Kokonaan »maan alle»

Synkkää aikaa

Vuosina 1931–1934 vasemmistolaisella nuorisolla ei ollut mahdollisuuksia toimia julkisesti. Joitakin esperanto-, osuustoiminta- ym. kerhoja yritettiin perustaa, mutta nekin joutuivat pian silmälläpidon alaiseksi. Kesätoimintaa jatkettiin tekemällä veneretkiä, patikkamatkoja ym. Näin yritettiin pitää työläisnuorisoa koossa. Näillä retkillä saattoivat myös salaiset ryhmät pitää kokouksiaan. Työn painopiste siirtyi yhä enemmän salaiseen toimintaan, sitten kun oli selvitty fasistihyökkäyksen synnyttämästä hämmingistä ja vasemmistolaisvirtauksista.

Fasistinen väkivalta oli näet synnyttänyt vastoin SKNL:n ohjeita mm. Helsingissä ns. Punaisten rintamamiesten ryhmiä, joihin osallistui yksityisiä puolueen jäseniäkin. Jyväskylässä perustettiin »Myyrät»-niminen järjestö, johon osallistui nuoria työläisiä. Nämä ryhmät pitivät terroritekoja ja salaista aseellista toimintaa ainoana mahdollisena vastatoimenpiteenä fasismin ja ohranan terrorille. SKNL:n kannan tällaisiin mielialoihin esitti Nuori Kommunisti elokuussa v. 1930 seuraavasti:

»Kommunistinen liike on periaatteessa terroria vastaan, koska sillä ei päästä eteenpäin. Päämääränä on vallankumous, jota eivät suorita yksilöt vaan joukot. Yksilöterrori vain eristää meidät joukoista, eikä se järkytä kapitalismin perusteita. Fasistisia roistoja löytyy pois raivattujen tilalle, joten terrori on hylättävä ja kehitettävä joukkotaistelua fasismia vastaan ja koko kapitalistisen järjestelmän kukistamiseksi.»

Kielteinen suhde yksilöterroriin ei merkinnyt sitä, että ei käytettäisi joukkovoimaa ja tehtäisi vastarintaa poliisin patukoille. Vuoden 1930 alussa Nuori Kaarti osoitti, että poliisi ei suinkaan enää ollut »järjestystä» varten, vaan se toteutti porvariston terroria, johon oli vastattava työläisjoukkojen voimalla.

Työn painopisteen siirtyessä maanalaisen järjestöverkoston voimistamiseen kiinnitettiin erityistä huomiota myös salaisen opiskelun järjestämiseen. Se oli välttämätöntä oikeiden työmuotojen ja periaatteellisen pohjan löytämiseksi yhä vaikeutuvissa olosuhteissa.

Opintosuunnitelmat olivat usein laajoja monisteita kysymyksineen, aineistoineen ja kirjallisuusluetteloineen. Niissä käsiteltiin puoluetta, nuorisoliikettä, v. 1918 tapahtumia, imperialismia, porvarillista ja työväen valtiota, Suomen tilannetta, talouspulaa, fasismia, leninismin kysymyksiä jne. KNL:n ohjelmasta ja periaatteista oli omat opintosuunnitelmat, samoin Suomen nuorisoliikkeen historiasta. Mm. v. 1934 erään opintosuunnitelman aiheet olivat seuraavat: Kaksi maailmaa — sosialistinen ja kapitalistinen; Kapitalismin pula; Sosialismin voitto Neuvostoliitossa; Pula Suomen talouselämässä; Pulan vaikutus eri väestökerrosten oloihin ja poliittiseen kehitykseen; Neuvostoliiton kehitys ja suhde Neuvostoliittoon; Sodan vaara ja taistelu sitä vastaan.

Vaikka salaisten kerhojen ja opiskelijain lukumäärästä ei ole tilastoa, opiskelu oli huomattavan laajaa. Opiskeluaineistot, joita usein käytettiin yksinopiskeluun, olivat tarpeellisia ja kaivattuja, sillä poliittisen opiskelun välttämättömyys oli koettu jo julkisen opintoyhdistysliikkeen aikana. SKNL korosti opiskelun tärkeyttä, sillä oma-aloitteisista nuorisonohjaajista oli jatkuvasti puutetta. Esim. v. 1931 elokuussa suoritettu tarkistus osoitti, että SKNL:n jäsenistön enemmistö oli tullut liittoon vasta fasistihyökkäyksen jälkeen ja KK:n jäsenistä vanhimmat olivat olleet liiton jäseniä vasta vuoden ajan. Taistelu ohranaprovokaatiota ja urkintaa vastaan ja oikeat menettelytavat salaisessa työssä olivat nuorille jäsenille entistä enemmän tarpeen. Jo aivan yksinkertaisissa käytännön tehtävissä oli omat sääntönsä ja muotonsa, joita oli noudatettava, jos aikoi olla työssä mukana. Esim. julistuksien kiinnittämisen tai lentolehtisten levityksen täytyi tapahtua koko paikkakunnalla samanaikaisesti n. 10–15 minuutin aikana, ettei ohranaa olisi ehditty hälyttää. Aamuhämärä oli usein parasta aikaa, kun liikenne oli vielä hiljaista. Viisainta oli pitää sormikkaat käsissä sormen jälkien välttämiseksi sekä jakaa lehtiset portaissa ylhäältä alaspäin ja yleensä niin, että pakotie oli turvattu. Lentolehtisiä saatettiin heittää ilmaan tiheässä väkijoukossa raitiovaunupysäkeillä tai asemilla, tai heittää talojen katolta vilkasliikenteisille kaduille. Tunnuslauseita nostettiin ilmapalloilla sähköjohtoihin tai maalattiin seiniin, katuun ja kallioihin. Kovan työn saivat poliisit joskus tehdä poistaakseen punaisen lipun, joka oli yön aikana nostettu jonkun virastotalon tai yleiseen lipputankoon ja katkaistu narut niin että lippua ei saanut lasketuksi alas.

Piirikokoukset ja maatakäsittävät konferenssit pidettiin useimmiten jossain omakotitalossa tai asunnossa, mistä omistajat olivat lähteneet viikonloppumatkalle. Edustajat saatettiin kuljettaa taloon jopa kahdenkin välityspaikan kautta, jotta mahdolliset seuraajat eksytettäisiin. Majoitus ja ruokailu oli varattava etukäteen, sillä kokouksesta ei kukaan saanut poistua ennen sen päättymistä, ja sittenkin vasta illan hämyssä ja yksitellen.

Nestori Nurminen, joka vv. 1931–32 matkusteli liiton maanalaisen työn järjestelyasioissa, piti syksyllä 1931 erään toverin asunnossa Lappeenrannassa SKNL:n piirikomitean kokousta, kun poliisit ja ohranat tunkeutuivat huoneustoon. He olivat asialla jonkin aikaisemman julkisen jutun takia ja kokoukseen tulleet selvisivät sillä kertaa ehjin nahoin, kun selittivät olevansa talon pojan kutsumina korttia pelaamassa ja olivat tilanteen etukäteen lavastaneet hyvin.

SKNL:n toiminta v. 1931 keväällä ei ollut vielä selvinnyt vuoden 1930 iskuista, sillä uudet voimat eivät pystyneet heti tarttumaan asioihin oikealla tavalla. Toukokuussa 1931 annetussa selostuksessa oli tiedot kuudesta piiristä, ja sen mukaan jäseniä oli vain 242, kaikkiaan ehkä 300. Yhteydet olivat suurelta osalta katkenneet ja sille vuodelle suunniteltu liittokonferenssi täytyi jättää pitämättä.

Tilanne ei silti ollut toivoton ja elpymistäkin oli jo tapahtunut, mitä osoittaa Kemin piirin selostus heinäkuulta 1931.

»Piirikonferenssi pidettiin 13–19 pnä heinäkuuta. Läsnä edustajat Kemistä, Simosta, Kuusiluodosta, Rovaniemeltä, Veitsiluodosta ja KK:sta, yht. 7. Fasistimullistus (vangitsemiset ym.) johti nuorisotoiminnan täydelliseen pysähtymiseen. Keväällä alkoi elpyminen jäsenten oma-aloitteisen yhteydenoton kautta. Nyt konferenssin aikana on jäseniä: Kemi 31, Veitsiluoto 17, Simo 4, Rovaniemi 3, Kuusiluoto 1, Oulu 3, yht. 59 jäsentä, joista tyttöjä 15. Soluja 12, joista 4 työpaikoilla. Jäsenet uusia, ikä: 14–15 v. 5, 20–23 v. 20, yli 23 v. 4 ja 16–20 v. 31. Puolueenjäseniä 1. Työ Peräpohjolassa on nousussa.»

Elo-syyskuun vaihteessa SKP:n puoluekonferenssin aikaan liitossa oli jäseniä jälleen 672. Tässä kokouksessa mm. Toivo Antikainen puhui vakavasti puolueväen velvollisuudesta auttaa ja ottaa vastuuta nuorisotyöstä, joka oli kärsinyt suuresti vangitsemisten vuoksi.

Pulan jatkuessa työttömyys oli kasvanut 100.000:een, joukossa runsaasti nuoria. Nuorten työläisten palkat olivat useilla aloilla alentuneet jopa 40 %. Suuressa osassa tuotantolaitoksia oli vajaa henkilökunta ja lyhennetyt työviikot, ja työnantajat valvoivat avoimesti mustalistajärjestelmällä keitä töihin otettiin tai erotettiin. Useat solut työpaikoilla lakkasivat toimimasta yksinkertaisesti siitä syystä, että jäsenet joutuivat työttömiksi.

Tällaiset olivat olosuhteet presidentinvaalien lähestyessä syksyllä 1931. Kommunisteilla ei ollut mitään mahdollisuuksia osallistua vaaleihin, sillä jo valitsijayhdistysten perustaminen estettiin. Vaaleissa alkoi kuitenkin näkyä fasisminvastaisten mielialojen muotoutuminen laajemmalla pohjalla. Fasistien v. 1930 muiluttama K. J. Ståhlberg olisi selvästi voittanut taantumusporvariston ehdokkaan P. E. Svinhufvudin, ellei vaalien aikana olisi käytetty avointa terroria ja suojeluskuntien asiaan puuttumisen uhkaa Svinhufvudin puolesta. Tämä sai siitä huolimatta vain yhden äänen enemmistön.

 

Liittokeskustelu ja nousun aika

Vaikka fasisminvastaisen taistelun elpymisen merkkejä jo olikin, näytti vuoden 1932 alku melko synkältä. Jatkuvan terrorin lisäksi fasistit ryhtyivät helmikuun lopulla avoimeen aseelliseen hyökkäykseen, joka tunnetaan Mäntsälän kapinan nimellä. Lapuanliikkeen maine oli asiallisesti jo romahtanut sen saamatta kannatusta laajemmissa joukoissa. Vapaamielisemmät porvarillisetkin piirit alkoivat sitä arvostella. Sen vuoksi alettiin toteuttaa fasistien jo kauan varalla pitämää aseellisen vallankaappauksen suunnitelmaa. Mäntsälään kokoontui muutamia satoja aseistettuja suojeluskuntalaisia ja lisää värvättiin eri puolilta maata.

Lapuanliikkeen mukana pinnalle oli nousemassa aineksia, joita Helsingin hallitusherrat eivät katsoneet voivansa hallita. Siksi kapina saatettiin hallituksen toimesta pois päiväjärjestyksestä fasistiselle liikkeelle mahdollisimman pienin vaurioin. Uusi Suomi ja kokoomuspuolue uhoilivat kuitenkin koko ajan kapinan puolesta. Kapinan johtajat kenraali Wallenius, Vihtori Kosola ja muut laskettiin muodollisten oikeudenkäyntien jälkeen vapaaksi. Maineensa tärvelleelle lapuanliikkeelle annettiin 15. 6. 1932 pidetyssä kokouksessa uusi nimi Isänmaallinen kansanliike (IKL), ja se toimi täysin samoin perustein kuin lapuanliike Vihtori Kosola keulakuvanaan.

Vaikka hallitus oli pyrkinyt jo ennakolta sovitteluihin kapinallisten kanssa, se tunsi asemansa uhatuksi. Tämän vuoksi kenttätykistörykmentti kolmonen oli siirretty vartiotehtäviin Mäntsäläntien varrelle. Näissä joukoissa asevelvollisuuttaan suorittavat SKNL:n ja SKP:n jäsenet kertoivat, että sotilaat olivat varanneet kovia piippuun — vaikka siitä oli varoitettu — ja olivat valmiit kovempiin otteisiin kuin mitä hallitus oli tarkoittanut, jos sattuisivat vastakkain lapualaisten kanssa.

Jo vuoden alusta SKNL:n johto oli päättänyt aloittaa näköalojen valaisemiseksi koko jäsenistöä koskevan liitto keskustelun. Oli saatava aikaan työn tarkistus, oli hälytettävä, ravisteltava ja etsittävä keinoja ylemmästä elimestä alimpaan, jokaiseen jäseneen asti, oli parannettava ohjausta, opiskelua jne. Tehtävän valmistelu vei aikansa, mutta jo maaliskuussa Nuori Kommunisti käsitteli asiaa antaen mm. lisäohjeita:

»Suurin osa jäsenistöstämme on ollut mukana korkeintaan vuoden eivätkä omaa tietoa ja tottumusta työn oikein toteuttamiseen. Jokaisen jäsenen on osallistuttava keskusteluun ja jokaisen järjestön (pikit, pakit ja solut) tehtävä suunnitelma ja varattava keskustelulle vähintään 3 kokousta. On kritikoitava entistä toimintaa, on tutkittava ohjeita ja aineistoja, suoritettava paikallistutkimuksia nuorison oloista (työpaikat, nuorison määrä, palkat jne.)»

Liittokeskustelu tuotti tuloksia ja toiminta kasvoi. Myös SKP:n toiminnassa oli nousua, joka tuntui liikehdintänä eri puolilla maata. Vappuna oli Turussa, Kemissä ja muuallakin voimakkaita mielenosoituksia. Poliisihyökkäyksiä vastaan nousi lujaa vastarintaa, jossa nuorison puolustusryhmät olivat ensimmäisinä. Pulaan joutuneen pientalonpoikaiston keskuudessa alkoi myös keväällä 1932 ilmetä liikehdintää, joka oli yhteydessä työväenliikkeeseen ja suuntautui fasismia ja pankkipääomaa vastaan. Nivalassa toukokuussa syntyneen »kapinan» tukahduttamiseksi hallitus lähetti paikalle poliisijoukkoja ja sotaväkeä ja 234 talonpoikaa vangittiin 30 saadessa myöhemmin tuomion. Myös sos.dem. puolueen keskuudessa alkoi kuulua ääniä tannerilaista kommunisminvastaista politiikkaa vastaan.

Ilmapiiri toiminnan nousuun oli hyvä. Vaikka SKNL:n KK:n sihteeri oli vangittu ja miltei koko keskuskomitea istui ohranan putkissa, työ jatkui hyvää vauhtia. Mäntsälän kapinan aikoihin KNI:n Skandinavian nuoriso järjestäjä Lars Junttila (»Lasse Kainulainen») saapui Suomeen järjestelemään keskuskomiteaa uudelleen. Kun yhteydetkin olivat poikki, hän tuli ilman tunnussanaa tuttavansa Mirjam Tiilikaisen (Suvanto) luokse. Pian oli KK uudelleen järjestetty ja yhteydet solmittu. Junttila ehti olla maassa vain muutaman kuukauden, kun hän joutui ohranan nuottaan, mutta tehtävä oli hoidettu ja järjestö jälleen toiminnassa.

Suomen Ammattijärjestön lakkauttamisen jälkeen SKNL oli suunnannut työnsä puolueen ohjeiden mukaisesti myös ammatilliseen liikkeeseen. Hajottajajärjestöksi perustettuun SAK:hon ei kellään ollut halua liittyä ja kommunistinen ammattiyhdistysväki perusti SKP:n johdolla maanalaisen Suomen Punaisen Ammattijärjestön. Tätä työtä varten oli myös SKNL:n KK:lla oma jaostonsa, jossa näinä vuosina olivat mm. Toivo Torvi (Teränne), Lars Junttila, Tauno Sillanpää ja Paavo Lagerstam. Jaoston ohjeissa v. 1932 selostetaan, että erityisiä nuorison salaisia ammatillisia järjestöjä työpaikoille ei perusteta, vaan nuoret ovat samassa järjestössä vanhempien kanssa. Nuorisoasioita käsiteltäessä voivat nuoret jäsenet kokoontua erikseen. Johtavien elimien yhteyteen perustetaan nuorisojaostot, jotka johtavat ammatillisten järjestöjen ja työpaikkojen nuorten poliittista toimintaa ja huolehtivat että lakkokomiteoihin tulee nuorison edustajia jne. Taistelussa nuorten työttömien puolesta KK:n jaosto teki monia aloitteita työttömien toiminnan ja mielenosoitusten järjestämiseksi sekä työttömien taistelukomiteain muodostamiseksi. Erikoiskysymykseksi muodostui ns. työleirikysymys, sillä liitto vastusti heikosti varustettuja ja kurjasti palkattuja mutta sotilaallisluontoisesti järjestettyjä työsiirtoloita, joille työttömiä nuoria eristettiin.

KK:n selostus järjestöllisestä tileistä 15. 9. 1932 antaa kuvan vuoteen 1931 verraten tapahtuneesta kehityksestä. Jäsenmäärä oli vangitsemisesta huolimatta noussut melkein puolella.

 

Jäsentilasto piireittäin 15. 9. 1932
1. Uusimaa 138 poikaa 40 tyttöä
2. Kotka 114 » 29 »
3. Viipuri 92 » 30 »
4. Lahti 58 » 14 »
5. Kuopio 118 » 12 »
6. Turku 123 » 57 »
7. Oulu 41 » 17 »
8. Kemi 72 » 41 »
9. Vaasa 11 » 18 »
10. Tampere 70 » 12 »
  837 poikaa 270 tyttöä

 

Yhteensä 1107 jäsentä. Työpaikkasoluja oli 33. Nuori Kommunisti levisi 1.100 kpl:n ja Nuori Kaarti 1.200 kpl:n painoksina. Pioneerien lehteä monistettiin 550 kpl. Lisäksi useilla piireillä oli omat salaiset paikalliset lehtensä kuten Liekki Viipurissa, Nuorison Viesti Tampereella, Punatorvi Turussa. V. 1032 ilmestyi SKNL:n paikallisten järjestöjen toimesta 15 erillistä työpaikkalehteä. Vuosina 1932–33 oli SKP:n ja SKNL:n koko maanalaisen lehdistön levikki suurimmillaan. Niitä ilmestyi samanaikaisesti yli sadalla nimikkeellä yhteensä n. 15.000 kpl kuukaudessa. Nuorisoliiton monet paikalliskomiteat ja myös solut painoivat hektograafi- tai irtokirjainsysteemeiUä julistuksia ja pienoislentolehtisiä fasismia ja sotaa vastaan sekä erilaisia merkkipäiväjulisteita.[1*]

[Vaasan]Toiminnallisuuden kasvaessa voimistui joukkojen aktiivisuus. Jo vuoden 1932 aikana saatiin useissa keskuspaikoissa aikaan joukkoesiintymisiä ja vastarintaakin. Mm. Turussa järjestettiin 19. 3. 1932 Pariisin kommuunin muistolle omistettu tilaisuus, johon kokoontui n. 2.000 ihmistä, mutta myös melkoinen joukko poliiseja valmiina hajottamaan tilaisuuden. Nuorisoryhmät yrittivät aloittaa tilaisuuden huutamalla tunnuksia, jolloin poliisit ja ohranat hyökkäsivät väkijoukon kimppuun. Peräännyttiin, mutta kokoonnuttiin uudelleen, huudettiin tunnuksia ja heitettiin lentolehtisiä. Poliisi hyökkäsi entistä raivokkaammin puhdistaakseen alueen. Nyt tehtiin jo vastarintaa, peräännyttiin taistellen ja eräät ohranat joutuivat iskuryhmän käsiteltäviksi. Aivan yhtä hyvin ei selvitty Helsingissä, missä sodanvastaisten esiintymisten paikaksi oli valittu Hakaniemi. Tarkoituksena oli kerääntyä taisteluryhminä väkijoukon keskelle, pitää puhe, jakaa lentolehtisiä ja huudella tunnuksia. Poliisi ja ohrana hyökkäsivät ja puolustustaistelusta huolimatta vangitsivat erään nuoren pojan, joka yöllisten kuulustelujen jälkeen antoi ohranalle tuntemiensa SKNL:n jäsenten ja muiden nuorten nimiä. Seuraavana aamuna ohrana toimitti joukkovangitsemisia ja 20 sai tuomion valtiopetoksen valmistelusta.

Vappuna SKP ja SKNL yrittivät jälleen vallata katuja poistaakseen fasistihyökkäyksen aikaansaaman toimettomuuden ja taistelukyvyttömyyden. Osaksi se onnistuikin, sillä Turussa, Viipurissa, Vaasassa ja Ykspihlajassa syntyi joukkotoimintaa ja mielenosoittajien oma-aloitteistakin vastarintaa poliisiterroria vastaan.

Joulukuussa 1932 muodostettiin Kivimäen hallitus, joka pysyi vallassa 4 vuotta. Asiallisesti se merkitsi fasistiryntäyksen saavutusten laillistamista ja vakiinnuttamista. Kun presidenttinä oli lapualaisten valtaan nostama P. E. Svinhufvud ja taantumuksellista politiikkaa noudattava hallitus, jolle lisäksi sos.dem. puolueen oikeistojohto antoi tukensa, olivat asiat suurpääoman ja kokoomuspuolueen kannalta hyvällä tolalla. Pulan jatkumisesta huolimatta suurpääoman voitot kasvoivat. Suomen Pankin nettovoitto v. 1933 oli 112,4 milj. mk, Yhdyspankin yli 40 milj. mk ja se jakoi osinkoa 17 %. Kansallispankin voitto oli 28 milj. mk ja osinko 14 %, Kymiyhtiö ja Suomen Sokeri jakoivat kumpikin osinkoa 10 %, sekin noussut edellisestä vuodesta. Samanaikaisesti työpaikkojen ja työntekijäin määrä väheni huomattavasti ja työttömyys yhä kasvoi. Myös pientalonpoikaisto oli vaikeuksissa. Vv. 1932–33 joutuivat tuhannet talonpoikaistilat pakkohuutokauppaan.[2*]

[Lahden]Muistelmissaan »Punainen solu» Usko Salmi kertoo mm. kutomotehtaiden 16–20-vuotiaitten työläisten palkoista Tampereella vuosien 1927–37 välisenä aikana, että varsinkin oppilasaikoina ne olivat huomattavasti alle elinminimin. Klingendahlin tehtaassa maksettiin oppilasajan palkkaa 1 markka tunnilta. Jos oli normaali työviikko, palkka oli (yli 17-vuotiailla) 47 mk. Jos työntekijä oli alle 17 vuotta, oli viikkoansio työntuntien mukaan 36 mk, mutta kun 39-luvun ensipuoliskolla saatiin tehdä vain neli-viisipäiväisiä työviikkoja, oli viikkoansio 17 v. täyttäneelle 32 mk ja alle 17-vuotiaille vain 24 mk. Keskihinnat v. 1932 tammikuussa olivat seuraavat: perunat, vanhat 5 l. 2:58, ruisleipä pehmeä 3:59 kg, näkkileipä 6:63 kg, vehnäleipä halvin 8:89 kg, maito 1:57 l, maito separoitu 0:52 l, margariini 16:49 kg, voi 26:36 kg, suolasilakka 4:09 kg, riisiryynit 6:31 kg, kauraryynit 4:56 kg, ruisjauhot 3:00 kg. Kun lisäksi vaatteet ja vuokrat olivat samaa tasoa, voi kuvitella miten alhainen elintaso todella oli. Nuoret työläiset olivat suurelta osalta tulleet maaseudulta pakkohuutokauppoja ja työttömyyttä pakoon ja joutuivat usein tehtaan johdon mielivallan alaisiksi.

Vaikka sos.dem. puolueen oikeistojohto antoikin tukensa Kivimäen hallitukselle, fasistit vainosivat ja kurittivat myös sosialidemokraatteja. Niinpä toukokuussa 1933 sos.dem. puolueen pitäessä puoluekokoustaan Tampereella repivät IKL:n jäsenet ja suojeluskuntalaiset alas punaiset puoluekokousliput ja pahoinpitelivät sosialidemokraatteja. Kaiken kukkuraksi eduskunnassa hyväksyttiin tapauksen jälkeen jälleen uusia lakeja »yhteiskunnalle vaarallisen kiihotuksen estämiseksi».

Kiellettiin mm. punaiset liput ja Kansainvälisen laulaminen julkisella paikalla jne.

Kun kommunistien vainoaminen niin julkisessa kuin salaisessakin toiminnassa oli käynyt entistä vaikeammaksi ja toiminta näytti jälleen voimistuvan, fasistit suuntasivat iskunsa poliittisiin vankeihin, jotka olivat helposti tavoitettavissa oleva terrorin kohde. Kokoomuspuolue oli vaatinut jo pitkän aikaa poliittisten vankien oikeuksien poistamista ja vankilassa tapahtuvan opiskelun tukahduttamista. Vuosina 1931–33 tämä sota poliittisia vankeja vastaan kasvoi yritykseksi tuhota poliittinen vastustaja fyysisesti ja henkisesti. Mm. Tammisaaren pakkotyölaitoksen vartija- ja johtajakunta järjestettiin lapuanliikkeen osastoksi ja alkoi suoranainen kilpailu vankien olosuhteiden huonontamiseksi ja vankien rääkkäämiseksi. Tilanne vankiloissa johti siihen, että vankien oli ryhdyttävä puolustustaisteluun, ja v. 1933 heinäkuussa n. 509 vankia aloitti syömälakon, johon yhtyivät myös Hämeenlinnan vankilassa olevat naisvangit. Fasistit surmasivat silloin pakkosyötön ja pahoinpitelyjen yhteydessä neljä vankia. Viisi oli kuollut saman vuoden alussa lavantautiepidemiaan, koska vangit jätettiin täysin hoitoa vaille. Tammisaaren pakkotyölaitoksessa murhattiin siten 9 poliittista vankia yhden vuoden aikana.

Syömälakon avulla saatiin poliittisten vankien asia pimennosta julkisuuteen. Nuoriso auttoi omalta osaltaan järjestäen katuesiintymisiä ja lentolehtisten levitystyötä eri puolilla maata tehden selkoa fasistien räikeästä terrorista. Vankien ja heidän omaistensa avustustoimintaa järjestettiin monin tavoin Punaisen Avun, Vankien avun ja salaisten järjestöjen toimesta, vaikka sekin oli vaarallista ja määritelty oikeudessa valtiopetoksen valmisteluksi.

Lapuanliike ei julkisessa elämässä enää riehunut kuten aikaisemmin, lukuunottamatta vankiloita, mutta ohranalaitos oli sitä tarmokkaampi. Vangitsemisia ja oikeusjuttuja oli tuhkatiheään ja tuomiot suurenivat jatkuvasti.

Vaasan hovioikeudessa käsiteltiin 24. 11. 1931 SKNL:n Vaasan piirikomitean asiaa, jossa syytettyinä olivat Eeva Örn (Aho), Martta Örn (Hauhia), Juho Salo, Kaarlo Kruuti, Toivo Suoja ja Hjalmar Panu. Joulukuussa 1932 ohranat tunkeutuivat Helsingissä asuntoon Fleminginkatu 4 ja pidättivät sisarukset Toini ja Mirjam Tiilikaisen ja asuntoon jätetyn väijytyksen avulla pidätettiin lisäksi illalla sinne saapunut Martta Suhonen (Parkkari). Turussa oikeus käsitteli 12. 1. 1933 juttua, jossa oli syytettynä 78 nuorta valtiopetoksen valmistelusta jne., vain muutamia esimerkkejä mainitaksemme.

[Tampereen]Vankiloiden salaisissa puoluejärjestöissä taistelivat monet edellisten vuosien nuorisoliittolaiset, jotka eivät antaneet periksi eivätkä luopuneet taistelusta näissäkään olosuhteissa. Siellä taisteltiin terroria ja pakkotyötä vastaan ja käytettiin tarkkaan aika opiskeluun vanhempien tovereiden johdolla. Vankiloista tuli kommunistisen tietoisuuden ja taistelutoveruuden kouluja, joissa oppi vihaamaan kapitalismia ja liittymään sen kaatajien joukkoon, kuten Ludvig Kosonen kirjassaan Lippulaulu sanoi:

»Kuoliaaksi rääkättyjen tovereittemme nimessä! Uskaltakaamme vihdoinkin vihata. Lyökää vasten turpaa jokaista farisealaista, joka neuvoo teitä rakastamaan veljienne ja tovereittenne kiduttajia, kapitalisteja, heidän verihurttiaan, kaikkia kätyreitä ja pettureita! Ihminen, joka ei heitä vihaa, ei myöskään rakasta työväenluokkaa!»[3*]

Vankilatuomiot eivät lannistaneet kommunisteja. Useimmat heistä tulivat takaisin entistä tietoisempina ja valmiina astumaan heti uudelleen tehtäviin. Tästä kertoo mm. Etsivän Keskuspoliisin päällikön Aarne Rinteen hallitukselle 15. 1. 1934 valmistama muistio. Siinä selvitellään, että yksin kuluneen vuoden aikana valtio- ja maanpetosrikoksista tuomioistuimissa syytetyiksi joutuneista n. 500 henkilöstä lähes 40 oli tuomittu aikaisemmin samanlaisesta rikoksesta. Tässä ei ollut otettu huomioon vuoden 1918 tuomittuja. Koska uusijat olivat kokeneita kommunisteja, olisi E.K:n mielestä ollut saatava rikoslakiin lisäys, joka olisi velvoittanut tuomioistuimet antamaan valtio- ja maanpetosrikosten uusijoille tuntuvasti ankaramman rangaistuksen. Kolminkertaisille voitaisiin vaarallisina rikoksentekijöinä tuomita vapauden menetys epämääräiseksi ajaksi.[4*]

Nuorison salaisen toiminnan yhä vaikeutuessa käsiteltiin asiaa SKP:n KK:n kokouksessa v. 1933. Silloin todettiin, että vaikka SKNL:n joukkotyössä oli edistystä, mm. taloudellisissa taisteluissa, esiintymisinä nuorisopäivänä ja poliittisten vankien syömälakon yhteydessä, niin oli myös suuria heikkouksia. Se ei ollut pystynyt nousemaan todelliseksi nuorison taisteluiden johtajaksi, vaikka pulakauden terrori, alipalkkaisuus ja työttömyys erityisesti koski työläisnuorisoa. SKNL:n jäsenmäärä oli jälleen pudonnut ja oli toukokuussa 1933 n. 600 ja tammikuussa 1934 n. 300.

Käännettä parempaan pyrittiin saamaan aikaan ja löytämään uusia keinoja nuorisojoukkojen koollekutsumiseksi. Viipurista tiedotti »Kreeta» KK:lle huhtikuussa 1933:

»Työ alkaa vahvistua, sillä on ryhdytty järjestämään kihlajaisia ja erilaisia nimipäiviä ym. illanviettoja Raittiusseuran talolla ym. sopivissa paikoissa. Näihin tilaisuuksiin kokoontuu n. 200 nuorta. Näin on saatu kosketusta nuorisoon ja rahaakin SKNL:n työtä varten. On myös järjestetty erilaisia retkiä, salaisia opintoryhmiä saatu toimimaan ja näitä ohjaavat vankilasta vapautuneet toverit. On muodostettu myös työmaasoluja ja valmistettu salaisia lentolehtisiä, joita nosket lehdissään ovat mainostaneet haukkumalla niitä.» Näitä syntymäpäiviä, kihlajaisia ja häitäkin oli järjestetty myös Helsingissä Pengerkadun pylvässalissa, Arbetets Vännerillä ja muualla jo vuodesta 1930 lähtien ja koottu SKNL:lle rahaa häälahjoina ym., mutta ohrana ryhtyi tekemään hyökkäyksiään näihin tilaisuuksiin tarkastaen ja pidättäen niihin osallistujia.

Herättääkseen joukot saamattomuuden tilasta SKP oli heittänyt tunnuksen »kova kovaa vastaan». Pyrittiin synnyttämään joukkoliikettä kuristavaa fasismia vastaan. Vuoden 1933 lopussa Pietarsaaren nuorisoliittolaiset olivat yhdessä SKP:n kanssa tehneet työtä metsätyöläisten keskuudessa ja saaneet aikaan lakon omine vaatimuksineen, koska sosialidemokraattien käsissä olevat ammatilliset järjestöt eivät tehneet mitään. Lakko, jossa otettiin yhteen rikkurien ja poliisienkin kanssa kesti 8 viikkoa. S. Sosialidemokraatti kirjoitti asiasta 20. 12. 1933: »Ymmärrämme kyllä täydellisesti, että ne syyt mitkä tällaiseen epätoivoiseen yritykseen ovat johtaneet, ovat täysin aiheellisia ja työläisten vaatimukset oikeutettuja. Mutta heidän menettelytapaansa nähden olemme eri mieltä.»

Metsätyöläiset, joita oli useita satoja, veivät lakkonsa voittoon ja saivat vaatimuksensa toteutetuiksi ja 32–37 % palkankorotukset. Nuori Kaarti kirjoitti tammikuussa 1934 jyrkästi sosialidemokraattien almujen rukoilua ja tyytymättömyyden hillitsemispolitiikkaa vastaan vaatien työväenluokan taisteluotteiden koventamista.

 

SKNL:n konferenssi v. 1934

Mustat pilvet varjostivat nuorisoliikettä ja koko työväenliikettä, kun SKNL:n KK:n entinen työntekijä Toivo Karvonen vuoden 1934 alussa vapautui vankilasta. Hän tuli heti puoluetehtäviensä ohessa mukaan myös SKNL:n KK:n työhön, jossa kokeneet voimat olivat tarpeen, sillä edessä oli erittäin monivivahteinen ja merkittävä kausi Suomen nuorison ja työväenliikkeen historiassa.

SKNL:n konferenssi pidettiin pääsiäisenä Helsingissä yksityisasunnossa Aleksis Kivenkatu 14. Tyhjä asunto oli vuokrattu väärällä nimellä ja kokoukseen saapuneet n. 12 henkilöä olivat sisällä koko lauantain ja sunnuntain minkä kokous kesti. Tiedossa ovat seuraavat osanottajat: Antti Hyvönen SKP:n edustaja, Antero Timonen (»Pauli») SKNL:n sihteeri, Veikko Sippola ja Vieno Ristell (Aaltonen) Helsingistä, Olavi Stenberg ja Eino Johteinen Tampereelta, Oiva Lehto Turusta, Yrjö Nurminen Kotkasta. Muiden nimiä ei tiedetä.

Huoneistoon pääsi pudottamalla tulitikun kirjeluukusta, koska ovikelloa ei ollut hyvä soittaa. Hakiessaan Tampereelta tullutta edustajaa kohtauspaikalta Töölöstä Sippola saattoi todeta, että tulija oli Stenberg, vanha tuttava vankila-ajalta. Lähtiessään kokoukseen Turusta Oiva Lehto huomasi heti junassa, että oli saanut varjostajan peräänsä. Hän juoksutti ohranan miestä ympäri Helsinkiä ja sai lopulta hänet eksytettyä ennen kohtauspaikalle menoaan.

Kokouksessa käsiteltiin tilannetta ja tehtäviä. Hyväksytyissä päätöslauselmissa korostettiin fasismin kasvua ja sodanvaaran lisääntymistä ja sen johdosta kasvaneita velvoitteita. Järjestön olisi päästävä sulkeutuneisuudestaan ja löydettävä keinot joukkotoiminnan aikaansaamiseen. Samalla olisi kehitettävä taistelua yhä kasvavaa ohranaprovokaatiota vastaan. Järjestöllisten asioiden yhteydessä todettiin, että opiskelevan nuorison keskuudessa oli löydettävä vastatoimenpiteitä fasistien suorittamalle sotakiihotukselle ja jo kansakouluissa käynnissä olevalle militarisoimiselle.

Työtapojen muuttumista enteilevä päätös tehtiin ammatillista liikettä koskevassa yhteistoimintakeskuste-lussa. SKP:n keskuskomitea oli edellisenä vuonna tehnyt päätöksen uudenlaisesta suhtautumisesta toimintaan SAK:ssa, koska oli käynyt selväksi, että ammatillinen liike ei silloisissa terrorin oloissa voinut salaisena kehittyä joukkoliikkeeksi, jota ehdottomasti tarvittiin. Puolueen tekemä päätös liittymisestä tähän sosialidemokraattien johtamaan hajotusjärjestönä perustettuun keskusjärjestöön oli synnyttänyt SKP:n jäsenissä vastustusta ja puolue oli käsitellyt asiaa uudelleen v. 1934 keskuskomitean kokouksessa.

SKNL:n konferenssi päätti järjestää asiasta ensin selostuskamppailun omissa järjestöissään asian periaatteellisen puolen selvittämiseksi ja ryhtyä luomaan liiton fraktioita ja vallankumouksellista oppositiota ammatillisissa järjestöissä. Ammatillisen nuorison kokoamiseksi liiton vaikutuspiiriin päätettiin muodostaa näihin järjestöihin opiskelu-, urheilu-, retkeily- ym. ryhmiä ja pyrkiä järjestämään marxilaista opiskelua. Ammatillisten järjestöjen työ ei kuitenkaan saisi korvata SKNL:n työtä työpaikoilla, koska se oli liiton työn perusta.

Konferenssi totesi liiton toiminnan osoittavan terrorista huolimatta pientä elpymistä. Kokouksesta lähetettiin NLKN:n Karjalan aluekomitealle, SKNL:n kunniapäällikölle konferenssin tervehdys. Siinä kerrottiin taistelusta sotavalmisteluja vastaan ja annettiin veljellinen tunnustus Karjalan nuorison sankarillisesta osuudesta sosialistisessa rakennustyössä ja taistelussa rauhan puolesta.

 

KK:n jäseniä ja salaisia työntekijöitä vv. 1931–35[1]

SKNL:n I edustajakokouksen jälkeen vuodet 1929–34 olivat vallankumoukselliselle nuorisoliikkeelle maassamme vaikeata aikaa. Vangitsemiset, rääkkäykset ja vankilatuomiot toistuivat fasistisen riehunnan seurauksena. SKNL:n selostuksessa elokuulta 1934 sanotaan mm:

»Tilanne huonontunut, jäsenmäärän ja työmaasolujen laskua. Syynä lahkolaisuus ja huono konspiraatio. Ohranaprovokaattorit päässeet osittain tuhoamaan järjestöjämme ja johtavia komiteoita. Työmaasoluja palanut paljon, mm. neljällä suurella konepajalla Etelä-Suomessa ja suurella pohjolan sahalla. Helsingin järjestö tuhoutui, siinä on nyt vain 18 jäsentä. Ennen paloa oli 60, palon jälkeen 10. Liiton toimesta hajotettiin koko järjestö ja järjestettiin uudelleen.»

Poliittisten vankien lukumäärä maassa oli tähän aikaan suurimmillaan (sota-aikaa lukuunottamatta) ja myös vaihtuvuus SKNL:n jäsenistössä ja johdossa suuri. Koottujen tietojen mukaan toimivat SKNL:n KK:n jäseninä ja maanalaisina työntekijöinä vuosien 1930–35 aikana eri vaiheissa seuraavat henkilöt:

KK:n jäseninä: Paavo Kivikoski, Tatu Väätäinen, Kössi Ilola, Toivo Torvi (Teränne), Aili Hilden, Martti Hilden, Hilja Viklund, Ahti Liedes, Elli Kumpulainen (Parkkari), Maija Kahma, Viljo Lehtonen, Mirjam Tiilikainen (Suvanto), Niilo Nikkilä, Eino Lankinen, Toivo Karvonen, Veikko Sippola, Impi Anttila (Lojander), Sulo Suvanto, Väinö Vepsäläinen ja Veikko Peuhkuri.

Maanalaisina työntekijöinä: Heikki Ilvesviita, Väinö Sundelin, Inkeri Lehtinen, Paavo Kivikoski, Onni Lundberg, Nestori Nurminen, Väinö Palmroos, Lauri Orell, Ville Lohtander, Lars Junttila, Paavo Ahonen, Pauli Nikkilä, Erkki Gustafsson, Antero Timonen, Aino Hiltunen (Kuosmanen), Ahti Liedes (Vili Bergman) ja Vuokko (Kaisa) Junttila.

Jotkut säilyivät tehtävässä vain muutaman kuukauden, toiset pitempäänkin. Useimpien kohtalona oli ohranan nuotta ja vuosien pituinen vankilatuomio. Niiden SKNL:n KK:n jäsenten ja maanalaisten työntekijöiden nimet, jotka toimivat ennen vuotta 1939 ja vuoden 1935 jälkeen, tulevat ilmi tekstistä, vaikka läheskään kaikista ei ole ollut mahdollista saada tietoa. Maanalaisten työntekijäin sijaan käytti KK usein ns. lähettitehtävissä julkisina toimivia jäseniä, jotka kävivät tunnussanaa käyttäen viemässä postia piireihin tai toimittamassa määrätyn tehtävän. Tällaisina toimivat mm. Impi Nisula (Järvinen), Niilo Väre ja monet muut.

Takaisin sisällysluetteloon

 

13. Kansanrintamakausi

Edellytykset

Vuosina 1933–36 Suomen taloudellisessa ja poliittisessa elämässä oli tapahtumassa huomattavia muutoksia, jotka vaikuttivat myös vallankumouksellisen nuorisotoiminnan muotoihin. Fasismi oli vakioitu Kivimäen hallituksen kaudella ja sen ote oli suunnitelmallisesti kiristynyt. Tätä politiikkaa vastaan oli alkanut nousta fasisminvastaista mielialaa porvarillisissakin piireissä ja myös sos.dem. puolueessa syntyi voimakas oppositio tannerilaista taantumuspolitiikan myötäilyä vastaan. Myös SKP:n toiminta oli vahvistumassa ja talouselämän elpyessä alkoivat palkkaliikkeet ammattiyhdistysliikkeen piirissä vuoden 1934 aikana kasvaa. Taistelu sodan vaaraa ja fasismia vastaan oli nyt SKP:n ja SKNL:n perustunnuksena ja sitä varten tarvittiin laajaa yhteisrintamaa, jonka edellytykset kehittyivät jatkuvasti.

SKP:n KK käsitteli tilannetta ja yhteisrintamakysymystä heinäkuussa 1934 ja korosti, että yhteisrintamataktiikan soveltaminen käytäntöön uudella tavalla ja aikaisempaa laajemmin oli nyt ensiarvoinen tehtävä. Tällöin oli erityisesti huomioitava sos.dem. puolueessa ja nuorisoliitossa voimistunut oppositio. Vasemmistolaisten ja SKP:n jäsenten suhteissa sos.dem. työläisiin oli saatava aikaan täysi muutos. Mm. sosialidemokraattien »noskelaisiksi» haukkuminen oli kerta kaikkiaan lopetettava. Yhteisrintaman kehittämistä ja sos.dem. järjestöjen työläisiin vaikuttamista vaati nyt fasismin ja sodan vaaran nopea lisääntyminen. Hitlerin valtaantulo Saksassa v. 1933 oli hälyttävä merkki tästä kehityksestä. Vaaran korjaamiseksi oli löydettävä julkisia joukkovaikutusmahdollisuuksia, ja ainoa keino oli liittyä sosialidemokraattisiin poliittisiin ja ammatillisiin ym. järjestöihin.

Tämä ajatus näkyi myös SKNL:n ohjekirjeessä 5. 6. 1934. Siinä todetaan, että liitto oli jälleen organisatorisesti kunnossa, mutta sen työ ei silti vastannut ajan vaatimuksia eikä se ollut kasvanut joukkotyön johtajaksi. »Lentolehtisten levitys ja yleinen agitaatio Neuvosto-Suomen puolesta, joka ei useinkaan yhdisty työmaan paikallisten tapahtumain ja niistä johtuvien taistelutoimenpiteiden käsittelyyn, ovat useimmiten ainoita joukkotyön muotoja.» Kirjeessä todetaan edelleen, että vaikka työn perusta olikin työpaikoilla, oli nyt seurattava sos.dem. nuorisoliiton työtä, saatava aikaan keskusteluja, tehtävä yhteistyötarjouksia ja lähetettävä jäseniä erilaisiin nuorisojärjestöihin kosketuksien ja vaikutuksen saamiseksi.

 

Siirtyminen sos.dem. nuorisojärjestöihin

KNI:n ohjekirjeessä lokakuussa 1934 sanotaan jo selvästi, »että SKNL:n jäsenten ja nuorten puoluejäsenten on mentävä sos.dem. nuoriso-osastoihin vieden mukanaan vasemmistolaista, nyt syrjässä olevaa nuorisoa. Meno on suoritettava viipymättä kaikissa paikoissa, missä vain puoluejärjestomme on siinä kunnossa, että se kykenee tätä työtä valvomaan ja ohjaamaan. Tästä mielestämme johtuu seuraavia organisatorisia muutoksia: liiton aluesolut eivät jää aluesoluksi, vaan muuttuvat sos.dem. osastojen sisällä toimiviksi soluiksi eli fraktioiksi.» Kirjeessä lisätään, että »KK ja Pikit jäävät entiselleen ja että erityisen merkityt henkilöt menevät sos.dem. järjestöihin vasta myöhemmin, mutta osallistuvat sos.dem. osastoissa olevien solujen työhön. Työpaikoilla on muodostettava tähänastisista nuorisosoluista taloudellis-ammatillisia taisteluelimiä, jotka ovat yhteistyössä SKP:n vastaavien elimien kanssa ja jotka liitetään sos.dem. ammattiosastojen työhuonekuntaan tai nuorisojaostoon. SKNL:n järjestöperusta tulee siis olemaan sos.dem. nuorisoliiton sisällä. Perustetaan myös tälle liitolle uusia osastoja. TUL:ssä työskentelevät ne, jotka ottavat osaa urheiluun, siellä perustetaan fraktioita.»

Käänne oli siis perusteellinen. Kuten edellä todettiin Sos.dem. Työläisnuorisoliitto syntyi hajotusjärjestoksi vuonna 1921. Sen johto pysyi koko ajan oikeistolaisten käsissä ja sos.dem. puolueen tannerilaiselle ryhmälle uskollisena torjuen kaiken yhteistoiminnan vasemmistolaisen nuorisoliikkeen kanssa ja tukahduttaen »kapinalliset» mielialat oman jäsenistön keskuudessa. Tästä syystä SKNL:n kanta Sos.dem. Työläisnuorisoliittoon oli ollut täysin kielteinen ja sen jäsenet pyrkineet vain värväämään sieltä jäseniä vallankumouksellisen nuorisoliikkeen riveihin. Tästä huolimatta SKNL oli jatkuvasti seurannut sos.dem. nuorisojärjestön kuten porvarillistenkin nuorisojärjestöjen toimintaa. Mm. vuoden 1927 marraskuun ohjeissa oli moitittu soluja sos.dem. nuorisotyön aliarvioimisesta. Todettiin myös, että siellä missä oli ollut kosketusta sos.dem. nuorisoon, oli heti näkynyt poliittista kehitystä ja korostettiin että kysymys ei ollut järjestöjen valtaamisesta, vaan henkilökohtaisesta työstä siellä. Vuonna 1931 SKNL:n ohjeissa näkyi selvästi lapualaishyökkäyksen jälkipyykin katkeruutta, kun sanotaan:

»SKNL ei ole osoittanut työläisnuorisolle, että sos.dem. järjestöt toimivat fasistisen diktatuurin tukijoina, joten on käytävä vakavaan työhön työläisnuorisojoukkojen vetämiseksi pois heidän vaikutuksensa alta. On mentävä heidän kokouksiinsa, tehtävä henkilökohtaista selostustyötä ja vedettävä heitä SKNL:n jäseniksi. Myös Pikin luvalla voidaan joku jäsen lähettää työskentelemään sos.dem. järjestöjen sisälle. Tätä työtä on ohjattava ja kontrolloitava ja järjestettävä mahdollisesti fraktio. Työn tarkoituksena on ko. järjestön hajottaminen ja jäsenten joukkoeroaminen siitä. Eronneet on vedettävä taistelurintamaamme tai SKNL:n jäseniksi.»

SKNL:n KK:n ohjeet olivat vielä vuonna 1933 samansuuntaiset, vaikka korostettiin fraktio- ja oppositiotoiminnan voimistamista sos.dem. liiton sisällä, koska »sos.dem. liitto on lisännyt jäsenmääräänsä vasemmistolaisen nuorisoliikkeen tultua lakkautetuksi sekä ottanut käytäntöön myös sen työtapoja, mm. lauluryhmät ym. ohjelmatoimintaa». Ohjeessa korostetaan, että sos.dem. nuorisojärjestöihin oli lähetettävä vain parhaita, joskaan ei tunnettuja SKNL:n jäseniä. Äkkijyrkkää esiintymistä oli varottava ja taisteltava siellä sos.dem. johdon vasemmistolaisiin kohdistamia erottamisia vastaan.

 

Oppositio Sos.dem. Työläisnuorisoliitossa

Sos.dem. Työläisnuorisoliiton kehitys alkuvuosina oli heikkoa jäsen- ja osastomäärän pysyessä melko pienenä. Mm. sellaisiin vanhoihin ja voimakkaisiin nuorisoliittolaispiireihin kuin Turku liitto sai vain muutamia osastoja ja piirijärjestön joulukuussa 1922, Kuopion piiriin maaliskuussa 1923, ja Ouluun huhtikuussa 1930. Liiton järjestö- ja jäsenmäärä (liiton ilmoituksen mukaan) oli v. 1930 193 osastoa ja 4 849 jäsentä, v. 1931 195 osastoa ja 4 963 jäsentä, 1933 217 osastoa ja 5 915 jäsentä, 1935 223 osastoa ja 6 216 jäsentä.[5*]

Vaikka Sos.dem. Työläisnuorisoliiton johto noudatti poliittisessa toiminnassaan tiukkaa tannerilaista kuria, nousi 30-lukua lähestyttäessä oppositioääniä tannerilaisuutta vastaan, niin että vironomaiset lakkauttivat muutamia osastoja »kommunistisina». Näiden puolesta ei liiton johto ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin. Liiton Porin piirikokous v. 1929 esitti jyrkän paheksumislausuman Sos.dem. hallituksen sisäministerin Olavi Puron suositukselle suojeluskunnista kasvatusjärjestönä. Useissa osastoissa esiintyi lapuanliikkeen vastaisia mielialoja, vaikka liiton johto selitti, että lapuanliikkeen väkivalta oli kommunistien itsensä provosoimaa ja ohimenevä ilmiö.

Helsingin sos.dem. nuorisoyhdistys perustettiin v. 1921 kommunisminvastaisen hajotustyön keskuselimeksi Uudellamaalla. 1930-luvun alkupuolella syntyi sen sisällä liiton oikeisto johdon vastaista oppositiota ja sen seurauksena mm. Elvi Sinervo-Ryömä ja Mauri Ryömä erotettiin v. 1935 osastosta. Akateemisen Sosialistiseuran lehti Soihtu, jonka päätoimittajana Mauri Ryömä oli, kirjoitti silloin uusien nuorten jäsenten asemasta Sos.dem. Työläisnuorisoliitossa mm.:

»Jos tällainen innostunut uusi toveri esittää hiukankin radikaalisempia ajatuksia, tahi ehdottaa reippaampaa ulospäin suuntautuvaa toimintaa, on se muka liian vallankumouksellista, koiramainen poliisivallan pelko saa hiukset nousemaan pystyyn näiltä arvon 'nuorison johtomiehiltä'. Luokkataistelusta ei saa puhua kuin kuiskaamalla».

Oppositio syntyi sosdem. liikkeessä itsessään, ja aluksi kommunistit luulivat sitä »teeskentelyksi» ja »hämäykseksi». Sen todellinen olemus opittiin tuntemaan vasta kun ryhdyttiin yhteistoimintaan vv. 1934–36. Sos.dem. puoluejohdon kannan tästä oppositiosta sen alkukautena ilmaisi Väinö V. Salovaara sos.dem. sanomalehtimiesten ja piirisihteerien kokouksessa 29. 5. 1935 seuraavasti:

»Meillä on viime aikoina esiintynyt pieni ryhmä muodollisesti akateemisen sivistyksen saaneita nuorukaisia, jotka ovat ärtyneet saarnaamaan sos.dem. puolueen rämettyneisyyttä, puolueen johdossa tapahtunutta luokkataisteluperiaatteiden häviämistä jne. Nämä 'nuoret herrat', jotka pyrkivät sotkeutumaan myöskin ammatillisen liikkeen asioihin, ovat aikaansaaneet jonkinlaisen muotivasemmistolaisuuden. Samalla kun he julkisesti vakuuttelevat taistelevansa kommunismia vastaan, haihattelevat he itse usein vieläkin kommunistisemmista menettelytavoista ja sokeassa tietämättömyydessään kohdistavat järjestöihin ja niiden johtoelimiin mitä perusteettomimpia arvosteluja... Tällä tavoin nämä sairaaloiset teoreetikot joille ukko Marxin oikein ymmärtäminen on ollut liian kova pähkinä — vaikeuttavat myös amm. järjestöjen toimintaa.»[6*]

Soihdun ja Salovaaran lausunnot antavat kuvan tilanteesta Sos.dem. Työläisnuorisoliitossa, jonka riveihin kommunistinen nuoriso oli nyt siirtymässä. Ennen kuin jatkamme tämän tapahtuman käsittelyä, on syytä pysähtyä tapaukseen, jolla oli merkittävä vaikutus kansanrintamakauden yleispiirteisiin.

 

Toivo Antikaisen pidätys

Aikaisemmin mainittu Toivo Antikainen oli jo pitkän ajan toiminut SKP:n johdossa, mutta samalla seurannut läheltä SKNL:n työtä. SKNL:n jäsenille hän oli todellisen taistelijan esikuva. Kun Antikainen pidätettiin 6. 11. 1934 maanalaisessa työssä Suomessa, oli valkoinen porvaristo haljeta riemusta. Häntä vastaan järjestettiin häikäilemätön provokaatio, jonka tarkoituksena oli tuhota hänet ja samalla tehostaa sotakiihoitusta Neuvostoliittoa vastaan. Antikaiselle olisi lakipykälien perusteella voitu antaa valtiopetoksen valmistelusta »vain» 8 vuoden tuomio, mutta nyt keksittiin syyttää häntä lisäksi siitä, että Antikainen neuvostoarmeijan hiihtojoukon päällikkönä Karjalassa olisi muka polttanut vangiksi otetun suomalaisen suojeluskuntalaisen. Tämän perusteella hänelle vaadittiin kuolemantuomiota. Suunnitelman toteuttamiseksi esitettiin nyt vaatimus kuolemanrangaistuslain saattamisesta voimaan.

Kuolemanrangaistusvaatimus sekä valtiollisen poliisin ja oikeislaitoksen lakienvastaiset ja valheeseen perustuvat menettelytavat oikeusjutun aikana herättivät voimakkaan, kansainväliseksi ulottuvan liikehtimisen Antikaisen puolesta. Kuolemanrangaistusta vastustava liike sai mukaansa suuren joukon sivistyneistöäkin, mm. yliopiston professoreja. Kerättiin laaja kansalaisadressi ja perustettiin fasisminvastainen järjestö Ihmisoikeuksien liitto. Kokouksen järjestäjinä, adressien nimien kerääjinä, lentolehtisten tekijöinä ja levittäjinä toimivat tarmokkaasti SKNL:n ja SKP:n jäsenet. Myös sodanvastainen liike sai tässä yhteydessä vauhtia ja yhteistyössä sos.dem. opposition kanssa löydettiin oikeita muotoja.

Kuolemanrangaistuslaki jäi tekemättä laajan vastustuksen vuoksi. Vaikka Toivo Antikainen saikin täysin valheellisin perustein ja vastoin lukuisia hänen puolestaan esiintyneitä todistajia elinkautistuomion »Marjoniemen polttamisesta», niin fasismi oli moraalisesti hävinnyt tämän taistelun. Kivimäen hallituskin kaatui syntyneen kansanrintaman paineesta v. 1936. Kaatumista auttoi kansanrintaman haltuun joutunut Etsivän Keskuspoliisin laaja muistio, josta selvisi, että EK:n urkintakoneisto oli kortittanut satojatuhansia kansalaisia muka kommunisteina ja epäluotettavina. Muistion paljastuminen synnytti voimakkaita mielipiteenilmaisuja valtiollista poliisia ja fasismia vastaan.

 

Toimintaa Sos.dem. Työläisnuorisoliitossa

Syyskuussa 1934 ohrana vangitsi kymmenen Turun sosdem. nuoriso-osaston jäsentä syytettyinä kommunistisesta toiminnasta, mm. sodanvastaisen julkilausuman antamisesta. Pidätettyjen joukossa oli mm. osaston puheenjohtaja ja muita johtokunnan jäseniä, joiden esittämän julkilausuman osaston kokous oli hyväksynyt. Porvarillinen lehdistö nosti asiasta kovan metelin. Mm. Uusi Suomi 19. 10. 1934 yhtyi kuopiolaiseen Savoon:

»Turussa paljastunut kommunistien toiminnan uusi koe on laadultaan siksi vaarallinen, että viranomaisten on syytä mahdollisimman tarkoin seurata ns. sosialidemokraattien vallankumouksellisten yhdistysten toimintaa, ettei niiden radikaalisten ainesten vaikutusvalta pääse paisumaan liian suureksi.»

Sos.dem. Työläisnuorisoliiton johto pelästyi jäsentensä »sodanvastaista vallankumouksellisuutta» ja sen sijaan että olisi puolustanut heitä se hyväksyi ohranan toiminnan ja kiirehti osaston johtokuntaa erottamaan vangitut jäsenet liitosta. Turun osaston yleinen kokous ei varmaan olisi erottamista suorittanut.

Turun sosdem. nuoriso-osastossa toimi SKNL:n fraktio, jonka jäsenistä K. E. Josefsson ja A. E. Lamminen olivat jo silloin SKNL:n jäseniä. K. E. Josefsson (puheenjohtaja) sai 4 v. 1 kk, Leo Virtanen 1 v. 6 kk. ja A. V. Lamminen 2 vuoden kuritushuonetuomiot. Lisäksi useat saivat ehdonalaisia tuomioita.

Turun pidätykset tapahtuivat Sos.dem. Työläisnuorisoliiton Lahdessa 20–21. 5. 1934 pidetyn edustajakokouksen jälkeen. Tässä kokouksessa tuntui jo SKNL:n fraktiotoiminnan vaikutus, vaikka se ei ollut vielä niin järjestettyä kuin seuraavassa, Jyväskylän kokouksessa. Lahden edustajakokouksessa tuli oppositiomieliala voimakkaasti näkyviin varsinkin sellaisissa tärkeissä kysymyksissä kuin valistustyö, nuorisotyöttömyys ja taistelu taantumusta ja fasismia vastaan. Kaikki alustukset oli valmistanut liittotoimikunta ja ne olivat niin muodollisia ja pyöreitä, ettei niillä ollut mitään merkitystä.

Tampereen piirin edustaja T. Hiisivaara arvosteli valistustyösuunnitelmaa »koska se ei sisällä mitään varmaa, jonka perusteella pitäisi toimia», ja samoin Työläisnuoriso-lehteä, jonka aatteellista puolta olisi lisättävä. Veikko Laine Vaasasta ja useat muutkin yhtyivät Hiisivaaraan, mutta eivät saaneet muutosta päätöslauselmaan. Nuorisotyöttömyyskysymyksessä monet kannattivat Hiisivaaran esitystä, että liittotoimikunnan ponsissa oleva työsiirtoloita kannattava esitys poistettaisiin. Työsiirtolat poistettiinkin ponsista ja näin tuli SKNL:n kanta tältä kohdin hyväksytyksi. Alustus taistelusta taantumusta ja fasismia vastaan lähetettiin valiokuntaan ilman keskustelua. Turun edustaja Leo Virtanen lähetti valiokuntaan osastonsa ponnen, jossa »liittotoimikuntaa kehotettiin toimenpiteisiin suurten joukkoesiintymisten aikaansaamiseen fasismia vastaan». Tätä esitystä kannattivat Laine Vaasasta ja Hiisivaara Tampereelta. Valiokunnan ponsissa, jotka kokouksen enemmistö hyväksyi, tämä esitys muodollisesti hyväksyttiin, mutta asiallisesti tyrmättiin. Niissä korostettiin sosialidemokraattisten periaatteiden ja omakohtaisen työn merkitystä toiminnassa taantumuksellisuutta vastaan ja samalla pidettiin tärkeänä huolehtia siitä, että »sosialidemokratialle vieraat pyrkimykset eivät pääse pesiytymään liiton piirissä». Opposition tyynnyttämiseksi lisättiin: »Liittokokous kehoittaa liiton johtoa harkitsemaan ja suunnittelemaan yhdessä Sos.dem. puolueen ja muiden työväen keskusjärjestöjen kanssa mielenosoitusten ja joukkokokousten järjestämistä fasismi- ja diktatuuripyrkimyksiä vastaan.»[7*]

»Vierailla» ja »diktatuuripyrkimyksillä» liiton johto tarkoitti vasemmistolaisia ja kommunisteja, joita vastaan — fasismin unohtaen — se sitten asettuikin jatkuvaan sotaan vieläpä ohranan rinnalla.

SKNL:n toiminta Sosdem. Työläisnuorisoliiton sisällä Lahden edustajakokouksen ja Turun vangitsemisten aikana tapahtui vielä fraktiotoiminnan pohjalla. Uusi linja — yleinen siirtyminen liiton jäseneksi — pääsi vauhtiin vasta vuoden 1935 puolella.

Eräinä vaikuttavina tekijöinä kansanrintamaliikkeen ja vallankumouksellisen nuorisoliikkeen kehityksessä olivat myös KI:n VII ja KNI:n VI kongressit ja SKP:n VI puoluekokous kesällä 1935, joissa yhteisrintamaliikkeen periaatteellisia lähtökohtia käsiteltiin laajasti. Mm. KI:n kongressissa Otto Wille Kuusinen piti laajan selostuksen kansainvälisestä nuorisoliikkeestä ja sen tehtävistä kiihtymässä olevassa fasismin ja sodan vastaisessa taistelussa. Kuusinen selosti tilanteen ja nuorison aseman muuttumista, joka oli luonut edellytykset ja tehnyt välttämättömäksi yleisen taisteluhenkisen nuorisoliikkeen ja nuorison laajan yhteisrintamaliikkeen kehittämisen. Tämän liikkeen toimintaohjelmaan on myös peruskysymyksien — sodan ja fasisminvastainen taistelu — ohella sisällytettävä nuorison asemaa, työttömyyttä, koulutusmahdollisuuksia jne. koskevat kysymykset, jotka nyt raskaana ahdistavat nuorisoa. »Nuoresta sukupolvesta on tullut hädänalainen, raskaasti sorrettu sukupolvi. Se on uusi sorrettu kansankerros.» Maaperä nuorison laajan kansanrintaman kehittämiselle on otollinen. On osattava yhdistää nuorison ajankohtaiset ja vallankumoukselliseen päämäärään liittyvät kysymykset. On löydettävä uusi, vanhoista kaavoista vapaa tapa toimia ja sanoa asiat, mutta ymmärtää silti oikein tehtävien poliittinen sisältö. Kommunististen puolueiden avusta nuorisoliikkeelle Kuusinen sanoi:

»Kaikkien kommunististen puolueiden, kaikkien niiden johtajien on kerta kaikkiaan ymmärrettävä: nuorisoliike on yhteiskunnallisen vapausliikkeen sydän. Meidän nuorisomme, meidän toivomme kasvaa, mutta se voi kasvaa kymmenen kertaa nopeammin, jos puoluejohto auttaa sitä tositeolla, jos se antaa nuorison avuksi todella kyvykkäitä voimia. Eräät kommunistisen nuorisoliikkeen ohjaajat ovat viime vuosina kohonneet todellisten nuorisojohtajien tasolle. Mutta asia ei luonnistu, jos puoluejohto, kuten usein tapahtuu, heti ottaa itselleen jokaisen nuorisoliittolaisaktiivin, joka on osoittautunut kykeneväksi nuorisoliikkeen työssä. Kommunistinen nuorisoliitto on tietysti myöskin kaaderikoulu puoluetta varten. Mutta koululla, jolta viedään opettajat ja johtajat, ei ole mitään arvoa.»[8*]

KNI:n VI kongressissa, joka kokoontui KI:n kongressin jälkeen, käsiteltiin nimenomaan nuorison yhteistoimintakysymyksiä ja siellä mm. Veikko Sippola Suomen edustajana antoi selostuksen SKNL:n kokemuksista työssä sos.dem. nuorisoliiton sisällä. Kongressi totesi sulkeutuneisuuden vaivaavan edelleen monia nuorisojärjestöjä, josta taudista oli nopeasti päästävä ja löydettävä uudentyyppisiä järjestöjä ja toimitapoja joilla kootaan kaikki ei-fasistiset nuoret yhteiseen joukkoliikkeeseen, sodan ja fasisminvastaiseen rintamaan.

Hitler oli Saksassa astunut valtaan jo 1933, Saksa varustautui kiihkeästi sotaan ja kokeili jo aseitaan Saarin alueen miehityksellä. Mussolinilla Italiassa oli samanlaatuisia suunnitelmia ja hän valmistautui valtaamaan Abessinian. Oli tullut korkea aika valmistautua todelliseen vastarintaan joukkoliikkeillä ja yhteistoiminnalla, jossa nuorison tuli löytää omat toimintamuotonsa. Suomessa oli jo lähdetty liikkeelle, ja O. W. Kuusisen puhe KI:n kongressissa antoi erinomaisen periaatteellisen lähtökohdan.

SKP:n VI puoluekokouksessa, joka kokoontui syyskuussa 1935, tuli jo näkyviin myös SKNL:n alkukokemuksia siirtymisestä sos.dem. nuorisojärjestöihin. Nuorisotyössä olevat edustajat esittivät, että edellytykset siirtymiseen olivat hyvät, koska sos.dem. osastojen jäsenet yleensä halusivat sitä. Vastassa oli vain liiton johto ja osa oikeistolaisimpia jäseniä. Sos.dem. liiton johto oli antanut ohjeita osastoille tarkkailla jäseniksi pyrkijöitä ja liittotoimikunnan jäsenet kulkivat varoittelemassa osastojen puheenjohtajia, että kommunisteja ei saanut ottaa jäseniksi, sillä ohrana voisi hyökätä osaston kimppuun ja hajottaa sen.

SKNL:n selostus vuoden 1935 lopussa kertoo melkein koko järjestön siirtyneen sos.dem. nuorisoliiton sisälle. Työ on vaikeaa, koska vielä on koteloitumista ja tuetaan vain oppositiota, eikä saada yhteyttä koko jäsenistöön, jota tietä päästäisiin eteenpäin, todettiin. Saman selostuksen mukaan SKNL oli nyt voimistanut työtä opiskelevan nuorison keskuudessa, muodostanut sitä ohjaamaan jaoston ja perustanut opiskelijoille oman lehden.

SKP:n Kemin piirin tiedotus vuoden 1936 alussa kertoo:

»Nuorisoliitto on vallannut, voipa sanoa täydellisesti paikallisen sos.dem. nuorisotoiminnan. Näyttää siltä, että sillä on vaara mennä liian vasemmistolaisiin otteisiin. Toiminta on vilkasta, käyvät paljon maaseudulla retkillä. Ohjelmasta sanoo eräs maalaisukko, että ensin täällä kävivät kommunistit, nyt ne sanovat olevansa sosialidemokraatteja, mutta ohjelma ja puheet ovat samanlaisia.»

SKP:n Tampereen piirin tiedotuksessa sanotaan samoihin aikoihin:

»Nuorisojärjestön työ on myöskin aika voimakasta. Se on kuitenkin osittain langennut siihen nykyisin hyvin yleiseen syntiin, ettei sen peruspainopiste ole suuntautunut sos.dem. nuorisojärjestöön, vaan ammatillisen liikkeen sisään. Amm. nuorisojaostossa toimi n. 120 nuorta työläistä. Se on meidän käsissä. Jaoston ohjelmaryhmä esiintyy kaikkien järjestöjen tilaisuuksissa (sitä pyydetään).»

Jatkossa tiedotus moitiskeli Tampereen nuoria yltiöpäisyydestä. Tampereen nuoret »yltiöpäät» saivat kyllä tuloksia aikaan myös nuorisojärjestölinjalla, kuten myöhemmin näkyy. Erityisen tärkeitä olivat saavutukset ammatillisella alalla sellaisessa teollisuuskaupungissa kuin Tampere oli.

Sos.dem. Työläisnuorisoliitossa oli v. 1936 216 osastoa ja 6.197 jäsentä. SKNL:n tarkoituksena ei ollut liiton valtaaminen eikä liiton repiminen tai tässä vaiheessa edes avoimen opposition synnyttäminen. Tarkoituksena oli koko sos.dem. nuorisojärjestön muuttaminen poliittiseksi kasvatus- ja taistelujärjestöksi. Oli työskenneltävä pitemmällä tähtäimellä, joukkoliikkeen aikaansaamiseksi fasismia ja sotaa vastaan. Radikaalit ainekset liiton sisällä olivat lisääntymässä, samoin luokkataisteluhenki, vaikka se ei vielä päässyt vaikuttamaan ulospäin. Liiton johdossa olevat Lehtonen, Kukkonen, Manninen ja Paasio estivät sen noudattaen kommunisminvastaista linjaa. He jarruttivat liiton työtä peläten menettävänsä sen hallinnon, jos se laajenisi ja toiminnallisuus kasvaisi. Nuoremmilla johtajilla oli jo toisenlaisia käsityksiä, ja he joutuivat vastakkain oikeistolaisten kanssa. He kannattivat SKNL:sten ehdotuksia toiminnan kehittämisestä. Tällaista ainesta oli esim. sosdem. puolueen oppositioon lukeutuvassa Akateemisessa Sosialistiseurassa, joka järjesti Sosialistisen Nuorisointernationaalin kehotuksesta suuren sodanvastaisen kokouksen (yli 1000 osanottajaa), kun sensijaan sos.dem. liiton johto ei tehnyt mitään toteuttaakseen oman Internationaalinsa kehotuksen. Monissa liiton osastoissa kehitys oli 1936 kulkemassa hyvään suuntaan. Mm. Helsingissä Vallilan osastossa oli 100 jäsentä, näistä 10 SKNL:n jäsentä ja toiminnan keskeisimpiä. Käpylän osastoa olivat SKNL:n jäsenet perustamassa ja he myös ohjasivat sitä. Jäseniä oli yli 80. Helsingin sos.dem. nuorisoyhdistyksen oikeistolaiset sen sijaan pitivät käsissään ottamatta kommunistien pelosta uusia jäseniä. Osasto toimi heikosti ja jäseniä oli n. 40–60. Kemissä oli osasto perustettu SKNL:n jäsenten aloitteesta. Sen 200 jäsenestä oli SKNL:n jäseniä 39 ja koko jäsenistö vasemmistolaista. Oulun ja Vaasan piirin useat osastot olivat samoin SKNL:n ohjattavissa. Turussa tilanne oli korjautumassa v. 1934 tapahtuneiden vangitsemisten jäljiltä, sillä osaston sihteeri oli ilmoittanut SKNL:n yhteyden pitäjälle osastossa olevat poliisin agentit, jotta niitä tiedettiin varoa. Tampereen osasto oli maan suurimpia ja niin vasemmistolainen, että jäsenet levittivät ja tilasivat Akateemisen Sosialistiseuran julkaisemaa äänenkannattajaa, opposition yhteisrintamalehteä Soihtua. Tampereen piiritoimikunnassa oli vasemmistolaista vaikutusta. Nokian osastossa oli 89 jäsentä, joista 18 SKNL:n jäsentä ja koko osasto vasemmistolaisten johdossa. Lahdessa osaston johto oli kuulustellut osastoon pyrkiviä eikä ollut ottanut kaikkia jäseniksi. Sen vuoksi syntyi hajaannusta myös sosdem. jäsenten omassa keskuudessa. Viipurissa oli SKNL:n jäsenten aktiivisuus suuntautunut pääasiassa urheiluseuraan.

V. 1936 kansanrintamaliikkeellä oli tuulta purjeissaan. Rauhanliike ja työväenliikkeen eri alat voimistuivat. Valtiollisissa vaaleissa tuli sosdem puolueen listoilta eduskuntaan valituksi useita vasemmistolaisia, sodan ja fasisminvastaisia yhteistoimintasosialidemokraatteja. Sosdem. Työläisnuorisoliitosta ei näitä taisteluita varten vielä saatu kehitettyä sellaista yhteisrintamaliikkeen tukikohtaa kuin piti, koska se oli jäsenmäärältään heikko. SKNL päätti, että Sosdem. Työläisnuorisoliiton jäsenmäärä oli nostettava seuraavaan (v. 1937) edustajakokoukseen mennessä 10.000:een. Päätös ajateltiin ujuttaa liiton tavoitteeksi sos.dem. jäsenten kautta sellaisten kunnallis- ym. tehtävänasettelujen yhteydessä, jotka kaikki jäsenet hyväksyvät.

Vaikka SKNL:n toiminta keskittyi pääasiassa työhön Sosdem. Työläisnuorisoliiton sisällä, toimintaa oli edelleen muillakin aloilla. V. 1936 saatiin yhdessä SKP:n kanssa ammatillisia nuorisojaostoja toimimaan mm. Helsingissä, Tampereella, Turussa, Vaasassa, Lahdessa ja Pietarsaaressa, vaikka SAK:n johto ei näitä suosinutkaan. Nuorisojaostot järjestivät erilaista nuorisotoimintaa, mm. iltamia, retkiä, opintotoimintaa, ohjelmaryhmiä ym., joilla oli merkitystä niin poliittiselle kuin ammatillisellekin nuorisotoiminnalle. Työväenopistoihin pyrittiin saamaan työväenliikkeelle läheisiä opintopiirejä ja luentoja, kuten kansantaloustiedettä ja Neuvostoliittoa käsitteleviä aineita.

 

Sosdem. Työläisnuorisoliiton edustajakokous Jyväskylässä 16.–17. 5. 1937

Valmistautuminen tähän edustajakokoukseen on yksi mielenkiintoisimpia vaiheita Suomen työläisnuorisoliikkeen historiassa, vaikka sosialidemokraattiset historioitsijat ovat sen eräästä puolesta vaienneet. Talvella 1936–37 kommunistinuoret olivat ottaneet tavoitteeksi Sosdem. Työläisnuorisoliiton jäsenmäärän kohottamisen 10.000:een ja ryhtyneet valmistautumaan vaikuttaakseen myös edustajakokouksessa. He luottivat työläisnuorison vallankumouksellistumiseen ja mahdollisuuksiin parantaa liiton työtä. Liittokokousalustuksia käsiteltiin, valmistauduttiin esittämään niihin muutoksia ja valitsemaan kokousedustajia. Tilanne muistutti osaksi vuoden 1918 jälkeistä aikaa, mutta oli kuitenkin päinvastainen. Silloinhan sos.dem. puolue yritti valloittaa Sosdem. nuorisoliittoa, mutta nyt kommunistit olivat pyrkimässä sosialidemokraattiseen järjestöön. Sitä ei Sosdem. Työläisnuorisoliiton johto halunnut. Joitakin taantumuksenvastaisia fraaseja lukuunottamatta he eivät pyrkineet saamaan aikaan todellista taistelua fasismia ja sodanvalmisteluja vastaan, vaan halusivat sopeutua, olla ärsyttämättä fasisteja ja niiden takana olevia kapitalisteja. He kävivät armotonta kamppailua sulkeakseen vasemmistolaiset pois edustajakokouksesta. Jo kevätkaudella hyvissä ajoin ennen edustajakokousta liiton ja sosdem. puolueen johtomiehet kiersivät liiton piirijärjestöissä valvoen ja määräten, keitä sai valita edustajiksi. Esim. Kotkassa erotettiin tarmokkaimpia ja tunnetuimpia nuoria hyvissä ajoin jäsenyydestä, määrättyjä henkilöitä kiellettiin asettamasta ehdokkaiksi ja uusien osastojen perustamista koetettiin estää. Ohrana antoi tukeaan vangiten kommunistisia nuoria ja hätyytellen järjestöjä joita useita oli 1930-luvulla lakkautettu. Monet sosialidemokraattisetkin nuoret joutuivat vainon kohteeksi.

SKNL:n käytännöllisenä tavoitteena liittokokouksessa oli vaikuttaa niin, että liitosta saataisiin joukkojärjestö ja sen politiikka voimakkaammin fasisminvastaiseksi. Liittotoimikunnasta oli pyrittävä syrjäyttämään vanhat oikeistolaiset ja niiden tilalle valittava nuorempia toimivia sosialidemokraatteja. Kokoukseen järjestettiin edustajien lisäksi myös retkeilijöitä ja kerättiin matkakassoja. SKNL:n ohjeena oli, että paikalla ei saanut eristäytyä omiin ryhmiin, vaan oli oltava yhteydessä koko edustajistoon. Myös puheenvuoroja oli valmistettu ja kokouspaikalle meni myös SKNL:n KK:n jäsen. SKNL:n salaisina järjestäjinä juuri Sosdem. Työläisnuorisoliittoon siirtymisen aikana olivat vv. 1935–36 Ahti Liedes (»Vili Bergman») ja Vuokko (Kaisa) Junttila sekä vv. 1936–37 Elli Kumpulainen (Parkkari).

Kokouksessa oli 98 edustajaa 90 osastosta, mikä merkitsi 50 % nousua edelliseen edustajakokoukseen verrattuna, ja melkoinen joukko sos.dem. puolueen ja muiden järjestöjen sosialidemokraattisia oikeistojohtajia taustavahvistuksena. Noin 30 % edustajista oli SKNL:n vaikutuksen alaisista osastoista lähetettyjä tai heihin yhtyviä vasemmistolaisia. Vasemmalle suuntautuvaa mielialaa oli enemmänkin, mutta oikeistolaisten äänestyskuri oli hyvin organisoitu.

Periaatteelliset erot tulivat näkyviin mm. keskusteltaessa Työläisnuoriso-lehdestä ja alustuksesta Taistelu fasismia ja sodan vaaraa vastaan sekä liiton ohjelmaa käsiteltäessä.

Keskusteltaessa toimintakertomuksesta arvosteltiin ankarasti Työläisnuoriso-lehteä. Mm. silloin vielä vasemmistososialidemokraatti Eino Lehtinen Turusta sanoi, että piirin jäsenet eivät olleet tyytyväisiä lehteen, koska siinä hyökätään määrättyä suuntaa vastaan ja mm. liiton puheenjohtaja on kirjoittanut sopimattomia vihjailuja Etsivälle Keskuspoliisille. Piiritoimikunta oli tullut siihen tulokseen, että lehdessä pitäisi olla enemmän taisteluhenkisiä ja poliittista tilannetta selventäviä kirjoituksia. Kotkalaiset, Perä-Pohjolan ja Oulun edustajat sekä osa Helsingin edustajia yhtyivät turkulaisten arvosteluun. J. Raatikainen Äänekoskelta piti lehden linjaa oikeana selittäen, että lapualaiskauden läpi oli päästy vain maltillisella toiminnalla ja että toiminnan oli pysyttävä vain sosialidemokratian pohjalla. Liiton toimitsija Sulo Manninen hyväksyi lehden kannanotot ja nimitti turkulaisten puheenvuoroa mitä törkeintä laatua olevaksi hyökkäykseksi. Keskustelu kävi kiivaana, mutta kertomus hyväksyttiin lopulta yksimielisesti, kun vasemmisto ei halunnut jakaa kokousta äänestyksellä.

Alustusta taistelusta fasismia ja sodan vaaraa vastaan olivat SKNL:n jäsenet osastoissa vaatineet työlistalle ja valmistautuneet myös siihen. Liiton alustukseen puuttui ensimmäisenä vasemmistososialidemokraatti Yrjö Helenius Turusta. Hän esitteli fasistien tihutöitä pitäen alustuksen käsittelemää kysymystä kaikkein tärkeimpänä ja esittäen muutoksia liittotoimikunnan ponsiin.

Liittotoimikunnan kahden liuskan pituinen alustus ponsineen lähti siitä, että sosialidemokratia on se voima, joka pystyy asettamaan tehokkaan sulun fasismin etenemiselle ja että menestys riippuu käytettävistä menettelytavoista. Alustuksen ponsien ensimmäiset kohdat olivat yleisluontoisia toteamuksia kuten: demokratia ja kansanvalta ovat niitä edellytyksiä, joiden vallitessa liitto voi toimia ja siksi oli taisteltava näiden olosuhteiden säilyttämiseksi, samoin työskentely maan säilyttämiseksi ulkopuolella eturistiriitojen, jotka saattavat johtaa sotaisiin selkkauksiin. Muut ponsista oli asiallisesti tähdätty kommunisteja vastaan ja niissä tuli selvästi näkyviin liiton johdon luokkataistelun hylkäävä ja oleviin oloihin sopeutuva kanta. Ponsien 6. ja 7. kohta kuuluivat seuraavasti:

— »liitto hylkää sellaiset menettelytavat, jotka tarkoituksellisesti pyrkivät kärjistämään poliittisia vastakohtia maassa, ja siten ehkäisevät kansanvallan kannalla olevien kansankerrosten vapaata toimintaa sen säilyttämiseksi ja turvaamiseksi, ja siten aiheuttavat kansanvaltaisten porvarillisten piirien vaikutuksen heikkenemistä, antavat aseita kansanvallanvastaiselle kiihöitukselle ja aiheuttavat porvaristossa siirtymistä oikealle, vahvistaen sillä tavoin fasistisia pyrkimyksiä.»

— »liittotoimikunnan on demokratian ja liiton toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi valppaasti seurattava liiton piirissä tapahtuvaa toimintaa ja huolehdittava siitä, ettei yllämainittujen periaatteiden vastaisia eikä muutakaan sosialidemokratialle vihamielistä toimintaa voida harjoittaa liiton perusjärjestöjen kautta ja että milloin sellaista ilmenee, ryhdyttävä sellaisiin toimenpiteisiin kuin liiton säännöissä on sanottu.»

Yrjö Helenius esitti kohdat 5, 6 ja 7 muutettavaksi seuraavanlaisiksi:

»5) että liitto pitää tarpeellisena sellaista kansanvaltaisten piirien yhteistoimintaa, joka pyrkii kollektiiviseen rauhan turvaamiseen sekä maan säilyttämiseen ulkopuolella siitä eturistiriitojen ilmapiiristä, joka saattaa johtaa imperialistisiin sotiin; 6) että liitto työskentelee kootakseen työläisnuorison yhtenäiseen taisteluun sotaa ja fasismia vastaan sekä antaa tukensa kaikelle kansanvallan lujittamiseen tähtäävälle toiminnalle; 7) että liittotoimikunnan on demokratian ja liiton toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi kaikin keinoin kehitettävä liiton toimintaa, sekä yhteisvoimin piirijärjestöjen ja osastojen kanssa pyrittävä luomaan sos.dem. työläisnuorisoliitosta jäsenmäärältään voimakas, ajan vaatimuksia vastaava taistelu järjestö!»

Heleniuksen esitys sai runsaasti kannatusta, mm. karihaaralaiset, rovaniemeläiset, karkkilalaiset, tiutislaiset, tamperelaiset, muurlalaiset ja vaasalaiset edustajat kannattivat muutosesityksiä. Liittotoimikuntaa edustava Rafael Paasio esitti oikeiston kannan:

»Jos teemme määrätynlaisia päätöksiä, voi se kärjistää poliittisia vastakohtia. Ne menettelytavat joita hyväksymme, saattavat johtaa aivan päinvastaisiin tuloksiin. Mm. ulkomailla on tapahtunut, että porvaristo siirtyy oikealle työväestön painostuksen johdosta. Turkulaisten ehdotus ei sano mitään. On jo riittämiin fraasiluontoisia päätöksiä, ettei ole syytä niitä enää lisätä. 7:s kohta on välttämätön demokratian säilyttämiseksi järjestön sisällä. Liian laaja suvaitsevaisuus saattaa johtaa ikäviin kokemuksiin. Liittotoimikunnan ehdotus on selvä.»

Asiasta keskusteltiin monipuolisesti, mutta oppositio ei taaskaan vienyt asiaa äänestykseen ja ponnet tulivat hyväksytyiksi.

Siitä huolimatta, että Kotkan osastoa oli »siivottu» ennen kokousta, se teki esityksen uuden ohjelman laatimiseksi liitolle, koska v. 1912 hyväksytty ohjelma oli jo vanhentunut. Alustuksessa arvosteltiin liiton työtä siitä, että se oli polkenut paikallaan ja poliittista koulutusta oli väheksytty. Liiton tuli olla taistelujärjestö, mitä myös ohjelman täytyy ilmentää.

Liittotoimikunnan lausunnossa torjuttiin kotkalaisten esitys ja sanottiin, että alustuksessa esitetty arvostelu oli kohtuutonta ja paikkansa pitämätöntä ja että nykyisenä ajankohtana pidempiä ajanjaksoja varten tehdyt päätökset voivat käydä vain vahingollisiksi, joten alustus ei antanut aihetta toimenpiteisiin. Esityksestä äänestettiin ja enemmistö oli liittotoimikunnan kannalla.

Liiton puheenjohtajan vaalissa oppositio vei asian varsinaiseen äänestykseen, jossa entinen puheenjohtaja Aleksi Lehtonen sai 66 ja opposition ehdokas Yrjö Helenius 27 ääntä. Liittotoimikunnan vaalissa oikeistolaiset veivät lävitse omat ehdokkaansa.[9*]

 

Kokousta edeltäneestä kamppailusta liiton johto julkisesti vaikeni, vaikka sitä käytiin varsin aktiivisesti. Liiton lehti Työläisnuoriso jätti myös asian käsittelemättä ja esim. liittokokouksesta kirjoittamassaan yhteenvedossa S.M:n (liiton sihteeri Sulo Manninen) sanoo vain:

»Tosin oli kokouksessamme pieni ryhmä niitäkin, jotka ilmeisesti eivät ole viime vuosien tapahtumista vieläkään mitään oppineet, mutta heidän esityksensä eivät kokouksen valtaisan enemmistön taholta saaneet minkäänlaista kantavuutta.»[10*]

Vuoden 1937 edustajakokous jäi Sosdem. Työläisnuorisoliiton viimeiseksi ennen sodan alkamista. Kun nyt arvioidaan niitä periaatteellisia kannanottoja, joita liiton johto esitteli luokkataistelua ja yhteisrintamatoimintaa vastaan, ei enää ihmettele sitä, että sosialidemokraattien yhteisrintama Saksan fasismin kanssa Neuvostoliittoa ja kommunisteja vastaan syntyi niin helposti. Hyvin omintunnoin Manninen saattoi v. 1942 sanoa:

»Koko viimeksi kuluneen, yli 20 vuotta jatkuneen toimintajakson ajan on liitto joutunut jatkuvasti taistelemaan kommunismia vastaan... Ja myöskin viime vuosien kamppailuissa Neuvostoliitoin aseellisia hyökkäyksiä vastaan on liitto sekä sen jäsenistö täyttänyt velvollisuutensa.»[11*]

Lausunnossaan Manninen veti liiton ja sen jäsenistön mukaansa antikommunismin rintamaansa, vaikka liiton jäsenistössä oli, kuten edellä on mainittu kommunistijäsenten lisäksi huomattava määrä todellisia sosialidemokraatteja, jotka jo ennen sotaa nousivat vastustamaan liiton johdon politiikkaa ja olivat valmiit yhteistoimintaan kommunistien kanssa. Nämä jäsenjoukot irrottivat sotien jälkeen v. 1959 liiton sos.dem. puolueen otteesta ja siirsivät sen sosialidemokraattisen oppositiopuolueen, TPSL:n yhteyteen. Oikeisto joutui jälleen perustamaan uuden liiton.

Takaisin sisällysluetteloon

 

14. Toiminta sodan olosuhteissa

Sota lähestyy

Vuosina 1937–38 oli kansainvälisen ja kotimaisen tilanteen seuraajalle jo selvää, että oltiin pelottavasti lähestymässä sotaa. V. 1936 oli solmittu sotilasliitto Berliini–Rooma–Tokio ja fasistimaiden varustautuminen näkyi kaikkialla. Hitlerin tunnuksia toisteltiin Suomessakin yhä useammin, »Horst Wesselistä», Saksan armeijan fasistisesta marssilaulusta tuli Suomenkin armeijan vakiolaulu.

Neuvostoliitto esitti jo huhtikuussa 1938 Suomen hallitukselle neuvotteluja yhteistyöstä siltä varalta, että Natsi-Saksa pyrkisi toteuttamaan hyökkäyksensä Neuvostoliittoon päin Suomen kautta. Suomen hallitus ei ryhtynyt neuvottelemaan. Sensijaan lisättiin Neuvostoliiton vastaista propagandaa ja sotavarusteluja. Norjan Arbeiderbladetissa kirjoitti Johan Vogt heinäkuussa 1938:

»Suomi on Pohjolan maista se, missä Natsi-Saksan vaikutus on voimakkain. Samalla Suomi on Saksan natsilaisuudeUe se pääturvapaikka, josta käsin se koettaa levittää vaikutusvaltaansa pohjoismaitten politiikkaan.»

Näinä aikoina kommunistinen nuorisotoiminta oli jo pääasiallisesti SKP:n nuorisojaostojen ohjaamaa. Vain joissakin piireissä saattoi olla erillistä SKNL:n toimintaa. Tärkeimpinä toimintakohteina olivat Sosdem. Työläisnuorisoliiton osastot sekä ammatilliset ja urheilujärjestöt. Turun piirissä toimi SKP:n piirikomitean alaisena salainen nuorisokolmikko, johon kuuluivat Oiva Lehto, Aili Salmi ja Viljo Bergman. Tämän kolmikon jäsenet osallistuivat aktiivisesti sosdem. nuorisotyöhön, vaikka ehdonalaisuutensa vuoksi eivät voineet olla johdon jäseniä. He ohjasivat Turun Sosdem. nuoriso-osastojen aluetoimikunnan ja heihin yhteydessä olevien vasemmistolaisjäsenien välityksellä. Siitä muodostui n. 30 henkilöä käsittävä tärkeä työryhmä. Vaikuttavimpia henkilöitä tässä työssä olivat mm. Saara Kontulainen, Yrjö Helenius ja Eikka Lahtinen. Ohjaava vaikutus tuntui kaikissa Turun osastoissa ja osittain piirissäkin järjestöissä olevien SKNL:n jäsenten avulla, vaikka Sosdem. Työläisnuorisoliiton johto piirikokouksissa piti enemmistön hallussaan.

Painopiste oli tuona aikana joukkotoiminnan kehittämisessä erityisesti fasismin ja sodanvastaisin tunnuksin. Yhteistoiminnassa järjestettiin aluetoimikunnan avulla erilaisia alueellisia ym. tilaisuuksia. Huomattava määrä näistä oli omistettu teemalle Espanjan tasavallan puolesta — fasismia ja sotaa vastaan. Puhujiksi hankittiin sos.dem. puolueen opposition johtavia henkilöitä, kuten Kaisu-Mirjami Rydberg ja Cay Sundström. Viimeksi mainitun Espanjan sodasta kokoama kuvanäyttely oli jatkuvasti esillä. Ohjelmatoiminta, jota ohjasi SKP:n piirin nuorisokolmikko, kasvoi voimakkaasti ja ohjelmaa valmistettiin itse ja sivuutettiin Sosdem. Työläisnuorisoliiton ja piirijohdon ohjeet. Yhtenä ohjelmien tekijänä oli mm. Vilho Kaisla.

Piirijuhliin valmisteltiin salaisen kolmikon johdolla hyvää ohjelmaa ja piirikokouksessa pyrittiin saamaan aikaan ja saatiinkin poliittisia keskusteluja. Jälkeenpäin ohranat kuulustelivat piirijuhliin osallistuneita ehdonalaisessa vapaudessa olevia kommunistinuoria ja uhkailivat ehdonalaisen menetyksellä. Viimeinen piirikokous Turun piirissä ennen sotaa oli v. 1939. Sen edustajista oli puolet kommunisteja tai heidän kanssaan yhteistoiminnassa olevia vasemmistolaisia.

Samaan tapaan kehittyi vallankumouksellisen nuorison toiminta monessa muussa piirissä, vain jonkin verran eri muodoissa aina olosuhteiden mukaan. Mm. Tampereen piirissä oli piirin työtä johtavassa järjestössä useita vasemmistolaisia, jotka vaikuttivat piirin osastoihin. Suhteet Sosdem. Työläisnuorisoliiton johtoon olivat kireät.

Helsingin piirissä useat osastot olivat vasemmistolaisten johtamia. Sen vuoksi mm. erotettiin Elvi ja Mauri Ryömä ja muitakin vasemmistolaisia v. 1935 Helsingin Sos.dem. Nuorisoyhdistyksestä, samoin kuin v. 1937 koko Akateeminen Sosialistiseura erotettiin Sos.dem.puolueesta. Sos.dem. puolueen vanhasta yhdistyksestä Toveriseurasta oli alkanut tulla opposition ja nuorten vasemmistolaisten keskeinen järjestö, ja sillä oli mm. erityinen nuorisojaosto sekä hyvin toimivia ohjelmaryhmiä. Tällä nuorisojaostolla oli suuri merkitys seuran sodan ja fasismin vastaisessa taistelussa, varsinkin kun jaoston puheenjohtajaksi v. 1937 tuli innokas nuorisoliittolainen Risto Vesterlund.

SKP:n ja sen nuorison toimesta kommunistit liittyivät mm. Vallilan Työväenyhdistyksen kuoroon, joka ryhtyi järjestämään muutakin omaa toimintaa. Mm. juuri ennen sodan syttymistä oli suunnitteilla suuri sodanvastainen tilaisuus, johon oli tarkoitus saada puhujaksi kansanedustaja Yrjö Räisänen, S. Sosialidemokraatin tunnettu pakinoitsija »Sasu Punanen». Hän kuului sos.dem. oppositioon ja oli alkanut esiintyä voimakkaasti mm. sotamäärärahoja vastaan. Yhdistyksen oikeistojohto ei hyväksynyt »Sasua» puhujaksi, vaan vaati hänen tilalleen Väinö Tanneria. Sodan syttyminen esti tilaisuuden pitämisen ja puhujariita jäi ratkaisematta.

Vallilan, Käpylän ja Pakilan sos.dem.nuoriso-osastoissa oli vasemmistolainen enemmistö, joukossa monia SKNL:n jäseniä. Vaikka toimintaa ohjasi SKP:n nuorisojaosto, niin osastoihin kuuluvat SKNL:n jäsenet pitivät välillä salaisia ryhmäkokouksiaan, joissa sovittiin käsiteltävistä asioista ja menettelytavoista. Mm. Esko Kokkonen (SKNL:n jäsen) sai esitettäväkseen sos dem. Työläisnuorisoliiton Uudenmaan piirikokouksessa Lohjalla maaliskuussa 1937 yhteisesti valmistetun alustuksen »Uudenmaan piirin jäsenmäärää kohottamaan». Alustus oli SKNL:n päätöksen mukainen. Siinä pyrittiin jäsenmäärän kohottaminen saamaan koko liiton tavoitteeksi ja perusteltiin sitä fasismin ja sodanvastaisen taistelun voimistamisen tärkeydellä. Kokkosen viisi kohtaa käsittäviä asiallisia ja hyviä ponsia ei kuitenkaan hyväksytty. Asia kuitattiin muutaman lauseen päätöksellä, jossa puhutaan osastojen välisten suhteiden lujittamisesta ja sos.dem. liiton periaatteisiin kuuluvien toimenpiteiden soveltamisesta.[12*]

Käpylän ja Pakilan osastojen työ oli sotien edellä hyvin vilkasta. Toiminnan kohteena oli mm. Espanjan kansalaissodan selvittäminen, Espanjan lasten avustaminen jne. Ohjelmatoiminta oli monipuolista, ja sitä ohjasivat mm. Lempi ja Urho Kaipainen. Ohjelmaa saatiin usein myös Toveriseuralta, missä keskeisenä ohjaajana toimi Elvi Sinervo-Ryömä.

Korkeakoulunuorison keskuudessa 1939-luvulla johtoasema oli Akateemisella Karjalaseuralla (AKS), josta hallitusvallan ja kokoomuspuolueen suojissa oli tullut avoin fasismin pesäke maassa. Se esiintyi Neuvostoliiton vastaisen propagandan ja provokaation aktiivisimpana suorittajana. Tämän järjestön terroria vastaan syksyllä 1925 perustettu Akateeminen Sosialistiseura (ASS) kehittyi 1930-luvulla fasisminvastaisen taistelun merkittäväksi foorumiksi. Vaikka seura Soihtu-lehtineen erotettiin sos.dem.puolueesta, se pysyi opiskelevan nuorison keskuudessa vaikutusvaltaisena yhteisrintaman ja vallankumouksellisen marxilaisuuden edustajana.

Seuran keskeisiä henkilöitä oli seuran puheenjohtajana toiminut insinööri Ahti Myrsky, 1930-luvun loppuvuosina myös Toveriseuran puheenjohtaja. Puhuessaan Helsingin Työväentalossa 28. 4. 1938 järjestetyssä ASS:n tilaisuudessa n. 800 kuulijalle hän sanoi mm: »...juuri saksalais-ystävälliset fasistipiirit ovat olleet innokkaimpia varustelumäärärahojen vaatijoita jo vuosikausia ja myöskin nyt ne ovat pyrkineet esiintymään varsinaisina maan puolustajina — ei kuitenkaan etelästä päin uhkaavaa vaaraa, vaan Venäjää vastaan. On käynyt ilmeiseksi, että näiden piirien tarkoituksena on valmistella Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon.» Hän osoitti mikä johtoasema näillä piireillä oli virkakoneistossa ja armeijassa ja vaati näiden elimien demokratisoimista ja fasistien pikaista eristämistä näiltä vastuunalaisilta paikoilta.[13*]

 

Sodan aikataulu

Sotavankkurit, joiden ohjauspukilla fasismi heilutti ruoskaa, olivat lähteneet liikkeelle, eikä niitä hartaatkaan toiveet voineet pysäyttää. Natsi-Saksa valloitti v. 1938 Itävallan ja v. 1939 alkupuolella koko Tšekkoslovakian. Kesällä 1939 Hitlerin yliesikunnan päällikkö kenraali Halder tuli tarkastusmatkalle Karjalan kannakselle ja Pohjois-Suomeen. Hän sai suurenmoisen vastaanoton ja mitalit. Suomi aloitti ylimääräiset kertausharjoitukset syyskuun 15 pnä. Neuvostohallituksen lukuisat tarjoukset yhteistyöstä ja rajasopimuksista Leningradin turvallisuuden takaamiseksi ja rauhan säilyttämiseksi Suomen kohdalla hylättiin. Armeijan johdon ja eräiden hallituksen jäsenten muodostama fasistiainesten johtama sisärengas kieltäytyi ilmoittamasta asioista edes eduskunnalle ja asianomaisille elimille. Syyskuun 1 pnä 1939 Hitlerin armeijat hyökkäsivät Puolaan, ja Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 30. 11. 1939.

 

Missä syy? Mitä tehdä?

Sota josta SKP ja SKNL olivat vuosikausia varoittaneet ja sen lietsomista vastaan taistelleet, oli alkanut kaikessa kaameudessaan. Fasismi uhkasi tuholla koko ihmiskuntaa ja ennen kaikkea sosialismin ensimmäistä maata Neuvostoliittoa. Suomen hallitsevat kapitalistipiirit olivat oikeistososialidemokraattien tukemina lähteneet seuraamaan fasismia johtaen kansaa rikolliseen sotaan. Sitä vastaan olisi pitänyt taistella ja nostaa joukkovoima. Tästä asiasta SKP:n ja vallankumouksellisen nuorison keskuudessa ei oltu eri mieltä, mutta niiden asemat talvisodan alkaessa olivat varsin heikot. Vallassa oleva taantumusporvaristo oli terrorillaan jo ennakolta pitänyt siitä huolen. Jo v. 1938 ohranan oli onnistunut vangita useita SKP:n johtoon kuuluvia henkilöitä ja siten heikentää vallankumouksellista koneistoa. Fasistien aikaansaaman ns. »tasavallan suojelulain» (turvasäilölain) nojalla ohrana suoritti entistä laajempia vangitsemisia ja sai juuri sodan edellä katkottua suuren osan SKP:n yhteyksistä. Siten luotiin ns. »yksimielisyys», mitä valhetta porvarillinen historiantulkinta vieläkin yrittää syöttää nykypäivän nuorisolle.

Sodan syynä ei ollut tilapäinen sattuma, eikä edes Hitlerin ilmestyminen politiikan näyttämölle. Sota oli seuraus kansainvälisen kapitalismin sosialisminvastaisesta taistelusta ja imperialistisista pyrkimyksistä, jossa Suomenkin taantumuspiirit olivat olleet innolla mukana ja jonka toteuttamisen ajan ne nyt luulivat tulleen. Vaikka näin oli, niin joiltakin tahoilta saatettiin silti arvioida tilannetta hämmästyttävän sokeasti. Naiiviutta tai tahallista vääristelyäkö osoittaa C. O. Frietsch kirjassaan »Suomen kohtalon vuodet», kun hän sanoo mm.:

»Jos vuonna 1939 loi silmäyksen niihin kahteen vuosikymmeneen, jotka Suomi oli elänyt itsenäisenä valtiomuodostumana taisteltuaan itselleen vapauden ja aikansa tunnustuksen, sai kuvan voimakkaasta noususta ja vaikuttavasta voimasta. Ne olivat ilmeisiä merkkejä nuoren kansan murtumattomasta edistyksestä ja uutterasta kulttuuritahdosta, kunnioitusta herättäviä tuloksia vakiintuneesta pohjoismaisesta oikeusjärjestyksestä ja kansan luonteesta, joka piti kunnia-asianaan täyttää tekemänsä sitoumukset. Nähtiin kauniita todistuksia voimakkaasta taloudellisesta, sosiaalisesta ja sivistyksellisestä noususta.» — — »Mutta vaikka kaikki ei ollutkaan moitteetonta, oli kuitenkin aivan ilmeistä, että demokratia Suomessa oli kehittyneempää kuin useimmissa muissa maissa. Vieläpä etäisempien maankolkkien synkimmissä mökkikylissäkin tiedettiin, että oli kiittäminen Suomen itsenäisyyttä ja demokraattista valtaa siitä, että voi pestä kasvonsa puhtaiksi ja esiintyä vapaan kansan itsetunnolle sopivassa asussa. Tiedettiin, miksi nyt viihdyttiin kansankodissa ja osattiin myös antaa sille arvo...»[14*]

Tämä on hämmästyttävää tekstiä. Frietsch on täydelleen »unohtanut» talouspulat työttömyyksineen ja pakkohuutokauppoineen, maastapaon, hirvittävän terrorin ja järjestöjen lakkauttamiset sekä poliittiset murhat, tuhannet poliittiset vangit pitkine tuomioineen. Näistä asioista sensijaan ruotsinmaalainen kuuluisa juristi Georg Branting jo 1920-luvulla sanoi mm:

»Niitä perustuslakeja, joiden piti suojella kansanedustajan koskemattomuutta, tulkittiin mielivaltaisesti, asetuttiin kokonaan painovapauden suojana olevien perustuslakien yläpuolelle, ei välitetty lainkaan yksityisen omistusoikeudesta, tahdottiin yhdellä iskulla lamauttaa koko työväenpuolue — ja kaikki tämä ilman mitään edes hyväksyttävää tekosyytä.»[15*]

Samoin kuuluisa tanskalainen kirjailija Martin Andersen Nexö v. 1934 tuomitsi ankarasti ruotsinmaalaisissa päivälehdissä lapuanliikkeen hirmutyöt ja poliittisten vankien murhat sekä sanoi kauhistuneena ajattelevansa sitä mielenlaatua, joka on tällaisen käytännön takana. Molemmat kuuluisuudet kävivät Suomessa itse paikalla tutustumassa asioihin ja antoivat sen perusteella lausuntonsa.

Frietschin lausunto 1920–30-luvuilta on tyypillistä porvarillista historiankirjoitusta, jonka tarkoituksena on vääristellä tosiasioita ja osoittaa, että kommunistit nousivat »näin hyvin järjestettyä» isänmaata vastaan. Kommunistit ja vallankumouksellinen nuoriso eivät taistelleet isänmaataan vastaan. He taistelivat fasistista väkivaltakomentoa vastaan. Saumattomasti tähän liittyi työväenluokan kansainvälinen taistelu Neuvostoliiton sosialistisen valtion puolesta sotaa lietsovaa ja sodan aloittanutta imperialismia ja sen suomalaisia apureita vastaan.

Talvisodan alettua SKP:n keskuskomitea antoi julkilausuman »Suomen työtätekevälle kansalle». Siinä se määritteli kantansa sotaan ja osoitti, että sota oli tulos siitä pitkäaikaisesta imperialistimaiden Neuvostoliiton vastaisen sotapolitiikan tukemisesta, jota Suomen johtava porvaristo oli harrastanut vuonna 1919–1922 Neuvostoliiton rajan yli tehdyistä rosvoretkistä alkaen. SKP totesi, että Suomi oli muuttunut imperialististen suurvaltojen hyökkäyksen astinlaudaksi ja asiallisesti menettänyt itsenäisyytensä. Julkilausumassa vaadittiin Erkon ja Tannerin sotahallituksen syrjäyttämistä, jotta »sodan lopettaminen ja rauhan solmiminen, kansanvaltaisen järjestyksen voimaansaattaminen maassamme ja Suomen riippumattomuuden turvaaminen parantamalla suhteet Neuvostoliittoon» olisi voitu toteuttaa.[16*]

SKP:n sanoma ei tässä vaiheessa pystynyt tavoittamaan laajoja joukkoja, eivätkä fasismin ja sodanvastaiset voimat pystyneet järjestymään taisteluun, sillä tilanne oli vaikea. Sodan päättyessä kolmen kuukauden kuluttua maata hallitsivat edelleen taantumuspiirit. Ohrana toimi kuten ennenkin, ja sen lisäksi päämajan valvontaosasto laajennettiin koko maata käsittäväksi koneistoksi, jolla oli asiamiehiään kaikkialla ja joka käytti apunaan poliisia, sotapoliisia ja suojeluskuntaa.

Rauhan solmiamisen jälkeen 12. 3. 1940 pääsi kansan patoutunut rauhantahto purkautumaan ja mielipiteet näkyviin. Lyhyen ajan kuluessa osoittautui, että talvisodan »yksimielisyys» oli ollut keinotekoinen propagandalause. 22. 5. 1940 perustettiin Helsingissä Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura, jolla jo lokakuuhun mennessä oli 115 osastoa ja johon oli liittynyt n. 40 000 jäsentä. Se oli rohkea mielenilmaisu sen johdosta, että hallitus ei ollut muuttanut fasistista suuntaustaan, vaan piti yhä yllä poikkeustilaa. Lisäksi hallitus aloitti entistä tiiviimmät suhteet Saksaan.

Kesällä 1940 perustettiin Tampereella myös vasemmistolainen Työläisrintamamiesten yhdistys ja samanlaisia yhdistyksiä syntyi eri puolilla maata. Tuhannet vallankumoukselliset nuoret ja SKNL:n jäsenet liittyivät SNS:n ja työläisrintamamiesten yhdistyksiin, koska niissä nähtiin toimintamahdollisuuksia. Sos.dem. puolueen oppositio perusti myös kesällä oman lehden, Vapaan Sanan, jonka painosmäärä nousi nopeasti kymmeniin tuhansiin.

SKP:n keskusjohto järjestäytyi uudelleen salaisesti heti talvisodan päätyttyä, kun sen eräitä jäseniä vapautui »turvasäilöstä». Se olikin aloitteentekijänä edelläkerrotussa järjestäytymisessä. Vallankumouksellinen nuoriso ja sen yhteydet kulkivat SKP:n kautta. Useita entisiä SKNL:n jäseniä oli silloin jo SKP:n johtotehtävissä.

Sos.dem. Työläisnuorisoliiton toiminta talvisodan aikana oli hiljaiseloa, sillä liiton johto puuhasi lähinnä sotaponnistusten lisäämiseksi. Välirauhan aikana se ei »päässyt rauhanomaisen toiminnan alkua pitemmälle.» Sen sijaan useat vasemmistovaltaiset perusjärjestöt olivat pitäneet yllä toimintaa koko ajan ja välirauhan alkaessa ryhtyivät heti laajentamaan toimintaa ja olivat mukana perustamassa SNS:n järjestöjä. Tähän seuraan Sos.dem. Työläisnuorisoliiton johto suhtautui täysin kielteisesti.

Vuoden 1940 kesän vapaammat tuulahdukset Suomessa jäivät lyhyiksi. Ennen jatkosodan tapahtumien tarkastelua on syytä vilkaista kansainvälisen nuorisoliikkeen vaiheita.

 

Nuorison maailmanliike alkaa

Vuonna 1936 — samana vuonna, jona fasistimaat liittoutuivat — kokoontui Genevessä Kansainliittoyhdistyksen koolle kutsumana nuorison maailmankongressi. Vallankumouksellinen nuoriso oli siinä mukana alkaen toteuttaa Kommunistisen Nuorisointernationaalin vuoden 1935 kongressin päätöksiä sodan ja fasismin vastaisen laajan rintaman rakentamisesta. Kongressissa oli mukana 36 maata ja yli 660 eri suuntiin lukeutuvaa edustajaa sekä kymmenen kansainvälistä järjestöä, niiden mukana Kommunistinen Nuorisointernationaali.

Kongressi kutsui yksimielisesti kaikkien maiden nuorisoa taisteluun rauhan puolesta ja osoitti yhteistoiminnan näköaloja rauhan puolustamisessa. Neuvostoliiton Leniniläisen Nuorisoliiton sihteeri Kosarev esitteli ensi kerran näin laajalle ja monipuoliselle kokoukselle nuorisokysymyksiä marxilais-leniniläisen teorian valossa. Hän korosti, että tässä kokouksessa oli kysymys yhdestä asiasta, rauhan puolustamisesta. Sodan vaaran suuruuden tajuten oli saatava sopimus niin demokraattisen, pasifistisen, sosialistisen, katolisen kuin protestanttisen nuorison kanssa.

KNI:n Tkp:n puhemiehistö kokoontui kongressin jälkeen marraskuussa 1936 ja päätti:

»Demokratiaa ja rauhaa uhkaavan vaaran edessä on kehitettävä politiikkaa, joka johtaisi koko demokraattisen ja antifasistisen nuorison yhtymiseen. Uudet tehtävät vaativat uusien työmuotojen kehittämistä ja kullekin maalle tilannetta vastaavan konkreettisen tien löytämistä».[17*]

Suursodan alettua muuttui Saksan fasistiarmeijoiden valtaamissa maissa työväen ja sen nuorisoliikkeiden toiminta maanalaiseksi ja järjestäytyi vastarintaliikkeiksi, joissa kommunistinen nuoriso esitti merkittävää osaa. Useimmissa maissa syntyi yhteisrintama fasismia vastaan sosialidemokraattien kanssa, joiden järjestöt myös oli lakkautettu. Vain Suomessa sos.dem. puolueen johto vei järjestönsä ja sen mukana myös nuorisoliittonsa aseveljeyteen fasismin kanssa.

Neuvostoliiton nuorison suureen kokoukseen Moskovassa v. 1941 osallistui eri kansojen edustajia. Tämä kokous esitti vetoomuksen maailman nuorisolle taistelusta fasismia vastaan. Vetoomusta pudotettiin lentokoneista suomenkielisenä myös Suomeen.

Jo sodan aikana v. 1942 voitiin Lontoossa pitää kansainvälinen nuorisokonferenssi, johon osallistui 400 edustajaa 28 maasta. Konferenssissa perustettiin Maailman Nuorisoneuvosto, joka oli alkuna nuorten sodanjälkeiselle laajalle kansainväliselle yhteistoiminnalle.

 

Sota jatkuu

Ylipäällikkö Mannerheim 11. 7. 1941:

»Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä.»

Tappio talvisodassa ja kansan rauhantahto ei vaikuttanut Suomen johtaviin taantumuspoliitikkoihin mitään. Vallanpitäjien sisärengas luotti järkkymättä fasistiarmeijoiden voittoon. Se petti jälleen kansansa asian luokkaetujensa vuoksi. Sisärengas hoiteli asioita terrorin avulla ja eduskunnan ohitse. Jo 12. 9. 40 oli tehty salaisissa neuvotteluissa Hitlerin esikunnan kanssa ns. kauttakulkusopimus, joka antoi saksalaisille sotavoimille oikeuden kauttakulkuun Suomen alueella. Sen mukaisesti saksalaiset sotavoimat nousivat maihin 29. 9. Vaasassa. Keskitysleirit joukkovangitsemisineen aloitettiin samoina päivinä. Samaan aikaan lakkautettiin Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura ja kaikki muu kesällä virinnyt julkinen toiminta, johtavat henkilöt vangittiin ja tuomittiin vankilaan tai vietiin ilman muuta keskitysleireille. Suomi oli itse asiassa Hitler-Saksan komennossa. Saksan Kansallissosialistisella puolueella oli toimistonsa Helsingissä ja Suomi muodosti puolueen organisaatiossa oman piirin. Piirijohtajana toimi Wilhelm Jahre. Saksan Hitler-Jugendin (nuorisojärjestön) Helsingin toimistolla oli erittäin laajaa toimintaa, sillä se hoiteli kokoomuksen nuorisojärjestön, partiojärjestön, IKL:n nuorisojärjestön sekä suojeluskunnan oravakomppaniatoiminnan valvontaa ja ohjausta. Järjestön täkäläisenä päällikkönä oli Hans Bäder, joka sai ohjeensa suoraan Berliinistä.

13. 9. 1940 aloitetut vangitsemiset kaikkialla Suomessa tapahtuivat ilmeisesti saksalaisten kanssa sovitun suunnitelman mukaan. Juuri ennen jatkosodan alkua 1941 suoritettiin suurimmat pidätykset »turvasäilöön». Satojen vangittujen mukana oli suuri joukko nuoria ja entisiä SKNL:n jäseniä. Vangit sijoitettiin lääninvankiloihin, sitten Köyliön ja Karvian keskitysleireihin. Syksyllä 1941 fasistit keksivät katalan juonen lähettää osan vangeista rintamalle tuhotakseen heidät siellä taisteluissa. Yritys saada kommunistit taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan epäonnistui, sillä lukuisat heistä siirtyivät rintamalinjojen yli. Loput sijoitettiin valloitetuille alueille järjestettyihin Säämäjarven ja Koverin keskitysleireihin.

Sodanjohdon selkäpuolen turvaamisessa auttoi sos.dem. puolueen oikeistojohto aloittamalla »puhdistuksen» puolueessa. Puolueesta erotettiin mm. koko Toveriseura, jonka toimintaa ohrana oli seurannut niin tarkkaan, että oli asentanut piilomikrofonit seuran kokoushuoneeseen.[18*] N.s. »Kuutosryhmä»[19*] erotettiin sos.dem. puolueesta ja vangittiin. Samoin erotettiin joukko yksityisiä jäseniä eri puolilla maata. Sos.dem. Työläisnuorisoliiton johto puhdisti myös liittoaan. Liiton sihteeri Sulo Manninen saapui Tampereelle ja vaati Tampereen sos.dem. Nuorisoseuran, piirin keskeisimmän osaston, erottamaan jäsenyydestään seuran sihteerin Paavo Mendelinin, Erkki Salomaan ja Jorma Johteisen, jotka välirauhan aikana olivat liittyneet Tampereen SNS:ään ja tiedettiin kommunisteiksi. Kun osaston kokouksen valtava enemmistö ei suostunut tähän, erotti liittotoimikunta 20. 1. 1941 koko seuran liitosta ja perusteli liittokokoukselle erottamispäätöstään sanoilla: »Valmistuttuaan siitä, että seura tosiaankin oli siinä määrin sosialidemokratian vastustajain soluttama, ettei sen keskuudessa voida saada aikaan poliittisen järjestyksen palauttamista.»[20*]

Samoin kävi monelle muulle sos.dem. nuoriso-osastolle. Erottamisen jälkeen tulivat ohranat vangiten jäseniä ja lakkauttaen järjestön. Fasistisen moraalin näyte saatiin heti jatkosodan alussa, kun jo vuosikausia pasifistiksi tunnettu Arndt Pekurinen pääsi marraskuussa 1941 vankilasta. Hän oli ollut siellä talvisodasta kieltäytymisensä vuoksi. Jo vankilan portilla vastassa olleet suojeluskuntalaiset ryöstivät hänet ja veivät jonnekin pohjoisen rintaman yksikköön. Kun Pekurinen ei nytkään ottanut kivääriä, hänet ammuttiin välittömästi kasarmin pihalla.

Kun »yksimielisyyttä» Suomessa oli jälleen näin vahvistettu, aloitti Saksa sodan Neuvostoliittoa vastaan 22. 6. 1941 ja julisti Suomen sitoutuneen aseveljeyteen.

Väinö Tanner, sos.dem. puolueen keskeisin henkilö, oli rakentanut politiikkansa kuvitelmaan Neuvostoliiton varmasta tuhoutumisesta. Hän halusi lopettaa esille pyrkivät puheet rauhasta sanoen radiopuheessaan 9. 9. 1941 mm.:

»Ellei bolševismia onnistuta tuhoamaan, hävittää tämä puoliaasialainen oppi Euroopan sivistyksen.»[21*]

Näin pitkälle oli sosialidemokraattien johto irtautunut sosialismista. Ei ollut ihme, että he esiintyivät fasistien rinnalla vääristyneen kansallisuuskiihkon innokkaimpina lietsojina ja saivat sodan olosuhteissa hämätyksi myös osan työväenluokkaa.

Suomalaiset pankki- ja puutavarakapitalistit olivat jo kauan aikaisemmin tehneet suunnitelmansa sodan päämääristä. Kun Neuvostoliiton raja ylitettiin, heidän laskelmansa Itä-Karjalan välttämättömästä valtaamisesta oli jo hyväksytty sotaa johtavissa piireissä. Laajassa mietinnössä perusteltiin asiaa mm. seuraavasti:

»Itä-Karjalan metsäalue on — riippuen tietenkin siitä, miten rajat vedetään — n. 9.5 milj. ha. Suomen metsäala on n. 26 milj. ha. Metsien puuvarasto on n. 800 milj. m3, silloin kun Suomen vastaava luku on 1.306, Ruotsin 1.417 ja Norjan 323 milj. m3. Yhdessä Suomen metsävarojen kanssa on Itä-Karjalan metsävarat siis huomattavasti laajemmat kuin Ruotsin ja Norjan yhteenlasketut metsävarat.» ... »sikäläiset metsät varsin yleisesti ovat saavuttaneet hänkintakypsyyden ja metsänhoidollisesti katsoen odottavat rahaksimuuttoa.» »Sanottakoon myös, että sahateollisuus, joka tässä yhteydessä lähinnä tulee kysymykseen, on nopeasti ja melko vähillä pääomilla käyntiin saatava teollisuuslaji.»

Mietinnöstä setvisi myös että Suomessa oli hakkuukypsästä puusta puutetta. Samoin oli arvioitu miten paljon, mitä lajia ja millä tavalla sitä Itä-Karjalasta saataisiin Suomeen toimitetuksi. Tietenkään ei jätetty ottamatta huomioon Karjalan apatiittia ja Muurmannin kalastusta ja lopuksi todettiin:

»Itä-Karjala on Suomen menestyksellisen tulevaisuuden avain».

Siinä se tavoite, mikä väikkyi sodanjohdon ja kapitalistien mielissä. Se oli kaukana »Karjalan vapaudesta».

 

Vastarinta järjestäytyy

Jatkosodan kuluessa tuli melko pian näkyviin, että Tannerin kannanotot hyväksyttiin sos.dem. puolueen johdossakin vain osittain ja sos.dem. nuorisoliitossa vielä vähemmän. Vain kurilla saatiin lamaannutettua monen jäsenen ryhtyminen sodanvastaiseen toimintaan. Ne vasemmistolaiset sosialidemokraattiset nuoret, jotka ennen sotia olivat yhteistyössä SKNL:n jäsenten kanssa, jatkoivat sitä sotien alettua. Sillä jatkosodan alkaessa olivat SKP:n yhteydet jo parantuneet ja talvisodan kokemus oli opettanut myös oma-aloitteista toimintaa.

Sodan aikana vallankumouksellisen nuorison toiminta keskittyi yhteiseksi vastarintaliikkeeksi SKP:n ja muiden rauhantahtoisten voimien kanssa. Tämän vastarintaliikkeen historia on Suomen kohdalta vielä kirjoittamatta, eikä sitä tässä yhteydessä voida laajemmin käsitellä. Eräitä esimerkkejä kuitenkin siitä miten työläisnuoriso, erityisesti SKNL:n jäsenet ja heidän kanssaan yhteistyössä olleet sos.dem. nuoret suhtautuivat Neuvostoliiton-vastaiseen sotaan.

Vallilan sos.dem. nuoriso-osaston jäsen Leo Kaspio lomautettiin armeijasta kesäkuussa 1940. Saatuaan yhteyden SKP:een hän pyrki ja pääsi työhön armeijan pääesikunnan kirjapainoon, koska oli aikaisemmin ollut työssä valtioneuvoston kirjapainossa. Siirto vastarintaliikkeen kannalta tärkeään paikkaan pääesikuntatalon kellarissa olevaan kirjapainoon onnistui ilmeisesti ohranan huomaamattomuuden vuoksi. Kaspio saattoi heti todeta, että esikunnan käytävillä upseerit puhuivat avoimesti uuden sodan valmisteluista ja että siellä alkoi näkyä myös saksalaisia upseereita. Syksyllä 1940 sotavalmistelut olivat niin pitkällä, että painossa ladottiin valmiiksi jo ennen sodan alkamista Mannerheimin antama hyökkäyskäsky, joka sitten pienin korjauksin painatettiin levitettäväksi, kun Hitler aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan.

Helsingin Sos.dem. Toveriseuran n. 400 jäsenestä oli huomattava määrä nuoria. Sosdem. puolueesta erottamisen jälkeen järjestö oli kehittynyt täysin vasemmistolaiseksi. Sota ei pystynyt katkaisemaan yhteyttä jäsenien kesken. He toimivat vastarintaliikkeessä ja metsäkaartissa, levittivät sodanvastaisia lentolehtisiä ja auttoivat vangittuja ja keskitysleireillä olevia sekä heidän omaisiaan. Useita seuran jäseniä oli jo 1930-luvulla ollut Espanjassa taistelemassa Francon fasismia vastaan. Seuran nuorisojaoston puheenjohtaja Risto Vesterlund pidätettiin välirauhan aikana turvasäilölain perusteella ja pakkovietiin myöhemmin rintamalle ns. Pärmin pataljoonaan, kuten n. 300 muuta keskitysleiriläistä. Vesterlund siirtyi rintamalinjan yli ja palasi myöhemmin samoja teitä Suomeen jatkamaan sodanvastaista työtään, vangittiin ja teloitettiin muutamaa päivää ennen välirauhan tuloa.[22*]

Sos.dem. Työläisnuorisoliitosta erotetun Tampereen osaston parhaat voimat eivät luopueet toiminnasta, vaikka se oikeusteitse oli lakkautettu. He pitivät yhteyttä keskenään ja järjestäytyivät salaisesti sodanvastaiseen työhön. Aluksi painettiin ja levitettiin lentolehtisiä, mutta sodan syttyessä v. 1941 järjestyttiin ryhmiin todellista sissi- ja sabotaasitoimintaa varten. Armeijan autoja tehtiin käyttökelvottomiksi, varikoilla sytytettiin tulipaloja, sotatarviketuotannolle tärkeitä muuntajia tuhottiin ja sotatarvike junakin suistettiin kiskoilta jne. V. 1942 nämä »rauhanpartisaanit» toimivat mm. eräänä yönä Tampereen esikaupungissa samanaikaisesti yhdessätoista eri paikassa.[23*] Toiminnan johtajana oli Pellervo Takatalo, joka hoiti yhteyksiä SKP:hen ja muuhun vastarintaliikkeeseen. Takatalo joutui pian siirtymään maanalaiseksi, mutta siitä huolimatta hän osallistui jatkuvasti toimintaan. Ryhmien jäsenet olivat iältään 17–18-vuotiaita. Tämän nuorisoseuran ja myös SKNL:n jäsen Jorma Johteinen vangittiin hänen liityttyään SNS:ään ja vietiin syksyllä 1941 pakolla rintamalle turvasäilövankien ryhmässä. Hän siirtyi myös yli rintamalinjan Neuvostoliiton puolelle ja tuli myöhemmin takaisin Suomeen jatkamaan sodanvastaista työtään. Sotapoliisi sai hänet pidätetyksi maaliskuussa 1944 ja murhasi armeijan valvontaosaston komeroissa Turussa.

Turussa nuorison toiminta suuntautui talvisodan jälkeen voimakkaana Suomen ja Nl:n rauhan ja ystävyyden seuraan, jonka nousu olikin erittäin nopeaa. Kun SNS:aa ja työläisrintamamiesten järjestöjä uhkasi lakkauttaminen, alkoi muodostua vastarintaryhmiä, joista osa oli aseistettuja. Erään tällaisen ryhmän ja poliisien kanssa syntyi tulitaistelu Nummenmäellä. Poliisit ampuivat ryhmän jäsenen Arvo Heimovaaran ja haavoittivat jalkaan ryhmän nuorinta jäsentä Väinö Ketosta. Ketonen pidätettiin ja teloitettiin Vaasassa maaliskuussa v. 1944. Ketonen niinkuin Heimovaarakin olivat Turun alueen vastarintaliikkeen rohkeimpia taistelijoita ja vallankumouksellisen nuorisoliikkeen kasvatteja. Heidän muistoaan kunnioittaessaan v. 1945 työläiset sanoivat:

»Teitte sen mitä meidän kaikkien olisi pitänyt tehdä. Avoin vastarinta olisi lopettanut sodan heti alkuunsa.»[24*] Etsivän Keskuspoliisin tiedotus v:n 1941 lopulla kertoo, että sen jälkeen kun Turun seudun rintamamiehet-yhdistys oli 13. 12. 1949 ja SNS 31. 12. 1940 lakkautettu, ryhtyivät niiden jäsenet jatkamaan toimintaa salaa. Mm. ylimääräisten reserviharjoitusten yhteydessä he aloittivat kiihotuksen reservipalvelukseen astumista vastaan. Turussa levitettiin »Kansalaiset», »Reserviläiset» ja »Sotilaat»-nimisiä lentolehtisiä, joissa yllytettiin kieltäytymään puolustusvelvollisuudesta. Monet kommunistit liittyivät sotilaskarkureihin ja piiloutuivat metsäseuduille välttääkseen turvasäilöön joutumista.

Etsivän Keskuspoliisin mietintö marraskuussa 1941 selostaa poliisiviranomaisten avun tarpeellisuutta valtiolliselle poliisille ja mainitsee, että kommunistien salaisia lehtiä, mm. »Kansan vapauden liitto» oli alkanut ilmestyä ja että he suorittivat sabotaasia ym. toimintaa. Metsäkaartilaisista sanotaan mietinnössä: »Heidän karkuruutensa perustuu suureksi osaksi kommunistiseen mielenlaatuun ja haluun auttaa vihollistamme... Metsäkaartilaisten pidättäminen on samalla valpon (uusi EK:n nimi) avuksi koituvaa ja kommunisminvastaista työtä.»[25*] EK:n lausunnot antavat kuvan heidän käsityksestään rintamilta poistuneista ja kutsunnoista poisjääneistä. Myöhemmin sodan puolustelijat ja »yksimielisyys»-myytistä kiinnipitäneet ovat väittäneet, että metsäkaartilaiset olivat vain henkilökohtaisia pelkureita. Väite on perusteeton ja tarkoitukseltaan poliittisesti halventava. Vaikka tuhansien sotatehtävistä kieltäytyneiden joukossa olikin myös henkilökohtaisista syistä karanneita, ilmiö syntyi protestina fasistista sotapolitiikkaa vastaan ja kyllästymisenä Neuvostoliiton vastaiseen järjettömään sotaan. Siellä missä kommunistit saivat kosketusta metsäkaartilaisiin, joka oli pääasiassa nuorisoa, syntyi järjestettyjä vastarintaryhmiä. Esim. Satakunnassa muodostui huomattavia kommunistien kanssa yhteistyössä olevia metsäkaartilaisryhmittymiä. Valitettavaa vain, että vapaina säilyneet kommunistit pystyivät liian heikosti järjestämään tämän liikkeen.

Myös kotirintamalla tai rintama-olosuhteissa syntyi metsäkaartilaisryhmiä aatteelliselta pohjalta, mutta ne eivät kaikki päässeet vastarintaliikettä johtavien järjestöjen kanssa yhteyteen ja joutuivat eristettyyn asemaan. Vastarintaliikkeen verkoston kautta levitettiin erään järjestäytyneen ryhmän kirjemonistetta »Suomen sotilaille sekä kylien ja kaupunkien miehille ja naisille!» Kirjeessä selostetaan sodan luonnetta ja välttämättömyyttä taistella sen lopettamiseksi ja vedotaan lopuksi:

»Hitler rynnistää vielä, mutta se on epätoivon rynnistystä. Kohta koittaa aika, jolloin demokratian mahtavat yhdistyneet voimat aloittavat lopullisen rynnistyksen kaikkialla ja se tulee olemaan Hitlerin ja hänen liittolaistensa loppu.
Joukko metsäkaartiin siirtyneitä rintamamiehiä!»[26*]

Jatkosodan aikana alkoi muissakin kuin kommunistien piirissä esiintyä pyrkimystä rauhaan ja oppositiomieltä sotapolitiikkaa vastaan. Kuutosten lisäksi monet sosdem. puolueen johtavatkin henkilöt olivat aloitteentekijöinä rauhanoppositiossa, johon liittyi osa porvarillisia kansanedustajia ja julkisuuden henkilöitä. Monilla viimeksi mainituista oli pikemminkin pelko kapitalismin puolesta kannustamassa rauhaan kuin pyrkimys todellisiin poliittisiin muutoksiin, kuten »kuutosilla», J. W. Kedolla ja monilla muilla, jotka rauhan palattua siirtyivät SKDL:n riveihin.

Ns. 33 kirjelmän allekirjoittajien nimellä tunnettu parlamentaarinen oppositio kiirehti rauhanneuvotteluihin ryhtymistä, vaikkakin vasta kun fasististen voimien romahdus oli jo selvästi nähtävissä kaikkialla Euroopassa. Neuvostoarmeijan kesähyökkäys 1944 ja kansan ja sotilaiden yhä lisääntyvä kyllästyminen Neuvostoliiton vastaiseen sotaan ja vastarinnan voimistuminen olivat ratkaisevia tekijöitä rauhan saavuttamisessa. Vastarintataistelussa sodan edellisen ajan vallankumouksellisella nuorisolla oli suuri osuus.

Mitä pitemmälle sota ehti, sitä voimakkaammaksi oli noussut kansan tyytymättömyys ja myös vastarintatoiminta, vaikka fasistiset teloittajat riehuivat vankiloissa, keskitysleireillä ja kiinnisaamiensa vastarintataistelijain keskuudessa. Kymmenien teloitettujen, ohranan komeroissa ja ajojahdeissa tapettujen joukossa kuolivat jo aikaisemmin mainittujen lisäksi työväenluokan sankareina vallankumouksellisen nuorisoliikkeen kasvatit Jukka Kumpumäki Rovaniemeltä, Matti Lång Lahdesta, Martta Koskinen, Aatto Sallinen ja Urho Kaipainen Helsingistä ja lukuisat muut. Kun Kaipaisen teloittajat valmistautuivat ampumaan, kuuluivat selvinä teloitettavan viimeiset sanat:

»Alas Hitler! Eläköön maailmanvallankumous!»

 

Kun neuvostoarmeijan ja maailman rauhanvoimien taistelun tuloksena fasistiarmeijat oli lyöty hajalle, aukenivat keskitysleirien ja vankiloiden portit myös Suomessa. Vuosia kidutusta ja nälkää kokeneet keskitysleiriläiset marssivat vapauteen Kansainvälistä laulaen. Se oli uuden kauden alkua ja sen tehtäviä hoitamaan olivat SKNL:n ja SKP:n jäsenet ja heidän kanssaan yhteistyössä olleet jo valmistautuneet.

Syntyi uusi nuorisojärjestö, Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto, joka tahtoi jatkaa vanhan vallankumouksellisen liikkeen perinteitä uusissa oloissa. Mutta se on jo historian uusi vaihe.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Liitteet

[Suomen2]

 


 

 

SKNL:n järjestö- ja jäsentilasto vv. 1925–1934
(koottu KNI:lle lähetetyistä SKNL:n selostuksista eri vuosilta
[27*]
Vuosi Piiri-
komite-
oita
PIK[28*]
Paikal-
liskomi-
teoita
PAK
Soluja Fraktioita Jäseniä
Työ-
paikkas.
Alue-
soluja
Yht. Ammatill.
järj.
Nuoriso-
järj.
Muissa
n. järj.
Yht. Tyt-
töjä
Poi-
kia
Puolueen
jäsen.
Jäsenkand. Yht.
Tyttöjä Poikia
1925 keväällä         60                   250
1925 heinäk. 6   28                      
1925 syysk.         37                   250
1926 toukok. 8 45 7 47 54         37 178   3 32 240
1926 lopulla     36   80                   282
1927 alussa 9 59 33 40 73 10 27 3 40 41 197 16 10 42 289
1927 huhtik. 9 64 41 46 87 20 37 17 74 63 266 23 16 58 403
1927 kesäk. 9 64 41 46 87 20                 460
1927 elok. 9 66 48 46 94         98 352       450
1928 helmik. 7 71 51   105 68 58 33 159 19,3%         516
1928 elok.         105                   600
1929 elok. 8         37 40           125 500
1929 lokak.     22 67 89 34 40 31 105           365
1930 tammik. 9 60 25 66 91 15 10 19 44 98 269 4     606
1930 huhtik. 9 90 37 92 129       90 156 504       690
1930 kevät     37   129 43 9 56 108           740
1930 syksy 9 40 24   83                   650
1931 toukok. 6                           242
1931 elok.     25   150                   672
1932 syysk. 10   33             270 837       1107
1933 toukok.                             538
1934 tammik.                   25–30%         300
1934 heinäk. 13                           375

 

 


 

Aineistotarkistuksissa auttaneet ja tutkimusta varten haastattelutietoja antaneet:

Inkeri Lehtinen
Toivo Karvonen
Aili Mäkinen
Erkki Salomaa
Antti Hyvönen
Erkki Tuominen
Jaakko Kivi
Kauko Heikkilä
Sulo Suvanto
Mirjam Suvanto
Ville Pessi
Veikko Sippola
Lars Junttila
Oiva Lehto
Heikki Ilvesviita
Veikko Hauhia
Toivo Teränne
Kaisa Junttila
Kaarlo Kivilahti
Kerttu Virtanen
Reino Eero
Aune Laurikainen
Airi Virtanen
Veikko Peuhkuri
Hannes Kasanen
Aino Kuosmanen
Betty Peltonen
Tyyne Rönnqvist
Eino Laakso
Lyyli Arppe

Niilo Väre
Irja Leskinen
Hilja Timonen
Oskari Leskinen
Hellä Järveläinen
Vieno Aaltonen
Helmi Keskiväli
Arvo Keskiväli
Anna-Liisa Lehtoranta
Leo Kaspio
Esko Kokkonen
Jalmari Kukkola
Sakari Selin
Lempi Miettinen
Arvi Aaltonen, Rauma
Väinö Sundelin, Lahti
Urho Harjunpää, Vaasa
Nestori Nurminen, Ykspihlaja
Eino Tainio, Kemi
Veikko Affleckt, Varkaus
Toivo Hyvönen, Rovaniemi
Eeva Liimatainen, Jyväskylä
Sulo Eerola, Tikkakoski
Mimmi Karvinen, Imatra
Kaino Marjanen, Jyväskylä
Arvi Jylhä, Pihtipudas kk.
Alma Ojanen, Jyväskylä
Ilmari Lepola, Korpilahti
Otto Meijanen, Jyväskylä
Elli Kemppi, Hankasalmi
Mirjam Rekola, Petroskoi

 


 

Henkilötietoja

YRJÖ ELIAS SIROLA. Syntyi 8. 11. 1876 Piikkiössä, papin perheessä. Tuli työväenliikkeeseen vuosisadan alussa. Sos.dem. Nuorisoliikkeen perustajia vv. 1905–1906. Vv. 1903–05 Kansan Lehden toimittajana, vv. 1906–1909 sekä 1916–17 Työmiehen toimittaja. Johtavia voimia vuoden 1905 suurlakossa. SDP:n puoluesihteeri vv. 1905–06, puol.toim.kunnan jäsen 1905–09 ja 1917–18. Kansanedustaja vv. 1906–09 ja 1916–17. Vv. 1909–13 USA:ssa suomenkiel. työväenopiston johtajana. Lukuisia luottamustoimia työväenliikkeen eri aloilla. Pidetty luennoitsija ja opettaja. Luokkasodan aikana vallankumoushallituksen (Kansanvaltuuskunnan) ulkoministeri, jonka jälkeen siirtyi Neuvostoliittoon. SKP:n keskuskomitean jäsen vv. 1918–36. Toimi Leningradissa Lännen Vähemmistökansallisuuksien yliopiston opettajana ja rehtorina vv. 1922–26. Kominternin tehtävissä vv. 1926–28. Karjalan Auton. Neuvostotasavallan valistusministerinä vv. 1928–31. Vuodesta 1931 jälleen Kominternin tehtävissä ja opettajana Lenin-koulussa Moskovassa. Kuoli 1936. Sirola-opisto nimetty hänen nimelleen.

VÄINÖ VALDEMAR VANKKOJA (ENT. BJÖRKQVIST). Syntyi 11. 10. 1880 Tampereella työläisperheessä. Jo nuorena joutui ansiotyöhön ja innokkaana opiskelijana Kansan Lehden avustajaksi ja lehden palvelukseen v. 1907. Nuorisoliikkeemme tienraivaajia v. 1905 lähtien ja Sos.dem. nuorisoliiton perustajia. Liiton toiminnan vaikeina alkuaikoina vv. 1908–1910 V. toimi liiton sihteerinä ja liiton lehtien Tuohuksen ja Työläisnuorison toimittajana monet vuodet. Siirtyi Kansan Lehden toimittajaksi v. 1916, jossa tehtävässä joutui moneen otteeseen istumaan vankilassa »majesteettirikoksien» tai lehtisakkojen vuoksi ja menetti terveytensä. Luokkasodan ajan hän joutui olemaan parantolassa, mutta sieltä selvittyään aloitti uudelleen sanomalehtityön Työläisnuorison toimittajana, tuli valituksi Tampereen kaupunginvaltuustoon ja eduskuntaan. Terveys kuitenkin petti jälleen ja hän kuoli 10. 8. 1919.

ANTTI RÄSÄNEN. Syntyi Pielisjärvellä 25. 11. 1873 torpparin poikana. Jo nuoresta metsätöissä ja puusepän kisällimatkoillaan saapui Viipuriin, missä liittyi työväenyhdistykseen ja ammattiosastoon v. 1897. Räsänen oli Viipurin työväenyhdistyksen nuoriso-osaston perustajia v. 1900 ja oli sittemmin perustamassa Sos.dem. Nuorisoliittoa v. 1906. Oli jatkuvasti keskeisiä henkilöitä liiton työssä ja mm. vv. 1907–1909 liittotoimikunnan puheenjohtajana. Nuorisoliikkeen ohella osallistui puutyöväenliiton ja Suomen Ammattijärjestön johtotehtäviin mm. matkapuhujana. Luokkasotaan osallistumisestaan R. sai elinkautisen tuomion, mutta vapautui yleisessä armahduksessa v. 1921. 20–30-luvuilla R. oli edelleen keskeinen henkilö ammattiyhdistysliikkeessä, mutta pysyi lähellä nuorisoliikettä »nuorisoveteraanina». Kuoli v. 1947 Helsingissä.

OTTO WILHELM KUUSINEN. Syntyi 4. 10. 1881 Laukaassa räätälin perheessä. V. 1904–05 tuli nuoriso- ja työväenliikkeeseen. Sosialistisen Aikakauslehden perustajia ja toimittaja v. 1906. Työmiehen toimittajana 1907–1916. SDP:n puoluetoimikunnan jäsen 1909–18, puheenjohtaja 1911–17. Kansanedustaja 1909–18. Luokkasodan aikana kansanvaltuuskunnan sivistysasiain valtuutettu. SKP:n perustajia ja marxilais-leniniläisen tien avaajia Suomen työväenliikkeelle. Osallistui maanalaiseen työhön Suomessa ja Kominternin johtavaan työhön, mm. sen TPK:n sihteerinä vv. 1921–39. V. 1940 hän oli Karjalais-Suomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puhemiehistön phj. sekä Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen KK:n v:sta 1941 ja sihteeristön jäsen v:sta 1957. Neuvostoliiton Tiedeakatemian jäsen. Monien Kominternin asiakirjojen laatija ja mm. KI:n V kongressissa v. 1935 piti suuntaa antavan alustuksen kansainvälisen nuorisoliikkeen tehtävistä. Kuoli Moskovassa 1964.

JUSSI RAILO. Syntyi 20. 3. 1887 Nousiaisissa. Kävi Turun suomalaisen lyseon ja v. 1907 tuli »Sosialistin» toimittajaksi. Siirtyi Kuopioon, jossa osallistui aktiivisesti nuorisojärjestön perustamiseen. Sieltä »Kansan Lehteen» Tampereelle sekä Helsinkiin, jossa hänestä kesäkuussa 1910 tuli Sos.dem. Nuorisoliiton sihteeri. Hän oli innostava ja taitava puhuja ja kirjoitti monet liiton lentolehtiset, kuten »Alas sota alas militarismi», »Työläisnuoriso kansainvälisessä luokkataistelussa sotaa vastaan», »Asiamme puolesta» ym. V. 1911 hän tuli Työmies-lehden toimitukseen ja v. 1914 kansanedustajaksi, jälleen v. 1915 nuorisoliiton järjestäjäksi ja v. 1917 sihteeriksi. Luokkasodan aikana Railo oli Helsingin työväen toimeenpanevan komitean sihteerinä, siirtyi tappion jälkeen Neuvostoliittoon ja sieltä SKP:n työntekijänä Tukholmaan, jossa (Jacob Remellin nimellä) hoiteli mm. SKP:n yhteyksiä Suomeen. Railon elämä oli ollut raskasta ja järkyttyneenä perheensä kohtalosta ja ohranavainoista hän lopetti itse elämänsä 24. 1. 1920 ja haudattiin Tukholmaan.

VÄINÖ AARRE VUORIO. Syntyi 2.9.1895 Urjalassa työläisperheessä ja joutui jo 12-vuotiaana ansiotyöhön. Hän tuli Helsinkiin v. 1911 ja liittyi Raittiusyhdistys Koittoon ja Helsingin Nuorisoseuraan. Vuorio oli oman kautensa pidetyimpiä nuoarisojohtajia. V. 1915 toimi Nuorisoseuran puheenjohtajana, jolloin erityisesti kehitti opintopiiri toimintaa ja marxilaista opiskelua. Luokkasotaan V. osallistui toimimalla ensin Helsingin rahatoimikamarin sihteerinä, sitten punakaartin nuorisokomppanian yhtenä päällikkönä. Vapauduttuaan vankileiriltä hänestä tuli vasemmistolaisen työväen- ja nuorisoliikkeen keskeinen johtaja, mm. Sos.dem. Nuorisoliiton puheenjohtaja. Sosialistisen Nuorisoliiton perustajia v. 1923, SKP:n kk:n jäsen vuodesta 1922, SSTP:n perustajia ja monissa julkisissa luottamustehtävissä, kuten Kirjallisuuden edistämisyhdistyksen johtajana. Hän oli sanomalehtien ja aikakausjulkaisujen perustaja ja avustaja. Vangittiin v. 1928 ja sai 412 vuoden tuomion, jota hänen heikentynyt terveytensä ei enää kestänyt. Kuoli vankilasta Halilan parantolaan siirrettynä 31. 7. 1929.

TOIVO ANTIKAINEN. Syntyi 8. 6. 1898 työläisperheessä Helsingissä. Jo 8-vuotiaana Ihanneliitossa, v. 1917 keskeisiä nuorisoliittolaisia, mm. piiritoimikunnan ja sos.dem. nuorisoliiton liittotoimikunnan jäsen. Luokkasodan aikana Helsingin Työväen Tpk:n sihteeri. Siirtyi luokkasodan jälkeen Neuvostoliittoon ja oli siellä perustamassa SKP:tä sekä järjestämässä uudelleen Suomen vallankumouksellista nuorisotoimintaa. Taisteli Puna-armeijan riveissä valkosuomalaisia maahan hyökkääjiä vastaan. (Mm. Kiimasjärven taistelun voittaneen hiihtojoukon päällikkö). Suoritti mittavan työn niin SKP:n kuin kansainvälisenkin työväenliikkeen riveissä auttaen samalla jatkuvasti Suomen vasemmistolaista nuorisoliikettä. Oli 20- ja 30-luvuilla moneen otteeseen maanalaisessa työssä Suomessa, kunnes v. 1934 pidätettiin ja joutui 8 vuodeksi vankilaan. Vain voimakas kansainvälinen kamppailu pelasti hänet kuolemantuomiolta. V. 1940 talvisodan jälkeen Antikainen vaihdettiin Neuvostoliittoon. Hän kuoli toisen maailmansodan aikana v. 1941 lento-onnettomuudessa Karjalan rintamalla.

EDVARD JOHANNES HÄMÄLÄINEN. Syntyi 23. 8. 1889 työläisperheessä Helsingissä. Jo nuorena liittyi ammatilliseen järjestöön ja sosdem. puolueeseen toimien monissa luottamustehtävissä. Oli vuosina 1913–14 Uudenmaan nuorisopiirin järjestäjänä. Ennen luokkasotaa H. toimi Työväen Sanomalehti Oy:n puheenjohtajana, Ammattijärjestön toimikunnan jäsenenä sekä kaupunginvaltuuston jäsenenä. Elämänsä päätyön hän suoritti kuitenkin nuorisoliikkeessä ollen mm. vv. 1912–1917 Sosdem. Nuorisoliiton liittotoimikunnan jäsenenä ja sen puheenjohtajana vv. 1917–1918. Luokkasodan jälkeen, jo v. 1918 aikana hän oli panemassa jälleen alulle liiton työtä ja Työläisnuoriso-lehden julkaisemista. Kuoli vaikeaan sairauteen 7. 8. 1919.

HJALMAR ERIK EKLUND. Syntyi 3. 8. 1888 Akaassa työläisperheessä. Ennen luokkasotaa E. toimi Viipurissa nuorisoliikkeen, sosdem. puolueen ja ammatillisen liikkeen tehtävissä. Liittyi punakaartiin ja osallistui rintamataisteluihin. Siirtyi Helsinkiin v. 1919. Oli Sos.dem. Nuorisoliiton liittotoimikunnan jäsen 1919–1921 ja sen phj. 1919–1920. V. 1922 E. oli SSTP:n puheenjohtaja ja rauhan julistuksen pidätyksien yhteydessä siirtyi maanalaiseen työhön. Oli tällöin SKP:n nuorisojaoston tehtävissä v. 1922–23. V. 1924 alussa siirtyi Neuvostoliittoon ja osallistui siellä SKP:n KK:n ja sen nuorisojaoston tehtäviin (»Salminen»). Oli maanalaisessa työssä Suomessa v. 1927–28. V. 1930 E. siirtyi Karjalan Neuvostotasavaltaan toimien suomen kielen opettajana Aunuksessa.

MATILDA KUSTAAVA KAIHOSALO, »TINTTI». Syntyi 27. 2. 1885 Tampereella. Toimi nuorena konttorialalla. »Tintti» tuli Tampereen nuorisotoiminnan keskeiseksi henkilöksi ja toimi samalla naisliiton riveissä vv. 1910–1911 mm. luennoitsijana. V. 1918 luokkasodassa hän toimi rintama-agitaattorina, vaikka oli invalidi. Sos.dem. Nuorisoliiton edustajakokouksessa v. 1919 hän edusti vasemmistolaista suuntausta ja siirtyi 20-luvun alussa Helsinkiin toimien nais- ja nuorisoliikkeen keskeisenä henkilönä. Hän liittyi SKP:hen, oli Työläisnainen-lehden toimittaja, SSTP:n naissihteeristön jäsen, puhuja ja luennoitsija, oli välillä vankilassa valtiopetoksen valmistelusta. 1930-luvun alussa siirtyi vainoa pakoon Neuvostoliittoon toimien siellä sanomalehtialalla. Sairaudestaan huolimatta hän halusi jäädä piiritettyyn Leningradiin, terveys ei kestänyt ja hän kuoli saarretussa kaupungissa huhtikuussa 1942.

HANNES MÄKINEN. Syntyi 27. 12. 1901 työläisperheessä Loimaalla. Ennen v. 1917 keskeinen henkilö nuoriso- ja työväenliikkeen toiminnassa Loimaalla ja Riihimäellä. Erotettiin Riihimäen yhteiskoulun 6. luokalta liityttyään punakaartiin. Osallistui taisteluihin mm. komppanian päällikkönä. Päästyään vankileiriltä hän siirtyi Turkuun Sosialistin toimittajaksi. Oli Sos.dem. Nuorisoliiton sihteerin tehtävissä v. 1920 ja jäsenenä SSTP:n puoluetoimikunnassa, jonka antaman rauhan julistuksen johdosta vangittiin tammikuussa 1922 ja sai 312 vuoden vankilatuomion. Tullessaan mukaan Sos.dem. Nuorisoliiton työhön hän oli mukana myös SKP:n maanalaisessa toiminnassa (»Matti Stein»), toimien mm. sanomalehtialalla. Vapauduttuaan vankilasta v. 1925 toimi ehdonalaisena ollen Työväenjärjestöjen Tiedonantajan toimittajana, luennoitsijana ja salaisen työn ohjaajana, kunnes siirtyi Neuvostoliittoon v. 1926. Oli edelleen aktiivisimpia ja keskeisimpiä SKP:n ja SKNL:n työntekijöitä ja toimi useaan otteeseen myös maanalaisessa työssä sotien edellä Suomessa. Mäkinen tuhoutui stalinismin kriisin aikana NL:ssa.

LUDVIG KOSONEN »LULU». Syntyi Pietarissa 2. 9. 1900 työläisperheessä. Taisteli Pietarin barrikadeilla v. 1917 suomalaisen punakaartin riveissä. Siirtyi Helsinkiin v. 1920 liittyen Sos.dem. Nuorisoliittoon ja SKP:hen v. 1921. Toimi Sos.dem. Nuorisoliiton järjestäjänä v. 1922 ja Sosialistisen Nuorisoliiton liittotoimikunnan jäsenenä. Sai 3 v. kuritushuonetuomion. Nuoren Työläisen ja Liekin toimittaja, tulisieluinen puhuja, ohjelmien ja laulujen valmistaja. Vankilassa saadun sairauden ja jatkuvien ohranavainojen takia siirtyi Neuvostoliittoon v. 1930. Sieltä käsin auttoi nuorisoliikettä ohjelma-aineistolla ja kirjoitti 20-luvun nuorisotoimintaa kuvaavan romaanin Lippulaulu ja runokokoelman Marssimme eteenpäin. Kuoli vaikeaan sairauteen Leningradissa 21. 3. 1933.

ANTTI VILHO NOKIREKI, »VILKKA» Syntyi 8. 6. 1899 Viipurin pitäjässä työläisperheessä ja aloitti ansiotyön kauppa-apulaisena. Vuoden 1918 jälkeen oli Etelä-Karjalan Sos.dem. Nuoriso-piiritoimikunnan sihteerinä, puheenjohtajana ja myös järjestäjänä sekä Viipurin pitäjän valtuuston jäsenenä. Saavuttuaan Helsinkiin v. 1921 N. oli mukana perustamassa Sosialistista Nuorisoliittoa ja toimi sen sihteerinä osallistuen SKNL:n ja SKP:n toimintaan. Pidätettiin ja sai 3 v. tuomion Sosialistisen Nuorisoliiton oikeusjutussa. Vapauduttuaan v. 1928 osallistui jälleen opintoyhdistysliikkeen ja Helsingin propagandakeskuksen johtavaan työhön ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan. Kuoli halvaukseen 30. 6. 1944 Helsingissä.

ARMAS ÄIKIÄ. Syntyi 14.3.1904 Pyhäjärven Konnitsassa kyläräätälin poikana. 19-vuotiaana siirtyi ansiotyöhön Helsinkiin ja tuli mukaan sosialistiseen nuorisoliikkeeseen. Tuli tunnetuksi taistelurunojen ja laulujen tekijänä. Hän liittyi SKP:hen v. 1924 toimien aktiivisesti niin salaisessa kuin julkisessa toiminnassa. Erityisesti osallistui lehtityöhön Idän ja Lännen sekä Liekin toimittajana, piirilehdissä ja Työväenjärjestöjen Tiedonantajan päätoimittajana. V. 1926 oli SKNL:n kk:n jäsen ja Opintotyön Neuvontayhdistyksen sihteeri. Äikiä oli useaan otteeseen vangittuna istuen yhteensä 8 vuotta vankilassa. Vankilavuosien jälkeen siirtyi Neuvostoliittoon työskennellen kirjallisella alalla ja eli sota-aikana Leningradissa koko saarron ajan. V. 1947 Ä. palasi Suomeen ryhtyen sanomalehtityöhön Demokraattisessa Lehtipalvelussa. Avusti usean vuoden ajan kansandemokraattisia lehtiä ja Kommunistia, erityisesti kulttuurikysymyksissä ja julkaisi useita runoteoksia, romaaneja ja neuvostoliittolaisen runouden suomennoksia. Kuoli Helsingissä 20. 11. 1965.

TATU ARVI VÄÄTÄINEN. Syntyi 28. 11. 1898 Juankoskella. Luokkasodasta lähtien osallistui Sos.dem. Nuorisoliiton ja vasemmistolaisen työväenliikkeen toimintaan kuuluen mm. Helsingin Sos. Nuorisoseuran johtoon vuodesta 1924 alkaen ja oli Sos. Nuorisoliiton liittotoimikunnan jäsen. Osallistui SKNL:n toimintaan ja oli sen kk:n jäsen v. 1929. Liittyi SKP:hen v. 1925. Toimi Järjestönuorten liiton sihteerinä vuodesta 1925. Sosialistisen Nuorisoliiton lakkauttamisen yhteydessä sai 3 vuoden tuomion. Vapautui tammikuussa 1929, vangittiin uudelleen v. 1930 saaden 312 vuoden tuomion. Väätäinen julkaisi runoja Nuoressa Työläisessä ja Liekissä 20-luvulla. Siirryttyään Neuvostoliittoon v. 1935 kävi Lenin-koulun ja toimi sanomalehtialalla sekä suomensi venäläistä, mm. Puškinin runoutta. Katosi NL:ssa v. 1937 Stalinin kriisin aikana.

PAAVO ASSER KIVIKOSKI. Syntyi 1. 1. 1905 työläisperheessä Sysmässä. Maalari ammatiltaan. V. 1917 liittyi Järjestönuorten liittoon ja nuorisoliikkeeseen. Sosialistisen Nuorisoliiton jutussa joutui vankilaan. Toimi SKNL:n johtotehtävissä ja Opintotyön Neuvontayhdistyksen sihteerinä vv. 1929–30. Liittyi SKP:hen v. 1924 ja valittiin sen kk:n jäseneksi v. 1935, samoin sodan jälkeen VII ja VIII edustajakokouksissa. Vankilassa ja keskitysleirillä 13 vuotta. Vapauduttuaan v. 1944 oli sanomalehden toimittajana, SDNL:n johtotehtävissä ja osallistui Työläislasten tukijärjestön ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan. Kuoli Helsingissä 16. 2. 1966.

VILHO LOHTANDER. Syntyi 3. 1. 1905 Kajaanissa työläisperheessä. Nuorena työskenteli maatyöläisenä, lasinhiojana ja rakennuksilla. V. 1923 liittyi Sosialistisen nuorisoliiton jäseneksi, ammatillisiin ja muihin järjestöihin. V. 1925 liittyi SKP:hen toimien SKNL:n järjestäjänä ja julkisen nuorisoliikkeen agitaatio- ja johtavissa tehtävissä. Vangittiin v. 1926. Vapauduttuaan siirtyi Neuvostoliittoon opiskelemaan, mutta työskenteli myös 30-luvulla maanalaisena Suomessa. Palasi kotimaahan sodan jälkeen v. 1947 toimien erityisesti kasvatustyön alalla, mm. SKP:n Turun piirin valistussihteerinä vv. 1947–1949 ja SKP:n valistusosaston työntekijänä v:een 1964 asti. Sairauden vuoksi oli luovuttava näistä tehtävistä, mutta osallistui edelleen Helsingin yhteiskunnallisen opiston ohjaavaan työhön. Kuoli 13. 3. 1969 Helsingissä.

KALLE LINDHOLM, »KYPSÄ». Syntyi 16. 2. 1898 Kiskossa. Siirtyi Helsinkiin v. 1913, jolloin liittyi mukaan nuorisotoimintaan ja v. 1915 ammatilliseen liikkeeseen. Luokkasodan aikana liittyi punakaartiin ja osallistui pohjoisen rintaman taisteluihin. SKP:n jäseneksi L. liittyi v. 1920 ja oli keskeisiä nuorisotoiminnan henkilöitä Helsingissä 1920–30-luvuilla kuuluen mm. Opintotyön Neuvontayhdistyksen johtoon v. 1929. Nuorisotoiminnan ohella oli aktiivisesti mukana ammattiyhdistysliikkeen tehtävissä. Valittiin v. 1927 Elintarviketyöläisten liiton järjestäjäksi ja v. 1929 liiton puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä toimi edelleen sotion jälkeen vv. 1945–49. Vuoden 1918 jälkeisenä aikana, 20–30-luvuilla L. joutui useaan otteeseen vangituksi ja kärsi yhteensä n. 18 vuoden tuomiot. Kuoli Helsingissä 9. 3. 1966.

 


 

Lähdeaineisto — yleistä

1. TUOHUS — Suomen Sosdem Nuorisoliiton lehti vv. 1907–1910.

2. TYÖLÄISNUORISO — Suomen Sosdem Nuorisoliiton lehti vv. 1911–1920.

3. Sosialistinen Aikakauslehti vv. 1919–1923.

4. NUORI TYÖLÄINEN — Suomen Sosdem Nuorisoliiton lehti vv. 1920–1926.

5. NUORISOLIITTO — Sosialistisen Nuorisoliiton lehti vv. 1924–1926.

6. TYÖLÄISNUORISO — Sosdem Työläisnuorisoliiton lehti vv. 1920–1952.

7. Nuori Kommunisti — SKNL:n lehti vv. 1924–1935. Vain hajanumeroita Kansan Arkistossa ja Työväen Arkistossa saatavissa.

8. Nuori Kaarti — SKNL:n lehti vv. 1929–1935. Vain hajanumeroita Kansan Arkistossa ja Työväen Arkistossa saatavissa.

9. LIEKKI — vasemmistolaisen nuorison lehti vv. 1923–1930.

10. Pentti Notko: Katsaus Suomen työtätekevän nuorison luokkataisteluliikkeen historiaan. Leningrad v. 1935. Kansan Arkisto.

11. Pentti Notko: Alkuperäinen käsikirjoitus edelliseen. Kansan Arkisto.

12. Antti Hyvönen: Suomen Kommunistinen Puolue vv. 1918–1924. Tampere v. 1968.

13. Sosdem Työläisnuorisoliiton edustajakokouspöytäkirjat vv. 1924–1941.

14. Kipinästä tuli syttyi. SKP:n 40-vuotisjulkaisu. Helsinki v. 1958.

15. Helga Ström — Ludvig Kosonen: Nuorisotoverimme Suomessa. Leningrad v. 1931. Kansan Arkisto.

16. Taistelevan työläisnuorisoliikkeen historia. Sirolan Kirjeopiston kurssi. Lappeenranta vv. 1949–1950. Kansan Arkisto.

17. Oppien eteenpäin. SDNL opintojaoston julkaisu. Pori v. 1953.

18. SKP:n päätöksiä I. Leningrad v. 1935. Kansan Arkisto.

19. Työläisnuorison muisto, ALBUMI 1918. Helsinki v. 1920.

20. Nestori Parkkari: Väkivallan vuodet. Tampere v. 1960.

21. Nestori Parkkari: Suomalaisessa keskitysleirissä vv. 1940–1944. Kuopio v. 1955.

22. Toivo Karvonen: Salaista ja julkista nuorisotoimintaa, kirjassa SKP taistelujen tiellä 1948, siv. 100. Helsinki v. 1948.

23. Toivo Karvonen: Nuoriso vaikuttavana tekijänä puolueemme politiikassa. Kommunisti N:o 7–8 1968. Helsinki v. 1968.

24. Kai Linnilä: Laulava sanomalehti. Kiila 30 vuotta, siv. 105. Helsinki v. 1966.

25. Paavo Kivikoski: Välähdyksiä työtätekevän nuorison taisteluliikkeen historiasta, kirjassa Käy eespäin väki voimakas. Helsinki v. 1949.

26. Suomen virallinen tilasto, Työläisnuorisotutkimus. Helsinki, v. 1935.

27. Sosialidemokraattisen työläisnuorisoliiton ohjelma ja päätökset. Helsinki v. 1938.

28. Heikki Mikko Viitala: Rauhanoppositio. Pori v. 1969.

29. V. v. Pohlebkin: Suomi vihollisena ja ystävänä. Porvoo v. 1969.

30. O. Kuusinen: Suomi ilman naamiota. Moskova v. 1944.

31. Akateemisen Sosialistiseuran lehtisiä vv. 1934–37. Kansan Arkisto.

32. Jyrki Helin: SDNL historiikki. Pori v. 1970.

33. SKP:n vuosikirjat SKP taistelujen tiellä vv. 1945–1955.

 


 

Lyhennyksiä

KI = Kommunistinen Internationaali (Komintern)
KNI = Kommunistinen Nuorisointernationaali
Tpk = Toimeenpaneva komitea
KNL = Kommunistinen Nuorisoliitto
SKNL = Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto
KK = Keskuskomitea
PIK = Piirikomitea
PAK = Paikalliskomitea
AK = Aluekomitea
SKP = Suomen Kommunistinen Puolue
SSTP = Suomen Sosialistinen Työväenpuolue
SDP = Sosialidemokraattinen Puolue
S. Sos.dem. NL = Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto
STL = Sosialidemokraattinen Työläisnuorisoliitto
SSNL = Suomen Sosialistinen Nuorisoliitto
SNL = Sosialistinen Nuorisoliitto
SAJ = Suomen Ammattijärjestö
SAK = Suomen Ammatillinen Keskusjärjestö
SNS = Suomi–Neuvostoliitto-Seura
ASS = Akateeminen Sosdalistiseura
AKS = Akateeminen Karjala-Seura
IKL = Isänmaallinen Kansanliike
EK = Etsivä Keskuspoliisi = Ohrana, myöhemmin Valtiollinen poliisi = Valpo
KA = Kansan arkisto.
TA = Työväen arkisto.

 


Kirjoittajan huomautukset:

[1*] Kyösti Seppänen: Suomen Kommunistisen Puolueen illegaalinen lehdistö 1918–1944. Laudaturtutkielma v. 1965. Kansan Arkisto.

[2*] Kirjallisuuslehti v. 1934, siv. 91. Helsinki v. 1934.

[3*] Ludvig Kosonen: Lippulaulu. Leningrad v. 1932. Kansan Arkisto.

[4*] Nestori Parkkari: Väkivallan vuodet. Helsinki v. 1960.

[5*] Marjatta Kankaanpää: Työn nuorten taival vv. 1906–1951. Helsinki v. 1951.

[6*] Väinö V. Salovaara: puhemoniste. Työväen Arkisto — 329. 6(471)IV.

[7*] Pöytäkirja, alustukset ja kertomukset Sosdem Työläisnuorisoliiton edustajakokouksesta Lahdessa 20–21. 5. 1934. Tampere v. 1934.

[8*] O. W. Kuusinen: Valitut teokset (1918–1964). Moskova v. 1969. Kirjoitus: Nuoriso ja taistelu sodan vaaraa ja fasismia vastaan.

[9*] Pöytäkirja, alustukset ja kertomukset Sosdem Työläisnuorisoliiton edustajakokouksesta Jyväskylässä 16–17. 5. 1937. Helsinki v. 1937.

[10*] Työläisnuoriso 26. 5. 1937.

[11*] Työväen Kalenteri v. 1942, siv. 144.

[12*] Pöytäkirja Helsingin piirin Sosdem Nuorisojärjestön edustajakokouksesta Lohjan työväentalossa maaliskuun 21 pnä 1937. Helsinki v. 1937.

[13*] Ahti Myrskyn puhe. Kansan Arkisto.

[14*] C. O. Frietsch: Suomen kohtalon vuodet. Helsinki v. 1945.

[15*] Georg Branting: Oikeudenkäyttö Suomessa. Helsinki v. 1925.

[16*] Kipinästä tuli syttyi. SKP:n julkaisu. Helsinki v. 1958.

[17*] Raymond Guyot'n selostus KNI:n Tpk:n puhemiehistön istunnossa 20. 11. 1936. Kansan Arkisto.

[18*] Toveriseura 40 vuotta. Helsinki v. 1949.

[19*] Tannerilaispolitiikkaa vastustava kansanedustajain ryhmä, johon kuuluivat K. H. Wiik, Mikko Ampuja, Johan Heio, Kaisu-Mirjami Rydberg, Yrjö Räisänen Ja Cay Sundström sekä myöhemmin Väinö Meltti.

[20*] Pöytäkirja, alustukset ja kertomukset Sosdem Työläisnuorisoliiton VII edustajakokouksesta 1–2. 6. 1941.

[21*] C. O. Frietsch: Suomen kohtalon vuodet. Helsinki v. 1945.

[22*] Toveriseura 40 vuotta. Helsinki v. 1940.

[23*] Sakari Selin: Kirjoittamatonta historiaa, luku kirjasta Suomen nuorison ja rauhan puolesta. Pori v. 1950.

[24*] Vapaa Ajattelija N:o 1 v. 1945.

[25*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto.

[26*] Metsäkaartilaisten kirjelmä: Suomen sotilaille sekä kylien ja kaupunkien miehille ja naisille. Kansan Arkisto.

[27*] Kukin tilasto on tehty sillä hetkellä olleiden yhteyksien perusteella, jotka usein olivat katkenneina. Useissa myöhäisemmissä muistelmissa on korkein jäsenmäärä arvioitu n. 2000:ksi.

[28*] Lisäksi oli joitakin alapiirikomiteoita ja kaupungeissa aluekomiteoita.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Tämä väliotsikko löytyy sisällysluettelosta, mutta ei itse kirjan tekstistä. MIA:n toimitus on asettanut väliotsikon kohtaan, johon arvioi sen kuuluvan. MIA huom.