Lev Trotski

Venäjän työväen vallankumouksen historiaa lokakuusta Brest-Litovskiin

1918


13. »Pietarin neuvosto-päivä»

Tänä aikana Smolny-rakennus oli jo täydellisesti Pietarin neuvoston ja meidän puolueemme käsissä. Menshevikit ja sosiaalivallankumoukselliset siirsivät poliittisen toimintakeskuksensa Marinskin palatsiin, jossa esi-parlamentti-lapsi jo vetäsi viimeisiä hengenvetojaan. Esi-parlamentissa Kerensky piti suuren puheen jossa hän, porvariston myrskyisästi käsiään taputtaessa, yritti salata kykenemättömyytensä äänekkäisiin uhkauksiin. Esikunta teki viimeisen vastustusyrityksensä. Se lähetti kaikille varusväen osastoille kehotuksia lähettää kaksi edustajaa neuvotteluihin, joiden tarkoituksena oli käsitellä joukkojen pääkaupungista siirtämiskysymystä. Ensimmäinen neuvottelutilaisuus oli kutsuttu lokakuun 22 päiväksi, kello 11 j. p. p. Me saimme rykmenteiltä tästä heti tiedon. Puhelimella me kutsuimme varusväen neuvottelukokouksen kello 11 a. p. Kaiken kaikkiaan vain osa edustajia meni esikunnan päämajaan vain selittääkseen, että ilman Pietarin neuvoston päätöstä he eivät lähde mihinkään. Melkein yksimielisesti varusväen neuvottelukokous vahvisti kuuliaisuutensa sotilas-vallankumouskomitealle. Vastaväitteitä tekivät vain entisten neuvottelupuolueiden edustajat, mutta he eivät saaneet minkäänlaista kannatusta rykmenttien edustajien keskuudessa. Esikunnan yritys toi vain entistä selvemmin näkyviin sen, että me seisomme lujalla maaperällä. Eturivissä oli Volhynian rykmentti, samainen joka heinäkuun 4 päivänä soittokunnan soittaessa saapui Taurian palatsiin kukistamaan bolshevikkeja.

Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, keskustoimeenpanevalla komitealla oli hallussaan Pietarin neuvoston rahasto ja sen julkaisut. Yritys saada edes yksi näistä julkaisuista ei tuottanut tuloksia. Syyskuun lopusta lähtien me ryhdyimme useisiin toimenpiteisiin luodaksemme Pietarin neuvostolle itsenäisen lehden. Mutta kaikki kirjapainot olivat varatut ja niiden omistajat boikoteerasivat meitä keskus-toimeenpanevan komitean avustuksella. Päätettiin järjestää »Pietarin neuvosto-päivä» tarkoituksella aikaansaada laajakantoista agitatsionia ja koota rahavaroja sanomalehden perustamiseksi. Noin pari viikkoa aikaisemmin päätettiin asettaa täksi päiväksi lokakuun 22 päivä ja niin muodoin se sattui avoimen kumouksen hetkeksi.

Täydellisellä varmuudella vihamielinen sanomalehdistö ilmoitti bolshevikien aseellisen kapinan tapahtuvaksi Pietarin kaduilla lokakuun 22 päivänä. Kellään ei ollut epäilystä etteikö kapina tapahtuisi. He yrittivät vain saada tarkasti selville koska; he koettivat arvata, ennustaa, siten yrittäen tällä tavalla pakottaa meidän puoleltamme joko kiellon tai myöntymisen. Mutta neuvosto kulki kylmästi ja luottavasti eteenpäin, antamatta mitään vastausta porvariston yleisen mielipiteen ulinaan. Lokakuun 22 päivästä muodostui köyhälistön armeijan joukkojen katselmuspäivä. Päivä meni loistavasti kaikissa suhteissa. Huolimatta oikeiston taholta annetuista varoituksista, että veri virtaisi koskena Pietarin kaduilla, väestöjoukot virtasivat tulvillaan Pietarin neuvoston kokouksiin. Kaikki puhujavoimamme pantiin liikkeelle. Kaikki yleiset paikat tulivat täyteen. Kokouksia pidettiin keskeytymättä tuntikausia. Niissä puhuivat meidän puolueemme puhujat, neuvostokongressiin saapuneet edustajat, rintaman edustajat, sosiaalivallankumouksellisten vasemmistolaiset ja anarkistit. Yleiset rakennukset lainehtivat työläis-, sotilas- ja merisotilasjoukoista. Ei vallankumousaikanakaan ollut monta tämänlaatuista kokoontumista. Huomattava määrä kaupunkilaisväestöä lähti liikkeelle enemmän kiihottuneena kuin pelästyneenä porvaristolehdistön karjunnasta, varoituksista ja iskuista. Kymmeniä tuhansia lainehti Kansantaloa kohden, virtasi käytävissä ja täytti salit. Ilma väreili sähköistä jännittyneisyyttä, ilmaisten vallankumouksen kriitillisintä aikaa. »Alas Kerenskyn hallitus! Alas sota! Kaikki valta neuvostoille!» Ei yksikään entisistä neuvostopuolueista uskaltanut tulla vastaamaan näille jättiläismäisille joukoille. Pietarin neuvosto oli yksinvaltiaana. Todellisuudessa taistelu oli jo voitettu. Ei ollut enää muuta jäljellä kuin antaa viimeinen sotilaallinen isku.

Kaikkein varovaisimmat keskuudessamme ilmoittivat vielä olevan joukko-osastoja, jotka eivät olleet meidän puolellamme: kasakat, ratsuväkirykmentit, Semjonovskin rykmentti, pyöräilijäosasto. Komisarioita ja agitaattoreita lähetettiin näiden osastojen luo. Heidän raporttinsa tuntuivat varsin tyydyttäviltä: tulipunainen ilma tartutti kaikkia, ja armeijan kaikkien vanhoillisimmat ainekset menettivät voimansa ehkäistäkseen Pietarin varusväen yleistä mielialaa. Olin läsnä Kerenskyn selkänojana pidetyn Semjonovskin rykmentin kokouksessa, mikä pidettiin ulkona. Oikean siiven etevimmät puhujat puhuivat. He riippuivat näissä vanhoillisissa vartijarykmenteissä pitäen heitä kokoomushallituksen viimeisenä turvana. Mikään ei auttanut. Ylivoimaisella äänten enemmistöllä rykmentti ilmaisi kannattavansa meitä, eikä antanut entisille ministereille edes tilaisuutta lopettaa heidän puheensa. Ne ryhmät, jotka vielä vastustivat neuvostojen tunnuslauseita, olivat pääasiallisesti upseereita, vapaaehtoisia ja yleensä porvarillisia intellektuaaleja ja puoli-intellektuaaleja. Talonpoikais- ja työläisjoukot olivat täydellisesti meidän puolellamme. Rajat olivat selvästi yhteiskunnallisia viivoja.

Pietari-Paavalin linnoitus on Pietarin keskussotilasasema. Sen komentajaksi me nimitimme erään nuoren vänrikin. Hän osoittautui parhaimmaksi mieheksi tähän tehtävään ja muutaman tunnin kuluttua hän oli aseman herrana. Lailliset viranomaiset perääntyivät. Pyöräilijäjoukkoja pidimme epäluotettavina; he olivat heinäkuussa tuhonneet meidän sotilasjärjestömme Kshessinskyn palatsissa ja ottaneet rakennuksen omaan haltuunsa. Lokakuun 23 päivänä minä lähdin linnoitukseen kello 2 aikaan iltapäivällä. Pihalla pidettiin kokousta. Oikeiston puhujat olivat varovaisia ja äärimmäisen vältteleviä, ponnistellen mainitsemasta Kerensky-kysymystä, Kerenskyn nimi kun heti synnytti protesti- ja halveksumishuutoja sotilaidenkin keskuudessa. Meitä kuunneltiin ja meidän neuvoja seurattiin. Noin neljän aikaan pyöräilijäsotilaat kokoontuivat »Modern» sirkuksen pataljoona-kokoukseen. Siellä esiintyvien puhujien joukossa oli kenraali Paradjeloff. Hän puhui äärimmäisen varovaisesti. Ne päivät olivat jo jääneet kauaksi, jolloin viralliset ja puoliviralliset puhujat viittasivat työläisten puolueeseen kuin petturisakkiin ja Saksan keisarin palkkaamiin asiamiehiin.

Esikunnan komentaja lähestyi minua: »Meidän todella pitäisi kyetä aikaansaamaan jonkinlainen sovinto». Mutta nyt oli jo liian myöhäistä. Koko pataljoona, lukuun ottamatta 30 vastakkaista ääntä. oli äänestänyt sen puolesta, että kaikki valta on annettava neuvostoille.