Lev Trotski
Venäjän työväen vallankumouksen historiaa lokakuusta Brest-Litovskiin

12. Eroaminen esi-parlamentista. Ääni rintamalta.

Ennen kuin erkanimme esiparlamentista, jossa Kerenskyn ja Tseretellin poliittisten tilastojen mukaan omasimme noin puolisen sataa edustajapaikkaa, me järjestimme neuvottelukokouksen sosiaalivallankumouksellisten vasemman siiven kanssa. He kieltäytyivät seuraamasta meitä, väittäen heidän täytyvän vielä käytännöllisesti osoittaa talonpojille esi-parlamentin kykenemättömyyden. Muuan sosiaalivallankumouksellisten vasemman siiven johtajista sanoi:

"Me katsomme välttämättömäksi varoittaa teitä, että jos te haluatte erota esi-parlamentista tarkoituksella heti lähteä kaduille avoimeen taisteluun, niin me emme tule teitä seuraamaan."

Porvarillis-kokoomuslainen sanomalehdistö syytti meitä siitä, että me haluamme ennenaikaisesti tappaa esi-parlamentin siinä tarkoituksessa, että aikaansaisimme vallankumouksellisen tilanteen. Esi-parlamentin meidän ryhmämme kokouksessa me päätimme toimia itsenäisesti, eikä odottaa sosiaalivallankumouksellisten vasemmistoa. Puolueemme selitys, joka luettiin esi-parlamentin puhujalavalla ja jossa me selitimme miksi me erosimme tästä laitoksesta, kohtasi enemmistöryhmien taholta vihan ja voimattomuuden murinaa. Pietarin edustajien neuvostossa, jossa meidän eroamisemme esi-parlamentista hyväksyttiin suurella äänten enemmistöllä, pikkuisen "internationalisti" menshevikien ryhmän johtaja Martoff selitti meille, että eroaminen Tasavallan väliaikaisesta neuvostosta (tämä oli tämän vähänarvossa pidetyn laitoksen virallinen nimi) olisi järkevää vain siinä tapauksessa, jos me aiomme heti ryhtyä avoimeen hyökkäykseen. Mutta tätähän me juuri tarkoitimmekin. Liberaalisen porvariston syyttäjät olivat oikeassa, syyttäessään meitä siitä, että me pyrimme aikaansaamaan vallankumouksellista tilannetta. Avoimessa kumouksessa ja suoranaisessa vallanriistämisessä me näimme ainoan ulospääsyn vallitsevasta tilanteesta.

Taas, aivan kuin heinäkuun päivinä, sanomalehdistö ja kaikki muut ns. yleisen mielipiteen orgaanit pantiin liikekannalle meitä vastaan. Heinäkuun varastoista otettiin esille kaikki myrkyllisimmät aseet, jotka tilapäisesti olivat korjatut talteen Korniloffin päivien jälkeen. Turhia yrityksiä! Joukot vastustamattomasti liikkuivat meitä kohden, ja sen mieliala kiihtyi tunti tunnilta. Juoksuhaudoista tuli jatkuvasti lähetystöjä. "Kuinka kauan," sanoivat he Pietarin neuvoston kokouksissa, "tulee tätä mahdotonta tilannetta kestämään? Sotilaat ovat käskeneet meidän sanoa teille: ellei marraskuun 1 päivään mennessä ole ryhdytty minkäänlaisiin ratkaiseviin toimenpiteisiin rauhan aikaansaamiseksi, niin juoksuhaudat jätetään tyhjiksi, koko armeija karkaa rintamalta!" Tämä päättäväisyys todella levisi armeijassa. Siellä sotilaat levittivät osasto osastolta omatekoisia julistuksia, joissa kehotettiin sotilaita poistumaan juoksuhaudoista viimeistään ensimmäisen lumen tullessa. "Te olette unohtaneet meidät", selittivät juoksuhautojen lähettiläät neuvoston kokouksissa. "Ellette keksi mitään ulospääsyä nykyisestä tilanteesta, niin me tulemme tänne itse, ja pajuneteillamme hajotamme vihollisemme, niiden joukossa teidätkin". Muutamien viikkojen aikana oli Pietarin neuvostosta tullut koko armeijan mielenkiinnon keskus. Sen jälkeen kun neuvoston johtava suunta oli muuttunut ja uudet johtohenkilöt valittu, sen päätökset innoittivat väsyneitä ja epätoivoisia joukkoja rintamalla sillä toivolla, että tilanne täydellisesti muuttuisi sen menettelyn kautta, jota bolshevikit ehdottivat; julkaisemalla salaiset sopimukset ja ehdottamalla pikaista aselepoa kaikilla rintamilla. "Te sanotte, että vallan pitää joutua neuvostojen käsiin: no ottakaa se sitten. Te pelkäätte, ettei rintama tukisi teitä. Jättäkää kaikki epäilykset syrjään, sotilasjoukot ovat teidän puolellanne suunnattomalla enemmistöllä."

Sillä välin riita varusväen siirtämisestä yhä kehittyi. Melkein joka päivä kokoontui varusväen neuvottelukokous, jonka muodosti komppanioiden, rykmenttien ja päällystön komiteat. Meidän puolueemme sai varusväen keskuudessa päättävän ja lujan vaikutusvallan. Pietarin piiriesikunta oli äärimmäisen sekaannuksen tilassa. Yhden kerran se aikoi yrittää päästä säännöllisiin suhteisiin meidän kanssamme, toisen kerran taas, keskus-toimeenpanevan komitean johtajien yllytyksestä, se uhkaili meitä rankaisutoimenpiteillä.

Aikaisemmin jo mainittiin Pietarin neuvostossa järjestetyn sotilasvallankumouskomitean, jonka tarkoituksena oli olla Pietarin varusväen neuvostoesikuntana Kerenskyn esikuntaa vastaan. "Mutta kahden esikunnan olemassaolo on mahdotonta hyväksyä," dogmaattisesti nuhtelivat meille kokoomuspuoluelaiset. "Mutta onko sellainen tilanne sallittava, kun varusväki ei luota viralliseen esikuntaan ja pelkää sotilaiden siirtämisen Pietarista johtuneen uuden vastavallankumouksellisen vehkeilyn määräyksestä?", vastasimme me. "Toisen esikunnan muodostaminen merkitsee kapinaa," vastasi oikeisto. "Teidän sotilasvallankumouskomiteanne tehtävänä ei tule olemaan niinkään paljon sotilasviranomaisten antamien suunnitelmien ja määräysten tarkistaminen, vaan valmistuminen ja kapinan toimeenpaneminen nykyistä hallitusta vastaan". Tämä väite oli oikein. Mutta juuri tästä syystä se ei pelottanut ketään. Neuvoston ylivoimainen enemmistö oli tietoinen kokoomushallituksen kukistamisen välttämättömyydestä . Mitä tarkemmin menshevikit ja sosiaalivallankumoukselliset osoittivat sotilas-vallankumouskomitean välttämättömästi muuttuvan kapinan välineeksi, sitä suuremmaksi tuli se into millä Pietarin neuvosto tuki tätä uutta taistelujärjestöä.

Sotilas-vallankumouskomitean ensimmäisenä tehtävänä oli nimittää komisarioita, edustajia, kaikkiin Pietarin varusväen osiin samoin kuin kaikkiin pääkaupungin ja ympäristön tärkeimpiin laitoksiin. Useista eri paikoista me saimme tietoja, että hallitus tai oikeammin hallitsevat puolueet olivat järjestämässä ja aseistamassa joukkojaan. Erinäisistä armeija-varastoista - hallituksen ja yksityisistä - otettiin kiväärejä, revolvereita, kuularuiskuja ja patruunia, joilla aseistettiin kadetteja, ylioppilaita ja yleensä porvarillista nuorisoa. Oli välttämätöntä ryhtyä pikaisiin estetoimenpiteisiin. Kaikkiin asevarastoihin nimitettiin komisarioita. Melkein vastarinnatta he pääsivät aseman herroiksi. Tietenkin asevarastojen päälliköt ja omistajat yrittivät olla heitä tunnustamasta, mutta pelkkä vetoaminen kunkin laitoksen sotilaskomiteaan tai työläisiin heti riitti murtamaan vastarinnan. Sen jälkeen aseita annettiin ainoastaan meidän komisarioidemme määräyksestä.

Jo tätä ennenkin Pietarin varusväen rykmenteillä oli komisarinsa, mutta heidät oli nimittänyt keskus-toimeenpanevakomitea. Aikaisemmin jo mainitsimme, että neuvostojen kesäkuun kongressin ja erikoisesti kesäkuun 18 päivän mielenosoituksen jälkeen, mikä oli osoittanut bolshevikien jatkuvasti kasvavaa voimaa, kokoomuspuolueet olivat melkein riistäneet Pietarin neuvostolta käytännöllisen vaikutuksen vallankumouksellisen pääkaupungin tapahtumien kulkuun. Pietarin varusväen johto oli keskitetty keskustoimeenpanevan komitean käsiin. Nyt oli tehtävänä asettaa kaikkialle Pietarin neuvoston komisarioita. Tämä aikaansaatiin sotilasjoukkojen tarmokkaan yhteistyön kautta. Kokouksilla, joissa puhui eri puolueiden edustajia, oli se tulos, että rykmentti toinen toisensa jälkeen selitti tunnustavansa vain Pietarin neuvoston komisarit, eivätkä ottaisi askeltakaan ilman heidän määräyksiään.

Komisarioita nimitettäessä oli bolshevikien sotilasjärjestöllä tärkeä tehtävä. Ennen heinäkuun päiviä oli se tehnyt laajakantoista toimeliasta agitatsioonia. Heinäkuun 5 päivänä muuan Kerenskyn Pietariin tuottama polkupyörä-pataljoona tunkeutui eristettyyn Kshessinskyn palatsiin, jossa meidän sotilasjärjestömme asusti. Johtajien enemmistö ja jäsenistön keskuudessa olleita useita siviilihenkilöitä vangittiin, julkaisut lakkautettiin ja kirjapaino tuhottiin. Vain asteittain saattoi järjestö järjestää koneistoaan uudelleen, tällä kertaa salaisesti. Numerollisesti käsitti se vain vähäisen osan Pietarin varusväestä, kaikkiaan muutama sata miestä. Mutta heidän joukossaan oli useita sotilaita ja nuoria upseereita, enimmäkseen vänrikkejä, jotka olivat päättäväisiä, sydämeltään ja sielultaan kiintyneitä vallankumoukseen ja jotka olivat olleet Kerenskyn vankiloissa heinäkuussa ja elokuussa. He kaikki olivat ilmoittautuneet sotilas-vallankumouskomitean käytettäviksi ja heitä määrättiin kaikkiin vastuunalaisimpiin taistelupaikkoihin.

Ei ole kuitenkaan poissa paikaltaan, vaikka mainitsemmekin tässä, että juuri meidän puolueemme sotilasjärjestön jäsenet ottivat lokakuussa erittäin varovaisen kannan, vieläpä osoittivat jossakin määrin epäröimistäkin pikaista kapina-ajatusta kohtaan. Järjestön suljettu luonne ja sen virallinen sotilasluonne vasten tahtoaan johti sen johtajia ala arvioimaan kumouksen puhtaasti teknillisiä ja järjestöksellisiä voimia, ja tässä näkökannassa epäilemättä olimme heikkoja. Meidän voimamme oli joukkojen vallankumouksellisessa innostuksessa ja heidän valmiudessaan taistella meidän lippumme juurella.

Järjestystoiminnan ohella käytiin tarmokasta agitatsionia. Tämä oli aika lakkaamatonta kokouksenpitoa työpaikoissa, "Modern" ja "Chinizellin" sirkuksissa, klubeissa, kasarmeissa. kaikkien kokousten ilmapiiri oli sähköistä. Jokaista kapinan mainitsemista tervehdittiin myrskyisillä kättentaputuksilla ja hyvähuudoilla. Porvarilehdistön keskuudessa lisääntyi yleinen paniikkitilanne. Porvaristopiireissä synnytti sanoinkuvaamattoman paniikin allekirjoittamani määräys Syestrojetskin asetehtaalle antaa viisi tuhatta kivääriä punakaartille. Kaikkialla puhuttiin ja kirjoitettiin "yleisestä verilöylystä". Tämä tietenkään ei vähimmässäkään määrässä estänyt Syestrojetskin asetehtaan työläisiä antamasta aseita punakaartille. Mitä kiihkeämmin porvarilehdistö solvasi ja iski meitä, sitä innokkaammin joukot vastasivat kehotuksiimme. Kummallekin puolelle tuli yhä selvemmäksi, että kriisin oli puhjettava muutamien päivien kuluessa. Soaiaalivallankumouksellisten ja menshevikien sanomalehdistö päästi ilmoille hätähuudon. "Vallankumous on mitä suurimmassa vaarassa. Heinäkuun päivien tapahtumien toistumista valmistetaan - mutta paljoa laajemmassa mittakaavassa ja sen vuoksi seurauksiltaan paljoa tuhoisampi." Novaja Shisnissään Gorki joka päivä ennusti kaiken sivistyksen lähestyvää perikatoa. Yleensä porvarillisten intellektuaalien sosialistinen ulkokuori alkoi kulua pois työläisten lujan diktatuurivallan lähestyessä. Mutta toiselta puolen kaikkien takapajuisimpienkin rykmenttien sotilaat tervehtivät mieltymyksellä sotilas-vallankumouskomitean komisarioita. Luoksemme saapui edustajia kasakkaosastoista ja sotilaskadettien sosialistisista vähemmistöstä. He lupasivat hankkia ainakin osastojensa puolueettomuuden avoimen taistelun sattuessa. Kerenskyn hallitus selvästi menetti perustuksiaan.

Piiriesikunta alkoi neuvottelut kanssamme ja ehdottivat kompromissia. Saadaksemme selville vihollisen täyden vastustuskyvyn, me ryhdyimme keskusteluihin. Mutta esikunta oli hermostunut; yhden kerran se varoitti, sitten uhkasi meitä, julistipa meidän komisariomme vaille valtaa, mikä ei kuitenkaan vähimmässäkään määrässä haitannut heidän toimintaansa. Esikunnan päätöksen mukaan keskus-toimeenpaneva komitea nimitti esikuntakapteeni Malevskin Pietarin sotilaspiirin ylipäälliköksi ja jalomielisesti tunnusti meidän komisariomme sillä ehdolla, että he ovat ylipäällikön määräysvallan alaisina. Ehdotus hylättiin ja neuvottelut päättyivät. Huomattavia menshevikejä ja sosiaalivallankumoksellisia saapui luoksemme välittäjinä, varottaen, uhaten ja ennustaen meidän perikatoamme ja vallankumouksen perikatoa.