Lev Trotski
Venäjän työväen vallankumouksen historiaa lokakuusta Brest-Litovskiin

2. Taistelu bolshevikkeja vastaan

Tulevaisuuden historioitsija tulee huomattavalla mielenkiinnolla silmäilemään venäläisiä sanomalehtiä touko- ja kesäkuun ajalta, sillä silloin käytiin agitatsioonia hyökkäysretkeä varten. Melkein jokainen artikkeli, poikkeuksetta, kaikissa hallituksen ja virallisissa lehdissä, oli kohdistettu bolshevikkeja vastaan. Eipä ollut sitä syytöstä, sitä valhetta, jota ei noina päivinä olisi kohdistettu meitä vastaan. Johtavana osana tässä taistelussa tietenkin oli kadetti-porvaristo, jonka luokkavaisto elpyi sen tietoisuuden johdosta, että kysymyksessä ei ole ainoastaan sota-hyökkäysretki, vaan myös koko vallankumouksen edelleen kehittäminen, ja ensitilassa hallituksen kontrollin kohtalo. Porvarillinen "yleisen mielipiteen" koneisto pantiin käymään täydellä höyryllä. Kaikki sanomalehdet, järjestöt, julkaisut, puhujalavat ja saarnastuolit pantiin liikkeelle yhden ainoan päämäärän saavuttamiseksi: tehdä bolshevikkipuolue mahdottomaksi poliittisena puolueena. Yhdenmukaistettu pyrkimys ja dramaattinen sanomalehtitaistelu bolshevikkeja vastaan jo ennusteli sisällis-sotaa mikä oli kehittyvä vallankumouksen seuraavalla asteella.

Tämän agitatsioni- ja solvaustaistelun tarkoituksena oli synnyttää täydellistä vieraantumista ja syvää vihaa yhdeltä puolen työläisjoukkojen ja toiselta puolen "sivistyneiden ainesten" välillä. Liberaalinen (vapaamielinen) porvaristo ymmärsi, ettei se voinut masentaa joukkoja ilman keskiluokka-kansanvallan apua ja välitystä, mikä keskiluokka-kansanvalta, kuten olemme osoittaneet, tilapäisesti nousi vallankumouksellisten järjestöjen johtajaksi. Sen vuoksi bolshevikkien poliittisen kukistamisen tarkoitusperän lähimpänä päämääränä oli sammumattoman vihan synnyttäminen meidän puolueemme ja "sosialististen intellektuaalien" laajojen joukkojen välille, jotka, jos heidät eristetään köyhälistöstä, joutuvat liberaalisen porvariston vallan alaisiksi.

Neuvostojen ensimmäisen yleisvenäläisen kokouksen aikana ilmaantui ensimmäinen ukkosmyrsky, ennustaen tulevia kauheita tapauksia. Puolue määräsi kesäkuun 10 päivän aseelliseksi mielenosoituspäiväksi Pietarissa. Sen lähimpänä tarkoituksena oli vaikuttaa yleisvenäläiseen neuvostojen kokoukseen. "Ottakaa kaikki valta omiin käsiinne" - sen tahtoi Pietarin työläiset selvästi sanoa sosiaalivallankumouksellisille ja menshevikeille. "Rikkokaa suhteet porvariston kanssa, luopukaa kokoomushallitus-ajatuksesta, ja ottakaa valta omiin käsiinne." me olimme selvillä siitä, että välienrikkoontuminen yhdeltä puolen sosiaalivallankumouksellisten ja menshevikkien ja toiselta puolen liberaalisen porvariston välillä, pakottaisi ensin mainitut etsimään kannatusta köyhälistön päättäväisimmiltä ja edistyneimmiltä järjestöiltä, jotka siten joutuisivat suorittamaan johtavaa osaa. Tämäpä juuri pelotti keskiluokan johtajia. Yhdessä hallituksen kanssa, jossa heillä oli edustajiaan, ja käsikädessä liberaalisen ja vastavallankumouksellisen porvariston kanssa, alkoivat he kiivaan ja järjettömän taistelun aiottua mielenosoitusta vastaan niin pian kuin he kuulivat siitä. Kaikki voimat keskitettiin meitä vastaan. Meillä oli merkityksetön vähemmistö mainitussa yleisvenäläisessä kokouksessa ja erkanimme siitä. Mielenosoitusta ei tapahtunut.

Mutta tämä ehkäisty mielenosoitus jätti kummankin vastaleirin mieliin mitä syvimmän katkeruuden, laajensi repeämää ja lisäsi vihaa. Kongressin toimeenpanevan komitean eräässä salaisessa kokouksessa, johon vähemmistö otti osaa, kokoomushallituksen silloinen ministeri Tseretelli, keskiluokkaislahkolaisen lyhytnäköisyyden uhkamielisyydellä sanoi, että ainoa vallankumousta uhkaava vaara oli bolshevikit ja heidän aseistamansa Pietarin proletariaatti. Tästä teki hän sen johtopäätöksen, että on välttämätöntä riisua kansa aseista, kun kansa "ei tiedä, miten ampuma-aseita käytetään." Tällä viitattiin niihin työläisiin ja niihin Pietarin varusväen osiin, jotka olivat meidän puolueemme kannalla. Aseistariisuminen ei kuitenkaan tapahtunut. Sellaiseen lujaan toimenpiteeseen ei poliittiset ja fysiologiset olosuhteet olleet vielä varsin kypsät.

Tarjotakseen joukoille korvausta menettämästään mielenosoituksesta, neuvostojen kokous kutsui aseettomaan mielenosoitukseen kesäkuun 18 päiväksi. Mutta juuri tämä päivä tuli merkitsemään meidän puolueemme poliittista voittoa. Joukkoja virtasi kaduille mahtavissa joukoissa; ja huolimatta siitä tosiasiasta, että homman oli alkuun pannut virallinen neuvostojärjestö vasta vaikuttaakseen meidän kesäkuun 10 päiväksi suunnittelemaamme mielenosoitukseen, työläiset ja sotilaat olivat kirjoittaneet lippuihinsa ja kilpiinsä meidän puolueemme voimalauseet: "Alas salaiset sopimukset", "Alas poliittiset hyökkäykset", "Kauan eläköön oikeudenmukainen rauha!", "Alas kymmenen kapitalistista ministeriä" ja "Kaikki valta neuvostoille". Kokoomushallitukselle luottamusta osoittavia kilpiä oli ainoastaan kolme - yksi eräällä kasakkarykmentillä, toinen Plehanoff-ryhmällä ja kolmas eräällä Pietarin yhdistyksellä, jonka muodostivat enimmäkseen epäproletaariset ainekset. Tämä mielenosoitus osoitti ei ainoastaan vihollisillemme mutta myös meille itsellemmekin, että me olimme Pietarissa paljoa voimakkaammat kuin mitä yleisesti otaksuttiin.