Lev Trotski
Venäjän työväen vallankumouksen historiaa lokakuusta Brest-Litovskiin

23. Kansanvallan ja köyhälistön diktatuurin periaatteet

Ollen marxilaisia, me emme koskaan ole epäjumaloineet muodollista kansanvaltaa. Luokkien yhteiskunnassa kansanvaltaiset laitokset eivät ainoastaan ole pysyttelemässä erillään luokkataistelusta, vaan myöskin antavat luokka-eduille aivan vaillinaisen ilmaisun. Omistavilla luokilla on aina käytettävinään kymmeniä ja satoja keinoja raatajien tahdon väärentämiseksi, alistamiseksi ja loukkaamiseksi. Ja kansanvaltaiset laitokset tulevat vielä epätäydellisimmiksi luokkataistelun ilmaisukeinoksi vallankumousoloissa. Marx nimitti vallankumouksia "historian vetureiksi". Avoimen ja suoranaisen vallan taistelun johdosta työtätekevä väestö saavuttaa nopeasti poliittista kokemusta ja kulkee nopeasti kehityksessään yhdeltä asteelta toiselle. Kansanvaltaisten laitosten raskas koneisto jää jäljelle tässä kehityksessä sitä suuremmassa määrässä mitä suurempi maa ja mitä epätäydellisempiä sen teknilliset koneistot.

Perustuslakikonventionin enemmistö osoittautui olevan sosiaalivallankumouksellisia, ja siis parlamentaaristen menettelyjen mukaan hallituksen kontrolli olisi kuulunut heille. Mutta sosiaalivallankumouksellisten oikeistolla oli tilaisuus saada kontrolli jo ennen lokakuuta vallinneena vallankumousaikana. He kuitenkin kieltääntyivät vastaanottamasta hallitus-vastuunalaisuutta, luovuttaen suurimman osan siitä liberaaliselle porvaristolle. Ja aivan tämän menettelynsä takia sosiaalivallankumouksellisten oikeisto menetti suuren vaikutusvaltansa vallankumouksellisiin aineksiin siihen mennessä kun heidän numerollinen enemmistönsä perustuslakikonventionissa olisi velvoittanut heidät muodostamaan hallituksen. Työväenluokka, samoin kuin punakaarti, oli erittäin vihamielinen sosiaalivallankumouksellisten oikeistopuolueelle. Sotamiesten suuri enemmistö kannatti bolshevikkeja. Maakuntien vallankumouksellinen aines jakoi kannatuksensa sosiaalivallankumouksellisten vasemmiston ja bolshevikkien kesken. Merisotilaat, joilla oli ollut tärkeä osansa vallankumoustapahtumissa, olivat melkein yksimielisesti meidän puolellamme. Sosiaalivallankumouksellisten oikeisto sen lisäksi lähti neuvostoista, jotka lokakuussa - se on, ennen perustuslakikonventionin kokoontumista - olivat ottaneet hallituksen omiin käsiinsä. Keneltä saattoi silloin perustuslakikonventionin enemmistön muodostama hallitus saada kannatusta? Sitä tukisi maakuntien yläluokkalaiset, intellektuaalit, hallituksen virkailijat ja tilapäisesti oikeiston porvarit. Mutta sellaiselta hallitukselta puuttuisi kaikki hallinnolliset aineelliset välineet. Sellaisessa poliittisessa keskuksessa kuin Pietari, se kohtaisi heti alusta lähtien jyrkkää vastustusta. jos neuvostot näissä oloissa, alistuen kansanvaltaisten tapojen muodolliseen logiikkaan, olisi luovuttanut hallituksen Kerenskyn ja Tshernovin puolueen käsiin, niin sellainen hallitus, kompromiseerattu ja heikko, olisi vain aiheuttanut tilapäistä sekasortoa maan poliittiseen elämään ja olisi tullut kukistetuksi muutamassa viikossa uuden kumouksen kautta. Neuvostot päättivät ratkaista tämän viivästyneen historiallisen kokeen mahdollisimman yksinkertaisesti ja hajottivat perustuslakikonventionin sen ensimmäisenä kokoontumispäivänä.

Tästä on meidän puoluettamme mitä ankarimmin moitittu. Perustuslakikonventionin hajottaminen on myös synnyttänyt ratkaisevasti epäsuotuisan vaikutuksen Euroopan sosialistipuolueiden johtavissa piireissä. Kautsky on selittänyt artikkelisarjoissaan, jotka ovat kirjoitetut hänelle luonteenomaisella koulumestaruudellaan, niistä keskinäisistä suhteista mitkä vallitsevat köyhälistön yhteiskunnallisen vallankumouksen ja poliittisen kansanvallan hallituksen välillä. Hän yrittää todistaa, että työväenluokalle on aina hyödyksi ajanmittaan se, että säilyttää kansanvaltaisen järjestyksen pääominaisuudet. Tämä luonnollisesti pitää paikkansa yleisenä sääntönä. Kautsky on alentanut tämän historiallisen totuuden professionaaliseksi jokapäiväisyydeksi. Jos lopullisessa analyysissä köyhälistölle on edullista ilmituoda luokkataistelunsa, vieläpä diktatuurinsakin kansanvaltaisten laitosten kautta, niin siitä ei suinkaan ole seurauksena, että historia aina tarjoaa sille tilaisuuden saavuttaa tämän onnellisen täydellisyyden. Marxilaisessa teoriassa ei ole mitään mistä voisi tehdä sen johtopäätöksen, että historia aina luo sellaiset olosuhteet, jotka ovat mitä "suotuisimmat" köyhälistölle.

On vaikeata nyt kertoa, minkä suunnan vallankumous olisi saanut jos perustuslakikonventioni olisi kokoontunut vallankumouksen toisena tai kolmantena kuukautena. Silloisissa oloissa perustuslakikonventionin hajottaminen olisi saattanut johtaa uusiin vaaleihin, joissa vasemmistopuolue olisi voinut saada enemmistön. Mutta asioiden kulku oli toisenlainen. Perustuslakikonventionin vaalit tapahtuivat vallankumouksen yhdeksäntenä kuukautena. Sinä aikana luokkataistelu oli saavuttanut sellaisen voiman, että se mursi kansanvallan muodolliset kehykset pelkällä sisäisellä voimallaan.

Köyhälistö veti armeijan ja talonpoikaisväestön mukaansa. Luokat olivat suoranaisessa ja katkerassa sodassa sosiaalivallankumouksellisten oikeiston kanssa. Tämä puolue sai kömpelön kansanvaltaisen äänestyskoneiston takia enemmistön perustuslakikonventioniin, joka heijasti lokakuuta edellä ollutta vallankumousjaksoa. Tuloksena oli ristiriita, jota mitenkään ei voinut ratkaista muodollisen kansanvallan rajoissa. Ja ainoastaan poliittinen kirjatoukka, joka ei ota huomioon luokkasuhteiden vallankumouksellista logiikkaa, voi lokakuun jälkeisestä tilanteesta huolimatta pitää köyhälistölle turhia luentoja kansanvallan hyödystä ja eduista luokkataisteluasialle.

Historia esitti tämän kysymyksen paljoa tosiperäisemmin ja terävämmin. Perustuslakikonventioni, sen enemmistön luonteen johdosta, olisi luovuttanut hallituksen Tshernovin, Kerenskyn ja Tseretellin ryhmälle. Olisiko tämä ryhmä voinut ohjata vallankumouksen tarkoitusperiä? Olisiko se voinut saada tukea siltä luokalta, mikä muodostaa vallankumouksen selkärangan? Ei. Luokkavallankumouksen todellinen ydin oli joutunut sovittamattomaan ristiriitaan sen kansanvaltaisen kuoren kanssa. Tällainen tilanne ratkaisi perustuslakikonventionin kohtalon. Sen hajottaminen muodostui ainoaksi mahdolliseksi leikkausparannukseksi sille ristiriidalle mikä oli syntynyt, ei meidän kauttamme, vaan kaikkien edellä olleiden tapahtumien kulun kautta.