Lev Trotski
Venäjän työväen vallankumouksen historiaa lokakuusta Brest-Litovskiin

26. Toinen sota ja rauhan allekirjoittaminen

Rauhanneuvottelujen katkeamisen jälkeisinä ensimmäisinä päivinä Saksan hallitus empi, eikä tiennyt mitä suuntaa se alkaisi kulkea. Poliitikot ja diplomaatit nähtävästi ajattelivat, että pääasia oli saavutettu ja että ei ollut mitään välttämättömyyttä hankkia meidän allekirjoituksiamme. Sotilashenkilöt olivat valmiit tunkeutumaan Saksan hallituksen Brest-Litovskissa vetämien rajaviivojen toiselle puolelle. Professori Krigge, Saksan edustajiston neuvonantaja, sanoi eräälle lähetystömme jäsenelle, että Saksan hyökkäys Venäjälle oli nykyisissä oloissa kaiken kysymyksen ulkopuolella. Kreivi Mirbach, silloinen Pietarissa olleen Saksan lähetystön päällikkö, lähti Berliiniin sillä vakuutuksella, että sopimus sotavankien vaihtamisesta oli tyydyttävällä tavalla päätetty. Mutta kaikki tämä ei vähääkään estänyt kenraali Hoffmannia selittämästä viidentenä päivänä Brest-Litovskin neuvottelujen jälkeen, että aselepo oli päättynyt, että seitsemän päivää kestävä aseleposopimus Brest-Litovskin viimeisestä istunnosta oli päättynyt. Tässä ei ole paikka selittää, minkälaisen moraalisen halveksumisentunteen tämä epärehellisyys aikaansai. Se sopii niin mainiosti hallitsevien luokkien diplomaattisen ja sotilaallisen moraalin yleiseen tilaan.

Uusi Saksan hyökkäys kehittyi Venäjälle mitä epäsuotuisimmissa oloissa. Sen sijaan, että me olisimme saaneet viikkoa aikaisemmin tiedon, kuten sopimus edellytti, meillä oli aikaa ainoastaan kaksi päivää. Tämä tilanne kiihotti armeijan keskuudessa paniikkia, armeijan ollessa ja hajaantumistilassa. Vastarinta oli melkein kaiken ajatuksen ulkopuolella. Sotilaat eivät voineet uskoa, että saksalaiset hyökkäisivät sen jälkeen kun me olimme julistaneet sotatilan päättyneeksi. Sekasortoinen perääntyminen ehkäisi niidenkin yksityisten joukko-osastojen toiminnan, jotka olisivat olleet valmiit vastarintaan. Pietarin ja Moskovan työläispiireissä kehittyi viha äärimmilleen tätä petollista ja todella murhanhaluista saksalaista hyökkäystä vastaan. Näinä uhkaavina päivinä ja öinä työläiset olivat valmiit liittymään armeijaan kymmenissä tuhansissa. Mutta järjestäminen ei käynyt niin nopeasti päinsä. Erilliset, sitkeät, innostuneet osastot tulivat pian vakuutetuiksi heikkoudestaan joutuessaan ensimmäisiin otteluihin säännöllisten saksalaisten joukkojen kanssa. Tämä yhä herpaannutti maan mielialaa. Vanha armeija oli jo aikoja sitten voitettu ja oli pirstoutumassa, tukkien kaikki tiet ja sivuhaarat. Uutta armeijaa ei voitu luoda kyllin nopeasti sen takia kun maa oli yleensä väsynyt, teollisuus ja kulkulaitos mitä kauheimmassa epäjärjestyksessä. Matkan pituus oli ainoana esteenä saksan hyökkäysretkelle.

Itävalta-Unkarin päähuomio kiintyi Ukrainaan. Rada oli edustajiensa kautta pyytänyt Keskusvaltojen hallituksilta suoranaista sotilaallista apua neuvostoja vastaan, jotka sinä aikana olivat täydellisesti voittaneet ukrainalaiset. Siten Ukrainan pikkuporvarillinen demokratia taistelussaan työväenluokkaa ja puutteessa olevia talonpoikia vastaan, vapaaehtoisesti avasi tien ulkomaiselle hyökkäysretkelle.

Samaan aikaan Svinhufvudin hallitus haki Saksan pajunettien apua Suomen köyhälistöä vastaan. Saksan militarismi, avoimesti ja koko maailman edessä, ryhtyi Venäjän talonpoikien ja köyhälistön vallankumouksen mestaajaksi.

Puolueemme keskuudessa käytiin kiivaita väittelyitä siitä, oliko nyt näissä oloissa alistuttava Saksan ultimatuumiin ja allekirjoitettava uusi sopimus, joka - sitä ei kukaan epäillyt - tulisi sisältämään vielä tuhoisampia ehtoja kuin ne mitkä ilmoitettiin Brest-Litovskissa. Yhden kannan edustajat olivat sitä mieltä, että juuri nyt kun Saksa sekaantui Venäjän tasavallan sisäiseen sotaan, oli mahdotonta aikaansaada rauha yhtä Venäjän osaa varten ja olla passiivisena sillä aikaa kun etelässä ja pohjoisessa saksalaiset joukot perustaisivat porvarillisen diktatuurin valtaa. Toinen kanta, jota etupäässä edusti Lenin, oli se, että jokainen viivytys, lyhyinkin hengähdysaika suuresti helpottaisi sisäistä vakiinnuttamista ja lisäisi Venäjän vastustuskykyä. Sen jälkeen kun koko maa ja koko maailma oli päässyt selville meidän ehdottomasta avuttomuudestamme ulkomaalaista hyökkäystä vastaan tällä hetkellä, rauhansopimus ymmärrettäisiin kaikkialla toimenpiteenä, johon meidät pakotettiin epätasaisten voimien julman lain kautta. Olisi lapsellista väitellä tästä kysymyksestä abstraktisen vallankumouksellisen siveysopin perusteella. Kysymyksenä ei ole kuolla kunnialla, vaan saavuttaa lopullinen voitto. Venäjän vallankumous haluaa elää, sen täytyy elää ja sen täytyy kaikilla käytettävissä olevilla keinoillaan välttää taistelua epätasaisessa sodassa ja sen täytyy voittaa aikaa toivossa, että lännen vallankumouksellinen liike tulee sen avuksi.

Saksan imperialismi on vielä kiivaassa anastussodassa englantilaisen ja amerikkalaisen militarismin kanssa. Vain tämän johdosta rauhan aikaansaaminen Venäjän ja Saksan kanssa on ollenkaan mahdollista. Meidän täytyy olla täysin tietoisia tästä tilanteesta. Vallankumouksen hyvinvointi on korkein laki. Meidän on hyväksyttävä rauha, jota emme kykene hylkäämään; meidän on hankittava hengähdysaikaa käyttääksemme sitä perinpohjaiseen toimintaan maan sisäpuolella, ja , erikoisesti, armeijan luomiseen.

Kommunistipuolueen konferenssissa samoin kuin neljännessä yleis-venäläisessä neuvostojen kongressissa, rauhan kannattajat voittivat. Heihin yhtyi moni, jotka tammikuussa pitivät mahdottomana allekirjoittaa Brest-Litovskin rauhaa. "Silloin," sanoivat he, "meidän allekirjoitustamme olisivat englantilaiset ja ranskalaiset työläiset pitäneet häpeällisenä antautumisena yrittämättäkään taistella. Olisipa englantilais-ranskalaisten shauvinistien perusteeton väite salaisesta sopimuksesta neuvostohallituksen ja Saksan välillä voinut aikaansaada jonkun verran uskoa eräissä Euroopan työläisten piireissä. Mutta sen jälkeen kun me olimme kieltäytyneet allekirjoittamasta rauhansopimusta, uuden Saksan hyökkäyksen jälkeen, sen jälkeen kun me olimme yrittäneet tehdä vastarintaa ja kun meidän sotilaallinen heikkoutemme oli tuskallisesti selvennyt koko maailmalle, kaiken tämän jälkeen kukaan ei uskalla väittää meidän antautuneen taistelutta."

Brest-Litovskin rauhansopimus, toisena laajennettuna tekeleenä, allekirjoitettiin ja vahvistettiin.

Sillä välin telottajat tekivät työtään Suomessa ja Ukrainassa, uhaten yhä suuremmassa määrässä Suur-Venäjän tärkeimpiä keskuksia. Täten Venäjän olemassaolon kysymys itsenäisenä maana on tästä lähtien erottamattomasti yhdistynyt Euroopan vallankumouskysymykseen.