Lev Trotski
Venäjän työväen vallankumouksen historiaa lokakuusta Brest-Litovskiin

8. Valtataistelun välttämättömyys

Pietarin neuvosto ei ollut vaiti. Se vaati kaiken vallan pikaista siirtämistä neuvostojen käsiin pääkaupungissa ja maaseudulla, maan pikaista jakamista talonpojille, työläisten kontrollia tuotantoon nähden ja pikaisten rauhanneuvottelujen alkamista. Niin kauan kuin me olimme oppositsionipuolueena, tunnuslause - kaikki valta neuvostoille - oli propaganda-tunnuslauseena. Mutta niin pian kuin jouduimme enemmistöön kaikissa suuremmissa neuvostoissa, tämä tunnuslause asetti meidän velvollisuudeksemme suoranaisen ja pikaisen taistelun vallan saavuttamiseksi.

Maalaiskylissä tilanne oli kehittynyt äärimmäisen sekavaksi ja monimutkaiseksi. Vallankumous oli luvannut maata talonpojille, mutta samalla kuitenkin johtavat puolueet vaativat, että talonpojat eivät saa koskea maahan ennen kuin perustuslakikonventioni kokoontuu. Ensialussa talonpojat odottivat kärsivällisinä, mutta kun he alkoivat menettää kärsivällisyyttään, kokoomushallitus ryhtyi sortotoimenpiteisiin heitä vastaan. Sillä välin perustuslakikonventionin pitäminen häipyi yhä kaukaisempaan aikaan. Porvaristo halusi kutsua perustuslakikonventionin vasta sen jälkeen kun rauha olisi solmittu. Talonpoikaisjoukot kävivät yhä levottomimmiksi. Se mitä lausuimme aivan vallankumouksen alussa, alkoi toteutua: talonpojat alkoivat ottaa maita omin päinsä. Sortotoimenpiteet lisääntyivät, alettiin vangita vallankumouksellisia maakomiteoita. Eräissä piireissä Kerensky julisti voimaan sotalain. Joukko edustajia, jotka tulivat jalan, virtasi maaseudulta Pietarin neuvostoon. He valittivat, että heitä oli vangittu kun yrittivät toteuttaa Pietarin neuvoston ohjelmaa ja siirtää tilanomistajien maita talonpoikaiskomiteoiden käsiin. Talonpojat vaativat meiltä suojelusta. Me vastasimme, että me olemme tilaisuudessa puolustaa heitä vain siinä tapauksessa, että valta olisi meidän käsissämme. Tästä oli seurauksena, että neuvostojen oli otettava valta käsiinsä elleivät ne halunneet olla pelkkinä väittelyseuroina.

"On järjetöntä taistella vallan saattamisesta neuvostojen käsiin kuusi tai kahdeksan viikkoa ennen perustuslakikonventionin kokoontumista", sanoivat naapurimme oikeistolaiset meille. Me emme kuitenkaan olleet perustuslaki-konventionin jumalanpalveluksen lumoissa. Ensiksikään ei ollut mitään takeita siitä, että sitä kutsuttaisiinkaan koolle. Armeijan hajaantuminen, joukkokarkaamiset, tarvevarastojen epäjärjestys, talonpoikaisvallankumous - kaikki nämä loivat sellaiset olosuhteet, jotka eivät olleet suotuisat perustuslakikonventionin vaaleille. Sen lisäksi Pietarin antautuminen saksalaisille uhkasi kokonaan sivuuttaa päiväjärjestyksestä vaalikysymyksen. Ja kaiken lisäksi, jos se kutsuttaisiin koolle, niin vanhojen puolueiden johdolla toimitetut äänestäjien luettelot aiheuttaisivat sen, että perustuslakikonventioni vain vahvistaisi ja hyväksyisi kokoomushallituksen. Ilman porvaristoa ei sosiaalivallankumoukselliset enempää kuin menshevikitkään voineet ottaa valtaa käsiinsä. Ainoastaan vallankumouksellinen luokka saattoi tempaantua irti siitä lahonneesta piiristä, jossa vallankumous oli ja oli särkymässä. Valta oli riistettävä niiden käsistä, jotka suoranaisesti ja epäsuorasti palvelivat porvaristoa ja käyttivät valtiokoneistoa aseena kansan vallankumouksellisia vaatimuksia vastaan.

Valta kaikille neuvostoille! vaati meidän puolueemme. Puolueen kielelle käännettynä oli tämä edellisinä aikoina merkinnyt valtaa sosiaalivallankumouksellisille ja menshevikeille liberaalisen porvariston kanssa tehdyn kokoomuksen vastapainoksi. Nyt, lokakuussa 1917, tämä sama tunnuslause tarkoitti kaiken vallan siirtämistä vallankumouksellisen köyhälistön käsiin, jonka etunenässä, tänä aikana, oli bolshevikkipuolua. Kysymyksessä oli työväenluokan diktatuuri, mikä oli johtamassa, tai oikeammin, oli kykenevä johtamaan köyhien talonpoikien miljoonaista joukkoa. Tässä oli lokakuun vallankumouksen historiallinen merkitys.

Kaikki tekijät johtivat puolueen tälle tielle. Vallankumouksen ensi päivästä lähtien me olimme puhuneet välttämättömyydestä saada valta neuvostojen käsiin. Suuren sisäisen taistelun jälkeen neuvostojen enemmistö otti tämän vaatimuksen omakseen, hyväksyen meidän kantamme. Me valmistuimme toiseen yleis-venäläiseen neuvostojen kongressiin, jossa odotimme puolueemme täydellistä voittoa. Danin johdolla (varovainen Tsheidshe oli lähtenyt Kaukaasiaan), keskus-toimeenpaneva komitea yritti kaikilla tempuilla ehkäistä neuvostojen kongressin kokoontumista. Suurten ponnistusten jälkeen, saatuamme esi-parlamentin neuvosto-osaston kannatuksen, me lopulta saimme kongressin kokoontumispäivän määrätyksi lokakuun 25 päiväksi. Tästä päivästä tuli Venäjän historian suurin päivä. Valmistavana toimenpiteenä me kutsuimme Pietariin pohjoisten alueiden, niiden joukossa laivaston ja Moskovan, neuvostojen kongressin. Tässä kongressissa meillä oli luja enemmistö, ja me voitimme kannatusta oikeiston puolelta, sosiaalivallankumouksellisten vasemmiston taholta, ja laadimme tärkeitä järjestelytoimenpiteitä lokakuun vallankumousta varten.