»Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaaliliitto» saavutti kunnallisvaaleissa huomattavaa menestystä verrattuna edellisiin, 1925 vaalituloksiin, mikä on selvänä osoituksena laajojen työläis- ja talonpoikaisjoukkojen vasemmistumisesta Suomessa. Muutamilla paikkakunnilla jättivät kommunistit sosdemokraatit jälkeensä, saaden suurimman määrän annetuista äänistä.
Työväenluokan vasemmistuiminen Suomessa on kiinteässä yhteydessä kapitalismin vakaantumiseen yhtyvien vastakohtien terävöittymisen, työväenluokan riiston lisääntymisen ja aseman huonontamisen kanssa sekä erikoisesti maaseudun köyhän ja keskivarakkaan väestökerroksen ja kaupungin pikkuporvariston kannettavaksi sälytetyn sietämättömän painavan verotaakan kanssa. Tämä vasemmistuminen on suoranainen tulos pääoman hyökkäyksestä proletariaatin elintasoa vastaan, porvariston ja sen sosialidemokraattisten agenttien valkoterroripolitiikasta ja sodan valmistuksesta, jossa valkoinen Suomi tulee olemaan pohjoisena tukiaineena sotilaallisessa hyökkäyksessä Neuvostoliittoa vastaan.
Suomen työväenluokka, joka sankarillisesti taisteli v. 1917–18 vallankumouksessa neuvostojen puolesta käsi kädessä Venäjän työväestön kanssa ja joka ei painanut päätään taantumuksen ja vastavallankumouksen raskaimpienkaan vuosien aikana, käy erikoisen valppaaksi nyt, jolloin imperialistinen maailma valmistaa uutta veristä sotaa työväen diktatuurin maata vastaan.
Yleensä ja kokonaisuudessaan oikea menettelytapa oli »Sos. Työv. ja Pienviljelijäin vaaliliitolla» asettaessaan itsenäiset vaalilistat, jota menettelytapaa SKP:kin on edustanut. Tätä ainoata oikeata taktiikkaa ei »Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin vaaliliitto» kuitenkaan toteuttanut kaikkialla samanlaisella päättäväisyydellä. Muutamilla paikkakunnilla eivät kommunistit laisinkaan käyneet välttämätöntä taistelua sosdemeja vastaan, vaan menivätpä vielä sellaiseen yhteistoimintaan sosdemien kanssa, mitä ei ole siedettävä ja mikä välittömästi voimistutti sosdemeja ja heikonsi vallankumouksellista rintamaa. Kaikkialla siellä, missä kommunistit esiintyivät päättävästi, terävöittäen taistelua sosdem vastaan, — joukot yhä kiinteämmin ja suuremmalla luottamuksella kerääntyivät »Sos. Työväen ja Pienviljelijäin vaaliliiton» ympärille.
Vaalitaktiikkaa arvioidessa on ennen muuta merkittävä, että »Työväen ja Pienviljelijäin vaaliliitto» teki vaalijulistus-platformussaan joukon karkeita opportunistisia virheitä. Sillä tavoin tämä platformu, jonka tulee olla kiertämättömänä ilmauksena vallankumouksellisen proletariaatin tietoisimman osan koko toiminnan suuntauksesta kysymyksessä olevana historiallisena ajan kohtana, useissa kohdissaan väärensi otettua peruslinjaa ja heikensi osittain taistelua sosdemiä vastaan. Politsihteeristö tyydytyksellä toteaa, että SKP:n KK heti vaalikamppailun tuloksien tultua tunnetuksi, ei ainoastaan myöntänyt kaikkia tehtyjä oikeistolaisia virheitä, vaan suoritti myös niiden suhteen mitä säälimättömimmän, oikean ja päättävän arvostelun ja terävöitti samalla koko puolueen huomiota taistelun voimistuttamisen välttämättömyydestä oikeistovaaraa ja sovittelevaisuutta vastaan, jota ilmeni platformussa ja »Työväen ja Pienviljelijäin vaaliliiton» vaalitaktiikassa.
»Vaaliliiton» vaaliplatformusta puuttui arvio uudesta kaudesta, maailman kapitalismin kriisin kehityksestä ja tämän kriisin kehityksestä Suomen erikoisoloissa. Siitä puuttui myös, yhteydessä edelläsanotun kanssa, ne erikoiset taistelutehtävät, mitkä Suomen työväenliikkeen edessä ovat kansainvälisen porvariston (Suomen porvaristo mukaan luettuna) Neuvostoliittoa vastaan tähtäämän sotavalmistelun, voimistuvan pääoman hyökkäyksen ja työväenluokan vasemmistumisen taustalla. Tämä ei voinut olla kuvastumatta vaalikamppailun suorittamisessa. Platformussa kokonaan vaietaan niistä perusosittaisvaatimuksista, joita kaupungin ja maaseudun proletariaatin yhä huononeva taloudellinen asema esille työntää, kuten: taistelu 8 tunnin työpäivän puolesta ja tehdas-, satama- ja maataloustyöläisten palkkojen parantamisen puolesta; taistelu kapitalistista järkiperäistyttämistä, rationalisointia vastaan, pääoman hyökkäystä, ja ennenkaikkea, sotavalmisteluja vastaan, ja taistelu työväen ja talonpoikain hallituksen puolesta. Tällaisilla vaatimuksilla ja tunnuksilla varustettuna olisi vaaliplatformu tullut ehjäksi ja se olisi siten vetänyt esille läheisimmän ajan poliittisen taistelun juurimmaiset kysymykset ja antanut läheisimmän aiheen ja aineiston monipuolisen vallankumouksellisen agitation aukaisemiselle ja kehittämiselle.
Kuten SKP:n KK:n täysistunnon, pleenumin päätöslausunnossa aivan oikein sanotaan, niin erittelyn puuttuminen kapitalismin pulan kolmannesta kaudesta ja sen esille työntämien tehtävien määrittelyn puuttuminen edistää vaalitaistelunäkökannan kaventamista ja alentamista eikä kehitä sitä ylemmälle ja yleensä luokkataistelua terävöittävälle asteelle; platformu myötävaikutti vaalitaistelun rajoittumiseen vain kunnan raameihin, mikä puolestaan uhkaa antaa taistelulle ja toiminnalle pikkuporvarillisen nurkkakuntaisuuden luonteen. Arvion puuttuminen kolmannesta kaudesta osittain selittää, ettei riittävästi terävöitetty taistelua sosdem. johtokerroksia vastaan, sosialidemokratian, joka yhä enemmän kasvaa porvariston koneistoon ja on porvariston diktatuurin päätuki kapitalistien hyökkäyksen toimeenpanossa työväenluokkaa vastaan ja sodan valmistamisessa Neuvostoliittoa vastaan. Suomalaiset johtaja-sosialidemokraatit ovat erittäin vaarallisia, sillä ne peittävät inhottavan kavallustoimintansa »vasemmistolaisilla», »jyrkillä» sananparsilla.
Platformussa ei ole oikein asetettu kysymystä vallankumouksellisen proletariaatin suhteesta porvarilliseen demokratiaan, porvarilliseen parlamenttiin ja porvarilliseen valtioon. Platformu esittää vaatimuksen »taistelusta todellisen työtätekevien demokratian puolesta», nähden yhdeksi tieksi tämän saavuttamiseksi »kaikkien kunnanvaltuustojen työläisten ja talonpoikain käsiin» siirtymisessä, platformu kylvää vahingollisia harhoja, puhuessaan mahdollisuuksista, että »porvarillisten valtaherrain kunnalliselle mielivallalle ja valkoisen vallan sorto- ja väkivallalle on asetettava sulku.» Edelleen tullaan johtopäätökseen, että »kunnalliset hallintoelimet on saatava toimimaan työläisten ja maalaisrahvaan hyviksi». Nämä platformun virheelliset kohdat heikentävät huomattavassa määrässä siinä olevia toisia oikeita toteamisia, että työtätekevien demokratia on mahdollinen vain porvariston luokkaherruuden kukistumisen jälkeen; mutta tämä ajatus ei kylläkään ole platformun punaisena lankana.
Enempää parlamentissa kuin kunnallisissa laitoksissakaan kommunistit eivät voi asettaa päämääräkseen taistelua uudistuksista. Kommunistit, ottaen aktiivisesti osaa vaalikamppailuihin ja vaaleihin asetettaviin laitoksiin, käyttävät niitä ennenkaikkea työtätekevien joukkojen valtiollista valistamista varten ja järjestääkseen parlamentin ulkopuolista vallankumouksellista joukkotaistelua jokapäiväisten vaatimusten puolesta. Kommunistit käyttävät parlamenttien ja kunnallisten laitosten puhujalavoja paljastaakseen johdonmukaisesti parlamentaarisen demokratian järjestelmän, joka aina peittää pääoman diktatuuria ja joka nyt tänä aikana on vararikkoutunut ja muuttuu avoimeksi fasistidiktatuuriksi. Joka tapauksessa »porvarillisia parlamentteja, jotka ovat porvarillisen valtiokoneiston tärkeimpiä osia, ei voida pitkäksi ajaksi valloittaa, kuten työväki yleensä ei voi valloittaa porvarillista valtiota haltuunsa. Työväenluokan tehtävänä on räjäyttää porvarillinen valtiokoneisto, hävittää se ja sen mukana 'parlamenttilaitoksetkin'» (Kominternin II kongressi). Enemmistön valtaamisella kommunisteille kunnanvaltuustoissa ei missään tapauksessa voida »asettaa sulkua porvarillisten valtaherrain mielivallalle». Sen voi proletariaatti toteuttaa vain porvariston vallan kukistamisella ja asettamalla tilalle omia luokkaelimiään, joilla yksin vain on voimaa murtaa riistäjien vastustus ja asettaa sulku niiden mielivallalle.
Kommunistien työ parlamenteissa on pääasiassa vallankumouksellista agitatiota, työväen ja talonpoikain vihollisten — ennenkaikkea sosialidemokraattien paljastamista, joukkojen aatteellisesti tiiviisti yhdistämistä, joukkojen, jotka erityisesti takapajuisilla seuduilla, ovat vielä demokraattisten harhain vallassa. Koko vaalien edellä käyvän kamppailun tulee olla kiinteästi yhdistetty työväenluokan sekä köyhien ja työtätekevien talonpoikaisjoukkojen yleiseen valtiolliseen ja taloudelliseen taisteluun ja tulee sen kamppailun lähteä joukkojen päivänpolttavista osittaisvaatimuksista ja kulkea näiden joukkojen vallankumouksellisessa mobilisoimisen hengessä. Siinä tapauksessa, että kommunistit saavat kunnallishallinnoissa enemmistön, on heidän oltava vallankumouksellisena oppositiona porvarillista keskusvaltaa vastaan; tehtävä kaikki osoittaakseen palveluksia köyhälle väestölle, mutta samaan aikaan osotettava jokaisessa tapauksessa ne esteet, jotka porvarillinen valtiovalta jokaiselle todelliselle huomattavalle muutokselle asettaa. Tällä pohjalla tulee harjoittaa päättävää vallankumouksellista propagandaa pelkäämättä selkkauksia porvarillisen valtiovallan kanssa. Niin ollen, kommunistien työn kunnallishallinnoissa tulee olla osana kapitalistisen maan hajoittamistyössä. Kommunistit eivät saa missään tapauksessa kulkea porvarillisen laillisuuden asialla, vaan täytyy heidän tarmokkaasti selittää joukoille porvarillisen valtiovallan ja sen kunnallislaitosten todellinen luonne, mobilisoiden työläisiä ja talonpoikia taisteluun porvariston luokkaherruutta vastaan.
Tällaisten ehtojen vallitessa platformun vaatimukset, että »valtiovalta älköön enään ohjatko ja komentako järjestysvaltaa», kuin myös, että »kapitalistien valtiovallan sekaantuminen kunnallishallinnon asioihin vaaditaan lopetettavaksi», — kylvää joukkojen keskuuteen reformistisia harhoja. Kommunistit ovat velvolliset tekemään itselleen selväksi tällaisten vaatimusten utopistisuuden ja selittämään joukoille, että porvarillisen vallan sekaantuminen mainittuihin asioihin porvariston diktatuurin vallitessa on kiertämätöntä.
Yhtä virheellinen on platformussa tunnus verouudistuksesta kunnallishallintojen avulla. Kunnallinen veropolitiikka on rakenteellinen osa porvarillisen valtion koko finanssijärjestelmästä ja finanssipolitiikasta. Kommunistit eivät voi asettaa tunnusta verouudistuksesta, vaan täytyy heidän järjestää vallankumouksellista taistelua porvariston työtätekevien harteille sälyttämiä veroja ja rasituksia vastaan. Vallankumouksellisella taistelulla veroja vastaan on tällä sodan välittömällä valmistuskaudella erikoinen merkitys.
Edelleen platformu tekee vakavan virheen esittäessään katkaistun tunnuksen ruotsalaisen väestön itsemääräämisoikeudesta. Tässä tapauksessa virhe johtaa kommunistisen vallankumouksellisen kannan peittämiseen, sillä kommunistit taistelevat orjuutetun vähemmistön itsemääräämisoikeuden puolesta aina eroamiseen saakka sortavasta valtiosta.
Karkea opportunistinen virhe esiintyy platformun esittämässä vaatimuksessa, »tilattomille ja liian vähän maata omistaville on kuntain alotteesta saatava pakkoluovutettua maata». Tämä vaatimus on sukua vanhalle menshevistiselle maan kunnallistuttamistunnukselle, minkä bolshevikit Venäjän sosdem työväenpuolueen 4 edustajakokouksessa ankarasti tuomitsivat. Tämän kaltaiset tunnukset kylvävät vaarallista harhakäsitystä, että muka kapitalistisen järjestelmän puitteissa voidaan kuntien kautta hankkia maita köyhälle talonpoikaistolle. Mutta eivät valtiollisen vallankumouksen jälkeenkään tule jakamaan maita kunnat, jotka — ollen porvarillisen valtiokoneiston välineitä — vallankumouksellinen proletariaatti tulee hävittämään ja asettamaan niiden tilalle työväen ja talonpoikain edustajain paikalliset neuvostot. Ja sen vuoksi ilmeisesti reformistisen, kunnan alotteesta tehtävän maiden jakamisvaatimnksen asemesta kommunistien tulee esittää tunnus suurtilallisten maitten takavarikoimisesta, kapitalistisen ja suurtilallisten herruuden vallankumouksellisen kukistamisen kautta.
Väärä on myöskin platformun vaatimus, että »asutuslautakunnat ja maanjako-oikeudet on saatava maatyöväen ja työtätekeväin talonpoikain käsiin». Asutuslautakunnat ja maanjako-oikeudet ovat porvarillisen valtion kapitalistisen politiikan välikappaleita maaseudulla, joiden suhteen kommunistien tulee esittää tunnukset niiden syrjäyttämisestä talonpoikain vallankumouksellisen joukkotaistelun avulla. Tämä ei silti estä vallankumouksellisia työläisiä ja talonpoikia menemästä erilaisiin kunnallislaitoksiin ja osallistumasta eräissä tapauksissa kunnallisiin virkoihin sillä ehdolla, että tulevat niissä horjumatta pitämään kiinni työtätekevien eduista ja koko toiminnassaan nojautuvat niihin joukkoihin, eivätkä salli porvarillisten lakien sitoa itseään, siitä huolimatta, että selkkaukset porvarillisen valtion kanssa ovat kiertämättömiä.
Nämä yksinomaan oikeistolaiset virheet kunnallisvaalien aikana osoittavat, että päävaara, joka tänä aikana uhkaa Suomen vallankumouksellista liikettä ja myös Suomen kommunistista puoluetta, on oikeistolaisen opportunismin vaara, mitä vastaan puolueen kokonaisuudessaan tulee käydä mitä päättäväisintä ja säälimättömintä taistelua. Vaikeissa maanalaisuuden oloissa toiselta puolen, ja laajan julkisen toiminnan oloissa toiselta puolen, jolloin pienen illegaalisen puolueen täytyy pyrkiä saamaan johtavaa vaikutusta kaikissa mahdollisissa, ei vain työväenluokan, mutta myös talonpoikaiston ja osittain kaupungin pikkuporvariston joukkoliikkeissä ja järjestöissä (ammattiliike, kulttuurivalistusliike, raittiusliike jne.) oikeistovaara esiintyy ennen muuta pikkuporvarillisen ajattelukannan ja mielialojen, laillisuuden pyrkimysten paineena puolueeseen, pelkona näyttää omia vallankumouksellisia kasvojaan, pyrintönä vaihtaa laittomat järjestöt puhtaasti laillisiin, laillisten joukkojärjestöjen pyrkimyksenä irtautua kommunistisen puolueen lujan kontrollin ja Johdon alaisuudesta, myöskin osittaisena sopeutumisena vallitsevaan järjestelmään ja lopuksi sodanvaaran aliarvioimisena ja sosialidemokratiaa vastaan käytävän taistelun voimistuttamisen välttämättömyyden käsittämättömyytenä.
SKP:n täytyy tutkia oikeistovirheiden kaikki seikat ja oikeistovaaran juuret ja kehittää mitä laajin taistelu siitä ja siihen sorittelevaisesti suhtautumista vastaan. Noudattaen SKP:n KK:n viimeisen täysistunnon jälkiä, täytyy koko puolueen tulla vakuutetuksi, että ankara bolshevistinen itsearvostelu tehtyjen virheiden johdosta ja terävöitetty taistelu oikeistovaaraa vastaan on parhaana edellytyksenä ja takeena tämänkaltaisista virheistä välttymiselle vastaisuudessa, mikä on erittäin tärkeä puolueen valmistautuessa ottamaan osaa edessä olevaan eduskuntavaalitaisteluun.
Ottaen huomioon kysymyksen polttavuuden ja sen kansainvälisen merkityksen täytyy Suomen Komm. puolueen vaalikamppailukokemus tulla tutkituksi Kominternin muissakin osastoissa, ensitilassa Baltian ja Skandinavian maiden komm. puolueissa.
KI:n TpK toteaa, että fasistikumousta toimeenpantaessa ja fasistidiktatuuria toteutettaessa Suomessa, ei SKP, huolimatta lähenevän kaappauksen monilukuisista merkeistä, kyennyt itse valmistumaan eikä mobilisoimaan joukkoja tekemään minkäänlaista vakavaa vastarintaa. Tässä teki SKP hyvin suuren virheen, joka aiheuttaa erittäin raskaita seurauksia. Tämän virheen juuret ovat ennenkaikkea opportunistisessa käytännössä ja legalistisissa pyrinnöissä, jotka todistavat sosialidemokratian jätteitä SKP:n riveissä vielä löytyvän, joita täysin poistamatta puolue ei voi täyttää niitä valtavia tehtäviä, joitten täyttäminen on kommunistisen puolueen velvollisuus, jopa mitä vaikeimmissakin oloissa. Pitäen välttämättömänä aivan lähiaikana mitä tarkimmin eritellä SKP:n kaikki virheet ja puutteet viime tapahtumain yhteydessä ja erikoisessa politsihteeristön päätöksessä esittää näiden opetukset puolueelle, päättää politsihteeristö nyt heti antaa SKP:lle seuraavat ohjeet tänä hetkenä kaikkein kiireellisimpäin puolueen tehtäväin täyttämiseksi taistelussa fasistidiktatuuria vastaan:
1. Välttämättä on heti Suomen työtätekevien mitä laajimmille joukoille selvitettävä Suomen suurporvariston fasistisen mullistuksen luokkaluonne, jota mullistusta kannattavat kaikki porvaripuolueet sosialifasisteja myöten. Välttämättä on selvitettävä, että suurporvaristo pyrkii fasistidiktatuurin avulla voittamaan Suomessa vallitsevan terävän taloudellisen kriisin ja lujittamaan yhä horjuvampaa kapitalistista vakaantumista vyöryttämällä kaikki kriisin rasitukset työväenluokan ja köyhien talonpoikain hartioille, rosvomaisesti hyökkäämällä työväenluokan ja kaikkien työtätekeväin elintason kimppuun, samalla valmistuu suurporvaristo kuumeisesti fasistidiktatuurin avulla ottamaan osaa imperialistiseen sotaan Neuvostoliittoa vastaan yhdessä fasistisen Puolan, Rumanian ja muiden valtojen mukana. Tämän takia pyrkii fasistihallitus ennenkaikkea tuhoamaan kommunistit ja kaikki työväenluokan ja köyhäin talonpoikain vallankumoukselliset joukkojärjestöt, nämä kun ovat ainoa tehokas este suurpääoman yllämainittujen suunnitelmien toteuttamiselle ja ainoa työtätekevien joukkojen etujen todellinen puolustaja kapitalistien, kartanonherrojen ja kulakkien hyökkäystä vastaan.
2. SKP:n on jokapäiväisen taistelunsa kautta osotettava työtätekeville joukoille todella olevansa ainoa puolue, joka kykenee käymään taistelua pääoman hyökkäystä ja fasistidiktatuuria vastaan. Sen täytyy, päivääkään viivyttelemättä, koota voimansa proletariaatin mobilisoimiseksi joukkotaisteluihin kaikissa muodoissa, juurittaa armotta käytännöllisestä toiminnastaan kaikki sosialidemokraattiset jätteet. Erikoisesti on poliittisten joukkotaisteluitten käymisen alalla välttämättä nyt saatava aikaan SKP:n käytännössä ratkaiseva käänne. Joukkotaistelujen järjestämistä koskevain päätösten itse teossa toteuttamatta jättäminen on pahinta lajia opportunismia, jota vastaan on käytävä mitä jyrkintä taistelua.
Kompuolueen on myös saatava aikaan jyrkkä käänne käytännössään siinäkin suhteessa, että sen on kaikissa liikkeissä selvästi näytettävä omat kommunistiset kasvonsa, lujalla kädellä toteuttaessaan puolueen johtavaa vallankumouksellista osaa.
Ollakseen menettämättä vaikutustaan työväenjoukoissa on komm. puolueen tultava todella taistelukykyiseksi, ja sitä varten on välttämättä paljastettava entisyyden virheet ja todellisessa taisteluprosessissa poistettava ne. On välttämättä pantava toimeen laaja itsearvostelu, alkaen johtavista elimistä aina puoluesoluihin saakka, ja käytävä jyrkkää taistelua kaikkia opportunisteja vastaan missä tahansa niitä paljastuukaan, jotka ehkäisevät puoluetta mobilisoimasta joukkoja taisteluun.
3. Puolueen on tehtävä itselleen selväksi, että vaikka fasistimullistus jo on toteutettu, ei fasistinen diktatuuri ole kuitenkaan vielä lujittunut. Kaikki on vielä liikkeessä. Sitä varten on puolueen päivääkään odottamatta ryhdyttävä kaikkiin toimenpiteisiin, vetääkseen laajat joukot taisteluun fasistien yrityksiä vastaan vallata kaikki ne asemat, joita eivät ne vielä ole ennättäneet vallata. Puolueen on tehtävä itselleen selväksi, että vain aktiivisen vastarinnan kautta ja sovelluttamalla kaikkia joukkotaistelun keinoja työväenluokan ja köyhempäin talonpoikain entisten saavutusten menetystä vastaan ja fasistien asemavaltauksia vastaan voidaan tuloksia saavuttaa. Kieltäytyminen aktiivisesta, järjestetystä vastarinnasta, mukaan lukien myös fyysillisen vastarinnan fasistijoukkioita vastaan, vaikuttaa joukkoihin lamauttavasti, antaa niiden harhaantua, riistää niiltä uskon omiin voimiinsa, luo pohjaa fasistisen terrorin edelleen kehittämiselle ja työntää aktiivisia proletaarisia aineksia yksilöllisiin terroritekoihin joukkotaistelun järjestämisen asemesta. Fyysillisen vastarinnan vallankumouksellinen tarkoituksenmukaisuus hyökkääviä fasisti- ja poliisijoukkioita vastaan, työväenluokan ja köyhien talonpoikain joukkoesiintymisten yhteydessä, on ratkaistava itse paikalla konkreettiset olot huomioon ottaen; vastarinnattomuuden henki fasistien rosvoesiintymisiä vastaan on voitettava hinnalla millä tahansa.
4. Puolueen on päättävästi paljastettava sosialifasistien petturuus fasistimullistuksessa ja niiden pyrkimys kätkeä fasistinen diktatuuri »parlamentaarisen laillisuuden palauttamisen» naamion alle. On osoitettava, että Suomen suurporvariston aseina sen toimeenpannessa hyökkäyksensä ja sen fasistidiktatuurin aseina ovat toiselta puolen lapualalsrosvot ja toiselta Suomen sosialifasistit. On loppuun asti paljastettava Suomen sosialidemokraattisten johtajain katala osuus fasistikomennon apureina, jotka siltä saavat kaikkinaisin etua. Samalla on myös paljastettava opportunistiluopioiden petturuus, ne kun ovat kommunismin vastaisella taistelullaan auttaneet porvaristoa fasistimullistusta valmistettaessa ja toimeenpantaessa ja nykyisin fasistidiktatuurin hyödyksi jatkavat ajojahtiaan komm. puoluetta vastaan väittämällä, että se muka »ultravasemmistolaisella» kurssillaan on antanut fasisteille tilaisuuden panna toimeen tämän mullistuksen.
On välttämättömästi käytävä keskeytymätöntä ratkaisevaa taistelua kaikkia laillisuuden ja kansanvallan harhoja vastaan, joita työtätekevien joukossa ahkerasti levittävät sosialifasistit ja opportunistiluopiot porvariston fasistidiktatuurin toimeenpanon eduksi. Kommunistien on selvitettävä, että puheet porvarilliseen demokratiaan palaamisesta ovat pelkkää petosta, joka palvelee fasistidiktatuurin etuja, ja että ainoa pääsytie proletariaatille on fasistisen diktatuurin kukistamisen ja proletaarisen vallankumouksen tie.
5. Joukkoesiintymisten kehittämiseksi fasistikomentoa vastaan on käytettävä taloudellisen ja poliittisen osittaistaistelun MITÄ ERILAISIMPIA MUOTOJA, joilla vain joukot voidaan saada liikkeelle. Pääkeinona laajojen työväen joukkojen mobilisoimiseksi ja järjestämiseksi sekä niiden taisteluun vetämiseksi ovat tehtaitten työväen yleisissä tai niitten edustajien kokouksissa valitut toimikomiteat, joita valittaessa lähdetään työväenjoukkojen jokapäiväisistä tarpeista ja välittömistä riitakysymyksistä työpaikoilla, jolloin on sovellettava yhteisrintaman taktiikkaa alhaaltapäin, vetäen mukaan järjestymättömät ja sosialidemokraattiset työläiset. Fraktiainsa kautta toimikomiteain sisällä on puolueen saatava työväen yksityiset esiintymiset laajennetuiksi, vetäen liikkeelle toisten työpalkkain työläiset, kohottaen liikettä poliittisen taistelun korkeampiin muotoihin, ja levittäen sitä maaseudulle, kytkien teollisuustyöväen esiintymiset maatyöväen taisteluihin sekä köyhäin ja keskivarakkaitten talonpoikain tyytymättömyysliikkeisiin.
On luotava fasistivastaisia komiteoita työväen keskuksiin, niin myös kaikkiin suurempiin työpaikkoihin, vetäen näihin komiteoihin myös luotettavia puolueettomia työläisiä. On järjestettävä joukkoluontoinen proletaarisen itsepuolustuksen järjestö.
On opittava sovelluttamaan sellaisiakin taistelumuotoja kuin ovat esim. äkkikokoukset työpaikalla tai työpaikan likellä, poliittiset joukkolakot, vaikka lyhytaikaisetkin, katumielenosoitukset yms.
Nämä joukkotaistelut eivät vallitsevan fasistikomennon aikana voi mennä ilman raskaita uhreja ja iskuja. Uhrit ovat kiertämättömät. Mutta jos komm. puolue takaa näille taisteluille rohkean, lujan ja oikean johdon, niin eivät vihollisemme iskut tunnu työväenjoukoista lamauttavilta, vaan päinvastoin kumouksellistuttavat.
6. Poliittiset taistelutunnuksensa on puolueen, kulkien fasistidiktatuurin kukistamisen taistelulinjallam kytkettävä läheisesti työväen taloudellisiin osittaisvaatimuksiin. Tätä tarkoitusta varten on joka paikassa käytävä mitä sitkeintä, mitä terävintä jokapäiväistä taistelua porvariston fasistisen ohjelman toimeenpanoa vastaan, asettaen sitä vastaan työväen välittömiä konkreettisia vaatimuksia, kuten: palkanalennuksia vastaan, palkankorotuksen puolesta, työpäivän pidentämistä vastaan ja taistelu 8-tuntisen sekä 7-tuntisen työpäivän puolesta; yhä kasvavaa työväenluokan verorasitusta vastaan ja työväen veroista vapauttamisen puolesta, kapitalistista rationalisoimista vastaan, työväen työstä erottamista vastaan, työttömäin avustamisen puolesta täyden palkan määrällä; työnantajain vaatimia kirjallisia sitoumuksia vastaan, ettei oteta osaa lakkoihin eikä kuuluta ammatillisiin järjestöihin jne. Kaikissa tällaisissa taistelukysymyksissä on komm. puolueen luotava laaja proletaarinen yhteisrintama nyt tosiasiallisesti vallitsevaa työnantajain ja fasistijoukkioiden sekä fasistisen valtion ja sosialifasistien yhteisrintamaa vastaan, käyttäen hyväkseen jokaista konkreettista ristiriitaa näiden kahden rintaman kesken, proletaaristen joukkoesiintymisten kehittämiseksi komm., puolueen vallankumouksellisten päätunnusten linjalla.
7. Suomen ammatillisessa liikkeessä on saatava aikaan käänne ja annettava sille taisteleva luonne, johdonmukaisesti juurittaen pois juuri ammatillisten järjestöjen riveissä rehottavia laillisuunharhoja ja opportunistisen käytännön pyrintöjä. Työväenluokalle tuottavat varsin vähän hyötyä sellaiset vasemmistolaiset ammatilliset järjestöt, jotka kriitillisinä hetkinä vaikenevat ja pelkäävät esiintyä, sen kautta pelastaakseen laillisen olemassaolonsa. On aivan selvää, että he tällä tavoin eivät sitä pelasta, jolleivät kokonaan tahdo menettää luokkakasvojaan. sen takia on jokainen yritys ammatillisten järjestöjen pelastamisen nimessä vaijeta ja olla mitään tekemättä leimattava opportunistiseksi antautumiseksi, jota vastaan on jyrkästi noustava. Ainoastaan aktiivisella taistelulla fasismia, sosialifasismia ja opportunismia vastaan, vetäen tähän taisteluun yhteisrintamataktiikan perusteella mitä laajimmat työväen joukot, voidaan säilyttää vasemmistolaisen Ammattijärjestön ja vasemmistolaisten ammattiliittojen olemassaolo. Taistelun kuluessa on värvättävä Ammattijärjestöön uusia jäseniä sekä voitettava takaisin ne työläiset, jotka sosialifasistien ja opportunistiluoploiden petollisen hajoitustaktiikan vaikutuksesta ovat eronneet Ammattijärjestöstä. Ammatillisten järjestöjen on nyt, enemmän kuin koskaan, todella esiinnyttävä vallankumouksellisen luokkataistelun eliminä, jotka nojautuvat mahdollisimman laajoihin työväen joukkoihin.
8. Pientalonpoikain ja torpparien, niin myös maatyöväen ja puolproletaarien vetämiseksi fasistivastaiseen liikkeeseen on komm. puolueen teossa autettava näitä kerroksia käymään taistelua erikoisvaatimuksiensa puolesta: erityisesti taistelemaan raskaita veroja vastaan, joita fasistivaltio niiden hartioille laskee, saadakseen rahoja yhä kasvaviin menoihinsa byrokraattisen virkakoneiston ja sotavarustusten ylläpitämiseksi, taistelemaan talonpoikain moninaista orjuuttamista vastaan pankkien ja suurkapitalistien taholta sekä välittömästi että välillisesti kapitalististen osuuskuntien kautta, taistelemaan pientalonpoikain omaisuuden ulosmittausta ja pakkomyyntiä vastaan jne. Mitä laajlmmille talonpoikaisjoukoille on perinpohjin paljastettava Suomen fasistisen suurporvariston sota-aikeet. Kaikkialla maaseudun työtätekeväin lujan taisteluliiton puolesta porvariston fasistista politiikkaa vastaan, Neuvostoliittoa vastaan valmistettavaa hyökkäystä vastaan, fasistisen diktatuurin kukistamisen puolesta, työväen ja talonpoikain vallan puolesta.
9. SKP:n on edessäolevissa eduskuntavaaleissa kehitettävä mitä aktiivisin taistelu, pannen toimeen, henkilökohtaisesti kutsut toimittaen, joukkokokouksia, joissa hyväksytään asianmukaisia päätöslauseita, ja joka askeleella taistellen fasisteja ja poliiseja vastaan joukkojen vaalikokousten järjestämisen puolesta. Muodossa tai toisessa on asetettava itsenäisiä ehdokaslistoja, pannen niille ehdokkaiksi tunnettuja vallankumouksellisia. Jos nämä listat hylätään on työläisiä ja köyhiä talonpoikia kehoitettava mielenosoituksellisesti äänestämään näitä ehdokkaita tai yhtä tunnettua ehdokasta niistä: missä ylipäänsä ei onnistuta asettamaan ehdokaslistoja, on kehotettava äänestämään kaikkein tunnetuimpia kommunisteja.
10. Yllämainittujen joukkotaistelujen kulussa on pantava erikoista huomiota puoluejärjestöjen ja niiden johtojen lujittamiseen, solujen järjestämiseen ja kaikinpuoliseen lujittamiseen työpaikoilla, niin myös komm. fraktiain järjestämiseen ja lujittamiseen joukkojärjestöissä sekä niiden järjestelmälliseen johtamiseen.
Tunnustaen julkisten joukkojärjestöjen erittäin suuren merkityksen ja käyden väsymätöntä taistelua kalkkien julkisten toimintamahdollisuuksien käyttämiseksi, luovuttamatta ilman taistelua ainoatakaan asemaa, päinvastoin sitkeästi pitäen kiinni, on SKP:n tehtävä itselleen selväksi, että se voi käyttää julkisia toimintamahdollisuuksia bolshevistisesti, opportunismiin lankeamatta, vain silloin, jos on luja, kestävä maanalainen puolue, joka fraktiain ja muiden elimien kautta johtaa julkisia joukkojärjestöjä tai ainakin käy bolshevistista taistelua tällaisten työväenjärjestöjen riveissä ja käyttää muita julkisia toimintamahdollisuuksia. Julkisten toimintamahdollisuuksien käyttäminen ei missään tapauksessa saa merkitä kumartamista porvarillisen laillisuuden edessä. Päinvastoin, käyttäen julkisia toimintamahdollisuuksia, on puolueen mobilisoitava joukot porvarillisen laillisuuden kehysten murtamista varten.
11. Erittäin tärkeänä keinona puolueen joukkotyön kehittämiseksi, puoluejärjestön lujittamiseksi ja taistelun käymiseksi kaikkia oikealta linjalta poikkeamisia vastaan on oleva puoluelehdistö. Yrittäen sitkeästi käyttää kaikkia julkisia toimintamahdollisuuksia tälläkin alalla on puolueen nyt pantava erikoista huomiota maanalaiseen lehdistöön, niin keskuksen kuin paikkakuntienkin lehtiin; on välttämätöntä säännöllisesti ja taajempaan julaista puolueen keskuslehteä ja puolueen maanalaista joukkolehteä; on päästävä siihen, että puolueen piirikomiteatkin voisivat maanalaisen puoluelehden avulla tai ainakin maanalaisten lentolehtisten kautta nopeasti vastata kaikkiin tärkeimpiin päiväntaistelun kysymyksiin fasismia vastaan sekä työväen ja talonpoikain jokapäiväisen taloudellisen taistelun alalla. Pikaisesti on myös kehitettävä tehdaslehtien verkko, erikoisesti suurille työpaikoille. Puoluelehtien levittämistä varten, ja järjestääkseen puoluelehtien ympärille tehdassoluja ja laajempia työväenjoukkoja, on puolueen järjestettävä työpaikoille lehtien avustusryhmiä ja työläis-kirjeenvaihtajain ryhmiä.
12. Työtä armeijassa on nyt pidettävä mitä kiireellisimpänä iskutehtävänä ja sen mukaisesti sitä erikoisesti vahvistettava. Myös on pantava enemmän huomiota urheiluliikkeeseen ja työhön työläis- ja talonpoikaisnuorison keskuudessa.
Välttämättömin, mitä KI:n TpK SKP:lta odottaa, on mitä tarmokkain aktiivisuus kaikessa taistelussa pääoman hyökkäystä, fasistidiktatuuria ja Neuvostoliittoa vastaan suunnatun sodan valmistusta vastaan. SKP:n on teossa osotettava laajoille työväenjoukoille, että se on ainoa puolue, joka kykenee johtamaan työväenluokan ja köyhät talonpojat voittoon taistelussa fasismia ja pääoman valtaa vastaan.
KI:n TpK:n Politsihteeristö.
Kansainvälinen pääoma on antanut Suomen porvaristolle hyvin suuren osan yhtenä vastavallankumouksellisen intervention etuvarustukasna Sosialistista Neuvostoliittoa vastaan. Tämän ohella Suomen porvaristo yhä kärjistyvän taloudellisen kriisin ja joukkojen radikalisoitumisen yhteydessä ja pelästyneenä Neuvostoliiton valtavaa taloudellista kasvua ja 5-vuotissuunnitelman toteuttamista 4 vuodessa, tulee itsekin yhä hyökkäävämmäksi ja interventioon yhä halukkaammaksi. Yhä avonaisemmin varustautuu se sotaan, yhä julkeammin nostaa se kysymyksen Neuvosto-Karjalan valtaamisesta ja »Suur-Suomen» luomisesta Itämerestä Vienanmereen saakka. Valmistuakseen interventioon ja taisteluaan varten kriisiä vastaan Suomen porvaristo suoritti fasistikumouksen, likvidoi parlamenttaarisen demokratian voidakseen fasistidiktatuurin metoodeilla yhä ratkaisevammin sortaa proletariaattia, talonpoikaisköyhälistöä ja Suomen työtätekevän väestön laajoja joukkoja, joiden keskuudessa kasvaa tyytymättömyys ja vallankumoukselliset mielialat. Tässä tarkoituksessa kävi Suomen porvariston tärkeimmäksi tehtäväksi kommunistipuolueen tuhoaminen joukkojen järjestäjänä ja johtajana taistelussa pääoman hyökkäystä vaataan Suomen työväenluokan kimppuun ja Neuvostoliittoa vastaan suunnatun hyökkäyksen valmistamista vastaan sekä puolueen johtamain legaalisten työväenjärjestöjen likvidoiminen. Fasistikumouksella Suomessa, hallituksen järjestämisellä, jonka tarkoituksena on avoimesti polkee alas työtätekevät ja katalasti provosoida sota NL:oa vastaan, hallituksen, jonka tehtävänä on mitenkään verhoamaton verinen väkivalta työväenluokkaa vastaan, on suuri merkitys koko kansainväliselle työväenliikkeelle.
Suomen Kommunistiselle Puolueelle, joka on kansainväliselle kommunistiliikkeelle erittäin vakavalla vartiopaikalla, on nykyisellä ajankohdalla tullut erikoisen vastuunalainen tehtävä.
Hyvin raskaissa valkoisen terrorin oloissa työskennellen osasi SKP 12-vuotisen olemassaolonsa aikana saavuttaa huomattavaa menestystä, varsinkin legaalisten mahdollisuuksien käyttämisen alalla. Se sai ratkaisevan vaikutuksen ammatillisissa järjestöissä ja loi laajan legaalisen lehdistön. Eduskuntavaaleissa ja kunnallisvaaleissa kokosivat vasemmistolaiset työväenllstat, joita SKP kannatti (virallisesti ei SKP illegaalisena puolueena voinut ottaa niihin osaa), kokosi monissa teollisuuskeskuksissa ja puolproletaaristen ainesten keskuudessa pohjois-Suomessa (Oulu) ja keskisuomessa (Kuopio) jopa enemmän ääniä kuin sosialidemokraatit. Kuitenkin osottautui Kominternin suomalainen osasto ratkaisevana hetkenä kykenemättömäksi mobilisoimaan joukkoja järjestääkseen edes jotakin vastarintaa fasistikumousta vastaan. Se kapituloi, antautui ilman minkäänlaista vakavaa taisteluyritystä vihollisen edessä, joka murskasi vallankumoukselliset työväenjärjestöt ja avoimesti valmistaa interventiota NL:oa vastaan. Suomen vasemmistolaiset ammatilliset järjestöt, jotka fasistit ovat lakkauttaneet, eivät kyenneet järjestämään ainoatakaan joukkoesiintymistä. Turvakseen ei puolue kyennyt panemaan toimeen, vastalausekokouksia lukuunottamatta, mitään muita joukkoesiintymisiä eikä järjestämään itsepuolustusta suojelemaan vallankumouksellisen liikkeen johtajia. Tämän lisäksi ei puolue fasistikumouksen hetkellä kyennyt kääntymään joukkojen puoleen ja selittämään niille tapahtumain olemusta.
SKP:n paljastunut kykenemättömyys organisoida joukkoja fasistikumousta vastaan asettaa kaikessa terävyydessään Kominternin ja kaikkien sen osastojen eteen kysymyksen tämän antautumisen syistä. On aivan selvää, että näitä syitä ei voida etsiä objektiivisista oloista eikä Suomen työväenluokan passiivisuudesta. Viime vuosi oli juuri selvänä todistuksena Suomen työväenluokan vasemmistumisesta ja sen aktiivisuuden kasvusta. Erikoisen selvästi osottautui tämä kuljetustyöläisten 9-kuukautisen lakon aikana, kunnallisissa ja eduskuntavaaleissa 1928 ja 1929, esiintymisissä elok. 1 p. ja marrask. 7 p. 1929, työväen joukkojen liikehtimisissä loka-marraskuutta 1929 valtiollisten vankien puolesta, sekä lopuksi suurissa joukkovastalausekokouksissa touko-kesäkuussa 1930 fasismin hyökkäyksen voimistuessa; useissa paikoin ilmaisivat työläiset selvästi talsteluhalunsa, mutta puuttui komm. puolueen johto eikä tämä taisteluhalu sen takia kyennyt purkautumaan määrätyiksi toiminnoiksi.
KI:n TpK. katsoo, että SKP:n syyskuussa 1930 pitämä puoluekonferenssi on pääasiassa oikein paljastanut puolueen taistelukyvyttömyyden syyt ja oikein osottanut perustehtävät, jotka ovat puolueen edessä. Konferenssi selitti oikein, että SKP:n antautuminen fasismin edessä on seurauksena sen opportunismista, jota on jatkunut useita vuosia ja oikein merkitsi, että päävastuun tästä kantaa puolueen johto.
Siitä huolimatta, että Suomen työväenluokka v. 1918 kävi läpi julman kansalaissodan, jonka seurauksena tapahtui hajaannus Suomen vanhassa sosialidemokratiassa ja järjestyi SKP, säilyi kuitenkin kompuolueessa ja sen kanssa yhteydessä olevassa legaalisessa vallankumouksellisessa liikkeessä vahvoja sosialidemokraattisia peruja. Sodan jälkeisen kapitalismin koko toisen vaiheen aikana SKP sensijaan että olisi järjestelmällisesti työskennellyt näiden sosialidemokraattisten perujen poisjuurittamiseksi soveltautui käytännöllisessä toiminnassaan opportunistisesti kapitalismin suhteellisen vakaantumisen oloihin ja sitä vastaaviin porvariston luokkaherruuden laillisiin muotoihin, usein tosiasiassa sovelluttaen Kominternin tuomitsemia sosialidemokratian taktillisia ja organisatoorisia metoodeja ja täten edisti sosialidemokraattisten perintöjen lujittumista Suomen vallankumouksellisessa työväenliikkeessä. Kuluneen vuoden — puolentoista — aikana on SKP:n KK tosin ottanut oikeita askeleita puolueen työn vallankumouksellistuttamisen mielessä, mutta teki tämän ilman riittävää päättäväisyyttä, rajoitetussa mitassa ja suuresti myöhästyen eikä kyennyt saamaan aikaan puolueen työssä välttämätöntä käännettä. Tämä vei syvään kriisiin Suomen kommunistisessa liikkeessä ja puolueen taistelukyvytömyyteen fasismin hyökkäyksen edessä.
Tämä SKP:n taistelukyvyttömyys, joka johti sen antautumiseen ensimmäisessä vakavassa koetuksessa, jolloin puolueen olisi pitänyt esiintyä työväenluokan talstelujohtajan ominaisuudessa, on seurauksena seuraavista perussyistä, jotka pohjaltaan johtuvat legalistisesta opportunismista SKP:ssa ja sen johdossa:
a) Voimakkaat legalistiset (laillisuuteen mukautumisen) pyrinnöt SKP:ssa. SKP osasi laajalti käyttää legaalisia (laillisia) mahdollisuuksia, mutta se ei kyennyt yhdistämään laillisten mahdollisuuksien laajaa hyväksikäyttöä laittoman puolueen lujittamiseen ja puolueen oikean johdon turvaamiseen laillisissa järjestöissä. Puolue itse liukeni laillisiin järjestöihin. Se antoi päävoimansa lailliseen työhön, mutta ei ilmaissut siinä, kuten ei myöskään työväenluokan erilaisissa avoimissa esiintymisissäkään (mielenosoituksissa, eduskuntaesiintymisissä ym.), riittävässä määrässä kommunistisia kasvojaan. Kommunistisia fraktioita tuskin oli laillisissa joukkojärjestöissä, ja jos jossain olikin, eivät ne toteuttaneet todellista bolshevistista johtamista. Laillisuusharhat olivat SKP:ssa niin voimakkaat, ettei sillä edes ollut laitonta kirjapainoakaan, jonka seikan sitten laillisten mahdollisuuksien tuhoutuessa täytyikin tuntua erittäin kipeästi.
b) Puolue ei ollut karaistunut taistelussa bolshevistisen linjan puoluesta. Sensijaan, että se aina ja kaikkialla olisi esiintynyt joukkojen edessä typistämättömin tunnuksin, — rohkeasti ja avoimesti, laillisesti ja laittomasti propagoinut omia vallankumouksellisia tunnuksiaan ja lopullisia tarkoitusperiään, salli SKP usein typistää tunnuksiaan, astui laillisten mahdollisuuksien säilyttämisen ja ammatillisten järjestöjen säilyttämisen tielle millä hinnalla tahansa, jopa niiden työn vallankumouksellisen luonteen heikkenemisen hinnalla ja himmentäen periaatteellisia asemiaan sekä niistä luopuen reformistien edessä. Erityisesti esiintyi tätä ammatillisen, kunnallisen ja valistustyön alalla. Tällä tavoin hävisi joukkojen silmissä erotus kommunistisen ja sosialidemokraattisen linjan välillä, eivätkä kommunistit joukkojen käsityksissä olleet muuta kuin vasemmistolaissosdemeja. Hyökäten räikeästi laittomissa julkaisuissaan sosialifasisteja — noskelaisia vastaan, SKP ei jokapäiväisessä työssään paljastanut niitä riittävästi joukkojen edessä kapitalistien asiamiehiksi työväenluokan keskuudessa eikä fasistikumouksen avustajiksi ja valmistajiksi.
c) Puolue, jolla oli ratkaiseva vaikutus ammattiliitoissa, noudatti niissä pohjaltaan läpeensä opportunistista taktiikkaa. Se teki hyvin vähän järjestääkseen taloudellisia taisteluita työväenluokan elintason alentamista vastaan eikä nostattanut sitä taloudellisten taistelujen kautta poliittiseen taisteluun. Kun Suomessa puhkesi taloudellinen kriisi, oli puolueessa ylivoimaisena opportunistinen katsantokanta, että taloudelliset lakot ovat tuollaisessa tilanteessa mahdottomat. Kun sitten Suomen yhä julkeammaksi käyvä porvaristo, mitään vastarintaa kohtaamatta, keväällä 1930 ryhtyi sanomaan irti ammatillisten järjestöjen kanssa tehtyjä työehtosopimuksia ja huonontamaan työväen asemaa, ei puolue eivätkä vasemmistolaiset ammattiliitot tehneet pienintäkään yritystä työehtosopimusten puolustamiseksi. Kaiken tämän seurauksena alkoi joukkojen silmissä häipyä erotus n.s. vasemmistolaisten ja niiden sosdemokraattisten ammattiliittojen välillä.
d) Hyvin voimakkaana esiintyi opportunismi myös orgtyössä. SKP:n KK oli kovin erillään jokapäiväisestä työstä ja johti heikosti puoluetta sekä vielä vähemmän orgtyötä: toimiohjeita annettiin usein suuresti myöhästyen. Komm. puolueen maassa oleva johto oli hyvin heikko eikä tavallisesti ratkaissut itsenäisesti tärkeitä poliittisia kysymyksiä. Työväenliikkeen johtamista ei tosiasiassa niin paljon hoitanut kommunistinen puolue kuin vasemmistolaisten ammattiliittojen toimikunnat ja ammattijärjestön toimeenpaneva valiokunta. Johtavia puolue-elimiä paikan päällä ei pantu kokoon ensikädessä vallankumouksellisista työläisistä suurimmilta työpaikoilta. Huolimatta komm. puolueen suuresta vaikutuksesta joukkoihin, pantiin päähuomio työhön laillisissa järjestöissä ja työväentaloilla, sekä solujen luomiseen ja työhön työpaikoilla ja kommunististen fraktiain järjestämiseen laillisissa joukkojärjestöissä sekä näiden johtamiseen niiden kautta. Tämän seurauksena, vaikka v. 1930 ilmenikin uusi jäsenluvun nousu, väheni puolueen jäsenmäärä kuitenkin yleensä kahtena viime vuonna. Erikoisesti huomattavasti väheni solujen lukumäärä työpaikoilla mikä väheneminen 1930 edelleen jatkui. Työ armeijassa heikkeni. Puolueen paikallisjohdossa esiintyi ilmeistä haluttomuutta vetää naisia mukaan puolueeseen sillä perusteella, että nämä muka ovat kovin epäkonspiratiivisia. Tällaiseen vaikuttivat epäilemättä paljon v. 1928 vangitsemiset, mutta pelkällä taantumuksen voimistumisella ja vangitsemisilla ei voi selittää puolueen jäsenmäärän ja työpaikkasolujen luvun alenemista, sitäkin vähemmän kuin tämä koskee juuri luokkavastakohtien kärjistymisen, työväen ja köyhimpäin talonpoikaisjoukkojen tyytymättömyyden kasvun sekä Neuvostoliittoa vastaan kohdistuvan intervention voimistuvan valmistuksen aikaa. Tässä, rinnan komm. puolueen kasvojen häipymisen kanssa laillisessa työssä, ilmeni myös laittoman komm. puolueen osuuden ja merkityksen riittämätön käsittäminen, bolshevististen orgmuotojen riittämätön omaksuminen ja puoluejärjestöjen löyhäliitteisyys. Komm. puolueen löyhyys (erikoisesti ammatillisten järjestöjen johtamisessa) oli viime aikoihin asti niin suuri, että väliin ei edes voitu tarkkaan sanoa, kuka on komm. puolueen jäsen ja kuka vain sen kannattaja.
e) Puolueen johdossa ei ollut selvänä kysymys Suomen fasismista, mistä seurauksena oli, että komm. puolue ei kyennyt orientoimaan joukkoja eikä johtamaan niitä taisteluun fasismia vastaan. Ennen fasistikumousta nimitettiin monissa SKP:n päätöslauselmissa ja ponsissa, toisen, jopa kolmannenkin kauden aikana, virheellisesti fasistiseksi Suomessa vallitseva koko valtiojärjestelmä. Sen johdosta, että Suomessa oli vakavia fasismin aineksia, joiden ilmauksena ennenkaikkea voimakas fasistinen suojeluskuntajärjestö, toivat eräät suomalaiset toverit lehdissä ja suullisesti julki ajatuksen, että Suomessa on käynnissä ei ainoastaan fasismin kasvu ja vallan fasisoituminen, vaan että vallitsee jo fasistidiktatuuri. Tuollainen katsantokanta, että jo silloin olisi ollut fasistidiktatuuri, oli virheellinen ja heikensi joukkojen mobilisoimista taistelussa niin hyvin askel askeleelta käynnissä olevaa valtiovallan fasisoitumista vastaan, kuin myös syrjäytti itse kysymyksen taistelusta kypsyvää fasistista mullistusta vastaan. Toinen katsantokanta, joka oli erikoisen levinnyt johtavien suomalaisten toverien keskuudessa fasistisen liikkeen kärjistyessä Suomessa, oli sellainen, että Suomessa on kaksi fasistidiktatuurin toteuttamisen mahdollisuutta: ensimäinen mahdollisuus — fasistit nousevat kapinaan ja ottavat väkivallalla vallan eduskunnalta; toinen mahdollisuus — vallitseva hallintajärjestelmä muuttuu fasistidiktatuuriksi kehittyen asteettain, askel askeleelta pääasiassa siten, että luokkasorto laillisuuden puitteissa voimistuu ja eduskunnallinen demokratia hävitetään pala palalta. Orientoituen fasistikumouksen aattona pääasiassa jälkimäiseen vaihtoehtoon ei puolue voinut valmistaa eikä mobilisoida joukkoja aktiiviseen taisteluun nopeasti kypsyvää fasistikumousta vastaan.
f) Se, mitä on sanottu SKP:stä koskee pohjaltaan myös S. Komm. Nuorisoliittoa, sillä erotuksella, että se oli poliittisesti epäaktiivinen, harrasti etupäässä valistustyötä, jolloin oikeistolaisopportunismi yhtyi siinä voimakkaisiin lahkolaisuuden ja itseensä sulkeutuneisuuden pyrintöihin, jotka johtivat SKNL:n eristäytymiseen joukoista.
SKP:n johto alkoi v. 1929 taistelun opportunistisia virheitä ja legalistisia (laillisia mahdollisuuksia liioittelevia) pyrkimyksiä vastaan, jotka esiintyivät erikoisen selvästi ammatillisessa liikkeessä, mutta tämä tistelu oli kuitenkin aivan riittämätöntä. V. 1929 ja 1930 antoi SKP:n KK:n Politbyro useita kertoja ohjeita taistelun välttämättömyydestä jokapäiväisten tarpeiden pohjalla (taloudellinen taistelu jne), matta silti ohjeita ei pantu täytäntöön eikä puolueen KK päättävästi arvostellut vasemmistolaisten ammatillisten liittotoimikuntien opportunistista asennetta lakko- ym. kysymyksissä. Syksyn konferenssi v. 1929 kiinnitti päätöksissään huomiota taistelun välttämättömyyteen oikeistolaisvaaraa vastaan päävaarana. Mutta ei tässäkään konferenssissa täysin arvosteltu virheitä: se rajoittui pääasiassa opportunismin arvosteluun ammatillisessa liikkeessä, arvostelua ei kohdistettu puolueen johtoon eikä koko puolueeseen. Ei paljastettu puolueen johdon ja koko puolueen opportunistisia virheitä, ei ollut vielä varmaa tietoisuutta päättävän käänteen välttämättömyydestä puolueen johdossa ja koko sen työssä.
SKP:n opportunistisen asenteen kokonaisuus ja sen juuret paljastuivat vasta fasistimullistukaen jälkeen, jolloin puolue oli avuttomasti antautunut fasismin edessä. Vasta silloin syksykonferenssissa v. 1930 käsitettiin käänteen välttämättömyys koko puolueen työssä, mutta ei vieläkään täysin käsitetty sitä syvää kriisiä, missä puolue elää. Samalla näemme fasistikumouksen jälkeenkin Suomessa antautumismielialain jatkavan komm. puolueen riveissä (amm. työn alalla, eduskuntavaalien aikana jne).
KI:n Politsihteeristö on sitä mieltä, että SKP:n KK:n on suunnattava kaikki ponnistuksensa siihen, että koko puolue käsittäisi puolueen kriisin koko syvyyden, todella pyrkisi sen voittamaan ja aikaansaamaan päättävän käänteen puolueen koko työssä, sen todellisen bolshevisoimisen, sillä muussa tapauksessa odottaa SKP:ta äskeistä vielä häpeällisempi romahdus Suomen ja muiden maiden ryhtyessä interventioon Neuvostoliittoa vastaan.
Päätehtävät, jotka ovat SKP:n edessä, niiden lisäksi ja edelleen kehittämiseksi, jotka osotettiin Politsihteeristön päätöksessä 16.VII.30, ovat seuraavat:
1. Päättävä taistelu sosdem peruja ja laillisuuspyrintöjä vastaan sekä kaikkien opportunististen virheiden paljastaminen, missä ikänä niitä ilmeneekin. Puolueen aktivisoiminen ja sen taistelukuntoisuuden vahvistaminen, vetäen joukot taisteluun osittaisvaatimuksten pohjalla ja kohottaen ne taloudellisesta taistelusta vallankumoukselliseen poliittiseen taisteluun, järjestäen työväen ja köyhimpäin talonpoikain joukkoesiintymisiä.
2. Kaikkien voimien mobilisoiminen taisteluun Neuvostoliittoa vastaan valmisteilla olevaa interventiota vastaan, paljastaen Suomen interventiosuunnitelmat, sotavalmistelut, propagoiden sosialismin rakentamisen saavutuksia NL:ssä, selvittäen NL:oa vastaan kohdistetun hyökkäyksen tarkoituksen ja merkityksen sekä ne kauhut, joita sota tuo Suomen työtätekeville, kytkien tämän joukkojen mobilisoimisen yhteen työväen ja talonpoikaisköyhälistön jokapäiväisten tarpeiden ja vaatimusten kanssa. Puolueen ja sen aparaatin koko työ on uusittava lähenevän sodan näkökulmalta. On välttämätöntä kohdistaa erikoinen huomio työn voimistuttamiseen armeijassa, tärkeimmissä strategisissa kohdissa jne. SKP:n johdon ja koko puolueen on tehtävä itselleen selväksi, mitkä vastuunalaiset tehtävät ovat puolueen edessä sekä intervention ehkäisemiseksi että sen toteuttamisen tapauksessa. SKP:n on oltava valmiina ne täyttämään.
3. Armoton taistelu sosialidemokraatteja ja niiden apureita, kaikenkarvaisia opportunisteja vastaan. Sosialidemokraattien paljastaminen fasismin apureiksi, sekä fasistikumouksen aikana että sen jälkeen; sen selvittäminen, että ilman sosdemien apua ei fasismi olisi voinut voittaa; taistelun kärjistäminen niitä vastaan niiden jokapäiväisen petturitoiminnan perusteella. Se seikka, että äskeisessä Suomen eduskuntavaaleissa sosialifasistit saivat 48,5 % enemmän ääniä kuin edellisissä vaaleissa, ja samalla saivat valtavan enemmistön äänistä, jotka edellisissä vaaleissa annettiin vasemmistolaisille listoille, todistaa selvästi, että Suomen työväen joukoissa on erittäin suuret harhaluulot sosialifasisteista. Suomen proletariaatti ei ollut vielä ainoastaan ymmärtämättä sitä, että sosialidemokraatit ovat fasismin liittolaisia, vaan vielä luulee, että ne muka taistelevat fasistidiktatuuria vastaan, SKP ei vain ollut kykenemätön hävittämään näitä mitä vaarallisimpia harhoja, vaan opportunistisella taktiikallaan ja antautumisellaan fasistimullistuksen aikana ja kykenemättömyydellään kehittää riittävää aktiivisuutta kumouksen jälkeen ja vaalien aikana vielä edistikin niiden voimistumista. Jopa eräät kommunistit joillakin paikkakunnilla puhuivat että on äänestettävä sosdem listoja, mikä todistaa sitä, että näitä harhoja oli puolueenkin riveissä. Sitä paitsi osottautui monilla kommunisteilla olevan boikottipyrkimyksiä, ollen nämä ennenkaikkea ilmausta heidän epäluottamuksestaan proletariaatin voimiin ja heidän passiivisuudestaan.
4. Itsenäinen vallankumouksellinen taktiikka ammatillisissa ja muissa joukkojärjestöissä sekä taloudellisten taistelujen johtamisessa. Päättävä ja avoin komm. puolueen ammatillisissa järjestöissä tekemäin virheiden arvostelu, taistelu opportunistista käsitystä vastaan, että taloudellinen taistelu on mahdoton talouskriisin aikana. Taistelu antautumispyrintojen ilmauksia vastaan sosialipetturien ammatillisten järjestöjen edessä. Taistelu uusien vasemmistolaisten ammatillisten järjestöjen luomisen puolesta, kiellettyjen henkiinelvyttämisen puolesta ja sosialipetturien ammatillisissa järjestöissä olevain työläisten puolellemme voittamisen puolesta, sovelluttaen tässä yhteisrintaman taktiikkaa alhaalta päin, taistellen pääoman hyökkäystä vastaan työväenluokan elintason kimppuun, työehtosopimusten likvidoimista vastaan ja sosialifasistien hallituksen avulla suorittamia työväentalojen ym valtausta vastaan.
5. On välttämätöntä panna erikoista huomiota työttömiin, joiden luku kriisin Suomessa syvetessä yhä suurenee. Välttämättä on esitettävä vaatimus valtion yleisestä kaikinpuolisesta työväen vakuutuksesta työnantajain kustannuksella, järjestäen taistelua tämän vaatimuksen puolesta, fasistidiktatuuria ja koko kapitalistista järjestelmää vastaan.
6. On välttämättä voimistettava työtä köyhimpäin talonpoikain, torpparien, puolproletaarien ja maatyöläisten keskuudessa, joita fasistit yrittävät vetää mukaansa; hyvin huomattavan osan niistä ovat sosialifasistit jo nähtävästi saaneet mukaansa. Samalla yhä kärjistyvän maatalouskriisin yhteydessä, jonka koko paino joutuu ennenkaikkea maatyöväen, maaseudun köyhälistön ja keskltalonpoikain kannettavaksi, luontuu niiden joukossa erittäin kiitollinen pohja komm. puolueen työlle, se kun on ainoa heidän etujensa puolustaja.
Samoin on välttämätöntä vahvistaa työtä ruotsalaisten työtätekeviin joukkojen keskuudessa, jotka, porvarillisten johtajainsa suhteen pettyneinä näiden liittyessä suomalaisiin fasisteihin, antoivat viime eduskuntavaaleissa huomattavan määrän ääniä sosialifasisteille, pitäen niitä taistelijoina fasismia vastaan ja ruotsalaisen kansallisen vähemmistön puolustajina. SKP:n on ponnistettava kaikki voimansa temmatakseen nämä työtätekevät joukot fasistien ja sosialifasistien vaikutuksen alaisuudesta.
7. Voittaakseen täysin sosdem perut ja tullakseen valiankumouksellisen proletariaatin talstelukykyiseksi puolueeksi on SKP:n noudatettava oikeaa bolshevistista poliittista ja organisatorista linjaa, järjestäen ja johtaen työväenjoukkojen jokapäiväistä taistelua. Taatakseen KI:n ja SKP:n linjan käytännössä toteuttamisen on välttämätöntä luoda ja lujittaa työpaikoilla soluja, joiden on oltava puolueen pääperustana, järjestää kaikkiin joukkojärjestöihin komm. fraktioita ja turvaten niiden järjestelmällinen johtaminen, asettaen opportunististen ja paikallisten passiivisten johtojen tilalle aktiiviset proletaariset johdot. Välttämättä on nopeasti uudesti rakennettava koko puolueaparaatti, sovellutettava se kärjistyneen luokkataistelun vaatimuksiin ja vahvistettava konspiratiota, kohotettava puoluetekniikka muuttuneiden olojen — riehuvan fasistiterrorin ja Neuvostoliittoa vastaan suunnatun intervention hurjan valmistelun — vaatimusten tasolle, kehitettävä illegaalista lehdistöä.
8. Pannen pääpainon illegaaliseen, laittomaan työhön ja illegaalisen laittoman järjestönsä vahvistamiseen on SKP:n samalla taisteltava legaalistenkin (laillisten) mahdollisuuksien käyttämisen puolesta. Mutta tällöin on aina turvattava kaikessa laillisessa työssä laittoman komm. puolueen luja johto.
9. On välttämätöntä kehittää mitä laajin virheiden itsekritiikki lehdissä ja suullisesti koko puolueessa ja nuorisoliitossa, alkaen johtavista orgaaneista viimeiseen soluun asti. Vain rohkean itsearvostelun ja ankaran taistelun tiellä kaikkinaisia opportunismin ilmauksia ja sosdem peruja vastaan, ja myös siellä täällä ilmeneviä vasemmistolaisia virheitä (yksilöllisen terrorin pyrintöjä yms) vastaan, karaistuen työväenluokan ja työtätekeväin talonpoikain jokapäiväisessä taistelussa ja johtaen tätä taistelua voi SKP voittaa kriisiinsä ja saada aikaan todellisen käänteen kaikessa työssään, ja voi — ei sanoissa, vaan teoissa johtaa taistelua fasistidiktatuuria vastaan sekä kehittää laajan kamppailun valmisteilla olevaa interventiota vastaan.
On välttämätöntä paljon suuremmassa määrässä kuin tähän asti omaksua toisten KI:n osastojen kokemuksia ja siirtää niitä Suomen puolueeseen. SKP voi oppia paljon, kuinka taistella sosdem peruja vastaan ja kuinka työskennellä raivoavan fasistidiktatuurin oloissa, toisten komm. puolueiden, kuten Saksan KP:n ja Puolan KP:n kokemuksista.
KI:n TpK:n Politsihteeristö toivoo, että SKP:n viime puoluekonferenssissa uusittu johto ja koko puolue, muistaen kuinka tärkeällä vartiopaikalla se on, julmasta fasistiterrorista huolimatta, ponnistaa kaikki voimansa todella saadakseen aikaan täyden käänteen puolueen työssä, ja että SKP osottaa olevansa sen tehtävän tasalla, mikä sen on suoritettava Suomen vallankumouksellisen proletariaatin johtajana.
Kommunistisen Internationalen Toimeenpanevan Komitean Politsihteeristö.
Seuraavalla luettelomaisella ja ylimalkaisella esityksellä Suomen proletariaatin taistelun tärkeimmistä tapauksilta on tarkoitus täydentää ja samalla havainnollistuttaa siiä kuvaa, jonka tästä taistelusta antavat tässä kirjassa julkaissut puolueemme päätökset. Tällaisena luettelonakin helpottanee esitys monien päätösten ymmärtämistä ja voidaan sen pohjalla etsiä silloisia oloja valaisevia täydentäviä tietoja. Sentähden on tiedot ryhmitetty kutakin kokousta koskevan otsikon alle.
SKP:n toisessa puoluekokouksessa osanottajat ovat vielä Neuvosto-Venäjällä toimivia emigrantteja. Käsiteltiin: 1) Selostus KK:n toiminnasta, 2) Puolueen toiminta Punaisessa Armeijassa, 3) Suomen työväki Kommunistiseen Internationaleen, 4) Puolueen suhde Suomen sosialidemokratiaan, 5) Maataloustuotannon järjestäminen. KK:n toimintakertomuksen käsittelyn yhteydessä esiintyi KK:ta vastaan emigranttien taloudellisten y.m. olojen pohjalla kehittynyt oppositio. Puolueen liittyminen Kominterniin vahvistetaan. Maatalouskysymystä edelleen kehittämään asetetaan 3-miehinen komitea. Kaikki KK:n Neuvosto-Venäjällä hoitamat laitokset (tehtaat y.m.) päätettiin likvideerata.
Puolueen perustavan kokouksen ja II puoluekokouksen välillä oli tapahtunut yksi maailman historian ratkaisevimpia tapauksia, maailman proletariaatin vallankumouksellisen esikunnan, Kominternin perustaminen. Sen perustavan kokouksen kokoonkutsumisjulistuksen allekirjoittajana esiintyy myös Suomen kommunistisen puolueen KK. Tässä kongressissa edusti SKP:tta delegatio, johon kuuluivat toverit Kuusinen, Sirola, Manner, J. Rahja ja E. Rahja. Delegatio kannattaa KI:n perustamista, mutta osuustoimintaa- ja ammattiiiittokysymyksistä esittää ultravasemmistolaisia käsityksiä. Delegation puolesta esiintyvät tov. Kuusinen, J. Rahja ja Y. Sirola. Tov. Sirola esittää selostuksen tilanteesta Suomessa ja alustuksen valkoisesta terrorista.
II puoluekokousta edeltäneeltä ajalta on myös huomattava, että Suomen porvariston vapaaehtoiset joukot hyökkäävät 29/4–19 kahdesta kohdin Neuvosto-Venäjän rajan yli Aunuksen lääniin hävittäen ja polttaen Neuvosto-Karjalaa kunnes Punaisen Armeijan joukot elokuussa 1919 heittävät ne takaisin. Huomattavaa osaa taistelussa valkoisia rosvoja vastaan näytteli myös entisistä suomalaisista punakaartilaisista kokoonpantu PA:n kuudes rykmentti ja kansainvälisen sotakoulun ensimmäiset suomalaiset päästökkäät, joiden joukossa jo silloin erityisesti kunnostautui 21-vuotias tov. T. Antikainen. Heti perustavan kokouksen jälkeen maassa aletussa puolueorganisation luomisessa oli toiseen puoluekokoukseen mennessä päästy jo niin pitkälle, että puolueella oli yhteyksiä, komiteoita ja kolmikoita, yli koko maan. Erikoisesti oli puoluerakennustyö edistynyt nopeasti helmikuulla 1919 pidetyn puoluekonferenssin jälkeen, johon osallistui myös Suomesta tulleita edustajia. Mutta heti alkaa myöskin porvaristo ohranansa kautta vainota SKP:n toimintaa. Jo tammikuussa 1919 vangitaan Viipurissa ja Helsingissä 20–30 työläisnaista ja -miestä syytettynä salaisesta toiminnasta, etupäässä vankileiriltä karanneiden ja terroria pakoilevien punakaartilaisten avustamisesta. Huhti–toukok. vangitaan taas joukko SKP:n jäseniä, ja vallankumouksellisia työläisiä, joukossa useita maanalaisia toimitsijoita, joita vastaan nostetussa oikeusjutussa kaikki SKP:n toiminta julistetaan maan- ja valtiopetokselliseksi. Tuomiot vaihtelevat 4 vuodesta elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen.
Vallankumouksellisten vainoamisessa avustaa ohranaa jo tällöin vallankumouksen pettäneet entiset oikeistososialidemokraattiset johtajat ja muut vallankumouksen petturit, jotka vallankumouksen tappion jälkeen kaappasivat valkoisen terrorin suojassa koko puolueen johdon käsiinsä. Jo ylimääräisessä puoluekokouksessaan 1919 hyväksyvät he erityisen päätöksen taistelusta kommunisteja ja vallankumouksellisia työläisiä vastaan.
SKP:n vaikutuksesta syntyi toukok. (v. 1919) valkobandiiteille ulkomailta viljaa tuovan laivan lossaajain lakko Helsingin satamassa, ollen se ensimmäinen huomattavampi lakko vallankumouksen tappion jälkeen. Levitetään kommunistisen puolueen julistuksia työläisille ja sotilaille, joissa kehoitetaan estämään rosvojen hyökkäys Neuvosto-Venäjän alueelle.
Toukok-kesäk. vaihteessa menee tov. Kuusinen puolueen KK:n komentamana illegaalisena Suomeen, jossa työskentelee sitten koko vuoden. Hänen johdollaan edistyy puolueen toiminta nopeasti ja saa puolue pian järjestettyä kommunistisen oppositiotoiminnan ammatillisissa ja muissa työväen joukkojärjestöissä niiden sosialidemokraattista johtoa vastaan ja ammatillisten järjestöjen johdon valtaamiseksi.
Kommunistisen puolueen vaikutuksesta julistaa heinäk. lopulla satamatyöläisten ammattiliitto koko maata käsittävän lakon, joka kestää 10 viikkoa. Lakkolaisia vastaan kohdistetaan koko porvariston ja valtiovallan voima, työnantajille maksetaan suuria valtionavustuksia, poliisit ja suojeluskunnat vangitsevat lakkovahteja ja lakkokomiteoita. Metalliteollisuuden harjoittajain liitto uhkaa koko maata käsittävillä työsululla, jos lakkoa ei lopeteta. Lakko päättyi työläisten tappioon.
Helsingissä alkaa ilmestyä tov. Kuusisen alotteesta 1/8–19 perustettu »Sosialistinen Aikakauslehti» kommunististen aatteiden legaalista propageeraamista varten. Lehden virallisena julkaisijana esiintyy sosdem nuorisoliiton KK, joka on oppositiossa puoluejohtoa vastaan. Lehden ensimmäinen vuosikerta sisältää suuren joukon toveri Kuusisen nimimerkeillä merkittyjä kirjoituksia. Päätoimittajana oli tov. Ivar Laasy. Sosdem lehdet »Savon Kansa» (Kuopion kaupungissa) ja »Vapaa Sana» (Vaasassa) joutuvat myös tähän aikaan kiinteästi kommunistisen puolueen vaikutuksen alaiseksi ja alkavat avoimen oppositiotoiminnan sosdem puolueen johtoa vastaan, valmistellen legaalisen vallankumouksellisen vasemmistolaisen työväenliikkeen organisoitumista.
Kolmanteen puoluekokoukseen osallistuu joukko Suomesta tulleita edustajia. Käsitellään paitsi toimintakertomusta, m.m.: 1) Kokoukseen saapumattomien KK:n jäsenten kirjelmä Kominternille, jossa tehtiin erinäisiä ehdotuksia puolueen toiminnan järjestämisestä. Kirjelmän allekirjoittajat muodostivat täten oppositioryhmän KK:n enemmistöä vastaan. Ryhmätaistelu likvideerattiin kuitenkin jo neljännessä puoluekokouksessa. (Katso päätöstä KK:n toimintakertomuksen johdosta). 2) Selostus Kominternin II kongressista; 3) Suomen yhteiskunnallis-poliittinen tila ja vallitsevat luokkasuhteet: 4) Järjestömuodot ja menettelytapa; 5) Suhde Sosialistiseen Työväenpuolueeseen; 6) Selostus oppositiosta Neuvosto-Venäjällä. Hyväksytään puolueelle järjestyssäännöt.
Tämän ja toisen puoluekokouksen välisellä ajalla maassa sattuneista luokkataistelutapauksista on m.m. mainittava 15/9–19 pidetty Sosdem Nuorisoliiton kongressi. Kommunistisen fraktian vaikutuksesta hyväksyy se vallankumouksellisen platformun, joskaan ei tee vielä täyttä pesäeroa sosialidemokraattisen puolueen kanssa. Hyväksytään myös sosdem puoluetta arvosteleva päätöslauselma ja vaaditaan sitä asettumaan »jyrkän luokkataistelun kannalle». Päätetään ryhtyä kiinteään yhteistyöhön Sosialistisen Nuorisointernationalen kanssa. Sd. puolueeseen kuuluminen ja siihen liittyminen jätettiin kunkin yksityiseksi asiaksi, jonka jälkeen hyvin pieni osa jäseniä liittyi enää siihen.
Helsingin kaupungin sosdem kunnallisjärjestö hyväksyy 19/10–19 kommunistisen fraktian vaikutuksesta sosdem puolueen johtoa ja II Internationalea voimakkaasti tuomitsevan päätöslauselman. Vallankumouksen tappion jälkeen äärimmäisten oikeistolaisten johtajain valtaamassa sosdem puolueen edustajakokouksessa 8–16/12–19 esiintyy kommunistisen puolueen vaikutuksen alaisena toimiva vasemmisto-oppositio (noin 50 edustajaa). Se vaati m.m. sellaisen kannan hyväksymistä, että valtiovalta porvariston kukistamisen jälkeen kehitetään niin, »että järjestynyt työtätekevä kansa itse... voi todella olla kaiken vallan haltijana ja käyttäjänä». Jäädessään vähemmistöön kutsui oppositio työläisiä uuden työväenpuolueen perustamiseen. — Helsingin kaupungin kunnallisvaaleissa 4/12–19 saavat vallankumouksellisten työläisten listat 12.000 ja sosdem puolueen listat 8.000 ääntä.
Elokuussa 1919 järjestävät ja johtavat Suomen porvarit pohjois-Inkerissä kulakkikapinan, johon osallistuu ainakin 1500 miestä käsittävä osasto suomalaisia suojeluskuntalaisia ja armeijasta »lomalla» olevia upseereja venäläisen everstin, Elfvengrenin johdolla. (Sama Elfvengren tavattiin 1927 Moskovassa järjestämässä terroristisia tekoja ja ammuttiin). Näiden valkobandiittien hyökkäykset jatkuivat pohjois-Inkerissä noin 11⁄2 vuoden ajan, jolla ajalla hävitettiin ja poltettiin suuri määrä talonpoikain koteja ja viljelyksiä. Perääntyessään veivät lahtarit vielä suuren määrän talonpoikia ja heidän omaisuuttaan Suomeenkin.
Tammik. lop. 1920 ilmoittavat Suomen porvarilehdet, että muuan ohrana-agentti olisi ampunut tov. Kuusisen Pohjanlahden jäällä matkalla Ruotsiin. Miehen ilmoitus osottautui valheelliseksi ja ampui hän itsensä (hän oli tahtonut ansaita Kuusisen kiinnisaamisesta luvatun 50.000 mk.). Tov. Kuusinen julkaisee Ruotsin lehdissä purevan »haastattelun» Suomen porvariston valtakomennosta ja jatkaa työskentelyään maassa edelleenkin.
Toukok. 1 p:nä esiintyy ensi kerran vallankumouksen tappion jälkeen vallankumouksellisten työläisten järjestämiä vappumielenosoituksia Helsingissä ja muualla maatua. 13–14/5 1921) kokoontuu Helsingissä vallankumouksellisen legaalisen joukkopuolueen, Sosialistisen Työväenpuolueen, perustava kokous. Sen komfraktian toimintaa ohjaa välittömästi tov. Kuusinen, joka kirjoittaa m.m. ohjelmaehdotuksen. Kun perustettu puolue päättää liittyä Kominterniin, niin hajotetaan kokous ja edustajat vangitaan sekä nostetaan niitä vastaan oikeusjuttu.
8uomen Ammattijärjestön edustajakokous 25/5, jossa kompuolueen johtama vallankumouksellinen oppositio saa enemmistön, erottaa entiset sosdem johtajat ja asettaa kommunisteista ja vallankumouksellisista työläisistä kokoonpannun uuden johdon. Kokous vaatii rauhan solmiamista Neuvosto-Venäjän kanssa. Vallankumouksellisten vasemmistotyöläisten valtaama ent. Helsingin kaupungin sosdem kunnallisjärjestö julistautuu 9/6 »Sosialistiseksi Työväenpuolueeksi» ja valitsee KK:n vangitun KK:n tilalle, järjestämään puoluetta koko maan mitassa. — Vallankumouksellisen nuorison lehti »Nuori Työläinen» alkaa ilmestyä legaalisena.
Neljännessä puoluekokouksessa käsiteltiin seuraavat kysymykset: 1) Suomen taloudellinen ja poliittinen tilanne, 2) Selostus Kominternin III kongressista, 3) Selostus KK:n toiminnasta, 4) Kysymys taktiikasta, 5) Ohjelmakysymyksiä, 6) Organisatio ja SKP:n organisatooriset tehtävät, 7) Ammatillinen kysymys y.m. Puolueessa käynnissä olevan fraktiotaistelun tähden suoritti kokousvalmistelut erikoinen KI:n TpK:n määräämä orgkomitea. KI:n avulla löytää kokous yhteisen työpohjan KI:n kolmannen kongressin linjalla. KK pannaan kokoon molemmista riitapuolista.
Tärkeimmistä tapauksista tätä puoluekokousta edeltäneeltä ajalta on ennen kaikkea mainittava Pietarissa toimeenpantu eräiden KK:n jäsenten ja puolueen aktiivisten työntekijäin murha. Jo toisessa ja kolmannessa puoluekokouksessa esiintyneen Voitto Elorannan ja Väinö Pukan johtaman anarkistis-pikkuporvarillisen opposition toimesta murhataan nimittäin Leningradissa elokuun 31 p:nä 1920 8 ja haavoitetaan 12 SKP:n vastuunalaista työntekijää. Murhattujen joukossa m.m. SKP:n KK:n ja VKP(b):n Pietarin komitean jäsen Jukka Rahja ja SKP:n KK:n jäsen Väinö jokinen.
Opposition johtaja Voitto Eloranta tunnusti olleensa yhteydessä Englannin valtiollisen poliisin kanssa ja tuomittiin kuolemaan. Toiset osalliset saivat erilaisia tuomioita.
Neuvosto-Venäjän ja valkoisen Suomen välinen rauhansopimus allekirjoitetaan 14/10–20. Sen nojalla m.m. maanpetoksesta tuomituille Suomen poliittisille vangeille annetaan amnestia, jos eivät ole tuomitut myöskin valtiopetoksesta.
SKP:n illegaalinen äänenkannattaja »Proletaari» alkaa ilmestyä 20/11–20. Sisältää kirjoitukset: »Puolueemme uusien tehtävien edessä», »Lahtarit pakotettu rauhaan Neuvosto-Venäjän kanssa», »Miksi otamme osaa kunnallisvaaleihin», »Amsterdam—Moskova», »Armoako me kerjäisimme?» ja »Pietarista».
Vasemmistolaisten työläisten ja kommunistien valtaan joutuneen ammattiliittojen keskusjärjestön jäsenmäärä on vuoden aikana kohonnut 40.667 estä 59.470:een. Marraskuulla alkaa Helsingissä ilmestyä vallankumouksellisen vasemmistolaisen liikkeen päälehti »Suomen Työmies». Tammikuulla 1921 toimeenpannulla liittoäänestyksellä päättää Sosialidemokraattinen nuorisoliitto liittyä KNI:een. Helmikuun 8 p. julkaisee Turun hovioikeus tuomion Sosialistisen työväenpuolueen perustavassa kokouksessa 1920 valitun puoluetoimikunnan jutussa tuomiten sen jäsenet 1–4 vuoteen kuritushuoneeseen.
Täysistunnon päiväjärjestyksessä olivat seuraavat asiat: 1) KK:n toiminta yleensä ja erityisesti Venäjällä; 2) Suomen byron toiminta; 3) Tilanne Suomessa; 4) Kansainvälinen tilanne; 5) Profinternin toiminta ja kansainvälinen ammatillinen liike; 6) Tilanne Neuvosto-Venäjällä; 7) Eduskuntatoiminnan johtaminen; 8) Puolueen toiminta ulkopolitiikan alalla; 9) Karjalan kysymys; 10) Murha-oppositiosta.
Neljännen puoluekokouksen jälkeinen aika oli yleensä SKP:n ja vasemmistolaisen työväenliikkeen toiminnan voimistumisen aikaa. STP:n jäsenmäärä kohoaa 1921 ja 1922 vaihteessa 40.000. Luokkataistelu kärjistyy. Suurporvaristo hyökkää myös entistä häikäilemättömämmin vallankumouksellisen työväenliikkeen kimppuun. Jo kansainvälisenä nuorisopäivänä, marraskuun 4 p:nä 1921, pidetään Helsingin kaupungin garnisooni, suojeluskunnat ja laivasto taisteluvalmiina liikehtiviä työläisiä vastaan.
Joulukuulla syntyy lakko Onkilahden konepajalla Vaasan kaupungissa, johon metalliteoll. työnantajat uhkaavat vastata yleisellä työsululla. SKP:n, STP:n ja ammatillisen keskusjärjestön johto antavat työläisille kehoituksen valmistautua vastaamaan siihen yleislakolla. Sulkua ei tullut. Konepajan lakko päättyy useita viikkoja kestettyään työläisten tappiolla.
Samassa kuussa hyökkäävät suomalaiset valkobandiitit Neuvosto-Karjalaan. Ensimmäisenä kertoo siitä porvarilehdistä »Uusi Suomi» 15/12–21. Hyökkäyksen valmistelutarkoituksessa oli m.m. eversti Elfvengren ottanut yhteyden ukrainalaisten ja puolalaisten valkokaartilaisten kanssa saadakseen nekin esiintymään samanaikaisesti. Karjalaiset valkoemigrantit (60 edustajaa) pitävät jyväskylässä 4/12–21 kokouksen. Hyökkäysjoukot värvättiin pääasiassa suojeluskunnista, mutta myöskin armeijasta vapautettiin joukottain sotilaita ja upseereja. Englanti auttoi myös tätä hyökkäystä. Ylipäällikkönä oli entinen venäläinen upseeri Takkinen ja hänellä apulaisina Suomen armeijan upseerit, jääkärimajuri Herzen sekä jääkäriupseeri Talvela, Svinhufvud y.m. Eduskuntaryhmien keskuudessa agiteeraa erityisesti prof. Setälä voimakkaasti hyökkäyksen virallisen kannatuksen puolesta. Hallitus on virallisesti sitä vastaan. Rosvoretken järjestäjien puolesta murhataan sisäministeri Ritavuori Helsingin kadulla sentähden, että hän vastustaa hallituksen tuen antamista. Murhaaja Tandefelt julistetaan heikkojärkiseksi ja vapautetaan vankilasta 2–3 vuoden päästä. Sosialistinen työväenpuolue tekee sosialidemokraattiselle puolueelle ehdotuksen yhteisrintamasta taistelussa sotaa vastaan. Sosdem asettavat sen ehdoksi, että STP:n pitäisi myöntää, että muka Neuvostoliitto olisi myös rikkonut Tarton rauhansopimusta ja että sodanvastainen taistelu käytäisiin sosialidemokraattisten periaatteiden ja menettelytapojen mukaisesti. STP:n puoluetoimikunta kutsuu suurella julistuksella työläisiä taisteluun Neuvostoliiton puolesta. Vasemmistolaisia työväenlehtiä vastaan nostetaan joukottain syytteitä. »Suomen Työmies» sai yhdellä kertaa noin 100 syytettä.
Tammikuun 26 p. julkaisee Sosialistisen Työväenpuolueen puoluetoimikunta julistuksen »Suomen työtätekevälle väestölle. Taisteluun Neuvostoliiton puolesta. Karjalan työtätekeville turvattava mahdollisuus työskennellä rauhassa riippumattomuutensa puolesta.» Julistuksessa paljastetaan sosialidemokraattisen puoluejohdon kieltäytyminen yhteisestä taistelusta sotaa vastaan ja torjutaan sen syytös siitä, että Neuvostoliitto ei olisi muka noudattanut Tarton rauhansopimusta. »Neuvosto-Venäjä, joka on ensimmäinen valtio maailmassa, jossa valtiollinen ja taloudellinen valta on työväenluokan käsissä, on toteuttanut käytännössä sosialismin periaatteet myös kansojen itsemääräämisoikeuden suhteen. Se on taannut kaikille naapurikansoille niiden taloudellisen ja valtiollisen riippumattomuuden.» Niin myöskin Suomelle. Samalla tavalla on Neuvosto-Venäjä suhtautunut myöskin Karjalaa kohtaan. Sen jälkeen muistutetaan Suomen riippuvaisuudesta englantilaisesta ja ranskalaisesta pääomasta. Suomen talous on lamassa, jonka tähden suurkapitalistit koettavat päästä lisäämään voittojaan Karjalan valtauksen kautta. Se on sodan syy. STP kutsuu kaikkia työtätekeviä taisteluun Neuvosto-Venäjää vastaan suunnattua sotaa vastaan. — Julistuksen johdosta vangitaan 30 puolueen toimihenkilöä ja tuomitaan kukin 3–4 vuodeksi kuritushuoneeseen. Vangittujen toimitsijain tilalle valitsee puolue heti uudet. Kaikkialla maassa pidetään suuria mielenosoituksia vainoja vastaan tunnuksilla: »Jokainen työläinen ja työläisnainen yhteiseen taisteluun taantumusta vastaan». »Puolueellemme on taattava toimintaoikeus. — Vangitut toverit on vapautettava. — Karjalan retkeä avustaneita liikkeitä on boikotettava» jne. Avoimessa kirjeessä vaaditaan myöskin sosialidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmää taisteluun sortotoimenpiteitä vastaan. Julistus 12 p helmikuuta päättyy sanoilla: »Emme salli suomalaisten valkokaartilaisten vuodattaa pisaraakaan Suomen ja Venäjän proletariaatin verta. Taisteluun kapitalistien sortosuunnitelmia ja väkivaltatoimenpiteitä vastaan, taisteluun oikeuksiemme puolesta, taisteluun proletariaatin vapauden puolesta.»
Helmik. 2 p. tekevät Pohjola-Suomessa 400 metsätyöllistä SKP:n johdolla kapinan häiritäkseen valkoisten rosvojen hyökkäystä Neuvostoliiton alueelle. Paikalla olevat valkoisten joukot riisutaan aseista, vallataan ruoka- ja asevarastot. Kapinalliset siirtyvät ilman taistelua Neuvosto-Karjalan puolelle.
Helmikuun 11 p:nä päättyy valkoisten rosvojen retki Neuvosto-Karjalaan tappiolla. Perääntyessään ajoivat valkoiset Suomeen 11.000 Karjalan asukasta ja näiden omaisuuden.
Suomen Ammattijärjestön keskuudessa 15/3–22 toimitetussa yleisäänestyksessä annetaan 12.215 ääntä Profinterniin liittymisen puolasta ja 5.975 ääntä Amsterdamiin liittymisen puolesta. (V. 1921 alussa oli toimitetttu äänestys Amsterdamiin liittymisen ja riippumattomuuden välillä, jolloin edell. sai 4.765 ja jälkimmäinen 10.930 ääntä). Hajoittamista peläten ei päätöstä Profinterniin liittymisestä panna julkisesti käytäntöön, mutta faktillinen yhteys Profinternin kanssa on jatkuvasti olemassa.
Huhtikuussa 1922 vangitaan ja tuomitaan satoja kommunistisia nuoria julistuksen »Herää, käy taisteluun» levittämisestä. Huhtikuun 12 p ryhtyvät Varkauden tehdasalueen kaikkien tehtaitten n. 1500 työläistä lakkoon palkkojen korottamisen puolesta. Paikallinen ammatillinen luottamusmies ja useita lakkolaisia vangitaan ohranan toimesta. 1000 perheelle annetaan määräys muuttaa pois tehtaan asunnoista. Häädöt toimittaa suojeluskunta. Paljon aseellisia rikkureita. Ammatillisten järjestöjen johto horjuu. Kompuolueen johdon ohjeet tulevat myöhään. Lakko päättyy 7/7–22 työläisiä nöyryyttävillä ehdoilla. Heinäk. 1–3 p osallistuu kompuolueen vaikutuksen alaisena oleva Sosialistisen Työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto ensi kerran parlamenttivaaleihin ja saa 128.161 ääntä ja 27 edustajaa. Sosialidemokraattinen puolue saa 53 paikkaa entisen 78 paikan sijaan, porvaripuolueille jää 120 paikkaa. Vaalien yhteydessä tehdään sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton puolesta sosialidemokraattiselle puolueelle tarjous yhteisestä vaaliliitosta sillä ehdolla, että se sitoutuu eduskunnassa kaikin voimin toteuttamaan 13 punktia sisältävää ohjelmaa, joiden joukossa oli m.m.: 1) Poliittisten vankien vapauttamisen ja niille kansalaisoikeuksien palauttamisen sekä emigranttien maahan palaamisoikeuden puolesta. 2) Työväen puolueiden täydellisen toimintavapauden, myöskin sosialistisen työväenpuolueen toimintavapauden puolesta. — — 11) Kaiken maanvuokran lopettaminen ja yksityisen ja valtion maan luovuttaminen niille, jotka sitä viljelevät. — — 13) Turvata rauha Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä kuin myöskin muiden maiden välillä. Sosdem puolueen johto hylkäsi tämän ehdotuksen.
Pohjois-Suomessa alkaa 3/7–1922 171 saha-, satama- ja kuljetustyöläisen lakko, jonka valmistelukaudella ohrana oli jo vanginnut ammatillisten järjestöjen keskusjärjestön puheenjohtajan M. Väisäsen ja ammatillisen piirijärjestön johdon 5 jäsentä, jotka kaikki tuomitaan 3–6 vuoteen kuritushuoneeseen ja Ammattijärjestön toiminta selitetään valtiopetokselliseksi. SKP neuvoo kehittämään toisten työläisten liikettä lakon tueksi, mutta ammatillisen liikkeen johto laahaa opportunistisesti työläisten jälessä. Työläiset saavuttavat tuloksia vain joillakin sahoilla, mutta satamatyöläiset häviävät taisteltuaan 3 kk. — Heinäkuussa nostetaan eri puolilla maata syytteitä ja vangitaan työläisiä Neuvosto-Venäjän nälänhätäisten avustamiseksi käydyn kamppailun johdosta.
Päiväjärjestyksessä ovat seuraavat asiat: 1) Poliittinen tilanne ja puolueen toiminnan linja ja taktiikka; 2) Maatalouskysymys ja maaseudun työtätekevien mobilisoiminen puolueen puolelle; 3) Organisatooriset kysymykset; 4) Marxilainen valistustyö; 5) Työ ammatillisissa ja osuustoiminnallisissa järjestöissä; 6) Työ naisten keskuudessa. Hyväksytään puolueen taktiikkaa koskevassa päätöslauselmassa m.m. puolueen vaatimukset talonpoikaiskysymyksessä, jotka sitten viides puoluekokous vahvistaa. Saksan tapausten johdosta keskeytetään puoluekonferenssin työ, joten osa päätöksiä jää keskeneräisiksi.
KK:n täysistunnon ja puoluekonferenssin välisellä ajalla sattuneista tärkeimmistä tapauksista on m.m. mainittava se, että tammikuussa 1923 alkaa ilmestyä puolueen illegaalinen sotilaslehti »Puna-sotilas». Kommunistien v. 1920 valtaama Suomen sosdem nuorisoliitto lakkautetaan 11/4–23. Syyksi esitetään päätös KNI:een liittymisestä. Huhtikuussa syytetään Turun hovioikeudessa 20 työläistä Kominternin III kongressiin ja SKP:n IV puoluekokoukseen osanotosta. Huhtik. 5 p. ryhtyy 1.100 satamatyöläistä Helsingissä lakkoon, jota sosdem lehdet epäilevät »aiheettomaksi» ja vaativat työläisiä eroamaan ammatillisista järjestöistä, koska niitä johtavat kommunistit. Lakko päättyy työläisten häviöllä. 6/5–1923 perustetaan uusi legaalinen Sosialistinen Nuorisoliitto, joka pian kerää riveihinsä 9000 nuorta työläistä. Se hajotetaan 2/12–23. Vielä kerran yritetään legaalista nuorisoliittoa nimellä Suomen Sosialistinen Nuorisoliitto, joka sekin hajotetaan. Uuden vallankumouksellisen joukkopuolueen, Suomen Työväenpuolueen perustava kokous pidetään Helsingissä 15/5 kun vanhaa legaalista vasemm. puoluetta uhkaa juuri hajoitus. 3/8 vangitaankin yli 200 vasemmistolaisen liikkeen toimitsijaa ja kaikki sen parlamenttiedustajat. Sos. Työväenpuolue, sen alajärjestöt ja kaikki legaaliset lehdet lakkautetaan hallinnollisella määräyksellä. Kirjapainot suljetaan. Paljon kotitarkastuksia.
Elokuun 11 p. v. 1923 julkaistaan KI:n TpK:n julistus »Suomen lahtarivaltaa vastaan! Kaikkien maiden työläisille!» Sos. Työväenpuolueen hajoittamisen ja työläisten vainoamisen johdosta. Kuvattuaan hajoitetun joukkopuolueen syntyä ja toimintaa sanotaan julistuksessa: »Nyt tekee KI sen, mitä se ei tätä ennen ole Suomessa tehnyt: se kutsuu Suomen taistelevaa työväkeä kokoontumaan yksinomaan Kommunistisen Puolueen vallankumouksen lipun alle! Samalla KI kehoittaa kaikkien maiden vallankumouksellista työväkeä lausumaan tuomionsa Suomen lahtarivallalle. — Ojentakaa uskollinen kätenne uljaille suomalaisille luokkaveljille! — Alas Suomen lahtarivalta! Eläköön köyhälistön vallankumous!»
Puoluekokouksen edellä pidettiin KK:n täysistunto puoluekokouksen valmistelua varten. Siinä käsiteltiin: 1) Poliittinen tilanne ja puolueen bolshevisoiminen. 2) Puolueen toiminta eri aloilla. 3) Kansainvälinen tilanne. Puoluekokouksessa käsiteltiin seuraavat kysymykset: 1) Valtiollinen asema ja puolueen toiminta, 2) Puolueen taktiikka, 3) Puolueen organisatoorinen rakentaminen, 4) Työ ammatillisessa liikkeessä, 5) Julkiset vaali- ja valistusjärjestöt, 6) Eduskuntatyö ja kunnallinen toiminta, 7) Sanomalehdet, 8) Talonpoikaiskysymys y.m.
Puoluekokousta edeltäneeltä ajalta on erityisesti mainittava puolueen suorittama työ vasemmistolaisen työväenliikkeen uudelleen järjestämiseksi siihen kohdistettujen ankaroiden vainojen jälkeen. Niinpä 19 p. syyskuuta 1923 perustetaan Ammatillisten liittojen nimessä lakkautettujen vasemmistolehtien tilalle päivälehti »Työväenjärjestöjen Tiedonantaja» ja pian sen jälkeen kuvalehti »Itä ja länsi» ja nuorisolehti »Liekki». Sitä seuranneina vuosina perustetaan jatkuvasti uusia lehtiä, niin että niitä 1929 lopussa on 3 jokapäiväistä ja 3 kolme kertaa viikossa ilmestyvää.
Yksi Suomen työväenliikkeen uranuurtaja Yrjö Mäkelin kuolee veronaalimyrkytykseen Helsingin ohranassa 20 p. syysk. 1923. Toimien vasemmistolaisen lehden »Pohjan Voiman» toimittajana Oulussa oli hänet vangittu STP:n hajoittamisen yhteydessä.
Turun hovioikeuden päätöksellä tuomitaan 26 p. kesäk. 1924 189 legaalisen vallankumouksellisen vasemmistoliikkeen aktivistia kuritushuoneeseen yht. 380 vuodeksi.
Parlamenttivaaleissa 1-2/6–24 saa kompuolueen vaikutuksen alaisena oleva sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto 91.114 ääntä ja 18 edustajaa, vaikka se lehtien ja vasemmistojärjestöjen lakkauttamisen tähden ei voikaan kehittää riittävää vaaliagitatiota. Sosdem johtamain työläiskooperatiivien edustajakokouksessa heinäk. esiintyy ensi kerran vallankumouksellinen oppositio. Elokuussa alkaa ilmestyä SKNL:n illegaalinen lehti »Nuori Kommunisti».
Tammikuun 10 p. 1925 suoritetaan presidentin valitsijamiesvaalit. Kompuolueen vaikutuksen alaisena toimiva Sosialistisen työv. ja pienviljelijäin vaaliliitto saa vain 41.000 ääntä. SKP:n paikallisjohdossa opportunistista vastarintaa emigrantin (tov. O. W. Kuusisen) presidenttiehdokkaaksi asettamista ja työväen ja talonpoikain hallituksen tunnusta vastaan. Puolueen johto suorittaa vaalien johdosta ja niissä tehdyistä virheistä yksityiskohtaisen kritiikin. Saman vuoden helmikuussa perustetaan illegaalinen Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto, KNI:n osasto.
Puoluekonferenssissa käsiteltiin seuraavat asiat: 1) Valtiollinen tila ja puolueen lähimmät tehtävät; 2) Sotilastyöstä; 3) Agitatio- ja propagandatyöstä; 4) Työ ammatillisen liikkeen alalla; 5) Julkisista valtiollisista joukkojärjestöistä; 6) Työläisnaisten edustajaliikkeen kehittämisestä; 7) Lähimmistä tehtävistä osuustoiminnan alalla; 8) Nuorisotyöstä; 9) Urheilukysymys.
Viidennen puoluekokouksen jälkeen elpyy vasemmistolainen työväenliike verrattain nopeasti. Hajoitetun joukkopuolueen STP:n tilalle perustettiin SKP:n alotteesta suuri joukko eri nimisiä paikallisia järjestöjä, jotka muodostuivat vallankumouksellisen työväen legaalisen toiminnan keskukseksi. Samoin voimistuu ammatillinen liike, jonka johdosta sosialidemokraattiset johtajat alkavat avonaisen hajoitustyön sitä vastaan. Ohrana myöskin kiristää alituisesti toimintaansa.
Syyskuussa 1925 tekee Suomen Ammattijärjestö Englannin ja Venäjän ammattijärjestöille kyselyn, voisiko se mahdollisesti liittyä englantilais-venäläiseen yhteyskomiteaan. Marraskuussa tulleissa vastauksissa suositellaan molemmilta tahoilta toistaiseksi vain informatioyhteyttä. Lokak. 4 p. hajoittaa ohrana Helsingissä kansainvälisen nuorisopäivän johdosta järjestetyn juhlatilaisuuden. Useita sen järjestäjiä vangitaan. 5 p. marrask. vangitaan legaalisen Sosialistisen Nuorisoliiton johto ja paikallinen aktiivi, takavarikoidaan arkisto. Liitto hajoitetaan. 45 nuorta tyttöä ja poikaa tuomitaan kuritushuoneeseen 71 vuodeksi. Kuultuaan tuomion (29/6–26) huutavat nuoret oikeudessa: »Eläköön Komintern» ja laulavat Internationalen. 12/12–1925 lakkautetaan vasemmistolaisen työväenliikkeen päälehti »Työväenjärjestöjen Tiedonantaja» määräajaksi. 3–4/12–25 suoritetaan kunnallisvaalit koko maassa. Sos.työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto asettaa itsenäiset ehdokaslistat 23 kaupunki- ja 112 maalaiskunnassa, saaden valituksi 618 edustajaa ja liitossa sosdem työväenyhdistysten kanssa noin 400 edustajaa.
Tammikuun 17 p. 1926 valitsevat sosdem johtajat salaisessa kokouksessa komitean työskentelemään yhtenäisten ammattiliittojen hajoittamiseksi. Vaasan kaupungissa lakkautetaan 10/3–26 10 paikallista ammattiosastoa vallankumouksellisen toiminnan tähden, syynä m.m. poliittisten vankien avustaminen. S. Ammattijärjestön edustajakokous 7/5–26. Vallankumouksellinen vasemmisto saa 78 % edustajia valitessa annetuista äänistä. Hajoituksen estämiseksi annetaan sosdemeille 1⁄3 paikkoja johdossa ja tehdään eräitä muita myönnytyksiä puolueen ja KI:n ohjeiden mukaan. Kokouksen komfraktia kannattaa vastoin puoluejohdon ohjeita sosdem Paasivuoren valitsemista AJ:n puheenjohtajaksi. Tämän jälkeisenä aikana vuoteen 1928 mennessä saavuttavat vallankumoukselliset työläiset kompuolueen johdolla enemmistön metalli-, rakennus-, kuljetus-, nahkateollisuus, ravinto- ja elintarvetyöläisten liitoissa.
Vehmersalmen (Kuopion läänissä) kadon johdosta hätään joutuneet talonpojat vaativat 14/7–1926 vanhojen velkojen, verojen ja verorästien mitättömiksi julistamista sekä korotonta avustusta valtiolta. Tällaisia kokouksia pidetään kaikkialla Savossa ja Pohjois-Suomessa.
23/8–26 päättyvät Pohjois-Suomessa 6 viikkoa kestäneet saha- ja lautatarhatyöläisten ja satamatyöläisten lakot. Ammattiliittojen opportunististen johtajain horjunnan ja saboteerauksen sekä SKP:n jäsenten laiminlyöntien ja virheiden tähden saavuttivat työläiset niissä vain osittaisen voiton.
Konferenssin päiväjärjestys: 1) Poliittinen tilanne Suomessa, sodan vaara ja puolueen lähimmät tehtävät; 2) Puolueen organisatooriset tehtävät nykyhetken tilanteessa; 3) Työ armeijassa; 4) Työväen poliittisten ja taloudellisten legaalisten joukkojärjestöjen toiminnan kehittäminen nykytilanteessa; 5) Talonpoikaisto ja taistelu sodanvaaraa vastaan. 6) Työ nuorison keskuudessa: 7) Suhde NKP(b):ssä olevaan oppositioon.
Tämän ja edellisen puoluekonferenssin välinen aika on suurelta osalta sosialidemokraattisen hallituksen toiminta-aikaa. Hallitus muodostetaan Väinö Tannerin johdolla 11 p. joulukuuta 1926. Tämä oli ensi kerta kun sosialidemokraatit menivät valkoisen Suomen hallitukseen. Se merkitsi askelta eteenpäin sosialidemokratian fasisoitumisen tiellä. Sosialidemokraatit ovat hallituksessa vuoden, toteuttaen täydellisesti porvariston politiikkaa. Pääministeri Väinö Tanner ottaa vastaan presidentin puolesta sotilasparaadin ja sotaministeri Kalle Heinonen kiittää vuoden vaihteessa suojeluskuntia hyvästä toiminnasta, sisäministeri Rieti Itkonen tilaa innoissaan ulkopuolella budjetin sotalaivan ja täytyy erota kesken aikaa. Hänen seuraajansa Olavi Puro panee toimeen postisensuurin ja kehoittaa poliiseiksi ottamaan vain suojeluskuntalaisia. Sosdem hallitus kieltäytyy allekirjoittamasta hyökkäämättömyyssopimusta Neuvostoliiton kanssa. Päinvastoin lähettelee yleisesikunta sen aikana hyvin ahkeraan terrorististen tekojen suorittajia Neuvostoliittoon. Ulkoministeri Voionmaa karkoittaa erään valkoemigrantin liian julkean toiminnan tähden, mutta kehoittaa häntä kolmen päivän päästä palaamaan hiljaa maahan takaisin. Hallituksen vallassa ollessa vangitsee ohrana yli 60 työläistä kommunistisesta toiminnasta syytettynä.
Marraskuun 4 päivänä 1926 sytyttävät fasistit palamaan vasemmistolaisen työväenlehden kirjapainon Helsingissä. Tuli saadaan sammutettua, matta ehti se tuottaa suurta vahinkoa kirjapainolle.
Joulukuussa pidetään Tukholmassa skandinavialais-baltialainen ammattiyhdistyskonferenssi. Suomen Ammattijärjestön edustajat ehdottavat päätöslausetta taistelussa ammatillisen yhtenäisyyden puolesta, suhteiden solmiamisesta Neuvostoliiton ammatillisten järjestöjen kanssa ja taistelusta fasismia ja rikkuriutta vastaan. Nämä ehdotukset hylättiin kaikilla äänillä Suomen ja yhden Norjan edustajan ääntä vastaan. S. Ammattijärjestö uhataan eristää Amsterdamiin kuuluvista liitoista, jos se ei luovu taistelemasta Amsterdamin Internationalea vastaan.
Toukokuun 21 p. 1927 julistavat metallikapitalistit koko maata käsittävän sulun käsittäen 10.000 metallityöläistä. Kestää 7 kk. ja päättyy työläisten osittaisella voitolla 19/12–27. Sosdem ministerin onnistui vietellä metallityöntekijäin ammattiliiton johdon luopumaan lakkolaisten alkuperäisistä vaatimuksista. Työtaisteluja yli koko maan. Niiden luku ou kasvanut vuosi vuodelta. V. 1926 oli 18 lakkoa, joihin osallistui 1921 työläistä, v. 1926 oli 78 lakkoa ja osallistui 10.210 työläistä, v. 1927 oli 70 lakkoa ja osallistui 13.368 työläistä ja v. 1928 oli 93 lakkoa ja osallistui 37.000 työläistä.
Työläisurheilijain liiton edustajakokous 20/6–1927. Sosdem estävät 40 perusjärjestön vasemmistol. edustajan kokoukseen pääsyn ja kaappaavat sillä tavalla liiton johdon täydellisesti itselleen.
Parlamenttivaalit 1–2/7–1927. Kompuolueen vaikutuksen alainen sos. työv. ja pienviljelijäin vaaliliitto sai 108.566 ääntä ja 30 edustajaa, lisäten äänimääräänsä n. 17.000 ja edustajien lukua 2:lla. Sosdem saavat 60 edustajaa.
KK:n kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavat kysymykset: 1) Suomen taloudellis-valtiollinen tila ja puolueen toiminnan pääsuunta; 2) Vuoden 1928 kunnallisvaalitaistelun opetuksista.
Puoluekonferenssin päiväjärjestys: 1) Suomen taloudellis-poliittinen tilanne ja puolueen lähimmät tehtävät; 2) Puolueen organisatoorinen tila ja lähimmät tehtävät; 3) Taloudelliset taistelut ja ammatillinen liike; 4) Puolueen toiminnasta eri aloilla; 6) SKNL:n tilasta ja lähimmistä tehtävistä; 6) Neuvostoliiton sosialistisesta rakennustyöstä.
Työväenluokan taisteluja seitsemännen puoluekonferenssin jälkeen 1927 luonnehtivat seuraavat tärkeimmät tapahtumat:
Marraskuulla 1927 pidetään suuria mielenosoituksia eri puolilla maata taantumusta vastaan.
Tammikuun 27 päivänä 1928 tulee kuluneeksi 10 vuotta Suomen työväen vallankumouksesta. KK julkaisee teesit sen opetuksista. Työläiset järjestävät kaikkialla maassa sen johdosta kokouksia. Ohranan vainoja. Kaksi vasemmistolaista työväenlehteä tuomitaan lakkautettavaksi tätä koskevien kirjoitusten johdosta, toinen 2 ja toinen 3 kk:ksi ja vastaavat toimittajat vankilaan, yht. 2 v. 3 kk. Vainojen johdosta esittää sos. työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmä välikysymyksen eduskunnassa (26/3).
15–19/2–28 on Suomen, Norjan ja Neuvostoliiton ammattijärjestöjen yhteinen konferenssi Köpenhaminassa yhteistyösopimuksen solmiamista varten. Sosdem johtajat alkavat taistelun sopimusta vastaan, erityisesti hyökäten siinä olevan sodan vastustamispykälän kimppuun. S. Ammattijärjestön johto viivyttää sen ratifioimista Ammattijärjestön hajottamista peläten. SKP:n johdossakin jonkun aikaa horjumista sotapykälän vahvistamisen suhteen. V. 1929 järjestää ammatillisen keskusjärjestön johto perusjärjestöissä sopimuksen puolesta laajan kamppailun, kannattaen joukot kaikkialla sen ratifioimista. SKP:n KK:n kiinteä ohje oli jo 1928 kesästä lähtien ollut sen viipymätön ratifioiminen.
Sosdem puoluejohto erottaa 15/4–1928 Satakunnassa puolueesta 58 työläistä muka kommunistisen propagandan tähden.
18/4–28 vangitaan eri puolilla maata noin 50 työläistä syytettynä SKP:n jäsenyydestä, joukossa useita SKP:n illegaalisia toimitsijoita. Provokaattorien ilmiantoja. Vangitaan (4/5) m.m. SKP:n KK:n jäsen, vanha bolshevikki Adolf Taimi, joka tuomittiin 16 vuodeksi kuritushuoneeseen. Samoin S. Ammattijärjestön kommunistinen sihteeri Arvo Tuominen. Suuria työläisten vastalausekokouksia vangitsemisia vastaan ja illegaalisen SKP:n puolesta useiden viikkojen ajan. Perustetaan legaalinen vangittujen työläisten puolustuskomitea.
Huhtik. 1928 pidetään Suomen ja kolmen skandinavialaisen puutyöntekijäin liiton yhteistyökonferenssi Tukholmassa. Suomen liiton edustajat ehdottavat kutsuttavaksi myös Neuvostoliiton puutyöntekijäin liittoa mukaan. Ehdotus hyljätään. Suomen liitto solmii yksin ystävyyssopimuksen Neuvostoliiton puutyönt. liiton kanssa. Sosdem alkaessa ankaran sodan sitä vaataan ei liiton opportunistinen johto sopimusta ratifioinut, jonka johdosta saa paheksumislausunnon liittoneuvostolta.
1/6–28 on 2 tunnin vastalauselakko ja suuri mielenosoitus Helsingissä kommunististen työllisten joukkonvangitsemisten johdosta. Kesäk. 2 p. alkaa koko maata käsittävä satamatyöläisten lakko (29 satamassa). Lakossa 12.000 työllistä. Lakko jatkoi kevääseen 1929, ollen sillä selvästi poliittinen luonne. Valtiovalta painostaa kaikella tavalla lakkolaisia. Sosdem johtajat ovat lakkoa vastaan ja ottavat suojelukseensa lakon pettureiksi ryhtyneet työläiset. Sosdem johtajat estävät myös paperityöläisten yleislakon syntymisen ja tekevät Nokian Kumitehtaalla työnantajan kanssa sopimuksen lakkolaisten ja asianomaisen ammattiliiton selän takana.
SKP:n 10-vuotispäivän johdosta kääntyy KK 29/8–1928 lyhyellä julistuksella puolueen jäsenten ja pitemmällä työläisten ja talonpoikain puoleen. Jälkimäisessä viitataan siihen, että v:n 1918 työväen vallankumouksessa Suomessa ei ollut kommunistista puoluetta ja osotetaan, miten välttämätöntä se on työtätekevien voiton saavuttamiseksi. »SKP on osallistunut kaikkiin työväenluokan taisteluihin, jonka takia porvaristo sitä vainoo, järjestäen 1920 Pietarissa sen johtohenkilöiden murhat ja nytkin on luokkaoikeuden edessä puolensataa työläistä syytettynä siihen kuulumisesta. Kaikkialla maailmassa varustautuvat työtätekevät taisteluun, johon SKP kutsuu myös teitä.» »Eläköön Suomen työväen ja talonpoikain taisteluliitto!» »Toteutukoon työtätekevän kansan oma valta!»
Vasemmistolaisten työväenjärjestöjen järjestämiä veromaksajain kokouksia toimeenpannaan kaikkialla maassa.
Työväen Urheiluliiton sosdem johto erottaa 3/9–28 liitosta Moskovassa Spartakiaadeissa käyneet työläisurheilijat.
SKP:n toimintaan osallistuneina tuomitaan 28/9–28 46 toveria 121 vuodeksi kuritushuoneeseen. Työväen vastalausekokouksia sen johdosta.
4–5/12–28 valtaa Sosial. työläisten ja pienviljelijäin vaaliliitto koko maata käsittävissä kunnallisvaaleissa 100 uutta paikkaa. SKP ja vaaliliiton johto tekevät vaalitaktiikassa ja vaaliohjelmassa opportunistisia virheitä, joita Komintern arvostelee.
Toukokuun 12 p. pidetään S. Ammattijärjestön 8:s edustajakokous, jossa on 105 vallankumouksellisen työväestön edustajaa ja 28 sosdem edustajaa. Sosdem koettavat hajoittamisuhkalla ajaa vaatimuksiaan läpi. Vastoin SKP:n johdon ohjeita tekikin kokouksen vasemmistolainen enemmistö sosdemeille opportunistisia myönnytyksiä. Tästä huolimatta poistuivat sosialidemokraatit kokouksesta ja ryhtyivät perustamaan omaa hajoitusjärjestöään.
KI:n TpK:n Politsihteeristö käsittelee kesäk. 1929 SKP:n ja vasemmistolaisen työväen vaalitaktiikkaa v:n 1928 lopussa suoritetuissa kunnallisvaaleissa, osottaen siinä tehdyn joukon oikeistolaisia virheitä, todeten tyydytyksellä, että SKP oli ne itsekin myöntänyt ja suorittanut »niiden suhteen mitä säälimättömimmän, oikean ja päättävän arvostelun». »Nämä yksinomaan oikeistolaiset virheet kunnallisvaalien aikana osoittavat, että päävaara, joka tänä aikana uhkaa Suomen vallankumouksellista liikettä ja myös Suomen kommunistista puoluetta, on oikeistolaisen opportunismin vaara, mitä vaaraa vastaan puolueen kokonaisuudessaan tulee käydä mitä päättävintä ja säälimättömistä taistelua.»
Sodanvastaisia mielenosoituksia elokuun 1 p:nä kaikissa suuremmissa kaupungeissa ja teollisuuskeskuksissa. Yhteenottoja poliisin kanssa.
Päiväjärjestys: 1) Taistelusta oikeisto-opportunistisia luopioita vastaan; 2) Lähimmän ajan taloudelliset taistelut ja puolueen tehtävät; 3) Kunnallisen toiminnan ohjaamisesta; 4) Nuorisokysymys.
Syyskesästä 1929 lähtien kärjistyvät työläisten ja porvariston välit hyvin nopeasti. Fasistit tekevät jo ensimmäisiä hyökkäyksiään työväenjärjestöjä vastaan.
Lokakuun vallankumouksen 11-vuosipäivän johdosta on 7/11–1929 mielenosoituksia ja kokouksia useissa kaupungeissa. Poliisi hyökkää useissa paikoissa pamppuineen mielenosoittajien kimppuun.
11–18/11–29 on noin 500 poliittisen vangin nälkälakko kolmessa vankilassa yhtäaikaa. Suuria vastalausekokouksia kaikkialla maassa, joita poliisi hyökkää hajoittamaan. Joukot vaativat yleislakkoa, jonka ammatillisen keskusjärjestön johto, siihen kuuluvien kommunistien sitä vastustamatta, julistaa ilman valmistusaikaa kahden päivän ajaksi. Sosdem puolueen johto ja amm. liittojen sosdem johtajat kieltävät työläisiä lakkoon lähtemästä. Lakkoon lähtee n. 20.000 käsittävä työläisten etujoukko. Pula-aikaa hyväkseen käyttäen erottavat työnantajat monilta työpaikoilta kokonaan lakkoon osallistuneen kommunistisen aktiivin. »Marraskuun suurlakkoyritys ja sen epäonnistuminen muutti työväen vallankumouksellisen luokkarintaman asemaa siten, että se joutui aikaisemmasta hyökkäyspitoisesta suunnasta puolustusasenteeseen. Puolueemme opportunistinen passiivisuus marraskuun suurlakkoyrityksen yhteydessä ei voinut jäädä seurauksitta vastaisuudessa». (SKP:n puoluekonferenssin päätöksestä 1930).
23–24/11–1929 vallankumouksellisen nuorison opiskeluryhmien henkiset kilpailut Lapualla, jolloin paikalliset lapualaiset hyökkäävät kilpailupaikalle ja repivät esiintyjien päältä pois punaiset puserot muka venäläisyyden tunnusmerkkeinä. Tämä oli merkkinä fasistien yleiseen mobilisoimiseen Suomessa.
Joulukuun 12 p. 1929 esittää maalaisliittolainen hallitus eduskunnalle ehdotuksen yhdistyslain muuttamisesta siten, että sen mukaan olisi helpompi estää kaikenlaisten vasemmistolaisten työväenjärjestöjen toiminta. Fasistiset järjestöt lähettävät eduskuntaan lähetystöjä vaatimaan ehdotuksen hyväksymistä. Hallitus uhkaa myös muussa tapauksessa erota. Suuri osa sosialidemokraattista eduskuntaryhmää kannattaa esityksen hyväksymistä. Lopullisessa äänestyksessä poistuu 18 sosdemia pois istuntosalissa ja sillä tavalla auttavat kiristyslain puoltajat pääsemään voitolle. Hallituksen samoin painovapauslakiin ehdottama muutos ei saa ehdotonta enemmistöä ja menee yli vaalien.
Maaliskuun 15 p. 1930 pidetään Lapualla uuden fasistisen järjestön »Suomen Lukon» kokous, jossa esitetään m.m. seuraavat vaatimukset: 1) Kaikkien vasemmistolaisten työläisten lehtien lakkauttaminen siitä huolimatta, julkaiseeko niitä kommunistinen puolue tai legaaliset vasemmistolaiset järjestöt. 2) Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin edustajat ajettava pois eduskunnasta ja vangittava. 3) Kaikki työväen legaaliset järjestöt ja liitot hajoltettava, jotka aatteellisesti kannattavat kommunistien »maanpetoksellista» toimintaa. 4) Luokka-ammattiliittojen on lakkautettava vuoden 1918 kansalaissotaan osallistuneiden valkoisten terrorisoiminen työpaikoilla. Nämä vaatimukset esitettiin lähetystön kautta hallitukselle ja presidentille, jotka ilmoittivat myötätuntonsa »isänmaallisten» kansalaisten alotteen johdosta.
Maaliskuun 28 p. 1930 hyökkäävät fasistit Vaasan kaupungissa vallankumouksellisen työväen lehden kirjapainoon ja tekevät siellä hävitystyötä.
Päiväjärjestys: 1) Taloudellinen ja valtiollinen tila ja puolueen tehtävät. 2) Taloudelliset taistelut ja puolueen lähimmät tehtävät ammatillisen liikkeen alalla. 3) Puolueen lähimmät orgtehtävät. 4) Kommunistisen nuorisoliiton tila. 5) Neuvosto-Karjala.
Huhtikuun KK:n kokouksen jälkeen kasvoi fasististen joukkojen aktiivisuus nopeasti; ne toimivat täydellisessä yhteistoiminnassa hallituksen kanssa työläisiä vastaan. Jo toukokuun 1 p:llä kieltää hallitus kaikki vallankumouksellisen työväen mielenosoitukset, sosialidemokraateille sellainen oikeus jää. SKP:n johdolla niitä kuitenkin järjestetään eri puolilla maata. Kahakoita poliisin ja mielenosoittajain välillä. SKP:n KK:n julistuksessa esitetään m.m. seuraavanlaisia tunnuksia: »Ankara taistelu imperialistista sodanvaaraa vastaan. Kaikkien työtätekevien rintama lujaksi, sosialistisen isänmaan, Neuvostoliiton puolesta!» »Lapuan huoveja ja kaikkia lahtarihurttia vastaan koko köyhälistön luokkavoimalla.» »Jyrkkä ero kaikista opportunisteista.» »Alas lahtarien kätyrit — sosialifasistit ja koko II Internationale.» »Taistelu työttömyyden kirousta ja kapitalistista rationalisointia vastaan! Parempien palkkojen ja 7-tunnin työpäivän puolesta!»
Toukokuun 26 p. 1930 esittää hallitus eduskunnalle ehdotuksen laiksi, jonka mukaan ei ainoastaan kommunisteilta, vaan myöskin kommunismille myötämielisiksi epäillyiltä henkilöiltä kielletään kaikki poliittinen toiminta. Maaherroille annetaan oikeus valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa hyljätä kaikki sellaiset ehdokaslistat, joissa on ehdokkaina »epäisänmaallisesta» toiminnasta epäiltyjä henkilöitä. Samalla esitti hallitus myös uuden lakiehdotuksen painovapauslaiksi. Työläisten vastalausekokouksia painovapauden rajoittamista koskevaa lakiehdotusta ja fasismia vastaan useilla paikkakunnilla.
Kesäkuun 4 p:nä on Vaasan kaupungissa oikeusjuttu työväen lehden kirjapainon särkeneitä fasisteja vastaan. Fasistit keräävät maaseudulta palkalle n. 1600 mielenosoittajaa, jotka ryöstävät kommunistisen asianajajan tov. Salon ja pitelevät pahoin joitakin työläisaktivtateja. Kaikkialla maassa suuria työläisten vastalausekokouksia, mutta SKP ei kykene kehittämään niistä voimakkaampaa joukkoliikettä. Kuukauden lopulla alkavat fasistit kyydittää kommunisteiksi epäilemiään työläisiä ja heidän luottamusmiehiään, heittäen monia Neuvostoliiton rajalle ja joitakin murhatenkin.
Sisäministeri antaa 5/7–30 määräyksen sos. työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmän vangitsemisesta. SKP kehoittaa ryhmää demonstratiivisesti vetoamaan työläisiin sekä julistuksella että eduskunnan puhujalavalta, mutta ryhmä pakoilee opportunistisesti tätä tehtävää. Vasemmistotyöväen lehdet lakkautetaan, kirjapainot ja työväentalot takavarikoidaan, kaikki vanhat ammatilliset järjestöt julistetaan kielletyiksi ja niiden toimitsijoita ja muita vallankumouksellisia työläisiä vangitaan joukottain.
7/7–30 suorittavat fasistit »talonpoikaismarssin» Helsinkiin, johon porv. lehtien tietojen mukaan osallistui 12 tuh. talonpoikaa ja jonka tarkoituksena oli tukea fasistlkaappausta. Samana päivänä eroaa maalaisliittolainen hallitus vapaaehtoisesti ja sen tilalle tulee suurporvariston johtavan puolueen, kokoomuspuolueen ja sen johtavien miesten Svinhufvudin ja Virkkusen johtama hallitus. Pääministeriksi tulee Svinhufvud. Hallitukseen tulee myös maalaisliiton, ruotsalaisen kansanpuolueen ja edistysmielisen puolueen edustajia. Täten oli pystytetty suurporvariston fasistinen diktatuuri.
16/7 KI:n TpK:n Politsihteeristön päätös SKP:n lähimmistä tehtävistä, jossa todetaan »että fasistidiktatuuria toteutettaessa Suomessa ei SKP huolimatta lähenevän kaappauksen monilukuisista merkeistä, kyennyt itse valmistamaan eikä mobilisoimaan joukkoja, eikä tekemään minkäänlaista vakavaa vastarintaa. — »Tämän virheen juuret ovat ennen kaikkea opportunistisessa käytännössä ja legalistisissa pyrinnöissä, jotka todistavat sosialidemokratian jätteitä SKP:n riveissä vielä löytyvän.»
Päiväjärjestys: 1) Valtiollinen tila ja puolueen lähimmät tehtävät. 2) Talonpoikaisliike ja puolueen tehtävät siinä. 3) Nuorisokysymys. Hyväksytään julistus Suomen työtätekeville talonpojille ja maalalsköyhälistölle.
Vuoden 1930 ja 1931 puoluekonferenssien välinen aika on vielä suureksi osaksi fasistisen diktatuurin lujittumisen aikaa. Suurempia joukkoliikkeitä ei vielä tällöin sitä vastaan esiinny, mutta puolue järjestää rivinsä uudelleen ja alkaa vakavan työn joukkojen mobilisoimiseksi ja niiden rohkeuden ja taisteluhalun kohottamiseksi.
Fasistiset parlamentin uusintavaalit 1–2/10–1930, joihin sosialistinen työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto estetään väkivallalla ottamasta osaa. Vasemmistolaisen työväen muilla nimillä esittämät ehdokaslistat miltei kaikki hyljätään. SKP:n KK kehoittaa julistuksessaan kaikesta huolimatta työläisiä ja työtätekeviä talonpoikia joukolla äänestämään »työtätekevän kansan todellisia edustajia, kommunisteja». »Poisjääminen ja boikottaminen merkitsee taistelusta luopumista». »Pois arkuus ja antautumismielialat!» »Alas fasistidiktatuuri ja pääoman valta!» »Alas sosialifasistit!» »Alas talonpoikain pettäjät — maalaisliittolaiset!» »Imperialistista sotaa vastaan — Neuvostoliiton puolesta!» »Eläköön työväen ja talonpoikain hallitus!» »Eläköön Neuvosto-Suomi!» Esitetään lyhyt taisteluohjelma, jossa on työläisten ja talonpoikain sen hetken tärkeimmät vaatimukset. Vaaleissa äänesti huomattava joukko entisiä vasemmistolaisia äänestäjiä vasemmistolaisten listojen puutteessa sosialidemokraatteja, joiden äänimäärä kohosi n. 50 % (kaikkien porv. puolueiden äänimäärä kohosi myös huomattavasti). Vasemmistotyöväki keräsi vain 111⁄2 tuhatta ääntä. SKP arvioi sentähden kärsineensä vaaleissa »täyden tappion». Tämä todisti, että »Suomen proletariaatti ei ollut vielä ainoastaan ymmärtämättä sitä, että sosialidemokraatit ovat fasismin liittolaisia, vaan vielä luulee, että ne muka taistelevat fasistidiktatuuria vastaan» (Politsihteeristö 28/11–30).
Suomen yleisesikunnan päällikön Walleniuksen määräyksestä kyyditsevät fasistit 15/10–1930 entisen presidentti Ståhlbergin Neuvostoliiton rajaa kohden tarkoitnksella murhata hänet rajalla GPU:n laskuun edistääkseen siten sodan syttymistä Neuvostoliittoa vastaan.
28/11–30 hyväksytään KI:n TpK:n Politsihteeristön päätöslauselma SKP:n taistelukyvyttömyyden syistä taistelussa fasismia vastaan, jossa m.m. todetaan, että SKP:n puoluekonferenssi »on pääasiassa oikein paljastanut puolueen taistelukyvyttömyyden syyt ja oikein osottanut perustehtävät, jotka ovat puolueen edessä» — »mutta ei vieläkään täysin käsitetty sitä syvää kriisiä, missä puolue elää», joten PS terotti, »että SKP:n KK:n on suunnattava kaikki ponnistuksensa siihen, että koko puolue käsittää puolueen kriisin koko syvyyden, todella pyrkisi sen voittamaan ja aikaansaamaan päättävän käänteen puolueen koko työssä, sen todellisen bolshevisoimisen».
SKP:n johdolla järjestettyjä toukokuun 1 p:n mielenosoituksia v. 1931 vain parissa paikassa koko maassa. Viaporissa panevat sotilaat toimeen punaliputuksen.
Käsitellään: 1) Tilanne Suomessa ja SKP:n lähimmät tehtävät; 2) Taloudelliset taistelut, työttömäinliike ja punaisen amm.liikkeen rakennustyö; 3) Taistelu sotaa vastaan ja SKP:n valmistautuminen sodan varalle; 4) Työtätekeväin talonpoikain ja maatyöläisten hätä ja 5) Nuorisoliiton tila.
Huomattavaa tätä edeltäneelle ajalle on joukkojen kasva aktiivisuus ja fasistisen rintaman sisäisten ristiriitojen entistä kärkevämpinä esiintyminen.
Oulussa kokoontuu 3/11–31 SKP:n paikallisen järjestön järjestämänä n. 1000 työläistä mielenosoitukseen työttömyyttä ja fasistijärjestelmää vastaan. Poliisi hajoittaa mielenosoituksen. Marraskuun 7 p:nä on Turun kaupungissa ensimmäinen todellinen joukkomielenosoitus v. 1930 fasistikaappauksen jälkeen. SKP:n kutsusta kokoontuu n. 5.000 työläistä mielenosoitukseen Lokakuun vallankumouksen vuosipäivän johdosta, mutta puolueen ja nuorisoliiton aktiiviryhmät eivät esiintyneet.
Suomen työväen vallankumouksen 14-vuotispäivän ja LLL-viikon mielenosoitukseen kokoontuu Turun kaupungissa SKP:n kutsusta tammik. 21 p. 1932 6–7000 työläistä. Nyt aktiivi esiintyy. Joukot taistelevat poliisia vastaan.
Fasistiset iskujoukot kokoontuvat 28/8 aseissa Mäntsälään pääkaupungin lähistölle vaatien hallitukselta päättävämpiä toimenpiteitä sosialidemokraatteja vastaan ja yleensä fasistidiktatuurin kiristämiseksi. Hallitus kutsuu lisää sotaväkeä pääkaupunkiin. Lopuksi tehdään »kapinoitsijain» kanssa kuitenkin sovinto ja heidät päästetään menemään aseissa kotiin. Jotkut johtajat vangitaan. SKP ei kykene käyttämään tilannetta työväen joukkoliikkeiden järjestämiseksi.
Kansainvälisen naistenpäivin mielenosoituksessa 8/3–32 Kemin kaupungissa taistelevat SKP:n kutsusta kokoontuneet joukot (n. 300 työläistä) kaksi tuntia poliisia vastaan; erityisesti kunnostautuvat naiset. Vähän myöhemmin pidetään kokous toisessa paikassa, johon poliisi saapuu vasta kokouksen loputtua.
Turun kaupungissa on toukok. 1 p. SKP:n järjestämä mielenosoitus, jossa joukkojen ja poliisin välisessä yhteenotossa m.m. poliisipäällikkö haavoittuu vaarallisesti. Useissa muissakin paikoissa on tänä päivänä joukkoja koolla puolueen kutsusta, mutta johdetaan mielenosoitukset yleensä huonosti.
Nivalassa pohjois-Suomessa 11 p. kesäk. 1982 talonpoikain kapina fasistista hallitusta vastaan. Mukana myös maatyöläisiä. Paikalle tuodaan sotilaita ja poliiseja. Päättävän johdon puutteessa onnistutaan talonpojat riisumaan aseista ilman taistelua. 234 heistä vangitaan ja n. 30 myöhemmin tuomitaan 1–2 v. vankeuteen. Kapina syntyi aivan spontaanisesti. SKP:llä ei ollut mitään yhteyttä kapinoiviin. Talonpojat itse hakivat yhteyttä paikallisen sahan työläisiin. Kapinasta syytettyjen puolustustaistelussa saa puolue jo yhteyden Nivalanseudnn talonpoikien kanssa.
Päiväjärjestys: 1) Suomen taloudellis-valtiollinen tila ja SKP:n lähimmät tehtävät; 2) Taloudellisista taisteluista ja ammatillisesta työstä; 3) Nuorisokysymys ja 4) Työstä pikkuporvarillisten kerrosten, erikoisesti työtätekevän sivistyneistön keskuudessa.
Tärkeimmistä tapauksista tämän ja edellisen täysistunnon välillä on ennen muita mainittava seuraavat:
Suomen työväen vallankumouksen 15-vuotispäivän johdosta julkaisee SKP:n KK:n UB tammik. 27 p. 1933 teesit, joissa syvennetään vallankumouksen kritiikkiä ja valaistaan sen opetuksia vallankumouksellisen nousun järjestämisen kannalta.
Huhtlk. 23 p. on Helsingissä lähes 2000 henkeä käsittävä työläisten mielenosoitus poliisien ampuman vankilasta karanneen kommunistin Vepsäläisen hautajaisten yhteydessä. Työläiset seuraavat ruumista poliisin vastustuksesta huolimatta ja tunkeutuvat väkisin hautausmaalle.
Heinäk. 17 p. alkaa poliittisten vankien nälkälakko Tammisaaressa ja Hämeenlinnassa, joka kestää 14 päivää. Mielenosoituksia ja vastalauseita hallitusta vastaan. Neljä vankia kuolee väkisin syötössä tapahtuneen pahoinpitelyn tähden. Heidän hautajaistensa yhteydessä jälleen mielenosoituksia Helsingissä ja Tampereella. Joukko valituksia vankien kohtelusta hallitukselle.