Nikolai Buharin & Jevgeni Preobrazhenski

Kommunismin aapinen

1919


XVI luku

Proletaarisen valtion raha-asiat

122 §. Valtio on loiskoneisto. 123 §. Proletaarinen valtio on tuotantokoneisto.
124 §. Proletaarisen valtion tulo- ja menoarvio.

 

122 §. VALTIO ON LOISKONEISTO. Kuten jo ennen on puhuttu, on valtio väkivallan ja yhden luokan herruuden järjestö toisen tai toisten luokkain yli. Jos koko porvarisluokka sitä mukaa kuin kapitalismi kehittyy tulee yhä enemmän ja enemmän tyhjäntoimittajani luokaksi, joka ainoastaan kuluttaa, eikä auta tuotantoa, niin mitä sanotaankaan porvarillisesta valtiosta, joka suojelee näiden tyhjäntoimittajain rahaa ja tuloja riistetyiltä ja kiihtyneiltä joukoilta? Poliisi santarmistoineen, vakinaisine armeijoineen ja oikeuslaitoksineen sekä maan hallinnon kaikkine yleisine koneistoineen — on suunnattoman ihmispaljouden yhtymä, joista kukaan ei tuota puutaakaan leipää, ei arshinaakaan kangasta, ei neulaa eikä nappia. Koko tämä järjestö elää työläisten ja talonpoikain luoman lisäarvon varassa. Tätä lisäarvoa valtio kasaa välillisten ja välittömien verojen muodossa. Esimerkiksi meidän tsaarihallituksemme sillä tavoin riisti työläisiltä ja talonpojilta yli 3 miljaardia kullassa. (Jos tämän muuttaa nykyiseksi paperirahaksi ja niiden ostokyvyksi, niin tulee yli 300 miljaardia, s. o. kolme kertaa suuremmaksi kuin koko Venäjällä on kaikkiaan rahaa.) Ainoastaan pieni osa veroja tuli tuotannon hyväksi, esim. ranta- ja viertoteiden, laivojen, siltain, valtion tehtaiden y. m. rakentamiseen.

Mitä proletaariseen valtioon tulee, niin sinä aikana, jolloin kansalaissota riehuu, jolloin porvariston vastarinta ei ole murrettu, tämän valtion osin myös tulee olla tuotannon yläpuolella olevana elimenä. Proletaarisen valtion monien elinten työ ei ole uusia arvoja luovaa työtä. Päinvastoin joukko valtion elimiä elää työläisten ja talonpoikain luomain tuotteiden varassa. Sellaisia ovat esimerkiksi koko meidän sotakoneistomme ja Punainen Armeija, hallinnon elimet, vastavallankumousta vastaan taistelevat elimet j. n. e. Mutta proletaariselle valtiolle kuvaavia ne suinkaan eivät ole, s. o. ei niin, että tekevät tämän valltion riistäjäin valtion tapaiseksi. Proletaariselle valtiolle on kuvaavaa juuri se, että tämä järjestö asteettain uudestisynnyttää tuottamattomasta elimistöstä talouden hallinnon järjestöä.

123 §. PROLETAARINEN VALTIO ON TUOTANTOKONEISTO. Jo kauan ennen kansalaissodan päättymistä proletaarinen valtio pääosissaan palvelee tuotantoa ja tuotteiden jakoa. Tämä täydellisesti selvenee yksin jo keskus- ja paikallisten komisariaattien luettelemisesta. Kaikista suurin neuvostojärjestöistä on Korkein Kansantalousneuvosto kaikkine haaraosastoineen. Se on yksinomaan tuotannollinen järjestö. Sitten seuraavat: maanviljelys-, elintarve-, liikenne-, työkomisariaatit — jotka ovat myös tuotannollisia, jakelu- tai työvoiman palveluksessa olevia järjestöjä. Edelleen kansanvalistuskomisariaatti yhteisen työkoulun ohjelmineen muutetaan järjestöksi, joka vahvistaa sivistynyttä työvoimaa. Terveydensuojeleminen proletaarivaltiossa kuuluu työläisten terveyden suojeluselimelle, sosialinen huoltotoiminta on etupäässä entisten tai tulevain työläisten huoltoa (lastenkoteja, siirtoloita j. n. e.). Jopa hallintokomisariaattikin on muuttunut etupäässä järjestöksi, joka auttaa ja johtaa paikallista, pääasiallisesti kunnallista taloutta. Yleensä proletaarisen valtion koneisto muuttuu suunnattomaksi järjestöksi, joka johtaa kansantaloutta ja eri puolilta, eri aloilla palvelee sitä. Tämä ilmenee täysin selvästi tarkastellessa Neuvostotasavallan tulo- ja menoarviota. Kas tässä kuvaavimmat menot:

Vuoden 1919 I puolivuodelle oli myönnetty miljoonissa ruplissa seuraavat erät:

Korkeimmalle Kansantalousneuvostolle10,976
Elintarveasiain kansankomisariaatille8,153
Tieasiain kansankomisariaatille5,073
Valistusasiain kansankomisariaatille3,888
Terveydenhoitoasiain kansankomisariaatille1,228
Yhteisk. huollon kansankomisariaatille1,619
Maanviljelysasiain kansankomisariaatille533
Sota-asiain kansankomisariaatille12,150
Meriasiain kansankomisariaatille521
Ulkoasiain kansankomisariaatille11
Kansallisuusasiain kansankomisariaatille17
Erikoisasiain Komitealle348
Sisäasiain kansankomisariaatille857
Oikeusasiain kansankomisariaatille250

Näistä numeroista me näemme, että tasavallan puolustaminen vie vielä hyvin paljon varoja. Mutta jos heittää pois tämän menon, jonka ylimääräiset seikat aiheuttavat, niin jää täysin selväksi, että 9/10 proletaarivaltion menoista ovat tuotantoon, sen hallintoon, sen vastaisen toiminnan turvaamiseen, työvoiman ylläpitoon y. m. s. puhtaasti taloudelliseen toimintaan tarvittavia menoja.

Mutta tämä on vähän. Kommunistisilla talkoilla sekä tuotannollisten järjestöjen työntekijät että puna-armeijalaiset ja sotilaskomisaarit maksavat velkansa tuotannolliselle työlle, vaikka alussa tietysti vaatimattomassa määrin. Vuoteen 1919 ei vielä maailmassa ole ollut valtiota, jonka virkamiehet säännöllisesti olisivat panneet kuntoon vetureita ja purkaneet halkoja tätä valtiota varten.

124 §. PROLETAARISEN VALTION TULO- JA MENOARVIO. Edellä me olemme nähneet, että yhä enemmän proletaarivaltion menot muuttuvat tuotantomenoiksi. Kysytään, mistähän lähteistä tulee sen tulojen pulputa.

Venäjän Neuvostovallan raha-asiat antavat tästä jonkinlaisen käsityksen.

Neuvostovallalla oli olemassaolonsa alussa muutamia ylimääräisiä tuloja; sellaisia olivat porvaristolta pankeista takavarikoidut talletukset, valtion käteiset varat, jotka olivat jääneet vanhalta hallitukselta, porvaristolta pakkoverona saadut summat, takavarikoitujen yksityiskauppiasten ja liikehuoneiden varastojen myynnistä kertyneet summat j. n. e. Mutta kaikki nämä tulot osoittautuivat sangen vähäisiksi verrattuna välttämättömiin menoihin. Totta on, että kapitalistien pakkoverotus jonkun aikaa oli melkein ainoana paikallisten neuvostojen olemassaolon lähteenä, mutta vallankeskukselle eivät nämä pakkoverot voineet antaa minkäänlaista oleellista tukea. Lopuksi, tämä tulolähde osottautui liian lyhytaikaiseksi, s. o. porvaristo oli todella ryöstetty tai, useimmassa tapauksessa, paennut kätkettyhän säästönsä.

Ylenevä tulovero ei ole myöskään antanut, eikä anna suuria tuloksia. Mikäli se koskee virkailijoita ja työmiehiä, niin ei siinä ole mitään järkeä, sillä verona valtio ottaa takasin osan siitä, mitä se palkkoina on maksanut. Mikäli se koskee kaupunkilaisporvaristoa, niin siihen nähden, ettei tätä porvaristoa virallisesti tuskin ole olemassakaan, eikä se laillisesti harjoita ammattejaan, on sitä hyvin vaikea koota, ja asiallisesti nämä veron kannot ovat osottautuneet jokseenkin mitättömiksi. Menestyksellisemmin tätä veroa voidaan kerätä vakavaraisen talonpoikaisten keskuudessa, mutta sen säännöllistä kantoa varten on tarpeellista veroelinten säännöllinen, järjestelmällinen työ, joita elimiä ylläpitävät paikalliset, etupäässä volostien vallan elimet. Mutta koko tämä koneisto on vielä riittämättömästi järjestetty voidakseen taata asian menestyksen. Mitä keskivarakkaisiin talonpoikiin tulee, niin sen veroitus kansalaissodan riehuessa ei ole poliittiselta kannalta toivottavaa, jottei sysättäisi sitä eroon proletariaatista. Yritys koota 10 miljardin ylimääräistä vallankumousveroa päättyi epäonnistumisella, sillä koottu on alle 2 miljaardin suuremmoisin vaikeuksin. Valtion päätulolähteeksi on jäänyt paperirahan painattaminen. Paperirahan ulosanto mikäli näillä rahoilla vielä voi ostaa, on todellisuudessa veron erikoinen muoto. Tämä liikkeeseen laskeminen, johtaen rahan arvon alenemiseen, välillisesti johtaa taas porvariston rahapääoman riistoon, tehden sen ostokyvyn mitättömäksi osaksi siitä, mitä porvaristo olisi voinut aikaisemmin näillä rahoilla ostaa. On ymmärrettävää, ettei paperirahan liikkeeseen laskeminen kauan voi olla valtion tulolähteenä, valtion, joka pyrkii rahan hävittämiseen yleensä. Proletaarisen valtion eteen nousee kysymys, miten sen tulot ovat saatavat vakavammalle pohjalle.

Sellaisena vakavana perustana on itse tuotanto. Jos rahan liikkeeseen laskeminen tulomuotona on luonnistunut, on tämä aiheutunut siitä, että tämä verotustapa kokoo veron huomaamatta. Juuri samoin, aivan huomaamatta voidaan saada välillisiä veroja valtion monopooleista. Tämä valtion verojen muoto onkin olemukseltaan hyvin oikeutettu. Pitäähän valtion liikkeeseen päästämän jokaisen tuotteen tuotannon hinnan sisältää myös tuotannon hallintokustannukset. Mutta sellaisena hallintonahan toimii proletaarisen valtion koneisto. Käytännöllisesti se merkitsee, että jos matkustajani kuljetus tekee miljaardin ruplaa vuodessa, voi valtio määrätä matkustushinnan niin suureksi, että matkustajaliikkeellä saadaan takaisin miljaardikaksisataamiljoonaa. Jos kaikki valmistetut teollisuustavarat maksavat 5 miljaardia, voidaan ne myydä kuudella miljaardilla j. n. e. Voiton tulee mennä valtion ylläpitoon. Nämä tulot monopooleista voivat tietysti esiintyä ei ainoastaan rahan, vaan myös suorastaan tuotteiden määrätyn paljouden muodossa.

Jos proletaarinen valtio muuttuu koko sosialistisen talouden hallintoelimeksi, niin kysymys sen ylläpidosta, s. o. vanha tulo- ja menoarviokysymyksemme sangen suuressa määrin yksinkertaistuu. Kysymykseen tulee vaan yksinkertaisesti määrättyjen varojen jakaminen määrätyille talousmenoille.

Mutta jos kysymys valtion tulo- ja menoarviosta tavattomasti yksinkertaistuu, niin ei yhtä yksinkertaisesti ole selvitetty, mikä osa tuotteista voidaan käyttää, s. o. kuluttaa koko taloudessa. Täytyy mitä suurimmalla taidolla laskea, mikä määrä tuotteista voidaan kuluttaa kaikki, minkälaisen tulee olla varaston, minkä määrän tulee olla tuotannon laajentamista varten j. n. e.

Niin, kysymys valtion tulo- ja menoarviosta valtion häviämisen mukana, valtion, joka on loiskoneisto, muuttuu yleiseksi sosialistisen yhteiskunnan kaikkien tuotteiden jakelukysymykseksi, sillä valtion tulo- ja menoarvio muuttuu pieneksi osaksi yleisestä sosialistisen yhteiskunnan tulo- ja menoarviosta.