Nikolai Buharin

Sosialidemokraatit ja Neuvostoliitto

1925


II

Romanovien itsevaltius ja bolshevikkien »itsevaltius»

Kautsky — riennämme esityksessämme hiukan edelle — aikoo käyttää Neuvostovaltaa vastaan erilaisia aseistettuja voimia. Mutta ennen sitä näkee hän hyväksi vähän koketeerata hyveillään. Hän, nähkääs, ilmoittaa olevansa valmis ensin käyttämään kaikkia muita keinoja: »uusia vakuutteluja, tieteellisiä todistuskappaleita tai toveritunteeseen vetoamista, joka tunne meitä kerran on yhdistänyt kunniallisuuden ja ihmisyyden tiellä»

Pidämme parempana puhua tässä »tieteellisistä todistuskappaleista», sillä »kunnian ja ihmisyyden tunteet», jotka niin erinomaisesti tulevat esille: sosialidemokraattien toimeenpanemassa ajojahdissa Rosa Luxemburgia ja Karl Liebknechtiä vastaan, koko sosialidemokratian politiikassa, mukaan luettuna Nosken »inhimilliset» hirmuteot, Bulgarian sosialidemokraattien »inhimillinen», Tsankovia tuleva toiminta sekä »kunnialliset», vilpittömät ja tosi-inhimilliset siteet Barmatin kanssa — käsitetään meidän tahollamme niin tyyten toisenlaisella tavalla.

Tarkastelkaammepa siis Kautskyn »tieteellisiä todistuskappaleita».

Me olemme jo tutustuneet siihen, millaista on tämän kirjailijan »tiede» ja millaisia hänen »tieteelliset todistuskappaleensa» kysymyksessä, mikä koskee Neuvostoliiton kansainvälistä merkitystä. Ne muistuttavat, kuten kaksi vesipisaraa, kapitalististen poliisivirastojen »tieteellisiä todistuskappaleita»; niiden sisäinen valhe paljastuu kritiikin keveimmästäkin kosketuksesta. Katsokaamme kuitenkin mitä todistuskappaleita esittää tämä »bolshevismin arvostelija» muissa kysymyksissä.

Yksi pääprobleemeista on (Kautskylle tämä »probleemi» on jopa kaikkein keskeisin) kysymys nykyisestä »bolshevikkien itsevaltiudesta». Vaikkakin Kautsky tässä suhteessa enemmän esittää dekreettejä kuin todistuskappaleita, pidämme velvollisuutenamme analysoida näitä »dekreettejäkin».

Antakaamme siis puheenvuoro Kautskylle:

»... Jälleen on Venäjällä 'barbarien valta', joka pilkaten polkee jalkainsa alle 'moraalin ja oikeuden alkeellisimmat lait'. Jälleen olemme saanet olla sen 'tylsän välinpitämättömyyden' todistajina, jolla Europa on katsellut Venäjän taholta tapahtunutta 'Kaukasian vuorilinnoitusten valtausta'. Ero on vain siinä, ettei tämä välinpitämättömyys tällä kertaa ole rajoittunut ainoastaan 'yläluokkiin', ja että tämän 'barbarien vallan' pää ei enää ole Pietarissa, vaan Moskovassa, kauempana Europasta ja lähempänä tatarien valtakuntaa, ja että 'sen kädet' eivät niin paljoa tunnu 'kaikissa hallituskabineteissa' kuin jokaisessa proletaarisessa liikkeessä, ei ainoastaan Europassa, vaan koko maailmassa».[1]

Tämä on dekreetti N:o 1. Jätämme sen toistaiseksi silleen ja esitiimme toisia tämän sosialidemokraattisen »oppineen» teesejä.

»Bolshevistinen despotismi tosin eroaa muista, joiden kanssa olemme tähän asti olleet tekemisissä, sen kautta, että uudet despootit ovat joskus olleet meidän tovereitamme».[2]

Mutta onhan

».... Amerikassakin lukuisia miljonäärejä, jotka nuoruudessaan ovat kuuluneet köyhimpiin proletaareihin. Heidän proletaarinen alkuperänsä ei ole myöhemmin estänyt heitä tulemasta mitä häikäilemättömimmiksi ja kovasydämisinimiksi proletariaatin riistäjiksi. Saman me näemme bolshevikkien keskuudessa. Se seikka, että he ovat kohonneet proletaaristen elämänehtojen pohjalta rajoittamattomaan valtaan, ei merkitse sitä, että he ajattelisivat proletaarisesti ja antaisivat arvoa proletariaatin kunnioittamiselle, vaan vain sitä, että he eroavat muista hallitsevista luokista erikoisen raakuutensa ja häikäilemättömyytensä kautta».[3]

Tämä on »tieteellinen todistuskappale» N:o 2.

»Kuten jokainen muukin sotilasdespotismi, kuten Romanovien, Habsburgien, Hohenzollernien sotilaalliset monarkiat, niin on tämäkin väkivallalla kukistettava».[4]

Tämä on edellisestä johtuva »tieteellinen johtopäätös».

Siinä Karl Kautskyn koko »filosofia».

Lukuunottamatta väitettä entisestä »toveruudesta», voidaan kaikki muut edellä olevat väitteet löytää mistä tahansa porvarillisesta häväistyskirjoituksesta, mikä on laadittu proletariaatin diktatuuria vastaan Venäjällä. Ne tapaamme sekä ulkomaisissa »tuotteissa» että Venäjän valkokaartilaisten tekeleissä, monarkisteista sosialivallankumouksellisiin saakka. Inholla lukevat meidän proletaarimme tällaisia vastavallankumouksellisten ilkeitä kirjoituksia. Mutta me kirjoitamme myöskin niitä tovereita varten, joiden korvat ovat käyneet kuuroiksi (»vapaan»!) porvarillisen sanomalehdistön vaikutuksesta, ja vain sen vuoksi täytyy meidän ottaa käsiteltäväksi tällaisen tolkuttomuuden lähempi selvittely.

Kautskyn »analyysissä» hämmästyttää jokaista marxilaista ennen kaikkea se rikollinen kevytmielisyys, millä hän suhtautuu valtiovallan luokkaluonteen analyysiin. Hän asettaa samalle laudalle »Romanovien, Habsburgien, Hohenzollernien» ja bolshevikkien yksinvaltiuden. Olettakaamme hetkiseksi, ettei tämä meitä suututa. Heittäkäämme sivuun kaikki halveksumisemme tätä teoreettista verilöylyjen järjestäjää kohtaan, joka varmaankin kerran tulee ansaitsemaan »kunnialegionan» ritarimerkin. Tutkikaamme kysymystä kaikessa rauhassa.

Jos Kautsky olisi ollut hiukankaan rehellinen, olisi hänen pitänyt asettaa kysymys luokista.

Mihin perustui Romanovien monarkia? 99 prosenttia Romanovien monarkiasta perustui puolifeodaaliseen maanomistukseen. Romanovien monarkian pohjana oli puolifeodaalinen suurtilanomistajain luokka. Tästä itsevaltiuden taloudellisten perusteiden aasialaisesta luonteesta käy täysin selville, miksi agraarikysymyksen tavaton merkitys määräsi Venäjän vallankumouksen erikoisen luonteen.

Mikä oli Hohenzollernien monarkian pohjana? »Agraarisen» junkkerin ja kaupunkilaiskapitalistin välinen liitto. Edellinen näistä oli jo suureksi osaksi heittänyt pois feodaalisen pukunsa ja vaihtanut sen kapitalistiseen vaatetukseen, vaikkakin tilanomistajan vaikutus oli vielä varsin suuri. Likipitäen samoin oli asianlaita Itävallassa.

Miksi oli Venäjän itsevaltius kansainvälisen proletariaatin vaarallisin vihollinen? Siksi, että se oli taantumuksellisin valta koko maailmassa. Taantumuksellisin se taas oli sen vuoksi, että se sekä taloudellisessa että yhteiskunnallisessa suhteessa nojasi mitä vanhoillisimpaan luokkaan. Kansainvälisenä santarmina ja taantumuksen turvana oli valtio, jossa feodalismin jätteet olivat vahvimmat ja jonka pohjan muodosti puolifeodaalinen suurmaanomistus.

Onhan tämä selvää. Ja yhtä selvää on sekin, että Saksa ja Itävalta, santarmitehtävien kannalta katsoen, olivat Venäjälle erikoisen läheisiä juuri siksi, etteivät porvarilliset vallankumoukset näissä maissa olleet käyneet feodaaliseen maanomistukseen käsiksi niin radikaaliscsti kuin esim. Ranskassa.

Meidän vallankumoustamme voidaan arvostella miten haluttaa. Mutta hölmö vain voi kieltää sen tosiasian, että se hajoitti ja lakaisi pois maan pinnalta feodaalisen tilanomistajan. Tälle asteelle ei Kautskykaan takaperin kulkevassa »kehityksessään» vielä ole ehtinyt. Hän ei kiellä tilanomistajan häviötä, vaikka ei tämäkään »rosvous» häntä erikoisesti miellytä. Mutta jos asia on näin, niin miten voi ihminen, joka vaatii itselleen marxilaisen mainetta (älkää pitäkö pilana!), asettaa samalle laudalle Romanovit, Habsburgit, Hohenzollernit ja bolshevikit?

Suokaa anteeksi, kansalaiset! Se ei suinkaan ole marxilaisuutta, eipä edes marxilaisuuden vulgarisointiakaan. Se on täydellistä lukutaidottomuutta. Vain Kautskyn kielellä voidaan sellaisia puolustelijan temppuja nimittää »tieteellisiksi todistuskappaleiksi». Mutta niiden hinta ei ole viispennisen arvoinen.

Tämä Kautskyn asianajotemppu on siksi typerä, karkea ja järjetön, että itse herra Feodor Dan'in, menshevikkien puolueen kohtaloiden ohjaajan, on täytynyt ryhtyä Kautskyn esittämää teesiä mukuroimaan. Dan kirjoittaa Kautskyn kirjasen johdosta:

»Valitettavasti ei Kautsky pääaiheensa esittämisessä ole antanut sitä, mitä me olemme olleet oikeutetut odottamaan juuri marxilaisuuden teoreettiselta johtajalta... Tällaisen analyysin asemasta Kautsky jo kirjasensa ensi luvussa, vaatiessaan nykyistä internationalea suhtautumaan bolshevikkien itsevaltiuteen samoin kuin Marx vaati ensimäistä internationalea suhtautumaan tsaarin itsevaltiuteen, rajoittuu asettamaan yhtäläisyysmerkin näiden kahden 'itsevaltiuden' välille.

»Mutta voidaanko sen sijasta, että annettaisiin konkreettinen yhteiskunnallis-taloudellinen analyysi sellaisesta historiallisesta ilmiöstä kuin venäläinen bolshevismi, rajoittua muodollisesti loogilliseen luokitteluun, jossa tämä »vallankumouksen lapsi» joutuu saman »itsevaltiuden» otsikon alle kuin Romanovien monarkia? Tällainen metoodi vie mitä yllättävimpiin johtopäätöksiin, joiden eriskummallisuuden on osoittanut itse P. N. Miljukov».[5]

Tämä on suorastaan jumalainen näytelmä. Dan ja jopa P. N. Miljukovkin opettaa Kautskylle marxilaisuutta! Onneton luopio kiirehti vanhoilla päivillään niin suurella touhulla osoittamaan täyttä palvelusintoaan porvaristolle, että hiki virtaa, kieli sammaltaa ja nikotus nousee kurkkuun; marxilainen naamari luiskahtaa kasvoilta päälaelle, ja »itse P. N. Miljukov» on pakoitettu (ei vannaankaan ilman lievää vastenmielisyyttä) naamaria korjaamaan. Kylläpä olette joutunut pitkälle, herra Kautsky!

Siis, »bolshevikkien vallan» asettaminen absolutismin rinnalle merkitsee sitä, ettei tällaisen vertailun tekijä ymmärrä kerrassaan mitään näistä ilmiöistä, tai että hän ilkeämielisesti puijaa. Meidän puolestamme saa Kautsky kernaasti valita kahden vastaavan kategorian välillä »moralisia» ja »hyveellisiä» ihmisiä.

Edellisestä johtuu, että tältä kannalta katsoen Kautskyn mielipiteet myöskin neuvostovallan kansainvälisestä merkityksestä saavat uuden musertavan iskun.

Mutta siirtykäämme jälleen jatkamaan aiheemme selvittelyä. Jos Neuvostoliiton valtio ei ole suurtilanomistajain, mutta ei myöskään proletaarien isännyyttä, niin mitä se sitten on? Missä ovat tämän vallan luokkajuuret etsittävissä? Mitä ajattelee Kautsky tästä kysymyksestä?

Paras selitys olisi likipitäin seuraava: bolshevikit ottivat vallan proletaarisena puolueena, mutta sitten, istuttuaan vallan satulaan, etääntyivät luokastaan, lakkasivat olemasta proletaarisena valtana ja kävivät läpi samallaisen kehityksen kuin alkuaan työläisistä lähteneet amerikalaiset miljonäärit. Viimeksimainitut ovat kohonneet valtaan vain henkilökohtaisen rikastumisen avulla ja heidän osallisuutensa valtiovaltaan on tulos tästä henkilökohtaisesta rikastumisesta. Bolshevikeilla taas henkilökohtainen rikastuminen on seurauksena poliittisen vallan anastamisesta. Toistamme, että tämä on »paras» tulkinta, minkä voi Kautskyn esittämistä huomautuksista antaa.

Mutta jos asia on näin, merkitsee se sitä, että kaikki ne, jotka ovat häirinneet proletariaatin puolueen työtä, saboteeranneet tätä työtä ja yhdessä kenraalien ja porvariston kanssa nostaneet miekkaa tätä puoluetta vastaan, ovat objektiivisesti esittäneet vastavallankumouksellisten osaa ja ovat siis ansainneet kansan vihan. Ajatus, että lokakuun vallankumouksen olisi suorittanut vain »kourallinen vallananastajia» merkitsee marxilaisen ajattelun pohjalta poikkeamista. Siten siis bolshevikkien taktiikka olisi ollut täysin oikeutettua, siihen saakka kunnes puolue ei vielä ollut »luokastaan etääntynyt».

Mutta otaksukaamme, että kaikki tämä kuuluu historialliseen menneisyyteen ja että Kautsky vaatii käsittelyn alaiseksi sitä, mikä on eikä sitä, mikä on ollut. Hyvä. Siis bolshevikkeja on tarkastettava luokkansa hylkijöinä, samallaisina olijoina kuin alkuaan työläisistä kehittyneitä amerikalaisia miljonäärejä.

Mukautukaamme, lukija (paperilla) tuohon katkeraan kohtaloon. Tehkäämme tällainen myönnytys. Myöntäkäämme hetkiseksi Kautskylle, että asia on näin.

Mutta siinäpä se vasta ihme alkaakin. Itse asiassa näet Kautskyn asettama »amerikalainen» esimerkki merkitsee hänelle itselleen surkeata tappiota. Sillä jos meillä tsaarin ja tilanherrojen vallan asemasta olisi tullut Amerikan mallin mukainen porvarienvalta, sts. sellaisten porvarien valta kuin on Amerikassa, olisi sen tietysti pitänyt olla Kautskylle kaikkein mieleisintä. Eihän Kautsky muiden Saksan (eikä vain Saksan) sosialidemokraattien kanssa mitään muuta teekään kuin nuolee »amerikalaisten saappaita». Tarvitsee vain palauttaa mieliin miten runsain käsin he suitsuttivat kiitostaan Wilsonille. Tarvitsee vain nähdä miten liikutetuin mielin he nykyään kurkottelevat »setä Samulin» taskuihin. Onhan kyllä totta, ettei valtiomuoto ole aivan samallainen; mutta kun kerran luokkasisältö on samallainen, niin ei muoto niin paljoa merkitse. Mutta miksi ei Kautsky, joka sanoo, että amerikalaiset »self-made-man'it» ovat maailman »sydämettömimpiä ja kyynillisimpiä riistäjiä», johdu ajattelemaan, että Amerikan Yhdysvaltojen hallitus on kumottava. Annettakoon kuitenkin tämä epäjohdonmukaisuus (tai muistamattomuus?) vanhukselle anteeksi... Näkihän lukija edellä miten auttamattomasti tämä entinen »sosialistisen tasavallan ministeri», nykyinen von Hindenburgin uskollinen alamainen, Karl Kautsky, sotkeutui »opillisiin todistuskappaleihinsa».

Edelleen. Kukaan ei voi väittää sitä tosiasiaa vastaan, että juuri nepmannit (uuden talouspolitiikan aikana syntyneet yksityisyrittäjät Neuvostoliitossa) ovat amerikalaismallisia porvareita: viekasta porvaristoa, ilman vaakunoita, ilman perintätapoja, self-made-man'eja. Kuitenkaan emme me, bolshevikit, anna heille poliittista valtaa. Mutta Kautskyt vaativat sitä. Miten tällainen johdonmukaisuuden puute on selitettävissä, armollinen herra?

Mutta tässäpä näkyykin varsin selvästi, millaiseen umpikujaan Kautsky joutuu otaksumisineen neuvostovallan amerikalais-porvarillisesta luonteesta. Sillä aivan sietämättömäksi jää silloin se tosiasia, että me mahdollisimman ankarasti käymme uuden porvariston kimppuun, emme anna sille mitään poliittisia oikeuksia, vaan käymme taloudellisella rintamalla sitä vastaan ankaraa taistelua. Ja on myönnettävä, että meidän valtiotaloutemme menestyksellä taistelee sitä yksityistaloutta vastaan, mikä on myönnetty neppiläiselle porvaristolle. Kautskyn kannalta ovat nämä kaikki — selittämättömiä tosiasioita. Joko, tahi. On hyljättävä tämä olettamus ja esitettävä jotakin muuta.

Tätä kysymystä olisi voitu valaista myös toiseltakin näkökannalta. Herra Kautsky puhuu muuttumisesta, miljonääreistä, kunnioituksen puutteesta proletariaattia kohtaan, epäproletaarisesta politiikasta. Mutta sen todistamiseksi hän ei esitä mitään, ei kerrassaan mitään, muuta kuin parkuaan »terrorista». »Terrorista» (kas miten säikähti: aivan kouristus koppasi miehen) puhumme tuonnempana. Mutta löydämmekö Kautskyn esityksessä pienimpiäkään tietoja meidän puoluejäsentemme taloudellisesta asemasta? Tekeekö hän ainoatakaan yritystä kysymyksen valaisemiseksi tältä kannalta (mutta se on välttämätöntä, jos tosissaan puhutaan muuttumisesta)? Missä ovat, sanalla sanoen »miljoonat», joiden pohjalla meitä voitaisiin verrata amerikalaisiin miljonääreihin? Mutta kaiken tämän on vanha valehtelja puistanut ilmoille omasta hihastaan. Tai ovatko hänen tukenaan monarkisti-emigranttien juorut Sinowjewin helmistä ja timanteista, taloudellisesta pohjasta niille »kirjeille», joihin herra Mac Donald nojasi? Kautsky puhuu proletariaatin kunnioittamisesta, politiikasta y.m.s., mutta löydämmekö hänen esityksessään sanaakaan »leniniläisestä kutsunnasta», meidän puolueemme ja kommunistisen nuorisoliikkeen kasvusta, työläisten aineellisen aseman paranemisesta? Tapaammeko Kautskyn esityksessä sanaakaan, mikä viittaisi tosiasiain tuntemiseen? Emme. Sillä tämä kaikki on Kautskylle — seitsemällä sinetillä suljettu kirja. Hänen ainoana tukenaan on nähtävästi ainoastaan »nerokas sisäinen näkemys» ja valkokaartilaisten kapakkajuorut. Siinä tämän vakavan »oppineen» parhaimmat tiedon »lähteet».

Siis, olettamus meidän valtamme amerikalais-porvarillisesta luonteesta on hyljättävä täysin kelpaamattomana. Mutta onhan kuitenkin vastattava kysymykseen Neuvostovallan luokkaluonteesta. Tämä kysymys ei ole kierrettävissä. Ja olisihan »häpeällistäkin» »marxilaisille» väistää sitä, eikö niin?

Kautskyn esityksessä, kuten näimme, kuvataan asia näin: hallitseva luokka, mikä »eroaa» muista (?) hallitsevista luokista vain »erikoisen julmuutensa ja julkeutensa kautta». Kuitenkin näkee pieni lapsikin, että tällainen »marxilainen» arvioperuste hallitsevien luokkien määrittelylle tuntuu vajavanpuoleiselta. Tuntuu siltä kuin sittenkin olisi etsittävä luokan yhteiskunta-taloudellista perustetta. On totta, että Kautsky nyt on tullut täysin »ylioppineeksi» : onhan hän käden käänteessä selittänyt proletariaatin diktatuurin liitoksi porvariston kanssa. Mutta emme ennen ole kuulleet, että käsite luokka perustuisi mietelmille »raakuudesta» täsmällisten ja objektiivisten yhteiskunta-taloudellisten arvioperusteiden sijasta.

Muuten on. kirjassa joitakin »rohkeita» rivejä, joiden jotenkuten pitäisi selittää, mistä on kysymys. Kautsky kirjoittaa:

»He (s.o. bolshevikit N. B.) ovat ennättäneet nykyään niin pitkälle, että elävät proletariaatin hallitsemisesta ja sen riistämisestä. Mutta heillä ei ole vähintäkään halua luovuttaa tätä asemaa kapitalistien luokalle. Senvuoksi he ovat nyt sekä proletariaatin että pääoman herroja ja koettavat käyttää molempia aseenaan».[6]

Me siis näemme, että itse tekijä on muutamien sivujen jälkeen joidenkin mietelmien johdosta hyljännyt »amerikalaisen» olettamuksensa. Nyt meillä on määritelmä »luokasta», joka on sekä pääoman että proletariaatin yläpuolella. Kautsky kirjoittaakin, etteivät »he» ole muuttuneet »pääomalle ystävälliseksi vallaksi», vaan varsin yksinkertaisesti käyttävät hyväkseen kaikkia ja kaikkea.

Tämä erinomainen »sosiologinen analyysi» ansaitsee todella huomiota. Sitä on lähemmin tarkasteltava. Aluksi on kuitenkin tehtävä muutamia, seuraavanlaisia huomautuksia:

Ensiksikään emme me, Kautskyn mukaan, mitenkään voi esittää talonpoikaishallitusta ja valvoa talonpoikain etuja;

toiseksi ei neuvostovaltaa, Kautskyn mukaan, mitenkään voida pitää »järjestyneen intelligensin» (Bogdanov) valtana, vaan päinvastoin Kautsky erikoisesti korostaa meidän vihamielisyyttämme tätä intelligensiä kohtaan.

Näiden huomautusten jälkeen siirrymme jatkamaan erittelyämme.

Siis, bolshevikit ovat »sekä proletariaatin että pääoman yläpuolella». Erinomaista. Käsitelkäämme siis tätä »väitettä».

Ensiksi yksi kysymys: mitä nämä bolshevikit oikeastaan ovat. muodostavatko he luokan, vaiko ei?

Olettakaamme, että tämä »luokka» eroaa »muista hallitsevista luokista julmuutensa ja julkeutensa kautta».

Siis, kommunistit ovat yhteiskuntaluokka. Tarkastelkaamme siis (koko ajan Kautskyyn nojaten), mikä se sitten oikein on tämä erikoinen luokka?

Ensiksikin on etettava huomioon, että puolueen jäsenmäärä (kandidaatteincen) on lähes yksi miljoona henkeä. Niistä kuuluu valtava osa työläisiin »työpenkin äärestä» ja talonpoikiin »aurankurjesta». Mitä ovat nämä toverit, jotka elävät niukasta ansiostaan ja uhraavat kaikkensa? Kuuluvatko he riistäjiin, tai kuinka? He elävät tuottavan työn ilmapiirissä tämän sanan täydessä merkityksessä. He luovat välittömästi aineellisia arvoja ja antavat osan työstään valtiolle. Kaiken työstä vapaan aikansa, jonka Kautsky esim. käyttää virkistykseen, käyttävät he kokonaan mitä rasittavimpaan yhteiskunnalliseen työhön. Mihin joukkoon pitäisi heidät teidän mielestänne lukea?

Jos Kautsky lukee heidät riistäjiksi, niin jo hevosetkin nauravat näin oppineelle — yömyssylle.

Jos heidät on luettava riistettyihin, täytyy puolueen sisällä olla kaksi luokkaa, jotka ovat toistensa verivihollisia.

Mutta onhan vielä »virkailijoita». Ovatko he sitten ehkä riistäjiä. Mikä olisi merkkinä siitä? Sekö, ettei heidän työnsä välittömästi luo aineellisia arvoja. Mutta silloinhan olisi Kautsky oikea pääriistäjä, sillä hän ei ole koskaan koskettanutkaan mitään »työpenkkiä» ja elää tuottamattoman työn piirissä, mutta on elintasonsa puolesta paljon korkeammalla kuin 999 meidän tuhannesta puolueemme toimitsijasta.

Mitä siis on jäänyt jälelle »luokasta»? Kourallinen »vastuunalaisia toimitsijoita». Mitkä ovat tämän »luokan» erikoiset tunnusmerkit?

Hallitsevalle luokalle on aina ominaista se, että sillä on monopoli (yksinoikeus) tuotannon välineisiin, ainakin tärkeimpiin tuotannon välineisiin siinä yhteiskunnassa, jossa se elää. Jos kourallinen ihmisiä on hallitseva luokka, merkitsee se sitä, että »kansallistetut» tuotannon välineet ovat tämän kourallisen omaisuutena. Toisin sanoen, Kautskyn käsityksestä johtuu, että esim. Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen Poliittisen toimiston (politbyroon) jäsenet, niiden joukossa muiden mukana minä vaivainen syntinen, olisivat koko suurteollisuuden omistajia ja vallitsijoita, siis finanssi-kapitalistinen, voittoja keräävä oligarkia, harvainvalta, uusia »miljonäärejä». Mutta silloinhan tämä kourallinen olisi uusien kapitalisti-miljonäärien luokka. Mutta missä ovat nämä miljoonat? Missä tämä kapitalistinen oligarkia? Missä tämä merkillinen yhtymä? Eihän vain Kautsky sekoittanut meitä Barmatin kanssa? Varmastikin hän tietää, mitä on n.k. valhe-esitys!

Sellaisiin mielettömyyksiin joudutaan, jos Kautskyn »ajatus» ajatellaan loppuun saakka.

Otaksukaamme kuitenkin, että Kautsky puhuu luokasta kuvaannollisesti tai ehdollisesti. Otaksukaamme, etteivät bolshevikit ole luokka.

Mitä siitä seuraa? Luokkayhteiskunta ilman hallitsevaa luokkaa? Valtio ilman luokka-sisältöä? Siis aivan yksinkertaisesti jonkinlaista aineellistunutta ja kiteytynyttä »raakuuttaa, julmuutta ja julkeutta»?

Sinä, »yhteiskuntafilosofia»! Sinä, Kautsky! Te, »tieteelliset todistuskappaleet»!

Jos bolshevikit eivät ole luokka, merkitsee se, että he edustavat jonkun luokan etuja.

Tämä luokka ei ole suurtilallisten luokka. Ne ovat poisjuuritut, kuten Kautsky itse myöntää.

Tämä luokka ei ole kapitalistien luokka (sen Kautsky myöskin myöntää).

Tämä luokka ei myöskään ole talonpoikien eikä intelligensin luokka (jos viimemainittua ylipäänsä voi luokaksi lukea).

Mitä siis jää jälelle?

Proletariaatti.

Palaamme tähän kysymykseen vielä muussa yhteydessä, mutta nyt siirrymme toiseen kysymykseen, joka välittömästi koskee aihettamme. Me näimme, miten »onnistuneesti» Kautsky erittelee kysymyksen neuvostovallan luokkasisällöstä. Katsokaamme nyt miten hän asettaa kysymyksen valtiovallan muodosta.

Tässä suhteessa riittävät muutamat huomautukset. Itsevaltiudella (absolutismilla), kuten tunnettua, tarkoitetaan vakiomuotoa, jossa kaikki valta keskitetään yhden ainoan henkilön käsiin ja tällainen asiain tila oikeudellisesti vahvistetaan. Itsevaltius on ehdoton yksinvalta tasavallan tai perustuslaillisen yksinvallan vastakohtana. Vain näin on tämän sanan väärentämätön sisältö selitettävissä.

Mutta tällöinhän on selvää, että tällaisen määritelmän sovelluttaminen neuvostojen tasavaltaan merkitsee juuri joko vääristelyä tai asiain tuntemattomuutta, täydellistä tietämättömyyttä meidän valtiorakenteemme aakkosistakin.

Tietysti herra Kautsky ei ole niin naivi. Käyttäessään parjaajan tavoin sanaa »itsevaltius», hän itse asiassa vastustaa yhden johtavan puolueen järjestelmää, diktatuurijärjestelmää. Häntä ei miellytä, sanokaamme, proletaarien luokan kollektiivinen »absolutismi». Hänhän on luonut, kuten edellä huomautettiin, teoria-pahasen, jonka mukaan diktatuuri vaihtuu kokoomukseksi. Kokoomuksen kannalta porvariston kanssa diktatuuri luonnollisesti näyttää »itsevaltiudelta». Se on enemmän kuin käsitettävää, eikä pitempiä selityksiä kaipaa.

Siis, mitä tulee meidän valtamme luokkasisältöön, on se — proletaarinen.

Mitä tulee muotoon, on se diktatuurinen.

Se, mikä raivostuttaa Kautskyä, se, mitä vastaan hän käy vimmattua taistelua, on siis proletariaatin valtiovallan diktatuurinen muoto. Proletariaatin diktatuuri — siinä koko kansainvälisen porvariston ja sen sosialidedemokraattisen apostolin vihan esine.

 


Viitteet:

[1] Kautskyn kirja. Siv. 5–6..

[2] Kautskyn kirja. Siv. 14.

[3] Sama kirja. Siv. 15.

[4] Sama kirja. Siv. 17.

[5] F. Dan, »Kautsky venäläisestä bolshevismista», 20. 6. –25.

[6] Kautskyn kirja, siv. 25.