Antonio Gramsci

Vastavallankumous

1919


Julkaistu: 15. toukokuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 2
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 27–29. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus & oikoluku: Miika Salo
HTML: Jani Kaarela, Joonas Laine


 

Vuoden 1919 proletaaristen vallankumousten viholliset ovat muodostaneet taantumuksellisen liittouman, jossa toistuu pääpiirteissään vuoden 1848 voimasuhde, jollainen syntyi kun oli muodostunut liittouma tuona vuonna syttyneitä puoliproletaarisia vallankumouksia vastaan.

Preussi pysyy yhä taantumuksen tukipylväänä: Scheidemann ja Ebert ovat paljastuneet läntisten voimien palvelijoiksi, yhtä auliiksi kuin Preussin kuninkaat tsaaria kohtaan. Preussin kaarti tukahdutti ensin Berliinissä ja hiljan Münchenissä kommunistisen liikkeen, joka pyrki neuvostovaltion perustamiseen.[1]

Vuonna 1848 taantumus liittoutui tsaristisen Venäjän ympärille. Preussin kuningas oli Venäjän keisarin uskollinen vasalli, palvelevainen apulainen kaikissa yrityksissä toimia kansainvälisenä santarmina. Niinpä etelän slaaveja valvovien venäläis-preussilaisten sotajoukkojen avulla tukahdutettiin suoraan tai epäsuorasti Pariisin, Prahan, Wienin, Budapestin, Varsovan ja Milanon vallankumoukset. Preussilais-kroatialaiset taltuttivat Prahan, kroaatit Milanon, kasakat Budapestin. Slaavilaisista kansoista vallankumouksellisia olivat vain puolalaiset ja tšekit; muut olivat erikoistuneet vallankumousten teurastamiseen.

Nyt kun tsaarin Venäjä on kukistunut ja sen tilalle syntynyt Neuvostotasavalta, liitto ryhmittyy Ranskan ympärille. Preussia lukuunottamatta taantumusleiri on tänään vuoden –48 liiton peilikuva. Ranskasta, vallankumousten ahjosta, on tullut kapitalismin säilyttämisen päälinnake. Böömi ja Puola ovat yhdessä Preussin, Suomen ja Romanian kanssa sen vasalleja. Puola estää venäläisten neuvostojen ja saksalaisten kommunistien väliset yhteydet. Böömi ja Romania uhkaavat Unkarilaisia neuvostoja. Proletaaristen vallankumousten onnistuminen Baijerissa, Unkarissa ja Venäjällä riippuu nopeudesta, jolla kommunistiset voimat kasvavat ja lamaannuttavat valtiovallan (ennen kuin ottavat sen käsiinsä) Preussissa, Romaniassa, Böömissä ja Puolassa.

Tämä kapitalismia puolustavien mahtien voimasuhde osoittaa, kuinka typerää on arvostella venäläisiä kommunisteja siitä, että he ovat ottaneet vallan hetkellä jolla Venäjän sivilisaatio ei vielä ollut 'kypsä' sosialismiin. Arvostelu on typerää, koska se perustuu utopistiseen näkemykseen samanaikaisen vallankumouksen toteutumisesta koko maapallolla. Todellisuudessa, mikäli kommunistinen vallankumous olisi alkanut normaalisti, kumouksella Englannissa, maassa jossa kapitalistinen tuotanto on kehittynyt pisimmälle, olisivat Venäjä ja Preussi kukistaneet sen heti alussaan. Kommunistisen vallankumouksen täytyi syttyä Venäjällä, jotta sen lujittumisen vaikeudet olisivat pienemmät kuin muualla. Englannin, Ranskan ja Italian proletaarit eivät kaikesta järjestäytyneestä voimastaan, kaikesta viiden sotavuoden herättämästä kauhusta, koko vallankumouksellisesta tietoisuudestaan huolimatta pystyneet täysin estämään sotaa kommunistista Venäjää vastaan. Voidaanko kuvitella, että Venäjän proletariaatti olisi tsaristisen tai edes porvarillisen, parlamentaarisen hallinnon oloissa kyennyt estämään sodan kommunistista Saksaa tai kommunistista Englantia vastaan? Venäjä on todella Internationaalin marttyyri: se tunnustaa kaikki heikkoutemme, kaiken epäröintimme, korusanoilla helskyttelymme. Venäjän proletariaatti on aloittanut proletaaristen vallankumousten aikakauden, ja se torjuu kimppuunsa hyökkäävät kapitalismin irti päästämät raivopäiset paholaiset. Huolimatta kaikista virheistä, kaikista synneistä, joihin Venäjän proletariaatti on syyllistynyt ja joista kassakaappien puolustajat sitä syyttävät, Länsi-Euroopan työläiset ja talonpojat eivät voi unohtaa, että se käy nälkää nähden taistelua hirvittävää näännytyssota vastaan luodakseen lopulta välttämättömät olot kommunistisen Internationaalin toteutumiselle.

A. G.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Vallankumous alkoi Saksassa marraskuussa 1918. Saksalaisten työläisten vallankumouksellisen joukkoliikkeen ja matruusien Kielissä nostaman kapinan tuloksena siirtyi valta useissa Saksan kaupungeissa neuvostoille. Berliinissä työläiset järjestivät 9. marraskuuta 1918 mahtavan mielenosoituksen, Vilhelm II syöstiin vallasta ja Saksa julistettiin tasavallaksi. Uuden hallituksen (Kansanvaltuutettujen neuvoston) johtoon tulivat sosiaalidemokraatit Ebert, Scheidemann ym. Tämän hallituksen tarkoituksena oli säilyttää kapitalismi ja estää vallankumouksen kehittymästä edelleen. Työläis- ja sotilasedustajien neuvostot muutettiin elimiksi, joilla ei enää ollut minkäänlaista todellista valtaa. Kun tammikuussa 1919 puhkesi Berliinin työläisten kapina, sen kukistivat sotavoimat, joita johtivat taantumukselliset upseerit. Tammikuussa 1919 pidätettiin ja murhattiin raa'asti Saksan kommunistisen puolueen johtajat Karl Liebknecht ja Rosa Luxemburg.
Baijerin neuvostotasavalta kukistui toukokuun alkupäivinä 1919. Toim.