Antonio Gramsci

Vapaus

1919


Julkaistu: 14. kesäkuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 6
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 42–43. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus & oikoluku: Miika Salo
HTML: Jani Kaarela, Joonas Laine


 

Joka ei työtä tee, olkoon syömättä. Jo viiden vuoden ajan italialaiset ovat työskennelleet tuhotakseen, eivät elääkseen. Viisi miljoonaa ihmistä, kaikkein työkelpoisimmat ja tuotteliaimmat, on pantu vuosi vuodelta tuhoamaan, tappamaan ja raunioittamaan. Kansakunnan aineelliset varat, kaikki mitä oli koossa pahan päivän varalle, on käytetty loppuun. Rahan arvo alenee sitä mukaa kuin karttuu hukattu työaika, sitä mukaa kuin sota vaurioittaa tuotantoa ja käy mahdottomaksi palauttaa lähiajoissa normaalia elämää varten tarvittavat aineelliset varannot. Ilmiö on vakava juuri siksi, ettei sen monia piirteitä voida ennalta arvata, että se näyttää kestävän loputtomiin. Liikekannalla olo pitää jatkuvasti suuria ihmisjoukkoja tuotannon ulkopuolella, säilyttää työttömiä. Tuotantoa ei harjoiteta yhteiskunnan elämän vaatimassa mitassa. Nälkäkuolema uhkaa entisekseen.

Pääoman, kassakaappien haltijain palveluksessa toimivat taloustieteilijät ovat keksineet tähän hätään ihmelääkkeen: vapauden. Taloustieteilijät tutkiskelevat tuotantoa ja taloutta sinänsä, tarkastelevat näitä ihmisten elämästä ja kuolemasta irrallisina, automaattisesti toteutuvina syy- ja seuraussuhteina. »Sinänsä» kaupan vapaus elvyttää tuotantoa ja hyödykkeiden moninkertaistamista, mutta nykyisessä muodossaan se tappaa ihmisiä. Maailmassa tällä hetkellä olevien hyödykkeiden määrä riittää estämään nälkäkuoleman vain siinä tapauksessa, että ne jaetaan tasaisesti, että valtio säätelee hintoja ja määrää hyödykkeiden käyttötarkoituksen.

Vapaus merkitsisi rikkauksien haltijoiden oikeutta rosvota kulutushyödykkeiden pääosa ja siten pitää hyödykkeet poissa köyhien massojen ulottuvilta. Mitä hämärämmältä ja epävarmemmalta tulevaisuus näyttää, sitä laajemmaksi ja vaarallisemmaksi käy rosvous. Maailman talouden nykytilassa kauppavapaus merkitsisi nälkäkuolemaa viidellekymmenelle prosentille maailman väestöstä. Työtätekevä ei eläisi, hengissä pysyisi ainoastaan se, jolla on yksityisomaisuutta ja varaa sijoittaa suuria summia elintarvikkeiden, vaatteiden, jalkineiden, saippuan, liinavaatteiden ja lääkkeiden hankkimiseen.

Abstraktilla tasolla liberaalit taloustieteilijät ovat oikeassa, käytännössä he ovat rikollisia. Siksi poliittinen taloustiede on hukassa, vararikon partaalla, kuten yksityisomistukseen nojautuva järjestelmäkin, jonka ikuisuuteen poliittinen taloustiede perustaa todistelunsa. Jotta ihmissuku voitaisiin pelastaa nälänhädän tuhoilta, täytyy periaatetta »joka ei tee työtä, olkoon syömättä» soveltaa uudella tavalla. Se on toteutettava valtiossa, jonka toiminta perustuu työhön, ei yksityisomistukseen, jossa elin- ja kulutustarvikkeet tuotetaan ja jaetaan työn mukaan, muttei yhteiskunnan vastaisen ja tuhoisan vapauden periaatteen mukaan.

Ilman allekirjoitusta.