Julkaistu: 21. kesäkuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 7
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 44–49. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Jokaista sosialistia, joka tajuaa nykytilanteen asettaman historiallisen vastuun — työväenluokan ja sen tietoisinta, kriittisintä ja toimeliainta osaa edustavan puolueen vastuun — askarruttavat tänään monet kiperät kysymykset.
Miten hallita tavattoman suuria yhteiskunnallisia voimia, jotka sota on päästänyt valloilleen? Miten koulita niitä ja antaa niille poliittinen muoto, joka on normaalisti kehittyvä, jatkuvasti yhdentyvä ja kasvava vihdoin sosialistisen valtion rungoksi, proletariaatin diktatuurin rungoksi? Kuinka yhdistää nykyinen tulevaan, tyydyttää nykyhetken kipeät tarpeet ja samalla työskennellä tuloksekkaasti tulevaisuuden luomiseksi ja »jouduttamiseksi»?
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on toimia virikkeenä ajattelulle ja toiminnalle, kutsua parhaita ja tietoisimpia työläisiä pohtimaan kysymystä ja antamaan panoksensa — kukin omalla alallaan, omien voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan — ongelman ratkaisemiseksi; kiinnittää toverien ja järjestöjen huomion ongelman eri puoliin. Vain yhteisen ystävällisen selvitystyön, vakuuttamisen ja kaikinpuolisen kasvatuksen avulla syntyy konkreettinen rakennustyö.
Sosialistisen valtion mahdollisuus on jo olemassa riistetyn työväenluokan elämälle ominaisissa yhteiskunnallisissa instituutioissa. Näiden instituutioiden yhdistäminen ja koordinoiminen, alistaminen vallan ja pätevyyden mukaiseksi arvojärjestelmäksi, niiden voimakas keskittäminen ja samalla välttämättömän riippumattomuuden ja toimintavapauden huomioonottaminen on jo tässä vaiheessa todellisen ja varsinaisen työläisdemokratian luomista. Tämä demokratia olisi tehokas ja toimiva vastapaino porvarilliselle valtiolle, se olisi jo tässä vaiheessa valmistautunut korvaamaan porvarillisen valtion kaikki olennaiset toimet, joita kansallisten rikkauksien hallitsemiseen sisältyy.
Tänään työväenliikettä johtavat Sosialistinen puolue ja Ammattiyhdistysten Keskusliitto. Puolueen ja Keskusliiton vaikutus ilmenee epäsuorasti, laajojen joukkojen innostuksena, puolueen arvovaltana, autoritaarisena paineena, jopa pelkkinä tottumuksina. Puolueen vaikutusvalta kasvaa päivä päivältä, se ulottuu yhä syvempiin kansankerrostumiin, herättää yksilöissä ja ryhmissä, jotka tähän saakka ovat olleet poliittisesta taistelusta syrjässä, yksimielisen halun työskennellä tehokkaasti kommunismin toteuttamiseksi. Näille järjestäytymättömille ja sekaville voimille on luotava kiinteä muoto ja järjestys, ne on saatava mukaan, ne on organisoitava ja niitä on lujitettava. Proletariaatista ja puoliproletariaatista on tehtävä järjestäytynyt yhteisö, joka hankkii tietoja ja kokemuksia, omaksuu vastuun tehtävistä, jotka sen osalle valtiovallan valtaamisen myötä tulevat.
Sosialistinen puolue ja ammattiyhdistykset voivat saada työväenluokan kokonaan vaikutuksensa alaiseksi vasta kun on vuosia ja vuosikymmeniä raatanut. Nämä instituutiot eivät välittömästi samastu proletaariseen valtioon; kommunistisissa tasavalloissa ne jatkavatkin olemassaoloaan valtiosta riippumattomina liikkeellepanevina (puolue) tai valvovina ja osittain johtavina (ammattiliitot) voimina. Puolue on jatkava kommunistista kasvatustyötään, se on pysyvä tulevaisuuden toivon soihtuna, opin kantajana, ylimpänä valtana, joka yhdistää työväen- ja talonpoikaisluokan järjestäytyneet ja koulitut voimat ja johtaa ne päämäärään. Jotta puolue voisi suorittaa tehtävänsä tinkimättömästi, se ei saa avata oviaan sisään ryntääville kannattajille, jotka eivät ole tottuneet vastuulliseen, kurinalaiseen toimintaan.
Mutta työväenluokan yhteiskunnallinen toiminta tapahtuu lukuisten instituutioiden avulla, se on mitä monipuolisinta. Nimenomaan näitä instituutioita ja moninaisia toimintamuotoja on kehitettävä ja organisoitava monipuolisesti. Niistä on tehtävä yhtenäinen, laaja ja elävä järjestelmä, joka kattaa ja organisoi koko työväenluokan.
Tehtaat sisäisine komiteoineen, sosialistiset kerhot sekä talonpoikaisyhteisöt ovat proletaarisen elämän niitä keskuksia, joissa on välittömästi työskenneltävä.
Sisäiset komiteat ovat työläisdemokratian elimiä, jotka on vapautettava yrityksen johdon asettamista rajoituksista ja joihin on valettava uutta elämää ja tarmoa. Tänään sisäiset komiteat rajoittavat kapitalistin valtaa tehtaissa ja toimivat sovittelu- ja kurinpitotehtävissä. Komiteoiden kehittyneet vastineet tulevat olemaan proletaarisen vallan elimiä ja korvaamaan kapitalistit kaikissa tarpeellisissa johto- ja hallintotehtävissä.
Jo nyt työläisten pitäisi valita parhaita ja tietoisimpia tovereita laajoihin edustuselimiin. Tunnuksenaan heillä tulisi olla »Kaikki valta tehtaissa tehdaskomiteoille», tämän on yhdyttävä toiseen tunnukseen »Kaikki valta valtiossa työläisten ja talonpoikien neuvostoille».
Puolueeseen ja kaupunginosan järjestöihin järjestäytyneiden kommunistien konkreettiselle propagandatyölle avautuu siten laaja kenttä. Kaupunginosan järjestöjen tulisi yhdessä kaupungin puolueosastojen kanssa arvioida kullakin alueella asuvien työläisten määrä. Järjestöistä pitäisi tulla kaupunginosan tehdasneuvostojen toimistoja, niiden olisi muodostettava hermokeskus, joka yhdistää ja keskittää kaikkien työläisten voimat. Vaalitapa voisi vaihdella tehtaiden koon mukaan; joka tapauksessa olisi hyvä valita yksi edustaja jokaista viittätoista saman ammatin työläistä kohti (kuten englantilaisissa konepajoissa on tapana tehdä), ja näin olisi asteittaisten vaalien kautta päädyttävä tehtaan edustajistoon, jossa mukana olisi koko työkompleksi (työläisiä, teknikkoja, insinöörejä). Piirikomiteaan tulisi kuulua myös saman kaupunginosan muiden työalojen edustajia: palveluhenkilökuntaa, ajureita, raitiovaununkuljettajia, rautatieläisiä, kadunlakaisijoita, yksityisvirkailijoita, kauppa-asioitsijoita jne.
Kaupunginosan komitean tulisi olla kaupunginosan kaikkien työtätekevien pyrkimysten ilmaus, laillinen ja arvostettu elin, joka kykenee pitämään yllä järjestystä, jolle on vapaaehtoisesti annettu valta ja joka pystyy määräyksellään pysäyttämään äkillisesti kaikki työt jossain kaupunginosassa.
Kaupunginosan komiteoista kasvaa edelleen sosialistisen puolueen ja ammattiyhdistyksen kontrolloimia kaupunkikomissariaatteja.
Tuontapainen työläisdemokratian järjestelmä (joka on yhtynyt vastaaviin talonpoikaisjärjestöihin) olisi joukoille pysyvä järjestäytymismuoto. Se opettaisi kansalle kuria, rikastuttaisi sen poliittista ja hallinnollista kokemusta, veisi mukaansa kaikki viimeistä miestä myöten. Tämä koulu harjaannuttaisi joukkoja sitkeydessä ja kärsivällisyydessä, totuttaisi ne pitämään itseään toimivana armeijana, joka tarvitsee lujaa yhtenäisyyttä estääkseen tuhotuksi ja orjuutetuksi joutumisen.
Jokainen tehdas olisi tämän armeijan yksi tai useampi rykmentti korpraaleineen, yhteysmiehineen, upseereineen ja yleisesikuntineen, joita valtakeskuksia muodostettaisiin vapailla vaaleilla, ei määräyksin. Tehtaissa pidettävät joukkokokoukset ja tietoisimpien tovereiden harjoittama lakkaamaton propaganda- ja selitystyö saattaisivat muuttaa radikaalisti työläisten mielenlaatua; näin valmennettaisiin joukkoja käyttämään pätevästi valtaa; näin leviäisi tietoisuus toverin ja työtätekevän oikeuksista ja velvollisuuksista — konkreettinen ja tehokas tietoisuus, koska se juontaa juurensa elävästä historiallisesta kokemuksesta.
Olemme jo todenneet että nämä kiireiset muistiinpanot pyrkivät vain kannustamaan ajattelua ja toimintaa. Ongelman jokainen puoli kaipaa laajaa ja syvällistä käsittelyä, selvityksiä ja täydentäviä huomautuksia. Mutta sosialistisen elämän ongelmiin tarjoaa konkreettisen ja kokonaisvaltaisen ratkaisun vain kommunistinen käytäntö: kollektiivinen keskustelu, joka muokkaa ihmisten tietoisuutta, yhdistää ja täyttää heidät toimintainnolla. Sanoa totuus, saada yhteisvoimin totuus selville on samaa kuin toimia kommunismin ja vallankumouksen hyväksi. »Proletariaatin diktatuuri» ei enää saa olla pelkkä lause eikä tilaisuus pöyhkeillä vallankumouksellisella fraseologialla. Joka hyväksyy päämäärän, sen täytyy hyväksyä myös keinot. Proletariaatin diktatuuri merkitsee, että luodaan uudentyyppinen — proletaarinen valtio; siinä olennoituu sorretun luokan yhteiskunnallisen toiminnan kokemus, työväen- ja talonpoikaisluokan sosiaalinen elämä kehkeytyy vallitsevaksi, lujaksi järjestelmäksi. Tätä valtiota ei luoda tyhjästä, eikä sitä luoda hetkessä: venäläiset bolševikkikommunistit työskentelivät kahdeksan kuukautta levittääkseen ja toteuttaakseen tunnuksen »Kaikki valta neuvostoille». Ja neuvostot olivat venäläiselle työläiselle tuttuja jo vuodesta 1905.[1] Italian kommunistien pitää käyttää arvokasta venäläistä kokemusta hyväkseen, siis säästää näin aikaa ja työtä: rakennustyö tulee sinänsä vaatimaan niin paljon aikaa, että jokainen päivä ja teko on voitava omistaa sille.
Ilman allekirjoitusta; Antonio Gramsci kirjoitti artikkelin yhdessä Palmiro Togliattin kanssa.
[1] Vuosien 1905–1907 vallankumouksen aikana syntyi monissa venäläisissä kaupungeissa työläisedustajien neuvostoja. Alussa neuvostoja perustettiin johtamaan taloudellisia ja poliittisia lakkoja; bolševikkien johtamat neuvostot kehittyivät taistelussa elimiksi, jotka valmistelivat aseellista kansannousua ja olivat uuden vallan ituja. Vuosien 1905–1907 vallankumouksen kukistuttua neuvostot lopettivat toimintansa; ne syntyivät uudestaan helmikuun porvarillis-demokraattisen vallankumouksen aikana 1917. Toim.