Antonio Gramsci

Kommunistisen Internationaalin puolesta

1919


Julkaistu: 26. heinäkuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 11
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 64–69. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus & oikoluku:
HTML:


 

Ranskan ammattiyhdistysten keskusliiton johtohenkilöt ja Italian rautatieläisten ammattiyhdistysjohtajat luopuivat viime hetkellä solidaarisuusmielenosoituksesta Venäjän ja Unkarin neuvostotasavaltojen puolesta. Meidän on nähtävä tämä ongelma selkeästi ja yritettävä ratkaista se. Miten on mahdollista, että Ranskan järjestäytyneen proletariaatin ja Italian rautatieläisten johtomiehet, jotka vastasivat joukoille vapaaehtoisesti solmitusta sopimuksesta, syyllistyivät näin vakavaan petturuuteen ja epäsolidaarisuuteen? Pitäisikö syyttää vain henkilöitä? Onko todennäköistä, etteivät tällaiset tapahtumat toistu, jos tietyt henkilöt poistetaan johtopaikoilta? Vai oliko syy objektiivisissa oloissa, jotka suosivat luopiomaista toimintaa ja petturuutta, jotka tekivät ja tulevat vastedeskin tekemään ne mahdollisiksi?

Näin asetettuna kysymys on proletaarisen vallankumouksen keskeisimpiä.

Venäjän neuvostovaltio syntyi vähitellen (maaliskuusta marraskuuhun 1917). Se oli teollisuustyöläisten ja köyhien talonpoikien, köyhän kansan reaktio yhteiskunnan hierarkioita vastaan, hierarkioita, jotka yleinen äänioikeus ja kiipijöiden byrokratia oli luonut. Polttava tarve luoda proletaarinen elämänmuoto syntyi sodan aikana ja sai kokeellisesti aikaan alkeellisia itsehallinnon muotoja. Kerenskin demokraattinen hallitus salli bolševikkikommunistien käynnistää laajan ja järjestelmällisen propagandatyön. Sen vaikutuksesta työläisille ja talonpojille kehkeytyi vähitellen täsmällinen ja selkeä tietoisuus uusien elinten tärkeydestä. Nämä elimet kehittyivät edelleen, ottivat hoitaakseen uusia ja yhä tärkeämpiä hallinnollisia tehtäviä. Kun niistä lopulta tuli proletaarisen valtion elimiä, ne tekivät työstä itsenäisen tuotannossa ja hyödykkeiden jakelussa sekä kaikissa — niin sisäisissä kuin ulkoisissakin — valtiollisissa suhteissa.

Länsi-Euroopan maista Ranska ei ole edes aloittanut tuollaista sosialistisen ja proletaarisen liikkeen kehittämistä. Italiassa se on vasta alulla, ja Englannissa se ottaa lupaavia ensiaskeliaan. Näissä maissa proletariaatti on kuitenkin pääosaltaan järjestäytynyt parlamentaarisen tai byrokraattisen mallin mukaan, ei neuvostojen tapaisiksi elimiksi. Vallankumouksellinen käyminen on jo voimakasta, mutta kumouksellinen liikehdintä ei ohjaudu sellaisiin toimintamuotoihin, joilla tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Yksilöiden innostus voi onnistua saamaan aikaan vallankumouksellisen esiintymisen, kuten kävi heinäkuun 20. ja 21. päivinä lakossa, jonka Italian sosialistiseen puolueeseen ja Ammatilliseen keskusliittoon kuuluvat työläiset ja talonpojat panivat toimeen. Mutta aivan yhtä lailla voi penseys lamaannuttaa innostuksen ja tukahduttaa vallankumouksen. Tilanne ei voi jatkua samanlaisena ilman että se aiheuttaa kalliita uhreja ja epäjärjestystä.

Osallistuminen Kommunistiseen Internationaaliin on merkitykseltään jotain aivan muuta kuin I ja II Internationaaliin osallistuminen. Kommunistisen Internationaalin jäsenten tulee nojautua neuvostovaltion periaatteeseen, torjua jokaisen demokraattisen ideologian jäänteet ja tehdä se myös nykyisen sosialistisen ja proletaarisen liikkeen järjestöissä. Kommunistinen Internationaali on jo täyttä totta, elävää käytäntöä Venäjän ja Unkarin tasavalloissa. Kahden proletaarisen valtion olemassaolo antaa Länsi-Euroopan työläisten ja talonpoikien taistelulle tietyn suunnan: heidän on torjuttava porvarillisten hallitusten yritykset tuhota neuvostotasavallat. Sen tähden on välttämättä toimittava kapitalistisessa tuotantoelämässä, valvottava sitä ja estettävä sen toiminta Venäjää ja Unkaria vastaan.

Tällaista toimintaa eivät sosialistinen puolue eivätkä ammattiyhdistykset voi johtaa. Sen voivat tehdä vain itse työläiset ja talonpojat tehtaissa, rautatieasemilla, kaivoksissa, laivoissa ja maatiloilla. Asian menestymiseksi täytyy laajentaa tämän toiminnan alaa, on tehtävä sodan aikana syntyneistä proletaarisista elimistä sekä kansallisesti että kansainvälisesti yhtenäisiä. On luotava antivaltio.

Kommunistiseen Internationaaliin osallistuminen edellyttää siis omien instituutioiden toiminnan sopeuttamista Venäjän ja Unkarin proletaaristen valtioiden toimintaan. Kommunistinen Internationaali ei ole joukkojen johtomiesten byrokraattinen päätoimisto, vaan se on joukkojen historiallista tietoisuutta, joka olennoituu koko kansainvälisen proletariaatin laajassa, monitahoisessa liikkeessä. Tarvitaan siis proletaaristen instituutioiden verkosto, jossa ne edustavat vallanelinten selväpiirteistä, joustavaa asteikkoa ja jonka on pystyttävä harjoittamaan kaikkea tämän hetken kansallisen ja kansainvälisen luokkataistelun vaatimuksia vastaavaa toimintaa. Näiden elinten tulee olla samanlaisia kaikkialla Länsi-Euroopassa ja samantyyppisiä kuin Venäjän ja Unkarin kommunististen tasavaltojen valtioelimet.

Sodan aikana Ententen[1] valtiot olivat perustaneet keisarillista Saksaa vastaan taantumuksellisen liiton, jonka taloudellinen yhteistoiminta oli voimakkaasti keskitetty Lontooseen ja jonka propagandakeskus oli Pariisi. Noihin aikoihin perustettu mahtava hallinnollinen ja poliittinen koneisto on jatkuvasti olemassa, sitä on vahvistettu ja viimeistelty ja se palvelee tehokkaasti anglosaksista hegemoniaa kaikkialla maailmassa. Kun keisarillinen Saksa oli lyöty ja sosiaalidemokraattinen Reich alistettu anglosaksisen kapitalismin hallitsemaan maailmanlaajuiseen talouspoliittiseen järjestelmään, kapitalismi saavutti yhtenäisyyden ja suuntasi nyt kaikki voimansa kommunististen tasavaltojen tuhoamiseen.

Kansainvälisen proletariaatin on asetettava tätä kapitalismin monitasoista ja yhtenäistä muodostumaa vastaan yhtä yhtenäinen organisaatio, joka estää Venäjän ja Unkarin nujertamisen. Kapitalistien liiton tehokkaimpana aseena molempia proletaarivaltioita vastaan on taloudellinen saarto, jonka on määrä näännyttää ne nälkään. Venäjän ja Unkarin kansat ovat kuin lakkoileva työläisjoukko, jolta tehtailija estää työnteon pakottaakseen sen myöntymään hänen ehtoihinsa. Mutta solidaarisuutta näitä työsulussa olevia kohtaan ei voida ilmentää samoin kuin on tehty tavallisesti luokkataistelun senkaltaisissa tilanteissa. Solidaarisuuden täytyy olla vallankumouksellista, ja sen tulee ilmetä tuotannon ja vaihdon jatkuvana valvomisena. Sen täytyy pyrkiä rajoittamaan (ja myös kumoamaan) kapitalistin valta tuotanto- ja vaihtovälineissä. Sen täytyy pyrkiä estämään tiettyjen tuotteiden valmistus ja vienti, aselevon jälkeen varastoitujen aseiden ja ammusten vienti, se on käynnistävä uudelleen kaupan Venäjän ja Unkarin kanssa. Kaiken tämän toiminnan pitää olla jokapäiväistä ja järjestelmällistä työtä, jota Ententen maiden työläisten ja talonpoikien tulee tehdä käyttäen apunaan päteviä elimiä. Nämä elimet eivät voi olla sosialistisia puolueita eivätkä ammattiyhdistyksiä.

Nuo puolueet ja yhdistykset jatkavat kasvatustehtäviään ja moninaisten toimien koordinointia proletaarisen elämän eri aloilla, mutta ne eivät enää nykyaikana pysty organisoimaan koko liikettä, johtamaan sen kaikkia tehtäviä. Niiden osallistuminen Kommunistiseen Internationaaliin jäisi täysin vaille historiallista merkitystä, elleivät siihen osallistuisi kaikki proletaariset joukot, jotka ovat omaksuneet tehtävänsä luokkana ja järjestäytyneet siten, että voivat täyttää tuon tehtävän. Italian Sosialistisen puolueen kommunistisen ryhmän on tällä hetkellä kehitettävä proletaarisia elimiä tehtaissa, joissa niitä jo toimii ja luotava niitä sinne, missä niitä ei vielä ole. Sen on koordinoitava niiden toiminta sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. On luotava yhteydet Englannin ja Ranskan vastaaviin instituutioihin. On saatava aikaan, että alhaalta, talouselämän sisimmästä, kapitalistisen voiton alkulähteistä, voiton jonka suojelemista ja lisäämistä parlamentaaris-demokraattisen valtion kaikki elimet palvelevat, pulppuavat kommunistiset voimat. Riippumatta johtomiestensä hyvästä tahdosta tai penseydestä ne puolustavat ensi töikseen neuvostotasavaltoja ja sitten luovat Kommunistisen tasavaltojen Internationaalin, kun niiden tietoisuus ja vallankumouksellinen voima on kasvanut.

Ilman allekirjoitusta.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Entente (Kolmisopimus) — imperialistinen blokki, johon kuuluivat Englanti, Ranska ja tsaarin Venäjä; syntyi vuonna 1907 vastapainoksi Saksan, Itävalta–Unkarin ja Italian imperialistiselle kolmiliitolle. Ensimmäisen maailmansodan vuosina Englannin, Ranskan ja Venäjän sotilaspoliittiseen liittoutumaan yhtyivät USA, Japani, Italia ja muutamat muut. Toim.