Julkaistu: 11. lokakuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 21
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 88–95. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Proletariaatin organisaatio, joka edustaa ylipäänsä kaikkia työläis- ja talonpoikaisjoukkoja ja joka kiteytyy ammattiyhdistysten keskusliitoksi, potee parhaillaan syvää kriisiä, luonteeltaan samanlaista kuin se, jonka kourissa parlamentaarisdemokraattinen valtio turhaan kamppailee. Tuo kriisi on toimeenpanovallan ja itsenäisyyden kriisiä. Toisen ongelman ratketessa ratkeaa myös toinen. Selvittäessään kysymystä vallasta oman luokkajärjestönsä sisällä työläiset näet luovat väistämättä elimellisen perustan omalle valtiolleen, jolla he lopulta voitokkaasti korvaavat parlamentaarisen valtion.
Työläiset näkevät, että »heidän» järjestönsä monimutkaisesta kokonaisuudesta on tullut niin valtava koneisto, että se lopulta on päätynyt noudattamaan sisäisiä lakeja, jotka määräytyvät sen omasta rakenteesta ja monimutkaisesta toiminnasta mutta jotka ovat vieraita vallankumouksellisen luokan historialliset tehtävät omaksuneille joukoille. He näkevät, ettei nykyinen järjestöjen asteikko ilmennä selkeästi ja täsmällisesti heidän vallantahtoaan. He näkevät, että jopa heidän omassa talossaan, sitkeällä työllään ja kärsivällisin ponnistuksin rakentamassaan järjestössä, kone nujertaa ihmisen, byrokratia tappaa luovan aloitteellisuuden. Mitäänsanomaton ja mahtaileva sanahelinä yrittää turhaan kätkeä sitä, että puuttuu täsmällisiä käsityksiä teollisen tuotannon vaatimuksista, puuttuu jopa kyky ymmärtää työläisjoukkojen ajattelua. Tämä tilanne suututtaa työläisiä, mutta he eivät yksittäin pysty muuttamaan sitä: yksityisten ihmisten tahto ja sana ovat voimattomia verrattuina ammattiyhdistyslaitoksen rakennetta sääteleviin rautaisiin sisäisiin lakeihin.
Järjestön johtomiehet eivät oivalla tätä syvää ja levinnyttä kriisiä. Mitä selvemmäksi käy, ettei työväenluokka ole järjestäytynyt todellisen historiallisen osuutensa vaatimalla tavalla, mitä ilmeisempää on, ettei työväenluokalla ole sellaista järjestömuotoa, joka lakkaamatta mukautuisi sen sisäisen historiallisen kehitysprosessin olennaisimpia puolia sääteleviin lakeihin, sitä itsepintaisemmin nuo johtomiehet puolustavat omaa lyhytnäköisyyttään ja pinnistävät kaikki voimansa ratkaistakseen erimielisyydet ja ristiriidat »laillisesti». Nämä läpikotaiset byrokraatit uskovat että objektiivinen tilanne, joka määrää tehtaiden elävän käytännön muovaamaa ajattelutapaa, voidaan ohittaa tunnepurkauksilla ja ohjelmilla, joista kokouksen loputtomiin jaarituksiin uuvutetut osanottajat ovat yksimielisesti päättäneet. Nykyään byrokraatit yrittävät pysyä »ajan tasalla», osoittaakseen että myös he pystyvät »asettamaan kysymykset terävästi», he uusivat syndikalistisen ideologian kuluneita repaleita ja inttämällä inttävät, että neuvosto ja ammattiyhdistys ovat sama asia, että ammattiyhdistyksen nykyinen järjestömuoto muodostaa jo sellaisenaan kommunistisen yhteiskunnan perustan, sen rakenteen, jossa proletariaatin diktatuurin tulisi toteutua.
Nykyisessä muodossaan Länsi-Euroopan ammattiyhdistys on organisaatio, joka paitsi eroaa olennaisesti neuvostosta myös poikkeaa huomattavasti Venäjän kommunistisen tasavallan jatkuvasti kehittyvästä ammattiyhdistyksestä.
Ammattiyhdistykset, työkamarit, tuotantoalojen liitot ja Ammattiyhdistysten Keskusliitto edustavat proletaarisen järjestäytymisen muotoja, jotka ovat ominaisia pääoman hallitsemalle historialliselle kaudelle. Tietyssä mielessä voidaan väittää, että ne ovat erottamaton osa kapitalistista yhteiskuntaa ja että niiden toiminta on välittömästi yhteydessä yksityisomistukseen peruvaan järjestelmään. Tällä aikakaudella, jolla yksilön arvon määrää se, missä määrin hän omistaa tavaraa ja käy omaisuudellaan kauppaa, on myös työläisten ollut pakko noudattaa yleisen välttämättömyyden rautaista lakia ja myydä ainoaa omaisuuttaan, työvoimaansa ja ammattitaitoaan. Ollessaan alttiimpia kilpailun vaaroille työläiset ovat joutuneet kokoamaan omaisuutensa »yrityksiin», jotka kasvavat yhä laajemmiksi ja ulottavat valtansa kaikkialle. He ovat luoneet tämän mahtavan laitoksen, raadannan voimakeskuksen, määränneet hinnat ja työajat ja panneet markkinat järjestykseen. He ovat palkanneet tai asettaneet keskuudestaan hallinnolliset luottamusmiehet, jotka tuntevat tällaiset liiketoimet, pystyvät hallitsemaan suhdanteet ja solmimaan sopimuksia, kykenevät arvioimaan kauppaolot ja ryhtymään taloudellisesti kannattaviin toimenpiteisiin. Ammattiyhdistystä luonnehtii kilpailunhenki, eikä sen olemus ole kommunistinen. Ammattiyhdistyksen avulla ei voida uudistaa yhteiskuntaa perusteellisesti: se voi tarjota proletariaatille ammattitaitoisia byrokraatteja ja teknisiä asiantuntijoita, jotka pätevät yleisluontoisissa teollisissa kysymyksissä, mutta se ei voi olla proletaarisen vallan perusta. Siitä ei ole mitään apua sellaisten proletaaristen toimihenkilöiden valikoimisessa, jotka osaavat ja ansaitsevat johtaa yhteiskuntaa, ammattiyhdistyksen perustalle ei voida rakentaa sellaista yhteiskunnan elimistöä, jossa olennoituisivat elintärkeät pyrkimykset ja kommunistisen yhteiskunnan kehitysrytmi.
Proletariaatin diktatuuri voi toteutua vain sellaisena järjestönä, joka pohjaa itse tuottajien aktiviteettiin eikä palkkalaisten, pääoman orjien, toimintaan. Koska neuvostossa ovat edustettuina kaikki työalat sen mukaan, mitä osuutta kukin ammatti ja kukin työala esittää jonkin tehtaan tuotteen valmistamisessa yhteisöä varten, tämä elin on luokkajärjestö, yhteiskunnallinen järjestö. Sen olemassaolon oikeutus perustuu työhön, teolliseen tuotantoon, siis pysyvään todellisuuteen, ei enää palkkaan eikä luokkajakoon, ts. tilapäisiin tekijöihin, jotka tulee nimenomaan voittaa.
Sen tähden neuvosto toteuttaa työväenluokan yhtenäisyyden, antaa joukoille tiiviyden ja muodon, joka vastaa niiden yhteiskunnallista asemaa.
Tehdasneuvosto on proletaarisen valtion perikuva. Kaikki proletaariseen valtioon liittyvät kysymykset tulevat ajankohtaisiksi jo neuvostoja luotaessa. Molemmissa kansalainen-käsite väistyy toveri-käsitteen tieltä, sillä yhteistyö tuotannon parantamiseksi ja järkiperäistämiseksi kehittää solidaarisuutta, lujittaa tunteiden ja veljeyden siteitä. Jokainen on korvaamaton, jokainen on välttämätön omalla sarallaan, jokaisella on tehtävänsä ja oma paikkansa. Jopa tietämättömimmät ja takapajuisimmat työläiset, jopa turhamaisimmat ja »sivistyneimmät»* insinöörit tulevat tehdasjärjestöstä saamansa kokemuksen perusteella lopulta vakuuttuneiksi tästä totuudesta. Kaikissa kehittyy lopulta kommunistinen tietoisuus, joka tekee mahdolliseksi ymmärtää kommunistisen talouden olevan pitkä askel eteenpäin kapitalistiseen talouteen verrattuna. Neuvosto on sopivin elin toteuttamaan vuorovaikutukseen perustuvaa kasvatusta ja kehittämään uutta yhteiskunnallista henkeä, joka proletariaatin onnistuu ilmaista työkollektiivin elävässä ja hedelmällisessä käytännössä. Kun ammattiyhdistyksessä työväen solidaarisuus kehittyy taistelussa kapitalismia vastaan, kärsimysten ja uhrien kautta, on neuvostossa se rakentavaa ja pysyvää, merkittävää jopa kaikkein vähäpätöisimmissä teollisen tuotannon tekijöissä. Se on työläisten iloista tietoisuutta siitä, että he ovat osa elimellistä kokonaisuutta, yhtenäistä ja lujaa järjestelmää, jossa he työskentelevät yhteisen hyödyn saavuttamiseksi, tuottavat epäitsekkäästi yhteiskunnalle rikkauksia, joten he vahvistavat riippumattomuuttaan ja toteuttavat valtaansa ja vapauttaan luoda omakätisesti historiaa.
Sellaisen järjestön olemassaolo, johon työväenluokka on järjestäytynyt yhtenäisenä tuottajien luokkana, joka mahdollistaa johtavien elinten sekä kyvykkäiden ja ansioituneiden henkilöiden vapaan ja oma-aloitteisen kehityksen, tulee syvällisesti vaikuttamaan ammattiyhdistyksen järjestömuotoon ja sen toimintahenkeen.
Tehdasneuvoston perustana ovat niin ikään ammatin harjoittamiseen liittyvät seikat. Jokaisessa osastossa työläiset jakaantuvat ryhmiin, työyksikköihin. Neuvosto koostuukin juuri valtuutetuista, jotka työläiset valitsevat osastosta työryhmittäin. Ammattiyhdistys pohjautuu erilliseen ammattialaan, kun taas neuvosto perustuu ammattien elimelliseen ja konkreettiseen yhteyteen, joka muodostuu kurinalaisuuteen totuttavassa tuotantoprosessissa. Työryhmän jäsenet kokevat itsensä yhtenäisen luokan osaksi, samalla osaksi sitä kurinalaista järjestelmää, jossa heidän johdonmukainen ja täsmällinen toimintansa tekee tuotannon kehityksen mahdolliseksi. Kuhunkin ammattiin liittyvät taloudelliset ja poliittiset intressit ovat täysin sopusoinnussa luokan intressien kanssa. Ne erottuvat vain teknisten seikkojen ja kussakin ammatissa käytettävien työvälineiden osalta. Samoin on kaikki teollisuus yhtenäistä pyrkimyksessään täydellistää tuotanto, jakelu ja rikkauksien yhteiskunnallinen kasaaminen. Mutta jokaisella teollisuudenhaaralla on omat intressinsä oman erityistoimintansa teknisessä toteutuksessa.
Neuvoston kautta työläiset kantavat välittömän vastuun tuotannosta, mikä johtaa tehokkaampaan työhön, saa aikaan tietoisen ja vapaaehtoisen kurin, muovaa tuottajan, historian tekijän ajattelutavan. Työläiset tuovat ammattiyhdistykseen tämän uuden tietoisuuden. Tällöin siirrytään luokkataistelun alkeellisista tehtävistä perustavanlaatuiseen työhön: ammattiyhdistys omistautuu muotoilemaan uutta talouselämää ja tuotantotekniikkaa, kehittämään kommunistiselle yhteiskunnalle ominaista talouselämää ja ammattitekniikkaa. Kootessaan parhaat ja tietoisimmat työläiset ammattiyhdistykset toteuttavat siten luokkataistelun ja proletaarisen diktatuurin päätarkoituksen: ne luovat objektiiviset olosuhteet, joissa luokat eivät voi säilyä eivätkä enää syntyä uudestaan.
Venäjän ammattiliitot ovat ryhtyneet tähän työhön. Niiden avulla on syntymässä elimistö, jossa tietyn teollisuudenhaaran kaikki yritykset kytkeytyvät, sitoutuvat toisiinsa, mukautuvat ja muovautuvat mahtavaksi teollisuusyksiköksi. Hyödytön kilpailu poistetaan, suuret hallintoon, huoltoon, jakeluun ja varastointiin liittyvät palvelut yhdistetään ja keskitetään. Työmenetelmistä, tehtailijan salaisuuksista, uusista sovellutuksista tulee välittömästi koko teollisuudenhaaran yhteistä omaisuutta. Yksityisomistuksellisten suhteiden ja yksityisyrityksen luonteeseen kuuluva byrokratia ja kurinpito supistetaan vain tuotannossa välttämättömiin tehtäviin. Ammattiyhdistyksen toimintaperiaatteiden soveltaminen venäläiseen tekstiiliteollisuuteen on tehnyt mahdolliseksi supistaa virkailijoiden määrän 100 000:sta 3500:aan.
Tehtaittain organisoituneena luokka (koko luokka) muodostaa yhtenäisen ja kiinteän kokonaisuuden, mukautuu joustavasti teolliseen tuotantoprosessiin ja hoitaa sitä ottaakseen sen lopullisesti hallintaansa. Tehdasorganisaatio toteuttaa siis proletariaatin diktatuurin, kommunistisen valtion, joka tuhoaa luokkaherruuden niin poliittisissa päällysrakenteissa kuin kaikkialla muuallakin.
Ammatilliset ja tuotannolliset liitot ovat lujia nikamia mahtavan proletaarisen elimistön selkärangassa. Ne levittävät yksittäistä ja paikallista kokemusta laajalle, kartuttavat sitä ja tasoittavat siten työolot ja tuotantoedellytykset koko valtakunnassa samanlaisiksi, mikä nimenomaan onkin kommunistisen tasa-arvon perusta.
Mutta jotta ammattiyhdistykset kyettäisiin suuntaamaan tälle myönteiselle, luokkakantaiselle ja kommunistiselle tielle, on välttämätöntä, että työläiset keskittävät intonsa neuvostojen lujittamiseen ja lisäämiseen. Tältä yhtenäiseltä ja lujalta perustalta kasvavat kommunistisen diktatuurin ja talouden ylemmät rakenteet.
Ilman allekirjoitusta.