Julkaistu: 18. lokakuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 22
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 96–100. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Italian johtava luokka on näinä päivinä kokenut selvästi lopullisen tappionsa. Giovanni Giolittin puhe Dronerossa ja niemimaan kaikkien lehtien sitä koskevat kommentit ovat ratkaisevia todisteita tuosta tappiosta, sitä ilmentäviä perusasiakirjoja, joissa kuvastuu kansallisen historiamme keskeisin tapahtumasarja, joka alkoi aselevosta (kun sotakiihko ja nationalistinen hymistys lopahtivat) sekä kiteytyi Nittin »liberaaliksi» hallitukseksi. Tämä taas saavuttaa huippunsa seuraavana hallintakautenaan, jolloin henkilöitä koskevasta kriisistä tulee kohtalokas ja väistämätön instituutioiden kriisi, valtion kriisi.
Giolitti on »elpynyt»; »jättiläishahmo» osallistuu jälleen kerran Italian politiikkaan. Taas kerran hän on osoittautunut korvaamattomaksi, ainoaksi henkilöksi, joka kykenee ilmentämään Italian koko omistavan luokan pyrkimykset ja toiveet, ainoaksi tehokkaaksi »kansalliseksi» voimaksi Italian porvariston historiassa. Häntä vihataan, pelätään, hyljitään, häntä solvataan, sanotaan älyltään ja sivistykseltään keskinkertaiseksi, pidetään ryövärinä, veijarina, häikäilemättömänä, petollisena ja lahjuksia vastaanottavana roistona. Kuitenkaan porvaristo ei pysty asettamaan ketään hänen tilalleen, ei pysty rakentamaan omaa valtajärjestelmäänsä niin, että sen johtoon tulisi älykkäämpi, sivistyneempi, rehellisempi ja monipuolisempi henkilö. Porvareilla ei ole ketään, joka voisi korvata Giolittin diktaattorina. He ovat lopultakin tajunneet luokkansa tappion: mikä tahansa luokka elää ja kehittyy vain mikäli sillä on lahjakkaita, lujatahtoisia ja sivistyneitä jäseniä. Mitä karkeammin he loukkaavat Giolittia, mitä selvemmin heidän onnistuu osoittaa että hän on aasi, roisto ja kätyri, mitä paremmin he kykenevät todistamaan, ettei hän ole historiallisen aikakautensa kysymysten tasolla, sitä selkeämmin nämä miehet — turhamaiset ja röyhkeät hengen, tekniikan ja sivistyksen »herrat» — osoittavat rappeutuneisuutensa ja raihnautensa. Tämä »ikuisesti» nuori, jatkuvasti uudistuva luokka ei löytänyt rakentamansa valtajärjestelmän johtajaksi muita kuin seitsenkymmenvuotiaan ukon. Se ei kykene ilmaisemaan yksimielisyyttään muille ehdokkaille, ainoastaan tuolle kavallusten, epäluotettavuuden, lahjusten ja rappion ruumiillistumalle.
Giovanni Giolitti on hyvien aikojen »valtiomies», koska reformistista opportunismia sovelletaan hyvinä aikoina. Porvarillinen opportunismi ratkaisee luokkaristiriidat kerran toisensa jälkeen laajentamalla johtavan luokan etuoikeuksia nauttivaa joukkoa. Riistetty luokka, työväen ja talonpoikien luokka on järjestäytynyt ammatillisiksi ja poliittisiksi järjestöiksi ja luonut näin itselleen johtokunnan, jonka porvarillinen opportunismi on yrittänyt valloittaa imartelemalla, lahjomalla ja »palkitsemalla», tarjoamalla sille luita kaluttavaksi, antamalla sille vastuullisia tehtäviä. Riistettyjen luokka, työväen ja talonpoikien luokka asennoituu eri tavoin asuinalueesta ja ammatista riippuen: tässä luokassa on ryhmiä ja kerrostumia, jotka ovat muita historiallisesti edistyneempiä, sivistyneempiä ja jotka pyrkivät kärsimättömästi pääsemään osallisiksi rikkauksista ja saamaan painoa yhteiskunnassa. Porvarillinen opportunismi on suonut näille ryhmille ja kerrostumille tiettyjä etuoikeuksia sälyttäen suoraan tai epäsuorasti lisää painoa koko työväenluokan harteille, antanut siis kapitalisteille keinon tyydyttää eräiden työväenkerrostumien vaatimukset kajoamatta voittoihin. Se on vetänyt proletariaatin johtoportaan valtiovallan koneistoon, tehnyt siitä osan sitä näkymätöntä voimajärjestelmää, joka todellisuudessa hallitsee maata eduskunnan ulkopuolella ja sitä vastaan, järjestelmää johon porvariston diktatuuri aina perustuu. Ammattiyhdistysten keskusliitto, järjestöjen ja osuuskuntien johtajat ovat aina työskennelleet rinnan pankkien, vapaamuurarien loosien, yleisesikunnan, pappisvallan, napolilaisen camorran, vieraiden valtioiden suurlähetystöjen kanssa; ne ovat nostaneet valtaan ja syrjäyttäneet ministereitä, pilkanneet demokratiaa ja yleistä äänioikeutta, jotka ilmentävät parlamentin hahmossa kansan riippumattomuutta.
Sota on tuhonnut opportunismin ja reformismin edellytykset. Sota on pannut peliin ihmisten, kansanjoukkojen elinehdot. Ei enää viekkaitten juonittelijoiden ja nokkelien huijarien onnistu pelata arvovallallaan. On mahdotonta pettää ihmisiä, joita kuolema uhkaa. Viekkauden ja nokkeluuden kulta-aika on päättynyt. Jotta voitaisiin luoda elämän ja edistyksen ehdot, nostaa ihmiskunta masennuksen, epäuskon ja pohjattoman uupumuksen kuilusta, saada aikaan järjestys raivostuneessa, silmittömässä mehiläisparvessa, joka ihmiskunnasta on tullut, tarvitaan jättiläisiä, kaikkein älykkäimpiä, lujatahtoisimpia, vilpittömimpiä ihmisiä, joiden vakaa moraalinen olemus herättää kaikissa kunnioitusta, joilla on laajaa arvovaltaa, jotka todella kykenevät toteuttamaan laajojen työtätekevien joukkojen pyrkimykset ja jotka selkeytensä ja vilpittömyytensä ansiosta erottavat elämän ja historian jatkuvuuden sävelen hullaantuneen ja turmeltuneen väen melussa, lopen uupuneiden ja nälkiintyneiden ihmisjoukkojen hälinässä. Tarvitaan ihmisiä, jotka pystyvät huomaamaan hartaimmat ja syvimmät pyrkimykset, ottamaan ne uuden toivon, uuden luomisinnon, uuden järjestyksen perustaksi. Porvariluokka — »johtava» luokka, älyn, sivistyksen ja kulttuurin ahjo, »maan suola» — kykenee tuottamaan vain keskinkertaisia ihmisiä, D'Annunzion kaltaisia mahtipontisia puhujia, Salandran tapaisia ahdasmielisiä ja pikkumaisia professoreja, väljähtyneitä ja ruostuneita lahjakkuuksia kuten Sonnino, nokkelia pörssimiehiä kuten Nitti. Se pystyy tukemaan yksimielisesti vain erästä vanhusta, joka on kuluttanut itsensä loppuun petturin helpossa ammatissa, kavalluksen ja keinottelun jalossa taidossa, tukemaan poliisilaitoksen tylsistynyttä asetta, erästä Giovanni Giolittia, jota se itse soivaa, haukkuu ja vihaa.
Porvaristo on hedelmätön, se ei kykene synnyttämään jättiläisiä, joita historiallinen tilanne vaatii. Se on kärsinyt tappion. Yksilöiden valtakausi on ohi. Historia vaatii suuria, yhtenäisiä yhteiskunnallisia voimia, eheitä ja tiiviitä, sellaisia jotka yhteistoimintaan organisoituneina kokonaisuuksina kykenevät toteuttamaan suurta elähdyttävää aatetta. Venäjän Neuvostotasavalta on ensimmäinen loistava esimerkki yhteiskunnallisesta jättiläisestä, elävästä historiallisesta yhtenäisyydestä. Neuvosto korvaa suuret yksilöt, yhteiskunnan sankarit, antaa uuden toivon, uuden pohjan elämälle ja edistykselle, luo sekasorrosta järjestyksen. Neuvosto on pelastanut Venäjän ja tulee pelastamaan Italian.
Ilman allekirjoitusta.