Julkaistu: 12. heinäkuuta 1920 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 5
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 216–222. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Digitalisointi: Kaj Henriksson
HTML: Jonas Holmgren & Joonas Laine
Ammattiyhdistys ei ole pelkästään tämä tai toinen ammattiyhdistyksen määritelmä. Ammattiyhdistys yltää tiettyyn määritelmään eli saa tietyt historialliset piirteet, mikäli sen yhdistämien työläisten voima ja tahto antavat sille tietyn suunnan, mikäli he asettavat toimintansa tavoitteeksi juuri määritelmänsä sisällön toteuttamisen.
Objektiivisesti ammattiyhdistys on se muoto, jonka tavaraksi muuttunut työvoima saa kapitalistisessa järjestelmässä ja jonka työvoima vain voikin saada järjestäytyessään hallitsemaan markkinoita. Tuo muoto on laitos, joka koostuu toimihenkilöistä, järjestöspesialisteista (sikäli kuin nämä todella tuntevat järjestötekniikan), asiantuntijoista (sikäli kuin he todella ovat asiantuntijoita), jotka osaavat keskittää työläisten voimat ja ohjata niitä siten, että työväenluokan ja pääoman voimien välinen tasapaino vakiintuu työväenluokalle edulliseksi.
Ammattijärjestöjen kehitystä luonnehtii kaksi tosiseikkaa: 1) ammattiyhdistys käsittää yhä enemmän työläisiä, tuo yhä useammat heistä järjestökurin piiriin; 2) ammattiyhdistys keskittää ja yhdenmukaistaa rakennettaan kunnes järjestön sisäinen kurinpitovalta ja liikkeen johto ovat yhdellä keskustoimistolla. Se siis eristäytyy joukoista, jotka se on organisoinut, lakkaa olemasta riippuvainen suurille liikehtiville joukoille ominaisesta oikullisuudesta, lyhytnäköisyydestä ja horjuvuudesta. Näin ammattiyhdistys pystyy solmimaan sopimuksia ja tekemään sitoumuksia, näin se pakottaa yrittäjän laillistamaan suhteensa työläisiin. Tuo laillistaminen selittyy siitä, että yrittäjä tuntee luottamusta ammattiyhdistyksen toimintakykyä kohtaan, siitä että yrittäjä uskoo ammattiyhdistyksen saavan työläisjoukot noudattamaan sopimuksia.
Se, että teollisuudessa on saatu aikaan laillistetut suhteet, on työväenluokan suuri joskaan ei lopullinen eikä ratkaiseva voitto. Laillisuus on parantanut työväenluokan aineellisia elinoloja, mikä kuitenkin on vain kompromissi, johon on ollut pakko päästä ja jota on siedettävä niin kauan kuin voimasuhteet ovat työväenluokalle epäedulliset. Mikäli ammatillisen järjestön toimihenkilöt pitävät teollisuuden laillistettuja suhteita välttämättömänä mutta ei suinkaan ikuisena sovitteluratkaisuna, mikäli he suuntaavat kaikki ammattiyhdistyksen käytettävissä olevat keinot muuttaakseen voimasuhteet työväenluokalle edullisiksi, kehittävät välttämätöntä henkistä ja aineellista valmistelutyötään siten, että työväenluokka voi tiettynä hetkenä nousta voittoisaan hyökkäykseen pääomaa vastaan ja alistaa sen lakeihinsa, sikäli ammattiyhdistys on vallankumouksellinen ase; tällöin ammattiyhdistyskuri on vallankumouksellista kuria jopa silloin, kun sen avulla valvotaan, että työläiset toimivat teollisuudessa laillistettujen suhteiden mukaisesti.
Ammattiyhdistyksen ja tehdasneuvoston välisiä suhteita on tarkasteltava teollisuudessa saavutetun laillisuuden luonteen ja merkityksen kannalta.
Neuvosto on teollisuudessa vallitsevan laillisuuden kieltämistä. Se pyrkii joka hetki mitätöimään laillisuuden, se kannustaa työväkeä ottamaan vallan teollisuudessa, tekemään työväenluokasta teollisuusvallan perustan. Ammattiyhdistys on eräs laillisuuden muoto, ja sen on myös vaadittava jäseniltään laillisuudessa pitäytymistä. Ammattiyhdistys on vastuussa tehtailijoille vain sikäli kuin se on vastuussa järjestäytyneille jäsenilleen: sen täytyy taata työläiselle pysyvä työ ja palkka, turvata hänelle ja hänen perheelleen leipä ja asunto. Neuvosto pyrkii vallankumouksellisen luontonsa tähden aloittamaan joka hetki luokkasodan, ammattiyhdistys taas pyrkii byrokraattisen rakenteensa mukaisesti kaikissa oloissa estämään luokkasodan syttymisen. Näiden kahden instituution välisten suhteiden on muotouduttava siten, ettei neuvoston oikullinen toiminta voisi aiheuttaa työväenluokalle takaiskua tai tappiota, ettei syntyisi tilannetta, jossa neuvosto joutuisi hyväksymään ja omaksumaan ammattiyhdistyksen kurin. Suhteet on rakennettava niin, että luonteeltaan vallankumouksellinen neuvosto pystyy poistamaan ammattiyhdistyksestä virkavaltaisuuden ja kansliamaisuuden.
Neuvosto pyrkii joka hetki murtamaan teollisuudessa vallitsevan laillisuuden puitteet: neuvosto on yhtä kuin riistetyt ja sorretut joukot, jotka on pakotettu tekemään nöyrästi työtä. Tästä syystä sen tavoitteena on tehdä jokaisesta kapinasta yleinen kansannousu, merkittävä ja lopullinen valtataistelun vaihe. Ammattiyhdistys, joka kantaa täyttä vastuuta laillisuudesta, pyrkii tekemään siitä yleispätevän ja ikuisen. Ammattiyhdistyksen ja neuvoston välisten suhteiden on luotava tilanne, jossa laillisuuden hylkääminen, työväen hyökkäys tapahtuu työväenluokalle edullisimmalla hetkellä, silloin, kun työväenluokalla on vähintään välttämättömät edellytykset varmaan voittoon.
Ainoa perusta, jolle neuvoston ja ammattiyhdistyksen suhteet rakentuvat, on se että enemmistö tai ainakin huomattava osa neuvoston äänestäjistä on järjestäytynyt ammattiyhdistykseen. Kaikki yritykset kytkeä nämä elimet keskinäiseen riippuvuussuhteeseen johtavat väistämättä molempien tuhoutumiseen.
Jos näkemys, jonka mukaan neuvosto on pelkkä ammatillisen taistelun väline, toteutetaan käytännössä byrokraattisena kurina ja ammattiyhdistykselle taataan oikeus valvoa välittömästi neuvostoa, neuvosto menettää merkityksensä vallankumouksellisen taistelun laajentajana, proletaarisen vallankumouksen todellisena kehitysmuotona. Se lakkaa palvelemasta vallankumousta, joka pyrkii vaistomaisesti luomaan uusia tuotanto ja työtapoja, uusia kurin muotoja, joka tähtää kommunistisen yhteiskunnan rakentamiseen. Koska neuvoston syntyminen on sidoksissa asemaan, johon työväenluokka teollisuudessa on paraikaa kasvamassa, koska neuvosto on työväenluokalle historiallinen välttämättömyys, merkitsee yritys alistaa se ammattiyhdistyksen järjestökuriin sitä, että nämä kaksi instituutiota ottavat ennemmin tai myöhemmin yhteen.
Neuvosto ammentaa voimansa siitä, että sen aate on iskostunut työläisten tietoisuuteen, että se olennoi työläisjoukkojen tietoisuutta, joukkojen jotka tahtovat vapauttaa itsensä omin voimin, jotka haluavat oikeuttaa itsensä luomaan historiaa. Kaikki joukot osallistuvat neuvoston elämään ja tuntevat toimintansa ansiosta olevansa erityinen voima. Ammattiyhdistyksen toimintaan osallistuu vain pieni joukko jäseniä, mikä on ammattiyhdistyksen käytännön voimalähde mutta samalla sen heikkous, piirre, joka saattaa johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.
Jos ammattiyhdistys tukeutuu välittömästi neuvostoihin, ei kuitenkaan hallitakseen niitä vaan tullakseen niiden korkeimmaksi muodoksi, pitää silloin ammattiyhdistyksen pyrkiä neuvoston tavoin joka hetki luopumaan teollisuudessa vallitsevasta laillisuudesta ja aloittamaan luokkasodan. Tällöin ammattiyhdistys ei enää kykenisi solmimaan sopimuksia, se menettäisi työväenluokan vaistonvaraisia voimia järjestävän ja ohjaavan elimen piirteet.
Jos järjestäytyneet työläiset saavat ammattiyhdistyksessä aikaan vallankumouksellisen kurin, jonka joukot käsittävät välttämättömäksi edellytykseksi vallankumouksen voitolle eikä palvelukseksi pääomalle, hyväksyy neuvosto epäilemättä tuon kurin ja omaksuu sen, siitä tulee neuvoston jokapäiväistä käytäntöä. Jos ammattiyhdistyksen keskustoimistosta tulee vallankumousta valmisteleva elin, joka myös osoittaa joukoille toiminnallansa, yhdistämillään henkilöillä ja levittämällään propagandalla olevansa vallankumouksellinen, joukot tulevat näkemään sen keskitetyn ja autoritaarisen luonteen suurena vallankumouksellisena voimana, yhtenä tärkeimmistä lisätekijöistä ratkaisevan voiton saavuttamisessa.
Italialaisessa todellisuudessa ammattiyhdistystoimitsija pitää teollisuudessa vallitsevaa laillisuutta ikuisena. Aivan liian usein hän puolustaa sitä samasta näkökulmasta kuin omistaja. Hän näkee pelkkää sekasortoa ja mielivaltaa kaikessa mitä työläisjoukoissa tapahtuu. Hän ei pysty näkemään työläisen vihanpurkauksissa kapinaa kapitalistista kurinalaisuutta vastaan vaan pitää niitä yksittäisinä tekoina, jotka saattavat olla epämiellyttäviä ja kielteisiä. Niinpä aivottomat lehtimiehet levittivät ja tulkitsivat juttua »lastaajan sadetakista» yhtä laajalti ja samalla tavoin kuin tarinaa »naisten sosialisoimisesta Venäjällä». Näissä oloissa ammattiyhdistyskuri palvelee vain pääomaa, näissä oloissa jokainen yritys alistaa neuvosto ammattiyhdistyksen valtaan on taantumuksellista toimintaa.
Kun kommunistit haluavat tehdä vallankumouksellisesta työstä mahdollisimman tietoista ja vastuuntuntoista, he tahtovat myös, että työläisten päättävän hyökkäyksen alkuhetken valitsee (mikäli yleensä voidaan puhua valinnasta) työväenluokan tietoisin ja vastuuntuntoisin osa, se osa, joka on järjestäytynyt Sosialistiseen puolueeseen ja joka aktiivisimmin osallistuu sen toimintaan. Tästä syystä kommunistit eivät halua ammattiyhdistyksen menettävän kurinpitovaltaansa ja keskitettyä johtoaan.
Kommunistien on muodostettava ammattiyhdistyksissä ja tehtaissa pysyviä järjestäytyneitä ryhmiä, jotka tuovat työpaikoille ja ammattiyhdistysliikkeeseen III Internationaalin katsomuksia, sen teesejä ja taktiikkaa. Kommunistien on vaikutettava ammattiyhdistyskurin luonteeseen, määriteltävä sen tavoitteet, vaikutettava tehdasneuvostojen päätöksiin ja muutettava vallankumoukselliseksi tietoisuudeksi ja työksi kapinointi, johon kapitalismin luoma tilanne pakottaa työväenluokan. Koska Sosialistiseen puolueeseen kuuluvat kommunistit kantavat suurimman historiallisen vastuun, he haluavat muita voimakkaammin saada taukoamattomalla työllään aikaan luonnolliset vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteet työväenjärjestöjen välille, he tahtovat vallankumouksellisen hengen elähdyttävän kuria ja koko järjestötyötä.
Ilman allekirjoitusta.