Julkaistu: 14. elokuuta 1920 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 12
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 241–244. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Digitalisointi: Kaj Henriksson
HTML: Jonas Holmgren & Joonas Laine
Työväenvaltio on Leninin osuvan määritelmän mukaan porvarillinen valtio ilman porvaristoa.[1] Työväenvaltion on kyettävä ratkaisemaan samat sisä- ja ulkopoliittiset ongelmat kuin porvarillisen valtion, ratkaisemaan ne keinoilla, jotka eivät olennaisesti poikkea porvarillisen valtion keinoista. Venäläinen työväenvaltio on löytänyt vastaukset sisäisiin olemassaoloaan ja kehitystään koskeviin peruskysymyksiin, mikä ilmenee selvästi myös sen armeijan tehokkuudessa ja taistelukyvyssä. Armeija on »fysiologisessa» mielessä selvin osoitus tietyn yhteiskuntaelimistön reaalisesta voimasta. Ei ole valtiota ilman armeijaa, ei voida kuvitella, että kurinalainen, rohkea, sotilaallisesti aloitekykyinen armeija olisi muuta kuin sellaisen lujan ja yhtenäisen valtion väline, jota väestön pysyvä tahto, kurinalaisuus ja uhrautuvuus tukevat. Työväenluokka muodostaa pienen vähemmistön Venäjän väestöstä. Se on kuitenkin ainoa yhteiskuntaluokka, joka on ollut ja on historiallisesti valmis ottamaan vallan ja pitämään sen käsissään, ainoa luokka joka kykenee rakentamaan valtion poliittisen puolueensa — kommunistisen puolueen — avulla. Venäjän työväenluokka ei ole ollut historiallisesti voimakas ja kypsä siksi, että olisi muodostanut väestön enemmistön, vaan sen voima ilmenee siinä, että se oman puolueensa avulla osoittaa pystyvänsä rakentamaan valtion, ts. sen on onnistunut saada väestön enemmistö (keskiluokkien, sivistyneistön ja talonpoikien muodottomat kerrokset) vakuuttuneeksi siitä, että työväenluokan edut yhtyvät niin nykypäivinä kuin tulevaisuudessakin väestön enemmistön etuihin. Juuri tuohon vakaumukseen, joka on levinnyt kaikkialle venäläisessä yhteiskunnassa, perustuu valtio, siihen pohjautuu kansallinen yksimielisyys työväenvallan aloitteista ja toimenpiteistä, siihen perustuvat kuri ja alistuvuuden henki. Alistuvuudenko? Kyllä, juuri sitä, sillä työväenvalta luo uuden yhteiskuntaluokkien alistussuhteiden asteikon. Intellektuellit, talonpojat, kaikki keskikerrokset tunnustavat työväenluokan valtiovallan lähteeksi, tunnustavat työväenluokan johtavaksi luokaksi. Vaaleissa he antavat äänensä työväenluokan puolueen, kommunistisen puolueen edustajille. Näistä luokista ovat peräisin jalka- ja ratsuväenjoukot Punaisessa Armeijassa, joka puolustaa valtiota ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan. Niistä ovat peräisin sekatyöläisjoukot työarmeijassa, joka taistelee kylmyyttä ja nälkää vastaan, niistä ovat lähtöisin teollisuuden, maatalouden ja sotilasalan asiantuntijat. Kaikki nämä luokat edistävät työllään valtiokoneiston eri haarojen toimintaa nyt kun valtio on työväenluokan, ei enää kapitalistien käsissä. Tämä onkin tärkein historiallinen ongelma, jonka Venäjän työväenluokka on ratkaissut, ja juuri tämän ansiosta Venäjän työväenluokkaa voidaan pitää historiallisesti kypsänä, Venäjän kansan kohtalon haltijana. Työväenluokka on järjestänyt Venäjän yhteiskunnan, järjestänyt kaikki sen kerrokset siten, että yhteiset ponnistukset, uhraukset ja yhteinen tahto suuntautuvat yhteen tavoitteeseen, valtion ihanteeksi ja tehtäväksi tulleen työväen ohjelman toteuttamiseen.
Maailman ainoa työväenvaltio, Neuvosto-Venäjä joutui häikäilemättömän vihollislauman piirittämänä ratkaisemaan toisenkin elintärkeän ongelman. Sen täytyi luoda itselleen asema kansainvälisessä valtiojärjestelmässä. Myös tämän ongelman työväenvaltio on ratkaissut porvarilliselle valtiolle ominaisin menetelmin ja keinoin: käyttämällä sotilaallista voimaa ja voittamalla sodan. Se ei voinut menetellä toisin, mikään työväenvaltio ei olisi voinut eikä voi menetellä toisin. Punainen Armeija löi Puolan, eivätkä kapitalistiset valtiot pystyneet auttamaan Puolaa, niiden oli pakko tunnustaa, että se kärsi tappion. Niiden täytyi kestää tämä häväistys, tunnustaa kykenemättömyytensä saada armeijaansa liikkeelle, tunnustaa, ettei niillä ollut armeijaa eikä joukkojen kannatusta, että ne olivat tyhjiä, kuolleita, byrokraattisia organisaatioita vailla luottamusta ja arvovaltaa. Näin tuli Neuvosto- Venäjästä maailmanvalta, maailmanvalloista suurin, mahti joka merkityksellään ja historiallisella suuruudellaan tasapainottaa koko kapitalistista maailmanjärjestelmää. Venäjä on sotilaallisen voittonsa ansiosta, armeijansa urhoollisuuden tähden astunut koko monopolistista kapitalismia vastaan taistelevan maailman johtoon. Se olennoi kaikkien maiden työväenluokan kapinaa riistäjiä vastaan ja työväenluokka kannattaa sitä kaikkialla avoimesti. Se ilmentää maailmansodassa lyötyjen kansakuntien kärsimyksiä ja nälkää, sotilaallisesti voittaneiden mutta taloudellisesti hävinneiden kansakuntien kostoa, se ilmentää siirtomaiden kansojen nousua niiden verta imeviä emämaita vastaan, olennoi kaikkea järjestymätöntä kapinointia monopolistisen kapitalismin riistoa vastaan. Se uusintaa maailman mitassa omat yhteiskunnalliset saavutuksensa, osoittaa koko maailmalle, yhteiskunnan kaikille keskikerroksille proletariaatin diktatuurin suunnan, joka tähtää proletariaatin leppymättömän vihollisen — kapitalistiluokan — tuhoamiseen.
Ententen voittaman maailmansodan oli määrä Versailles'n rauhalla[2] ja Kansainliiton perustamisella vakiinnuttaa monopolistinen maailmanherruus. Valtioiden välisen tasapaino ja kilpailujärjestelmän tilalle suunniteltiin: yhtä ainoaa, kiistämätöntä hegemoniaa. Tultuaan maailmanvallaksi Neuvosto-Venäjä murskasi tuon hegemonian järjestelmän ja palautti voimaan periaatteen, jonka mukaan valtiot käyvät keskenään taistelua. Se on pannut koko maailmassa alkuun työläisinternationaalin taistelun kapitalismia vastaan ja tehnyt sen tavalla, joka on sosialistiselle ajattelulle täysin uusi.
Ilman allekirjoitusta.
[1] Ks. Vladimir Lenin, »Valtio ja vallankumous», luku V, osio 4. MIA huom.
[2] Versailles'n rauha — imperialistinen sopimus, johon Entente pakotti Saksan, joka oli kärsinyt tappion ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1914–1918. Sopimus allekirjoitettiin 28. kesäkuuta 1919 Versailles'ssa. Toim.