Seth Heikkilä

1863–1938


Seth HeikkiläTyöväenpuolue on kyllä lyhyen olemassa oloaikansa tahtonut ponnistella tämänkin sorronalaisen kansanryhmän aseman parantamiseksi, vaan kun torpparit eivät ole itse olleet juuri ollenkaan mukana, ei ponnistuksista ole ollut tuntuvia tuloksia, niiden on täytynyt rajoittua pääasiassa torpparien itsensä herättämiseen. Vaan sekään työ ei ole vähäksi luettava. Nyt ovat torppparit kautta maan hereillä — kiitos siitä myöskin maanomistajain ryhmän ahneelle ryöstöhalulle.
Sillä se ryöstöhalu on torppareita totisesti herättänyt enemmän, kuin torpparien aseman teoreettinen selvittely. Hiljalleen, yksitellen, vähitellen on heitä viime aikoihin asti syösty alespäin. Mutta sellaiseen vitkalliseen hivutukseen eivät riistäjät enää tyytyneet, he laativat valtiopäivillään oikeen uuden »ajanmukaisen» maanvuokrauslain, joka herätti maanomistajat ensin. Lain voimaan tullessa rupesivat he vuokrasopimusten uusimisen nimellä panemaan toimeen rohkeita joukkonylkemisiä, joukkohäätöjä ja yht'aikaisia veronkorotuksia. Ja kun alustalaisia yhtäaikaa kohtasi sama isku, se heidät herätti, se sai maanvuokraajissa aikaan yhteenkuuluvaisuuden tunnon. Jos tästä valveutuneesta orjajoukosta alkaa olla vastusta maanomistajille, niin kiittäkööt siitä suuressa määrässä omaa hillitöntä nylkemishimoaan.
— Seth Heikkilä: Torpparien herääminen (Länsisuomen työmies) (20.2.1906)


Teoksia: