Kapitalistinen maailma ja Kommunistinen Internatsionaale

1920


Julkaistu: 1920
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Kommunistinen internationale». Kustantaja: Vilho Harinen, O.-Y. Kirjapaino A.-B., Vaasa 1921.
Digitalisointi: Kaj Henriksson
HTML: Jonas Holmgren, Joonas Laine

Teksti julkaistaan alkuperäisessä vuoden 1921 kieliasussaan ja vain ilmeisimmät painovirheet on korjattu. Missä alkuperäistekstin termin on katsottu vaatineen selitystä, on lisätty alaviite. Suomentajan alaviitteet ovat alkuperäistekstin mukaan. Kongressin manifestin allekirjoittajien nimet on kuitenkin pyritty esittämään nykyisin käytössä olevissa muodoissa.


Kommunistisen (III:n) Internatsionaalen II:n kongressin manifesti ja päätökset

 

 

 

 


[Kommunistisen internationaalin manifesti.]

I. Kansainväliset suhteet Versaillesin rauhan jälkeen

Koko maailman porvaristo muistelee kaihoten eilispäivää. Kansainvälisten ja sisäpolitillisten suhteitten kaikki perusteet ovat joko kumoonkaadetut tai horjutetut. Mustana uhkana liitelee huomispäivä riistäjäin maailman yläpuolella. Imperialistinen sota hävitti lopullisesti liittoutumisten ja molemminpuolisten vakuutusten vanhan järjestelmän, joka oli kansainvälisen tasapainon ja aseellisen rauhan perustana. Versaillesin rauha ei luonut tilalle mitään uutta tasapainoa.

Maailman sotaleikistä täytyi ensin väistyä Venäjän, sitten Itävalta-Unkarin ja Saksan. Mahtavat maat, jotka maailmanjakajain järjestelmässä ovat olleet ensimäisellä tilalla, ovat nyt itse varkaitten ja rosvojen saalistamisen esineenä. Ententen[1] voittoisalle imperialismille on avautunut siirtomaariistännän uusi silmänkantamaton alue, mikä alkaa heti Rhein-virran takaa, käsittää koko keskisen ja itäisen Euroopan ja ulottuu aina Tyyneeseen valtamereen saakka. Voiko edes mitenkään verrata Kongoa tai Syyriaa, Egyptiä tai Meksikoa Venäjän aroihin, metsiin ja vuoriin sekä Saksan ammattitaitoiseen työvoimaan? Voittajain uusi siirtomaaohjelma tuli määritellyksi ihan itsestään: Venäjän työläistasavalta kaadetaan, Venäjän raaka-aineet ryöstetään. Saksan työläiset pakotetaan ne jalostamaan saksalaisen hiilen avulla. Saksan aseistettu liikeyrittäjä pannaan valvojan tehtävään, — omaan huostaan otetaan valmiit tuotteet sekä samalla myöskin voitto. Saksalaisen imperialismin suurimpain sotilaallisten menestystensä hetkellä esiin viskaama ohjelma »Euroopan järjestämisestä» siirtyi perintönä voittajalle, Ententelle. Asettaessaan Saksan valtakunnan voitetut rosvot eteensä syytettyjen penkille, Ententen vallanpitäjät silloin toden totta istuttavat ne samanveroisten rikoksellisten tuomioistuimen eteen.

Mutta voittajain leirissäkin on voitettunsa.

Toisten hyväksi hankkimansa voiton synnyttämäin shovinististen[2] höyryjen huumaama porvarillinen Ranska luulottelee itseänsä Europan voittajaksi. Mutta itse asiassa ei Ranska ole milloinkaan koko olemassaolonsa perusteitten puolesta ollut niin orjamaisesti riippuvainen vahvemmista — Englannista ja Pohjois-Amerikasta, kuin se nyt on. Ranska sanelee Belgialle määritellyn taloudellisen ja sotilaallisen ohjelman, tehden heikommasta liittolaisestaan sorretun maakunnan, mutta suhteessaan Englantiin Ranska itse näyttelee Belgian osaa, vain jonkun verran suuremmassa mittakaavassa.

Englantilaiset imperialistit sallivat toistaiseksi ranskalaisten koronkiskurien mielivaltaisesti hallita heille mannermaalla osotetuissa rajoissa, tätä tietä keinotekoisesti johtaen Euroopan ja itse Englanninkin työtätekeväin kiukkuisimman kiihtymyksen pois itsestään Ranskan niskaan. Verensä kuiviin vuodattaneen ja rappiotilaan painetun Ranskan mahtavuus on luonteeltaan luulottelua, melkeinpä kulissipeijausta. Ennemmin tai myöhemmin sen tulevat selvästi tajuamaan myöskin ranskalaisten sosiaalipatrioottien aivot.

Vielä enemmän laski mailman valtasuhteissa Italian ominaispaino. Ilman hiiltä, ilman leipää, ilman raaka-aineita oleva porvarillinen italia, jonka sota kerta kaikkiaan oli viskannut sisäisestä tasapainostaan, ei pysty kaikesta häijystä sisustaan huolimatta, täysin määrin toteuttamaan rosvoamis- ja väkivallanteko-oikeuksiaan edes Englannin sille osottamilla siirtomaatakalistoillakaan.

Japani, joka on feodalisen ulkokuoren peittämäin kapitalististen vastakohtain raatelema, on mitä syvimmän vallankumouksellisen kriisin kynnyksellä, mikä jo nyt, edullisesta kansainvälisestä tilanteesta huolimatta, halvaannuttaa sen imperialistisen puhdin.

Jälellä on vain kaksi todellista maailmanvaltiota: Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Englantilainen imperialismi vapautui tsarismin aasialaisesta kilpakiistasta ja Saksan uhkaavasta kilpailusta. Ison-Britannian mahtavuus merillä saavutti huippunsa. Se ympäröi mannermaita valtansa alle painamiensa kansain ketjulla. Laskettuaan kämmenensä Suomen, Viron ja Lätin niskaan, kiskasee se Ruotsilta ja Norjalta viimeisetkin riippumattomuuden jätteet sekä muuttaa Itämeren iso-britannialaiseksi vesialueeksi. Pohjanmerellä ei sillä ole mitään vastusta. Kap-maan[3], Egyptin, Indian, Persian, Afganistanin kautta se muuttaa Indian valtameren iso-britannialaiseksi mereksi. Vallitessaan valtameriä, Englanti kontrolloi mannermaata. Sen maailmanvaltamahtia rajoittaa ainoastaan Amerikan Dollari-Tasavalta ja — Venäjän Neuvosto-Tasavalta.

Maailmansota kiskasi Yhdysvallat lopullisesti irti kontinentaalisesta konservatismista[4]. Siipiään levittelevän kansallisen kapitalismin ohjelma: »Amerikka amerikkalaisille» (Monroen oppi), vaihdettiin imperialismin ohjelmaan: »koko mailma amerikkalaisille». Kauppa-, teollisuus- ja pörssiriistännästä sodan avulla, puolueettomasta voitonkiskonnasta eurooppalaisen veren kustannuksella siirtyi Amerikka sotaan sekaantumisen tielle, näytteli ratkaisevaa osaa Saksan murskaamisessa ja työnsi hyppysensä kaikkiin eurooppalaisen ja mailman politiikan kysymyksiin.

»Kansainliiton» lipun varjolla tekivät Yhdysvallat yrityksen ulottaakseen valtameren toiselle puolen kokemuksensa suurten ja eriheimoisten väestöjoukkojen federativisesta yhdistämisestä, valjastaakseen kultaisten vaunujensa eteen Euroopan ja muitten maanosien kansat sekä laskeakseen niiden kannettavaksi Washingtonin hallitusikeen. «Kansainliitosta» piti oikeimmiten tulla mailmanmonopoliliike »Yankee ja Kump.»

Yhdysvaltain presidentti, yleisten paikkain suuri profeetta, astui alas Sinain vuorelta 14 pykälänsä kanssa valloittaakseen Euroopan. Pörssisudet, ministerit, porvariston liikehuijarit eivät minuutinkaan verraksi pettyneet tämän uuden ilmestyksen tarkoituksen suhteen. Sen sijaan joutuivat kautskyläisessä hiivassa olevat eurooppalaiset »sosialistit» ihan uskonnollisen hurmion valtaan ja tanssivat, kuten kuningas David, Wilsonin pyhän liitonarkun ympärillä.

Siirtyessään käytännöllisiin kysymyksiin, kävi amerikkalaiselle apostolille ilmiselväksi, että dollarin mainiosta kurssista huolimatta, ensimäinen sija kaikilla kansakuntia yhdistävillä ja eroittavilla meriteillä entiseen tapaan edelleen kuuluu Isolle-Britannialle, sillä sillä on vahvempi laivasto, pitempi lennätinkaapeli ja mailman rosvoamisessa vanha kokemus. Sitä paitsi törmäsi Wilson matkallaan neuvostotasavaltaan ja kommunismiin. Loukkaantunut amerikkalainen messias sanoutui irti »Kansainliitosta», minkä Englanti muutti erääksi diplomaattikansliakseen, ja käänsi Euroopalle selkänsä.

Lapsellista olisi kuitenkin olettamus, että ensimäisessä hyökkäyksessään Englannin takaisin lyömä amerikkalainen imperialismi sulkeutuisi Monroe-opin kuoreen. Ei, vaan jatkaen yhä väkivaltaisemmin amerikkalaisen mannermaan valtansa alle alistamista, muuttaen Keski- ja Etelä-Amerikan maat siirtomaikseen, valmistautuvat Yhdysvallat molempien hallitsevien puolueittensa, demokraattien ja tasavaltalaisten avulla luomaan englantilaisen »Kansainliiton» vastapainoksi omaa liittoa, s. o. liittoa, missä Pohjoinen Amerikka on mailmanjärjestelmän keskuksena. Käydäkseen asiaan käsiksi oikeasta päästä, aikovat ne lähimpien 3-5 vuoden kuluessa rakentaa oman sotalaivastonsa Ison-Britannian laivastoa mahtavammaksi. Täten Englannin imperialismille asetetaan kysymys: ollako vai lakatako olemasta? Rinnakkain näiden kahden jättiläisen mielettömän kilpailun kanssa laivanrakennusalalla käy vähintäin yhtä mielettömän hurja kamppailu naftasta.

Ranska, joka oli laskenut pääsevänsä suorittamaan sovintotuomarin osaa Englannin ja Yhdysvaltain välillä, mutta havaitsikin joutuneensa toisarvoiseksi matkakumppaniksi iso-britannialaiselle kiertoradalle, näkee »Kansain liitossa» sietämättömän rasituksen ja pyrkii pälkähästä ulos sytyttelemällä liekkiin Englannin ja Pohjois-Amerikan välillä vallitsevia ristiriitoja.

Siten työskentelevät mitä mahtavimmat voimat uuden maailmankaksinkamppailun valmistamiseksi.

Sodassa esiin viskattu ohjelma pienten kansain vapauttamisesta johti niin hyvin voittaneiden kuin voitettujenkin balkanilaisten kansain murskaamiseen ja orjuuttamiseen, sekä Euroopan huomattavan osan balkanisoimiseen Imperialistiset edut ajoivat voittajia erottamaan murskaamistaan suurvalloista erinäisiä pieniä kansallisvaltioita. Tässä ei niin sanotulla kansallisella periaatteella ole nimeksikään tekemistä: imperialismi on kansallisten, myöskin suurvaltaisten puitteitten voittoisa ylitsekäyminen. Uudet pienet porvarilliset valtiot ovat ainoastaan imperialismin sivutuotteita. Luoden väliaikaiseksi tueksi itselleen ketjun pienistä kansallisuuksista, joita avonaisesti sorretaan tai virallisesti ollaan suojelevinaan, mutta jotka oleellisesti ovat vasalleja, — semmoisia kuin: Itävalta, Unkari, Puola, Etelä-Slaavia[5], Böömi[6], Suomi, Viro, Lätti[7], Liettua, Armenia, Grusia y. m., halliten niitä pankkien, rautateitten, hiilimonopolin avulla, imperialismi tuomitsee ne sietämättömien taloudellisten ja kansallisten vaikeuksien, loppumattomien riitaisuuksien ja veristen yhteentörmäysten alaisiksi. Miten hirvittävää historian ironiaa onkaan se tosiasia, että Puolan uudestaanmuodostamisen, mikä on kuulunut vallankumouksellisen demokratian ja kansainvälisen proletariaatin ensimäisten esiintymisten ohjelmaan, toteutti imperialismi vallankumousta vastustaakseen, ja että »demokraattinen» Puola, jonka esitaistelijat ovat henkensä antaneet koko Europan barrikaadeilla, nyt suorittaa kaikkein likaisimman ja verisimmän kätyrin osaa englantilais-ranskalaisen sakin rosvoavissa käsissä mailman ensimäistä proletaarista tasavaltaa vastaan.

Rinnan Puolan kanssa pystyttelee ranskalaiselle pääomalle itsensä myynyt »demokraattinen» Tshekkoslovakia lahtarijoukkoja Neuvosto-Venäjää ja Neuvosto-Unkaria vastaan.

Unkarin proletariaatin sankarillisen yrityksen tempautua irti Keski-Euroopan valtiollisesta ja taloudellisesta sekasorrosta astuakseen neuvostoliittoutumisen — ainoalle pelastukseen vievälle — tielle tukahutti yhdistynyt kapitalistinen taantumus sellaisena ajankohtana, jolloin omien puolueittensa pettämä, Euroopan voimakkaimpain valtakuntain proletariaatti vielä osottautui kykenemättömäksi täyttämään velvollisuuttaan sosialistista Unkaria ja itseään kohtaan.

Budapestin neuvostohallitus kukistettiin sosialipetturien avustuksella, sosialipetturien, jotka kolme ja puoli päiväisen valtakautensa jälkeen heitti syrjään h liiton vastavallankumouksellinen roistojoukko, mikä verisessä rikoksellisuudessa voittaa jopa Koltshakin, Denikinin, Wrangelin ja muut Ententen kätyrit. Mutta kuni loisto-majakka välkkyy väliaikaisesti kukistettu Neuvosto-Unkari Keski-Euroopan työtätekeville.

Turkin kansa ei tahdo alistua siihen halpamaiseen rauhaan, minkä lontoolainen tyrannius sitä varten oli laatinut. Omat ehtonsa toteuttaakseen asetti Englanti Kreikan ja usutti sen Turkin kimppuun. Täten tulee Balkanin niemimaa ja Etu-Aasia, turkkilaiset samaten kuin kreikkalaiset, tuomituksi lopulliseen hävitykseen ja toistensa kuoliaaksi raatelemiseen.

Ententen taistelussa Turkkia vastaan on Armenian näyteltävänä ollut samanlainen ohjelmallinen osa, kuin taistelussa Saksaa vastaan oli Belgialla ja kamppailussa Itävalta-Unkaria vastaan Serbialla. Sen jälkeen kuin oli luotu Armenia — ilman rajoja ja ilman olemassaolon mahdollisuuksia, — kieltäytyi Wilson »Kansain liiton» hänelle tarjoamasta valtuudesta Armenian hallitsemiseen : Armenian maaperässä ei ole naftaa eikä platinaa. Ja »vapautettu» Armenia on nyt heikommin suojeltu kuin milloinkaan ennen.

Lähes jokaisella äskettäin luodulla »kansallisella» valtiolla on oma irridentansa[8] s. o. oma sisäinen kansallinen paiseensa.

Samaan aikaan on kansallinen taistelu voittajamaitten omistamilla alueilla noussut korkeimpaan jännitykseensä. Englantilainen porvaristo, joka haluaa holhota maailman neljän maanosan kansoja, osoittautuukin kykenemättömäksi ratkaisemaan Irlannin kysymystä oman nokkansa edessä.

Vieläkin uhkaavampana nousee kansallinen kysymys esiin siirtomaissa. Egyptiä, Indiaa ja Persiaa järisyttävät kapinat. Euroopan ja Amerikan eturivin proletaareilta omistavat siirtomaitten työtätekevät itselleen neuvostofederatsioni-tunnuslauseen.

Virallinen, valtiollinen, kansallinen, sivistynyt, porvarillinen Eurooppa — sellaisena kuin se sodasta ja Versaillesin rauhasta selvisi — on hullunhuoneen näköinen. Keinotekoisesti palotellut pienet valtiot, jotka taloudellisesti tukehtuvat omien rajojensa sisälle, kalvavat toinen toistaan ja tapella nahistelevat satamista maakunnista ja kaupunkipahasista. Ne tavottelevat suurempien valtioitten suojelusta, joitten väliset kahnaukset uudestaan suurenevat päivä päivältä. Italia seisoo vihamielisenä Ranskaa vastassa ja on taipuva tukemaan Saksaa sitä vastaan, kunhan Saksa vaan pystyisi hieman päätään kohottamaan. Ranskan on myrkyttänyt kateus Englantia kohtaan ja, saadakseen korkovoittonsa, on se valmis sytyttämään Euroopan uudestaan tuleen jokaisesta neljästä nurkkauksesta. Englanti pitää Eurooppaa Ranskan avulla sekasortoisen voimattomuuden tilassa ja hankkii siten itselleen vapaat kädet Amerikkaa vastaan suunnattuja maailmaa käsittäviä toimia varten. Yhdysvallat sallivat Japanin imeytyä kiinni Pohjois-Siperiaan, saadakseen sillä aikaa oman laivastonsa vuoteen 1925 mennessä Ison-Britannian laivastoa voimakkaammaksi, — siltä varalta, ettei Englanti jo sitä ennen päätä mitellä voimia sen kanssa.

Sopusoinnussa tämän maailmansuhteitten kuvan kanssa on ranskalaisen porvariston sotilasoraakkelin, marsalkka Fochin ennustus, että tuleva sota alkaa niillä teknillisillä välineillä, mihin päättynyt sota loppui: lentokoneilla ja tankeilla, automaattisilla kivääreillä ja kuularuiskuilla käsikiväärien asemasta, granaateilla pistimen asemasta.

Euroopan, Amerikan, Aasian, Afrikan ja Australian työläiset ja talonpojat! Te olette uhreina antaneet 10 miljoonaa tapettua, 20 miljoonaa haavoitettua ja rammaksi lyötyä. Nyt te ainakin tiedätte, mitä te tällä hinnalla saavuttaneet olette!

 

II. Taloudellinen tila

Sillä välin kulkee ihmiskunnan tuho omaa latuaan. Sota rikkoi mekaanisesti ne maailmantalouden yhdyssiteet, joitten kehittyminen oli kapitalismin eräs tärkein saavutus. Vuodesta 1914 alkaen olivat Englanti, Ranska ja Italia eristetyt yhteydestä Keski-Euroopan ja Läheisen Idän kanssa, vuodesta 1917 lähtien — Venäjän kanssa.

Muutaman sotavuoden kuluessa, jolloin hävitettiin se, mitä kokonaiset sukupolvet olivat luoneet, oli vähimpään määräänsä painettu ihmistyö, etenkin niillä aloilla, missä välttämättä olisi ollut muokattava käsillä olevat raaka-aineet valmiiksi tavaroiksi, muutettu pääasiallisesti — aseiksi ja tuhoamisvälikappaleiksi.

Niissä talouden päähaaroissa, missä ihminen välittömästi käy kamppailua saidan ja karun luonnon kanssa, maan uumenista kaivaen poltto- ja raaka-aineita, on työ asteettain yhä enemmän kuoleutunut. Ententen voitto ja Versaillesin rauha eivät ole pysäyttäneet taloudellista hävitystä ja rappeutumista, vaan ainoastaan ulkonaisesti muuttivat sen kulkutiet ja muodot. Neuvosto-Venäjän saarto ja kansalaissodan keinotekoinen lietsominen sen hedelmällisillä reuna-alueilla ovat tuottaneet ja yhä tuottavat laskematonta vahinkoa koko ihmiskunnan hyvinvoinnille. Mitä vähäisimmällä teknillisellä avustuksella — sen todistaa Internatsionaale koko mailman kasvojen edessä — olisi Venäjä, kiitos neuvostotalousmuotonsa, voinut antaa Euroopalle elintarpeita ja raaka-aineita kaksi jopa kolme kertaa enemmän kuin mitä oli antanut tsaarillinen Venäjä. Tämän asemesta pakottaa englantilais-ranskalainen imperialismi työtätekevien tasavallan suuntaamaan kaikki voimansa puolustukseensa. Riistääkseen Venäjän työläisiltä polttoaineet, piti Englanti kynsissään Bakun, vaikka se sieltä omaa tarvettaan varten saattoi kuljettaa vain ihan mitättömän erän saaliista. Donjetsin mitä rikkainta kivihiilialuetta ovat Ententen lahtarilaumat vähänväliä hävittäneet. Ranskalaiset ohjaajaupseerit ja sapöörit[9] ovat Venäjän siltojen ja rautateitten tuhoamiseksi paljon vaivaa nähneet. Japani nytkin ryöstää ja hävittää itäistä Siperiaa.

Versaillesin rauhan jälkeen on saksalainen tekniikka ja saksalaisen työn korkea tuottavaisuus, nuo maailmantalouden uudestisyntymisen tärkeimmät tekijät, saatettu halpaantumaan vielä enemmän kuin sodan aikana. Entente seisoo ratkaisemattoman ristiriidan edessä. Voidakseen kiristää maksamaan, täytyy antaa tilaisuus tehdä työtä. Voidakseen antaa työskentelytilaisuuden, täytyy antaa mahdollisuus elää. Mutta kun antaa pirstaleiksi lyödylle, silvotulle, uuvutetulle Saksalle mahdollisuuden elää, niin merkitsee se sitä, että sille varataan mahdollisuus tehdä vastarintaa. Pelko, että Saksa yrittää hyvitystä, määrää Fochin politiikan: sotilaallisten pihtien herkeämättä kireämmälle pusertamisen, estääkseen Saksan uudestisyntymisen.

Kaikki ovat puutteessa ja kaikki ovat tarpeessa. Ei yksistään Saksan, vaan myöskin Ranskan ja Englannin kauppabilanssilla[10] on räikeän passiivinen[11] luonne. Ranskan valtiovelka on kasvanut 300 miljardiksi frangiksi, minkä ohessa kaksi kolmannesta tästä summasta on johtunut rosvoamisesta, ryöväämisestä ja sekasorron synnyttämisestä, kuten vakuuttaa ranskalainen taantumuksellinen senaattori Gaudin de Villaine.

Sodan raiskaamien alueitten kuntoonsaattamiseksi Ranskassa suoritettu työ on kuni pisara hävityksen meressä. Polttoaineitten, raaka-aineitten ja työtätekevien käsien puute rakentaa voittamattomat esteet.

Ranska tarvitsee kultaa, Ranska tarvitsee kivihiiltä. Viitaten sotilaskalmistojen lukemattomiin hautoihin, ranskalainen porvaristo vaatii korkojaan. Saksan täytyy maksaa! Onhan kenraali Fochilla vielä mustaihoisia miehittämään Saksan kaupunkeja! Venäjän täytyy maksaa! Juurruttaakseen tämän ajatuksen Venäjän kansaan, tuhlaa Ranskan hallitus Ranskan uudestisynnyttämiseksi kasatut miljaardit Venäjän hävittämiseksi.

Kansainvälistä finanssisopimusta, jonka piti keventää Ranskan verotaakkaa, sotavelkojen enemmän tai vähemmän täydellistä mitat omaksi tekemistietä, ei syntynyt: Yhdysvallat eivät osottaneet vähintäkään taipumusta lahjoittaa Euroopalle 10 miljaardia puntaa sterlingiä.

Paperirahan liikkeellelaskeminen jatkuu yhä kasvavassa määrässä. Silloin kuin Neuvosto-Venäjällä paperirahojen lisääntyminen ja niitten arvottomiksi käyminen, rinnan talouden samanaikaisen yhteiskunnallistuttamisen, tuotteitten suunnitelmallisen jaon kehittymisen ja työpalkan yhä suuremmassa määrässä luontaispalkaksi muuttamisen kanssa, on ainoastaan seuraus rahatavaratalouden kuolemisesta, niin todistaa painettujen rahamerkkien röykkiöitten jatkuva kasvu kapitalistisissa maissa taloudellisen sekasorron syventymistä ja kiertämätöntä romahdusta.

Ententen neuvottelukokoukset matkustelevat paikasta toiseen, etsien innostuksen henkeä Euroopan kaikissa kylpypaikoissa. Kaikki kurottavat käsiään ja vaativat sodassa tapettujen luvun mukaan korkoja. Tämä vainajien vaelteleva pörssi, mikä aina kahden viikon päästä uudestaan ratkaisee kysymystä, onko Ranska saapa 50 tahi 55 % siitä pakkoverosta, jota Saksa ei voi suorittaa, on sitten Euroopan ylistetyn »organisatsionin» kruununa.

Kapitalismissa tapahtui sodan vaihekausina perinpohjainen muutos. Lisäarvon suunnitelmallinen kiskominen tuotantoprosessissa — tuo riistovoittotalouden perusta — tuntuu liian tympäsevältä touhulta herroista porvareista, jotka olivat tottuneet muutamassa päivässä kaksinkertaistuttamaan jopa kymmenkertaistuttamaan pääomansa kansainväliseen rosvoamiseen nojautuvan keinottelun avulla.

Porvaristo on karistanut itsestään eräät ennakkoluulot, mitkä sitä olivat haitanneet, ja on hankkinut itselleen eräitä taitoja, mitä se ei ollut omannut. Sota opetti sen pitämään kokonaisia maita nälkäsaarrossa, ilmasta pommittamaan ja poroksi polttamaan kaupunkeja ja kyliä, tarkoituksenmukaisesti levittämään kolerabasilleja, kuljettamaan diplomatilaukuissa dynamiittia, väärentämään vastustajan velkaseteleitä, lahjomaan, urkkimaan ja salakuljettamaan ennenkuulumattomassa määrässä. Sodan menettelytavat ovat rauhan solmiamisen jälkeen jääneet kaupankäynnin menettelytavoiksi. Tärkeimmät liikeoperatsioonit sulautuvat nykyään yhteen valtion toiminnan kanssa, valtion, mikä työntyy esiin kaikilla väkivallan välikappaleilla varustettuna mailman rosvoavana joukkiona. Mitä kapeammaksi käy mailmaa käsittävä tuotannon alusta, sitä hurjemmiksi ja tuhlaavaisemmiksi tulevat anastamisen muodot.

Rosvoaminen! — Kas siinä on pääoman politiikan viimeinen sana, joka on astunut vapaakaupan ja suojelustullien tilalle. Rumanialaisten ryöstömurhaajain karkaaminen Unkarin kimppuun, mistä ne kiskoivat mukanaan veturit ja kantasormukset, on Lloyd Georgen ja Millerandin talousfilosofian vertauskuva.

Sisäisessä talouspolitiikassaan hapuilee porvaristo toisaalta jatkuvan kansallistuttamis-, säännöstely- ja kontrolliohjelman, — toisaalta sodan aikana kehittynyttä valtion sekaantumista vastaan nostettujen vastalauseitten välillä. Ranskan parlamentti hautoo ratkaisematonta kysymystä: »yhtenäisen komennon» luomista tasavallan rautatieverkkoon loukkaamatta yksityiskapitalististen rautatieyhtiöitten etuja. Samaan aikaan Ranskan kapitalistinen sanomalehdistö käy sisukasta taistelua »etatismia»[12] vastaan, joka rajoittaa yksityistä yritteliäisyyttä. Sodan aikana valtion epäjärjestykseen saattamat Amerikan rautatiet ovat painuneet vielä surkeampaan tilaan senjälkeen kun valtionvalvonta oli poistettu. Samalla hetkellä tasavaltalainen puolue kuitenkin lupaa ohjelmassaan vapauttaa talouselämän valtion mielivaltaisista sekaantumisista. Amerikkalaisten trade-unioitten johtaja Samuel Gompers, tuo pääoman vanha kahlekoira, tappelee rautateitten kansallistuttamista vastaan, jota reformistiset hölmöt ja petkuttajat Amerikassa, Ranskassa ja muissa maissa esittävät kaikki parantavana yleislääkkeenä. Itse asiassa yksitellen tapahtuvat valtion väkivaltaiset esiinhyökkäykset merkitsevät vain kilpailua keinottelutoiminnan kanssa yhä suuremman sekasorron aikaansaannissa hajoamiskauden kapitalistiseen talouteen. Tuotannon ja liikenteen tärkeimpien alojen luovuttaminen yksityisten trustien käsistä »kansakunnalle», s.o. porvarillisen valtion haltuun, toisin sanoen: kaikkein mahtavimman ja rosvoavimman kapitalistisen trustin huostaan, ei merkitse pahan poistamista, vaan ainoastaan sen yleistämistä.

Hintain aleneminen ja valuutan paraneminen ovat vain pintapuolisia ja väliaikaisia ilmiöitä jatkuvan tuhon pohjalla. Hintain horjumiset eivät muuta perustekijöitä: raaka-aineitten puutetta ja työn tuottavaisuuden vähenemistä.

Sodan kauhistuttavan jännityksen yli eläneet työväenjoukot eivät pysty työskentelemään entisessä tahdissa entisillä ehdoilla. Vuosikausien kuluessa luotujen arvojen hävittäminen muutamassa tunnissa, miljaardien julkea tanssi luitten ja raunioitten päällä yhä ylemmäksi kohoavan finanssikoplan hyppysissä — tämä historian havainnollinen opetus ei ole omiaan työväenluokassa voimassa pitämään palkkatyön automaattista kuria. Porvarilliset talousteoreetikot ja sanomalehtikirjailijat puhuvat yli Euroopan vyöryvästä »laiskuuden aallosta», joka pyyhkäsee mennessään sen taloudellisen tulevaisuuden. Hallinnolliset johtajat yrittävät asiaa auttaa lahjomalla työväenluokan ylimpiä kerroksia etuoikeuksilla. Turha vaiva! Työn tuottavaisuuden uudestisyntymiseksi ja edelleen kohoamiseksi täytyy työväenluokan tulla vakuutetuksi siitä, että jokainen vasaran isku tulee kohottamaan sen hyvinvointia ja sivistystasoa, saattamatta sitä enään uuden toinen toisensa tuhoamisen vaaran alaiseksi. Tämän varmuuden voi sille vain yhteiskunnallinen vallankumous antaa.

Elintarvehintain kohoaminen on kaikissa maissa vallankumouksellisen kuohunnan valtavana vaikuttimena. Ranskan, Italian, Saksan ja muitten valtioitten porvaristo koettaa armopaloilla keventää kallistumisen aiheuttamaa hätää ja torjua lakkoliikkeen paisumista. Suorittaakseen manttaaliporhoille osan työvoiman tuotantokustannuksista, hääräilee velkaantunut valtio hämäräperäisissä keinotteluissa, varastaen itseltään, lykätäkseen tuonnemmaksi tilinteon päivää. Jos vissit työläisryhmät nyt elävätkin paremmin kuin ennen sotaa, niin se tosiasia ei ole missään vastaavaisuussuhteessa kapitalististen maitten tosiasiallisen taloudellisen tilan kanssa. Tilapäiseen tulokseen päästään lainapetkutuksella huomispäivän tiliin. Huomispäivän, mikä tulee kun tuleekin kaikkine romahduksen synnyttävine puutteineen ja hätineen.

Mutta entä Yhdysvallat? »Amerikka on ihmissuvun toivo!» — noin matkii Ranskan porvaristo Millerandin suulla Turgot'n sananpartta, toivossa saada anteeksi velkansa, joita se ei itse anna kenellekään anteeksi. Mutta Yhdysvallat eivät kykene johtamaan Eurooppaa ulos taloudellisesta umpikujasta. Viimeisen kuuden vuoden aikana ovat ne kuluttaneet tyhjäksi omat raaka-ainevarastonsa. Amerikkalaisen pääoman mukautuminen maailmansodan vaatimuksiin on kaventanut sen teollista perustaa. Siirtolaisuus Euroopasta käsin pysähtyi. Paluuvirta tempasi amerikkalaisesta teollisuudesta satoja ja tuhansia saksalaisia, italialaisia, puolalaisia, serbialaisia, tshekkiläisiä, joko sotilaskutsuntain pakottamina tai viehättyneinä harhakuvaan, että muka uudestaan oli löytynyt isänmaa. Raaka-aineen ja työvoiman puute ahdistaa valtamerentakaista tasavaltaa ja synnyttää syvällisen taloudellisen pulan, minkä pohjalla amerikkalainen proletariaatti astuu uuteen vallankumoukselliseen taisteluvaiheeseen. Amerikka eurooppalaistuu nopeasti.

Sodan ja saarron seurauksilta eivät ole säästyneet puolueettomat maatkaan: niinkuin neste toisiinsa yhtyvissä putkissa, niin painuu toinen toisiinsa yhdistyneitten kapitalististen valtioitten, suurten ja pienten, sotivien ja puolueettomien, voitettujen ja voittajavaltioitten talous samalle köyhyyden, nälän ja kuoleutumisen tasolle.

Sveitsi elää kädestä suuhun, ja jokainen ennakolta laskematon tapaus uhkaa työntää sen tasapainosta. Skandinaaviassa ei runsas kultavirta ratkaise muonituskysymystä: hiiltä täytyy kokkareittain Englannilta kerjätä hattu kourassa. Huolimatta Europassa vallitsevasta nälästä kamppailee Norjan kalastus ennenkuulumattoman pulan kynsissä.

Espanja, mistä Ranska on kiskonut miehiä, hevosia ja muona-aineita, ei pääse elintarvevaikeuksistaan, josta on seurauksena myrskyisiä lakkoja ja nälkäisten joukkojen katulevottomuuksia.

Porvaristo luottaa lujasti maaseutuun. Sen talousteoreetikot vakuuttavat, että talonpoikaisten hyvinvointi on erinomaisesti lisääntynyt. Mutta se on mielikuvitusta. Totta kyllä, että tuotteensa markkinoille vievä talonpoikaisto kaikissa maissa eleli enemmän tai vähemmän hyviä päiviä sodan aikana. Se myi tuotteensa korkeasta hinnasta ja maksoi halvalla rahalla velkansa, jotka olivat tehty silloin kun raha oli kallista. Siinä hänen voittonsa. Mutta hänen taloutensa epäjärjestyi ja rappeutui sodan aikana. Hän on teollisuustuotteiden tarpeessa. Mutta niitten hinnat ovat kallistuneet samassa suhteessa kuin raha on halventunut. Valtiorahaston vaatimukset ovat käyneet vallan hirvittäviksi ja uhkaavat nielaista talonpojan tuotteineen ja maineen. Siten uppoaa pien-talonpoikaisto, satunaisen, kohonneen hyvinvointikauden jälkeen, sitä sietämättömämpiin vaikeuksiin. Sen tyytymättömyys sodan tuloksiin kasvaa yhä ja, seisovassa armeijassa ollen, tuottaa talonpoikaisto porvaristolle koko joukon epämieluisia yllätyksiä.

Euroopan taloudellisesti entiselleen saattaminen, mistä sen ministerit puhuvat, on valhetta. Eurooppa tuhoutuu ja sen mukana tuhoutuu koko maailma.

Kapitalismin pohjalla seisten ei ole pelastusta. Imperialismin politiikka ei vie hädän poistamiseen, vaan sen kärjistymiseen käsillä olevain varastojen rosvonomaisen putipuhtaaksi ryöstämisen kautta.

Poltto- ja raaka ainekysymys on kansainvälinen kysymys, mikä voidaan ratkaista ainoastaan suunnitelmallisen, yhteiskunnallistetun, sosialistisen tuotannon perustalla.

Valtiovelat on tehtävä mitättömiksi. Työ ja sen hedelmät on vapautettava kauheasta verosta maailman rahapösöjen hyväksi. Rahapösövalta on syöstävä nurin. Maailmantaloutta palottelevat raja-aidat on työnnettävä pois. Ententen imperialistien Korkeimman Talous-Neuvoston täytyy tyhjentää tila maailman proletariaatin korkeimmalle talousneuvostolle ihmiskunnan kaikkien taloudellisten varojen ja voimien keskitettyä hyödyksi käyttämistä varten.

Imperialismi täytyy tappaa, jotta ihmissuku voisi edelleen elää.

 

III. Porvarillinen hallituskomento sodan jälkeen

Omistavien kaikki voimat ovat keskitettyinä suunnatut kahteen kysymykseen: pitää puolensa kansainvälisessä taistelussa eikä laskea proletariaattia isännäksi maahan. Tästä johtuen ovat entiset valtiolliset ryhmittymiset porvariston keskuudessa menettäneet voimansa. Porvariston eri kerroksia toisistaan erottaneet entiset valtiolliset ohjelmat, ovat melkein jäljettömästi hävinneet, jo ennen proletariaatin avointa vallankumouksellista hyökkäystä, ei yksistään Venäjällä, missä kadettipuolueen lippu taistelun ratkaisevimpana kautena tuli kaikkien omistavien viiriksi työläisten ja talonpoikain vallankumousta vastaan, vaan myöskin niissä maissa, joilla on vanhempi ja syvempi valtiollinen kulttuuri.

Lloyd George astuu esiin julistamaan konservatiivien, unionistien ja liberaalien yhdistämistä yhteiseen taisteluun työväenluokan lähestyvää herruutta vastaan. Huipun kärkeen sijoittaa tuo vanha demagoogi kansanpetkuttaja, jumalisen kirkon sähkökeskusasemaksi, joka virtaansa jakaa omistavien luokkien kaikille puolueille tasaisesti. Vielä ihan äskettäin vallan humuava antiklerikalismi[13] Ranskassa näyttää haudantakaiselta kummitukselta: radikaalit, rojalistit[14] ja katoolilaiset muodostavat nyt kansallisen järjestyksen puolueliiton päätään kohottavaa proletariaattia vastaan. Paiskaten kaikin voimin kättä taantumukselle, tukee Ranskan hallitus mustasotnialaista Wrangelia ja solmiaa uudestaan diplomaattiset suhteet Vatikanin paavi-istuimen kanssa.

Puolueettomuuden kannattaja ja saksalaisystävä Giolitti astuu Italian valtion peräsimeen interventsionistien, neutralistien, klerikaalien, mazzinistien[15] yhteisenä johtajana, valmiina luovimaan sisä- ja ulkopolitiikan toisarvoisissa kysymyksissä, jotta voisi antaa sitä säälimättömämmän vastaiskun kaupungin ja maaseudun vallankumouksellisten proletaarien hyökkäykselle. Giolittin hallitus pitää täydellä syyllä itseään italialaisen porvariston viimeisenä vakavana panoksena.

Kaikkien saksalaisten hallitusten ja hallituspuolueitten politiikka Hohenzollernin kukistamisen jälkeen on pyrkinyt luomaan Ententen hallitsevien puolueitten kanssa yhteisen vihan ilmapiirin bolshevismia, s. o. proletaarista vallankumousta vastaan.

Samaan aikaan kun englantilais-ranskalainen Shylock[16] kiristää yhä raivoisammin Saksan kansaa, rukoilee Saksan porvaristo, puolueväristä huolimatta, vihollistaan hellittämään kiristyssilmukkaa juuri sen verran, että se, Saksan porvaristo, voisi omin käsin kuoliaaksi kuristaa Saksan proletariaatin etujoukon. Tähän kohdistuvat aika-ajoin tapahtuvat neuvottelut ja sopimukset aseistariisumisesta ja sotavälineitten luovuttamisesta.

Amerikassa on rajalinja tasavaltalaisten ja demokraattien väliltä kertakaikkiaan kadonnut. Nämä riistäjien mahtavat valtiolliset järjestöt, jotka olivat mukaannutetut amerikkalaisten suhteitten suljettuun piiriin, paljastuivat täysin sisällyksettömiksi, niinpian kuin amerikkalainen porvaristo astui mailmanrosvoamisen areenalle.

Yksityisten johtajain ja koplien — niin hyvin oppositsioonissa kuin ministeriössä olevain — vehkeily ei milloinkaan ennen ole esiintynyt niin kyynillisen avonaisena kuin nykyään. Mutta samaan aikaan muodostavat kaikkien maitten porvariston kaikki johtajat, koplat, puolueet yhteistä rintamaa vallankumouksellista proletariaattia vastaan.

Sillä aikaa kun sosialidemokraattiset hölmöt jatkavat demokratian tien saarnaamista diktatuurin väkivaltaisen tien vastapainoksi, tallataan maahan ja näkymättömiin hävitetään kaikissa valtioissa demokratian viimeiset rääppeet.

Sodan aikana näyttelivät kansanedustuslaitokset hallitsevia imperialistisia koplia peittävien, voimattomien, vaan silti suurisuisten elävien kulissien osaa, mutta sodan jälkeen parlamentit ovat vaipuneet täydelliseen voimattomuuden tilaan. Kaikki vakavat kysymykset ratkaistaan parlamentin ulkopuolella. Mitään muutosta tässä eivät aiheuta parlamenttien oikeuksien näennäinen laajentaminen, jommoisesta juhlallisia julistuksia antavat Italian ja muitten maitten imperialistiset silmänkääntäjät. Valtakuntain kohtalojen todelliset herrat ja määrääjät — sellaiset kuin lordi Rotschild ja lordi White, Morgan ja Rockefeller, Snyder ja Dusber, Hugo Stinnes ja Felix Deutsch, Rizello ja Aguelli — kulta-, hiili-, nafta- ja metallikuninkaita — toimivat kulissien takana, lähettäen parlamentteihin niitten työtä ohjaamaan toisarvoisia pikkupomoja.

Mitättömien lakiehdotusten kolmenkertaisesta käsittelystä itselleen hupia hankkiva Ranskan parlamentti, joka valheellisen sanahelinänsä ja julkean lahjottavaisuutensa vuoksi on kaikkein huonoimmassa huudossa, saa vallan odottamatta tietää, että ne neljä miljaardia, mitkä se oli määrännyt Ranskan hävitettyjen alueitten hyväksi, onkin Clemenceau käyttänyt vallan toisiin tarkoituksiin, etupäässä Venäjän alueitten jatkuvaa hävittämistä varten.

Englannin muka kaikkivaltiaan parlamentin edustajista valtava enemmistö tietää Lloyd Georgen — Curzonin todellisista aikeista Neuvosto-Venäjään ja myös Ranskaan nähden vain hitusen enemmän, kuin mitä siitä tietävät vanhat hindulaiset eukot Bengalin kylissä.

Yhdysvalloissa parlamentti on presidentin kuuliainen tai napiseva kuoro, presidentti taas on vaalikoneen nöyrä palvelija ja vaalikone on trustien valtiollinen laite — nyt, sodan jälkeen, verrattomasti suuremmassa määrässä kuin ennen.

Myöhästynyt saksalainen parlamenttarismi, tuo porvarillisen vallankumouksen keskonen, vallankumouksen, joka itse on historian keskonen, potee lapsuudessaan kaikkia koiran vanhuustauteja. Ebertin tasavallan »maailman kaikkein demokraattisimmat» valtiopäivät ovat voimattomat — ei ainoastaan Fochin marsalkkasauvan edessä, vaan myöskin omien Stinnes'iensä pörssimetkujen sekä omien upseerikopliensa sotilassalaliittojen edessä. Saksalainen parlamenttaarinen demokratia on tyhjä tila kahden diktatuurin välillä.

Porvariston itsensä kokoonpanossa on sodan aikana tapahtunut syvällisiä muutoksia. Koko maailmaa käsittävän yleisen kurjistumisen ollessa taustana on pääomaan keskittyminen ottanut kerrallaan aika loikkauksen eteenpäin. Etualalle ovat työntyneet liikkeet, mitkä aikaisemmin olivat varjossa. Luotettavuuden, varmuuden, taipumuksen »järkeviin» sovitteluihin, määrätynlaisen siivouden noudattamisen niin hyvin riistämisessä kuin sen tulosten nauttimisessa — kaiken tuon on imperialistinen vedenpaisumus poishuuhtonut.

Etualan ovat vallanneet uudet rikkaat: sotahankkijat, alhaiset keinottelijat, nousukkaat, kansainväliset seikkailijat, salakuljettajat, jalokivillä keikailevat rikokselliset, hillittömästi hurjastelevat ylellisyyttä himoitsevat roistot, valmiina vihoviimeisimpäänkin raakuuteen proletaarista vallankumousta vastaan, mikä heille itselleen ei voi antaa muuta kuin hirttosilmukan.

Joukkojen edessä seisoo vallitseva järjestys, rikkaitten herruutena, ilkosen alastomana. Amerikassa, Ranskassa ja Englannissa on sodanjälkeinen ylellisyys kehittynyt tympäsevän tylsämielisyyden ilmiöksi luonteeltaan. Kansainvälisten isänmaallisten loiseläjäin kyllästyttämä Pariisi muistuttaa »Temps»-lehden kertoman mukaan Babylonia romahduksensa aattona.

Tämän porvariston mukaan soveltautuu politiikka, oikeuslaitos, sanomalehdistö, taide ja kirkko. Kaikki hillitsevät näkökohdat on työnnetty syrjään. Wilson, Clemenceau, Millerand, Lloyd George, Churchill eivät haikaile röyhkeintäkään petosta, eivät kammoksu karkeintakaan valhetta ja, vaikka heidän kunniattomuutensa todisteellisesti paljastetaan, niin ryhtyvät he rauhallisesti uusiin rikollisiin tekoihin. Vanhan Machiavellin esittämät valtiollisen kavaluuden klassilliset säännöt ovat yksinkertaisen maalaisen viattomia mietelmiä niitten periaatteitten rinnalla, mitkä ohjaavat nykyisiä porvarillisia vallanpitäjiä. Tuomioistuimet, jotka aikaisemmin kätkivät porvarillisen olemuksensa demokratian katinkullan alle, ovat nyt ruvenneet avonaisesti olemaan luokkahäväistyksen ja vastavallankumouksellisen provokatsioonin elimiä. Kolmannen tasavallan [17] tuomarit eivät silmiään räpäyttäneet vapauttaessaan Jaures'in murhaajan. »Sosialistiseksi tasavallaksi» itseään kehuneen Saksan tuomioistuimet kannustavat Liebknechtin, Rosa Luxemburgin ja proletariaatin toisten marttyyrien murhaajia. Porvarillisen demokratian tribunaalit ovat tulleet lahtariterrorin kaikkien rikosten laillistuttajiksi.

Porvarillinen sanomalehdistö kantaa avonaisesti otsallaan lahjonnan leimasimella painettua jälkeä, kuni konsanaan tehtaan merkkiä. Maailman porvariston johtavat sanomalehdet ovat valheen, panettelun ja henkisen myrkytyksen kauhistuttavia tehdaslaitoksia. Porvariston mielialat hyppelehtivät yhtä hermostuneesti kuin hinnat sen markkinoilla. Kansainvälinen porvaristo, semminkin ranskalainen, vapisi ensimäisinä kuukausina sodan päätyttyä kuumeen kouristuksissa päälle tunkeutuvan kommunismin herättämästä kauhusta. Välittömän vaaran asteen se laski tekemiensä veristen rikosten laajuuden mukaan. Mutta se kesti ensimäisen rynnistyksen. Yhteisen edesvastuun kahleilla siihen kytketyt Toisen Internatsionaalen sosialistiset puolueet ja ammatilliset liitot tekivät sille viimeisen palveluksensa, ottamalla omaan niskaansa työtätekevien ensimäiset ärjyt iskut. Toisen Internatsionaalen täydellisen haaksirikon hinnalla sai porvaristo odotusaikaa. Clemenceaun toimeenpanemat vastavallankumoukselliset parlamenttivaalit, muutaman kuukauden huojuva tasapainotila, vappulakkojen epäonnistuminen riitti saattamaan ranskalaisen porvariston täyteen vakuutukseen hallitusjärjestelmänsä järkkymättömyydestä. Sen luokkapöhkeys kohosi samalle tasolle, mille sitä ennen oli sen kauhu noussut.

Uhkailusta on tullut porvariston ainoa todistelukeino. Se ei luota sananhelinään ja vaatii tekoja: vangitsemisia, karkoituksia, takavarikoimisia, ampumisia. Porvarilliset ministerit ja parlamentaarikot tavottelevat porvariston arvonantoa, näytellen raudanlujaa miestä. Lloyd George neuvoo kuivasti saksalaisia ministerejä ampumaan kommunaardejaan, niinkuin tehtiin Ranskassa v. 1871. Mikä tahansa kolmannen luokan virkanyrkki saattaa laskea saavansa eduskunnalta myrskyisää suosiota, jos sen laiha selonteko päättyy työläisille osotettuun uhkaukseen.

Aikana, jolloin virallinen valtiokoneisto yhä avonaisemmin muuttuu järjestöksi työtätekevien verisesti kukistamista varten, muodostetaan sen rinnalle ja sen käskyvallan alaisiksi erinäisiä yksityisiä vastavallankumouksellisia järjestöjä — mitkä toimivat lakkojen väkivalloin särkemistä varten, provokatoorisia tekoja varten» tekaistujen oikeusjuttujen sepittämistä varten, vallankumouksellisten järjestöjen hävittämistä ja kommunististen laitosten valtaamista varten, verilöylyjen ja murhapolttojen järjestämistä varten, vallankumouksellisten johtajain murhaamista ja muita samantapaisia yrityksiä varten sekä yksityisomaisuuden ja demokratian suojelemiseksi. Suurtilanomistajain ja suurporvariston pojat, raiteilta suistetut pikkuporvarit sekä yleensä luokastaan poisvajonneet ainekset, näistä ensisijassa Neuvosto-Venäjältä luikkineet porvarillis-aateliset pakolaiset, muodostavat ehtymättömän varaston vastavallankumouksen vapaaehtoisten joukkioitten muodostamista varten. Niitten johdossa on imperialistisen teurastuskoulun läpikäynyt upseeristo.

Hohenzollernin armeijan parikymmentätuhatta ammattiupseeria muodostaa — varsinkin Kapp Lüttwitz'in kapinan jälkeen — vahvan vastavallankumouksellisen ydinjoukon, jota saksalainen demokratia ei kykene hajottamaan, jonka pystyy murskaamaan ainoastaan proletaarisen diktatuurin moukari. Tätä vanhan valtajärjestyksen terroristien keskitettyä järjestöä täydennetään junkkerien[18] tiloilla valkoisilla sissijoukkioilla.

Yhdysvalloissa muodostavat sellaiset yhtymät, kuin Kansallinen Suojelusliitto (National Security League) tahi Vapauden Ritarit (Knights of Liberty), pääoman iskujoukkoja, joitten äärimmäisellä sivustalla toimii suoranaisia rosvosakkeja yksityisten urkkija-agenttien (»Detective agencies») hahmossa.

Ranskassa »Kansalaisliiga» (Ligue Civique) esiintyy ylen arvossapidettynä lakonrikkurijärjestönä, samaan aikaan kun reformistinen »Työn yhtymä» julistetaan lakien ulkopuolelle, henkipatoksi.

Valkoisen Unkarin upseerimaffia[19], mikä on olemassa Englannin tukeman vastavallankumouksellisten pyövelien hallituksen rinnalla, on osottanut koko mailman proletariaatille, minkämoista on se sivistys ja se inhimillisyys, jota Wilson ja Lloyd George tyrkyttävät neuvostovallan ja vallankumouksellisen väkivallan asemesta.

Suomen ja Grusian, Latvian ja Viron »demokraattiset» hallitukset kuluttavat voimansa ihan loppuun, päästäkseen suuremmoisen unkarilaisen esimerkin tasalle.

Barcelonassa toimii poliisin ohjaamana maanalainen murhaajakopla. Ja niin edespäin kaikkialla.

Murskatussa ja ryöstetyssä Bulgariassakin liittyy toimeton upseeristo salaisiin yhtymiin, jotka valmistautuvat ensimäisen tilaisuuden tullen osottamaan isänmaallisuutensa - suuntaamalla sen bulgarialaisien työläisten pääkalloihin.

Ohjelma, mikä julistaa vastakohtien lieventämistä, luokkien yhteistoimintaa, asteettaista sosialisoimista, eduskunnallisia uudistuksia, kansallista yhteyttä, on surkeaa petkutusta porvarillisen valtajärjestyksen valaistuksessa, sellaisena kuin se järjestys maailmansodasta sukeutui.

Porvaristo on päättävästi luopunut ajatuksesta sovittaa proletariaatti kanssansa uudistuksien kautta. Se turmelee lahjomalla työväen mitättömän pienet yläkerrokset sekä pitää verellä ja raudalla suuria joukkoja kurissa.

Ei ole ainoatakaan vakavaa kysymystä, jonka nykyään voisi ratkaista äänten laskemisella. Demokratiasta on säilynyt ainoastaan muisto reformistien päissä. Valtiojärjestö kehittyy yhä enemmän alkuperusteilleen — asestettujen ihmisten joukoiksi. Porvaristo ei lue ääniä, vaan se laskee käytettävissään olevien kiväärien, kuularuiskujen ja kanuunain lukumäärää, kun kysymys vallasta ja yksityisomaisuudesta joutuu ratkaisupisteeseensä.

Yhteistoiminnalle ja sovittelulle ei ole tilaa. Jotta pelastuttaisiin, täytyy porvaristo kukistaa. Tämän voi suorittaa vain proletariaatin kapina.

 

IV. Neuvosto-Venäjä

Kiihkoisänmaallisuuden, voitonahneuden ja hävityksen hillittömien alkuvoimien temmellyksessä on vain kommunismin periaate osottanut korkeata elinvoimaisuutta ja luomiskykyä. Siitä huolimatta että neuvostovalta historiallisen kehityskulun kautta juurtui ensimäiseksi Euroopan kaikkein jälellejääneimmässä ja hävitetyimmässä maassa, että se on ollut mahtavain vihollislaumain saartama, on se kuitenkin kestänyt — ei ainoastaan taistelussa ennenkuulumattomia vaikeuksia ja esteitä vastaan, vaan vieläpä teossa ja todellisuudessa osottanut kommunismiin kätketyt valtavat mahdollisuudet. Neuvostovallan kehittyminen ja lujittuminen Venäjällä on tärkein historiallinen tosiasia siitä lähtien kuin Kommunistinen Internatsionaale perustettiin.

Armeijan luomisessa on luokkayhteiskunta tottunut näkemään talous- ja valtiorakenteensa joutuvan kovimmalle kokeelle. Armeijan voimakkuuden tahi heikkouden mukaan arvioidaan talouden ja valtion voimakkuus tai heikkous.

Neuvostovalta on tulituiskussa luonut mahtavan aseistetun voiman. Punainen armeija on osottautunut riidattomasti ylivoimaiseksi, sekä taistelussa vanhaa porvarillis-monarkistista Venäjää vastaan, jota imperialismi on yrittänyt uudelleen jaloille nostaa Koltshakin, Denikinin, Judenitshin, Wrangelin y. m. valkoisten armeijain avulla, että myöskin maailman imperialismin tarpeitansa varten hommaamien »demokratioitten» (Suomen, Viron, Lätin, Puolan) kansallisia armeijoita vastaan käydyissä kamppailuissa.

Talouden alalla on Neuvostotasavalta tehnyt mitä suurimman ihmeen jo sen kautta, että se on pysynyt pystyssä kolme ensimäistä ja vaikeinta vuotta. Se on kestänyt ja kehittyy edelleen sen vuoksi, että se tempasi riistämisen välikappaleet porvariston käsistä sekä muutti ne suunnitelmallisen talouden välikappaleiksi. Keskellä taisteluryskettä mittaamattomilla rintamilla ei Neuvosto-Venäjä ole laskenut käsistään ainoatakaan mahdollisuutta taloudelliseen ja sivistykselliseen rakennustyöhön. Denikinin murskaamisen ja Puolan rosvomaisen hyökkäyksen välisenä kautena ryhtyi Neuvostovalta työvelvollisuuden laajasuuntaiseen järjestelyyn, tuotantovoimien ja -välineitten oikeampaan käsittelyyn ja käyttöön, sotilasosastojen siirtämiseen ja työntehtäviin ja, ennen muuta liikenteen kuntoonpanemiseen.

Venäjän kaupungit pelasti nälkäkuolemasta sekä punaisen armeijan ruokkimisen teki mahdolliseksi ainoastaan sosialistisen valtion monopooli tärkeimpiin ravintoaineisiin sekä sen ohella säälimätön taistelu keinottelua vastaan. Tuottamisen ja kuljettamisen taas on tehnyt mahdolliseksi ainoastaan erillisten liikkeitten ja tehtaitten, yksityisten rautateitten ja laivojen valtakunnallinen yhdistäminen.

Teollisuuden ja liikenteen keskittäminen valtion käsiin johtaa itse tekniikan yhteiskunnallistuttamiseen sen kautta, että se säännöstellään. Ainoastaan sosialistisilla perusteilla on mahdollista määritellä rakennettaviksi ja korjattaviksi sallittavien veturi-, vaunu-, laivamallien vähin lukumäärä, sekä koneen purettavien osien aikakautinen säännösteleminen mallien joukkotuottamisen tarkoituksella, mikä kaikki merkitsee silmänkantamattomia etuja tuotannollisessa suhteessa. Jatkuvan taloudellisen edistyksen, teollisuuden tieteellisen järjestämisen, teilorismin — ilman sen kapitalistisia hienpuserruspiirteitä — menettelytapojen sovelluttamisen tiellä ei Neuvosto-Venäjällä enään ole mitään esteitä, lukuunottamatta niitä, joita imperialistinen väkivalta ulkoapäin rakentaa.

Silloin kuin kansalliset edut, joutuen poikkiteloin imperialismin pyrkimysten kanssa, koko maailmassa synnyttävät aiheita loppumattomiin yhteentörmäyksiin, kapinoihin ja sotiin, silloin on sosialistinen Venäjä osottanut, että työväen valtio pystyy kivuttomasti sovittamaan yhteen kansallisen ja taloudellisen tarpeen, puhdistamalla ensiksimainitun kiihkoisänmaallisuudesta sekä vapauttamalla jälkimäisen imperialismista. Sosialismi pyrkii yhdistämään toisiinsa kaikki alueet, kaikki piirit, kaikki kansallisuudet taloussuunnitelman yhtenäisyyden kautta. Mutta taloudellinen keskittyneisyys, vapautuneena toisen luokan riistämisestä toisen luokan kautta, toisen kansallisuuden riistämisestä toisen kansallisuuden kautta, ja mikä sen vuoksi on yhtä edullinen kaikille, rakentuu ilman haittaa sopusointuun kansallisen kehityksen tosiasiallisen vapauden kanssa.

Neuvosto-Venäjän kokemuksen nojalla tulevat Keski-Euroopan, Kaakkois-Balkanin kansat, Ison-Britannian alusmaat, kaikki sorretut kansallisuudet ja heimot, egyptiläiset ja turkkilaiset, hindut ja persialaiset, irlantilaiset ja bulgarialaiset vakuutetuiksi siitä, että ihmiskunnan kaikkien kansallisten osien veljellinen yhteistyö on toteutettavissa ainoastaan neuvostotasavaltojen liiton kautta.

Vallankumous on tehnyt Venäjästä proletariaatin ensimäisen suurvallan. Sen kolmevuotisen olemassaolon aikana ovat sen rajat herkeämättä muuttuneet. Ne ovat kutistuneet mailman imperialismin ulkonaisen sotilaallisen puserruksen alla. Kun puserrus heikkeni, ovat ne laajentuneet. Taistelu Neuvosto-Venäjän puolesta on sulautunut taisteluun maailmankapitalismia vastaan. Kysymys Neuvosto-Venäjastä on tullut koetuskiveksi kaikille työväenluokan järjestöille. Saksalaisen sosialidemokratian toinen mitä katalin petos sitten vuoden 1914 elokuun 4 päivän oli se, että se, asetettuna valtion johtoon, on hakenut lännen imperialismin kannatusta sen sijaan, että olisi pyrkinyt liittoon idän vallankumouksen kanssa. Neuvosto-Saksa, Neuvosto-Venäjän kanssa yhdistettynä, olisi kertakaikkiaan voimakkaampi kuin kaikki kapitalistiset valtiot yhdessä kimpussa!

Kommunistinen Internatsionaale on julistanut Neuvosto-Venäjän asian omakseen. Kansainvälinen proletariaatti ei paina miekkaa huotraan, ennenkuin Neuvosto-Venäjä on jäsenenä koko maailman neuvostotasavaltojen liitossa.

 

V. Proletaarinen vallankumous ja Kommunistinen Internatsionaale

Kansalaissota on astunut päiväjärjestykseen koko maailmassa. Sen lippuna on Neuvostovalta.

Kapitalismi on proletarisoinut valtavat joukot ihmiskuntaa. Imperialismi on survassut ne pois tasapainosta ja saattanut vallankumoukselliseen liikkeeseen. Itse käsite »joukko», on viime vuosien kuluessa muuttunut. Se, mikä parlamenttarismin ja tradeunionismin kaudella on laskettu joukoksi, on nyt muuttunut ylikerroksiksi. Miljoonat, jopa kymmenet miljoonat, jotka ovat eläneet valtiollisen elämän sivulla, muuttuvat nykyään vallankumoukselliseksi joukoksi. Sota on saattanut kaikki jalkeille, se on kaikkein jälellejääneimmissäkin kerroksissa herättänyt eloon valtiollisen tarkkaavaisuuden, synnyttänyt niissä mielikuvia ja toiveita ja pettänyt niitä.

Menneisyyteen on takasinpalaamattomasti siirtynyt työn ammattikunnallinen sulkeutuneisuus ja proletariaatin yläkerrosten elämän verrattainen kiinteys, tylsä ja toimeton toivottomuus pohjakerroksissa — nämä työväenliikkeen vanhojen muotojen yhteiskunnalliset perusteet. Uudet miljoonat on temmattu taisteluun.

Naiset, jotka ovat menettäneet miehensä ja isänsä sekä olleet pakotetut astumaan työhön heidän tilalleen, sulautuvat liikkeeseen laajana virtana. Työtätekevä nuoriso, joka on varttunut maailmansodan salamain ja pauhujen keskellä, kohtaa vallankumouksen kuni kotoisen alkuvoiman ainakin.

Eri maissa kulkee taistelu eri etappien kautta. Mutta se on viimeinen taistelu. Harvinaista ei ole, että liikkeen laineet valautuvat aikansa eläneisiin järjestömuotoihin ja valavat niihin ajaksi uutta eloa. Vanhat kyltit, puoleksi kuluneet iskusanat uiskentelevat siellä täällä virran pinnalla. Päissä on vielä paljon hämäryyttä, pimeyttä, ennakkoluuloja ja mielikuvia. Mutta liikkeellä kokonaisuutena on syvästi vallankumouksellinen luonne Se on kaikkivaltaava ja hillitsemätön. Se laajenee, vahvenee, puhdistuu, purkaen itsestään vanhan romun pois. Ennen se ei asetu, kuin on saattanut maailman proletariaatin valtaan.

Tämän liikkeen perusmuotona on lakko. Sen yksinkertaisimpana ja mahtavimpana syynä on — kulutusesineitten hintain kallistuminen. Lakko kehittyy usein erinäisistä paikallisista yhteentörmäyksistä. Se purkautuu kuni joukkojen kärsimätön kaiku sosialistien parlamettinäpertelyn yli.

Se syntyy solidaarisuuden tunnosta oman maan ja muitten maitten sorrettujen kesken. Se yhdistää taloudelliset tunnuslauseet valtiollisiin. Ei ole niinkään harvinaista, että siinä sekottautuu yhteiskunnallis-vallankumouksellisen ohjelman tunnuslauseisiin hitusia reformismista. Se asettuu, vaimentuu kokonaan, puhjetakseen taas uudestaan, vavistuttaen tuotantoa, pitäen valtiokoneiston jännityksessä, ja saa porvariston sitäkin enemmän pois suunniltaan, kun se käyttää hyväkseen jokaista tilaisuutta lähettääkseen tervehdyksensä Neuvosto-Venäjälle. Aavistus ei petä riistäjiä: tämä sekasortoinen lakko on itse asiassa kansainvälisen proletariaatin yhteiskunnallisvallankumouksellinen kerääntymishuuto ja mobilisointi.

Kunkin maan syvälle käypä riippuvaisuus toisesta maasta, mikä sodan aikana niin mullistavasti kävi huomattavaksi, tekee erikoisen merkitykselliseksi ne työalat, jotka sitovat toisen maan toiseen, sekä työntää etualalle rautatieläiset ja liiketyöläiset yleensä. Liikenneproletaareilla on tilaisuus osoittaa valkoisen Unkarin ja valkoisen Puolan boikottauksessa osa voimaansa. Lakko ja boikotti, nuo menetelmät, joita työväenluokka oli käyttänyt hyväkseen ammatillisen taistelunsa aamunkoitossa, s. o. jo ennenkuin se alkoi käyttää parlamentarismia, yltyvät nyt tavattoman vauhdikkaiksi ja saavat uuden uhkaavan merkityksen, mitä on verrattava viimeistä rynnäkköä varten tapahtuvaan tykistövalmisteluun.

Yksilön yhä lisääntyvä avuttomuus historiallisten tapahtumain sokean vyöryn edessä työntää ammatillisten järjestöjen riveihin — ei ainoastaan työmiesten ja työläisnaisten, vaan myöskin palvelushenkilöjen, virkailijain, pikkuporvarillisen sivistyneistön uusia kerroksia. Ennen sitä, kuin proletaarisen vallankumouksen kulku panee luomaa neuvostot, jotka kerrallaan astuvat kaikkien vanhojen työväenjärjestöjen yläpuolelle, virtaa työtätekeviä vanhastaan oleviin ammatillisiin liittoihin, sietävät vielä toistaiseksi niitten vanhaa muotoa, niitten virallista ohjelmaa, niitten hallitsevia kermakerroksia, mutta tuovat mukanaan järjestöjen sisään ennen vallan tuntemattomien monimiljoonaisten joukkojen vallankumouksellisen paineen.

Pohjajoukkojen pohjakerrokset — maalaisproletaarit, maaseudun työläiset kohottavat päätään. Italiassa, Saksassa ja muissa maissa on huomattavissa maataloustyöläisten vallankumouksellisessa liikehtimisessä ja heidän veljellisessä lähentymisessään kaupungin proletaareihin suuremmoinen nousu.

Talonpoikaisten köyhimpien kerrosten suhde sosialismiin muuttuu. Jos parlamenttireformistien leikittely talonpojan yksityisomistuksellisilla ennakkoluuloilla on jäänyt tuloksettomaksi, niin synnyttää proletariaatin todella vallankumouksellinen liike, sen leppymätön taistelu sortajia vastaan toivon kajastuksen kaikkein jälellejääneimmän, maahan kytketyn, tuhon omaksi joutuneen maalais-yksityisomistajan mielessä. Inhimillisen hädän ja henkisen pimeyden suuri meri on pohjaton. Jokaisen kohoavan kerrostuman alta paljastuu uusi, mikä on vasta nousemassa. Mutta etujoukon ei tule odotella raskasta häntäpäätä, taisteluun ryhtyäkseen. Eniten jälellejääneitten kerrostensa herättämis-, kohottamis- ja kasvattamistyön suorittaa työväenluokka vasta sen jälkeen, kun se on astunut valtaan.

Siirtomaitten ja puoleksi siirtomaantapaisten maitten työnorjat ovat havahtuneet. Indian, Egyptin, Persian silmänkantamattomilla alueilla, joitten yläpuolella uhkana riippuu englantilaisen imperialismin jättiläismäinen merihirviö, — tässä mittaamattomassa ihmisvaltameressä tehdään herkeämätöntä sisäistä työtä, mikä heittelee ilmoille korkeita laineita, mitkä vuorostaan panevat osakkeet ja sydämet Cityssä[20] vapisemaan.

Siirtomaakansojen liikkeessä yhdistyy yhteiskunnallinen aines eri muodoissa kansallisiin aineksiin, mutta molemmat ovat kohdistuneet imperialismia vastaan. Matka ensimäisistä lapsenaskeleista kypsyneisiin taistelumuotoihin suoritetaan siirtomaissa ja jälellejääneissä maissa ylipäänsä pikamarssissa uusaikaisimman imperialismin paineen ja vallankumouksellisen proletariaatin johdon alla.

Iso-britannialaisen ja ylipäänsä vierasmaalaisen herruuden yhteisiin kahleisiin kytkettyjen muhamettilaisten ja ei-muhamettilaisten kansojen paljonlupaava toisiansa lähentyminen, liikkeen sisäinen puhdistuminen, hengellisten herrain ja kiihkoisänmaallisen taantumuksen vaikutuksen poistaminen, samaan aikaan suoritettu taistelu vierasmaalaisia väkivallantekijöitä sekä niitten kotimaisia apureita, feodaaliherroja, pappeja ja koronkiskureita vastaan, — kaikki tämä muuttaa siirtomaakapinain kasvavan armeijan valtavaksi historialliseksi voimaksi, maailman proletariaatin mahtavaksi reserviksi.

Paariaat nousevat. Heidän herätetty ajatuksensa tavottelee ja tähtää ahnaasti Neuvosto-Venäjälle, barrikaaditaisteluihin Saksan kaupunkien kaduilla, Isossa-Britanniassa puhjenneeseen lakkokamppailuun, Kommunistiseen Internationaaleen.

Sosialisti, joka puolustaa suoraan tai välillisesti oman kansallisuutensa etuoikeutettua asemaa toisten kustannuksella, joka mukautuu siirtomaaorjuutukseen, joka tekee oikeudellisia eroituksia eri rotuihin ja ihonväreihin kuuluvien ihmisten kesken, joka auttaa emämaan porvaristoa säilyttämään herruutensa siirtomaissa sen sijaan, että auttaisi siirtomaitten aseellisen kapinan asiaa, iso-britannialainen sosialisti, joka ei kaikin keinoin tue Irlannin, Egyptin ja Indian kapinoita lontoolaista rahapösömaailmaa vastaan, — sellainen »sosialisti» ansaitsee saada, ellei kuulaa kalloonsa, niin häpeän polttomerkin, eikä enää mitään tehtävää ja luottoa proletariaatilta.

Sitäpaitsi töyttää[21] proletariaatti kansainvälisen vallankumouksellisen toiminnan ponnistuksissa vähemmän, sodan ajoista eri maitten välille vielä jääneisiin, puoleksi hävitettyihin piikkilankaverkkolinjoihin, kuin vanhojen puolue- ja ammatillisten järjestöjen itsekkyyteen, vanhoillisuuteen, typeryyteen ja petturuuteen, järjestöjen, mitkä edelläolevana kautena olivat kavunneet sen selkään.

Vanhojen ammattiliittojen johtajat toimivat kaikinkeinoin työväenjoukkojen vallankumouksellista taistelua vastaan, halvaannuttavat sitä, tahi, ellei muuta keinoa ole, tekevät lakot ottopojikseen, saadakseen sitä varmemmin johdetuksi ne tuloksettomiksi kulissientakaisilla vehkeilyillään.

Kansainvälisen sosialidemokratian suorittamalla historiallisella kavalluksella ei ole vertaistaan sorron ja taistelun aikakirjoissa. Kaikkein kauneimpana se on paljastunut Saksassa. Saksalaisen imperialismin romahdus oli samalla kapitalistisen tuotantojärjestelmän romahdus. Ei ollut ainoatakaan luokkaa, lukuunottamatta proletariaattia, joka olisi voinut vaatimuksellisesti tavotella valtiovaltaa. Tekniikan kehitys, työväenluokan lukuisuus ja sivistyksellinen taso takasivat täysin määrin sosialistisen mullistuksen menestyksen. Mutta tämän tehtävän toteuttamisen tiellä seisoi saksalainen sosialidemokratia. Se ohjasi kieroilla manöövereillä, missä viekkaus ja typeryys olivat toisiinsa sekaantuneet, proletariaatin toimintatarmon pois ainoasta ja välttämättömästä tehtävästä: vallan valtaamisesta.

Vuosikymmenien kuluessa oli sosialidemokratia kasannut itselleen työväenjoukkojen luottamusta, luovuttaakseen sitten, ratkaisevalla hetkellä, kun porvarillisen yhteiskunnan kohtalo oli joutunut kortin varaan, koko arvovaltansa riistäjien käytettäväksi.

Liberalismin kavallus ja porvarillisen demokratian romahdus ovat merkityksettömiä sivukohtauksia verrattuina sosialististen puolueitten hirvittävään petokseen työväenluokkaa kohtaan. Kirkon, tuon vanhoillisuuden sähkökeskusaseman, kuten Lloyd George kirkon on määritellyt, niin — kirkonkin suoritus jää taka-alalle Toisen Internatsionaalen sosialisminvastaiseen työhön verrattuna.

Sosialidemokratia puolusteli vallankumouksen petostansa sodan aikana kansallisen puolustuksen tunnuslauseella. Vastavallankumouksellisen politiikkansa rauhansolmiamisen jälkeen on se kätkenyt demokratiatunnuslauseen alle. Kansallinen puolustus ja demokratia ! — kas, siinä proletariaatin porvariston tahdon alle antautumisen juhlalliset kaaviot.

Mutta lankeemus ei lopu tähänkään. Kehittäen politiikkansa, mikä tähtää kapitalistisen järjestyksen puolustamiseen, on sosialidemokratian pakko, porvariston kintereillä, tallata »kansallista puollustusta» ja »demokratiaa». Scheidemann ja Ebert suutelevat ranskalaisen imperialismin kättä hakien sen turvaa neuvostollista vallankumousta vastaan. Noske on porvarillisen vastavallankumouksen valkoisen terrorin ruumiillistuminen

Albert Thomas muuttuu »Kansain Liiton», tuon imperialismin roskaisen agenttuurin palkatuksi agentiksi. Vandervelde, tuo hänen itsensä johtaman Toisen Internatsionalen pintapuolisuuden kaunopuheinen lihaksituleminen, on kuninkaallisena ministerinä, klerikaali Delacroix'in apurina, belgialaisten katoolilaisten pappien puolustajana ja Kongon neekereitä kohdanneitten kapitalististen hirmutöitten asianajajana.

Henderson, joka apinoi porvariston suuria miehiä, näyttelee vuoronperää, milloin kuninkaallista ministeriä, milloin hänen majesteettinsa työläisoppositsionia; Tom Shaw, joka vaatii neuvostohallitukselta tosiasiallisia todistuksia siitä, että lontoolaisessa hallituksessa istuu varkaita, rosvoja ja valehteiijoita, — mitä ovat nuo herrat muuta kuin työväenluokan rajuja vihollisia?

Renner ja Seiz Nemec ja Tusa, Troelstra ja Branting, Daschinski ja Tscheidse, kukin niistä julistaa oman nurkanperänsä konnankoukkujen kautta Toisen Internatsionaalen häpeällistä haaksirikkoa.

Lopuksi Karl Kautsky, Toisen Internatsionaalen entinen teoreetikko, entinen marxilainen, muuttuu kaiken mailman keltaisen sanomalehdistön supattavaksi neuvonantajaksi.

Joukkojen paineen vaikutuksesta vaihtavat vanhan sosialismin notkeammat ainekset ulkonaisia verhoja ja väriä, muuttumatta kuitenkaan olemukseltaan, särkevät tahi valmistuvat särkemään välinsä Toisen Internatsionaalen kanssa, muuttumattomasti kuitenkin kavahtaen kaikkea tosiperäisesti vallankumouksellista ja joukkotoimintaa sekä myöskin vakavaa valmistautumista toimintaan.

Osottamaan tämän naamioilveilyn luonteen ja samalla leimaamaan sen poltinraudalla, riittää se tieto, että Puolan sosialistinen puolue, jonka johtajana on Daschinski ja suojelevana isäntänä Pilsudski, tämä porvarillisen kyynillisyyden ja shovinistisen kiihkon puolue, ilmoittaa luopuvansa Toisesta Internatsionaalesta!

Ranskan sosialistisen puolueen johtava parlamenttikopla, joka äskettäin äänesti tulo- ja menoarviota ja Versaillesin rauhansopimusta vastaan, pysyy olemukseltaan porvarillisen tasavallan yhtenä päätukena. Sen vastustustemppuilu ei mene sen pidemmälle, kuin on välttämätöntä, jotta se saa proletariaatin kaikkein vanhoillisimpien kerrosten puolittaisen luottamuksen palautetuksi entiselleen.

Luokkataistelun peruskysymyksissä ranskalainen parlamenttisosialismi mädättää entiseen tapaansa työväenluokan tahtoa, tyrkyttäen sille sellaista oppia, että nykyhetki on epäsuotuisa vallan valtaamiseen, sillä Ranska on liian uuvutettu, samaten kuin eilispäivä taas oli sopimaton sodan vuoksi, sodan aattona taas oli häiritsemässä teollinen nousu ja sitä ennen teollisuuspula. Parlamenttisosialismin rinnalla — ja olematta sitä vaaksanvertaakaan korkeammalla — häärää Jouhauxin ja kumppanien lörpöttelevä ja valheellinen syndikalismi.

Lujan yhteisyys- ja kurihengen kokoon juottaman kommunistisen puolueen luominen Ranskaan on ranskalaiselle proletariaatille elämän ja kuoleman kysymys.

Lakoissa ja kapinoissa oppii ja karaistuu uusi polvi Saksan työläisiä. Kokemattomuudestaan se saa suorittaa sitä enemmän uhreja, mitä kauvemmin Riippumattomassa sosialistisessa puolueessa säilyy sosialidemokratisten, olojen ennallaan säilyttäjäin ja tavanomaisuuden orjain vaikutus, noitten, jotka tähystelevät taaksepäin, Bebelin aikaiseen sosialidemokratiaan, käsittämättä nykyisen vallankumouksellisen kauden luonnetta, jotka välttelevät kansalaissotaa ja vallankumouksellista terroria, uiskentelevat tapausten hännässä ja toivovat ihmettä, jonka pitäisi tulla pelastamaan heidät vararikostaan. Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin puolue opettaa taistelun tulessa Saksan työläisiä löytämään oikean tien.

Englannin työväenliikkeen kermakerrosten piintyneisyys on niin luja, että siellä ei vielä ole tultu tuntemaan tarvetta muuttaa aseistusta: Ison-Britannian työväenpuolueen johtajat pyrkivät itsepäisesti pysymään Toisen Internatsionaalen puitteissa.

Samaan aikaan, kun viimeisten vuosien tapahtumain kulku, kaivaen vanhoillisessa Englannissakin taloudellisen elämän kestävyyden alta maaperän, on tehnyt maan työläiset mitä suurimmassa määrässä vastaanottavaisiksi vallankumoukselliselle ohjelmalle, — samaan aikaan porvarillisen kansakunnan virallinen koneisto: kuningasvalta, ylähuone, alahuone, kirkko, trade-uniot, työväenpuolue — Yrjö V, Canterburyn arkkipiispa ja Henderson — pysyvät järkkymättöminä kuni mahtava automaattinen kehityksen jarru. Tavanomaisuudesta ja lahkolaisuudesta vapaa, joukkojärjestöjen kanssa läheisesti yhteydessä oleva kommunistinen puolue yksin voi asettaa proletaariset pohjavoimat noita virallisia huippuja vastaan.

Italiassa, missä itse porvaristo avoimesti tunnustaa, että maan tulevien kohtalojen avaimet ovat sosialistisen puolueen hallussa, pyrkii Turatin johtaman oikeistosivustan politiikka ohjaamaan vakavasti kehittyvän proletariaatin vallankumouksen parlamenttireformien raiteille. Nykyhetkellä on tämä sisäinen sabotaashi äärimmäisen vaarallinen ilmiö.

Italian proletaarit, muistakaa Unkaria, jonka esimerkki kuuluu historiaan, uhkaavana varoituksena siitä, että taistelussa vallasta, samoin kuin sen valtaamisen jälkeenkin, proletariaatin tulee seistä omilla jaloillaan, lakaisten pois kaikki päättämättömyyttä ja huojuntaa edustavat ainekset sekä tarttumalla kaikkiin petosyrityksiin käsiksi armottomin kourin.

Sotaisat järkytykset, mitkä ovat jättäneet perinnöksi syvän taloudellisen pulan, avaavat Yhdysvaltain, samoin kuin Amerikan mantereen muittenkin maitten, työväenliikkeessä uuden kauden. Wilsonilaisen juhlahumun ja valheen loppu on samalla loppu sille amerikkalaiselle sosialismille, mikä on sekasotku rauhanystävällisistä mielikuvitelmista ja markkinamaisesta liikehommailusta, ja mikä rauhaisasti täydentää vasemmalta käsin Gompersin ja kumppanien ammattiyhdistysliikettä. Amerikan mantereen — aina Alaskan niemimaalta Hornin niemenkärkeen asti — vallankumouksellisten proletaaripuolueitten ja -järjestöjen mitä läheisin yhteenliittäminen lujasti kokoonsidotuksi Internatsionaalen amerikkalaiseksi osastoksi, joka astuu mahtavaa vihollista, Yhdysvaltain imperialismia vastaan, on sellainen tehtävä, mikä on täytettävä ja myös tulee täytetyksi taistelussa kaikkia niitä voimia vastaan, mitkä dollari on mobilisoinut puolustuksekseen.

Eri maitten hallitus- ja puoliksi hallitussosialisteilla on ollut paljon aiheita, syyttääkseen kommunisteja siitä, että ne leppymättömällä menettelytavallaan ajavat vastavallankumouksen esiintymään, auttaen sitä siten kokoamaan rivejään. Tämä poliitillinen syytös ei ole mitään muuta kuin liberalismin valitusvirsien myöhästynyttä matkintaa. Viimeksi mainittu nimenomaan väitti, että proletariaatin itsenäinen taistelu työntää omistavat taantumuksen leiriin. Se on kieltämätöntä. Ellei työväenluokka pyrkisi loukkaamaan omistavain herruuden perusteita, niin ei porvaristo tarvitsisi kuristustoimenpiteitä. Koko vastavallankumouskäsitettä ei olisi olemassakaan, ellei historia tuntisi vallankumousta. Jos proletariaatin kapinoimiset tuottavat kiertämättä mukanaan porvariston yhtymisen itsepuolustustaan ja vastahyökkäystä varten, niin se tosiasia merkitsee ainoastaan sitä, että vallankumous on kahden sovittamattoman luokan taistelu, mikä voi päättyä ainoastaan toisen taistelevan lopullisella voitolla.

Kommunismi hylkää halveksien politiikan, mikä ilmenee siinä, että joukkoja pidetään toimettomuuden tilassa, pelotellen niitä vastavallankumouksen nuijalla.

Kapitalistisen maailman hajoamista ja sekasortoa vastaan, maailman, joka ponnistaen viimeiset voimansa, uhkaa hävittää koko inhimillisen sivistyksen, sitä vastaan asettaa Kommunistinen Internatsionaale kansainvälisen proletariaatin yhdistetyn taistelun tuotannon välikappaleena olevan yksityisomistuksen hävittämiseksi sekä kansallisen ja maailman talouden uudestaan järjestämiseksi yhtenäisen taloussuunnitelman perusteille, minkä laatii ja toteuttaa tuottajain solidaarinen yhteisö. Kooten työtätekevien miljoonat kaikissa maanosissa proletariaatin diktatuurin ja neuvostojärjestelmän lipun alle, puhdistaa, järjestää ja ryhmittää Kommunistinen Internatsionaale taistelun tulessa omat rivinsä.

Kommunistinen Internatsionaale on kansainvälisen proletariaatin vallankumouksellisen kapinan puolue. Se lakaisee sivuun kaikki ne järjestöt ja ryhmät, jotka avoimessa tai peitetyssä muodossa nukuttavat, turmelevat ja heikentävät proletariaattia. Se yllyttää proletariaattia olemaan kumartamatta tai'oille: laillisuudelle, demokratialle, kansalliselle puolustukselle y. m., millä porvariston diktatuuria verhotaan.

Kommunistinen Internatsionaale ei niinikään voi riveihinsä päästää niitä järjestöjä, jotka, kirjoitettuaan ohjelmaansa proletariaatin diktatuurin, kuitenkin jatkuvasti ajavat politiikkaa, mikä ilmeisesti laskee historiallisesta pulasta rauhallisella ratkaisulla selvittävän. Paljas neuvostojärjestelmän tunnustaminen ei ratkaise kysymystä. Neuvostollisessa järjestössä ei ole mitään ihmeitätekevää voimaa. Vallankumouksellinen voima on — proletariaatissa itsessään. Sen täytyy nousta kapinaan ja valtaamaan valta, — vasta silloin osottautuu neuvostojärjestö laadultaan verrattomaksi aseeksi proletariaatin käsissä.

Kommunistinen Internatsionaale vaatii työväenliikkeen riveistä karkoitettavaksi kaikki ne johtajat, jotka porvaristoon ovat sidotut suoranaisen tai välillisen valtiollisen yhteistoiminnan ja tukemisen kautta. Me tarvitsemme johtajia, joilla ei ole porvarilliseen yhteisöön muuta suhdetta, kuin verivihollisuuden, jotka järjestävät proletariaatin leppymättömän taistelun nimessä, jotka ovat valmiit johtamaan kapinallisten armeijan taisteluun, jotka eivät pysähdy puolitiehen, tuli mitä tuli, ja jotka eivät haikaile turvautua säälimättömiin kuritustoimenpiteisiin kaikkiin niihin nähden, jotka koettavat heitä väkisin pysäyttää.

Kommunistinen Internatsionaale on proletaarisen kapinan ja proletaarisen diktatuurin kansainvälinen puolue. Sillä ei ole muita päämääriä ja tehtäviä, kuin itse työväenluokan päämäärät ja tehtävät. Kommunistisen Internatsionaalen hengelle ovat vieraita ja vihamielisiä pienten lahkojen tavottelut, lahkojen, joista kukin omalla tavallaan aikoo pelastaa työväenluokan. Se ei laadi mitään ylt'yleisiä reseptejä ja manauksia, se nojautuu työväenluokan maailmankokemukseen menneisyydessä ja nykyisyydessä, se puhdistaa tämän kokemuksen sen virheistä ja hairahduksista, yleistyttää sen saavutukset, tunnustaa ja omaksuu vain ne vallankumoukselliset kaavat, mitkä ovat joukkoliikkeen kaavoja.

Ammatillinen järjestö, taloudellinen ja valtiollinen lakko, boikotti, eduskunta- ja kunnallisvaalit, eduskunnan puhujalava, laillinen ja laiton agitatsiooni, salaiset tukikohdat armeijassa, osuustoiminnallinen työ, barrikaadi — yhtäkään työväenliikkeen kehityksen luomista järjestö- ja taistelumuodoista ei Kommunistinen Internatsionaale hylkää eikä se myöskään mitään yksityistä niistä pyhitä, kaikki parantavaksi yleislääkkeeksi.

Neuvostojärjestelmä ei ole mikään ajatuksissa sommiteltu periaate, minkä kommunistit asettavat pariamenttarismin periaatetta vastaan. Neuvostojärjestelmä on luokkalaitos, minkä tulee taistelussa ja taistelun kautta lakkauttaa parlamenttarismi ja korvata se itsellään. Samalla kun Kommunistinen Internatsionaale käy armotonta taistelua reformismia vastaan ammatillisissa liitoissa, parlamenttihulluutta ja virkakiipeilyä vastaan, niin tuomitsee se myöskin lahkolaishenkiset kehotukset, että pitäisi jättää monimiljoonaisten ammatillisten järjestöjen rivit tahi kääntää selkänsä eduskunnallisille ja kunnallisille laitoksille. Kommunistit eivät erottaudu joukoista, jotka reformistit ja isänmaalliset ovat pettäneet, vaan he käyvät niiden kanssa leppymätöntä taistelua porvarillisen yhteiskunnan luomain joukkojärjestöjen ja laitosten pohjalla, syöstäkseen porvarillisen yhteiskunnan nurinniskoin sitäkin varmemmin ja nopeammin.

Silloin kun Toisen Internatsionaalen suojeluksen verhossa ovat, melkein yksinomaan laillisen, luokkajärjestön ja luokkataistelun menetelmät joutuneet viime tingassa porvariston kontrollin ja ohjauksen alaisiksi, sen reformistisen asioimistoimiston välityksellä, minkä tehtävänä on ollut suorittaa vallankumouksellista luokkaa hillitseväin suitsien osaa, — silloin Kommunistinen Internatsionaale menettelee päinvastoin, se tempaa suitset pois porvariston käsistä, ottaa valtoihinsa työväenliikkeen kaikki menetelmät ja järjestöt, yhdistää ne vallankumouksellisen johdon alaiseksi ja asettaa niitten kautta proletariaatin eteen yhden ainoan päämäärän: vallan valloittamisen porvarillisen valtion hävittämistä ja kommunistisen yhteiskunnan pystyttämistä varten.

Kaikessa työssään: vallankumouksellisen lakon johtajana, maanalaisten ryhmien järjestäjänä, ammattiliiton sihteerinä, agitaattorina joukkokokouksissa tahi edustajana, osuustoimintamiehenä tai barrikaaditaistelijana, kommunisti pysyy sinä mikä hän on : kommunistisen puolueen kurinalaisena jäsenenä, horjumattomana taistelijana, kapitalistisen yhteiskunnan, sen taloudellisen perustuksen, sen valtiollisten muotojen, sen demokraattisen valheen, sen uskonnon, sen moraalin verivihollisena, proletaarisen vallankumouksen uhrautuvana sotamiehenä sekä uuden yhteiskunnan uupumattomana julistajana. Työmiehet ja työläisnaiset! Maan päällä on ainoastaan yksi lippu, jonka juurella kannattaa taistella ja kuolla. Se on lippu Kommunistisen Internatsionaalen!

Kommunistisen Internatsionaalen II:n Yleismaailmallinen Kongressi.

Moskovassa, Elokuulla 1920.

Allekirjoittivat:

Venäjä. N. Lenin; G. Zinovjev; N. Buharin; L. Trotski.

Saksa: P. Levi; E. Meyer; J. Walcher; R. Wolfstein.

Itävalta: K. Steinhardt; K. Tomann; M. Strömer.

Ranska: A. Rosmer; J. Sadoul; H. Guilbeaux.

Englanti: T. Quelch; W. Gallacher; S. Pankhurst; W. MacLaine.

Amerikka: Flynn; L. Fraina ; A. Bilan; J. Reid.

Italia: D. Serrati: N. Bombacci; Graciadei; A. Bordiga.

Norja:.J. Friis; Schefflo; A. Madsen.

Ruotsi: K. Dahlström; Samuelson; Winberg.

Tanska. O. Jörgensen; M. Nielsen.

Hollanti: Wijnkoop; Janson;Van-Leuven.

Belgia: Van Oeverstraeten.

Espanja: Pestaña

Sveitsi: Herzog, Humbert-Droz.

Unkari: Rákosi; E. Rudnyánszky; Varga

Galitsia: Levitski.

Puola: J. Marchlewski.

Lätti: Stučka; Krastiņš.

Liettua: Mickevičius-Kapsukas.

Tshekko-Slovakia: Vaněk; Hůla; Zápotocký

Viro: R. Wakmann; H. Pögelmann.

Suomi: J. Rahja; L. Letonmäki; K. Manner

Bulgaria: Kabatschijev; Maksimov; Schablin

Jugo-Slavia: Milkić.

Grusia: M. Tshakaja.

Armenia: Nsaretjan.

Turkki: Nichad.

Persia: Su1tan-Sade.

India: Atscharia; Scheffik.

Holl. India[22]: Maring.

Kiina: Laous-Siu-Tschan.

Korea: Pak-Dinschun; Gim Gulin.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistisen Internatsionaalen päätöslauseet ja ohjesääntö. I.

Hyväksytty Kommunistisen Internatsionaalen 2:ssa kongressissa heinäk. 17 p.–elok. 8 p. 1920.

 

Työväenneuvostojen muodostamisehdoista.

1. Työväenedustajain neuvostot (sovietit) syntyivät ensin Venäjällä 1905 Venäjän työläisten vallankumousliikkeen korkeana nousuaikana. Pietarin neuvosto 1905 oli jo ensimäinen itsetiedoton askel tiellä vallan valloitukseen. Tuona aikana oli Pietarin neuvosto ainoastaan sikäli voimakas kuin sillä oli toiveita poliittisen vallan valloittamiseen. Niin pian kuin tsaristinen vastavallankumous voimistui ja työväenliikkeessä tuli laskuveden aika, lakkasi neuvosto lyhytaikaisen sairautensa jälkeen tykkänään olemasta.

2. Kun 1916 uuden lavean vallankumouksellisen nousun tapahtuessa Venäjällä syntyi ajatus heti järjestää työväenneuvostoja, varoitti bolshevistinen puolue työläisiä heti muodostamasta neuvostoja ja viittasi siihen, että työväenneuvostojen muodostaminen on sovitettava ainoastaan siihen aikaan, kun vallankumous jo on puhjennut ja välitön taistelu vallasta jo on päiväjärjestyksessä.

3. Vallankumouksen alkaessa maaliskuussa 1917 Venäjällä, muuttuivat työväenedustajain neuvostot heti työläisten ja sotilaitten edustajain neuvostoiksi, vetivät mitä laajimmat kansajoukot vaikutuspiiriinsä ja saavuttivat heti suunnattoman arvovallan, sillä tosiasiallinen voima oli niitten puolella ja niitten käsissä. Mutta kun liberaalinen porvaristo oli toipunut vallankumouksen ensi iskujen hämmästyksestä, ja kun sosialipetturit, sosialivallankumoukselliset (eserit) ja menshevikit auttoivat porvaristoa ottamaan vallan käsiinsä, alkoi neuvostojen merkitys vähetä. Vasta heinäkuun tapausten jälkeen 1917 ja Kornilovin vastavallankumouksellisen sotaretken mentyä myttyyn, kun mitä laajimmat kansajoukot joutuivat liikkeeseen, ja kun vastavallankumouksellisen, porvarillisen kompromissihallituksen murtuminen kävi ilmeiseksi, alkoivat työväenneuvostot uudelleen kukoistaa ja saavuttivat pian sen jälkeen ratkaisevan merkityksen maassa.

4. Saman osoittaa Saksan ja Itävallan vallankumousten historia. Kun laajat kansanjoukot nousivat, kun vallankumouksen aalto nousi erittäin korkealle ja huuhtoi pois Hohenzollernien ja Habsburgien monarkiain linnoitukset, syntyi Saksassa ja Itävallassa luonnonvoimalla työläisten ja sotilaitten neuvostot. Ensi aikana oli tosiasiallinen voima niitten puolella ja neuvostot olivat jo muodostumassa varsinaiseksi vallaksi maassa. Mutta kun kokonaisen historiallisten seikkain sarjan vuoksi valta alkoi siirtyä porvariston ja vastavallankumouksellisten sosialidemokraattien käsiin alkoivat neuvostot pian kuihtua ja kutistuivat olemattomiin. Kapp-Lüttwitzin epäonnistuneen vastavallankumouksellisen kaappauksen aikana alkoivat Saksassa neuvostot ylösnousta muutamaksi päiväksi. Mutta niin pian kuin taistelu päättyi porvariston ja sosialipetturien voitolla, nukahtivat uudestaan neuvostot, jotka jo olivat alkaneet kohottaa päätään.

5. Esitetyt tosiasiat osoittavat, että neuvostojen luomiselle ovat vissit ehdot välttämättömät. Työväen neuvostojen järjestäminen ja niitten muuttaminen työläisten ja sotilaitten neuvostoiksi saa tapahtua ainoastaan seuraavan kolmen määrätyn edellytyksen vallitessa:

a) kun laajimmat työläisten, työläisnaisten ja sotilaitten piirit sekä yleensä työtätekevä väestö on vallankumouksellisessa nousutilassa;

b) kun on olemassa sellaisen taloudellisen ja poliittisen pulan kärjistyminen, että valta alkaa luistaa entisen hallituksen käsistä;

c) kun huomattavat työväenkerrokset ja ennen kaikkea kommunistisen puolueen rivit on vallannut vakava päättäväisyys alottaa ratkaiseva, järjestelmällinen ja suunnitelmanmukainen taistelu vallasta.

6. Kun näitä ehtoja puuttuu, voivat ja täytyy kommunistien järjestelmällisesti ja itsepintaisesti propageerata neuvostoaatetta, tehdä se kansanomaiseksi joukkojen keskuudessa, osoittaa väestön mitä laajimmille kerroksille, että neuvostot ovat ainoa tarkoituksenmukainen valtion muoto ylimenoaikana täydelliseen kommunismiin. Mutta välitön neuvostojen järjestäminen ilman yllämainittuja ehtoja on mahdotonta.

7. Saksan sosialipetturien yritys muuttaa neuvostojen luonne ja liittää ne yleiseen porvarisdemokraattiseen valtiosääntöjärjestelmään, osottautuu tosiasiallisesti työväen asian kavallukseksi ja työläisten pettämiseksi. Sillä todelliset neuvostot ovat mahdolliset ainoastaan sellaisena valtiojärjestelmän muotona, joka korvaa porvarillisen demokratian, särkee sen ja saattaa tilalle työväendiktatuurin.

8. Riippumattomien oikeistolaisjohtajien (Hilferdingin, Kautskyn y. m.) propaganda, joka yrittää osoittaa mahdolliseksi »neuvostojärjestelmän» ja porvarillisen kansalliskokouksen yhdistämisen, todistaa joko täydellistä käsityskyvyn puutetta ymmärtää proletaarisen vallankumouksen kehityslakeja tai sitte tietoista työväenluokan pettämistä. Neuvostot merkitsevät proletariaatin diktatuuria. Kansalliskokous merkitsee porvariston diktatuuria. On mahdotonta yhdistää ja keskenään sovittaa työläisten ja porvarien diktatuuria.

9. Muutamien vasemmistolaisten riippumattomien edustajain propaganda, jotka työläisille esittävät omasta päästään keksimäänsä ja paperilla olevaa »neuvostojärjestelmän» piirustusta, huomioonottamatta kansalaissodan tosiasiallista kulkua, on koulumestarimaisuutta, joka johtaa työläiset pois todellisen valtataistelun jokapäiväisistä tehtävistä.

10. Yksityisten kommunististen ryhmien yritykset Ranskassa, Italiassa, Amerikassa ja Englannissa luoda neuvostoja, jotka eivät edusta mitään laajoja työväenjoukkoja ja jotka sen vuoksi eivät kykene astumaan välittömään valtataisteluun, vahingoittavat ainoastaan neuvostovallankumouksen todellista valmistustyötä Sellaiset keinotekoiset, ansarimaiset »neuvostot» muuttuvat parhaassa tapauksessa pieniksi propagandaseuroiksi neuvostovallan hyväksi. Mutta pahimmassa tapauksessa voivat sellaiset vastikkeentapaiset »neuvostot» ainoastaan pilata neuvostovallan aatetta laajain kansankerrosten silmissä.

11. Omalaatuinen tilanne on nyt kehittynyt Saksalais-ltävallassa, missä työväenluokalle onnistui pitää kiinni työväenneuvostoista, jotka edustavat laajoja työväenjoukkoja. Täällä asema muistuttaa tilaa Venäjällä maaliskuusta lokakuuhun 1917. Saksalais-Itävallan työväenneuvostot ovat tärkeä poliittinen tekijä ja muodostavat uuden vallan oraan.

On itsestään selvää, että asiain sillä kannalla ollessa kommunistien tulee ottaa osaa työväenneuvostoihin ja auttaa työväenneuvostoja tunkeutumaan maan koko yhteiskunnalliseen, taloudelliseen ja poliittiseen elämään. Kommunistien on muodostettava ryhmiä työväenneuvostoihin ja tuettava kaikin tavoin noitten neuvostojen kehitystä.

12. Ilman vallankumousta ovat neuvostot mahdottomat. Neuvostot ilman proletaarista vallankumousta muuttuvat ehdottomasti neuvoston irvikuvaksi. Todelliset joukkoneuvostot ovat proletariaatin diktatuurin historiallinen muoto. Kaikkien neuvostovallan vilpittömäin ja vakavain kannattajain pitää huolellisesti suhtautua neuvostoaatteeseen. Sitä on joukkojen keskuudessa herkeämättä propageerattava, mutta neuvostojen välittömään perustamiseen on mentävä ainoastaan yllämainittujen ehtojen vallitessa.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistiset puolueet ja parlamenttarismi

I. Uusi aikakausi ja uusi parlamenttarismi

Sosialististen puolueitten suhde parlamenttarismiin oli aluksi, I Internatsionalen aikoihin, sellainen, että tahdottiin käyttää porvarillista parlamenttia agitatsioonitarkoituksiin. Parlamenttiin osanottoa tarkastettiin luokkatietoisuuden kehityksen näkökannalta s. o. missä määrin proletariaatin luokkavihamielisyys hallitsevaa luokkaa vastaan heräsi. Tämä suhde ei muuttunut teorian vaan poliittisen kehityksen vaikutuksesta. Keskeytymättömän tuotantovoimien nousun ja kapitalistien riistoalueen laajenemisen kautta kapitalismi ja sen mukana parlamenttaariset valtiot pääsivät jatkuvasti lujittumaan.

Tästä johtui, että sosialistiset puolueet alkoivat sovelluttaa parlamenttaarista menettelytapaa »elimelliseen» lainsäädäntötyöhön porvarillisissa parlamenteissa ja panna yhä suurempaa merkitystä taisteluun uudistuksista kapitalismin puitteissa. Määräävässä asemassa oli niinsanottu sosialidemokratian minimiohjelma, ja maksimaaliohjelma muuttui väittelykohdaksi, kaukaisuuteen lykätyksi »loppupäämääräksi».

Tällä pohjalla kehittyivät sitten parlamenttaarisen kiipeilemisen, turmeltumisen ja työväenluokan alkeellisimpien etujen julkisen tai salaisen pettämisen ilmiöt.

Kolmannen Internatsionalen suhdetta parlamenttarismiin ei määrää mikään uusi kuivettunut opinkappale, vaan itse parlamenttarismin merkityksen muuttuminen. Kuluneena historiallisena kautena suoritti parlamentti kehittyvän kapitalismin välikappaleena vississä mielessä historiallisesti edistyksellistä työtä. Mutta nykyisissä hillittömän imperialismin oloissa on parlamentti muuttunut yhdeksi valheen, petoksen, väkivallantöitten ja veltostuneen jaarittelun välikappaleeksi. Imperialististen hävitysten, ryöstöjen, sortohallinnon, paljaaksiriistämisen ja tuhotöitten rinnalla ovat parlamenttaariset uudistukset, järjestelmällisyyteensä ja pysyväisyyteensä nähden, menettäneet kaiken käytännöllisen merkityksensä työtätekeville joukoille.

Kuten koko porvarillinen yhteiskunta, menettää myös parlamenttarismi lujuutensa. Siirtyminen kehitysajasta mullistusten aikaan, luo perusteen proletariaatin uudelle menettelytavalle parlamenttarismin alalla. Niinpä on Venäjän työväenpuolue (bolsheviikit) harjoittaneet vallankumouksellista parlamenttarismia jo tämän edellisenä aikakautena, koska Venäjä vuoden 1905 jälkeen oli poissa poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tasapainotilasta ja astunut myrskyjen ja järkytysten aikakauteen.

Muutamat kommunismiin kallistuvat sosialistit viittaavat siihen, että vallankumouksen hetki heidän maassaan ei vielä ole tullut, jonka vuoksi he kieltäytyvät erkaantumasta parlamenttaarisista opportunisteista. Nämä sosialistit joko tietoisesti tai tiedottomasti arvioivat imperialistisen yhteiskunnan edessäolevana aikakautena säilyttävän suhteellisen suuren lujuuden, ja otaksuvat, että tällä perusteella voitaisiin taistelussa uudistuksista saavuttaa käytännöllisiä tuloksia menemällä liittoon Turatien ja Longuetin kanssa. Mutta kommunismin tulee lähteä nykyisen kauden luonteen teoreettisesta selvittämisestä (kapitalismin huippukohta; imperialistinen itsensäkieltäminen ja itsensä tuhoaminen; kansalaissodan keskeytymätön paisuminen j. n. e.) Eri maissa voivat poliittisten suhteitten ja ryhmityksien muodot olla erilaiset. Mutta itse ajan luonne on ja pysyy kaikkialla samana. On kysymyksessä välitön poliittinen ja teknillinen valmistus proletariaatin nousua varten porvarillisen vallan hävittämiseksi ja uuden proletaarisen vallan perustamiseksi.

Parlamentti ei kommunistien mielestä nykyisin voi olla mikään taisteluareena uudistusten saavuttamiseksi ja työväenluokan tilan parantamiseksi, kuten visseinä kuluneen aikakauden hetkinä on ollut asianlaita. Poliittisen elämän painopiste on tykkänään ja lopullisesti siirtynyt parlamentin rajojen ulkopuolelle. Toiselta puolen täytyy porvariston kuitenkin ei ainoastaan suhteittensa vuoksi työtätekeviin joukkoihin mutta myös monimutkaisten suhteitten vuoksi itsensä porvarillisten luokkien keskuudessa, suorittaa osa toimenpiteistään tavalla tai toisella parlamentissa, missä eri koplat käyvät kauppaa vallasta, julkituovat vahvoja puoliaan, paljastavat heikkouksiaan ja saattavat itsensä häpeään, j. n. e.

Sen takia on työväenluokan välitön historiallinen tehtävä temmaista tämä koneisto pois vallassaolevien luokkien käsistä, murtaa ja tuhota se ja asettaa sen tilalle proletariaatin vallan uudet elimet. Samalla aikaa kiinnittyy työväenluokan vallankumouksellisen esikunnan huomio voimakkaasti siihen, että sillä on porvariston parlamenttaarisissa laitoksissa tiedustelijansa, helpottaakseen tätä hävitystehtäväänsä. Tästä selviää sangen selvästi se perusero, mikä on vallankumoustarkoituksissa parlamenttiin astuvain kommunistien ja sosialististen parlamentaarikkojen menettelytavan välillä. Viimemainitut lähtevät siitä käsityksestä, että porvarillinen herruus on vielä suhteellisesti luja ja kestää määräämättömän ajan. Ne pitävät tehtävänään saavuttaa kaikin keinoin uudistuksia ja koettavat saada jokaisen joukkojen saavutuksen näyttämään sosialistisen parlamenttarismin ansiolta. (Turati, Longuet ja kumpp.)

Vanhan mukautuvaisen parlamenttarismin asemesta ilmenee uusi parlamenttarismi yleensä parlamenttarismin hävittämisen välineenä. Vanhan parlamenttaarisen menettelytavan inhoittavat perinnäistavat sysäävät kuitenkin muutamia vallankumouksellisia aineksia parlamenttarismin periaatteellisten vastustajain (I.W.W.) ja vallankumouksellisten syndikalistien (Saksan Komm. Työv. puol.) riveihin. Sen vuoksi Kommunistisen Internatsionalen toinen kongressi päättää hyväksyä seuraavat säännökset:

 

II. Kommunismi, taistelu proletariaatin diktatuurista, ja porvarillisen parlamentin käyttäminen

I.

1. Parlamenttarismi valtiojärjestelmänä on tullut porvariston herruuden »demokraattiseksi» muodoksi, joka vissillä kehitysasteella ilmenee kansanedustuksen valhekuvana ja näyttää olevan jokin luokkien ulkopuolella seisova »kansantahdon» välikappale. Mutta todellisuudessa se on hallitsevan pääoman sortokoneisto.

2. Parlamenttarismi on valtiojärjestelmän määrätty muoto, eikä se sen vuoksi voi ollenkaan olla kommunistisen yhteiskunnan muotona, joka ei tunne luokkia eikä luokkataistelua eikä mitään valtiovaltaa.

3. Parlamenttarismi ei myöskään voi olla proletaarisen valtiohallinnon muotona ylimenoaikana porvariston diktatuurista proletariaatin diktatuuriin. Kärjistyneen luokkataistelun hetkellä, joka taistelu muuttuu kansalaissodaksi, täytyy proletariaatin rakentaa valtiojärjestönsä välttämättä taistelujärjestöksi, johonka ei lasketa aikaisempain vallassaolevain luokkain edustajia. Proletariaatille on tuolla asteella suorastaan vahingollista jokainen «koko kansan» tahdon valhekuva. Proletariaatti ei tarvitse mitään vallan parlamenttaarista jakamista, se on sille vahingollista. Proletaarisen diktatuurin muoto on neuvostotasavalta.

4. Porvarillisia parlamentteja, jotka ovat porvarillisen valtiokoneiston tärkeimpiä osia, ei voida pitkäksi ajaksi valloittaa, kuten proletariaatti yleensä ei voi valloittaa porvarillista valtiota haltuunsa. Proletariaatin tehtävä on se, että se räjäyttää porvarillisen valtiokoneiston, hävittää sen ja sen mukana parlamenttilaitoksetkin, olkoot ne sitte tasavaltalaisia tai perustuslaillis-monarkistisia.

5. Aivan samoin on porvariston kunnallistenkin laitosten laita. Niitä on teoreettisesti väärin asettaa vastakkain valtioelimien kanssa. Todellisuudessa ne ovat samanlaisia porvariston valtiokoneiston osia, jotka vallankumouksellisen proletariaatin pitää hävittää ja korvata paikallisilla työväenedustajain neuvostoilla.

6. Kommunismi ei siis tunnusta parlamenttarismia tulevaisuuden yhteiskunnan muodoksi eikä myös proletariaatin luokkadiktatuurin muodoksi. Sen mielestä ei ole mahdollista parlamenttia pidemmäksi ajaksi valloittaa, se asettaa parlamenttarismin hävittämisen päämääräkseen. Sen vuoksi voi olla kysymys ainoastaan porvarillisten valtiolaitosten hyväkseenkäyttämisestä niitten hävittämistarkoituksessa. Tässä ja ainoastaan tässä mielessä voidaan asiaa käsitellä.

II.

7. Jokainen luokkataistelu on poliittinen taistelu, sillä se on viime kädessä taistelua vallasta. Jokainen lakko mikä leviää yli maan, tulee porvarilliselle valtiolle uhkaavaksi ja saa sen vuoksi poliittisen luonteen. Jokainen yritys kukistaa porvaristo ja tuhota sen valtio, merkitsee poliittisen taistelun käymistä. Oman proletaarisen luokkakoneiston luominen porvariston kukistamiseksi ja vallanalaisuudessa pitämiseksi, millainen tuo uusi koneisto olleekin, merkitsee poliittisen vallan valloittamista.

8. Sen vuoksi ei kysymys poliittisesta taistelusta ole ollenkaan sama kuin kysymys suhtautumisesta parlamenttarismiin. Se on proletaarisen luokkataistelun yleinen kysymys, jolle on luonteenomaista pikkutaistelujen paisuminen yleiseksi taisteluksi kapitalistisen järjestelmän kukistamiseksi yleensä.

9. Proletariaatin tärkein taistelukeino porvaristoa, s. o. sen valtiomahtia vastaan, on ennenkaikkea Joukkotoimintaa. Joukkotoimintaa järjestävät ja johtavat vallankumoukselliset joukkojärjestöt (ammattiliitot, puolueneuvostot), ja ovat ne proletariaatin yhtenäisen, kurinalaisen, keskitetyn kommunistisen puolueen yleisen johdon alaiset. Kansalaissota on sotaa; tässä sodassa täytyy proletariaatilla olla rohkea poliittinen upseerikunta, hyvä poliittinen pääesikunta, joka johtaa kaikkia liikkeitä kaikilla taistelun aloilla.

10. Joukkotaistelu on kokonainen kehittyvien taisteluliikkeitten järjestelmä, jotka muodolleen kärjistyvät ja vievät johdonmukaisesti kapinaan kapitalistista valtiota vastaan. Tässä kansalaissodaksi kehittyvässä joukkotaistelussa täytyy proletariaatin johtavan puolueen miehittää kaikki lailliset asemat, tehden ne vallankumoustoimintansa aputukikohdaksi ja alistaa nämä asemat varsinaisen sotaretkensä, joukkotaistelun, suunnitelman alaiseksi.

11. Sellainen aputukikohta on porvarillisen parlamentin puhujalava. Parlamenttaariseen taisteluun osanottoa ei lainkaan voida vastustaa sillä perusteella että parlamentti on porvarillinen valtiolaitos. Kommunistinen puolue ei mene tuon laitoksen sisälle suorittaakseen siellä elimellistä työtä, vaan auttaaksensa parlamentista käsin joukkoja räjäyttämään porvariston valtiokoneiston ja itse parlamentin, joukkotoiminnan kautta (Niin esim. Liebknechtin toiminta Saksassa, bolsheviikkien toiminta tsaarin duumassa, »demokraattisessa neuvottelukunnassa», Kerenskin »esiparlamentissa», »perustavassa kokouksessa», kaupunkien duumissa (valtuustoissa) sekä viimein Bulgarian kommunistien toiminta.)

12. Tämä toiminta parlamentissa on pääasiallisesti vallankumouksellista agitatsioonia parlamentin puhujalavalta, vastustajan paljastamista, joukkojen aatteellista yhteenliittämistä, jotka vielä erittäinkin takapajuisilla seuduilla demokraattisen harhakuvitelman vallitessa suuntaavat katseensa parlamentin puhujalavaan. Tämän toiminnan täytyy tykkänään olla alistettu parlamentin ulkopuolisen joukkotaistelun päämäärien ja tehtävien alaiseksi.

Osanotto vaalitaisteluun ja vallankumouksellinen propaganda parlamentin puhujalavalta on erittäin tärkeätä niitten työväenkerrosten poliittiselle puolelleen valtaamiselle, jotka tähän asti ovat olleet erillään vallankumousliikkeestä ja poliittisesta elämästä, kuten maaseudun työtätekevät joukot.

13. Jos kommunisteilla on enemmistö kunnallisissa laitoksissa, niin heidän tulee a) harjoittaa vallankumouksellista oppositsioonia porvarillista keskusvaltaa vastaan; b) tehdä kaikkensa tuottaakseen köyhimmälle väestölle palveluksia (taloudellisia toimenpiteitä; koettaa toteuttaa aseistettua työväenmiliisiä j.n.e.); c) osoittaa joka tilaisuudessa niitä suuria esteitä, jotka porvarillinen valtiovalta asettaa jokaisen todella valtavan muutoksen tielle; d) tällä perusteella harjoittaa mitä terävintä vallankumouksellista propagandaa, pelkäämättä selkkauksia valtiovallan kanssa; e) vissien olosuhteitten vallitessa korvata kunnallishallinnot y. m. paikallisilla työväenneuvostoilla. — Kommunistien koko toiminta kunnallislaitoksissa täytyy siis olla osa yleisestä kapitalistisen maan hajottamistyöstä.

14. Itse vaalitaistelua ei saa käydä siinä mielessä, että koetetaan metsästää mahdollisimman suurta parlamenttiedustajain määrää, vaan siinä mielessä, että toimitetaan joukkojen vallankumouksellista mobiliseerausta proletaarisen vallankumouksen tunnussanojen puolesta. Vaalitaistelua täytyy käydä koko puoluejäsenten joukko eikä vaan puolueen valioväki. On välttämätöntä tällöin käyttää hyväkseen kaikkia sillä hetkellä ilmeneviä joukkotoimintoja (lakkoja, mielenosoituksia, kuohuntaa sotilaitten ja matruusien keskuudessa j.n.e.) sekä asettua niitten kanssa kiinteään kosketukseen. On välttämätöntä vetää mukaan aktiiviseen toimintaan kaikki proletaariset joukkojärjestöt.

15. Kaikkien näitten samoin kuin erikoisissa ohjeissa esitettyjen ehtojen toteuttaminen tekee parlamenttaarisen toiminnan päinvastaiseksi kuin on se kurja politikoiminen, jota sosialidemokratiset puolueet kaikissa maissa käyttävät, jotka menevät parlamentteihin tukeaksensa näitä »demokraattisia» laitoksia ja niitä parhaassa tapauksessa »valloittaakseen». Kommunistinen puolue voi puolustaa joka tapauksessa ainoastaan parlamenttarismin vallankumouksellista hyväksikäyttämistä, Karl Liebknechtin ja bolsheviikkien hengessä.

 

III.

16. Kaikin puolin arvostellessa on siis periaatteellinen »antiparlamenttarismi», joka jyrkästi ja ehdottomasti hylkää osanoton vaaleihin ja parlamenttaarisen vallankumouksellisen toiminnan, naivin lapsellinen oppi, kuivettunut opinkappale, jolla tähän asti on ollut perusteenaan terve viha parlamenttaarikkojen politikoimista vastaan, mutta joka ei samalla näe vallankumouksellisen parlamentarismin mahdollisuuksia. Sitä paitsi yhtyy tähän oppikappaleeseen usein väärä käsitys puolueen tehtävistä, kun ei nähdä kommunistisessa puolueessa työläisten keskitettyä iskujoukkoa, vaan hajanaisia järjestelmättömästi toisiinsa yhtyneitä ryhmiä.

17. Toiselta puolen ei parlamenttaarisen toiminnan periaatteellisesta tunnustamisesta suinkaan seuraa se, eitä ehdottomasti kaikissa oloissa tunnustettaisiin välttämättömäksi kongreettiset vaalit ja kongreettinen osanotto parlamentti-istuntoihin. Se riippuu kokonaisesta sarjasta erikoisehtoja. Näitten ehtojen vissillä tavalla yhdistyessä saattaa käydä välttämättömäksi parlamentin jättäminen. Niin tekivät bolsheviikit eroamalla esiparlamentista, hävittääkseen sen, tehdäkseen sen voimattomaksi ja asettaakseen sen räikeästi vastakkain Pietarin neuvoston kanssa, joka juuri oli ryhtymässä kapinaa johtamaan. Saman tekivät he perustavassa kokouksessa hajotuspäivänä, kohottaen neuvostojen

kolmannen kongressin poliittisten tapausten keskipisteeksi. Toisissa olosuhteissa voi olla välttämätöntä vaalien boikottaus ja niin hyvin koko porvarillisen valtiokoneiston kuin porvarillisen parlamenttikoplankin välitön väkivaltainen tuhoaminen tai myös vaaleihin osanotto, mutta sen sijaan itse parlamentin boikottaus j. n. e.

18. Tällä tavoin tulee kommunistisen puolueen, joka tunnustaa yleisenä sääntönä välttämättömäksi osanoton vaaleihin sekä keskusparlamenttiin kuin myös paikallisiin itsehallintoelimiin samoin kuin työskentelyn näissä, ratkaista kysymys kongreettisesti lähtien kunkin hetken erikoisseikkojen arvioimisesta. Vaalien tai parlamentin boikottaus samoin kuin parlamentin jättäminen on pääasiassa silloin sallittava, kun on jo olemassa edellytykset heti alottaa aseellinen taistelu vallan ottamiseksi.

19. Sen ohessa pitää alituiseen olla mielessä tämän kysymyksen suhteellinen vähäpätöisyys. Kun valtiovallasta käydyn taistelun painopiste on parlamentin ulkopuolella, niin on itsestään ymmärrettävää, ettei saa rinnastaa samanarvoisiksi proletariaatin diktatuurin ja joukkotaistelun kysymyksiä parlamentin hyväkseenkäyttämisen erikoiskysymyksen kanssa.

20. Sen vuoksi painostaa Kommunistinen Internatsionale mitä päättävimmin, että se pitää raskaana virheenä jokaisen tällä linjalla ja vain tällä perusteella tapahtuvan hajaantumisen tai hajoitusyrityksen kommunistisen puolueen sisällä. Kaikkia aineksia, jotka tunnustavat joukkotaistelun proletariaatin diktatuurista vallankumouksellisen proletariaatin keskitetyn puolueen johdolla, joka harjoittaa vaikutusvaltaansa kaikkiin työläisten joukkojärjestöihin, kaikkia niitä aineksia kutsuu kongressi ponnistelemaan kommunististen ainesten täydellisen yksimielisyyden aikaansaamiseksi, huolimatta mahdollisista mielipiteeneroavaisuuksista porvarillisen parlamentin hyväkseenkäyttämisen suhteen.

 

IV. Vallankumouksellinen parlamenttarismi

Turvatakseen vallankumouksellisen parlamenttitaktiikan todellisen toteuttamisen, on välttämätöntä, että:

1. Kommunistinen puolue kokonaisuudessaan ja sen keskuskomitea jo valmistusasteella s. o. ennen parlamenttivaaleja huolehtii siitä, että parlamenttiryhmän jäsenistö on henkilökohtaisesti hyvää laatua. Kommunistisen puolueen keskuskomitean on oltava vastuunalainen kommunistisen parlamenttiryhmän koko työstä Kommunistisen puolueen keskuskomitealla täytyy olla kiistämätön oikeus kieltäytyä tunnustamasta jonkun järjestön ehdokasta, jos ei ole takeita siitä, että tämä ehdokas parlamenttiin päästyään tulee noudattamaan todella kommunistista politiikkaa.

Kommunistisen puolueen on luovuttava vanhasta sosialidemokratisesta tavasta asettaa ainoastaan niinsanottuja »kokeneita» parlamenttaarikkoja, etenkin asianajajia ja sensellaisia. Säännöllisesti on välttämätöntä asettaa työläisiä ehdokkaiksi, pelästymättä sitä, että niiksi joskus tulee puolueen tavallisia rivimiehiä ilman suurta parlamenttaarista kokemusta. Sellaiset onnenonkijat, jotka liittyvät kommunistiseen puolueeseen, päästäkseen parlamenttiin, on kommunistisen puolueen taholta armottomasti leimattava polttomerkillä. Kommunististen puolueitten keskuskomiteain on vahvistettava ainoastaan sellaisten toverien ehdokkuus, jotka ovat vuosikausien työllä todistaneet ehdottoman uskollisuutensa työväenluokalle.

2. Kun vaalit ovat päättyneet, täytyy parlamenttiryhmän organiseeraus olla täydellisesti kommunistisen puolueen keskuskomitean käsissä, katsomatta lainkaan sitä, onko kokonaispuolue sanotulla hetkellä laillinen vaiko laiton. Puolueen keskuskomitean täytyy vahvistaa kommunistisen parlamenttiryhmän puheenjohtajan ja puhemiehistön vaali. Keskuskomitealla täytyy parlamenttiryhmässä olla vakituinen edustaja, jolla on epäämisoikeus (veetto). Ja kaikissa poliittisesti tärkeissä kysymyksissä täytyy parlamenttiryhmän ennakolta pyytää menettelyohjeita puolueen keskuskomitealta. Keskuskomitealla on oikeus ja velvollisuus asettaa ryhmän puhujat, kommunistien aikoessa suurta esiintymistä parlamentissa, tai kieltää joittenkin jäsenten puheet, sekä vaatia puhujien ennakolta esittämään puheensa pääpiirteet, tai toisissa tapauksissa vaatia itse puheet ennakolta keskuskomitean hyväksyttäviksi. Jokaisen ehdokkaan, joka on kommunistien vaalilistalla, on aivan virallisesti annettava kirjallinen sitoumus siitä, että hän on ensimäisestä puolueen keskuskomitean vaatimuksesta valmis luopumaan edustajavaltuuksistaan, jotta puolue asianomaisella hetkellä voisi järjestetysti toimeenpanna päätöksensä parlamentin jättämisestä.

3. Niissä maissa, missä reformististen, puolireformististen ja yksinkertaisesti vain onnenonkija-ainesten on onnistunut tunkeutua kommunistisiin parlamenttiryhmiin, (kuten on jo tapahtunut muutamissa maissa), on kommunistisen puolueen keskuskomitean velvollisuutena panna toimeen perinpohjainen parlamenttiryhmän jäsenistön seulominen, lähtien periaatteesta, että työväenluokan asialle on paljo hyödyllisempää pitää pieni, mutta todella kommunistinen ryhmä, kuin sellainen mieslukuinen ryhmä, jolla ei ole johdonmukaista kommunistista suuntalinjaa.

4. Kommunistinen edustaja on keskuskomitean päätöksestä velvollinen yhdistämään laillisen työn laittomaan. Niissä maissa, missä kommunistiset edustajat vielä nauttivat porvarillisen lain mukaan jonkinlaista edustajakoskemattomuutta, täytyy tätä koskemattomuutta käyttää siten, että sillä tuetaan puolueen laitonta järjestöä ja propagandaa.

5. Kaiken parlamentissa tapahtuvan esiintymisensä täytyy kommunististen edustajain alistaa palvelemaan puolueen parlamentin ulkopuolista työtä. Mielenosotuksellisten lakiehdotusten säännöllinen esittäminen, jotka eivät ole tarkotetut porvarillisen enemmistön hyväksyttäviksi, vaan edistämään agitatsioonia, propagandaa ja järjestymistä, täytyy tapahtua puolueen ja sen keskuskomitean osoituksesta.

6. Työläisten katumielenosoituksilla ja muuten vallankumouksellisissa toiminnoissa on kommunistisilla parlamenttiedustajilla velvollisuus asettua työläisjoukkojen johtoon ensimäiselle, näkyvälle paikalle.

7. Kommunististen edustajain täytyy kaikin käytettävissään olevin keinoin (puolueen kontrollin alaisena) koettaa solmita kirjallisia ja kaikkia muitakin suhteita vallankumouksellisten työläisten, talonpoikain ja muitten työtätekevien kanssa. He eivät missään tapauksessa saa menetellä sosialidemokraattisten edustajain tavalla ja jäljitellä näitten liikesopimuksia ja siitä johtuvia suhteita valitsijoittensa kanssa. Heidän täytyy olla joka aika kommunistisen järjestön käytettävissä kaikellaiseen propagandatyöhön maassa.

8. Jokaisen kommunistisen parlamenttiedustajan täytyy ymmärtää, ettei hän ole »lainsäätäjä», joka yrittää yhteisymmärrystä muitten lainsäätäjien kanssa, vaan että hän on puolueen agitaattori, joka on lähetetty vihollisen leiriin toteuttaakseen siellä puolueen päätöksiä. Kommunistinen edustaja ei ole vastuunalainen hajallisille valitsijajoukoille vaan kommunistiselle puolueellensa, olkoon se laillinen tai laiton.

9. Kommunistisen edustajan täytyy parlamentissa puhua asiansa niin, että sen ymmärtää jokainen yksinkertainen työläinen, jokainen talonpoika, jokainen pesijätär, jokainen karjapaimen, sillä tavalla, että puolueen käy laatuun julkaista puheita lentolehtisinä ja levittää niitä maan etäisimpiinkin kolkkiin.

10. Jättämättä niinsanotuille kokeneille parlamenttaarikoille etusijaa, täytyy yksinkertaisten kommunististen työläisten haikailematta ja ujostelematta esiintyä porvarillisissa parlamenteissa — niissäkin tapauksissa, kun työläinen on vast'alkaja parlamenttaarisella alalla. Hätätilassa voivat työläisedustajat lukea puheensa paperista, jotta puheet voidaan lehdissä ja lentolehtisinä painattaa.

11. Kommunististen edustajain täytyy käyttää parlamentin puhujalavaa paljastaakseen ei ainoastaan porvarit ja sen avoimet kätyrit, vaan myös paljastaakseen sosialipatriootit, reformistit sekä »keskustan» ja muitten kommunismin vastustajain keskeneräisen politiikan, sekä harjoittaakseen laajaa propagandaa Kolmannen Internatsionalen aatteitten puolesta.

12. Kommunististen edustajain täytyy niissäkin tapauksissa, vaikkei heitä ole kuin yksi tai kaksi koko parlamentissa, osoittaa koko menettelyllään kapitalismia vastaan kapinoivaa toimintaa. He eivät koskaan saa unohtaa, että ainoastaan ne ovat kommunistin nimen arvoisia, jotka eivät sanoissa vaan töissä esiintyvät porvarillisen yhteiskunnan ja sen sosialipetturikätyrien verivihollisina.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Maatalouskysymys

1. Ainoastaan kommunistisen puolueen johtama kaupunkilais- ja teollisuusproletariaatti voi vapauttaa maaseudun työtätekevät joukot pääoman ja suurtilallisten ikeestä, turvata ne häviöltä ja imperialistisilta sodilta jotka kapitalistisen järjestelmän edelleen säilyessä ovat välttämättömät aina ja alituisesti. Maaseudun työtätekevät joukot voivat ainoastaan liitossa kommunistisen proletariaatin kanssa ja horjumattomasti tukien sen vallankumouksellista taistelua, löytää pelastuksensa suurtilallisten ja porvariston kukistamisen kautta.

Toiselta puolen eivät teollisuustyöläiset voi suorittaa maailmanhistoriallista tehtäväänsä ihmiskunnan vapauttamiseksi pääoman ikeestä ja sodista, jos nämä työläiset sulkeutuvat ahtaasti ammattiyhdistyksellisiin ja ammattikuntaharrastuksiinsa ja itsetyytyväisesti rajoittuvat puuhailuun välistä siedettävänkin pikkuporvarillisen asemansa korjaamiseksi. Mutta juuri niin on monen edistyneen maan »työläisylimystön» laita, jotka muodostavat toisen internatsionalen luulososialististen puolueitten perusjoukon, joka todellisuudessa kuitenkin on sosialismin pahin vihollinen, sen pettäjä, pikkuporvarillinen hurraapatriootti ja porvariston asiamies työväenliikkeen keskuudessa. Todella vallankumouksellinen, todella sosialistisesti toimiva luokka on proletariaatti ainoastaan sillä ehdolla, että se esiintyy ja toimii kaikkien työtätekevien ja riistettyjen etujoukkona ja sen johtajana taistelussa riistäjien kukistamiseksi Sitä ei kuitenkaan voida toteuttaa ellei laajenneta luokkataistelua maaseudulle, jollei koota maaseudun työtätekeviä joukkoja kaupunkiproletariaatin kommunistisen puolueen ympärille, jollei kaupunkiproletariaatti kasvata maalaisköyhälistöä.

2. Maaseudun työtätekevät ja riistetyt joukot, joita kaupunkiproletariaatin täytyy johtaa taisteluun tai ainakin joka tapauksessa vetää puolelleen, ovat kapitalistisissa maissa seuraavain ryhmäin edustamat:

Ensiksi. Maatalousproletariaatti, palkkatyöläiset (sesonki- ja kulkutyöläiset sekä päiväläiset), jotka saavat toimeentulonsa palkkatyön kautta maanviljelyksessä ja siihen liittyvissä teollisuuslaitoksissa. Itsenäinen, muista maalaisväestön ryhmistä erotettu tämän luokan järjestäminen, liittäen siihen myöskin metsätyöläiset, maalais-käsityöläiset y. m. (poliittinen samoin kuin sotilaallinen järjestäminen, ammatillinen, osuustoiminnallinen samoin sivistyksellinen j. n. e.), tehostettu propaganda ja agitatsiooni näitten ryhmien keskuudessa ja näitten ryhmien vetäminen neuvostovallan ja proletaarisen diktatuurin puolelle — se on perustehtävä kommunistisilla puolueilla kaikissa maissa.

Toiseksi. Puoliproletaarit eli palstatilalliset, jotka saavat elantonsa osaksi palkkatyöllä maataloudellisessa ja teollisissa kapitalistisissa yrityksissä, osaksi omalla tai vuokratulla maakappaleella, joka tuottaa ainoastaan osan hänen perheelleen välttämättömistä elintarpeista. Tämä työtätekevän maalaisväestön ryhmä on kaikissa kapitalistisissa maissa sangen suurilukuinen. Mutta sen olemassaoloa ja erikoisasemaa peittelevät porvariston edustajat ja toisen internatsionalen »sosialistit». Se peitteleminen tapahtuu osittain tietoisesti johtaakseen työläisiä harhaan, osittain niitten tavallisten poroporvarillisten katsomusten vaikutuksesta, jotka tavallisesti sekottavat tämän ryhmän talonpoikaisjoukkojen kanssa. Tämä porvarillinen tapa työläisten harhaanjohtamiseksi on havaittavissa enimmäkseen Saksassa ja Ranskassa, mutta myös Amerikassa ja muissakin maissa. Kommunistisen puolueen työn ollessa oikein organiseeratun, voi tämä ryhmä tulla puolueen varmaksi kannattajaksi, sillä näitten puoliproletaarien asema on sangen raskas ja heille neuvostovallan ja proletariaatin diktatuurin kautta taattu etuisuus on varsin suuri ja heti huomattava.

Muutamissa maissa eivät ensimäinen ja toinen ryhmä ole jyrkästi toisistaan erotetut. On siis sallittavaa niitten yhteinen järjestäminen erikoisissa oloissa.

Kolmanneksi. Pikkutalonpojat, jotka ilman vierasta työvoimaa voivat omalta tai vuokraamaltaan pieneltä tilalta saada perheensä ja taloutensa tarpeet jotenkuten tyydytetyksi. Tämä kerros hyötyy ehdottomasti proletariaatin voitosta, joka heille heti ja täydellisesti hankkii: a) vapautuksen maksamasta suurtilanomistajille vuokramaksua tai osaa sadosta (esim. osakastalonpojat Ranskassa, samaten Italiassa j. n. e.); b) vapautuksen hypoteekkikuormituksesta, kauppahinnasta; c) vapautuksen mitä erilaisimmista suurtilallisten sorto-ikeen ja riippuvaisuuden muodoista (metsän- ja niitynkäyttö j. n. e.); d) pikaisen avun heidän taloudelleen proletaarisen valtiomahdin kautta (mahdollisuuden käyttää hyväkseen proletariaatin valtaamain suurkapitalististen talouksien maanviljelyskalustoa ja osaksi rakennuksiakin. Proletaarinen valtiomahti muuttaa viipymättä kulutus- ja maataloudelliset osuuskunnat järjestöistä, jotka kapitalismin vallitessa palvelevat enimmäkseen rikkaita ja keski-talonpoikia järjestöiksi, jotka ensikädessä auttavat köyhiä, s. o. proletaareja puoliproletaareja ja pikkutalonpoikia j. n. e.) ja paljon muuta.

Samaan aikaan täytyy kommunistisen puolueen olla siitä selvästi tietoinen, että ylimenokautena kapitalismista kommunismiin s. o. proletariaatin diktatuurin aikana, on tässä väestökerroksessa välttämättä havaittavissa ainakin osittain heilahduksia täydellisen kauppavapauden ja täydellisen yksityisomistuksen hyväkseenkäyttöoikeuden puolelle. Sillä tämä kerros, joka, vaikkakin vaan pienemmässä määrässä, harjoittaa elintarpeitten myyntiä, on kuitenkin keinottelun ja yksityisomistajan tottumusten turmelema. Tämän kerroksen heilahdukset eivät kuitenkaan voi olla merkityksellisiä proletariaatin poliitikan ollessa lujaa, ja kun voittoisa proletariaatti päättävästi tekee tilin suurtilanomistajien ja Suurtalonpoikien kanssa. Eivätkä ne myös kykene mitään muuttamaan siitä tosiasiasta, että pikkutalonpoika kaiken kaikkiaan ei tule olemaan mikään proletaarisen mullistuksen vastustaja.

3. Kolme yllämainittua ryhmää muodostavat kaikissa kapitalistisissa maissa maalaisväestön enemmistön Sen takia on proletaarisen vallankumouksen lopullinen voitto turvattava ei ainoastaan kaupungeissa vaan myös maaseudulla. Vastakkainen katsomus on laajalle levinnyt. Mutta se pysyy voimassa ainoastaan sen kautta, että porvarillinen tiede ja tilasto järjestelmällisesti pettää, koettaen kaikin keinon peitellä mainittujen maaseutukerrosten ja riistäjien, suurtilanomistajien ja kapitalistien välistä syvää kuilua sekä myös puoliproletariaatin ja pikkutalonpoikain sekä suurtalonpoikain välistä syvää kuilua. Toisekseen tuo väärä katsomus pysyy voimassa sen kautta, että toisen internatsionalen ja imperialististen etuisuuksien turmeleman »työväenylimystön» sankarit eivät kykene eivätkä halua harjoittaa todella proletaaris-vallankumouksellista propagandaa, agitatsiooni- ja järjestötyötä maaseudun työtätekevän väestön keskuudessa. Opportunistien koko huomio on kiinnitetty siihen, että keksisivät teoreettisen ja käytännöllisen yhteisymmärryksen porvariston ja samalla myös suur- ja keskitalonpoikaiston kanssa, eikä suinkaan siihen, miten proletariaatti suorittaa porvarillisen hallituksen ja porvariston vallankumouksellisen kukistamisen. Kolmanneksi pysyy voimassa tämä väärä katsomus erään sitkeän ennakkoluulon kautta, joka on yhteenkuuluva kaikkiin porvarillis-demokraattisiin ja parlamenttaarisiin ennakkoluuloihin. Tämä ennakkoluulo kohdistuu sitä totuutta vastaan, minkä teoreettinen marxilaisuus jo on todistanut ja minkä proletaarisen vallankumouksen kokemus Venäjällä on täysin vahvistanut, nimittäin sitä totuutta vastaan, että yllämainittuihin ryhmiin kuuluva maalaisväestö, lukuunottamatta jo nyt vallankumouksen asian puolella olevia maatyöläisiä, maalaisväestö, joka on hajallaan, alaspoljettu ja säikytetty, ja joka kaikissa edistyneemmissäkin maissa on tuomittu puoleksi raakalaiseen elintapaan, ollen siis sosialismin voiton kautta tilaisuudessa saavuttamaan taloudellisia, yhteiskunnallisia ja sivistyksellisiä etuja, että tuo maalaisväestö voi vasta sitte päättävästi tukea vallankumouksellista proletariaattia, kun proletariaatti on valloittanut poliittisen vallan, kun suurtilanomistajat ja kapitalistit ovat ratkaisevasti saaneet lopputilityksensä ja kun nuo kerrokset käytännössä näkevät, että niillä on organiseerattu johtaja ja puolustaja, mikä on kyllin mahtava ja luja niitä auttaakseen ja oikealle tielle ohjatakseen.

4. »Keskitalonpojiksi» on taloudellisessa mielessä määriteltävä ne pienet maanviljelijät, s. o. pienet maa-alueen omistajat tai vuokraajat, jotka kapitalismin aikana saavat maastaan ei ainoastaan perheensä ja taloutensa ylläpidon vaan myöskin pienen ylijäämän, joka ainakin suotuisina vuosina voidaan muuttaa pääomaksi. Useimmiten voivat nämä maanviljelijät palkata vierasta työvoimaa. Esimerkkinä keskitalonpojista edistyneessä kapitalistisessa maassa voidaan esittää eräs 5 -10 ha suuruinen talousryhmä Saksassa vuoden 1907:n tilaston mukaan. Näissä työskentelevien maanviljelystyöläisten lukumäärä oli noin kolmas osa tämän ryhmän talouksien lukumäärästä. Ranskassa, missä harjotetaan erikoisviljelyksiä (esim. viininviljelys), jotka vaativat erittäin suuren määrän työtä käytettäväkseen, käyttää tämä ryhmä todennäköisesti vielä suuremman määrän vierasta palkattua työvoimaa.

Vallankumouksellinen proletariaatti ei voi ainakaan lähintä tulevaisuutta varten ja proletariaatin diktatuurin aikakauden alkamista varten asettaa tehtäväkseen tämän kerroksen puolelleen vetämistä. Sen täytyy pikemminkin rajoittua sen neutraliseeraamiseen s. o. estämään, ettei se taistelussa proletariaatin ja porvariston välillä anna aktiivista apua viimemainitulle. Tämän kerroksen heilahteleminen puolelle ja toiselle on välttämätöntä, ja uuden aikakauden alkaessa lankeaa sen pyrkimyssuunta kapitalistisesti kehittyneissä maissa etupäässä porvariston hyväksi. Sillä siinä vallitsevat ylivoimaisesti yksityisomistukselliset maailmankatsomukset ja pyrkimykset. Voittoisa proletariaatti parantaa tämän kerroksen asemaa lakkauttamalla vuokramaksun ja hypoteekkivelat, toimittamalla koneita, asettamalla sähkön käytäntöön maataloustuotannossa j. n. e. Useimmissa kapitalistisissa valtioissa ei mitenkään tule kysymykseen, että proletaarinen valta heti lakkauttaisi kaiken yksityisomistuksen. Mutta proletaarinen valtiomahti tulee kyllä lakkauttamaan kaikki tätä kerrosta koskevat yksityisomistuksesta johtuvat rasitukset ja velvollisuudet. Joka tapauksessa takaa proletaarinen valta pikku- ja keskitalonpojille ei ainoastaan sen, että he saavat pitää maatilansa, vaan vielä senkin, että koko heidän siihen asti vuokrallapitämä alueensa tulee laajenemaan (vuokramaksun lakatessa).

Tämänlaatuisten toimenpiteitten yhdistäminen säälimättömään taisteluun porvaristoa vastaan, takaa neutraliseerauspolitiikalle menestyksen. Proletaarinen valtiovalta voi toteuttaa kollektiiviseen maanviljelykseen siirtymisen ainoastaan mitä suurimmalla varovaisuudella ja vähitellen, esimerkin voimalla, antamalla koneita, panemalla toimeen teknillisiä parannuksia (sähkön käytäntöönottaminen), sekä tekemättä mitään väkivaltaa keskitalonpojille.

5. Suurtalonpoikaistiloiksi on katsottava ne kapitalistiset maataloudelliset liikeyritykset, joilla on säännöllisesti muutamia palkkatyöläisiä ja jotka ovat talonpoikaistoon kuuluvia ainoastaan sivistystasonsa, elämänlaatunsa ja henkilökohtaisen ruumiillisen mukanatyöskentelynsä kautta taloudessansa.

Tämä on lukuisin niistä porvarillisista kerroksista, jotka ovat vallankumouksellisen proletariaatin välittömiä ja päättäviä vihollisia. Kommunistisen puolueen työssä maaseudulla täytyy päähuomio kiinnittää työtätekevän ja riistetyn maalaisväestön enemmistön vapauttamiseen näitten riistäjien henkisestä ja poliittisesta vaikutuksesta, ja taisteluun näitä riistäjiä vastaan.

Proletariaatin voiton jälkeen kaupungeissa on tämän kerroksen taholta välttämättömiä vastarinnan ilmaukset, sabotaashi ja välitön, vastavallankumouksellista luonnetta oleva aseellinen vastarinta. Sen takia täytyy vallankumouksellisen proletariaatin, välttämättömien voimien henkisen ja organisatoorisen valmistuksen kautta heti alkaa riisua aseista tätä kerrosta, ja teollisuuden kapitalistien kukistamisen ohella tuottaa ensimäisen vastarinnan ilmaantuessa sille ratkaiseva, säälimätön, tuhoava isku. Sen takia täytyy maalaisköyhälistö aseistaa ja järjestää neuvostoihin (tilaneuvostot), joissa ei saa olla sijaa riistäjille, ja joissa on turvattu proletaareille ja puoliproletaareille ylivoimainen vaikutusvalta.

Suurtalonpoikien pakkoluovutuksen ei tule olla voittoisan proletariaatin välitön tehtävä, sillä sellaisten talouksien yhteiskunnallistuttamiseksi ei vielä ole olemassa aineellisia, erittäinkään teknillisiä eikä myös yhteiskunnallisia edellytyksiä. Yksityisissä tapauksissa, todennäköisesti poikkeustapauksissa, tullaan heidän maa-alueistaan pakkoluovuttamaan ne osat, jotka ovat vuokratut tai erittäin välttämättömät ympäristön pikkutalonpoikaisväestölle. Viimemainituille on myös turvattava maksuton käyttöoikeus osaan suurtalonpojan maanviljelyskoneita visseillä ehdoilla. Yleensä voi proletaarinen valtiovalta jättää suurtalonpojalle maan, ja tulee sen pakkoluovuttamaan ainoastaan vastarinnan tapahtuessa työtätekevien ja riistettyjen valtaa vastaan. Venäjän proletaarisen vallankumouksen kokemus, missä erikoisehtojen sarjan alaisena on käyty pitkällistä taistelua suurtalonpoikia vastaan, ja missä tuo taistelu on hyvin monimutkainen, on kuitenkin osottanut, että tämä kerros, jos pienimmästäkin vastarinnasta saa asianmukaisen opetuksen, kykenee lojaalisesti täyttämään proletaarisen valtiovallan vaatimukset, ja että tämä kerros jopa alkaa tuntea kunnioitusta tätä valtaa kohtaan, joka suojaa työtätekeviä ja armottomasti vainoo rikkaita tyhjäntoimittajia.

Ne erikoisehdot, mitkä porvaristosta voiton saaneen Venäjän proletariaatin taistelua suurtalonpoikia vastaan vaikeuttavat, ovat pääasiassa seuraavat: Venäjän vallankumous on lokakuun mullistuksen jälkeen (25/10 — 7/11) 1917 läpikäynyt yleisen demokraattisen asteen s. o. on käyty perimmältä pohjalta demokraattista koko talonpoikaisväestön taistelua tilanomistajia vastaan. Kaupunkiproletariaatti oli sivistyksellisesti ja lukumäärältään heikko ja välimatkat mitä huonointen liikennevälineitten ollessa käytännössä, vaikeuttivat kovin taistelua.

Europan ja Amerikan vallankumouksellisen proletariaatin on tarmokkaasti valmistauduttava täyteen voittoon suurtalonpoikien vastarinnasta ja torjumaan jokaisen mahdollisuuden niitten pienimpäänkin vastarintaan sekä täydentämään voiton huomattavasti nopeammin, päättävämmin ja menestyksellisemmin. Tämä maatyöläisten, puoliproletaarien ja pikkutalonpoikaisten joukkojen täysi voitto on välttämätön ja ilman sitä ei proletaarinen valta voi olla turvattu ja vastustuskykyinen.

6. Vallankumouksellisen proletariaatin täytyy kokonansa, poikkeuksettomasti ja ilman mitään korvausta pakkoluovuttaa suurtilanomistajien, ritaritilallisten ja sellaisten henkilöitten koko maa, jotka välittömästi tai vuokraajiensa kautta järjestelmällisesti riistävät palkkatyöläisten, ympärilläolevain pienten (usein myös keski-) talonpoikain työvoimaa, eivätkä itse tee ruumiillista työtä. Näihin kuuluu suurin osa feodaaliherrain jälkeläisiä — aatelisto Venäjällä, Saksassa ja Unkarissa, uudelleen asetettu aikaisempi feodaalinen suurtilanomistus Ranskassa, maaloordit Englannissa, Amerikan entiset orjanomistajat — edelleenkin rikastuneet raharuhtinaat, tai näitten kummankin riistäjäin ja tyhjäntoimittajain lajin sekasikiöt. Missään muodossa ei kommunistisen puolueen riveissä saa sallia korvauksen suorittamista suurtilallisille puolustavaa propagandaa pakkoluovutetuista maista tai sellaiseen korvaukseen suostumista, koska ne Europan ja Amerikan nykyisissä oloissa merkitsisivät sosialismin pettämistä ja uusien taakkojen laskemista työtätekevien ja riistettyjen joukkojen harteille. Näitä joukkoja on kuormittanut jo enemmän kuin kylliksi sota, joka on monenkertaistuttanut miljonäärien lukua ja rikkauksia.

Edistyneimmissä kapitalistisissa maissa pitää Kommunistinen Internatsionale oikeana etupäässä säilyttää maataloudelliset suurliikkeet ja johtaa niitä Venäjän neuvostotalouksien tapaan.

Samoin on oleva tarkoituksenmukaista tukea kollektiiviliikkeitä (tilaosuuskuntia, kommuuneja).

Venäjällä on täytynyt maan taloudellisen takapajusuuden vuoksi enimmäkseen käydä jakamaan maita talonpoikien kesken ja jättää ne talonpoikien käytettäviksi. Ainoastaan verrattain harvoissa poikkeustapauksissa on onnistunut käyttää tiluksia niinsanotun neuvostotalouden pystyttämiseksi joita proletaarinen valtio hoitaa omaan laskuunsa: entiset palkkatyöläiset muuttuvat samaan aikaan valtiontyöläisiksi ja neuvoston jäseniksi, joka valtiota hallitsee.

Maalaissuurliikkeitten säilyttäminen turvaa parhaiten maalaisväestön vallankumouksellisen kerroksen, omistamattomain maatyöläisten ja puoliproletaaristen palstanomistajien edut, jotka saavat elantonsa pääasiassa palkkatyön kautta suurliikkeissä. Sitä paitsi tekee suurliikkeitten natsionaliseeraus kaupunkiväestön ainakin osittain toimeentulokysymyksessä riippumattomaksi talonpojista.

Toiselta puolen voi siellä, missä vielä on jätteitä keskiaikaisesta järjestelmästä, verotyöjärjestelmästä, joka johtaa erikoisiin riiston muotoihin, missä vielä on verorasitukset tai puolivuokrajärjestelmiä tai muu samanlainen, siellä voi näin ollen olla välttämätöntä luovuttaa talonpojille osa suurtilojen maasta.

Mailla ja alueilla, missä maataloudellinen suurliike on merkitykseltään verrattain vähäinen, mutta missä sen sijaan on suuret määrät pikkutalonpoikaisomistajia, jotka pyrkivät saamaan maata, voi suurtilanomistajien maan jakaminen osottautua varmimmaksi keinoksi voittaa talonpojat vallankumouksen puolelle, kun taas suurliikkeitten säilyttäminen ei ole erikoisen merkitsevä kaupunkien toimeentulolle.

Kestävän voittonsa turvaaminen on kaikissa oloissa proletariaatin ensimäinen ja tärkein tehtävä. Vallankumouksen menestyksen tähden ei proletariaatti saa pelästyä tuotannon tilapäistä taantumistakaan. Proletaarisen vallan jatkuva tila voidaan saavuttaa ainoastaan jos onnistutaan pitämään keskitalonpojat puolueettomina ja saavuttamaan koko pikkutalonpoikaiston suurimman osan jos ei jakamatonkaan kannatus.

Joka tapauksessa täytyy siellä, missä mennään suurtilojen jakamiseen, ensi sijassa ottaa varteen maatalousproletaarien edut.

Suurliikkeitten inventaario täytyy ehdottomasti ilman korvausta muuttaa valtio-omaisuudeksi sillä välttämättömällä ehdolla, että koneistoa valtion suurliikkeen tarpeitten tultua tyydytetyksi voivat pikkutalonpojat käyttää maksuttomasti ottamalla huomioon proletaarisen valtion asettamat ehdot.

Ensi aikana proletaarisen mullistuksen jälkeen on ehdottomasti välttämätöntä ei ainoastaan suurtilanomistajien kiireellinen pakkoluovutus ilman korvausta, vaan myös sen yleinen karkotus ja silmälläpidon alaiseksi asettaminen vastavallankumouksen ja koko maalaisväestön armottomain tyrannien johtajana. Mutta proletaarisen vallan lujittuessa ei ainoastaan kaupungeissa, vaan myös maalla on pyrittävä järjestelmällisesti vetämään sosialistisen suurliikkeen luomiseen maanviljelyksessä porvaristoon kuuluvia miehiä, joilla on arvokkaat kokemukset, tiedot ja organisatoorista kykyä, ja on nämä asetettava luotettavain kommunististen työläisten erikoisen valvonnan ja tilaneuvostojen kontrollin alaiseksi.

7. Sosialismi voi vasta sitte voittaa kapitalismin lopullisesti ja tulla ainiaaksi turvatuksi, kun proletaarinen valtiovalta on murtanut riistäjien kaikkinaisen vastarinnan, turvannut itselleen täydellisen herruuden ja täydellisen kuuliaisuuden, ja uudestaanrakentanut teollisuuden tieteellisen suurliikkeen ja tekniikan uudenaikaisimpain saavutusten (sähkön käytäntöönottaminen koko taloudessa) pohjalla. Ainoastaan se tekee valtiolle mahdolliseksi taata takapajuiselle ja hajanaiselle maalaisväestölle teknillisesti ja yhteiskunnallisesti niin tehoisaa apua, että sen kautta yleensä voidaan luoda aineellinen perusta maataloudellisen tuotannon ja maalaistyön suurpiirteiselle nostamiselle. Tällä tavalla tulevat myös pienemmät maanomistajat esimerkin voimalla ja oman etunsa kiihottamina siirtymään suuriin, yhteiskunnallisiin, koneilla työskenteleviin liikkeisiin.

Erikoisesti maaseudulla vaatii sosialismin menestyksellisen taistelun tehokas suorittaminen seuraavaa:

Ensiksi. Kommunistisen puolueen täytyy kasvattaa teollisuusköyhälistö tuntemaan uhrien välttämättömyyden porvariston kukistamiseksi ja proletaarisen vallan lujittamiseksi. Sillä proletariaatin diktatuuri merkitsee sekä proletariaatin kykyä organiseerata ja johtaa kaikkia työtätekeviä ja riistettyjä joukkoja, että myös etujoukon kykyä tehdä äärimmäisiä ponnistuksia tämän päämäärän puolesta ja antaa sankarillisia uhreja.

Toiseksi. Voiton saavuttamiseksi on pakottavan välttämätöntä että työtätekevien, useimmiten riistettyjen maaseudun joukkojen asema proletariaatin voiton kautta kiireellisesti ja huomattavasti parannetaan riistäjien kustannuksella, sillä ilman sitä ei teollisuusproletariaatti voisi luottaa maaseudun kannatukseen eikä myös siihen, että kaupungit tulevat varustetuiksi elintarpeilla.

8. On suunnattoman vaikeaa organiseerata ja kasvattaa vallankumouksellisiin taisteluihin työtätekevän maalaisväestön joukkoja, jotka kapitalismi on jättänyt kehittämättä, hajottanut, sortanut ja usein vielä pitää melkein keskiaikaisen riippuvaisuuden tilassa: tämä vaatii kommunistiselta puolueelta erikoista huomiota lakkoliikettä kohtaan maaseudulla ja maalaisproletaarien ja puoliproletaarien joukkolakon voimakasta tukemista ja kaikinpuolista kehittämistä. Venäjän vallankumouksien 1905 ja 1917 antama kokemus vahvistuu nyt ja laajenee Saksasta, Puolasta, Italiasta, Englannista ja muista edistyneistä maista saadulla kokemuksella ja osoittaa, että ainoastaan joukkojen edistyvä lakkoliike (väliin pikkutalonpoikain ottaessa osaa) kykenee herättämään uinuvan maaseudun, tuomaan ilmi luokkatietoisuuden ja käsityksen luokkajärjestön välttämättömyydestä maaseudun riistettyjen joukkojen keskuudessa ja tuomaan havainnollisesti ja käytännöllisesti silmäin eteen sen seikan, miten tärkeätä on sen yhdistäminen kaupunkityöläisten kanssa. Maatyöläisten ammatillisen järjestymisen edistäminen ja kommunistien mukanatyöskentely maa- ja metsätyöläisten ammattiyhdistyksissä on tältä perusteelta erittäin välttämätöntä. Myöskin osuuskuntien (tuotanto-osuuskuntien) perustamista maaseudun riistetyn väestön keskuuteen, jotka ovat kiinteässä yhteydessä vallankumouksellisen työväenliikkeen kanssa, on kommunistisen puolueen tuettava. Edelleen on harjotettava erikoista agitatsioonia pikkutalonpoikien keskuudessa.

Kommunistisen Internatsionalen kongressi leimaa pettureiksi ja yliloikkareiksi ne sosialistit, joita ikävä kyllä ei ole ainoastaan toisessa keltaisessa internatsionalessa, vaan vielä näissä internatsionalesta eronneissa Europalle erittäin tärkeissä puolueissa, pettureita, jotka eivät ainoastaan ole välinpitämättömiä maaseudun lakkoliikkeitä kohtaan, vaan vieläpä (kuten ammattiyhdistysbyrokraatit, Scheidemannit ja Kautskyt), asettuvat lakkoja vastustamaan, koska he katselevat näitä ainoastaan siltä näkökannalta että ne vähentävät elintarpeitten tuotantoa. Ei millään ohjelmilla eikä millään juhlallisimmillakaan selityksillä ole pienintäkään arvoa, jos ei teon kautta todisteta, että kommunisti- ja työväenjohtajat asettavat proletaarisen vallankumouksen ja sen voiton kaiken yläpuolelle, että he sen takia ymmärtävät antaa mitä raskaimpiakin uhreja, koska ei ole mitään muuta keinoa poistaa nälkää ja häviötä ainiaaksi ja estää uusia imperialistisia sotia.

9. Kommunististen puolueitten täytyy tehdä voitavansa, että maaseudulla mahdollisimman pian siirryttäisiin neuvostojen (tilaneuvostojen) perustamiseen ensi sijassa palkkatyöläisten ja puoliproletaarien edustajista. Myös on propageerattava pikkutalonpoikain neuvostojen perustamista. Ainoastaan joukkolakkoliikkeen ja pahimmin sorretun luokan yhteydessä kykenevät neuvostot täyttämään tehtävänsä ja lujittumaan, sitoakseen pikkutalonpojat vaikutusvaltansa alaisiksi ja myöhemmin myös yhdistämään pikkutalonpoikain ja maatyöläisten neuvostot. Niin kauan kuin maatalousproletariaatin lakkoliike ei vielä ole voimakas ja järjestyminen on vielä heikosti kehittynyt, niin hyvin tilanomistajain ja suurtalonpoikien raskaan painostuksen vuoksi kuin myös teollisuustyöläisten ja niitten järjestöjen tuen puutteessa, vaatii neuvostojen perustaminen maaseudulle pitkällistä valmistusta. Tämä valmistus vaatii, vaikkakin tilapäisesti luomaan vaikka kuinka pieniä kommunistisia puoluesoluja aktiivisen propagandan kautta, joka yleistajuisessa muodossa esittää kommunismin vaatimuksia ja esimerkki kädessä kuvailee riiston ja orjuutuksen erilaisia järjestelmiä, edelleen teollisuustyöläisten järjestelmällisten agitatsioonimatkojen kautta maaseudulle j. n. e.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Ammattiyhdistysliike, tehdaskomiteat ja Kolmas Internatsionale

I.

1. Kapitalismin rauhallisen kehityksen aikana työväenluokan luomat ammatilliset liitot olivat työläisten taistelun järjestöjä työvoiman hinta-arvon kohottamiseksi työmarkkinoilla ja sen käyttösuhteitten parantamiseksi. Vallankumoukselliset marxilaiset pyrkivät aatteellisella vaikutuksellaan yhdistämään ne köyhälistön poliittisen puolueen, sosialidemokratian kanssa, sosialismin puolesta käytävän yhtenäisen taistelun hyväksi. Samoista syistä, joista kansainvälinen sosialidemokratia ei osoittautunut vähäistä poikkeusta lukuunottamatta köyhälistön vallankumouksellisen taistelun aseeksi kapitalismin kukistamiseksi, vaan järjestöksi, joka porvariston eduksi pidättää köyhälistöä vallankumouksesta, ammatilliset liitot suurimmaksi osaksi osoittautuivat maailman sodan aikana porvariston sotakoneiston osiksi ja auttoivat sitä pusertamaan työväenluokasta mahdollisimman paljon hikeä, jotta mitä runsaimmin köyhälistön veri vuotaisi kapitalistisen liikevoiton hyväksi. Sisältämällä pääasiassa ammattitaitoisia, työnantajien taholta paremmin palkattuja työläisiä, omaan ahtaaseen ammattialaansa sulkeutuneina, byrokratisine koneistoineen kaukana massajoukoista olevina, opportunistisien johtajiensa sokaisemina ammatilliset liitot eivät ainoastaan kavaltaneet yhteiskunnallisen vallankumouksen asiaa, vaan myöskin itse taisteluluonteen niihin kuuluvien järjestyneitten työläisten elämän ehtojen parantamiseksi. Ne luopuivat työnantajia vastaan käytävästä ammatillisesta taistelusta ja ryhtyivät kapitalistien kanssa kaikilla mahdollisilla keinoilla hieromaan rauhallista sovittelupolitiikkaa. Tätä menettelytapaa eivät käyttäneet yksinomaan Englannin ja Amerikan vapaamieliset liitot, »sosialistiset» vapaat ammatilliset liitot Saksassa ja Itävallassa, vaan myöskin Ranskan syndikalistiset liitot.

2. Sodan taloudelliset seuraukset, maailmantalouden täydellinen hajaannustila, ennenkuulumaton kallis aika, mitä laajin nais- ja nuorisotyön käyttäminen, asunto-olojen kurjistuminen — kaikki tämä johtaa köyhälistön laajoja joukkoja taisteluun kapitalismia vastaan. Laajuutensa ja päivä päivältä yhä selvemmäksi käyvän luonteensa puolesta on tämä taistelu vallankumouksellista taistelua, joka yleensä tuhoaa kapitalistisen järjestelmän perusteita. Taloudellisella taistelulla jollakin työalalla tänään saavutettu palkkatason kohoaminen on seuraavana päivänä merkityksetön tarvikehintojen nousun vuoksi, jonka yhä tulee kohota, sillä voittajamaitten kapitalistiluokka tuhoisalla ryöstöpolitiikallaan Keski- ja Itä-Europassa on aivan kykenemätön saattamaan kuntoon maailmantaloutta, kun tämä politiikka lakkaamatta rappeuttaa sitä. Saavuttaakseen menestystä taloudellisessa taistelussaan laajat, tähän asti ammatillisten liittojen ulkopuolella olleet työväen joukot yhtyvät nyt niihin sankoin rivein. Kaikissa kapitalistisissa maissa on huomattavissa suuremmoinen ammatillisten liittojen kasvu. Nämä liitot eivät enää yksistään ole köyhälistön etujoukon järjestöjä, vaan itse laajoja joukkojen elimiä. Liittymällä ammatillisiin liittoihin nämä joukot yrittävät tehdä ne taistelunsa aseiksi. Yhä kärjistyvät luokkavastakohdat pakoittavat ammatillisia liittoja johtamaan lakkoja, jotka laajan aallon tavoin leviävät kautta kapitalistisen maailman lakkaamatta keskeyttäen kapitalistisen tuotannon ja vaihdon kulun. Korottamalla kasvavan kalleuden ja oman nääntymisensä mukaisesti vaatimuksiaan työväen joukot hävittävät kaiken kapitalistisen hinnoittelun perusteet — tämän järjestetyn talouden alkeellisimman edellytyksen. Ammatilliset liitot, joista sodan aikana tuli jarruelimiä porvariston eduksi, alkavat nyt muuttua kapitalismia tuhoaviksi elimiksi.

3. Tätä ammatillisten liittojen luonteen muutosta koettavat kaikilla tavoin estää vanha ammatillinen byrokratia ja vanhat ammatillisten liittojen järjestömuodot. Vanha ammatillinen byrokratia pyrkii kaikin keinoin säilyttämään ammatilliset liitot työväen ylimystön järjestöinä, pysyttämään voimassa säännöt, jotka sulkevat huonoimmin palkatuilta työläisryhmiltä pääsyn ammatillisiin liittoihin. Vanha ammatillinen byrokratia vielä nytkin koettaa asettaa työläisten luokkataistelun tilalle, joka päivä päivältä yhä enemmän saa porvariston ja köyhälistön välillä käytävän vallankumouksellisen taistelun luonteen, sovittelupolitiikan kapitalistien kanssa, pitkäaikaisten työehtosopimusten politiikan, jolla ei voi olla mitään merkitystä yksinkertaisesti jo siitä syystä, koska lakkaamatta hinnat huimasti nousevat. Se yrittää saattaa työläiset teollisuusneuvostojen politiikan tielle (Joined Industrial Council) ja kapitalistisen valtion avulla koettaa laillisin keinoin estää lakkojen toimeenpanoa. Taistelun kärjistyneimpinä hetkinä se kylvää erimielisyyttä taistelevien työläisjoukkojen keskuuteen, estää eri palkkaryhmiin kuuluvien työläisten taistelun sulautumasta yhteiseksi luokkataisteluksi. Näissä yrityksissä sitä tukee vanha ammattikunnallinen ammatillisten liittojen järjestö, joka jakaa saman tuotantoalan työläiset erillisiin ammatillisiin ryhmiin ollenkaan välittämättä siitä, että heitä yhdistää kapitalistinen riistojärjestelmä. Se nojautuu vanhan työväen ylimystön perinnäiseen aatepiiriin, joka alituiseen heikkenee kapitalismin yleisen luhistumisen aiheuttaman köyhälistön eri ryhmien etuoikeuksien hävittämisen vuoksi. Näin ollen ammatillinen byrokratia jakaa työväen liikkeen voimakkaan virran heikkoihin puroihin, vaihtaa yleiset liikkeen vallankumoukselliset tarkoitusperät yksityisluontoisiin reformistisiin vaatimuksiin ja yleensä pidättää köyhälistön taistelun muodostumista kapitalismin häviötä tarkoittavaksi vallankumoukselliseksi taisteluksi.

4. Ottamalla huomioon laajojen työväenjoukkojen pyrkimyksen ammatillisiin liittoihin, ottamalla huomioon taloudellisen taistelun yleisesti vallankumouksellisen luonteen, taistelun, jota nämä joukot käyvät vastoin ammatillisen byrokratian tahtoa, kommunistien tulee kaikissa maissa yhtyä ammatillisiin liittoihin tehdäkseen niistä kommunismin puolesta taistelevia itsetietoisia elimiä kapitalismin kukistamiseksi. Heidän tulee tehdä alote ammatillisten liittojen perustamiseksi niillä seuduin, missä niitä ei vielä ole. Jokainen tahallinen eroittautuminen ammatillisesta liikkeestä, jokainen keinotekoinen yritys luoda erikoisliittoja ilman, että ammatillisen byrokratian väkivallan poikkeustoimenpiteet antavat siihen aihetta (esim. liittojen erinäisten vallankumouksellisten paikallisosastojen hajoitus opportunististen keskuksien taholta), tai että siihen pakoittaa ahdas ylimysmielinen politiikka, joka sulkee vähemmän ammattitaitoisten työläisten suurilta joukoilta pääsyn järjestöön, merkitsee suurta vaaraa kommunistiselle liikkeelle. Se uhkaa vieroittaa eturivin itsetietoisimmat työläiset kommunismia kohti vaeltavista joukoista, se uhkaa jättää nämä joukot opportunististen johtajien käsiin, jotka vetävät yhtä köyttä porvariston kanssa ... Työläisjoukkojen horjuvaisuus, niitten aatteellinen harkitsemattomuus, niitten myöntyväisyys opportunististen johtajien todisteluihin voidaan vain kärjistyvän taistelun tuoksinnassa sitä mukaan kuin laajat köyhälistökerrokset oman kokemuksensa perusteella, saavutettujen voittojen ja kärsittyjen tappioitten tietä oppivat käsittämään, että joka tapauksessa on mahdotonta kapitalistisen talousjärjestelmän puitteissa saavuttaa elämän inhimillisiä ehtoja, — sitä mukaan kuin eturivin kommunistiset työläiset oppivat taloudellisessa taistelussa olemaan ei ainoastaan kommunismin aatteitten julistajia, vaan tulevat taloudellisen taistelun ja ammatillisten liittojen mitä tarmokkaimmiksi johtajiksi. Vain näin on mahdollista poistaa ammatillisista liitoista niitten opportunistiset johtajat, vain näin kommunistit voivat asettua ammatillisen liikkeen johtoon ja tehdä siitä vallankumouksellisen taistelun elimen kommunismin hyväksi. Vain näin he voivat estää ammatillisten liittojen hajaannuksen ja muodostaa niistä tuotannollisia yhtymiä, karkoittaa niistä joukkoja halveksivan byrokratian ja tilalle asettaa tehdaskomiteakoneiston jättämällä vain kaikista välttämättömimmät tehtävät keskuksille.

5. Pitäen ammatillisten järjestöjen tarkoitusta ja sisältöä tärkeämpinä kuin niitten muotoa, kommunistit eivät saa ammatillisessa liikkeessä kieltäytyä ammatillisten järjestöjen hajoittamisestakaan, jos kieltäytyminen hajoittamisesta merkitseisi kieltäytymistä vallankumouksellisesta työskentelystä ammatillisissa liitoissa, kieltäytymistä yrityksestä muodostaa niistä vallankumouksellisen taistelun ase, kieltäytymistä saada järjestymään enimmän riistetty köyhälistön osa. Mutta jos tällainen hajoittaminen osoittautuu välttämättömäksi, on se suoritettava silloin, kun kommunistien onnistuu jatkuvalla taistelulla opportunistisia johtajia ja niitten taktiikkaa vastaan, elävällä osanotolla taloudelliseen taisteluun, saada työläisten laajat joukot vakuutetuiksi siitä, että hajoitus ei tapahdu heille vielä käsittämättömien vallankumouksen kaukaisten tarkoitusperien vuoksi, vaan työväenluokan kongreettisten aivan läheisten etujen nimessä tämän taloudellisen taistelun kehityksessä. Hajoituksen ollessa välttämättömän tulee kommunistien taktiikassaan olla tarkoin selvillä siitä, eikö hajoitus johda kommunistien eristäytymiseen työväen joukoista.

6. Siellä, missä ero opportunistisen ja vallankumouksellisen liikkeen välillä on tapahtunut jo aikaisemmin, missä on olemassa, kuten Amerikassa, opportunististen ammatillisten liittojen rinnalla vallankumouksellisia liittoja, vaikkakaan ne eivät ole kommunistisia — siellä on kommunistien ehdottomasti kannatettava näitä vallankumouksellisia ammatillisia liittoja, autettava niitä irtautumaan syndikalistisista ennakkoluuloista ja asettumaan kommunismin pohjalle, joka yksin voi olla luotettavana kompassina taloudellisen taistelun vaikeasti ratkaistavissa kysymyksissä. Siellä, missä joko ammatillisten liittojen puitteissa taikka ulkopuolella niitä muodostuu eri tuotantoaloilla järjestöjä, kuten tehdasvanhimmat (Shop Stevarts Committees), tehdaskomiteat, jotka asettavat tarkoitusperäkseen taistelun ammatillisen byrokratian vastavallankumouksellisia virtauksia vastaan ja kannattavat välittömiä suoria köyhälistön joukkoesiintymisiä, siellä on kommunistien — se on itsestään selvää - kaikin voimin annettava kannatuksensa näille järjestöille. Mutta vallankumouksellisten ammatillisten liittojen kannattaminen ei saa merkitä kommunistien eroamista opportunistisista ammatillisista liitoista, jotka ovat käymistilassa ja siirtymässä luokkataistelun pohjalle. Päinvastoin kiirehtimällä tätä vallankumouksellisen taistelun tiellä olevien ammatillisten joukkoliittojen kehittämistä, kommunistit voivat toimia sellaisena tekijänä, joka aatteellisesti ja järjestöllisesti yhdistää ammatillisesti järjestyneet työläiset yhtenäiseen taisteluun kapitalismin kukistamiseksi.

7. Köyhälistön taloudellinen taistelu muuttuu kapitalismin luhistumisajanjaksona poliittiseksi paljoa nopeammin kuin pääoman rauhallisen kehityksen aikana. Jokainen voimakkaampi taloudellinen yhteentörmäys voi päättyä avoimeen vallankumoukselliseen otteluun, joka asettaa työväestön ratkaistavaksi aivan polttavana kysymyksen vallankumouksesta. Tämän vuoksi on kommunistien velvollisuus kaikissa taloudellisen taistelun vaiheissa osoittaa työläisille, että tämän taistelun menestys on mahdollinen vain silloin, kun työväenluokka avoimessa taistelussa voittaa kapitalistiluokan ja diktatuuri-tietä ryhtyy sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen. Lähtien tältä kannalta on kommunistien pyrittävä luomaan mahdollisimman kiinteä yhteys ammatillisten liittojen ja kommunistisen puolueen välillä, alistettava ammatilliset liitot todellisesti työväen vallankumouksen etujoukkona olevan puolueen johdon alaisiksi. Tätä tarkoitusta varten on kommunistien kaikkialla ammatillisissa liitoissa ja tehdaskomiteoissa muodostettava kommunistisia ryhmiä, aatteellisesti hallittava niitten avulla ammatillista liikettä ja johdettava sitä.

 

II.

1. Köyhälistön taloudellisen taistelun ehdot palkkojen korottamiseksi ja työläisjoukkojen elämisen tason parantamiseksi huononevat päivä päivältä. Leviämällä maasta toiseen yhä kasvavassa mitassa osoittaa taloudellinen ahdinkotila aikaansa seuraamattomillekin työläisille, että taistelu palkkojen koroittamiseksi ja työpäivän lyhentämiseksi on riittämätöntä, että kapitalistiluokka päivä päivältä yhä vähemmässä määrin on kykenevä palauttamaan kuntoon kansantalouden ja turvaamaan työläisille edes niitä elämisen ehtoja, joita se tarjosi näille ennen maailman sotaa. Tästä työläisjoukkojen kasvavasta tietoisuudesta johtuu heidän pyrkimyksensä luoda järjestöjä, jotka voisivat aloittaa taistelun talouden pelastamiseksi työväen kontrollin asettamisella tehdaskomiteain taholta tuotantoon nähden. Pyrkimys perustaa tehdaskomiteoita, joka päivä päivältä yhä enemmän saa puolelleen eri maitten työläisiä, voidaan selittää useammasta eri syystä johtuvaksi. (Taistelu vastavallankumouksellista byrokratiaa vastaan, pettymys ammatillisessa taistelussa kärsittyjen tappioitten johdosta, pyrkimys saada aikaan kaikkia työläisiä käsittäviä järjestöjä). Lopulta se johtaa taisteluun teollisuuskontrollin puolesta, mikä on tehdaskomitean erikoisena historiallisena tehtävänä. Senpä vuoksi onkin pidettävä virheellisenä pyrkimystä muodostaa tehdaskomiteoita yksinomaan niistä työläisistä, jotka jo ovat köyhälistödiktatuurin kannalla. Päinvastoin kommunistisen puolueen tehtävänä on järjestää taloudellisen ahdinkotilan vallitessa kaikki työläiset ja johtaa ne taisteluun köyhälistödiktatuurin puolesta nimenomaan laajentamalla ja syventämällä heille kaikille käsitettäväksi selvennyttä taistelua työväen kontrollista tuotannon alalla.

2. Kommunistinen puolue voi toteuttaa tämän tehtävän, jos se ryhtyy tehdaskomiteain johtamassa taistelussa syventämään joukoissa tietoisuutta, että talouden suunnitelmallinen uudelleen rakentaminen kapitalistisessa yhteiskunnassa, joka merkitseisi uutta valtion puolelta tapahtuvaa yhteiskunnan orjuuttamista kapitalistiluokan hyväksi, nykyisin on mahdotonta. Työläisjoukkojen etuja vastaavan talouden rakentaminen on mahdollinen vain silloin, kun valtio on työväenluokan käsissä, kun työväen diktatuurin luja käsivarsi ryhtyy kapitalismia hävittämään ja tilalle rakentamaan uutta sosialistista yhteiskuntaa.

3. Tehdaskomiteain taistelulla kapitalismia vastaan on lähimpänä päämääränään saada aikaan työväen kontrolli tuotantoon nähden. Kunkin tehdaslaitoksen työläiset teollisuuden kaikilla aloilla ammatistaan riippumatta kärsivät kapitalistien tuotannossa harjoittaman sabotaashin vuoksi. Kapitalistit usein näet katsovat itselleen edullisemmaksi kieltäytyä jatkamasta tuotantoa juuri siksi, että voisivat nälällä pakoittaa työläisiä suostumaan mitä raskaimpiin työehtoihin, tai siksi, etteivät yleensä tarvitseisi tehdä uusia pääomasijoituksia tuotantoon kalliina aikana. Puolustautuminen tätä kapitalistien tuotannon alalla harjoittamaa sabotaashia vastaan yhdistää työläiset riippumatta heidän poliittisista vakaumuksistaan ja siksipä sanotun laitoksen kaikkien työläisten valitsemat tehdaskomiteat ovatkin mitä laajimpien köyhälistöjoukkojen järjestöjä. Mutta kapitalistisessa taloudessa vallitseva epäjärjestys ei ole yksinomaan tulos kapitalistien tietoisesta tahdosta, vaan suurimmalta osalta siitä, että kapitalismi on luisumassa varman tuhon omaksi. Sen vuoksi tulee tehdaskomiteain taistelussaan tämän tuhon seuraamuksia vastaan mennä yksinäisiin tehtaisiin nähden asetettavaa kontrollia pitemmälle. Eri tehtaitten tehdaskomiteat joutuvat ennen pitkää ajattelemaan työväen kontrollia kokonaisilla, vieläpä yhdistetyillä tuotantoaloilla. Mutta koska työläisten yritykseen kontrolloida tehtaitten varustamista raaka-aineilla, kontrolloida teollisuuden harjoittajain rahatoimia — porvaristo ja kapitalistiset hallitukset vastaavat mitä jyrkimmillä toimenpiteillä työväenluokkaa vastaan, niin taistelu työväen kontrollista tuotantoon nähden vie työväenluokan taisteluun vallan käsiinsä anastamiseksi.

4. Agitatsionia tehdaskomiteain puolesta on käytävä sillä tavoin, että mitä laajimpien kansanjoukkojen, vieläpä suoranaisesti tehdasköyhälistöön kuulumattomienkin aivoissa syntyisi vakaumus, että ahdinkotilan aiheuttajana on porvaristo, silloin kun köyhälistö esittämällä tunnuslauseen työväen kontrollista teollisuuteen nähden taistelee tuotannon järjestämisestä, keinottelun, epäjärjestyksen ja kalleuden poistamiseksi. Kommunistisen puolueen tehtävänä on: taistelu tuotannon kontrolleeraamisesta päivän polttavimpien kysymysten johdosta, polttopuu-pulan vuoksi ja kuljetusvälinekurjuuden tähden hajallaan olevien köyhälistöjoukkojen yhteenliittämiseksi sekä pikkuporvariston mukaanvetämiseksi, pikkuporvariston, joka päivä päivältä yhä enemmän muuttuu köyhälistöksi ja joka todella ennen kuulumattomalla tavalla kärsii taloudellisesta ahdinkotilasta.

5. Tehdaskomiteat eivät vastaa ammatillisia liittoja. Vain taistelun kestäessä ne voivat esiintyä itsenäisesti ulkopuolella erinäisiä ammatteja ja verstaita, yhdistyä tuotannottain, luoda yhteinen koneisto johtamaan koko taistelua. Ammatilliset liitot jo nyt ilmenevät keskitettyinä taistelueliminä, vaikka ne eivät käsitäkään yhtä laajoja työläisjoukkoja kuin tehdaskomiteat, jotka ovat laajoja, kaikille laitosten työläisille avoimia järjestöjä. Tehtävien jakaantuminen tehdaskomiteain ja ammatillisten liittojen kesken on tulos yhteiskunnallisen vallankumouksen historiallisesta kehityksestä. Ammatilliset liitot järjestävät työläisjoukkoja taistelun pohjalla, joka käsittää palkankorotus- ja työpäivän lyhennysvaatimuksia yleisvaltakunnallisessa mittakaavassa. Tehdaskomiteoita perustetaan työväen kontrollia varten tuotannossa taistelua varten taloudellista ahdinkotilaa vastaan ja käsittävät ne kaikkia tehdaslaitoksia, mutta niitten taistelu vain asteettain voi saada yleisvaltakunnallisen luonteen. Vain sitä mukaa kuin ammatilliset liitot kukistavat oman byrokratiansa vastavallankumoukselliset virtaukset ja tietoisesti tulevat vallankumouksen elimiksi, kommunistien on kannatettava pyrkimystä muuttaa tehdaskomiteat ammatillisten liittojen tehdasjaostoiksi.

6. Kommunistien tehtävänä on saada sekä ammatillisiin liittoihin että tehdaskomiteoihin sytytettyä sama päättävän taistelun henki, tietoisuus ja käsitys parhaimmista tämän taistelun menettelytavoista, s. o. kommunismin henki. Täyttämällä tämän tehtävän tulee kommunistien todellisesti alistaa tehdaskomiteat ja ammatilliset liitot kommunistisen puolueen alaisiksi ja näin ollen luoda köyhälistöläisten joukkoelin, tukikohta proletariaatin voimakkaalle keskitetylle puolueelle, joka käsittää kaikki köyhälistön taisteluelimet johtaen niitä samaa tietä, työväenluokan voittoon, proletariaatin diktatuurin kautta kommunismiin.

7. Muodostamalla ammatillisissa liitoissa ja tehdaskomiteoissa vallankumouksen voimakasta tykistöä kommunistit valmistavat näitä joukkojärjestöjä siihen suureen tehtävään, joka heidän suoritettavakseen tulee köyhälistödiktatuurin voimaan astuttua, tehtävään, joka tarkottaa sosialistiselle pohjalle rakennetun taloudellisen elämän uuden järjestön tukemista. Tuotannollisten liittojen tavoin muodostetut ammatilliset liitot nojautuneina tehdaskomiteoihin kuten omiin tehdasjaostoihinsa, tutustuttavat työläisjoukkoja niitten tuotannollisiin tehtäviin, määräävät tottuneimpia työläisiä tuotannon johtoon, ottavat kontrollinsa alaiseksi teknilliset erikoistuntijat ja yhdessä työväenvallan edustajien kanssa laativat ja käytännössä toteuttavat sosialistisen talouspolitiikan suunnitelmia.

 

III.

Ammatilliset liitot jo rauhan aikaan pyrkivät kansainväliseen liittoutumaan, sillä kapitalistit lakkojen sattuessa koettivat saada työläisiä muista maista lakkorikkureiksi. Mutta ammatillisten liittojen Internatsionalella oli ennen maailman sotaa vain toisarvoinen merkitys. Se pyrki toisen liiton rahallisella kannatuksella avustamaan toista liittoa, järjestämään sosiaalista tilastoa, mutta ei järjestämään yhtenäistä taistelua, sillä opportunistien johtamat ammatilliset liitot pyrkivät välttämään kaikkea vallankumouksellista taistelua kansainvälisessä mittakaavassa. Ammatillisten liittojen opportunistiset johtajat, jotka maailmansodan aikana kukin omassa maassaan olivat porvariston auliita palvelijoita, pyrkivät nyt uudelleen rakentamaan ammatillisten liittojen Internatsionalea koettaen muodostaa siitä kansainvälisen maailmankapitaalin välittömän taistelun aseen köyhälistöä vastaan. Legienin, Jouhauxin, Gompersin johdolla ne perustavat työtoimiston kansainvälisen kapitalistisen rosvojärjestön Kansainliiton yhteyteen. Ne pyrkivät kaikissa maissa tukahuttamaan lakkoliikkeen lakien avulla, jotka velvoittavat työläisiä alistumaan kapitalistisen valtion edustajain muodostaman sovinto-oikeuden tahdon alle. Ne pyrkivät sovittelutietä kapitalistien kanssa hankkimaan ammattitaitoisille työläisille etuisuuksia särkeäkseen siten yhä kasvavan työväenluokan yhteyden.

Ammatillisten liittojen amsterdamilainen Internatsionale on näin ollen konkurssin tehneen brüsseliläisen toisen Internatsionalen sijainen. Ammatillisiin liittoihin kuuluvien työläiskommunistien tulee päinvastoin kaikissa maissa pyrkiä luomaan ammatillisten liittojen kansainvälistä taistelurintamaa. Ei nyt ole kysymyksessä rahallinen avustus lakkojen varalta, vaan kysymys on siitä, että vaaran hetkellä, joka uhkaa työväen luokkaa jossain maassa, toisten maitten ammatilliset liitot suurten joukkojen järjestöinä ryhtyvät sitä puolustamaan, tekevät mahdottomaksi sen, että heidän maansa porvaristo voisi antaa apuaan toisen maan porvaristolle tämän taistelussa työväenluokkaansa vastaan. Köyhälistön taloudellinen taistelu kaikissa maissa muuttuu päivä päivältä yhä enemmän vallankumoukselliseksi taisteluksi. Senpä vuoksi on ammatillisten liittojen itsetietoisesti käytettävä koko voimansa antaakseen kannatuksensa jokaiselle vallankumoukselliselle taistelulle niin omassa kuin toisissakin maissa. Tätä tarkoitusta varten niitten tulee, ei ainoastaan kussakin maassa pyrkiä mahdollisimman paljon keskittämään taisteluaan, vaan niitten tulee se tehdä kansainvälisessä mittakaavassa, liittymällä Kolmanteen Internatsionaleen, yhtymällä siihen yhdeksi armeijaksi, jonka eri osat yhtenäisesti käyvät taistelua tukemalla toinen toistaan.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kansallisuus- ja siirtomaakysymystä koskevat teesit

1. Porvarilliselle demokratialle on jo sen luonteen vuoksi ominaista abstraktinen (ajatuksellinen) tai muodollinen kysymyksen asettaminen, joka kysymys koskee tasa-arvoisuutta yleensä, m. m. kansallista tasa-arvoisuutta. Ihmisen persoonan tasa-arvoisuuden varjolla yleensä julistaa porvarillinen demokratia omistajan ja proletaarin, riistäjän ja riistetyn tasa-arvoisuutta saattaen siten sorretut luokat mitä suurimpaan harhaluuloon. Ihmisen persoonan muka absoluuttisen tasa-arvoisuuden tekosyyllä muuttaa porvaristo tasa-arvoisuusaatteen, joka itse on tavaratuotannon heijastusta, taisteluaseeksi luokkain hävittämistä vastaan. Tasa-arvoisuuden vaatimuksen todellinen tarkoitus sisältyy ainoastaan luokkien hävittämisen vaatimukseen.

2. Oman perustehtävänsä mukaisesti, joka koskee taistelua porvarillista demokratiaa vastaan, sen valheen ja ulkokullaisuuden paljastamista, on kommunistisen puolueen itsetietoisena porvariston ikeen kukistamisen puolesta käytävän köyhälistön taistelun tulkitsijana asetettava kansalliskysymyksessäkin pääperusteeksi ei ajatuksellisia eikä muodollisia periaatteita, vaan on ensiksikin pääperusteeksi asetettava tarkka historiallis-kongreettisen ja ennenkaikkea taloudellisen olotilan lasku. toiseksi sorrettujen luokkien, työtätekevien, riistettyjen etujen selvä erottaminen yleisestä kansojen etujen käsitteestä yleensä, joka merkitsee vallitsevien luokkien etuja; kolmanneksi samanlainen sorrettujen, riippuvaisten, ei-tasa-arvoisten kansojen erottaminen sortavista, riistävistä, täysivaltaisista kansoista, sen porvarillis-demokratisen valheen paljastamiseksi, joka valhe himmentää sitä kaikkein rikkaimpien edistyneiden kapitalististen maiden mitättömän vähemmistön harjoittamaa maapallon väestön enemmistön siirtomaa- ja finanssiorjuuttamista, joka on ominaista finanssipääoman ja imperialismin aikakaudelle.

3. Vuosien 1914—1918 imperialistinen sota paljasti erikoisella selvyydellä kaikkien kansojen ja koko maailman sorrettujen luokkien edessä porvarillis-demokratisten lauseparsien valheellisuuden. Tämä sota, jota käytiin kummaltakin puolen verhoamalla sitä lauseparsilla »kansojen vapauttamisesta» ja kansojen itsemääräämisoikeudesta, osotti Brest-Litovskin ja Bukarestin rauhalla toiselta puolen sekä Versaillesin ja Sant-Jermainin rauhalla toiselta, kuinka häikäilemättömästi voitokas porvaristo määrittelee kansallisia rajoja taloudellisten etujensa mukaisesti. Porvaristolle tulivat kansallisetkin rajat kaupan esineiksi. Niin sanottu Kansojen Liitto (»Kansallisuuksien Liiga») ei ole mikään muu kuin vakuutussopimus, jonka avulla voittajat tässä sodassa keskinäisesti kiinnittävät itselleen voittoa; pyrkimykset »uudestaan rakentamaan kansallista yhtenäisyyttä», uudestaan yhdistämään luovutettuja alueen osia ovat porvariston arvelujen mukaan ainoastaan voitettujen yrityksiä koota voimiaan uusia sotia varten. Keinotekoisesti hajotettujen kansakuntien uudestaan yhdistäminen vastaa osaksi köyhälistön etuja; mutta oman todellisen kansallisen vapautensa ja yhtenäisyytensä köyhälistö voi saavuttaa ainoastaan vallankumouksellisen taistelun ja porvariston voittamisen kautta. Kansojen liitto ja koko imperialistisen Ententen sodanjälkeinen politiikka paljastavat vieläkin selvemmin ja jyrkemmin tämän totuuden, lisäten kaikkialla sekä eturivin maiden köyhälistön että myös kaikkien siirtomaiden ja riippuvaisten maiden työtätekevien joukkojen taistelua, lähentäen sitä hetkeä, jolloin kärsivät tappion pikkuporvarillis-kansalliset haaveet kaikkien kansojen rauhallisesta yhdessäolosta ja tasa-arvoisuudesta kapitalismin aikana.

4. Ylläesitetyistä perusseikoista johtuu, että koko Kommunistisen Internatsionalen politiikan perusteeksi kansallis- ja siirtomaakysymyksissä on asetettava kaikkien kansojen ja maiden köyhälistön ja työtätekevien joukkojen läheneminen toisiinsa yhteistä vallankumoustaistelua varten maanomistajien ja porvariston kukistamiseksi. Sillä ainoastaan tämä läheneminen takaa kapitalismin voittamisen, ilman jota on mahdotonta hävittää kansallista sortoa ja epätasa-arvoisuutta.

5. Maailman valtiolliset olosuhteet ovat nyt asettaneet päiväjärjestykseen köyhälistön diktatuurin, ja kaikki maailman politiikan tapahtumat keskittyvät välttämättömästi yhden keskipisteen ympärille, nimittäin sen taistelun ympärille, jota maailman porvaristo käy Venäjän Neuvostotasavaltaa vastaan. Ja Venäjän Neuvostotasavallan tulee ryhmittää ympärilleen ehdottomasti toiselta puolen kaikkien maiden eturivin työläisten neuvostoliikkeen ja toiselta — kaikkien siirtomaa- ja sorrettujen kansojen kansallisvapautusliikkeen, niiden kansojen, jotka katkeran kokemuksen nojalla tulevat vakuutetuiksi siitä, ettei heillä ole pelastusta missään muussa kuin liitossa vallankumouksellisen köyhälistön kanssa ja neuvostovallan voitossa maailman imperialismin yli.

6. Nykyisin ei siis saa rajoittua pelkkään eri kansojen työtätekevien toisiinsa lähenemisen tunnustamiseen tai julistamiseen, vaan on välttämätöntä harjoittaa sellaista politiikkaa, joka tarkoittaa mitä läheisimmän liiton toteuttamista kansallis- ja siirtomaavapautusliikkeiden sekä Neuvosto-Venäjän välillä, ja tällöin on välttämätöntä määritellä tämän liiton muodot, sen mukaan missä määrin on kehittynyt kommunistinen liike kunkin maan köyhälistön keskuudessa tahi porvarillis-demokratinen vapautusliike] takapajulla olevissa maissa.

7. Federatsioni on välimuoto siirryttäessä täydelliseen eri kansojen työtätekevien yhtenäisyyteen. Federatsioni on käytännössä osottanut oman tarkoituksenmukaisuutensa sekä Venäjän Sos. Fed. Neuvostotasavallan suhtautumisessa muihin neuvostotasavaltoihin (Unkarin, Suomen, Lätin tasavaltoihin menneisyydessä, Aserbeidshanin, Ukrainan — nykyisyydessä), että myös Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan sisällä niiden kansallisuuksien suhteen, jotka eivät ennen omanneet valtakunnallista olemassaoloa eikä autonomiaa (esim. v.v. 1919 ja 1920 muodostetut bashkirilaiset ja tatarilaiset autonomiset tasavallat Venäjän Sosialistisessa Federatiivisessa Neuvostotasavallassa).

8. Kommunistisen Internatsionalen tehtävä sisältyy tässä suhteessa näiden uusien, neuvostojärjestelmän ja neuvostoliikkeen pohjalla muodostuneiden liittoutumien edelleen kehittämiseen kuin myös niiden tutkimiseen ja tarkastamiseen kokemuksen nojalla. Pidettäessä federatsionia välimuotona siirtymiseksi täydelliseen yhtenäisyyteen on välttämätöntä pyrkiä yhä tiiviimpään ja tiiviimpään federatiiviseen liittoon, ottaen huomioon ensiksikin: mahdottomuuden puolustaa verrattomasti sotilaallisessa suhteessa mahtavimpien koko maailman imperialististen valtojen ympäröimien neuvostotasavaltojen olemassaoloa ilman mitä läheisintä neuvostotasavaltojen liittoa ; toiseksi: neuvostotasavaltojen läheisen taloudellisen liiton välttämättömyyden, jota ilman käy mahdottomaksi imperialismin hajottamien tuotantovoimien kehittäminen ja työtätekevien hyvinvoinnin turvaaminen; kolmanneksi: suuntapyrkimyksen, pyrkimyksen muodostamaan yhtenäisen, kaikkien kansain köyhälistön liiton ja yhteisen suunnitelman mukaan säännöstelemään koko maailman talouden kokonaisena, joka suuntapyrkimys on ilmennyt täysin selvästi jo kapitalismin aikana ja ehdottomasti tulee edelleen kehittymään ja täydellisesti toteutumaan sosialismin aikana

9. Sisäisten valtakunnallisten suhteiden alalla ei Kommunistisen Internatsionalen politiikka voi rajoittua siihen paljaaseen, muodolliseen, pelkästi deklaratiiviseen (selityksen luontoiseen) ja käytännössä mihinkään velvoittamattomaan kansojen tasa-arvoisuuden tunnustamiseen, johon rajoittuvat porvarilliset demokraatit — samantekeväsi kaikki, tunnustavatko he sitten itseänsä julkisesti sellaisiksi vaiko verhoavat itseään sosialistien nimellä, jollaisia ovat II Internatsionalen sosialistit.

On välttämätöntä ei yksinomaan se, että koko kommunististen puolueiden valistustyöllä ja agitatsionilla — sekä parlamentin puhujalavalta että sen ulkopuolella — on paljastettava järkkymättä alituiset kansojen tasa-arvoisuuden ja kansallisten vähemmistöjen oikeustakeiden loukkaamiset kaikissa kapitalistisissa maissa jotka loukkaamiset tapahtuvat vasten niiden »demokraattisia» perustuslakeja, vaan on välttämätöntä myös ensiksikin alituisesti selittää, että ainoastaan neuvostojärjestelmä kykenee antamaan todellisuudessa kansojen tasa-arvoisuuden, liittäen yhteen aluksi proletaarit ja sittemmin koko työtätekevien joukon taistelussa porvaristoa vastaan; toiseksi on kaikkien kommunististen puolueiden välttämätöntä osottaa suoranaista avustusta vallankumousliikkeille riippuvaisten tahi ei-tasa-arvoisten kansojen keskuudessa (esim. Irlannissa, Amerikan neekerien keskuudessa j. n. e.) sekä siirtomaissa.

Ilman tätä jälkimäistä erittäin tärkeää ehtoa jää taistelu riippuvaisten kansojen ja siirtomaiden sortamista vastaan ja samoin myös niiden valtakunnallista eroamista tarkottavan oikeuden tunnustaminen valheelliseksi kyltiksi, kuten me näemme tapahtuvan II Internatsionalen puolueissa.

10. Kansainvälisyyden tunnustaminen ainoastaan sanoilla ja sen vaihtaminen itse asiassa koko valistustyössä, agitatsionissa ja käytännöllisessä toiminnassa pikkuporvarilliseen natsionalismiin ja pasifismiin [23]) muodostaa kaikkein tavallisimman ilmiön ei yksinomaan li internatsionalen puolueiden keskuudessa, vaan myös niidenkin keskuudessa, jotka ovat eronneet tästä Internatsionalesta, ja jopa usein niidenkin keskuudessa, jotka nimittävät itseään nykyisin kommunistisiksi puolueiksi Taistelu tätä pahetta vastaan, eniten juurtuneita pikkuporvarillisia kansallisia ennakkoluuloja vastaan (jotka ilmenevät kaikenlaisissa muodoissa, kuten esim. on rotuviha, kansallinen vaino, juutalaisvihamielisyys) asettuu sitäkin enemmän etualalle, mitä päivänpolttavammaksi käy tehtävä, jonka tarkoituksena on muuttaa köyhälistön diktatuuri kansallisesta (s. o. yhdessä maassa olevasta ja kykenemättömästä määräämään maailman politiikkaa) kansainväliseksi (s. o. köyhälistön diktatuuriksi ainakin muutamissa edistyneimmissä maissa, joka pystyy omaamaan ratkaisun koko maailman politiikkaan). Pikkuporvarillinen natsionalismi julistaa kansojen tasa-arvoisuuden kansainvälisyydeksi ja siinä kaikki, säilyttäen (puhumattakaan enää siitä, että tällainen tunnustaminen on vain sanoilla) koskemattomana kansallisen itsekkyyden, sitä vastoin kuin köyhälistön kansainvälisyys vaatii ensiksikin yhdessä maassa käytävän köyhälistön taistelun etujen alistumista palvelemaan koko maailman mittakaavassa käytävän taistelun etuja; toiseksi se vaatii sen kansan taholta, joka pyrkii porvariston voittamiseen, kykyä ja valmiutta antautua mitä suurimpiin kansallisiin uhrauksiin kansainvälisen pääoman kukistamiseksi.

Näin ollen jo täysin kapitalistisissa valtioissa, joissa on todellakin köyhälistön etujoukkona olevia työväen puolueita, on taistelu kansainvälisyyden käsitteen ja politiikan opportunistisia ja pikkuporvarillis-pasifistisia väärennyksiä vastaan ensimäinen ja tärkein tehtävä.

11. Niiden enemmän takapajulla olevien valtioiden ja kansojen suhteen, joissa vallitsevat feodaaliset tai patriarkaaliset ja patriarkaalis-talonpoikaiset suhteet, on otettava erittäinkin huomioon seuraavat kohdat:

a) Kaikkien kommunististen puolueiden on osotettava vallankumouksellisille vapautusliikkeille näissä maissa avustusta teossa, ja tällöin on avustuksen muotoa käsitettävä kunkin maan kommunistisen puolueen kanssa siellä, missä vaan tällainen puolue on olemassa. Velvollisuus osottaa kaikkein aktiivisinta avustusta kuuluu etupäässä sen maan työläisille, josta takapajulla oleva maa riippuu siirtomaa- tai raha-asiallisessa suhteessa:

b) On käytävä taistelua papiston, lähetysseurojen y. m. senkaltaisten ainesten taantumuksellista ja keskiaikaista vaikutusta vastaan.

c) On välttämätön taistelu islamilaismielisyyttä[24], aasialaismielistä liikettä ja muita senkaltaisia suuntia vastaan, jotka pyrkivät yhdistämään Europan ja Amerikan imperialismia vastaan käytävän vapaustaistelun yhteen Turkin ja Japanin imperialismin, aateliston, suurtilanomistajain, papiston y. m. mahtavuuden lisäämisen kanssa.

d) Erittäinkin välttämätöntä on kannattaa takapajulla olevissa maissa erikoisesti talonpoikaisliikettä kaikkia feodalismin ilmauksia tai jäännöksiä vastaan; on pyrittävä antamaan talonpoikaisliikkeelle eniten vallankumouksellinen luonne, yhdistäen, missä on mahdollista, talonpoikia ja kaikkia riistettäviä neuvostoihin, toteuttaen siten mahdollisimman läheistä länsi-Europan kommunistisen köyhälistön liittoa vallankumouksellisen talonpoikaisliikkeen kanssa, joka tapahtuu idässä, siirtomaissa ja takapajulla olevissa maissa yleensä.

e) On välttämätön tarmokas taistelu sitä vastaan, että ei-tosikommunistisia vallankumouksellisia vapautus- suuntia takapajulla olevissa maissa maalataan kommunismin väriin; kommunistinen Internatsionale on velvollinen tekemään vallankumouksellisia liikkeitä siirtomaissa ja takapajulla olevissa maissa ainoastaan siinä tarkoituksessa, että tulevien köyhälistöpuolueiden — kommunististen ei yksinomaan nimeltään — ainekset kaikissa takapajulla olevissa maissa tulisivat ryhmitetyiksi ja kasvatetuiksi tietoisuudessa omista erikoistehtävistään, jotka tarkottavat taistelua porvarillis-demokratisia liikkeitä vastaan heidän kansallisuuksiensa sisällä; Kommunistisen Internatsionalen on tehtävä väliaikaisia sopimuksia jopa liittojakin siirtomaiden ja takapajulla olevien maiden porvarillisen demokratian kanssa, mutta kumminkaan sulautumatta sen kanssa, vaan ehdottomasti säilyttäen köyhälistöliikkeen itsenäisyyden jopa tämän liikkeen kaikkein alkeellisimmassakin muodossa.

g) On välttämätöntä järkkymättä selvittää ja paljastaa kaikkien, erittäinkin takapajulla olevien maiden ja kansojen mitä laajimpien työtätekevien joukkojen keskuudessa sitä valhetta, jota imperialistiset valtiot järjestelmällisesti harjoittavat sorrettujen maiden etuoikeutettujen luokkien avulla, herättäen eloon valtiollisesti riippumattomien valtioiden perustamisen verholla täysin niistä riippuvaisia valtioita, — riippuvaisia sekä taloudellisessa että raha-asiallisessa ja sotilaallisessa suhteessa. Räikeänä esimerkkinä siitä, miten ententen imperialismin ja asianomaisen kansan porvariston yhteisillä ponnistuksilla petetään sorretun kansakunnan työväenluokkaa, voi olla sionistien palestiinalainen yritys, kuten yleensä sionismi, joka pyrkii muka luomaan juutalaisen valtion Palestiinassa, mutta itse asiassa uhraa englantilaiselle riistolle tämän maan tosiasiallisesti arabialaisen väestön, sillä työkykyiset juutalaiset muodostavat Palestiinassa ainoastaan mitättömän vähemmistön. Nykyisissä kansainvälisissä olosuhteissa ei riippuvaisilla ja heikoilla kansakunnilla ole pelastusta missään muussa kuin neuvostovaltojen liitossa.

12. Imperialististen valtojen vuosisatoja harjoittama siirtomaiden ja heikkojen kansallisuuksien sortaminen on jättänyt sorrettujen kansojen työtätekeviin joukkoihin ei yksinomaan vihamielisyyden, vaan myös epäluottamuksen sortavia kansoja kohtaan yleensä, m. m näiden kansojen köyhälistöäkin kohtaan. Se sosialismin katala kavaltaminen, jonka teki tämän köyhälistön virallisten johtajain enemmistö v.v. 1914—19, jolloin »isänmaan puolustamisen» verholla sosialishauvinistit puolustivat »oman» porvaristonsa »oikeutta» siirtomaiden sortamiseen ja raha-asiallisesti riippuvaisten maiden ryöväämiseen, saattoi vain lisätä tätä täysin laillista epäluottamusta. Kun epäluottamus ja kansalliset ennakkoluulot voivat hävitä vasta sen jälkeen kun imperialismi ja kapitalismi ovat revityt pois juurineen edistyneimmistä maista ja vasta kun koko taloudellisen elämän perusta takapajulla olevissa maissa on perinpohjaisesti muutettu, niin näiden ennakkoluulojen kuoleminen tulee olemaan pakostakin sangen hidasta. Tästä johtuu kaikkien maiden itsetietoisen kommunistisen köyhälistön velvollisuus suhtautua erikoisella huolellisuudella ja erikoisella varovaisuudella kansallisten tunteiden jätteisiin pidempiä aikoja sortoa kärsineissä maissa ja kansakunnissa ja samoin myös velvollisuus tehdä vissejä myönnytyksiä mainitun epäluottamuksen ja mainittujen ennakkoluulojen nopeamman hävittämisen tarkoituksessa. Ilman vapaaehtoista pyrkimystä liittoon ja yhtenäisyyteen köyhälistön ja sittemmin kaikkien maiden ja koko maailman kansojen työtätekevien joukkojen taholta ei kapitalismin voittamista voi menestyksellä suorittaa.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Täyteteesit

1. Yksi tärkeimpiä III:n Internatsionalen II:n kongressin kysymyksiä on tarkoin määritellä se vuorovaikutus, mikä on Kommunistisen Internatsionalen ja vallankumouksellisen liikkeen välillä poliittisesti sorretuissa maissa, joissa vallitsee kapitalistinen järjestelmä, kuten Intiassa ja Kiinassa. Maailmanvallankumous elää nyt aikaa, jolloin selvä käsitys tästä vuorovaikutuksesta on välttämätön. Suuri Europan sota ja sen seuraukset ovat selvästi osottaneet, että maailmankapitalismin keskittymisen vuoksi ovat ei-europalaisten sorrettujen maiden kansanjoukot erottamattomasti kytketyt Europan köyhälistöliikkeeseen. Tämä ilmeni sodan aikana esim. siirtomaiden sota- ja lukuisten työläisjoukkojen lähettämisessä rintamalle.

Europan kapitalismi ammentaa todellisuudessa itselleen enemmän voimia siirtomaaomistuksistaan kuin europalaisista teollisuusmaistaan. Pysyäkseen pystyssä täytyy sillä olla hallittavanaan suuret siirtomaat ja niiden laajat alueet riistomahdollisuuksia varten. Englanti, imperialismin etuvarustus, on jo vuosisadan ajan kärsinyt liikatuotannosta. Ilman laajoja siirtomaa-alueita, jotka ovat välttämättömiä tavaravaihdolle ja samalla tuottavat raaka-aineita, olisi Englannin kapitalistinen järjestys jo aikoja sitten luhistunut oman painonsa alla Tehdessään satoja miljoonia Aasian ja Afrikan asukkaita orjiksi pitää se samalla porvariston vallassa Englannin köyhälistöä.

Siirtomaista saatu ylivoitto on nykyisen kapitalismin päälähde. Europan köyhälistölle onnistuu kapitalistisen järjestelmän kukistaminen vain silloin, kun tämä lähde lopullisesti kuivuu. Kapitalistiset maat yrittävät palauttaa ennalleen, eikä suinkaan ilman menestystä, järkähtäneen asemansa laajalla ja voimaperäisellä ihmistyön ja siirtomaiden luonnollisten rikkauksien riistolla. Siirtomaaväestön riistämisen kustannuksella kykenee Europan imperialismi tarjoamaan Europan työläisylimystölle koko joukon almuja eli korvausta. Samalla kun Europan imperialismi koettaa toiselta puolen alentaa kotimaan köyhälistön elintasoa siten, että se tuottaa maahan siirtomaiden työväestön halvimmalla työvoimalla valmistamia tarveaineita, on porvaristo toiselta puolen valmis uhraamaan kotimaassa saatavan lisävoiton, kunhan se vaan voi saada yhtä paljon lisävoittoa siirtomaista.

Siirtomaiden eroaminen ja köyhälistövallankumous emämaissa tulee kukistamaan kapitalistisen järjestyksen Europassa. Kommunistisen Internatsionalen täytyy siis laajentaa toiminta-aluettaan. Kommunistisen Internatsionalen täytyy olla läheisessä yhteydessä niiden voimien kanssa, jotka nykyään työskentelevät imperialismin kukistamiseksi poliittisesti ja taloudellisesti sorretuissa maissa. Näiden molempien voimien yhteistyö on välttämätöntä, jos mieli maailmanvallankumouksen täydellisesti menestyä.

Kommunistinen Internatsionale on maailman vallankumouksellisen köyhälistön keskitetty tahto. Sen tehtävänä on koko maailman työväenluokan järjestäminen kukistamaan kapitalistista järjestystä ja levittämään kommunismia. Kolmas Internatsionale on sotainen yksikkö, jonka tulee yhdistää kaikkien maailman maiden kumoukselliset voimat. Porvarillisen kulttuurin läpitunkema ja pienen politikoitsijaryhmän johtama toinen Internatsionale ei ole riittävästi arvioinut siirtomaakysymyksen tärkeyttä. Sille ei ollut olemassa mitään maailmaa Europan ulkopuolella. Se ei tunnustanut kumousliikkeen yhteistyön välttämättömyyttä Europassa ja muissa maanosissa. Sensijaan, että olisivat moraalisesti ja aineellisesti tukeneet siirtomaiden vallankumous- liikettä, muuttuivat II:n Internatsionalen jäsenet itse imperialisteiksi. Itämaiden kansoille keinotekoisesti tyrkytetty ulkomainen imperialismi on epäilemättä estänyt näiden yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen sekä riistänyt heiltä mahdollisuuden päästä sille kehitysasteelle, mikä on saavutettu Europassa ja Amerikassa, kiitos imperialistisen politiikan, joka on pyrkinyt estämään siirtomaiden teollista kehitystä; varsinainen alku-asukasköyhälistö on syntynyt vasta viimeaikoina.

Paikallinen hajanainen kotiteollisuus on jättänyt paikan imperialististen maiden keskitetylle tehdasteollisuudelle. Tästä johtuu, että suuren osan väestöstä on ollut pakko ruveta maanviljelykseen ja raaka-aineitten maasta kuljettamiseen. Toiselta puolen on havaittavissa nopeaa maaomistuksen keskittymistä suurtilallisten — kapitalistien ja valtion käsiin, mikä seikka suuresti edistää maattomien talonpoikien luvun lisääntymistä. Siirtomaa- väestön suunnaton enemistö elää sorronalaisuudessa. Tämän politiikan vuoksi saa kansanjoukoissa potenssi- tilassa[25]) oleva vastustushenki ilmauksensa ainoastaan sangen harvalukuisen, sivistyneen keskisäädyn kautta Ulkomainen sorto estää alituisesti sosiaalisen elämän vapaata kehitystä; siksi täytyy vallankumouksen ensi askeleena olla tämän sorron poistaminen. Siirtomaiden taistelun tukeminen vieraan isäntävallan lopettamiseksi ei siis merkitse alkuasukasporvariston natsionalististen pyrkimysten hyväksymistä, vaan tien avaamista siirtomaiden köyhälistön vapautumiselle.

Voidaan panna merkille kaksi liikettä, jotka päivä päivältä yhä enemmän loitonevat toisistaan. Toinen näistä on porvarillis-demokraattinen natsionalistinen liike, jonka ohjelmana on poliittinen riippumattomuus kapitalistisen järjestyksen vallitessa; toinen on köyhien ja pimeiden talonpoikien sekä työläisten taistelu, mikä tarkottaa vapautumista kaikesta riistosta.

Ensinmainittu liike yrittää, ja usein menestyksellä, kontrolleerata jälkimäistä; Kommunistisen InternatsionaIen täytyy taistella moista kontrollia vastaan ja edistää siirtomaiden työväenjoukkojen luokkatietoisuuden kehittämistä. Näin ollen vallankumouksen ensimäisenä askeleena siirtomaissa tulee olla vieraan kapitalismin kukistaminen. Tärkein ja välttämättömin tehtävä kumminkin on talonpoikien ja työläisten kommunistisen järjestön perustaminen, jotta voisi heitä johtaa vallankumoukseen ja neuvostovallan perustamiseen. Täten tulevat takapajulla olevien maiden kansanjoukot liittymään kommunisteihin, ei kapitalistisen kehityksen kautta, vaan siten, että heidän luokkatietoisuutensa kehittyy edistyneenpien maiden tietoisen köyhälistön johdon alaisena.

Vapautusliikkeen perustus, sen todellinen voima ei siirtomaissa anna sitoa itseään porvarillis-demokraattisten natsionalistien ahtaisiin kehyksiin. Useimmissa siirtomaissa on jo olemassa järjestettyjä vallankumouksellisia puolueita, jotka työskentelevät läheisessä yhteydessä työväenjoukkojen kanssa. Kommunistisen Internatsionalen on asetuttava siirtomaiden vallankumouksellisen liikkeen yhteyteen näiden puolueiden ja ryhmien välityksellä, sillä ne suorittavat työväenluokan etujoukon tehtävää. Nykyään ne eivät vielä ole lukuisia, mutta kumminkin johtaen joukkoja mukanaan vallankumoukseen, ne ovat joukkojen tahdon ilmaisijoita.

Eri imperialististen maiden kommunistipuolueiden on työskenneltävä läheisessä yhteydessä siirtomaiden köyhälistöpuolueiden kanssa ja niiden kautta osotettava aineellista ja siveellistä tukea vallankumousliikkeelle yleensä.

Aluksi ei vallankumous siirtomaissa ole mitään kommunistista kumousta; jos kumminkin kommunistiset etujoukot alunpitäen astuvat niiden johtoon, saatetaan kumoukselliset joukot oikealle tielle, jolla ne, vähin erin saatuaan vallankumouksellista kokemusta, saavuttavat asetetun päämäärän. Olisi kokonaan virhe yrittää ratkaista maakysymystä puhtaasti kommunististen periaatteiden mukaan. Vallankumouksen ensi asteella on siirtomaissa seurattava puhtaasti pikkuporvarillisen ohjelman reformivaatimuksia, esim. maan jakaminen j. n. e. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että johto siirtomaissa olisi jätettävä porvarillisten demokraattien käsiin. Päinvastoin täytyy kommunistipuolueiden harjoittaa tarmokasta valistustyötä kommunismin aatteiden hyväksi ja ensimäisen mahdollisuuden tarjoutuessa perustaa työväen- ja talonpoikain neuvostoja. Nämä neuvostot tulevat työskentelemään samoin kuin kapitalistisesti kehittyneiden maiden neuvostotkin kapitalistisen järjestyksen lopulliseksi kukistamiseksi yli koko maailman.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistisen Internatsionaalen päätöslausee ja ohjesääntö. II.

Hyväksytty Kommunistisen Internatsionaalen 2:ssa kongressissa heinäk. 17 p.–elok. 8 p. 1920

 

Kommunistisen Internatsionaalen päätehtävistä

1. Kansainvälisen kommunistisen liikkeen kehityksessä nykyhetkellä on merkittävää, että kaikissa kapitalistisissa maissa on vallankumouksellisen proletariaatin, parhaille edustajille täysin selvinnyt Kommunistisen Internatsionalen tärkeimmät perusajatukset, nimittäin kysymykset proletariaatin diktatuurista ja neuvostovallasta, ja että he ovat mitä suurimmalla innostuksella asettuneet Kommunistisen internatsionalen puolelle. Vieläkin tärkeämpi ja kantavampi askel eteenpäin on se että kaikkialla mitä laajimpien joukkojen keskuudessa, ei ainoastaan kaupunkiproletariaatin vaan myös maatyöläisten edistyneemmän osan keskuudessa ilmenee täysin selvänä ehdoton myötätuntoisuus näitä tärkeimpiä perusajatuksia kohtaan.

Toiselta puolen käy ilmi kaksi virhettä tai heikkoutta tässä tavattoman nopeasti kasvavassa kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä. Kovin vakava virhe, joka uhkaa suunnattomalla välittömällä vaaralla proletariaatin vapausasian saavutuksia, on siinä, että osa toisen internatsionalen vanhoista johtajista ja vanhoista puolueista osaksi puolittain tiedottomasti antavat peräksi joukkojen vaatimuksille ja toivomuksille, osaksi, turvatakseen johtavan asemansa porvariston asiamiehinä ja apulaisina työväenliikkeen keskuudessa, selittävät olevansa ilman muuta jopa aivan heti valmiit liittymään Kolmanteen Internatsionaleen samalla kun he kuitenkin itse teossa, koko käytännöllisessä toiminnassaan puolue- ja poliittisen toiminnan aloilla pysyvät toisen internatsionalen asteella. Sellainen asiaintila on tykkänään sietämätön, sillä se johtaa suorastaan joukkojen rappeuttamiseen, ehkäisee voimakkaan kommunistisen puolueen syntymistä ja kehittymistä, vähentää kunnioitusta Kolmatta Internatsionalea kohtaan, ja uhkaa samanlaisen petoksen toistumisella kuin oli Unkarin sosialidemokraattien petos, jotka kaikessa kiireessä antoivat kastaa itsensä kommunisteiksi. Toinen paljo vähemmän merkitsevä virhe, joka pikemminkin on liikkeen kasvamisesta johtuva sairaus, on pyrkimys »radikalismiin», vasemmistolaisuuteen, joka johtaa väärään arviointiin puolueen merkityksen ja tehtäväin suhteen luokkaan ja joukkoon nähden, sekä ymmärtämättömyyteen vallankumouksellisen kommunistin velvollisuuteen nähden työskennellä porvarillisessa parlamentissa ja taantumuksellisissa ammattiliitoissa.

Kommunistien velvollisuus on olla salaamatta liikkeensä heikkouksia, niitä avoimesti arvostella, päästäksemme niistä nopeammin ja perinpohjaisemmin. Tätä varten on välttämätöntä selvästi määritellä »proletariaatin diktatuurin» ja »neuvostovallan» käsitteitten sisältö, erittäinkin käytännöllisen kokemuksen pohjalla. Toisekseen on osotettava, mitä on ja täytyy olla kaikissa maissa se välttämätön valmistustyö, jonka kautta nuo tunnuslauseet toteutetaan. Kolmanneksi on osotettava tiet ja keinot liikkeemme vahinkojen korjaamiseksi.

 

I. Proletariaatin diktatuurin ja neuvostovallan olemus

2. Sosialismin (kommunismin ensi asteen) voitto kapitalismista vaatii proletariaatin ainoana todella vallankumouksellisena luokkana toteuttamaan seuraavat kolme tehtävää:

Ensimäinen: On kukistettava riistäjät ja ennen kaikkea porvaristo, riistäjäin taloudellinen ja poliittinen pääedustaja, se on muserrettava, sen vastarinta kukistettava ja tehtävä mahdottomiksi kaikki sen yritykset pääoman ikeen ja palkkaorjuuden takaisin palauttamiseksi.

Toiseksi. On temmattava mukaan ei ainoastaan koko proletariaatti tai sen valtavan suuri enemmistö, vaan myös koko työtätekevien ja pääoman riistämien köyhälistöläisten joukko, ja johdettava se proletariaatin vallankumouksellisen etujoukon, kommunistisen puolueen jälestä. Valistettava, järjestettävä, kasvatettava, totutettava se kuriin tavattoman tuimassa ja armottoman kovassa taistelussa riistäjiä vastaan. Temmattava kaikissa kapitalistisissa maissa tämä väestön valtava enemmistö pois porvariston riippuvaisuudesta sekä saatava se käytännöllisen kokemuksen kautta luottamaan proletariaatin ja sen vallankumouksellisen etujoukon johtavaan merkitykseen.

Kolmanneksi. On neutralisoitava ja tehtävä vahingottomaksi se välttämätön heilahteleminen porvariston ja proletariaatin välillä, porvarillisen demokratian ja neuvostovallan välillä, mitä ilmaisee pikkuliikkeenharjottajain luokka maataloudessa, teollisuudessa ja kaupassa, luokka, joka kaikissa edistyneissä maissa on vielä sangen lukuisa, vaikkei se muodostakaan väestön enemmistöä Samoin on neutralisoitava tuota luokkaa vastaavien henkisen työn tekijäin, konttorityöntekijäin y. m. s. heilahtelemiset.

Ensimäinen ja toinen tehtävä ovat itsenäisiä tehtäviä, jotka vaativat kumpikin omat erikoiset toimintaotteensa suhtautuessa sekä riistäjiin että riistettyihin Kolmas tehtävä johtuu kahdesta ensinmainitusta, vaatien ainoastaan taitavaa, oikeaan aikaan osuvaa joustavaa, mainittujen kahden ensimäisen tehtävän yhteensovittamista; riippuen niistä kongreettisista oloista, missä kukin heilahtelemistapaus sattuu.

3. Se tosiasiallinen tila koko maailmassa, mikä ennen kaikkea edistyneimmissä, mahtavimmissa, valistuneimmissa ja vapaimmissa kapitalistisissa maissa on syntynyt militarismin, imperialismin, siirtomaitten ja heikompien maitten ryöstön, imperialistisen maailmanteurastuksen ja Versaillesin »rauhan» kautta, se tila pakottaa hylkäämään kaiken ajatuksen kapitalistien rauhallisesta alistumisesta riistettyjen enemmistötahdon alaisuuteen, hylkäämään kaiken ajatuksen rauhallisesta reformistisesta siirtymisestä sosialismiin. Sellaisen ajatuksen hautoja on ei ainoastaan aito poroporvarillinen pässinpää, vaan vieläpä suoranainen työläisten pettäjä, kapitalistisen palkkaorjuuden koristelija ja totuuden salaaja. Tämä totuus on siinä, että kaikkein valistunein ja demokraattisinkaan porvaristo ei enää nykyisin jätä käyttämättä mitään petosta ja rikosta eikä kauhistu miljoonainkaan työläisten ja talonpoikain teurastamista, pelastaakseen tuotannonvälineitten yksityisomistuksensa. Ainoastaan porvariston väkivaltainen kukistaminen, sen omaisuuden takavarikoiminen, koko porvarillisen valtiokoneiston tuhoaminen ylhäältä alas asti — parlamenttaarisen, oikeudellisen, sotilaallisen, virkakuntaisen, hallinnollisen, kunnallisen koneiston tuhoaminen — vaarallisimpain ja uppiniskaisimpain riistäjien perinpohjaiseen karkoittamiseen tai silmälläpidon alaiseksi asettamiseen saakka, sen ankaraan vartioimiseen saakka, sen suunnitteleman vastarinnan ja kapitalistisen palkkaorjuuden palauttamisyritysten kukistaminen — ainoastaan sellaiset toimenpiteet voivat taata koko riistäjäluokan ehdottoman kurissapitämisen.

Kapitalismin ja porvarillisen demokratian koristelemisena ja työläisten pettämisenä ilmenee toiselta puolen toisen internatsionalen vanhain puolueitten ja vanhain johtajain märehtimä käsitys, että muka työtätekevien ja riistettyjen enemmistö kapitalistisen orjuuden alaisena ja porvariston ikeen alla — joka ilmenee tavattoman monissa muodoissa, ja sitäkin tehokkaampana ja samalla julmempana ja säälimättömämpänä, mitä sivistyneempi asianomainen maa on — että muka tuo enemmistö noissa oloissa kykenisi luomaan itselleen täydellisen sosialistisen katsomuksen selvyyden ja sosialistisen vakaumuksen ja luonteen lujuuden. Todellisuudessa työtätekevien ja riistettyjen laajimpain kerrosten valistaminen, kasvatus ja järjestäminen proletariaatin vaikutuksen ja johdon alaisuudessa, niitten vapauttaminen itsekkyydestä, hajanaisuudesta sekä yksityisomistuksen aikaansaamista paheista ja heikkouksista, niitten kohoaminen vapaitten työläisten vapaaksi liitoksi — todellisuudessa kaikki se voi tapahtua sitte vasta kun proletariaatin etujoukko koko tämän ainoan vallankumouksellisen luokan tai sen enemmistön tukemana kukistaa riistäjät, painaa ne allensa, vapauttaa riistetyt orjan asemastansa ja parantaa huomattavasti riistettyjen elinehdot omaisuutensa menettäneitten kapitalistien kustannuksella Se on siis mahdollista vasta tuossa kaikkein kärjistyneimmän luokkataistelun varsinaisessa vaiheessa.

4. Jotta saavutettaisiin voitto kapitalismista, on välttämätöntä oikea molemminpuolinen suhde johtavan kommunistisen puolueen, vallankumouksellisen luokan, proletariaatin ja joukkojen, s. o. kaikkien työtätekevien ja riistettyjen paljouden välillä. Ainoastaan kommunistinen puolue, jos se on tositeolla vallankumouksellisen luokan etujoukko, jos siihen sen parhaat edustajat kuuluvat, jos se on kokoonpantu täysin tietoisista ja uhrautuvista kommunisteista, jotka ovat valistuneet ja terästyneet sitkeitten vallankumoustaistelujen kokemuksen kautta, jos tämä puolue on ymmärtänyt sitoa itsensä erottamattomasti luokkansa koko elämän kanssa ja sen kautta myös koko riistettyjen joukon kanssa ja saavuttaa tämän luokan ja tämän joukon täydellisen luottamuksen — ainoastaan sellainen puolue kykenee johtamaan proletariaattia armottomimmassa ratkaisevassa viime taistelussa kaikkia kapitalismin mahteja vastaan. Toiselta puolen kykenee proletariaatti ainoastaan sellaisen puolueen johdolla kehittämään täyteen voimaansa koko vallankumouksellisen puserruksensa sekä hävittämään tuon pakosta ilmenevän tylsämielisyyden ja osittain myös vastahakoisuuden, mikä ilmenee kapitalismin turmeleman työväenylimystön pienessä vähemmistössä, kuten vanhoissa ammattiyhdistys- ja osuuskauppajohtajissa j. n. e. — kehittämään täyteen mittaan koko voimansa, joka kapitalistisen yhteiskunnan taloudellisen rakenteen vuoksi on suunnattomasti suurempi kuin sen numerollinen suuruus väestömäärään nähden. Viimein voi ainoastaan jo tosiasiallisesti porvariston ja porvarillisen valtiokoneiston ikeestä vapautettu joukko, s. o koko työtätekevien ja riistettyjen paljous, saavutettuaan mahdollisuuden riistäjistään vapaana järjestyä neuvostoihinsa, kehittää ensi kerran historian kuluessa täyteen voimaansa koko miljoonien kapitalismin sortamain ihmisten tarmon ja alotekyvyn. Vasta sitte kun neuvosto on tullut ainoaksi valtiokoneistoksi, voidaan toteuttaa koko riistettyjen joukon todellinen osanotto hallintoon, mistä joukosta itse asiassa jää valistuneimmankin ja vapaimmankin porvarillisen demokratian vallitessa hallinnon osanoton ulkopuolelle yhdeksänkymmentäyhdeksän osaa sadasta. Ainoastaan neuvostoissa alkaa riistettyjen joukko todellisesti omasta käytännöllisestä kokemuksestaan eikä kirjoista, oppia, mitenkä on suoritettava sosialistinen rakennustyö, mitenkä on luotava uusi yhteiskunnallinen kuri ja vapaitten työläisten vapaa liitto.

 

II. Millainen on proletariaatin diktatuurin viipymätön ja kaikkialle ulottuva valmistus

5. Nykyinen hetki kansainvälisen kommunistisen liikkeen kehityksessä on merkillepantava siinä suhteessa, että proletariaatin valmistuminen diktatuurinsa toteuttamiseen ei vielä kaikkein useimmissa kapitalistisissa maissa ole loppuunsuoritettu, eipä usein edes vielä lainkaan järjestelmällisesti alettu. Siitä ei seuraa, että proletaarinen vallankumous kaikkein läheisimmässä tulevaisuudessa olisi mahdoton. Se on täysin mahdollinen, sillä koko taloudellinen ja poliittinen asema on tavattoman täynnä äkillisen leimahtamisen sytykkeitä ja aiheita. Toinen vallankumouksen ehto, paitsi proletariaatin valmistumista, nimittäin yleinen kriisitilanne kaikissa hallitsevissa ja kaikissa porvarillisissa puolueissa, on myöskin jo olemassa. Mutta sanotusta seuraa, että kommunististen puolueitten nykyhetken tehtävä on jouduttaa vallankumousta kiihoittamatta sitä kuitenkaan esiin keinotekoisilla keinoilla ennen kuin on tapahtunut sen riittävä valmistus. Mutta proletariaatin valmistusta vallankumoukseen täytyy edistää teon kautta. Toiselta puolen pakottavat yllämainitut tapaukset useitten sosialististen puolueitten historiassa johtamaan huomion siihen, että proletariaatin diktatuurin »tunnustaminen» ei jää ainoastaan pelkiksi sanoiksi.

Kommunististen puolueitten päätehtävä kansainvälisen proletaarisen liikkeen näkökannalta on sen vuoksi nykyhetkellä hajallaolevien kommunististen voimain yhdistäminen, kommunistisen puolueen luominen jokaiseen maahan (tai jo olevan puolueen lujittaminen ja uudistaminen) tehdäksemme kymmenkertaiseksi työn proletariaatin valmistamiseksi valtiovallan valloitukseen ja sen valloituksen juuri proletariaatin diktatuurin muodossa. Proletariaatin diktatuuria tunnustavain ryhmien ja puolueitten tavanmukainen sosialistinen työ on sellaisenaan vielä kaukana siitä perusteellisesti uudistetusta valmistustyöstä, mikä ainoastaan voidaan katsoa kommunistiseksi ja proletaarisen diktatuurin aattohetken tehtäviä vastaavaksi.

6. Proletariaatin valloitettua valtiollisen vallan ei sen luokkataistelu porvaristoa vastaan sillä ollenkaan ole loppunut, vaan se tekee päinvastoin tuon taistelun erittäin laajentuneeksi, kärjistyneeksi ja säälimättömäksi. Kaikki työväenliikkeen ryhmät, puolueet ja aktiiviset osanottajat, jotka joko osittain tai täydellisesti ovat reformismin, »keskustan» y. m. kannalla, astuvat äärimmilleen kärjistyneen taistelun johdosta joko porvariston puolelle taikka horjuvien joukkoon taikka sitte (mikä on vaarallisinta) joutuvat voittoisan köyhälistön epäluotettavain ystäväin joukkoon. Sen vuoksi proletariaatin diktatuurin valmistus vaatii ei ainoastaan voimaperäisempää taistelua reformistien ja »keskustamiesten» pyrkimyksiä vastaan vaan myöskin erästä tämän taistelun luonteen muutosta. Taistelu ei voi rajoittua noitten pyrkimysten virheellisyyden paljastamiseen, vaan täytyy myös järkähtämättömästi ja armottomasti paljastaa jokainen työväenliikkeen henkilö, joka noita pyrkimyksiä osoittaa, sillä muuten ei proletariaatti voi tietää kenen kanssa se käy ratkaisevaan taisteluun porvaristoa vastaan. Tämä taistelu on sen laatuista, että joka hetki voidaan rauhallinen arvostelu korvata aseellisella arvostelulla — ja myöskin korvataan kuten kokemus osoittaa. Kaikki epäjohdonmukaisuus tai heikkous reformisteiksi tai »keskustalaisiksi» osoittautuneitten paljastamisessa merkitsee sitä, että sen kautta suoranaisesti lisätään porvariston taholta uhkaavaa vastavallankumouksen vaaraa, porvariston, joka huomenna on käyttävä vastavallankumouksensa hyväksi sitä, mikä tänään lyhytnäköisistä henkilöistä näyttää ainoastaan »teoreettiselta mielipiteen eroavaisuudelta».

7. Erittäinkään ei saa rajottua kaiken proletariaatin ja porvariston yhteistoiminnan tavanmukaiseen periaatteelliseen kieltämiseen. »Vapauden» ja »yhdenvertaisuuden» yksinkertainen puolustaminen tuotannonvälineitten yksityisomistuksen vallitessa muuttuu proletariaatin diktatuurin aikana — joka ei koskaan kykene yksityisomaisuutta yhdellä iskulla täydellisesti lakkauttamaan

porvariston kanssa tapahtuvaksi »yhteistoiminnaksi», joka suoranaisesti työväenluokan valtaa horjuttaa. Sillä proletariaatin diktatuuri merkitsee valtion — koko valtiovallan koneiston — avulla tapahtuvaa riistäjien jatkuvaa ja yhä tehoisampaa »orjuuttamista» lakkauttamalla heidän riistämisensä ja sortamisensa, sekä omistajien (s. o. sellaisten jotka ovat itsellensä henkilökohtaisesti kahmineet yhteiskunnallisen työn kautta luotuja tuotannonvälineitä) »ei-tasa-arvoisiksi» tekemistä omistamattomiin verrattuna. Se mikä ennen proletariaatin voittoa näyttää vain »demokratian» kysymyksessä esiintyvältä teoreettiselta mielipiteen eroavaisuudelta, muuttuu huomenna, voiton jälkeen välttämättä aseilla ratkaistavaksi kysymykseksi. Senpä vuoksi onkin joukkojen alustavakin valmistaminen proletariaatin diktatuurin toteuttamiseksi mahdotonta — jos ei »keskustalaisia» ja »demokratian puolustajia» vastaan käytyä taistelua perusteitaan myöten muuteta toisenluontoiseksi

8. Proletariaatin diktatuuri on köyhälistön porvaristoa vastaan käymän luokkataistelun ratkaisevin vallankumouksellinen muoto. Tämä taistelu voi olla vain silloin voitokasta, jos proletariaatin valtava enemmistö on vallankumouksellisen etujoukkonsa takana. Senpä vuoksi proletariaatin diktatuurin valmistaminen vaatii ei ainoastaan kaiken reformismin porvarillisen luonteen valaisemista, kaikkien tuotannonvälineitten yksityisomistusta puolustavan demokratian puoltajain paljastamista, ei ainoastaan kaikkien niitten pyrkimysten leimaamista, jotka työväenliikkeen sisäpuolella todellisuudessa puolustavat porvariston asiaa — vaan vaatii proletariaatin diktatuurin valmistaminen vieläkin tehokkaampaa menettelyä — vanhojen johtajien korvaamista kommunisteilla ehdottomasti kaikilla proletaarisen järjestymisen aloilla, ei ainoastaan poliittisissa vaan myöskin ammatillisissa, osuustoiminnallisissa, sivistyksellisissä y. m. järjestöissä. Mitä pitkäaikaisempi, täydellisempi ja lujempi jossakin maassa on porvarillisen demokratian herruus ollut, sitä enemmän on porvariston sellaisille paikoille onnistunut sijoittaa johtajiksi miehiä, joita se itse on kasvattanut, läpitunkenut katsomuksillaan ja ennakkoluuloillaan ja sangen usein ne vielä itselleen ostanutkin joko välillisesti tai välittömästi. On välttämätöntä sata kertaa kovakouraisemmin kuin tähän asti karkottaa nämä työväenylimystön tai porvarillistuneitten työläisten edustajat kaikista paikoistaan ja korvata ne vaikkapa aivan kokemattomilla työläisillä, kun ne vaan ovat siteissä riistettyjen joukkojen kanssa ja nauttivat niitten luottamusta taistelussa riistäjiä vastaan. Proletariaatin diktatuuri on tekevä tarpeelliseksi sellaisen kokemattomain työläisten nimittämisen vastuunalaisimmille paikoille valtiossa, muuten on työväenhallituksen valta voimaton ja joukkojen kannatusta vailla.

9. Proletariaatin diktatuuri merkitsee sitä, että kaikki työtätekevät ja riistetyt, joita kapitalistien luokka on orjuuttanut, polkenut, sortanut, pelolla alistanut, hajoittanut ja pettänyt, että kaikki ne työtätekevät ja riistetyt tulevat mitä täydellisimmin sen ainoan luokan johdettaviksi, jota sellaiseen johtavaan tehtäväänsä on koko kapitalismin historia valmistanut. Sen vuoksi täytyy proletariaatin diktatuurin valmistaminen alkaa kaikkialla ja viipymättä menetellen m. m. seuraavaan tapaan:

Poikkeuksetta kaikissa varsinaisesti proletaarisissa järjestöissä, liitoissa, yhdistyksissä, mutta sitte myös ei-proletaarisissa työtätekeväin ja riistettyjen joukkojen järjestöissä (poliittisissa, ammatillisissa, sotilaallisissa, osuustoiminnallisissa, sivistyksellisissä ja urheilu-yhdistyksissä y.m.), täytyy muodostaa kommunistien ryhmiä tai soluja, pääasiallisesti julkisia mutta myös salaisia viimemainitut ovat pakollisia joka tapauksessa, missä on odotettavissa järjestöjen hajoitus ja niitten jäsenten vangitseminen tai karkotus. Ja on näitten ryhmien ja solujen, kiinteästi toistensa yhteydessä ja puoluekeskukseen sidottuina, kokemuksiansa vaihtaen, harjoitettava agitatsiooni-propaganda-organisatsioonityötä, sukeltautuen päättävästi kaikille julkisen elämän aloille ja kaikkiin työtätekevien joukkojen toimialoihin ja ryhmiin. Ja on niitten tämän monipuolisen työn kautta järjestelmällisesti kasvatettava itseänsä ja myös puoluetta, luokkaa ja joukkoja.

Tällöin on tavattoman tärkeätä laatia koko työtä varten yksityiskohtainen työsuunnitelma ja sitä kehittää. Yhdeltä puolen tämä koskee johtajia tai vastuunalaisia edustajia, jotka askel askeleelta ovat toivottomasti turmeltuneet poroporvarillisissa ja imperialistisissa ennakkoluuloissaan. Nämä johtajat täytyy säälimättömästi paljastaa ja karkottaa työväenliikkeestä. Toiselta puolen tämä koskee joukkoja, jotka erittäinkin imperialistisen teurastussodan jälkeen ovat enimmäkseen taipuisat ottamaan huomioonsa ja hyväksymään opin proletariaatin herruudesta ainoana pelastuksena kapitalistisesta orjuudesta. Täytyy oppia astumaan esiin joukkojen tykö erittäin kärsivällisesti ja varovaisesti, voidakseen ymmärtää näitten joukkojen erikoisominaisuudet, jokaisen kerroksen, jokaisen ammatin psykologian erikoispiirteet j. n. e.

10. Erittäinkin eräs kommunistinen ryhmä tai solu ansaitsee puolueen taholta mitä tehokkainta huomiota ja huolenpitoa, nimittäin parlamenttiryhmä, s. o. niitten puoluejäsenten ryhmä, jotka ovat edustajina porvarillisissa edustuslaitoksissa (ennenkaikkea valtion, mutta sitten myös paikkakuntain, kuntain y.m. edustuslaitoksissa). Yhdeltä puolen on juuri näillä puhujalavoilla erikoisen tärkeä merkitys mitä laajimpain takapajuisten tai poroporvarillisten ennakkoluulojen täyttämäin työtätekeväin joukkojen silmissä. Sen takia täytyy kommunistien juuri näiltä puhujalavoilta alaskäsin harjoittaa propaganda-agitatsiooni- ja järjestötyötä ja selittää joukoille sitä seikkaa, minkä takia Venäjällä porvarillisen parlamentin hajoittaminen yleisen neuvostokongressin kautta oli lainmukaista (ja omalla ajallansa tulee niinikään kussakin maassa olemaan lainmukaista). Toiselta puolen on koko porvarillisen demokratian historia etenkin edistyneissä maissa tehnyt parlamentin puhujalavasta yhden varsinaisimmista näyttämöistä tavattomia veijaritekoja varten, kansan pettämistä varten poliittisissa ja finanssiasioissa, onnenonkimista ja työtätekevien petkuttamista ja sortamista varten. Sen vuoksi on täysin oikeutettua vallankumouksellisen proletariaatin parhaitten edustajain hehkuva viha parlamenttia kohtaan. Sen vuoksi täytyy kommunististen puolueitten ja kaikkien Kolmannen Internatsionalen puolueitten menettelyn parlamenttiryhmiänsä kohtaan olla aivan erityisen ankaraa — erittäinkin, jos eivät nämä puolueet ole syntyneet vanhoista puolueista repeämisen ja vanhoja puolueita vastaan käytyjen pitkällisten ja sitkeitten taistelujen kautta, vaan siten, että vanha puolue on (useinkin vaan näennäisesti) siirtynyt uusiin poliitisiin asemiin. Parlamenttaariset ryhmät täytyy näet täydellisesti alistaa puolueen keskuskomitean täydellisen kontrollin ja määräysvallan alaisuuteen, niihin on otettava jäseniksi etupäässä vallankumouksellisia työläisiä, parlamenttaarikkojen puheita on mitä huomaavaisemmin eriteltävä puoluelehdistössä ja puoluekokouksissa kommunistiselta näkökannalta, edustajia on komennettava agitatsioonityöhön joukkojen keskuudessa, näistä ryhmistä on erotettava kaikki edustajat, jotka ilmaisevat toisen internatsionalen pyrkimyksiä j. n. e.

11. Yksi pääsyistä, mikä kehittyneissä kapitalistisissa maissa vaikeuttaa vallankumouksellista työväenliikettä, on se, että niissä siirtomaaomistuksen ja finanssipääoman ylimääräisten voittojen takia on pääoman onnistunut erottaa erilleen pienenä vähemmistönä olevasta työväenylimystöstä suhteellisesti laaja ja pysyväinen kerros, joka nauttii parhaita palkkaetuja ja on enimmäkseen hengeltään ahtaan ammattikunnallinen, täynnä poroporvarillisia ja imperialistisia ennakkoluuloja. Se on toisen internatsionalen, reformistien ja keskustalaisten» todellinen yhteiskunnallinen »tuki», ja nykyhetkellä on se samalla melkein porvariston yhteiskunnallinen päätuki. Mitkään esityötkään proletariaatin valmistamiseksi porvariston kukistamiseen eivät ole mahdolliset ilman hellittämätöntä, järjestelmällistä laajaa, avointa taistelua tätä kerrosta vastaan, joka epäilemättä — kuten kokemus on jo täysin osoittanut — antaa proletariaatin voiton jälkeen melkoisesti aineksia porvarillisiin valkokaarteihin. Kaikkien Kolmanteen Internatsionaaleen liittyneitten puolueitten täytyy mihin hintaan tahansa toteuttaa tunnuslause: »syvemmälle joukkojen keskuuteen»,»kiinteämpään yhteyteen joukkojen kanssa», jolloin joukoilla on käsitettävä koko työtätekevien ja pääoman riistämien paljoutta, erittäinkin niitä, jotka ovat vähimmin järjestyneet ja valistuneet, pahimmin sorretut ja järjestöön vaikeimmin liitettävät.

Proletariaatti on vain sikäli vallankumouksellinen, kun se ei sulkeudu ahtaisiin ammattikuntarajoihin, sikäli, kun se julkisen elämän kaikissa ilmauksissa ja kaikilla aloilla toimii koko työtätekevän ja riistetyn joukon johtajana — ja sen on mahdoton toteuttaa diktatuuriansa, ellei se ole valmis ja kykenevä voiton takia mitä suurimpiin uhrauksiin. Tässä suhteessa on sekä periaatteellinen että käytännöllinen merkitys kokemuksella Venäjältä, missä proletariaatti ei olisi voinut toteuttaa diktatuuriansa ja saavuttaa yleistä kunnioitusta ja luottamusta koko työtätekevän joukon taholta, jos ei se olisi antanut suurimpia uhreja ja kärsinyt enemmän nälkää kuin kaikki muut tämän joukon kerrokset vallankumouksen, sodan ja maailmanporvariston saarron raskaimpina aikoina.

Erittäinkin on täydellinen ja itseuhrautuva kannatus kommunistisen puolueen ja koko edistyneen proletariaatin taholta tarpeen, kun on kysymys laajasta myrskyävästä joukkolakkoliikkeestä, joka yksinänsä kykenee todellisesti herättämään pääoman ikeen alla olevat joukot, ne saattamaan liikkeelle, valistamaan ja järjestämään ne, samoin kasvattamaan niissä horjumattoman luottamuksen vallankumouksellisen proletariaatin johtajatoimeen. Ilman tätä valmistusta on proletariaatin diktatuuri mahdoton. Eikä missään tapauksessa saa Kolmanteen Internatsionaleen liittyneissä puolueissa sietää sellaisia henkilöitä, jotka ovat valmiit julkisesti vastustamaan lakkoa kuten Kautsky Saksassa, Turati Italiassa. Tämä koskee luonnollisesti vielä suuremmassa määrin ammatillisia ja parlamenttaarisia johtajia, jotka ehtimiseen pettävät työläisiä, antamalla niille lakkokokemuksista reformismin eikä vallankumouksen opetuksen, esim. Jouhaux Ranskassa, Gompers Amerikassa, J. H. Thomas Englannissa.

12. Kaikissa maissa, jopa vapaimmissa, »laillisimmissa» ja »rauhallisimmissakin» (tarkoittaen luokkataistelun heikointa kärjistymistä) on jo täysin kypsynyt se aikakausi, jolloin jokaiselle kommunistiselle puolueelle on ehdottomasti tarpeellista järjestelmällisesti yhdistää laillinen ja laiton työ, laillinen ja laiton järjestö. Sillä kaikkein valistuneimmissa ja vapaimmissakin maissa järkähtämättömimmänkin» porvaris-demokraattisen järjestyksen vallitessa, ovat hallitukset jo valheellisista ja petollisista selityksistään huolimatta alkaneet järjestelmällisesti laatia salaisia listoja kommunisteista, ryhtyneet loppumattomiin rikkomaan omaa perustuslakiaan, puolisalaisesti ja salaisesti tukeakseen valkokaartilaisia ja murhatakseen kommunisteja kaikissa maissa, salaisesti valmistamaan kommunistien vangitsemisia, salakuljettamaan provokaattoreita kommunistien riveihin j. n. e. Ainoastaan taantumuksellisimmat poroporvarit miten koreilla »demokraattisilla» ja »rauhanystävällisillä» korulauseilla ne itsensä verhoavatkaan, ainoastaan sellaiset voivat kieltää tätä tosiasiaa tai sen aiheuttamaa välttämätöntä johtopäätöstä: Että kaikkien laillisten kommunististen puolueitten on viivyttelemättä muodostettava laittomia järjestöjä laittoman työn järjestelmälliseksi harjottamiseksi ja täydelliseksi valmistumiseksi sitä hetkeä varten; jolloin porvarilliset vainot puhkeavat. Erittäin tärkeä on laiton työ armeijan, laivaston ja poliisin keskuudessa, sillä tuon suuren imperialistisen teurastus- sodan jälkeen on porvaristo alkanut pelätä kansanarmeijaa, joka on avoin talonpojille ja työläisille ja porvaristo on alkanut yleensä kaikin mahdollisin keinoin salateitä muodostaa sellaisia joukko-osastoja, joissa miehistö on varmoista porvareista kokoonpantu ja jotka ovat erityisesti varustetut viimeistellyllä tekniikalla.

Toisaalta on myös välttämätöntä, että ei missään tapauksessa rajoituta ainoastaan laittomaan työhön vaan myös toteutetaan laillista, voittaen tässä suhteessa kaikki vaikeudet, ja perustaen mitä erilaatuisimmilta ja, jos välttämätöntä, yhtenään vaihtuvilla nimityksillä laillisia lehtiä ja laillisia järjestöjä. Niin menettelevät laittomat kommunistiset puolueet Suomessa, Unkarissa, osaksi Saksassa, Puolassa, Lätissä j n. e. Niin täytyy myös »Maailman Teollisuustyöläisten» (I. W. W:n) menetellä Amerikassa, niin on vielä pakko menetellä kaikkien laillisten kommunististen puolueitten, jos yleiset syyttäjät saavat päähänsä alkaa vainota Kommunistisen Internatsionalen päätösten y. m. perusteella.

Laittoman ja laillisen työn yhdistämisen ehdotonta periaatteellista välttämättömyyttä eivät määrää ainoastaan proletariaatin diktatuurin nykyisen aattokauden erikoisolot, vaan myöskin se, että on välttämätöntä porvaristolle osoittaa, että ei ole eikä voi olla mitään alaa ja työkenttää, mitä eivät kommunistit valloittaisi. Mutta ennen kaikkea sen välttämättömyyden määrää se seikka, että kaikkialla on proletariaatin laajoja kerroksia ja vielä enemmän ei-proletaarisia työtätekeviä ja riistettyjä joukkoja, jotka vielä luottavat porvarillis-demokraattiseen laillisuuteen, ja joitten saaminen vallankumoukselliseen vakaumukseen on meille kovin tärkeätä.

13. Varsinkin työväenlehdistön asema edistyneimmissä kapitalistisissa maissa osoittaa erityisen havainnollisesti sekä porvarillisen demokratian tarjoaman vapauden ja yhdenvertaisuuden koko valheellisuuden että myös sen seikan, miten välttämätöntä on järjestelmällisesti yhdistää laillinen ja laiton työ. Sekä voitetussa Saksassa että voitokkaassa Amerikassa käytetään porvariston valtiokoneiston koko mahti ja sen finanssikuninkaitten kaikki kepposet, ryöstääkseen työläisiltä heidän lehtensä. Niitten toimittajia vainotaan oikeuksissa ja vangitaan, jopa palkattujen salamurhaajien avulla tapetaan, samaten kielletään postinkuljetus, evätään paperi j. n. e. Samalla on päivälehdelle tarpeellinen uutisainehisto porvarillisten sähkösanomatoimistojen käsissä, ja ilmoitukset, joita vailla suuri lehti ei kannata, ovat kapitalistien »vapaasti» käytettävissä. Niin ryöstää porvaristo vallankumoukselliselta proletariaatilta sen lehdistön petoksella sekä pääoman ja porvarillisen herruuden voimalla.

Sitä vastaan taistellakseen täytyy kommunistien luoda uusi aikakauslehden muoto joukkolevitystä varten työläisten keskuudessa. Ensiksi lailliset julkaisut, jotka, merkitsemättä itseään kommunistisiksi ja juttelematta suhteestaan kommunistiseen puolueeseen, oppisivat käyttämään hyväksi pienimpiäkin laillisuuden mahdollisuuksia, kuten bolsheviikit tekivät tsaarin aikana vuoden 1905 jälestä. Toiseksi laittomat lehdet, vaikkapa pienemmätkin ja epäsäännöllisesti ilmestyvät, joita kuitenkin työläiset kirjapainojen avulla jäljentävät (salaisesti, taikka jos liike on voimakas, niin painojen vallankumouksellisella valtaamisella), ja jotka antavat proletariaatille vapaita vallankumouksellisia tiedotuksia ja vallankumouksellisia tunnussanoja.

Ilman joukkoja mukaansa tempaavaa taistelua kommunistisen lehdistön vapauden puolesta on proletariaatin diktatuurin valmistus mahdotonta.

 

III. Kommunistiseen Internatsionaaleen liittyneiden tai siihen haluavien puolueitten poliittisen linjan suoristaminen ja kokoonpanon uudistaminen

14. Yleispätevän ja mitä tarkimman kuvan proletariaatin valmistumisasteesta toteuttamaan diktatuuriansa maailmantalouden ja maailmanpolitiikan kannalta tärkeimmissä maissa, antaa se seikka, että vaikutusvaltaisimmat toisen internatsionalen puolueet — Ranskan Sosialistinen puolue, Saksan Riippumattomien sosialidemokraattien puolue, Englannin Riippumaton Työväenpuolue, Amerikan Sosialistinen puolue — ovat eronneet keltaisesta internatsionalesta ja päättäneet ehdollisesti liittyä Kolmanteen Internatsionaleen. Se osoittaa, ettei ainoastaan etujoukko, vaan myös vallankumouksellisen proletariaatin enemmistö on tapausten kulun vakuuttamana alkanut tulla meidän puolellemme. Nyt on pääasia se, että ymmärretään tämä ylitulo tehdä täydelliseksi ja tulokset turvata kestävästi, organisatoorisesti, että se voi pitkin linjaa tapahtua ilman pienintäkään viivytystä.

15. Koko mainittujen puolueitten toiminta (joihin mahdollisesti on lisättävä myös Sveitsin Sosialistinen puolue) — osoittaa, ja jokainen noitten puolueitten aikakausjulkaisu vahvistaa sen havainnollisesti, ettei tuo toiminta ole vielä kommunistista, ja että se usein törmää suorastaan vastakkain Kolmannen Internatsionalen perus-periaatteiden kanssa, nimittäin proletariaatin diktatuurin ja neuvostovallan tunnustamisessa porvarillisen demokratian asemesta.

Siksi on kommunistisen Internatsionalen toinen kongressi päättänyt, ettei se pidä mahdollisena hyväksyä heti näitten puolueitten liittymistä; että se vahvistaa sen vastauksen, minkä III Internatsionalen Toimeenpaneva Komitea on antanut Saksan »riippumattomille» ; että se ilmaisee olevansa halukas neuvottelemaan jokaisen puolueen kanssa, joka eroaa toisesta internatsionalesta ja tahtoo lähestyä kolmatta; että se myöntää sellaisten puolueitten edustajille neuvottelevan äänen kaikissa kongresseissaan ja konferensseissaan; ja viimein, että se hyväksyy näitten ja samanlaisten puolueitten täydellisen yhtymisen Kommunistiseen Internatsionaleen seuraavilla ehdoilla:

1) On julkaistava kaikki Kommunistisen Internatsionalen ja sen Toimenpanevan Komitean päätökset kaikissa puolueen aikakausjulkaisuissa.

2) Ne on käsiteltävä kaikissa puolueen ryhmien tai paikallisjärjestöjen erikoiskokouksissa.

3) Näitten käsittelyjen jälkeen on kutsuttava puolueen ylimääräinen kongressi ottaakseen tulokset selville. Tämän kongressin täytyy kutsua kokoon mahdollisimman pian ja viimeistään neljän kuukauden kuluessa Kommunistisen Internatsionalen toisen kongressin jälkeen.

4) Puolue on puhdistettava kaikista aineksista, jotka jatkavat toimintaa toisen internatsionalen hengessä.

5) Kaikkien puolueen aikakauslehtien on siirryttävä poikkeuksetta kommunististen toimittajain käsiin.

6) Puolueitten, jotka nyt tahtovat liittyä Kommunistiseen Internatsionaleen, mutta jotka eivät vielä ole jyrkästi hyljänneet vanhaa menettelytapaansa, on ennakolta pidettävä huolta siitä, että kaksi kolmasosaa keskuskomiteansa ja tärkeimpien keskuslaitostensa jäsenistä ovat tovereita, jotka jo ennen toista kongressia julkisesti ovat esiintyneet Kolmanteen Internatsionaleen liittymisen puolesta. Poikkeuksia voidaan tehdä ainoastaan III Internatsionalen Toimeenpanevan Komitean suostumuksella.

7) Puolueesta täytyy erottaa ne jäsenet, jotka hylkäävät Kommunistisen Internatsionalen julkaisemat ehdot ja teesit. Sama koskee ylimääräisen kongressin jäseniä.

Kolmannen Internatsionalen toinen kongressi antaa Toimeenpanevan Komitean tehtäväksi ottaa mainitut ja samallaiset puolueet muodollisesti Kolmanteen Internatsionaleen, kun se ensin on ottanut selville, että nämä ehdot todella on täytetty ja puoluetyön luonne on tullut kommunistiseksi.

16. Mitenkä nykyisin mainittujen ja samanlaisten puolueitten vastuunalaisilla paikoilla vähemmistönä olevain kommunistien on meneteltävä, siitä on Kommunistisen Internatsionalen toinen kongressi päättänyt, että katsoen joukkojen vallankumouksellisen hengen nykyiseen nopeaan kehitykseen, ei ole toivottavaa kommunistien eroaminen mainituista puolueista niin kauvan kuin heille on mahdollista työskennellä näissä puolueissa proletariaatin diktatuurin ja neuvostovallan tunnustamiseksi sekä arvostella noihin puolueisiin vielä jääneitä opportunisteja ja keskustalaisia. Joka kerta kun keskustapuolueen vasen siipi on kyllin vahva ja kommunistisen liikkeen kehitys sitä vaatii, voidaan erota kokonaispuolueesta ja muodostaa kommunistinen puolue.

Samalla III Internatsionalen toinen kongressi asettuu sille kannalle, että Englannissa kommunistiset tai kommunismille myötätuntoiset ryhmät ja järjestöt liittyvät »Työväenpuolueeseen» (Labour Party), vaikka tämä kuuluukin toiseen internatsionaleen. Sillä niin kauvan kun tämä puolue sallii siihen kuuluville järjestöille nykyisen arvosteluvapautensa ja propaganda-, agitatsiooni- ja järjestötyövapauden proletariaatin diktatuurin ja neuvostovallan puolesta, niin kauvan kuin tämä puolue luonteeltaan on kaikkien työväenluokan ammattiyhdistysjärjestöjen yhteenliittymä, täytyy kommunistien ehdottomasti tehdä kaikkensa, jopa mennä visseihin kompromisseihin, jotta heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa mitä laajimpiin työläiskerroksiin, paljas- taakseen niitten opportunistiset johtajat korkeammilta ja joukoille paremmin näkyviltä puhujalavoilta, jouduttaakseen valtiollisen vallan siirtymistä porvariston varsinaisilta edustajilta »kapitalistiluokan työläisluutnanteille», ja viimein särkeäkseen nopeasti joukkojen viimeisetkin harhakuvitelmat tässä suhteessa.

17. Mitä tulee Italian Sosialistiseen puolueeseen, tunnustaa Kommunistisen Internatsionalen toinen kongressi, että tuon puolueen kongressissa Bolognassa viime vuonna tehty ohjelman tarkastus muodostaa erittäin tärkeän kohdan tiellä kommunismiin ja että Turinin ryhmän puolueneuvostolle jättämä ja »L'Ordine Nuovo -lehdessä 3. p:nä toukok. 1920 julkaistu ehdotus vastaa kaikkia 3. Internatsionalen periaatteita. Kongressi kehottaa Italian Sosialistista puoluetta ensi kongressissaan, joka kokoontuu omien sääntöjen ja III Internatsionalen asettamien yleisten liittymisehtojen mukaisesti, käsittelemään mainittu ehdotus ja kaikki Kommunistisen Internatsionalen toisen kongressin päätökset erittäinkin mitä tulee ammattiliittojen parlamenttiryhmään ja puolueen ei-kommunistisiin aineksiin.

18. III Internatsionalen toinen kongressi katsoo vääriksi ne näkökannat puolueen suhteesta luokkaan ja joukkoon sekä ilmenevän taipumattomuuden kommunistisen puolueen työhön porvarillisessa parlamentissa ja taantumuksellisimmissa ammattiliitoissa, mitkä väärät näkökannat ovat nimenomaan erittäinkin toisen kongressin päätöksille vastakkaiset, ja mitä näkökantoja täydellisimmin on puolustanut »Saksan Kommunistinen työväenpuolue» samoin »Sveitsin Kommunistinen puolue», Kommunistisen Internatsionalen itäeuropalaisen sihteeristön lehti »Kommunismi» Wienissä ja muutamat hollantilaiset toverit, edelleen muutamat englantilaiset kommunistiset järjestöt esim. »Sosialistinen työväenliitto» y. m., samoin kuin »Maailman Teollisuustyöläiset» (I. W. W.) Amerikassa ja Shop Stewarts komiteat Englannissa y. m.

Siitä huolimatta pitää II Int. 2. kongressi mahdollisena ja toivottavana viipymättä liittää Kommunistiseen

Internatsionaleen ne näistä järjestöistä, jotka eivät vielä ole tehneet virallista liittymistä. Sillä tässä tapauksessa, erittäinkin mitä tulee »Maailman Teollisuustyöläisiin» (I. W. W.) Amerikassa ja Australiassa sekä Shop Stewardeihin Englannissa, ovat nämä syvästi proletaarisia joukkoliikkeitä, jotka perimmältä pohjaltaan pääasiallisesti ovat Kommunistisen Internatsionalen oleellisimpien periaatteiden pohjalla. Sellaisissa järjestöissä selittää parlamenttityötä koskevat väärät näkökannat täysin vallankumouksellisten ja joukkoihin sidottujen proletaarien poliittinen kokemattomuus, eikä se johdu porvaristosta polveutuneitten johtajain toiminnasta ja näitten perimmältä pohjalta pikkuporvarillisista, jopa usein anarkistisista katsomuksista.

Sen tähden kehottaa 3. Int. 2. kongressi kaikkia kommunistisia järjestöjä ja ryhmiä anglosaksilaisissa maissa, vaikkapa I. W. W. ja Shop Steward eivät heti yhtyisikään Kolmanteen Internatsionaleen, harjoittamaan näitä järjestöjä kohtaan mitä ystävällisimpäin suhteitten politiikkaa, lähentymään niitä ja niille myötätuntoisia joukkoja, ja kaikkien vallankumousten ja erittäinkin kolmen venäläisen vallankumouksen 20 vuosisadalla antamain kokemusten mukaisesti selvittelemään ystävällisesti näitten yllämainittujen katsomusten virheellisyys eikä luopumaan uusista yrityksistä näitten järjestöjen yhteensulattamiseksi yhdeksi ainoaksi kommunistiseksi puolueeksi.

19. Tämän kanssa yhteydessä johtaa kongressi kaikkien toverien huomioon erittäinkin romanisissa ja anglosaksilaisissa maissa siihen, että anarkistien keskuudessa sodan jälkeen koko maailmassa on käynnissä syvä muutos kysymyksessä proletariaatin diktatuurin ja neuvostovaltaan suhtautumisesta. Tällöin on juuri proletaaristen ainesten keskuudessa, jotka enimmäkseen on anarkismiin ajanut täysin oikeutettu viha toisen internatsionaalen puolueitten opportunismia ja reformismia vastaan, huomattavissa varsin oikea käsitys proletariaatin diktatuurin ja neuvostovallan periaatteista. Tämä käsitys leviää sitä enemmän, mitä paremmin ne tutustuvat Venäjän, Suomen, Unkarin, Lätin, Puolan ja Saksan kokemuksiin.

Siksi pitää kongressi kaikkien toverien velvollisuutena voimiensa mukaan tukea joukkoproletaaristen ainesten siirtymistä anarkismista Kolmannen Internatsionalen puolelle. Kongressi selittää, että todella kommunististen puolueitten työn menetys on mitattavissa m. m. sillä, mikäli niille on onnistunut vetää puolellensa anarkismista kaikki todella proletaariset ainekset.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Pääsyehdot Kolmanteen Internatsionaaleen

Kommunistisen Internatsionalen ensimäisessä kongressissa ei asetettu tarkkoja ehtoja Kolmanteen Internatsionaleen liittymiselle. Siihen hetkeen saakka, jolloin ensimäinen kongressi kutsuttiin koolle, oli useimmissa maissa ainoastaan kommunistisia suuntia ja ryhmiä.

Toisenlaisissa olosuhteissa kokoontui Kommunistisen Internatsionaalen toinen kongressi. Nykyään ei useimmissa maissa ole ainoastaan kommunistisia virtauksia ja suuntia, vaan myöskin kommunistisia puolueita ja järjestöjä.

Kommunistisen Internatsionalen puoleen kääntyvät nyt yhä useammin sellaiset puolueet ja ryhmät, jotka vielä äskettäin kuuluivat Toiseen Internatsionaleen, mutta jotka nyt haluavat liittyä Kolmanteen Internatsionaleen, vaikka ne itse asiassa eivät ole tulleet kommunistisiksi. Toinen Internatsionale on lopullisesti murtunut. Välipuolueet ja »keskustan» ryhmät, jotka huomaavat Toisen Internatsionalen täydellisen mahdottomuuden, koettavat lähestyä yhä voimakkaammaksi tulevaa Kolmatta Internatsionalea. He toivovat samalla kuitenkin voivansa säilyttää sellaisen »autonomian», joka tarjoaa heille mahdollisuuden toteuttaa aikaisempaa opportunistista tai keskustapolitiikkaansa. Kommunistinen Internatsionale tulee tavallansa muotiin.

Muutamien keskustan johtavien ryhmien halu liittyä Kolmanteen Internationaleen on välillisenä todisteena siitä, että Kommunistinen Internatsionale on vallannut koko maailman luokkatietoisen työväestön suuren enemmistön myötätunnon ja että sen voimakkuus päivä päivältä kasvaa yhä suuremmaksi.

Kommunistista Internatsionalea uhkaa vississä oloissa vaara, että sitä rämettävät nuo epävakaiset, puoleen ja toiseen huojuvat ryhmät, jotka eivät vielä täydellisesti ole heittäneet mielestään Toisen Internatsionalen aatteita.

Sitäpaitsi jää muutamiin suuriin puolueihin (Italiassa. Ruotsissa, Norjassa, Jugoslaviassa y. m.), joissa enemmistö on kommunismin kannalla, huomattava reformistinen ja sosialipasifistinen sivusta, joka ainoastaan odottaa tilaisuutta jälleen kohottaakseen päätään, aloittaakseen köyhälistön vallankumouksen aktivisen saboteerauksen ja sen kautta auttaakseen porvaristoa ja toista internatsionalea.

Ei yhdenkään kommunistin ole unohdettava Unkarin neuvostotasavallan antamia oppeja. Unkarin kommunistien sulautuminen yhteen n. s. »vasemmisto»-sosialidemokraattien kanssa on tullut Unkarin köyhälistölle kalliiksi.

Tämän johdosta katsoo Kommunistisen Internatsionalen toinen kongressi välttämättömäksi asettaa täysin tarkat uusien puolueitten vastaanottoehdot ja kehottaa puolueita, jotka jo on otettu jäseniksi Kommunistiseen Internationaleen, noudattamaan niille asetettuja velvollisuuksia.

Kommunistisen Internatsionalen toinen kongressi asettaa seuraavat ehdot kuulumisille Kommunistiseen Internatsionaleen:

1) Kaiken propagandan ja agitatsionin on oltava luonteeltaan täydellisesti kommunistista ja vastattava Kolmannen Internatsionalen ohjelmaa ja kaikkia päätöksiä. Luotettavien kommunistien on toimitettava kaikkia puolueen käsissä olevia äänenkannattajia, kommunistien, jotka ovat todistaneet uskollisuutensa köyhälistön asialle. Köyhälistön diktatuurista ei ole puhuttava yksinkertaisesti kuin jostain tavanmukaisesti ulkoaopitusta kaavasta, vaan on se niin selitettävä, että sen välttämättömyys jokaiselle yksinkertaiselle työläiselle, työläisnaiselle, sotilaalle ja talonpojalle käy selväksi jokapäiväisessä elämässä tapahtuvista tosiasioista, joita on järjestelmällisesti päivä päivältä seurattava sanomalehdistöstämme ja hyväkseen käytettävä.

Sekä aikakaus- että päivittäiset lehdet ynnä kaikki puolueen kustannusliikkeet on täydellisesti asetettava puolueen keskuskomitean alaisiksi, katsomatta siihen, onko puolue kokonaisuudessaan mainitulla hetkellä laillinen vaiko laiton. Ei ole sallittava, että kustannusliikkeet käyttävät väärin autonomiaansa ja noudattavat politiikkaa, joka] ei täydellisesti vastaa puolueen politiikkaa.

Sanomalehdistön palstoilla, kansankokouksissa, ammattiyhdistyksissä ja kulutusosuuskunnissa — kaikkialla, mihin Kolmannen Internationalen kannattajat pääsevät, on välttämätöntä järjestelmällisesti ja sydämettömästi leimata polttomerkillä ei ainoastaan porvaristoa, vaan myöskin heidän kätyreitään, kaikenkarvaisia reformisteja.

2) Jokaisen järjestön, joka haluaa liittyä Kommunistiseen Internatsionaleen, on säännöllisesti ja suunitelmanmukaisesti poistettava kaikista työväenliikkeen enemmän tai vähemmän vastuunalaisista tehtävistä (puoluejärjestöistä, sanomalehtien toimituksista, ammattiliitoista, eduskuntaryhmistä, osuuskunnista, kunnanvaltuustoista y. m.) reformistiset ja keskusta-ainekset ja asetettava niiden tilalle luotettavia kommunisteja, välittämättä siitä, että väliin tulee alussa vaihtaa kokeneita toimitsijoita rivityöläisiin.

3) Melkein kaikissa Euroopan ja Amerikan maissa saa luokkataistelu kansalaissodan käänteen. Sellaisten olosuhteitten vallitessa eivät kommunistit voi luottaa mihinkään porvarilliseen laillisuuteen. Heidän velvollisuutensa on kaikkialla luoda rinnakkainen laiton järjestökoneisto, joka ratkaisevalla hetkellä auttaa puoluetta täyttämään velvollisuutensa vallankumousta kohtaan. Kaikissa maissa, missä kommunisteilla piiritys- tilanteen tai poikkeuslainsäädännön takia ei ole mahdollisuutta koko työtään laillisesti suorittaa, on ehdottomasti välttämätöntä, että laillinen ja laiton toiminta yhteensidotaan.

4) Kommunististen aatteiden levittämisvelvollisuuteen kuuluu erikoisesti velvollisuus harjoittaa tehokasta järjestelmällistä propagandatyötä sotajoukoissa. Jos tällainen toiminta on poikkeussäännösten rajoittama, on sitä harjoitettava laittomasti. Tällaisesta toiminnasta luopuminen olisi samaa kuin vallankumousvelvollisuuden pettäminen, eikä se vastaisi Kolmanteen Internatsionaleen kuulumista.

5) On välttämätöntä harjoittaa järjestelmällistä ja suunnitelmanmukaista agitatsionitoimintaa maaseudulla Työläisluokka ei kykene vahvistamaan voittoansa, ellei sillä ole takanansa edes osa maaseudun proletaareista ja köyhimmistä talonpojista sekä politiikkansa kautta saanut osaa muusta maaseudun väestöstä pysymään puolueettomana. Maaseudulla harjoitettava kommunistinen työ saa nykyään erittäin suuren merkityksen. Sitä on harjoitettava etupäässä kaupunkien ja maaseudun vallankumouksellisten, kommunististen työläisten avulla, jotka ovat yhteydessä maaseudun kanssa. Tällaisen työn laiminlyöminen tai sen jättäminen epäluotettaviin, puoliksi reformistisiin käsiin on samaa kuin köyhälistön vallankumouksen laiminlyöminen.

6) Jokainen puolue, joka haluaa kuulua Kolmanteen Internatsionaleen, on velvollinen paljastamaan sekä julkisen sosialipatriotismin että myöskin sosialipasifismin vääryyden ja tekopyhyyden; järjestelmällisesti osoitettava työläisille, että ilman kapitalismin kukistumista vallankumouksen kautta ei minkäänlainen kansainvälinen sovinto-oikeus, ei minkäänlaiset sopimukset sotavarustelujen rajoittamisesta eikä minkäälainen kansainliiton uudistaminen »demokraattiseen» suuntaan kykene pelastamaan ihmiskuntaa uusista imperialistisista sodista.

7) Puolueet, jotka haluavat kuulua Kolmanteen Internatsionaleen, ovat velvollisia täydellisesti rikkomaan välinsä reformistien ja »keskustalaisten» politiikan kanssa ja harjoittamaan puolueen jäsenten keskuudessa mitä laajimmalle ulottuvaa propagandaa tämän välien rikkomisen hyväksi. Ilman sitä ei ole minkäänlainen johdonmukainen, kommunistinen politiikka mahdollinen.

Kommunistinen Internatsionale vaatii ehdottomasti ja uhkavaatimuksen muodossa tällaisen eroamisen toteuttamista niin pian kuin suinkin. Kommunistinen Internatsionale ei voi sallia, että tunnetut opportunistit, joita nykyään edustavat Turati, Kautsky, Hilferding, Hillquit, Longuet, Mac Donald, Modigliani y.m., olisivat oikeutettuja lukeutumaan Kolmannen Internatsionalen jäseniksi. Se johtaisi ainoastaan siihen, että Kolmas Internatsionale olisi suuressa määrin kuolevan Toisen Internatsionalen kaltainen.

8) On välttämätöntä että, mitä tulee siirtomaihin ja sorrettuihin kansallisuuksiin, puolueet omaksuvat erittäin selvän kannan niissä maissa, joissa porvaristo pitää hallussaan siirtomaita ja sortaa muita kansallisuuksia. Jokainen puolue, joka haluaa kuulua Kolmanteen Internatsionaleen, on velvollinen säälimättömästi paljastamaan omien imperialistiensa juonet siirtomaissa, avustamaan jokaista vapausliikettä niissä, ei sanoilla vaan töillä, vaatimaan kotimaisten imperialistiensa karkottamista niistä siirtomaista, synnyttämään maansa työläisten sydämiin todellisen veljellisen suhteen siirtomaitten työtätekevään väestöön ja sorrettuihin kansallisuuksiin sekä harjoittamaan järjestelmällistä agitatsionityötä maansa sotajoukkojen keskuudessa jokaista sortotoimenpidettä vastaan, jota harjoitetaan siirtomaaväestön keskuudessa.

9) Jokaisen puolueen, joka haluaa kuulua Kolmanteen Internatsionaleen, täytyy harjoittaa järjestelmällistä ja väsymätöntä kommunistista toimintaa ammattiliittojen, työläis- ja liikeneuvostojen, kulutusosuuskuntien ja työläisten muiden joukkojärjestöjen keskuudessa. Näiden järjestöjen keskuuteen on järjestettävä kommunistisia ryhmiä, joitten yhtämittaisella ja väsymättömällä työllä tulee voittaa ammattijärjestöt y. m. kommunismin asian puolelle. Näiden ryhmien velvollisuutena on jokapäiväisessä työssään kaikkialla valvoa ja paljastaa sosialipatrioottien petollisuutta ja keskustan» epävakaisuutta. Kommunististen ryhmien täytyy olla täydellisesti alistetut kokonaispuolueen johdon alle

10) Jokaisen Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluvan puolueen täytyy käydä sitkeätä taistelua Amsterdamin keltaista ammattiliittoa vastaan. Niiden täytyy ammatillisesti järjestyneille työläisille selvästi ja painokkaasti osoittaa eroamisen välttämättömyys keltaisesta Amsterdamin Internatsionalesta. Niiden on kaikin keinoin koetettava tukea niiden punaisten ammattiliittojen muodostamaa kansainvälistä liittoa, jotka liittyvät Kommunistiseen Internatsionaleen.

11) Puolueitten, jotka haluavat kuulua Kolmanteen Internatsionaleen, on alistettava parlamenttiryhmiensä henkilöllinen kokoonpano tarkistuksen alaiseksi. Niistä on poistettava kaikki epäluotettavat ainekset. Parlamenttiryhmät on alistettava ei sanoissa, vaan käytännössä puolueitten keskuskomiteain alaisiksi, jokaiselta kommunistiselta parlamentin jäseneltä on vaadittava, että hänen koko toimintansa palvelee todella vallankumouksellisen propagandan ja agitatsioonin etuja.

12) Kolmanteen Internatsionaleen kuuluvat puolueet on rakennettava demokraattisen sentralismin periaatteelle. Nykyisessä kärjistyneen sisällissodan vaiheessa kykenee kommunistinen puolue täyttämään velvollisuutensa ainoastaan siinä tapauksessa, että se on organiseerattu mahdollisimman keskitetyllä tavalla, että siinä vallitsee raudankova sotilaalliseen kuriin asti menevä kuri ja että puolueen keskus puolueen jäsenten yleiseen luottamukseen nojaten on varustettu täydellisellä vallalla arvovallalla ja mitä pisimmälle menevillä valtuuksilla.

13) Kommunistipuolueiden niissä maissa, joissa kommunistit saavat laillisesti toimia, täytyy määrättyjen väliaikojen kuluessa toimeenpanna puhdistuksia (uusia jäsenten luetteloimisia) puoluejärjestöissä voidakseen järjestelmällisesti puhdistaa puolueensa siihen vastustamattomasti pesiytyneistä pikkuporvarillisista aineksista.

14) Joka puolueen, joka haluaa kuulua Kolmanteen Internatsionaleen, on julkisesti tuettava jokaista neuvostotasavaltaa sen taistelussa vastavallankumouksellisia voimia vastaan. Kommunistipuolueitten on harjoitettava järkkymätöntä propagandaa sotatarpeitten kuljetuksen estämiseksi neuvostovallan vihollisille; edelleen täytyy niiden kaikin keinoin harjoittaa laillista tai laitonta propagandaa työväen tasavaltojen kuristamiseksi lähetettyjen joukkojen keskuudessa j. n. e.

15) Puolueitten, jotka tähän asti vielä ovat säilyttäneet sosialidemokraattisen ohjelmansa, on mahdollisimman pian muutettava ohjelmansa ja, ottaen huomioon maansa erikoisolot, valmistettava uusi kommunistinen ohjelma sopusoinnussa Kommunistisen Internatsionalen päätösten kanssa. Jokaisen Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluvan puolueen ohjelma on alistettava Kommunistisen Internatsionalen vakinaisen kongressin tai Toimeenpanevan Komitean vahvistettavaksi. Siinä tapauksessa, että Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpaneva Komitea ei ole vahvistanut puolueen ohjelmaa, on asianomaisella puolueella oikeus vedota Kommunistisen Internatsionalen kongressiin.

16) Kaikki Kommunistisen Internatsionalen kongressin, samoinkuin myöskin Toimeenpanevan Komitean päätökset, ovat sitovia kaikkiin Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluviin puolueisiin nähden. Kärjistyneen kansalaissodan vaiheessa toimiva Kolmas Internatsionale on laskettava ankarammin keskitetylle pohjalle kuin Toinen Internatsionale. Tällöin on kommunistisen Internatsionalen ja Toimeenpanevan Komitean luonnollisesti kaikessa toiminnassaan otettava huomioonsa erilaiset olosuhteet, joissa yksityisten puolueiden on työskenneltävä ja taisteltava sekä tehtävä yleispätöisiä päätöksiä vain sellaisissa kysymyksissä, missä sellaiset päätökset ovat mahdollisia.

17) Tämän johdosta on kaikkien puolueiden, jotka haluavat kuulua Kommunistiseen Internatsionaleen, muutettava nimityksensä. Jokaisen puolueen, joka haluaa kuulua Kommunistiseen Internatsionaleen, nimenä on oltava: sen ja sen maan kommunistinen puolue (Kolmannen Kommunistisen Internatsionalen osasto). Nimikysymys ei ole ainoastaan muodollinen kysymys, vaan suuressa määrin suurmerkityksellinen poliittinen kysymys. Kommunistinen Internatsionale on julistanut päättävän sodan koko porvarillista maailmaa ja kaikkia keltaisia sosialidemokraattisia puolueita vastaan. On välttämätöntä, että jokainen yksinkertainen työläinen on täydellisesti selvillä kommunististen puolueitten ja vanhain virallisten »sosialidemokraattisten ja »sosialististen» puolueitten eroavaisuudesta, jotka viimemainitut puolueet ovat pettäneet työväenluokan lipun

18) Eri maitten johtavat puoluelehdet ovat velvoitetut julkaisemaan kaikki Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevan Komitean tärkeät viralliset asiakirjat.

19) Kaikki puolueet, jotka kuuluvat Kommunistiseen Internatsionaleen tai ovat pyytäneet päästä sen jäseniksi, ovat velvoitetut mahdollisimman pian, viimeistään neljän kuukauden kuluttua Kommunistisen Internatsionalen toisesta kongressista kutsumaan koolle ylimääräisen kongressin pohtimaan kaikkia näitä ehtoja. Tällöin on keskuskomiteoitten huolehdittava siitä, että kaikki paikallisjärjestöt tuntevat Kommunistisen Internatsionalen toisen kongressin päätökset.

20) Niiden puolueitten, jotka nyt ajattelevat yhtyä Kolmanteen Internatsionaleen, mutta jotka eivät ole radikaalisesti muuttaneet tähänastista taktiikkaansa, täytyy ennen yhtymistään Kolmanteen Internatsionaleen huolehtia siitä, että vähintään kaksi kolmasosaa puolueitten keskuskomiteain ja kaikkien tärkeitten keskuslaitosten jäsenistä on tovereita, jotka jo ennen Kommunistisen Internatsionalen toista kongressia ovat selvästi julkisuudessa kannattaneet puolueen yhtymistä Kolmanteen Internatsionaleen. Poikkeuksia myönnetään vain Kolmannen Internatsionalen Toimeenpanevan Komitean suostumuksella. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevalla Komitealla on oikeus tehdä poikkeuksia myöskin 7. pykälässä mainittuihin keskustan edustajiin nähden.

21) Ne puoluejäsenet, jotka periaatteessa hylkäävät Kommunistisen Internatsionalen asettamat velvotukset ja teesit, on puolueesta eroitettava.

Sama koskee nimenomaan ylimääräiseen kongressiin osaaottaneita edustajia.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistisen puolueen tehtävistä proletaarisessa vallankumouksessa

Maailman proletariaatin edessä on ratkaisevat taistelut. Me elämme nyt suoranaisesti kansalaissotien aikakautta. Ratkaiseva hetki lähenee. Melkein kaikissa maissa, missä löytyy huomattava työväenliike, on työväenluokan edessä sarja katkeroita taisteluja ase kädessä. Enemmän kuin koskaan ennen tarvitsee työväenluokka tiivistä järjestöä. Sitkeästi täytyy työväenluokan nyt valmistua näihin ratkaiseviin taisteluihin, lyömättä laimin hetkeäkään kalliista ajasta.

Jos työväenluokalla olisi Parisin Kommunin aikana (1871) ollut tiivis, vaikka vain pienikin kommunistinen puolue, niin olisi tuo Ranskan proletariaatin ensimäinen sankarillinen kapina ollut paljon voimakkaampi ja paljon erehdyksiä ja heikkouksia olisi voitu välttää. Taistelut, joita proletariaatin on nyt käytävä toisenlaisissa historiallisissa oloissa, tulevat olemaan työväenluokalle historiallisesti paljon kohtalokkaammat kuin vuonna 1871.

Sen vuoksi Kommunistisen Internatsionalen Toinen maailmankongressi kiinnittää koko maailman vallankumouksellisen työväen huomiota seuraaviin kohtiin:

1.Kommunistinen puolue on osa työväenluokasta, ja juuri sen etumaisin, luokkatietoisin ja siitä syystä vallankumouksellisin osa. Kommunistinen puolue muodostuu parhaitten, luokkatietoisten, uhrautuvimpain ja laajakatseisimpain työläisten valikoimisen tietä. Kommunistisella puolueella ei ole mitään koko työväenluokan eduista poikkeavia harrastuksia. Kommunistinen puolue eroaa koko työväenjoukosta siinä, että se pitää silmällä työväenluokan koko historiallista tietä sellaisenaan ja pyrkii kaikissa tuon tien käänteissä puolustamaan työväenluokan etuja kokonaisuudessaan, vaan ei minkään yksityisen ryhmän tai yksityisen ammatin etuja. Kommunistinen puolue on järjestöllis-poliittinen väline, jonka avulla työväenluokan etumaisin osa vie proletariaatin ja puoliproletariaatin kaikki joukot oikealle tielle.

2. Siihen hetkeen saakka, kun proletariaatti on valloittanut valtiovallan sekä kerta kaikkiaan lujittanut herruutensa ja turvannut sen porvarilliselta taantumukselta — siihen saakka on kommunistisen puolueen järjestyneissä riveissä ainoastaan työläisten vähemmistö. Vallan ottamiseen saakka ja ylimenoaikana voi kommunistisella puolueella suotuisissa oloissa olla jakamaton aatteellinen ja poliittinen vaikutusvalta kaikkiin väestön proletaarisiin ja puoliproletarisiin kerroksiin, mutta se ei voi niitä järjestöllisesti yhdistää riveihinsä. Vasta kun köyhälistön diktatuuri on porvariston käsistä riistänyt pois niin mahtavat vaikutusvälineet kuin sanomalehdistön, koulut, parlamentin, kirkon, hallintokoneiston j. n. e. ja vasta kun porvarillisen järjestelmän lopullinen häviö käy kaikille selväksi — vasta silloin alkavat kaikki tai melkein kaikki työläiset liittyä kommunistisen puolueen riveihin.

3. Käsitteitä puolue ja luokka täytyy mitä huolellisimmin varoa sekoittamasta toisiinsa. »Kristillisten» ja vapaamielisten ammattiyhdistysten jäsenet Saksassa, Englannissa ja muissa maissa ovat epäilemättä osa työväenluokkaa. Nuo vielä Scheidemannin, Gompersin ja kumpp. takana olevat enemmän tai vähemmän huomattavat työläispiirit ovat epäilemättä osia työväenluokasta. Visseissä historiallisissa oloissa on kyllä hyvinkin mahdollista, että työväenluokassa on varsin lukuisia taantumuksellisia kerroksia. Kommunismin tehtävänä ei ole soveltautua näitten jälellejääneitten työväenluokan osien tasolle, vaan sen tehtävänä on kohottaa koko työväenluokka kommunistisen etujoukkonsa tasolle. Näiden kahden käsitteen — puolueen ja luokan — sekottaminen voi johtaa mitä suurimpiin virheisiin ja sekasotkuun. Niinpä esim. on selvä, että huolimatta vissin työväenluokan osan mielialoista ja ennakkoluuloista imperialistisen sodan aikana olisi työväenpuolueitten pitänyt asettua mihin hintaan hyvänsä vastustamaan näitä mielialoja ja ennakkoluuloja, koska noitten puolueitten tuli edustaa proletariaatin historiallisia etuja, jotka vaativat proletaarisen puolueen julistamaan sodan sotaa vastaan.

Niinpä esim. imperialistisen sodan alkaessa v. 1914 kaikkien maitten sosialistipetturien puolueet, jotka tukivat »oman» maansa porvaristoa, vetosivat lakkaamatta siihen, että työväki tahtoi samaa. Ne unohtivat siinä, että vaikkapa niinkin olisi ollut, niin täytyy kuitenkin proletaarisen puolueen sellaisissa oloissa käydä vastustamaan työläisten enemmistön mielialaa ja kaikesta huolimatta puolustaa proletariaatin historiallisia etuja Samaten hylkäsivät 20. vuosisadan alussa Venäjän mensheviikit (n. s. ekonomistit) avoimen poliittisen taistelun tsaarivaltaa vastaan, koska muka työväenluokka kokonaisuudessaan ei ollut vielä kypsynyt ymmärtämään poliittista taistelua.

Samoin vetoavat yhä Saksan oikeistolaiset riippumattomat kaikessa keskeneräisyydessään siihen, että »joukot niin tahtovat» — ymmärtämättä sitä, että puolue on olemassa juuri sitä varten, että se käy joukkojen edellä ja osottaa niille tietä.

4. Kommunistinen Internatsionale on lujasti siinä vakaumuksessa, että toisen internatsionalen »sosialidemokraattisten» puolueitten romahdus ei millään muotoa voi merkitä proletariaatin puolueolojen romahdusta ylipäänsä. Köyhälistön diktatuurin suoranaisen taistelun aikakausi luo ilmoille proletariaatin uuden puolueen — kommunistisen puolueen.

5. Kommunistinen Internatsionale hylkää mitä jyrkimmin sen käsityksen, että proletariaatti voisi suorittaa vallankumouksen ilman itsenäistä poliittista puoluetta Jokainen luokkataistelu on poliittista taistelua. Tällä taistelulla, joka ehdottomasti muuttuu kansalaissodaksi, on päämääränä poliittisen vallan valloittaminen. Kuitenkaan ei voida poliittista valtaa muuten valloittaa, järjestää ja johtaa kuin poliittisen puolueen kautta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että proletariaatilla on johtajanansa järjestetty ja koeteltu puolue selvästi ilmaistuine tarkoitusperineen sekä selvästi laadittuine ohjelmineen lähimmistä toimenpiteistä sisä- ja ulkopolitiikan alalla, ainoastaan siinä tapauksessa muodostuu poliittisen vallan valloitus, ei tilapäiseksi välinäytökseksi, vaan lähtökohdaksi yhteiskunnan jatkuvalle kommunistiselle rakentamiselle proletariaatin toimesta.

Sama luokkataistelu vaatii samaten proletaarisen liikkeen eri muotojen (ammattiyhdistysten, kulutusyhdistysten, tehdaskomiteain, sivistystyön, vaalitoiminnan y. m.) yhden keskuksen alaiseksi yhdistämistä ja yhtenäistä johtoa.

Sellaisena yhdistävänä ja johtavana keskuksena voi olla vain poliittinen puolue. Kieltäytyminen sellaisen luomisesta ja lujittamisesta ja sen alle alistumisesta merkitsee kieltäytymistä proletariaatin yksityisten taisteluryhmien johdon yhtenäistyttämisestä, jotka ryhmät toimivat eri taistelupaikoilla. Proletariaatin luokkataistelu vaatii keskitettyä agitatsioonia, joka yhtenäiseltä näkökannalta valaisee taistelun eri kohtia ja kiinnittää proletariaatin huomion joka hetki määrättyihin, koko luokalle yhteisiin tehtäviin. Sitä ei voida suorittaa ilman poliittista keskusaparaattia, s. o. ulkopuolella poliittista puoluetta.

Vallankumouksellisten syndikalistien ja Maailman Teollisuustyöläisten liiton (I. W. W:n) harjottama propaganda itsenäisen työväen puolueen tarpeellisuutta vastaan merkitsee niinmuodoin tosiasiallisesti ainoastaan porvariston ja vastavallankumouksellisten »sosialidemokraattien» tukemista. Harjoittamalla propagandaa kommunistista puoluetta vastaan, jonka tahtovat tykkänään korvata ammattiyhdistyksillä tai joillakin muodottomilla »yleisillä» työväenliitoilla, joutuvat syndikalistit ja industrialistit olemaan liitossa avoimien opportunistien kanssa.

Venäjän mensheviikit saarnasivat muutaman vuoden 1905:den vallankumouksen tappion jälkeen n. s. työväenkongressin aatetta, jonka piti korvata työväenluokan vallankumouksellista puoluetta. Kaikenlaiset »keltaiset labouristit» samaa maata Englannissa ja Amerikassa saarnaavat nyt työläisille muodottomien työväenliittojen tai sekavien, ainoastaan parlamenttaaristen yhdistysten luomista varsinaisen poliittisen puolueen tilalle ja samaan aikaan harjottavat tykkänään porvarillista politiikkaa. Vallankumoukselliset syndikalistit ja industrialistit tahtovat taistella porvariston diktatuuria vastaan, mutta eivät tiedä kuinka. He eivät huomaa, että työväenluokka ilman itsenäistä poliittista puoluetta on vartalo ilman päätä.

Vallankumouksellinen syndikalismi ja industrialismi merkitsevät askelta eteenpäin ainoastaan toisen internatsionaalen vanhaan ummehtuneeseen ja vastavallankumoukselliseen aatepiiriin verrattuna. Mutta verrattuna vallankumoukselliseen marxilaisuuteen, s. o. kommunismiin, merkitsee syndikalismi ja industrialismi askelta taaksepäin. Saksalainen »vasemmistolaisen» kommunistisen työväenpuolueen perustamispäivänään huhtikuussa, että he luovat puolueen, mutta että se ei ole »mikään puolue vanhentuneessa mielessä», merkitsee aatteellista antautumista taantumuksellisille syndikalismin ja industrialismin katsomuksille.

Ainoastaan suurlakon kautta ja kädet ristissä, ei työväenluokka voi täydellisesti voittaa porvaristoa. Proletariaatin täytyy ryhtyä aseelliseen taisteluun. Joka on sen ymmärtänyt, sen täytyy myös käsittää, että siihen eivät riitä muodottomat työväenliitot, vaan tarvitaan järjestynyt poliittinen puolue.

Vallankumoukselliset syndikalistit puhuvat usein päättävän vallankumouksellisen vähemmistön suuresta merkityksestä. No, todella päättävä työväenluokan vähemmistö, joka on kommunistinen, joka tahtoo toimia, jolla on ohjelma, joka tahtoo järjestää joukkojen taistelua, se on juuri kommunistinen puolue.

6. Todellisen kommunistisen puolueen tärkein tehtävä on pysyä alituisesti mitä kiinteimmässä kosketuksessa proletariaatin mitä laajimpien kerrosten kanssa Sen saavuttaakseen täytyy kommunistien toimia sellaisissakin yhtymissä, jotka eivät ole puoluelaitoksia, vaan joissa kuitenkin on suuria proletaarikerroksia. Esim. sota-invaliidien järjestöt eri maissa, englantilaiset komiteat nimeltä kädet pois Venäjästä», proletaariset vuokralaisyhdistykset y. m. Erikoisen tärkeä on venäläinen esimerkki n. s. puolueettomista työläis- ja talonpoikais- konferensseista. Sellaisia konferensseja järjestetään melkein jokaisessa kaupungissa, kaupunginosassa ja maaseudulla. Näitten konferenssien edustajain vaaleihin ottavat osaa mitä laajimmat joukot myöskin takapajuisimmista työläisistä. Päiväjärjestyksessä on päivän polttavimmat kysymykset, ravintokysymys, asuntokysymys, sotilaalliset kysymykset, koulukysymys, päivän poliittiset tehtävät j. n. e. Kommunistit harjottavat näihin konferensseihin nähden mitä innokkaimmin vaikutustaan ja mitä suurimmalla menestyksellä puolueelle.

Kommunistit pitävät tärkeimpänä tehtävänään järjestelmällisen organisatooris-kasvatuksellisen työn näitten laajain työläisjärjestöjen keskuudessa, mutta jotta tämäkin työ voisi käydä menestyksellä, estääkseen vallankumouksellisen proletariaatin vihollisten valtaamasta puolelleen näitä laajoja työväenjärjestöjä, täytyy edistyneempäin kommunististen työläisten muodostaa oma itsenäinen kurin alainen kommunistinen puolue, joka lakkaamatta käy järjestyneenä edellä ja kykenee jokaisessa tapahtumain käänteessä ja kaikissa liikkeen muodoissa puoltamaan kommunismin yleisiä etuja.

7. Kommunistit eivät millään muotoa vältä työläisten »puolueettomia» joukkojärjestöjä, eivätkä pelästy silloinkaan, vaikka niillä on ilmeisesti taantumuksellinen luonne (keltaiset liitot, kristilliset liitot j. n. e). Kommunistinen puolue tekee alituiseen työtä näitten järjestöjen keskuudessa ja väsymättömästi vakuuttaa työläisille, että porvarit ja sen kätyrit pitävät työläisten keskuudessa tarkoituksella vireillä puolueettomuuden aatetta, johtaakseen työläiset pois järjestetystä taistelusta sosialismin puolesta.

8. Vanha, »Klassillinen» työväenliikkeen jako kolmeen muotoon, puolueeseen, ammattiyhdistysliikkeeseen ja osuustoimintaan on ilmeisesti yli-ikäinen. Proletaarinen vallankumous on Venäjällä luonut proletaarisen diktatuurin perusmuodon — neuvostot. Uusi jako, jota kohti kaikkialla kuljetaan on: 1) puolue, 2) neuvostot 3) tuotantoliitot (ammattiyhdistykset). Mutta myöskin työtä neuvostoissa samoin kuin vallankumouksellisissa tuotantoliitoissa täytyy alituiseen ja järjestelmällisesti proletariaatin puolueen, s. o. kommunistisen puolueen johtaa. Työväenluokan järjestetty etujoukko — kommunistinen puolue edustaa yhtäläisesti koko työväenluokan taloudellisen, poliittisen, samoin myös sivistyksellisen taistelun etuja, sen täytyy muodostua eläväksi hengeksi sekä tuotantoliitoissa että työväenneuvostoissa, samoin myös kaikissa proletaarisen järjestön muissakin muodoissa.

Neuvostojen syntyminen proletaarisen diktatuurin historialliseksi perusmuodoksi ei mitenkään vähennä kommunistisen puolueen johtoasemaa proletaarisessa vallankumouksessa. Kun Saksan »vasemmisto»-kommunistit (julistuksessaan Saksan köyhälistölle huhtik. 14 p:nä 1920, »Saksan Kommunistisen Työväenpuolueen» allekirjoittamana) selittivät, »että myöskin puolue yhä enemmän soveltautuu neuvostoajatukseen ja saa proletaarisen luonteen», niin on se sen aatteen sekapäinen tulkinta, että kommunistisen puolueen pitäisi liueta neuvostoihin ja ikäänkuin neuvostot voisivat korvata kommunistista puoluetta.

Tämä ajatus, on perusteeltaan väärä ja taantumuksellinen.

Venäjän vallankumouksen historiassa näimme kokonaisen aikakauden jolloin neuvostot marssivat proletaarista puoluetta vastaan ja tukivat porvariston asiamiesten politiikkaa. Sama on huomattu Saksassakin. Sama on mahdollista muissakin maissa.

Jotta neuvostot kykenisivät historialliseen tehtäväänsä, on päinvastoin välttämätöntä sellaisen voimakkaan kommunistisen puolueen olemassaolo, joka ei yksinkertaisesti »soveltaudu» neuvostoihin, mutta pystyisi ratkaisevalla tavalla myötävaikuttamaan niitten politiikkaan, estämään niitten itsensä »soveltautumisen» porvaristoon ja valkokaartilaiseen sosialidemokratiaan ja neuvoston kommunistisen ryhmän kautta ottamaan neuvostot kommunistisen puolueen hinausköyteen.

Joka tekee kommunistiselle puolueelle ehdotuksen »soveltautua» neuvostoihin, joka sellaisessa soveltautumisessa näkee puolueen »proletaarisen luonteen» vahvistumisen, se tekee sekä puolueelle että neuvostoille karhunpalveluksen eikä käsitä puolueen eikä neuvostojen merkitystä. »Neuvostoaate» voittaa sitä pikemmin, mitä voimakkaampi on meidän jokaiseen maahan luomamme kommunistinen puolue »Neuvostoaatteelle» antavat nykyisin myös monet riippumattomat jopa oikeistososialistitkin »huulten tunnustuksen». Estääkseen näitten ainesten turmelemasta neuvostoajatusta täytyy meillä olla voimakas kommunistinen puolue, joka kykenee neuvostojen politiikkaan vaikuttamaan ratkaisevalla tavalla ja johtamaan niitä jälessään.

9. Työväenluokka tarvitsee kommunistista puoluetta ei ainoastaan vallan valloittamiseen asti, eikä ainoastaan vallan valloittamisen aikana, vaan myöskin vallan siirryttyä työväenluokan käsiin. Venäjän suuressa maassa jo kohta kolme vuotta vallassaolleen kommunistisen puolueen historia osoittaa, ettei kommunistisen puolueen merkitys vallan valloittamisen kautta ole pienentynyt, vaan päinvastoin tavattomasti lisääntynyt.

10. Sinä päivänä kun proletariaatti valloittaa vallan, jää sen puolue, kuten ennenkin, olemaan ainoastaan osana työväenluokasta. Mutta se on juuri se osa työväenluokkaa, joka voiton järjestää. Jo kahden vuosikymmenen aikana kuten Venäjällä ja monien vuosien kuluessa kuten Saksassakin, ei kommunistinen puolue käy taisteluansa ainoastaan porvaristoa vastaan, vaan myös sellaisia »sosialisteja» vastaan, jotka välittävät porvariston vaikutusvaltaa proletariaattiin nähden. Kommunistinen puolue on tällöin yhdistänyt riveihinsä kestävimmät, laajakatseisimmat ja edistyneimmät työväenluokan taistelijat. Ainoastaan sellaisen suljetun, työväenluokan ydinjoukon järjestön olemassaolo tekee mahdolliseksi voittaa kaikki ne vaikeudet, mitä ilmenee työväen diktatuurin aikana voiton päivän jälkeen.

Uuden proletaarisen punaisen armeijan järjestämisessä, porvarillisen valtiokoneiston tosiasiallisessa tuhoamisessa ja sen korvaamisessa uudella proletaarisella valtiokoneistolla, taistelussa yksityisten työläisryhmien ammattiharrastuksia vastaan, taistelussa paikallis- ja piiri-»isänmaallisuutta vastaan, murrettaessa auki tietä uuteen työkuriin — kaikilla näillä aloilla kuuluu ratkaiseva sana kommunistiselle puolueelle, sen jäsenten täytyy oman esimerkkinsä kautta kiihoittaa ja johtaa työväenluokan enemmistöä.

11. Proletariaatin poliittisen puolueen välttämättömyys häviää vasta sitten, kun luokat ovat täydellisesti hävinneet. Tiellä tähän kommunismin lopulliseen voittoon on mahdollista, että nykyajan proletaarisen järjestön kolme perusmuotoa (puolue, neuvostot, tuotanto- liitot) erikoismerkitykseltään muuttuvat ja että kristalloituu esiin työväenjärjestön yhteinen muoto. Mutta kommunistinen puolue hajaantuu vasta sitten täydellisesti työväenluokkaan, kun kommunismi lakkaa olemasta taistelun esine ja koko työväenluokka on tullut kommunistiseksi.

12. Kommunistisen Internatsionalen toinen kongressi ei määrittele ainoastaan kommunistisen puolueen historiallisia tehtäviä ylipäänsä, vaan sen on sanottava kansainväliselle proletariaatille vaikkapa vaan yleispiirtein, minkälaisen kommunistisen puolueen me katsomme välttämättömäksi.

13. Kommunistinen Internatsionale on sitä mieltä, että erittäinkin köyhälistön diktatuurin aikana täytyy kommunistinen puolue rakentaa rautaisen proletaarisen keskityksen pohjalle. Voidakseen menestyksellä johtaa työväenluokkaa pitkällisessä ja kovassa kansalaissodassa, täytyy kommunistisen puolueen luoda omiin riveihinsä rautainen sotilaallinen järjestys. Sen kommunistisen puolueen kokemus, joka vuosien kuluessa on menestyksellä johtanut työväenluokkaa Venäjän kansalaissodassa, on osoittanut, että ilman ankarinta kuria, ilman täydellistä keskitystä ja ilman täyttä toverillista luottamusta kaikkien puoluejärjestöjen taholta johtavaan puoluekeskukseen, ei työläisten voitto ole mahdollinen.

14. Kommunistinen puolue täytyy rakentaa demokraattisen sentralismin, keskityksen pohjalle. Pääperiaatteena demokraattisessa sentralismissa on se, että alimmat puolue-elimet valitsevat ylemmät, että ehdottomasti ja nurkumatta alemmat elimet ja jäsenet tottelevat kaikkia ylempien laitosten määräyksiä ja että löytyy vallalla varustettu puoluekeskus, jonka auktoritetti on kiistämätön kaikille johtaville puoluetovereille yhdestä puoluekongressista toiseen.

15. Joukko Europan ja Amerikan kommunistisia puolueita on porvariston kommunisteja vastaan julistaman piiritystilan johdosta pakotettu toimimaan laittomina. Täytyy sen vuoksi ymmärtää, että sellaisten olojen vuoksi on väliin pakko luopua valintaperiaatteen tiukasta noudattamisesta ja myöntää johtaville puoluelaitoksille koopteeraus-oikeus (täydennysoikeus) kuten aikanaan

oli Venäjälläkin asianlaita. Piiritystilan vallitessa ei kommunistinen puolue voi jokaisessa tärkeämmässä kysymyksessä soveltaa demokraattista referendumia (asian äänestyttämistä puoluejäsenten kesken) vaan ollaan päinvastoin pakotettuja myöntämään johtavalle keskukselle oikeus tarpeellisella hetkellä nopeasti tekemään päätöksiä kaikkia puoluejäseniä varten.

16. Laajan »autonomian» agiteeraaminen yksityisille paikallisille puoluejärjestöille heikontaa vain nykyisin kommunistisen puolueen rivejä, kaivaa sen toimintakykyä ja suosii pikkuporvarillisia anarkistisia keskipakoisia pyrkimyksiä.

17. Maissa, missä vielä on porvaristo tai vastavallankumouksellinen sosialidemokratia vallassa, täytyy kommunististen puolueitten oppia suunnitelmallisesti yhdistämään laillinen toiminta laittoman kanssa. Tällöin täytyy laillinen työ olla alituiseen alistettu laittoman puolueen tosiasiallisen kontrollin alaiseksi. Kommunististen parlamenttiryhmien niin hyvin keskus- (valtio-) kuin myös paikallisissa (maa- ja kunta-) parlamenteissa täytyy täydellisesti ja ehdottomasti alistua kokonaispuolueen kontrollin alaiseksi — aivan huolimatta siitä, onko kokonaispuolue sanotulla hetkellä laillinen vaiko laiton järjestö. Ne edustajat, jotka jossakin muodossa kieltäytyvät alistumasta puolueen alaisiksi, täytyy viskata pois kommunistien riveistä. Laillinen sanomalehdistö (lehdet, kustannusliikkeet) täytyy ehdottomasti ja täydellisesti alistaa kokonaispuolueen ja sen keskuskomitean alaiseksi. Minkäänlaiset myönnytykset tässä suhteessa eivät tule kysymykseen.

18. Koko kommunistisen puolueen ja kommunistisen järjestötyön perusteena täytyy olla kommunistisen solun, ryhmän, luominen kaikkialle, vaikkapa proletaarien ja puoliproletaarien lukumäärä olisi joskus aivan pienikin. Jokaisessa neuvostossa, jokaisessa liikkeessä, jokaisessa vuokralaisyhdistyksessä, kaikkialla, missä vaan löytyy kolmekin kommunismia kannattavaa henkilöä, täytyy viipymättä perustaa kommunistinen ryhmä. Ainoastaan kommunistien yhteensulautuminen tekee työväenluokan etujoukolle mahdolliseksi johtaa mukaansa koko työväenluokan. Kaikkien kommunististen puolueryhmäin, jotka ovat toiminnassa puolueettomissa järjestöissä, tulee ehdottomasti olla alistetut kokonaispuoluejärjestön alaiseksi, ollenkaan ottamatta sitä huomioon, työskenteleekö puolue sillä hetkellä laillisesti vai laittomasti. Kaikenlaatuisten kommunististen ryhmien täytyy olla toistensa alaiset ankarimman arvojärjestyksen perusteella mahdollisimman tarkan järjestelmän mukaan.

19. Kommunistinen puolue syntyy melkein kaikkialla kaupunkilaispuolueena, teollisuustyöläisten puolueena, jotka pääasiallisesti asuvat kaupungissa. Työväenluokan mahdollisimman helpon ja nopean voiton takia on välttämätöntä, ettei puolue jää ainoastaan kaupunkilaiseksi, vaan ulottaa järjestönsä myös kyliin. Kommunistisen puolueen tulee harjottaa propagandaansa ja järjestötyötänsä maatyöläisten ja pikku- ja keskitalonpoikain keskuudessakin. Kommunistisen puolueen tulee erityisellä huolella työskennellä kommunististen ryhmien järjestämiseksi maaseudulla.

Proletariaatin kansainvälinen järjestö voi olla vahva vain siinä tapauksessa, jos kaikissa maissa, missä kommunisteja elää ja taistelee, lujittuu ylläilmaistu katsomus kommunistisen puolueen tehtävissä. Kommunistinen Internatsionale kutsuu kongressiinsa jokaisen ammattiliiton, joka tunnustaa Kolmannen Internatsionalen periaatteet ja on valmis irtaantumaan keltaisesta internatsionalesta. Kommunistinen Internatsionale järjestää kansainvälisen punaisten, kommunismin pohjalla olevain ammattiliittojen sektsian, osaston. Kommunistinen Internatsionale ei kieltäydy työskentelemästä yhdessä minkään puolueettoman työväenjärjestön kanssa, jos nämä tahtovat käydä vakavaa vallankumouksellista taistelua porvaristoa vastaan. Mutta tällöin kiinnittää Kommunistinen Internatsionale koko maailman työläisten huomiota seuraavaan:

1. Kommunistinen puolue on pää- ja perusase työväenluokan vapauttamiseksi. Jokaisessa maassa täytyy meillä olla ei ainoastaan ryhmiä ja suuntia, vaan kommunistinen puolue

2. Jokaisessa maassa saa olla ainoastaan yksi yhtenäinen kommunistinen puolue.

3. Kommunistinen puolue täytyy olla rakennettu mitä ankarimman keskityksen periaatteelle ja kansalaissodan aikakautena täytyy sen riveissä vallita sotilaallinen kuri.

4. Kaikkialla missä löytyy vaikkapa tusina proletaareja tai puoliproletaareja, täytyy kommunistisella puolueella olla järjestösolunsa.

5. Jokaisessa ei-puoluelaitoksessa täytyy löytyä kommunistinen puolueryhmä, joka on mitä ankarimmin kokonaispuolueen alainen.

6. Kommunismin ohjelmaa ja vallankumouksellista menettelytapaa lujasti ja horjumattomasti vaalien täytyy kommunistisen puolueen lakkaamatta sitoutua yhteen mitä kiinteimmin laajojen työväenjärjestöjen kanssa ja välttää lahkoutumista kuin periaatteettomuutta.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistisen Internatsionaalen säännöt

Vuonna 1864 perustettiin Lontoossa Kansainvälinen Työväen Liitto — I Internatsionale. Tämän Kansainvälisen Työväen Liiton pääsäännöissä sanottiin: »että työväenluokan vapaus täytyy valloittaa työväenluokan itsensä toimesta;

että työväenluokan taistelu vapautuksensa puolesta ei merkitse mitään taistelua luokkaetuoikeuksien ja monopoolien (yksityisoikeuksien) puolesta, vaan taistelua yhtäläisten oikeuksien ja velvollisuuksien puolesta ja kaiken luokkaherruuden poistamiseksi, sekä että työntekijäin taloudellinen orjuutus työnvälineitten eli elämänlähteitten omistajain alaisuuteen muodostaa pohjan kaikenlaatuiselle orjuutukselle, kaikelle yhteiskunnalliselle kurjuudelle, henkiselle rappeutumiselle ja poliittiselle riippuvaisuudelle;

että sen vuoksi työväenluokan taloudellinen vapautus on se suuri päämäärä, jonka täytyy olla määräävänä jokaiselle poliittiselle liikkeelle, joka on vain keinona tuota päämäärää varten;

että jokainen pyrkimys tähän suureen päämäärään on tähän asti mennyt myttyyn sen vuoksi, että on puuttunut solidariteettia (yhteisvastuuntuntoa) työn monenlaatuisten alojen kesken jokaisessa maassa, ja että on puuttunut yhdistymisen veljellistä sidettä työväenluokan välillä eri maissa;

että tuo vapautus ei ole mikään paikallinen tai kansallinen, vaan yhteiskunnallinen kysymys, joka käsittää kaikki maat, missä vaan löytyy uudenaikainen yhteiskunta, ja että tuon kysymyksen ratkaisu riippuu teoreettisesta ja käytännöllisestä yhteistyöstä edistyneimpien maitten kesken;

että nykyinen samanaikainen työväenliikkeen uudelleenherääminen Europan teollisuusmaissa toiselta puolen varottaa myös lankeamasta vanhoihin erehdyksiin, sekä kehottaa heti yhdistämään tähän asti irrallisena kulkeneen työväenliikkeen».

Tämän I Internatsionalen työn jatkamisen piti velvollisuutenaan Parisissa v. 1889 perustettu II Internatsionale. Mutta vuonna 1914, maailmanteurastuksen alkaessa, kärsi se täydellisen romahduksen. II Internatsionale sortui kokoon opportunismin mädättämänä ja johtajien petoksen murtamana jotka menivät porvariston puolelle.

III Kommunistinen Internatsionale, joka perustettiin maaliskuussa 1919 Venäjän Liitto-Neuvostotasavallan pääkaupungissa Moskovassa, selittää juhlallisesti koko maailman edessä, että se ottaa tehtäväkseen sen suuren työn jatkamisen ja loppuunsuorittamisen, jonka ensimäinen Kansainvälinen Työväen Liitto alkoi.

III Kommunistinen Internatsionale muodostui vuosina 1914–1918 käydyn imperialistisen sodan loppuessa, missä eri maitten imperialistinen porvaristo uhrasi 20 miljoonaa ihmistä.

»Ajattele imperialistista sotaa». Se on ensimäinen sana, jolla Kommunistinen Internatsionale kääntyy jokaisen työtätekevän puoleen, missä tämä sitten asuneekin, mitä kieltä hän sitten puhuneekin. Ajattele sitä, että kapitalistisen järjestelmän olemassaolon vuoksi on pienellä kourallisella kapitalisteja mahdollisuus neljän pitkän vuoden kuluessa pakottaa eri maitten työläisiä katkomaan toistensa kauloja. Ajattele sitä, että porvariston sota tuotti Europalle ja koko maailmalle mitä kauheinta kurjuutta. Ajattele sitä, että jos ei kapitalismia kukisteta, niin sellaisten ryöstösotien uusiintuminen on ei ainoastaan mahdollista, vaan vieläpä välttämätöntäkin.

Kommunistinen Internatsionale asettaa päämääräkseen taistella kaikilla keinoilla, myöskin ase kädessä kansainvälisen porvariston kukistamiseksi ja kansainvälisen neuvostotasavallan luomiseksi, joka muodostaa ylimenoasteen valtion täydelliseksi hävittämiseksi. Kommunistinen Internatsionale pitää proletariaatin diktatuurin ainoana keinona, mikä tekee mahdolliseksi vapauttaa ihmiskunnan kapitalismin kauhuista. Ja Kommunistinen Internatsionale pitää neuvostovaltaa tämän proletariaatin diktatuurin historiallisena muotona.

Imperialistinen sota on erittäin kiinteästi sitonut yhteen kunkin maan työläisten kohtalon kaikkien muitten maitten työläisten kohtaloon. Imperialistinen sota on varmentanut sen mitä sanottiin I Internatsionalen pääsäännöissä, että nimittäin työläisten vapautus ei ole paikallinen taikka kansallinen vaan kansainvälinen tehtävä.

Kommunistinen Internatsionale hylkää kerta kaikkiaan sen II Internatsionalen jätteenä kulkevan käsityksen, että ihmisiä olisivat todellisuudessa ainoastaan valkoihoiset. Kommunistinen Internatsionale asettaa tehtäväkseen koko maailman työtätekevien vapautuksen. Kommunistisen Internatsionalen riveissä yhdistyvät veljellisesti valkoista, keltaista, mustaa ihonväriä kantavat ihmiset — koko maapallon työtätekevät.

Kommunistinen Internatsionale tukee täydellisesti ja hellittämättömästi Venäjän suuren proletaarisen vallankumouksen valloituksia, joka on maailmanhistorian ensimäinen voittoisa sosialistinen vallankumous, ja kehottaa koko maailman proletariaattia lähtemään samalle tielle. Kommunistinen Internatsionale pitää velvollisuutenaan kaikin voimin tukea jokaista neuvostotasavaltaa, missä sellainen vaan syntyneekin.

Kommunistinen Internatsionale tietää, että voiton nopeammin saavuttamiseksi täytyy kapitalismin tuhoamiseksi ja kommunismin luomiseksi taistelevalla kansainvälisellä työväenliitolla olla ankarasti keskitetty järjestö. Kommunistisen Internatsionalen täytyy perusolemukseltansa olla todellisuudessa ja tosi teolla koko maailmaa käsittävä yhtenäinen kommunistinen puolue. Ainoastaan sen yksityisiä osia (sektsioita) ovat joka maassa työskentelevät puolueet. Kommunistisen Internatsionalen järjestön täytyy tehdä työläisille joka maassa mahdolliseksi saada kullakin tarpeellisella hetkellä mahdollisimman tehokasta apua muitten maitten järjestyneiltä proletaareilta.

Tätä tarkotusta varten vahvistaa Kommunistinen Internatsionale seuraavat sääntöjen (statuuttien) kohdat:

1 § Uusi kansainvälinen työväenliitto on luotu järjestääkseen yhteisiä toimintoja eri maitten työläisten kesken, joilla on yksi päämäärä: kapitalismin kukistaminen, proletariaatin diktatuurin ja kansainvälisen neuvostotasavallan pystyttäminen täydellistä luokkien poistamista ja sosialismin toteuttamista varten, joka muodostaa kommunistisen yhteiskunnan ensi asteen.

2 § Uuden kansainvälisen työväenliiton nimi on Kommunistinen Internatsionale».

3 §. Kaikkialla Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluvilla puolueilla on nimenä »sen ja sen maan Kommunistinen Puolue» (Kommunistisen Internatsionalen sektsio, osasto).

4 §. Kommunistisen Internatsionalen korkein laitos on kaikkien siihen kuuluvien puolueitten ja järjestöjen maailmankongressi. Maailmankongressi kokoontuu säännöllisesti kerran vuodessa. Ainoastaan maailmankongressi on oikeutettu muuttamaan Kommunistisen Internatsionalen ohjelmaa. Maailmankongressi neuvottelee ja päättää ohjelman ja menettelytavan tärkeimmistä kysymyksistä, jotka ovat Kommunistisen Internatsionalen toiminnan yhteydessä. Erityisellä kongressipäätöksellä määrätään kullekin puolueelle tai järjestölle tuleva ratkaiseva äänimäärä maailmankongressissa.

5 §. Maailmankongressi valitsee Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevan Komitean, joka on johtava laitos Kommunistisen Internatsionalen maailmankongressin väliajoilla. Toimeenpaneva Komitea on ainoastaan maailmankongressille vastuunalainen.

6 §. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevan Komitean olopaikka määrätään kussakin Kommunistisen Internatsionalen maailmankongressissa.

7 §. Ylimääräinen maailmankongressi voidaan kutsua kokoon joko Toimeenpanevan Komitean päätöksestä tai jos sitä vaatii puolet niistä puolueista, jotka viimeksipidetyn Kommunistisen Internatsionalen maailmankongressin aikana kuuluivat siihen.

8 §. Toimeenpanevan Komitean päätyö jää niitten maitten puolueitten tehtäväksi, missä maailmankongressin päätöksen mukaan on Toimeenpanevan Komitean olopaikka. Asianomaisen maan puolue asettaa viisi päätösvallalla varustettua edustajaansa Toimeenpanevaan Komiteaan. Sitä paitsi asettavat 10 — 12 huomattavinta kommunistista puoluetta, joittenka luettelon säännöllinen maailmankongressi vahvistaa, kukin yhden päätösvallalla varustetun edustajan Toimeenp. Komiteaan. Toisilla Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluvilla järjestöillä ja puolueilla on oikeus asettaa kukin yhden neuvottelevalla äänellä varustetun edustajan Toimeenp. Komiteaan.

9 §. Toimeenpaneva Komitea johtaa Kommunistisen lnternatsionalen työtä toisesta maailmankongressista toiseen, julkaisee ainakin neljällä kielellä Kommunistisen Internatsionalen pää-äänenkannattajaa (aikakauslehteä Kommunistinen Internatsionale»), julkaisee tarpeenvaatimia julistuksia Kommunistisen Internatsionalen nimessä ja määrää kaikkia Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluvia puolueita ja järjestöjä sitovat ohjeet. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevalla Komitealla on oikeus vaatia siihen kuuluvilta puolueilta ryhmien tai henkilöitten erottamista, jotka rikkovat kansainvälistä kuria, samaten myös erottaa Kommunistisesta Internatsionalesta ne puolueet, jotka rikkovat maailmankongressien päätöksiä vastaan. Näillä puolueilla on oikeus vedota maailmankongressiin. Tarpeen vaatiessa järjestää Toimeenpaneva Komitea eri maihin teknillisiä ja muita aputoimistojaan, jotka ovat täydellisesti Toimeenpanevan Komitean alaiset. Toimeenpanevan Komitean edustajat suorittavat poliittiset tehtävänsä mitä likeisimmässä yhteydessä asianomaisen maan kommunistisen puolueen keskuskomitean kanssa.

10 §. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevalla Komitealla on oikeus ottaa keskuuteensa neuvottelevalla äänellä varustettuna sellaisten järjestöjen ja puolueitten edustajia, jotka tosin eivät kuulu Kommunistiseen Internatsionaleen, mutta ovat sille myötätuntoisia ja ovat sitä lähellä

11 §. Kaikkien Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluvien sekä sille myötätuntoisiksi määriteltyjen puolueitten ja järjestöjen täytyy julkaisuissaan painattaa kaikki Kommunistisen Internatsionalen ja sen Toimeenpanevan Komitean julkiset päätökset.

12 §. Yleinen asema koko Europassa ja Amerikassa pakottaa koko maailman kommunisteja luomaan laittomia kommunistisia järjestöjä rinnakkaisesti laillisten järjestöjen kanssa. Toimeenpanevan Komitean on huolehdittava siitä, että se kaikkialla käytännössä toteutetaan.

13 §. Säännönmukaisesti tapahtuu yksityisten Kommunistiseen Internatsionaleen kuuluvien puolueitten

välinen tärkein poliittinen yhteys Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevan Komitean kautta. Välttämättömissä tapauksissa käy tuo yhteys välittömästi mutta samalla aikaa on siitä myös ilmoitettava Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevalle Komitealle.

14 §. Kommunismin pohjalla olevat, kansainvälisesti Kommunistisen Internatsionalen johdon alaisuudessa yhteenliittyneet ammattiliitot muodostavat Kommunistisen Internatsionalen Ammattiliittosektsion. Nämä ammattiliitot lähettävät Kommunistisen Internatsionalen maailmankongressiin edustajia asianomaisten maitten kommunististen puolueitten kautta. Kommunistisen Internatsionalen Ammattiliittosektsio asettaa yhden päätösvaltaisen edustajan Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevaan Komiteaan. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevalla komitealla on oikeus asettaa yksi päätösvaltainen edustaja Kommunistisen Internatsionalen Ammattiliittosektsioon.

15 §. Kansainvälinen Kommunistinen Nuorisoliitto on Kommunistisen Internatsionalen täysinoikeutettu jäsen ja alistettu sen Toimeenpanevan Komitean alaiseksi, kuten kaikki muutkin järjestöt. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevaan Komiteaan kuuluu yksi Kansainvälisen Kommunistisen Nuorisoliiton Toimeenpanevan Komitean edustaja päätösvallalla varustettuna. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpanevalla Komitealla on oikeus asettaa yksi päätösvaltainen edustaja Kansainvälisen Kommunistisen Nuorisoliiton Toimeenpanevaan Komiteaan.

16 §. Kommunistisen Internatsionalen Toimeenpaneva Komitea vahvistaa kommunistisen naisliikkeen kansainvälisen sihteerin ja järjestää Kommunistisen Internatsionalen Naissektion.

17 §. Muuttaessaan maasta toiseen, saa jokainen Kommunistisen Internatsionalen jäsen veljellistä tukea siellä olevilta III Internatsionalen jäseniltä.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Entente oli ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden liittouma — MIA..

[2] Shovinistinen — kiihkoisänmaallinen. — Suom.

[3] Osa nykyistä Etelä-Afrikkaa — MIA.

[4] Kontinentaalinen — mannermaata käsittävä; konservatismi — vanhoillisuus. — Suom.

[5] Jugoslavia — MIA.

[6] Tšekki — MIA.

[7] Latviasta aiemmin käytetty nimi — MIA.

[8] Irridenta — irtautumisliike. — Suom.

[9] sot. pioneeri — MIA.

[10] kauppatase — MIA.

[11] Passiivinen merkitsee tässä sitä, että tuonti on suurempi kuin vienti. — Suom.

[12] »Etatismi» on valtion sekaantumisen alkaminen.

[13] Papiston- ja kirkonvastainen liike. — Suom.

[14] Rojalisti — kuningasmielinen. — Suom.

[15] Interventsionisti — kahden riitapuolen väleihin sekaantuja; neutralisti — puolueettomuuden kannattaja; klerikaali — pappis- ja kirkollismielinen; mazzinisti — Mazzinin aatteitten kannattaja. M. oli isänmaallinen italialainen kumousmies, joka tähtäsi porvaris-demokraattisen tasavallan perustamiseen tunnuslauseella »jumala ja kansa». Suom.

[16] Shylock — Shakespearen näytelmässä »Venetsian kauppias» esiintyvä häikäilemätön koronkiskuri. Suom.

[17] Nykyinen Ranskan tasavalta. — Suom.

[18] Junkkereiksi kutsutaan Saksan, varsinkin Preussin aatelisia suurtilallisia. — Suom.

[19] Maffia — ryöstö- ja murhaajajoukkioksi kehittynyt italialainen, Sisiliassa syntynyt, järjestö. — Suom.

[20] City — Lontoon se kaupunginosa, missä kapitalistinen liikemaailma toimii. — Suom.

[21] törmää — MIA

[22] Nykyinen Indonesia tunnettiin siirtomaakaudella Hollannin Intiana — MIA

[23] Pasifismilla tarkoitetaan porvarillista rauhanasian ajamista. — Suom.

[24] Islamilaismielisyydellä, pan-islamismilla, tarkoitetaan suuntaa, joka pyrkii Muhametin opin valtaan saattamiseen. — Suom.

[25] Potenssitila merkitsee ilmenemiskyvyn, mahdollisuuden tilaa — Toimitt.