Julkaistu: 1924
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Kommunistisen Internatsionaalen V:n kongressin päätöksiä». Suomen Kommunistinen Puolue [ei julk. vuotta]
Skannaus: Työväenliikkeen kirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Kominternin V. Kongressi hyväksyy täydellisesti Toim. p. K:n IV:n kongressin jälkeisen toiminnan ja toteaa, että sen oikea ja varma johtaminen oleellisesti on edistänyt sitä, että Kommunistisen Internatsionaalen voimat miltei kaikkialla ovat lisääntyneet taistelussa diktatuurinsa puolesta kamppailevan kapitalismin raivokkaita hyökkäyksiä vastaan.
Kuluneen puolentoista vuoden aikana pääoman jo aikaisemmin vallankumouksellisia proletariaattia vastaa alkama hyökkäys useimmissa kapitalistisissa maissa, nim. Bulgariassa, Italiassa, Saksassa, Puolassa, Suomessa, Rumaniassa, Jugoslaviassa, Espanjassa, Japanissa ja Indiassa, sai entistä raivokkaamman luonteen. Ranskassakin tulivat päiväjärjestykseen lakossa olevien työläisten vainoamiset ja kommunistien joukkovangitsemiset. Tshekko-Slovakiassa — erikoislait kommunisteja vastaan, Itävallassa — fashistien verityöt, Norjassa — poliisien raa'at hyökkäykset, jotka jo ovat jatkuneet muutamia kuukausia, sekä luokkaoikeuden kärjistyminen ja suojeluskuntien perustaminen työväenluokan vastaista taistelua varten.
Kommunistinen liike suoriutui näistä raivokkaista hyökkäyksistä raskailla tappioilla ja teki joillakin paikoilla suuri virheitä, mutta yhdessäkään maassa ei pääoma kyennyt hajottamaan kommunistisen etujoukon järjestöä ja katkaisemaan sen yhteyttä proletaarijoukkojen kanssa. Kommunismin systemaattinen hävittäminen Italiassakaan ei lainkaan vähentänyt sen vaikutusta joukkoihin eduskuntavaalienkaan aikana. Bulgariassa, sen jälkeen kun kommunistien johdolla itseään puolustavien työväen ja talonpoikain joukkojen kapina oli mitä verisimmin kukistettu, nämä joukot jälleen vaaleissa kulkivat kommunistisen puolueen lipun alla. Saksassa vallankumouksellisen liikkeen raskaan tappion jälkeen, jota seurasi vaarallinen puolueen sisäinen kriisi, mitä ankarimpien vainotoimenpiteitten jälkeen kommunistinen puolue nopeasti sulki rivinsä, loi lujan johdon ja loistavalla vaalivoitolla, mikä antoi sille 33⁄4 miljoonaa ääntä, osoitti ennen kuulumattoman nopeasti kasvanutta vallankumouksellista mahtiaan ja lujuuttaan. Samoin kommunistien vaalivoitot Ranskassa ja Tshekkoslovakiassa ovat todisteena kommunistisen vaikutuksen varmasta lisääntymisestä joukkoihin.
Näiden mitä suurimpien luokkataistelujen aikana Toim. p. K. suoritti mitä tärkeimpiä otteita, joilla oli ratkaiseva merkitys Kominternin sektsiain oikealle johtamiselle. Kongressi toteaa erittäin seuraavat seikat:
1) Keväällä v. 1923 pidetyissä kansainvälisissä konferensseissa Essenissä ja Frankfurtissa Toim. p. K. oikein osoitti pontevan vallankumousvalmistuksen käytännölliset tehtävät, valmistuksen, mikä oli Europan proletariaatin ja ennen kaikkea Saksan ja Ranskan kommunististen puolueiden edessä Ruhrin alueen valtauksen yhteydessä.
2) Vallankumouksellisen joukkoliikkeen paisuminen elokuussa oli merkkinä siitä, että edullinen tilanne ratkaisevalle taistelulle vallasta lähestyy Saksassa. Toim. p. K. aivan oikein vaati, että puolueen on heti otettava suunta välittömän vallan valtauksen tehtävään, taaten tässä tarkoituksessa Saksan Kommunistiselle Puolueelle mahdollisimman suurta apua ja mobilisoiden joukon toisia sektsioita Saksan vallankumousta tarmokkaasti tukemaan.
3) Lokakuun antautumisen jälkeen Saksassa, mikä tapahtui miltei taistelutta ja johtui sos. dem. johtajien kavalluksesta ja kommunistipuolueen johtavien piirien kykenemättömyydestä, Toim. p. K. puolueen voimakkaan vasemmistoviriauksen vaikutuksesta ja näiden vasemmistolaisten tukemana, ryhtyi aivan oikeisiin ja välttämättömiin toimenpiteisiin tuomiten Saksan Keskuskomitean opportunistisen menettelyn ja ennen kaikkea yhteisrintamataktiikan tärvelemisen Saksin hallituskokeilun aikana. Toim. p. K. veti kaikesta tästä oikeat poliittiset ja organisatoriset johtopäätökset käyden tarmokasta ja armotonta taistelua opportunismia vastaan.
4) Jo aikaisemmin oli Toim. p. K. yhtäpitävästi vasemmistolaisten mielipiteitten kanssa, sekä arvostellut Saksan kommunistisen puolueen Leipzigin puoluekokouksen opportunistisia syrjäpyrintöjä että myös jo ennen lokakuuta täydentänyt Leipzigissä muodostettua puolueen keskuskomiteaa kaksi kertaa vasemmisto-oppositsionin edustajilla. Nyt yhtyivät vasemmisto ja keskusta Toim. p. K:n myötävaikutuksella yhdeksi liitoksi oikeistoa vastaan, ja puolueen johtaminen annettiin tälle liitolle siinä vakaumuksessa, että puoluejoukot hyväksyvät ja vahvistavat tämän poliittisesti vararikkoutuneitten oikeistolaisten syrjäyttämisen, — mikä vakaumus osoittautui täysin oikeaksi. Toim. p. K: n päättävät toimenpiteet toiselta puolen auttoivat Saksan kommunistista puoluetta suoriutumaan sitä sisäisten riitojen takia uhkaavasta hajaannuksen vaarasta, ja toiselta puolen ehkäisivät puolueen kriisin laajenemisen koko Kominterniä käsittäväksi, mikä olisi voinut tapahtua sen paniikki-mielialan yhteydessä, jota jo ilmeni siellä ja täällä horjuvissa aineksissa. Osa ansiosta lankeaa tässä suhteessa sekä Saksan työväenluokalle että Saksan KP:lle, jotka mitä tarmokkaimmin vaativat oikeistopyrintöjen perinpohjaista poisjuuriitamista ja joilla itsellään Internatsionaalen tukemina oli voimia kestää niinkin vaikea kriisi vajoamatta mielenmasennukseen ja menettämättä riviensä taistelukykyä.
5) Katsoen oikeistopyrintöjen vaarallisuuteen, joita ilmeni yhteisrintamataktiikkaa sovellettaessa paljon suuremmassa määrässä, kuin voitiin olettaa, Toim. p. K. mitä pääitävämmin hylkäsi opportunistisena vääristelynä kaikki yritykset, jotka pyrkivät tekemään tästä taktiikasta muuta kuin agitatsionin ja joukkojen mobilisoimisen vallankumouksellisen metoodin, samoin kaikkinaiset yrityksetkin käyttää hyväkseen työväen ja talonpoikain hallituksen tunnusta — ei agitatsionitarkoituksessa proletariaatin diktatuurin puolesta, vaan porvaris-demokraattisen kokoomuksen luomiseen. Samalla tavalla Toim. p. K., vastapainoksi opportunistista katsantokantaa vastaan sosialidemokratiaan nähden, ponnella osoitti sen todellisen olemuksen porvariston vasempana siipenä.
6) Ottaen huomioon Saksan tapahtumain opetukset puolueorganisatsionin järjestämiseen nähden, Toim. p. K. ryhtyi niin Saksassa kuin muissakin maissa tarmokkaaseen toimeen puolueen työpaikkasolujen järjestämiseksi puolueorganisatsionin perusyksiköiksi. Nämä toimenpiteet johtivat siihen, että eräissä maissa alkoi menestyksellisesti kehittyä työpaikkasolujärjestelmä.
7) Vastapainoksi sille lyhytnäköiselle opportunistiselle passiivisuudelle, mikä ilmeni Bulgarian puoluejohtajien kannassa kesäkuun valtiokaappaukseen nähden, pyrki Toim. p. K. heti julkisella ja hyvin lujalla arvostelulla ohjaamaan puoluetta siihen suuntaan, että se todella valmistautuisi taisteluun vastavallankumouksellisten todenmukaisen uuden hyökkäykseen sattuessa. Muita silloin ei saatu puolueen johtajia riittävästi vakuutetuiksi Toim. p. K: n kannan oikeudesta. Kärsittyään tappion he hyväksyivät tämän kannan sinä perustana, jolla Bulgarian KP. uudelleen sulki rivinsä ja vapautui lahosta oikeistosivustasta.
8) Ranskankin kommunistinen puolue, Toim. p. K:n myötävaikutuksella ja keskuskomitean enemmistön tukemana, puhdistui huomattavasta osasta opportunistista painolastia, mikä johti puolueen vakauttamiseen.
Mitä suurimpia vaikeuksia oli Norjassa, jossa kommunistien oli huonosti järjestyneenä vähemmistönä opportunistisessa työväenpuolueessa käytävä raskasta ryhmätaistelua, ollen joka hetki vaarassa joutua puolueesta pois häikäilemättömien, kommunismille vihamielisten johtajien toimesta. Sen jälkeen kun Norjan opportunististen johtajien itsekylläisyys oli muuttunut systemaattiseksi sabotaasiksi Kominternin päätöksiä vastaan ja Saksan lokakuun tappion jälkeen esiintynyt katalana rintamakarkuriutena, kävi ehdottoman välttämättömäksi lopettaa tämä kommunismin väärennys. Vaikka olikin odotettavissa, että Norjan työväenpuolueen ja Kommunistisen Internatsionaalen välien katketessa osa puolueen kunnollisia proletaareja seuraa anti-kommunisiisia johtajia, oli Toim. p. K. tästä huolimatta pakoitettu vaatimaan Norjan työväenpuolueen puoluekokoukselta selvää vastausta, onko se vilpittömän yhteistyön puolella Internatsionaalen kanssa vaiko sitä vastaan. Tämä vei puolueen linjaamiseen ja itsenäisen kommunistisen puolueen perustamiseen Norjassa. Puolen vuoden kuluessa hankki Norjan K. P. toiminnallaan, ennen kaikkea osanotollaan työväenluokan suuriin taisteluihin, itselleen vallankumouksellisen joukkopuolueen arvon.
Samoin Toim. p. K. asianmukaisesti torjui sen vastakaiun, jonka Kominternin norjalaisten vastustajain taistelu herätti Ruotsissa, ja joka ilmeni oikeisto-ainesten hyökkäävänä esiintymisenä ollen omiaan edistämään paniikkimielialan syntymistä.
9) Puolan K. P. hyväksyi, Toim. p. K:n auttaessa, II:ssa puoluekokouksessa v. 1923 päätöksiä, jotka laskivat bolshevistisen perustan puolueen vaikutuksen laajenemiselle ja lujittumiselle. Mutta käytännöllisessä toiminnassa erittäinkin joukkotaistelujen aikana lokakuussa, puolueen johtajat eivät osoittaneet todellisia vallankumouksellista aktiivisuutta. Venäjän ja Saksan kysymyksissä Puolan puolueen keskuskomitea tuki oikeaa siipeä ja yritti tukahduttaa omissa riveissään kaiken vasemmistolaisen arvostelun.
10) Tshekko-Slovakian K. P. ei ole vapaa opportunistisista virheistä ja syrjäpyrinnöistä, mikä on ilmennyt m. m. IV:n kongressin yhteisrintamaa ja työväenhallitusta koskevien päätösten tulkinnassa. Vaikka puolue onkin muutamilla aloilla osoittanut kohonnutta toiminnallisuutta, ei se kuitenkaan ole osannut yhdistää parlamenttitoimintaa proletariaatin joukkoesiintymisiin ja siten valmistaa proletariaattia tulevia taisteluja varten.
11) Työväen joukkoliike Unkarissa osoittaa, että tilanne on kypsynyt organisatsionille ja kommunistisen puolueen uudelleen rakentamiselle. Unkarilaisten kommunistien tehtävänä on toteuttaa puolueen organisoiminen ja tämän työn edistämiseksi jouduttaa ryhmätaistelun jo alettua likvidoimista.
12) Englannin ja Amerikan puolueissakin on havaittavissa oikeistopyrintöä yhteisrintaman taktiikan kysymyksessä ja Keskuskomitean suhteessa Työväenpuolueen (Amerikassa »kolmannen puoleen») johtajiin. Toim. p. K:n on onnistunut saada englantilaiset ja amerikalaiset toverit vakuutetuiksi kannan tarkistamisen välttämättömyydestä. Toim. p. K. on muutamia kertoja yksityiskohtaisesti analysoinut vallankumouksellisen liikkeen erikoisia ja uusia kysymyksiä anglo-saksilaisissa maissa, ja vaativat ne tulevaisuudessa vieläkin suurempaa huomiota Kominternin taholta.
13) Toim. p. K. on myöskin myötävaikuttanut ulira-»vasemmistolaisten» syrjäpyrintöjen voittamiseksi. Italian kommunistisen puolueen yhdessä osassa on vielä havaittavissa epämarxilaisen dogmatismin ilmauksia, mikä periaatteellisesti kieltäytyy taktiikka-asioissa ottamasta huomioon konkreettisia todellisuutta siten heikontaen puolueen manövreerauskykyä. Italian K. P:n on tinkimättömästi tunnustettava Kominternin taktiikan perusteet, jos se tahtoo tulla joukkopuolueeksi, »Kolmas-internatsionalistien» yhdistäminen Italian Kommunistiseen puolueeseen edistää Italian kommunistisen puolueen ja Kominternin välisenä erimielisyyden aiheena olevan kysymyksen ratkeamista. Tämän yhtymisen jälkeen on Italian K. P:n todella pidettävä huoli tähän saakka italian s. d. puolueen mukana kulkeneiden joukkojen puolelleen voittamisesta.
14) Ammatillisessa toiminnassa on eräissä maissa saavutettu menestystä työn yhdenmukaistuttamisessa ja voimaperäislyttämisessä (etupäässä Ranskassa); suurta menestystä on ollut Englannissakin. Viime talvena havaittiin Saksassa kommunistien ja heidän kanssaan yhtä mieltä olevien ainesten joukkoeroamisia ammattiliitoista, minkä aiheutti ammattiliittojen reformistisen byrokratian menettelyn synnyttämä ammattiliittojen vastainen mieliala. Kun kommunistinen puolue ei ryhtynyt ratkaiseviin toimenpiteisiin tämän vaarallisen suunnan torjumiseksi, esiintyi Toim. p. K. mitä päättävimmin tätä vastaan, kunnes Frankfurtin puoluekokouksen päätös Toim. p. K:n tarmokkaalla kannatuksella asetti esteen tälle romahdusuhkaiselle ilmiölle. Tämä sai aikaan perinpohjaisen käännöksen vallankumouksellisen ammattiliittotyön eduksi.
15) Toim. p. K. on moneen kertaan kehoittanut puolueitamme harjoittamaan propagandaa proletaaristen ja pikkuporvarillisten keskikerrosten keskuudessa kaivaakseen siten maaperää pois fashismilta. Saksan K. P. on tässä suhteessa saavuttanut huomattavaa menestystä, mutta Italian K. P. ei juuri minkäänlaista.
16) Toim. p. K. on sitkeästi kehoittanut kaikkia sektsioita harjoittamaan jatkuvasti agitatsionia tarkoituksella voittaa köyhät talonpoikaisjoukot kannattamaan proletaarista vallankumousta. Sitä varten laajennettiin »työväenhallituksen» tunnus »työväen ja talonpoikain hallituksen» tunnukseksi. Talonpoikien Internatsionaalen perustaminen, tämä mitä tärkein askel, toteutettiin Toim. p. K:n aktiivisella osanotolla. Itsenäisen kommunistisen agraaripolitiikan kehittäminen on lähiaikoina epäilemättä kaikkien sektsiain tärkeimpiä tehtäviä.
17) Kansallisuuskysymyksessä on Toim. p. K:lla useaan kertaan ollut ainetta moittia II:n kongressin päätösten epätyydyttävästä täyttämisestä eri sektsioita, joille tällä kysymysellä on erittäin tärkeä merkitys. Yhtä leninismin perusprinsiippiä, mikä vaatii kommunistien päättävää ja aktiivista esiintymisiä kansojen itsemääräämisoikeuden puolesta (eroamisoikeus, itsenäisten valtioiden luominen), eivät Kominternin kaikki sektsiat ole vielä asianmukaisesti sovelluttaneet.
18) Talonpoikaisjoukkojen ja sorrettujen vähemmistökansallisuuksien myötätunnon voittamisen lisäksi on Toim. p. K. ohjeissaan lakkaamatta alleviivannut siirtomaakansojen ja Idän kaikkien kansojen vallankumouksellisen vapausliikkeen tärkeyttä ja niiden saattamista liittoon kapitalististen maiden vallankumouksellisen proletariaatin kanssa. Tätä varten on tarpeen sekä Toim. p. K:n ja Idän kansallisen vapausliikkeen välittömän yhteyden lujittaminen että myös kapitalistisien maiden puolueiden kiinteämpi yhteys näiden maiden siirtomaiden kanssa, ja ennen kaikkea väsymätön, armoton taistelu jokaisessa maassa porvariston imperialistista siirtomaapolitiikkaa vastaan. Tässä suhteessa on kommunististen puolueiden työ kaikkialla perin heikkoa.
Yhdessä Kommunistisen Nuoriso-Internatsionaalen Toimp. K:n kanssa on Kominternin Toim. p. K:.n onnistunut armeijan keskuudessa tehtävässä työssä suorittaa huomattavia käytännöllisiä valmistuksia (Ruhrin alue). Samaan aikaan ovat sektsiat, jotka käyvät taistelua mitä mahtavimpia imperialistisia voimia vastaan, liian usein unohtaneet Leninin opetukset taistelusta sotaa vastaan, ja on Toimp. K:n täytynyt kutsua näitä järjestykseen.
Tämä ja ainoastaan tämä leniniläisen strategian, taktiikan ja organisatsionin linja jota Toim. p. K. on noudattanut, on edelleenkin oleva Kominternin Toimp. K:n johtavana lankana. Kommunististen puolueiden bolshevisoiminen on toteutettava seuraamalla uskollisesti Leninin neuvoja ja tämän ohella ottamalla huomioon konkreettinen tilanne kussakin maassa.
Alku on jo pantu. Johtavien puolue-elimien, organisatsionien ja yksityisten aktiivisuus on monessa sektsiassa, vaikkakin hitaasti, kuitenkin keskeymättä kasvanut. Parhaimat puolueet ovat jo osoittaneet kauttaaltaan todella vallankumouksellisia ulotekykyä, sitkeätä tarmoa ja taistelukykyä, ymmärtäväistä manövreeraustaitoa ja tosivallaukumouksellisen taistelujärjestön tietoista, rautaista kuria.
Tätä bolshevisoimisen alkua on kehitettävä vastaisuudessakin väsymättömästi, järkähtämättömästi, suunnitelmallisesti. Tietoisuuden Kommunististen puolueiden ja Kommunistisen Internatsionaalen johtavasta vallankumouksellisesta tehtävästä täytyy imeytyä jokaisen puoluejärjestön, jokaisen yksityisen puoluejäsenen henkeen ja vereen, jolla tästä kommunistisen taisteluyhtenäisyyden tietoisuudesta kasvaisi horjumaton usko ja antaumus, mikä liittää puolueen yhteen boshevistiseksi järjestöksi ja Internatsionaalen voitokkaaksi mailmanpuolueeksi.
Nykyään puuttuu Kominterniltä paljon ollakseen todella mailmanpuolue. Kongressi muistuttaa sektsioille näiden velvollisuudesta edistää aktiivisemmin kuin tähän saakka Kominternin edelleen kehittämistä ottamalla osaa kansainvälisten kysymyksien ratkaisuun, järjestämällä säännöllinen informatsioni ja kirjeenvaihto sekä myöskin parhaimpien jäsenten osanotolla Toim. p. Komitean työhön.
Kokemus on osoittanut, että kansallisten puoluekokousten koollekutsuminen mailmankongressien jälkeen ei usein ole mahdollinen. Siksi kongressi peruuttaa tätä koskevan säädöksen. Kaikki kansalliset puoluekokoukset (niin varsinaiset kuin ylimääräisetkin) voidaan kutsua koolle vain Toim. p. K:n suostumuksella.
Kongressi kehoitaa Toim. p. Komiteaa entistä ankarammin vaatimaan kaikilta sektsioilta, kaikkien puolueiden johtajilta rautaista kuria. Kongressi toteaa, että Toimp. K. on muutamissa tapauksissa, ottaen huomioon ansioituneiden toverien ulkonaisen arvon, liian hellävaroen suhtautunut kurinrikkomuksiin: kongressi valtuuttaa Toim. p. K:n toimimaan tarpeen vaatiessa, päättäväisemmin, säästämättä äärimmäisiäkään keinoja.
Jokaisessa maassa ja jokaisessa kommunistisessa järjestössä on välttämätön työskennellä Kommunistisen Internatsionaalen muodostumiseksi yhdeksi mailman puolueeksi.
Tämän päätöksen hyväksyttyään lähtee Komintern, kokemuksista rikastuneena sekä toimikyvyn, taistelutahdon ja voitonvarmuuden puolesta voimistuneena, kulkemaan tulevia taisteluja kohden.
III:n kongressin ja V:n kongressin välisenä aikana on porvaristo onnistunut miltei kaikkialla suorittamaan hyökkäyksensä proletariaattia vastaan hyvällä menestyksellä. Myönnytykset, joita porvaristo, sosialidemokraattisien johtajien kanssa sovittelemalla, teki proletariaatille heti sodan loputtua rauhoittaakseen kapinoivia massoja, on jälleen sosialidemokraattisten ja ammatillisten johtoherrain julkisella tai salaisella kannatuksella otettu takaisin. Proletariaatin elintasoa on kaikkialla huononnettu; 8-tunnin työpäivä on useimmissa maissa tosiasiallisesti kumottu; tuotantolaitoksissa jälleen kapitalisteilla rajaton valta.
Porvariston taistelukeinot ovat olleet erilaiset eri maissa. Siellä, missä opportunistiset johtajat ovat vielä säilyttäneet auktoriteettinsa ja massat vielä ovat sen harhan vallassa, että voivat parantaa asemaansa kapitalismin puitteissa tavallisten rauhallisten keinojen avulla, siellä on käytetty vanhoja keinoja, jotka peittävät porvariston diktatuurin demokratian kuoren alle. Mutta luokkataistelun kärjistymisen seurauksena näissäkin maissa (Norja, Englanti ym.) kärjistyy porvariston diktatuuri. Kun teollisuusherrat ovat yhä tiukemmin liittyneet yhtymiksi, ovat entiset eristetyn ja rauhallisen taistelun menetelmät käyneet aivan kestämättömiksi siinäkin tapauksessa, että ammatillinen demokratia rehellisesti tahtoisi taistelua.
Siellä, missä työväenliike on esiintynyt vallankumouksellisissa muodoissa ja missä sos. dem. johtoherrain vaikutusvalta ei ole kyennyt pitämään aisoissa työväenluokkaa, siellä on porvaristo turvautunut terroriin: pelkkään sotilaalliseen kaappaukseen (Bulgariassa, Espanjassa), käyttämään köyhdyttämänsä keskiluokan tyytymättömyyttä taisteluun proletariaattia vastaan (fashismi Italiassa), tai yhdistämään nämä molemmat keinot (Saksassa). Fashismi ja sosialidemokratia ovat viime kädessä yhtälailla hallitsevan luokan aseita vallankumouksellista proletariaattia vastaan.
Pääoman menestykselliset hyökkäykset, nousukausi Yhdysvalloissa, työttömyyden vähentyminen Englannissa sekä valuutan jonkunlainen vakaantuminen Saksassa, Itävallassa ja Puolassa ovat sosialidemokraateille, noille porvariston käskyläispojille, perusteena selittääkseen, että kapitalismi on voittanut kriisin ja että on alkanut uusi nousukausi. Tällä perusteella julistavat he vääriksi vallankumoukselliset taistelutavat, joita kommunistipuolueet vaativat. Kolmen viime vuoden taloudellisen kehityksen ja maailman kapitalismin nykyisen tilan syvempi analyysi kuitenkin osoittaa, että Kominternin III kongressin peruslinja oli oikea. Maailman kapitalismin rappeutuminen muutamissa suurissa kapitalistisissa maissa on mennyt aimo harppauksen eteenpäin. Pääoman hyökkäys voi tosin tuottaa tilapäistä helpotusta erinäisille kapitalistisille valtioille ja kapitalistiryhmille, mutta tuo helpotus samalla kärjistää ristiriitoja niiden kesken. Reformistien väite, että kapitalismi elää nousukautta ja että siksi voidaan proletariaatin asema parantaa rauhallisin keinoin kapitalismin puitteissa, on väärä.
»Normaalissa» kapitalismissa oli kapitalististen maiden tavaratuotannon lisääntyminen suhteellisesti paljon nopeampaa kuin väestön lisääntyminen. V. 1923, joka konjunktuurin puolesta oli edullisin vuosi sodan jälkeen — korkea konjunktuuri Yhdysvalloissa — tuotanto töin tuskin saavutti sodan edellisen normin. Raudan valmistuksessa ja terästeollisuudessa — nykyaikaisen kapitalismin parhaita osottimia — ei vielä ole saavutettu sodan edellistä tasoa. Kapitalistisen maailmantalouden vanhassa keskuksessa Europassa jää koko tuotanto kauas jälkeen tuotannosta ennen sotaa. Tuotantokoneisto, joka vahvasti kasvoi sodan aikana, on nyt suureksi osaksi toimettomana. Rakennustoiminta, realisen rikkauden tyypillinen ilmaus, on koko Europassa melkein pysäyksissä.
Kun kaikki kapitalistiset maat otetaan kokonaisuutena, ei työttömyys nyt ole pienempi kuin kolme vuotta sitten. Kun se eräissä maissa vähenee, niin se toisissa maissa lisääntyy. Se ei ole enää »reserviarmeijaa» vanhassa mielessä, vaan se on vakinaisesti työttömyyteen tuomittujen armeija, eikä nousukausikaan voi sitä täydelleen poistaa.
Sodan jälkeen ei ole enää ollut yhtenäistä kapitalistista maailmantaloutta. Neuvosto-Venäjä, kuudes osa maapallosta, on lopullisesti irroitettu kapitalismista. Kapitalistiset maat vaikeuttavat äärimäisellä suojelustullipolitiikallaan ja tuonti- ja vientikielloillaan toinen toisensa taloudellisia suhteita. Kapitalistisen maailmantalouden tasapaino on perusteitaan myöten rikkoontunut. Kapitalistisen talouden painopiste siirtyy yhä enemmän Amerikaan. Yhdysvaltoihin virtaa lakkaamaton kultavirta. Europan valtioiden kultavarat ovat niin vähäiset, että kultavaluuttaan palaaminen on melkein mahdoton. Pääoma ei enää vapaasti liiku toisesta maasta toiseen. Suhteellisen vakavien »normaalin» kapitalismin olojen tilalle on astunut yleinen epävarmuus.
Korkea konjunktuuri Yhdysvalloissa [v. v. 1921 — 1923) oli todellinen. Tuotanto suurempi kuin ennen sotaa. Pääoman kasaantuminen ilmeni tuotantokoneiston laajentamisessa, rakennustoiminnassa, automäärän lisääntymisessä ym. Muita tämä konjunktuuri ei ollut missään yhteydessä sen kanssa, mitä tapahtui muualla.
Europan pula johtuu pääasiassa niiden maiden teollistumisesta, jotka aikaisemmin olivat raaka-aineiden ja elintarpeiden hankkijoina ja teollisuustuotteiden ostajina, sekä siitä, että valtiot sulkevat rajansa varatakseen kotimaiset markkinat omalle teollisuudelleen.
Ei senvuoksi löydy menekkimarkkinoita ja se aiheuttaa pulan ja työttömyyden, joka vähentää kotimaisten markkinain ostokykyä.
Englannissa pula ilmenee vientiteollisuuksien pulana. Työttömäin lukumäärä ylittää miljoonan. Korkeiden verojen avulla on tosin saatu budgetti tasapainoon ja Englannin rahamarkkinat jälleen johtavaan asemaan maailmanmarkkinoilla. Mutta vientiteollisuuden pulaa ei ole voitu poistaa. V. 1923 nousu johtui siitä, että raskas teollisuus Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa supistui Ruhrin valtauksen johdosta.
Ranska on kärsinyt pulasta vähemmän kuin muut Europan teollisuusmaat. Sen teollisuudella on ollut varmat markkinat: hävitettyjen alueiden jälleenrakentaminen. Työttömyyttä ei ole sanottavasti. Mutta jälleenrakentaminen on käynyt rahan arvon laskulla ryöstettyjen väestökerrosten kustannuksella sekä valtiovelkojen kasvun avulla.
Saksassa oli korkea konjunktuuri v. 1921, jolloin Saksa möi itseään ulkomaille. Sitä seurasi valuutan vakaantumisen kriisi keväällä v. 1922, sitten sen laskun luoma konjunktuuri. Porvaristo käytti sitä keskikerrosten ryöstämiseen ja palkan polkemiseen, kunnes sen aiheuttama yhteiskunnallinen kriisi — talonpojat lakkasivat tuomasta elintarpeita, kiertokulku pysähtyi, työväki kapinoi — pakotti porvariston luomaan uuden valuutan. Se toi ensin tiukan kriisin, jota kapitalistit käyttivät proletariaattia vastaan. V. 1923 lopussa oli puolet työväestä työttömänä tai työssä vain osan ajasta. Kapitalistit kiskoivat hyvitystä pitentämällä työpäivää ja alentamalla palkkoja. Valuutan vakaantuminen v. 1924 teki lopun keskikerrosten riistämisestä ja paransi niiden työläisten asemaa, jotka tekivät työtä täydet viikot. Laajensi kotimaisia markkinoita. Tuotanto elpyi. Työttömyys väheni. Muita saavutuksia uhkaamassa ovat »sakset», s. o. maatalouden vähentynyt ostokyky, sitten kiukkuiset konfliktit kaikilla tuotantoaloilla sekä se tavaton kuorma, minkä Dawes-suunnitelma Saksalle sälyttää. Luottopula, vararikot ja ja pääomanpuute osoitavat, eitä Saksan talous on heikko.
Kriisikausi ilmenee myös agraarikriisinä kautta koko maailman. Maataloustuotteiden hinnat ovat teollisuustuotteiden hintoja alhaisemmat verrattuna aikaan ennen sotaa (sakset). Alhaisimmat ovat viljan hinnat, vähemmän ovat laskeneet karjantuotleiden hinnat. Saksien syynä ei ole ehdoton liikatuotanto, vaan se, että työväen elintarvekulutus on vähentynyt. Esim. Saksassa oli viljan kulutus v. 1913 239 kiloa. v. 1922 vain noin 150 kiloa henkeä kohden, lihan kulutus aleni 46 kilosta 25 kiloon. Toisaalta ovat pääomat voimakkaammin kuin milloinkaan ennen keskittyneet ja pitävät teollisuustuotteiden hintoja horkalla. Maatalousväen ostokyky vähenee.
Kapitalismi ei ole kyennyt ratkaisemaan yhtään suurista kansainvälisistä talouspolitiikan kysymyksistä. Englantia lukuunottamatta pyrkivät kaikki valtiot itse tuottamaan kaiken taloudessaan tarvitsemansa. Korkeat suojelustullit, tuonti- ja vientikiellot ovat kansainvälistä tavaravaihtoa estämässä. Entiset maatalousmaat yrittävät tullien avulla suojella vasta syntynyttä teollisuuttaan. Balkanisoidun Europan pikkuvaltiot sulkevat rajansa toisiltaan. Päätekijänä valmistuminen lähestyvään sotaan. Tämän eristymispyrkimyksen kanssa ristiriidassa on se, että koko manner-Europa joutuu taloudellisesti yhä enemmän riippuvaiseksi anglo-amerikalaisesta pääomasta. Englanti on ainoa maa, jossa porvaristo vielä on vapaakaupan kannalla. Mutta Britannian imperium kulkee nopeasti rappiotaan kohden, kun sen siirtomaat yhä voimakkaammin pyrkivät eristymään ja sorrettujen siirtomaakansojen vallankumouksellinen liike kasvaa.
Porvaristo on ollut kyvytön voittamaan valuuttakaaosta. Kaikki kansainvälisten emissionipankkien perustamisyritykset valuuttain vakaannuttamiseksi ovat menneet myttyyn niin saman maan eri luokkien kuin eri maiden porvariston eturistiriitojen takia. Porvariston eri kerrokset eivät voi sopia valuuitapolitiikkansa linjoista.
Yhä ratkaisematta on myös kysymys kansainvälisistä veloista. Vain Englanti on alkanut maksaa velkojensa korkoja ja kuoletusta Yhdysvalloille, mutta käytäntö osottaa, että se aiheuttaa uusia vaikeuksia: lisää Yhdysvaltojen jo ilmankin liian suuria kultavaroja ja vähentää Englannin ostokykyä.
Dawes-suunnitelma on imperialististen valtojen porvariston yritys ratkaista jälleenrakentamispulma yhteisvoimin. Tuo suunnitelma pyyhkäisee Saksan pois itsenäisten valtioiden joukosta, painaa sen Ententen porvariston taloudellisen kontrollin alaiseksi. Korvausmaksujen järjestyksen pitäisi estää markan uusi romahdus ja samalla proletaarisen vallankumouksen vaara Europassa. Ranskan rautateollisuuden pitäisi saada niin kipeästi tarvitsemaansa polttoainetta. Saksan finanssi-, vero- ja liikennepolitiikan kontrollin pitäisi turvata länsi-Europan teollisuusmaat siltä vaaralta, mikä uhkaisi Saksan puolelta, jos sen tuotanto kohoaisi yhtä korkealle kuin ennen sotaa ja siitä jälleen tulisi vakava kilpailija maailmanmarkkinoilla. Mutta tuo pulma ei ole ratkaistavissa. Kapitalismi ei löydä keinoja, joiden avulla Saksalta voitaisiin pusertaa korvaukset ilman vakavia vaurioita Enienien maiden omalle taloudelle.
SSSR:n taloudellinen ja poliittinen asema on viime vuosien aikana suuresti lujittunut. Kun Europan teollisuusmailla on vakinainen menekkipula, saavat Venäjän menekkimarkkinat erikoisen merkityksen. Tämä ja imperialististen valtojen poliittiset ristiriidat pakottavat valtion toisensa jälkeen uudistamaan taloudelliset ja poliittiset suhteet Neuvostovallan kanssa. Mutta Neuvostovallan sisäisiin asioihin sekaantuminen ei silti ole mahdoton. Englannin ja Amerikan porvaristo olisi kyllä valmis jättämään Saksalle Neuvostovallan kukistamistehtävän. Mutta Ranskan porvaristoa pelottaa Saksan aseistuminen. Se vaikeuttaa yhteistä esiintymistä.
Kapitalismin kriisi saattaa kärjistyä niin, että Ententen porvaristolla ei ole muuta keinoa vallankumouksellisen liikkeen tukahuttamiseksi kuin uusi sota joko Neuvostovaltaa vastaan tai Ententen valtojen kesken. Kaikista rauhan vakuutteluista huolimatta jatkuu aseistautuminen kuumeisella vauhdilla. Kaikki tarmo on suunnattu uusien murha-aseiden keksimiseen ja tuottamiseen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää: joko imperialistinen sota tai proletaarinen vallankumous.
Keskittymisprosessi, kartellien ja trustien muodostaminen jatkuu nyt kapitalismin luhistumiskaudella entistä kiihkeämmin. Vaikka eräissä maissa realinen rikkaus supistuu, lisääntyy suurimpain kapitalistien osuus siitä. Yhä suurenee kuilu toisaalta pienen isännöiväin kapitalistien ryhmän ja toisaalta keskivarakkaan ja pikkuporvariston välillä. Yhä suurempi osa näennäisesti itsenäisestä pikkuporvaristosta joutuu kapitalistien riiston tukalaan puristukseen.
Aleneva valuutta on eräissä maissa riistänyt pikkuporvaristolta omaisuuden. Talletukset, henkivakuutukset, vanhuudenvakuutukset — kaiken on se tehnyt mitättömäksi. Vapaiden ammattien harjottajain ja virkamiesten tulot painuivat paljon alemmas kuin olivat ennen sotaa. Osa heistä on liitiynyt fashistiliikkeeseen, osa on vahvistanut vallankumouksellisen proletariaatin rivejä.
Agraarikriisi on köyhdyttänyt miljoonia farmareita ja talonpoikia, syössyt heidät joko velkaorjuuteen tai heittänyt proletariaatin riveihin. Talonpoikaisto, joka sokeasti on kannattanut kapitalistista järjestelmää, alkaa horjua: työtätekevä talonpoikaisoo on kallistumassa proletariaatin ja köyhemmän talonpoikaisväen taisteluliiton puolelle kapitalismia ja suurmaanomistusta vastaan.
Pääoman hyökkäys työväenluokkaa vastaan jatkuu kautta linjan. Palkkoja alennetaan. Se kärjistää luokkavastakohtia. Toisaalta kapitalismi yrittää paremmin palkata työväen ylimystöä ammattitaidottoman työväen, naisten ja alaikäisten kustannuksella saadakseen työväenluokan vastustusvoiman pirstotuksi.
Pikkuporvariston köyhtyminen ja pulan talonpoikaistolle tuottamat raskaat vauriot aiheuttavat horjuntaa näiden luokkien keskuudessa. Proletariaatin keskuudessa saa luokkavastakohtain kärjistyminen ilmauksensa siinä, että tietoiset työläiset eroavat sos. dem puolueista ja liittyvät kommunistipuolueisiin.
Amerika on pannut sulun siirtolaistulvalle ja siten sulkenut Europan kapitalismin varaventtiilin. Se vahvistaa Europan proletariaatin vallankumouksellista kuohuntaa.
Sos. dem. teoreetikkojen (Hilferding) käsityskanta, että kapitalismi muka on voittanut sodanjälkeisen kriisin ja on nyt suuren nousun kynnyksellä, on vailla kaikkia perusteita. Se palvelee vain porvariston etuja ja koettaa pitää vielä horjuvat työväen kerrokset syrjässä kommunistisesta liikkeestä.
Lähiaika tuo mukanaan tiukkoja taisteluja proletariaatin ja pääoman välillä, proletariaatti ei ole tyytyvä ainoastaan pääoman jatkuvien hyökkäysten torjumiseen, vaan se yrittää valloittaa takaisin ainakin entiset asemansa. Mutta pääoma ei kapitalistisen talouden rappeutumiskaudella kykene täyttämään proletariaatin vaatimuksia. Nämä taistelut suoritetaan tilanteessa, jolloin pikkuporvariston ja talonpoikaisten laajat kerrokset elävät tukalassa pulassa eivätkä enää ole ehdottoman luotettavaa tukiväkeä porvaristolle, vaikka niistä osa fashisteina onkin porvariston taistelujoukkona proletariaattia vastaan. Jos onnistutaan lopullisesti murtamaan sosialidemokraattien ja fashistipuolueiden vaikutus proletariaattiin ja mobilisoimaan proletariaatin ratkaisevien kerrosten enemmistö kommunistipuolueiden johdolla taistelemaan valtiovallasta sekä saamaan taisteluliittoon kartanoherroja ja kapitalisteja vastaan työtätekevä talonpoikaisto, niin nuo taistelut vievät voitokkaisiin valtataisteluihin.
Keskikerrosten poliittinen hajoaminen, niiden horjunta porvariston ja proletariaatin välillä avaa suuret menestymismahdollisuudet, jos kommunististiset puolueet onnistuvat laajentamaan ja kärjistämään taloudellista taistelua, muuttamaan sen poliittiseksi.
Viekö jo kapitalismin rappeutumiskauden nykyinen vaihe porvariston kukistumiseen vaiko sen luokkaherruuden verrattain pitkäaikaiseen, suhteelliseen lujittumiseen, se riippuu suuressa määrin siitä, tulevatko kommunistiset puolueet kykeneviksi organisatorisesti ja poliittisesti käyttämään tämän ajan objektiivisia vallankumouksellisia tilanteita. Automaattisesti ilman vallankumouksellisen proletariaatin sitkeätä, päättäväistä, uhreja vaativaa hyökkäystaistelua ei porvariston luokkaherruus milloinkaan luhistu.
Pääseikka, joka pistää silmiin nykyistä kansainvälistä poliittista tilannetta tarkatessa, on eräänlaisen demokraatiis-pasifistisen ajankohdan alkaminen. Tällaisen mutkan tulon mailmanpolitiikassa ennusti jo Kominternin IV kongressi, jonka aikoihin porvarillinen taantumus oli kohonnut huippuunsa. Mailmanpolitiikan mainittavat siirrot ovat nykyisin seuraavat:
Englannissa on vallassa n. s. työväenhallitus, johon kuuluu II Internatsionaalen johtajia. Ranskassa on »vasen blokki» saanut vaalivoiton ja »sosialistinen» puolue on asiallisesti osallisena hallituksessa. Vaikkakin Saksassa, asiantuntijain suunnitelmaa suositeltaessa, ilmenee demokraattispasifististen harhaluulojen ja sosialidemokratian voimistumista, niin ilmenee vastakkainenkin suunta sen yhteydessä, että valtaluokka s. d. puolueen avulla Dawes-suunnitelman toteuttamiseksi noudattaa avoimempaa ja törkeämpää riistopolitiikkaa sekä vallankumousliikkeen sortamista kuin näihin asti. Huolimatta ulkonaisista muutoksista on s. d. puolue yhä osallinen Saksan porvariston hallituksessa ja ottaa muodossa tai toisessa osaa porvarillisen diktatuurin vahvistamiseen. Amerikassa on se imperialismin siipi voitolla, joka suvaitsee sekaantua Europan asioihin ja kannattaa Dawes-suunnitelmaa. »Kolmannen» (pikkuporvarillisen) puolueen muodostamisen kasvava harrastus merkitsee jonkinlaista pyrkimystä »demokraaitispasifistiseen» aikaan Amerikan politiikassa, Japanissa on »demokraattinen» porvaristo tulemassa valtaan feodaalisen puolueen tilalle. Äskettäinen hallituksen vaihdos tulkittiinkin demokratian ja pasifismin voitoksi. Tanskassa on n. s. »työväen» hallitus, jonka päänä II Internatsionaalen johtajia. Belgian vaalit saattavat viedä valtapaikoille »työväen puolueen» johtajat, jotka nyt ovat asiallisesti salkuttomia ministereitä. Itävallassa sai s. d. suuren vaalivoiton ja on porvarisvallan yhtenä tukena. Tshekkoslovakiassa, Puolassa, jopa osassa Balkanin maita, missä porvaristo on kokonaan ententen suur-imperialisteista riippuva, huomataan Englannissa ja Ranskassa tapahtuneen muutoksen heijastusta.
Asiallisesti ei se, mitä nyt tapahtuu, ollenkaan merkitse kapitalistisen »järjestyksen» vakautumista »demokratian» ja »rauhan» pohjalla. Tämä on vain yksi muoto, johon mailman porvarillisen taantumuksen kärjistyminen naamioituu sen valmistautuessa uusiin kansanpettämisiin. »Demokraattis-pasifistinen» aika ei ole johtanut eikä voi johtaa sotavarustusten supistamiseen, vaan jatkuu niiden lisääminen kiihkeässä tahdissa. Salaisen diplomatian juonittelu kukoistaa rehevämpänä kuin konsaan. Joka maan »demokratia» aseistautuu enemmän tai vähemmän avoimesti imperiallistiseen yhteentörmäykseen toisen »ystävyydessä olevan» »demokratian» kanssa. Perusristiriita Amerikan ja Japanin kesken ei ole poistunut. Sen liikkeellepaneva voima, joka kiertämättä johtaa uuteen sotapurkaukseen, toimii automaattisesti edelleen. Englannin ja Ranskan imperialistikoplien etujen ristiriita ei ole poistunut »demokratian» voiton vaikutuksesta kummassakaan maassa. Kilpailun muoto vain vaihtuu, ei sen olemus. Siirtomaiden ja puolsiirtomaiden ryöstö on edelleen »edistyksen» ja »sivistyksen» edellytyksenä.
»Pasifismin» ja »demokratian» nykyisenä evankeliumina on n. s. asiaintuntijain suunnitelma. Se tähtää asiallisesti Saksan työtätekeväin ryöstämiseen ja on eilisten vihollisten yritystä sopia välinsä työtätekeväin kustannuksella. Ruhrin valtaus ei johtanut Ranskan imperialismin toivomiin tuloksiin. Entistä julkeampi ryöstöyritys epäonnistui. Ainoa tie korvauskysymyksen »ratkaisemiseksi» näyttää heistä nyt olevan pitempiaikainen »demokraattis-pasifistisilla» fraaseilla verhottu ryöstö. Siihen turvautuvat nyt entente-imperialistit, ja kannattavat heitä ne Saksan porvariston kerrokset joiden edut ovat lähemmin kyseessä, sekä porvaristoa palveleva sosialidemokratia. Tämä kansainvälisen vastakumouksellisen sosialidemokratian kannattama suunnitelma on aikamme häpeällisin asiakirja. Se on silmukka — ei vain Saksan työtätekeväin, vaan muidenkin maiden raatajain kaulaan. Sen kannattaminen on samanlainen s. d:n petos kuin imperialistisen sodan kannattaminen, sillä se on tuon sodan jatkamista toisilla keinoilla. Vaikka sitä todella aleltaisiinkin toteuttaa, ei se voisi poistaa mailmanimperialismin eri ryhmien etujen ristiriitaa. Mitä enemmän niitä yritetään paperilla sovitella, sitä suuremmalla voimalla ne piankin taasen purkautuvat.
Ainoa maa, joka johdonmukaisesti ajaa rauhanpolitiikkaa, on Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto — SSSR. Voittoisan proletaarisen diktatuurin ensimäinen maa, joka puolelta porvarillisten vihollisten ympäröimänä, noudattaa sankarillisesti todellista rauhanpolitiikkaa. Kuluneena aikana on sen onnistunut huomattavasti lujittaa kansainvälistä asemaansa. Hyvinvoinnin lisääntyminen maassa, kannatus kaikkien puolelta, mitä on rehellistä ja tietoista väkeä kansainvälisessä työväenluokassa, ja Neuvostovallan viisas politiikka ovat johtaneet SSSR:n de jure tunnustamiseen muutamain mailman suurimpain valtojen puolelta. Mutta silti on aivan mahdollista, että juuri »demokraattis-pasifistinen» ajankohta merkitseekin uusia vaikeuksia ensimäiselle työväenvallalle. Epäilemättä »demokratian» petollisin osa toimii nyt yhteisrintaman aikaansaamiseksi SSSR vastaan kansainvälisessä politiikassa, painaakseen voittoisan proletaarisen vallankumouksen polvilleen ja saadakseen sen maksamaan vanhoja velkoja jonkun asiantuntuntijain ehdotuksen kaltaisen suunnitelman perusteella. Ei sovi unohtaa, että kyseessä on kapitalismin viimeisiä vaiheita. Mitä vaikeammaksi ja ristiriitaisemmaksi käy kansainvälisen porvariston asema, sitä todenmukaisemmaksi käy sen puolelta suora sotilaallinen seikkailu SSSR vastaan. Sosialidemokraattien osanotto hallituksiin vain lisää tätä vaaraa. Vastavallankumoukselliset s. d. johtajat, jotka rajattomasti vihaavat Neuvostovaltaa, ovat auliimmat sotaseikkailuihin kuin eräät avoimet porvarit. Mailman työväen on oltava valmiina siihen, että kansainvälinen taantumus, joka nyt toimii »demokraattisen» pasifismin kyltillä, puuhaa yhteisrintamaa SSSR vastaan. Työväki tulee ehdottomasti taistelemaan tällaista valtaluokkain yritystä vastaan ja koettaa kaikin voimin katkaista tuon ketjun ennen kuin sen renkaat ennättävät lujittua.
Vastakumouksellinen s. d., joka elok. 1914 oli pakotettu heittämään naamionsa ja avoimesti kannattamaan »omaa» porvaristoaan, jatkaa nyt samaa kansainvälistä politiikkaa, vain hieman peitetyssä muodossa. Kaikissa maissa, joissa se on minkäänlainen voima, kannattaa se »maansa» imperialisteja verhoten kavallustaan demokraattisilla ja pasifistisilla fraaseilla. Juuri s. d. johtajat ovat nyt, aivan epäilemättä, kaikkein innokkaimmat sellaisen politiikan kannattajat, joka tarkottaa: a. asiantuntijain suunnitelman toteuttamista ja b. SSSR:n uuden eristämisen valmistamista kansainvälisellä areenalla ja kansainvälisen pääoman suoraa sotaretkeä mailman ensimäistä proletaarisia vallankumousta vastaan. Muita hämätäkseen joukkojen huomiota he kongresseissaan latelevat valhefraaseja taistelusta sotaa vastaan suurlakolla yms. Porvariston ja s. d. johtajain kesken vallitsee työnjako. Edelliset luovat »demokraattis-pasifistisen» ajan ulkonäön ja jälkimäiset nostattavat kaikin voimin demokraattis-pasifistisia harhaluuloja työtätekevän kansan joukossa.
Porvarillinen järjestelmä pelastui joksihin aikaa huolimatta siitä, että ensimäinen imperialistinen mailmansota herätti joukkojen alkeellisen tyytymättömyyden. Kansainvälisen työväen voimat osoittautuivat riittämättömästi järjestyneiksi, proletaarisen kumouksen puolueet riittämättömän lujiksi, ja niin osottautui proletaarinen vallankumous imperialistisen sodan lopussa mahdottomaksi. Mutta se sota järkytti kuitenkin syvälti. Sen seuraukset tuntuvat vielä vuosia eikä sen sosialipoliittisia tuloksia ole vielä täysin selvitetty. Imperialistiset rauhansopimukset jotka, kuten Ruhrin valtaus on osottanut, ovat olleet sodan jatkamista, vain toisilla keinoin, eivät ole voineet parantaa sen haavoja. Sodan seurauksia ei voiteta kapitalistisin keinoin. Joka tapauksessa on kapitalistinen järjestelmä sodan järkyttämänä nyt luhistumistilassa, ei vain taloudellisesti, vaan poliittisestikin. Kapitalismin epävakaisuuden oireet näkyvät puhtaasti poliittisella alalla vielä selvemminkin kuin taloudellisella. Hallitusten nopea vaihtuminen useissa maissa on sellainen oire. Valtakysymys on monessa maassa päiväjärjestyksessä sellaisessa muodossa kuin ei koskaan ennen sotaa.
Muutamien viime vuosien kuluessa, ja osaksi jo ennen sotaa, näkyi porvarispolitiikassa kaksi selvää linjaa: 1. avoimesti taantumuksellinen ja 2. demokraattis-reformistinen. Edellisen räikein ilmaus on Poincare, jälkimäisen Lloyd-George. Vallankumouksellisen kriisin kypsymisen vuosina ei tällaisten linjain ilmeneminen mailman politiikan johtajain keskuudessa ole sattuma. Kun pohja horjuu jalkojen alla, kun varman porvarisherruuden »normaali»-ajat siirtyvät menneisyyteen, kun vallankumous-tapahtumat selvästi lähenevät ja proletaarisen kumouksen voimat kasvavat, silloin ilmenee kiertämättä kaksi linjaa valtaluokan johtajien keskuudessa: toinen koettaa murskata, painaa alas kumousvoimat ennen kuin ne kasvavat avoimeksi, hurjaksi sodaksi heitä vastaan, toinen, kaukonäköisempi politiikka yrittää pikkumyönnytyksillä ostaa työväenluokan yläkerroksia, muuttaa »demokratian», pasifismin ja reformismin menetelmillä voimasuhteita porvariston eduksi.
Porvaristo ei voi enää hallita vanhoilla keinoillaan. Siinä yksi proletaarisen vallankumouksen hitaan, mutta varman kasvamisen merkki. Porvaristo hakee apua vuoroon fashismilta ja sosialidemokratialta. Kummassakin tapauksessa se koettaa naamioida herruutensa riistoluonnetta enemmän tai vähemmän »kansanomaisilla» piirteillä. Sekä fashistit (Mussolinin vallan alkuaika) että sosialidemokraatit (Nosken vallan ensi aika) palvelevat tarpeen tullen porvaristoa avoimena vastakumouksellisena taistelujärjestönä, asejoukkioina, jotka pyrkivät murskaamaan proletaarisen kumousarmeijan idut. Samaan aikaan pyrkii porvaristo fashismin ia sosialidemokratian avulla aikaansaamaan yhteiskunnallisien voimien uudestijärjestelyn, laittaen niinkuin pikkuporvaristo näyttäisi voittaneen, kuin »kansa» olisi osallisena vallankäytössä.
Amerikassa kohistaan porvariston »kolmannen» puolueen perustamisesta (pikkuporvaristo). Europassa on s. d. eräässä mielessä tullut porvariston »kolmanneksi» puolueeksi. Näkyvimpänä on tämä Englannissa, missä paitsi kahta klassillista porvarispuoluetta, jotka rauhallisesti ovat vaihtaneet keskenään paikkaa, on hallitsevaksi tekijäksi tullut n. s. työväenpuolue, joka itse asiassa noudattaa toisen porvariston siiven läheistä politiikkaa. Epäilemättä Englannin työväenpuolueen sosialipetturilliset johtajat tulevat nyt joidenkin vuosien aikana yhdessä ja toisessa muodossa ottamaan osaa porvariston vallankäyttöön. Epäilemättä myöskin Ranskassa, Englannissa ja muissa maissa II Internatsionaalen ministeriä leikkivät johtajat ovat asiallisesti »demokraattisen porvariston» yhden ryhmän johtajia. S. d. on jo aikaa kehkeytynyt työväenliikkeen oikeasta siivestä porvariston vasemmaksi, paikotellen fashisminkin siiveksi. Siksi on historiallisesti väärin puhua että »fashismi on voittanut sosialidemokratian». Fashismi ja sosialidemokratia (mikäli on puhe johtajista) ovat nykyaikaisen kapitalismin oikea ja vasen käsi, sen jälkeen kun ensimmäinen imperialistinen sota ja työväen ensimäiset taistelut kapitalismia vastaan ovat sitä järkyttäneet.
Sodan aikana ja heti sen jälkeen näimme II Internatsionaalen johtajia eri maiden hallituksissa. Niiden mukaan ottaminen sodan aikana johtui imperialistien karkean-käytännöllisestä tarpeesta asettaa »oman» maansa työväen yläkerros toisen maan työväenliikettä vastaan. Nyt vetää porvaristo eri maissa taas s. d:eja vallan osallisuuteen. Tämä tapahtuu »normaali»-aikana, jolloin ei ole sotaa. Juuri siksi todistaa tämä ilmiö porvarivallan epävakaisuutta ja sitä, että tämä »normaali»-aika kätkeekin porvaristolle suuria epänormaalisuuksia ja uhkaa raskailla kriiseillä.
Huolimatta porvarisvallan vakavuuden ulkonäöstä käy se yhä ontommaksi. Tilanne on hyvin epävakainen. Vanha parlamentarismi osoittautuu aikansa eläneeksi. Sen raunioille on porvariston yhä vaikeampi luoda edes miten kuten kestävää tilannetta. Ranskan ja Saksan vaalien tulos osoittaa sen. Ei Parisin eikä Berlinin parlamentissa ole vähänkään varmaa enemmistöä. Porvaristo hyppää sinne ja tänne, milloin turvautuen avoimeen valkoiseen terroriin, milloin etsien tukea n. s. »työväen» hallitukselta. Sellaisia voidaan odottaa monissa maissa. Niitä aiheuttaa vallankumouksellisen proletariaatin taistelu vallasta ja porvariston keskuudessa ilmenevä horjuminen, kiertämätön tällaisena aikana. Objektiivisesti voivat tällaiset hallitukset merkitä askelta eteenpäin, ne kun todistavat porvarillisen järjestelmän jatkuvaa hajaannusta ja eheyden puutetta valtaluokkain politiikassa. Tässä mielessä on myös nykyinen Macdonaldin vasiakumouksellinen »työväen» (itse asiassa liberaalinen) hallitus historiallinen edistys. Mutta proletaarisen vallankumouksen tosi kannattajat tehtävä ei tietenkään ole tällaisien hallitusten ylistely, vaan proletaarisen armeijan kokoominen leppymältömään vallankumoukselliseen taisteluun, jolta moisten hallitusten yli pian päästäisi työväen valian voittoon.
Elettävämme omalaatuisensa demokraattis-pasifistisen ajan objektiivinen sisältö on se että porvaristo ei enää voi hallita vanhoin keinoin. Tämä »aika» merkitsee kapitalistisen järjestelmän epävakaisuutta, sen luhistumista, sen alaspäin luisumisen alkua. Nykyiset »demokraattis-pasifistiset» hallitukset, ja niiden tapaiset vastatulevat, eivät suinkaan noudata todella demokraattista rauhanpolitiikkaa, vaan päinvastoin muuttuvat itse nopeasti fashistisiksi. Luokkataistelu ei tyynny, vaan kiihtyy yhä »demokratian» ja »pasifismin» puitteissa. Hallitustavan vaihtelu (demokratia — fascismi — demokratia) kovertaa yhä ontommaksi järkkynyttä pääomavaltaa. Joka muutoksen kautta kansan-, varsinkin työväen joukot rikastuvat poliittisen kokemuksen puolesta ja karaistuvat taisteluvalmiiksi, kun sen sijaan porvaristo ja sitä palvelevat s. d. johtajat joka kerran lähtevät heikennein voimin, ja hajallisempina sekä kadottavat yhä luottamustaan itseensä ja politiikkaansa. Niin kasvavat proletaarisen vallankumouksen voimat ratkaisevaan voittoon asti.
Maailman porvaristoa ei voitettu imperialistisen mailmansodan lopussa, pääasiassa siksi, ettei ollut ratkaisevissa maissa kommunistisia joukkopuolueita järjestämään vallankumousta ja johtamaan taisteluun joukkoja, jotka alkeellisella voimalla nousivat sodan syyllisiä vastaan. Niin sai kapitalismi hirsipuuloman. Tilanteessa, jolloin kapitalismi ei enää voi hallita ilman s. d:n apua, ja jolloin sen pula, pitkistyneenäkin käy yhä toivottomammaksi, — silloin tulee »subjektiivinen tekijä», s. o., proletariaatin rivien ja niiden etujoukon kommunistisen (puolueen) järjestyneisyyden aste koko historiallisen ajankohdan keskeiseksi kysymykseksi.
III:n mailmankongressin antama tunnus »joukkojen luo!» pysyy täydelleen voimassa. Kominternin kuluneena aikana saavuttamat menestykset ovat vasta ensi saavutuksia. Eri osastojen (sektsiain) saavutukset eivät vielä ole lujat. Ja jos me joukkojen puolellemme voittamisessa emme kulje eteenpäin, niin voimme helposti liukua taapäinkin.
IV kongressi lausui: »Täydessä voimassa pysyy III:n kongressin perusvaatimus — laajentaa kommunistinen vaikutus työväenluokan enemmistön keskuuteen ja vetää taisteluun sen ratkaiseva osa». Nyt on vielä enemmän syytä osottaa, että porvarillisen yhteiskunnan tasapainon ollessa järkytettynä voi — suuren lakon, siirtomaakapinan, uuden sodan tai jopa parlamentaarisen pulankin yhteydessä — syntyä terävä kriisi. Siksi saakin niin suuren merkityksen »subjektiivinen tekijä», s. o. työväenluokan ja sen etujoukon tietoisuus, taisteluvalmius ja järjestyneisyys. Voittaa puolelleen työväen enemmistö Amerikassa ja Europassa — siinä oli ja on Kominternin tehtävä.
Siirtomaissa ja puolsiirtomaissa on täytettävä seuraaval kaksi tehtävää: 1. Luoda kommunististen puolueiden, proletariaatin yhteiselujen edustajain ydinjoukko; 2. kannattaa kaikin voimin kansallista vallankumousliikettä imperialismia vastaan, tulla sen liikkeen etujoukoksi ja herättää sekä vahvistaa kansallisen liikkeen puitteissa yhteiskunnallista liikettä (IV kongressi).
V kongressi vahvistaa III ja IV kongressin päätökset; se hylkää päättävästi virheellisinä toiselta puolen oikeistopyrkimyksen, joka vaatii että on edeltäkäsin saatava työtätekeväin joukkojen tilastollinen enemmistö, ja luulee, ettei voi olla kysymystäkään vakavista vallankumoustaisteluista, ennen kuin kommunisteilla on puolellaan jopa 99 pros. työtätekevistä; toiselta puolen V kongressi hylkää »ultra-vasemmisiotaisten» virheen, nämä kun eivät tähän asti ole ymmärtäneet »joukkojen luo» tunnuksen ratkaisevaa mailmanhistoriallista merkitystä, vaan väliin hairahtuvat luulemaan, että kommunistipuolueet voisivat olla työväen »terroristisen vähemmistön» puolueita ja voisivat, kehittymättä joukkopuolueiksi, johtaa joukot taisteluun minä hetkenä vaan.
Europan komm. puolueiden enemmistö on vielä säilyttänyt sos. dem:lta lainatut järjestöperiaatteet. Ne ovat peräisin ajalta, jolloin puoluetta pidettiin vaalikoneistona. Ei voi olla puhettakaan vakavan, lujan kommunistisen puolueen luomisesta, jos sen perustana ei ole puoluejärjestö itse työpaikalla (sama koskee nuorten, naisten ym. järjestöjä). Tämä kysymys ei ole pelkästään organisatorinen, vaan syvästi poliittinen. Ei yksikään puolue voi johtaa taisteluun työväen ratkaisevia joukkoja eikä voittaa porvaristoa, niin kauan kun sillä ei ole lujaa pohjaa työpaikoilla, niin kauan kun ei jokainen suuri tehdas ole puolueen linnoitus.
Laajalle ulottuvain kommunistiryhmäin (fraktsiain) muodostaminen ammatillisiin järjestöihin (missä voidaan — legaalisesti, missä täytyy — illegaalisesti), ei sanoissa, vaan teossa järjestelmällinen, sitkeä, vuosia kestävä taistelu ammatillisten järjestöjen valtaamiseksi — taistelu, joka vastaa s. d. johtajain hajotusprovokatsioniin ja amm. järjestöistä eroamispyrkimykseen yhä voimakkaammalla työllä amm. järjestöjen yhteyden puolesta niiden sisällä — siinä myös lujien kommunististen joukkopuolueiden ensimäisiä edellytyksiä.
Se on työväen järjestämisen uusi muoto, josta aikaa myöten kasvaa uusia, todella vallankumouksellisia ammattiliittoja, ja joka suotuisissa oloissa on työväen edustajain neuvostojen luomisen ituna. Se kommunistipuolue, jonka ei vielä ole onnistunut saada aikaan vakavaa tehdaskomitealiikettä maassaan ja saada tuntuvaa vaikutusta jo oleviin tehdaskomiteoihin, sitä ei voida pitää vakavana kommunistisena joukkopuolueena.
Ei vain maatalousmaissa ja puol-agraarisissa, vaan tyypillisissä teollisuusmaissakin on sodan jälkeinen pula tehnyt huomattavan osan talonpoikiakin vastaanottavammiksi kommunistien vallankumouksellisille aatteille, kuin ne olivat ennen sotaa. Proletariaatti ei voi voittaa eikä luoda neuvostorakennetta, jos se ei vuosien kuluessa ole harjoittanut eräiden talonpoikaiskerrosten neutralisoimisen, puolueettomiksi saamisen, ja toisten puolelleen voittamisen politiikkaa. Vallankumouksellisiksi joukkopuolueiksi pyrkivät eivät voi tyytyä pelkkiin »teeseihin» talonpoikaisasiassa, vaan on heidän osattava luoda elävä yhdysside työväen etujoukon ja talonpoikain parhaimmiston kesken. Tämä side (jolla on valtava merkitys armeijaankin nähden, mikä on suurimmalta osaltaan talonpoikia) saadaan aikaan pääasiassa työväen toimesta. Kumouksellisten työläisten on tehtaista, missä kommunisteilla on vaikutusta, lähetettävä järjestelmällisesti maalle suuria lähetystöjä, kooten sitä varten tarpeelliset varat jne. Riittämätön huomion paneminen talonpoikiin on s. d. peruja riveissämme. Puolueet, jotka eivät osaa järjestää työtä maalla, eivät ole kommunistisia joukkopuolueita, jotka voisivat vakavasti asettaa valtakysymyksen. Tietenkin pysyvät osastomme tällöinkin marxilaisina työväenpuolueina, eivät ole »työväen — talonpoikain» puolueita.
Lukuisissa valtioissa on imperialistisen sodan tuloksena olevan mailman uudestijaon vaikutuksesta kiristynyt kansallisuussorto ja syntynyt kansallisia seka-asutuksia. Useissa Europan maissa ja vielä enemmän siirtomaissa ja puol-siirtomaissa on kerääntyneenä paljon tulenarkaa ainesta, joka voi räjäyttää porvarisvallan. Kommunistien oikea politiikka kansallisuuskysymyksessä II kongressin teesien perustalla on tärkeimpiä tekijöitä joukkojen puolelle voittamisen ja voittoisan vallankumouksen valmistamisen politiikassa. Nihilismi (kannattomuus) ja opportunistiset hairahdukset kansallisuuskysymyksessä, kuten niitä on ilmennyt lukuisissa puolueissa, ovat näiden heikoimpia kohtia eivätkä ne koskaan kykene täyttämään historiallista tehtäväänsä, jos eivät tätä heikkoutta voita. — Näiden viiden seikan oikea ratkaisu on kommunistisen joukkopuolueen perusedellytys. Ilman sitä ei voi vakavasti puhua kommunistisen politiikan muista kysymyksistä.
Kuluneen vuoden aikana on alkanut ilmetä uuden vallankumousaallon nousun merkkejä. Taistelujen alku Saksassa, kapinat bulgariassa ja Puolassa, suuret taloudelliset lakot monissa maissa ennustavat uusia vallankumouksellisia tapahtumia. Tällaisena kahden vallankumouksen tai kahden vallankumousaallon välisenä aikana esiintyy opportunistisia oikeistopyrintöjä ja »ultra-vasemmistolaisia» passiivisuuden oireita, jotka radikaalisilla fraaseilla peitettyinä ovat menshevismin toinen puoli.
IV ja V kongressien väliaika on osottanut, että opportunistiset taipumukset Kominternissä ovat voimakkaammat kuin saattoi olettaa. Osa puolueitamme on tullut s. d. puolueista ja luonut mukanaan eräitä perimätapoja, joita ei vielä ole voitettu. Sikäli kun puolueemme kehittyvät joukkopuolueiksi, saattavat nämä oikeistopyrinnöt käydä varsin vaarallisiksi. V kongressissa kävi täysin selväksi, että eräissä tärkeimmissä maissa ovat oikeistopyrinnön edustajat yrittäneet tykkänään vääristellä yhteisrintaman ja työväen ja talonpoikain hallituksen taktiikkaa siihen suuntaan, kuin olisi se »kaikkien työväenpuolueitten» läheinen poliittinen liitto, elimellinen kokoomus, s. o. kommunistien ja sos. dem:ien poliittinen liitto. Silloin kun yhteisrintaman taktiikalla oli Kominternille päätarkotuksena taistelu vastakumouksellisen s. d:n johtajia vastaan ja s. d. työväen vapauttaminen niiden vaikutuksesta, koettivat oikeistolaisuuteen taipuvat tulkita tätä taktiikkaa poliittiseksi liitoksi sosialidemokratian kanssa. V mailmankongressi tuomitsee päättävästi tämän pikkuporvarillisen syrjäpyrinnön ja hylkää ehdottomasti tällaisen yhteisrintaman taktiikan väärennyksen, jommoisia on esiintynyt eräissä Kominternin osastoissa, ja julistaa armottoman taistelun tällaista, perusteiltaan Kominternin päätösten vastaista politiikkaa vastaan.
Bolshevismi on Venäjän vallankumouksellisen proletariaatin liikkeenä kehittynyt ei vain armottomassa taistelussa menshevismiä ja keskustalaisuutta, vaan myös »ultra-vasemmisiolaisia» suuntia vastaan. Komintern käy, kansainvälisenä bolshevistisena järjestönä olemassaolonsa ensi päivistä asti armotonta taistelua ei vain oikeistolaista opportunismia, vaan myös »ultra-vasemmistolaisia» syrjäpyrintöjä vastaan, jotka usein ovat pelkkänä opportunismin toisena puolena. Aikana jälkeen IV:n kongressin ovat nämä vasemmistolaiset syrjäpyrinnöt ilmenneet vaarallisessa muodossa kysymyksessä työskentelystä taantumuksellisissa ammattiliitoissa. Kommunistien näistä eroamispyrkimys merkitsee mitä suurinta vaaraa kommunismille. Jos Komintern ei yhä uudelleen nouse näitä s. d:n vastakumouksellisia johtajia hyödyttäviä pyrintöjä vastaan, — jotka johtajat tahtovat päästä kommunisteista amm. järjestöissä, niin emme koskaan saisi luoduksi todella bolshevistisia puolueita. »Ultra-vasemmistolaisia» pyrkimyksiä on ilmennyt myös manööveritaktiikan »periaatteellisena» hylkäämisenä yleensä ja erikoisesti yhteisrintaman taktiikan ymmärtämättömyytenä, joko haluttomuutena sitä noudattaa tai sen tunnustamisena vain taloudellisella, ei poliittisella alalla, yms. — Manövreerausta ei tietenkään ole käytettävä opportunististen menetelmäin soveltamiseen. — Armotta taistellen oikeistolaisia syrjäpyrintöjä vastaan on Kominternin järjestelmällisesti selvitettävä »ultra-vasemmistolaisen» syrjäpyrinnön virheellisyys ja turmiollisuus, joka pyrintö on manövreerauskykyisten kommunististen joukkopuolueiden aikaansaamisen vihollinen.
Huolimatta suurista opportunistisista virheistä ja yhteisrintaman taktiikan väärinkäytöistä oikeistolaisainesten taholla — jotka paikotellen olivat johtaa kommunistipuolueen turmeltumiseen — on sen taktiikan sovelluttaminen IV ja V kongressien väliajalla yleensä tuottanut kieltämätöntä hyötyä ja auttanut meitä etenemään joukkopuolueeksi kehityksen tiellä monissa Kominternin osastoissa. — Aikana, jolloin komm. puolueet useissa päämaissa vielä ovat vähemmistönä, jolloin sosialidemokratia eräiden historiallisten seikkojen voimalla vetää mukanaan huomattavia työväenjoukkoja, jolloin pääoman hyökkäys jatkuu muodossa tai toisessa, jolloin työväenluokka ei vielä ole koonnut voimiaan edes vakavaan puolustustaisteluun, — sellaisena aikana on yhteisrintaman taktiikka ollut ja on aivan oikea ja välttämätön. Sen sovelluttamisen kokemuksia on usein selvitelty. On ilmeistä että tässä ei päästä pelkillä yleisillä lauselmilla, ja että puolueemme useasti eivät osaa käyttää yhteisrintaman taktiikkaa sellaisenaan, vaan uhkaa se kääntyä opportunistiseksi ja revisionismin lähteeksi. Se taktiikka on ainoastaan agitatsionin ja joukkojen vallankumouksellisen mobilisoimisen metoodi kokonaisena ajankohtana. Kaikki yritykset tulkita sitä poliittiseksi kokoomukseksi vastakumouksellisen sosialidemokratian kanssa ovat opportunismia, jonka Komintern hylkää. Sitä voidaan sovelluttaa oikein ainoastaan, jos joka osasto täysin tietoisena vaaroista ja yrittämättä sovelluttaa kaavoja mekaanisesti, asettaa itselleen konkreettisen tehtävän voittaa ja järjestää joukot taisteluun määrättyjen päämääräin ja tämänpäiväisten vaatimusten puolesta, ja kokoaa voimansa, aina vallankumouksen näkökulmalta toimien, sekä pyrkii johtamaan taisteluun proletariaatin ratkaisevat kerrokset valmistautuen siten siirtymään hyökkäykseen porvaristoa vastaan.
1. Yhteisrintaman taktiikan sovelluttaminen alhaalta on välttämätön aina ja kaikkialla, poikkeuksena ehkä harvinaiset ratkaisevain aseellisten taistelujen hetket, jolloin vallankumouksellisten työläisten-kommunistien on ase kädessä taisteltava myös niitä työväen ryhmiä vastaan, jotka itsetiedottomuudessaan taistelevat meitä vastaan. Mutta näinä poikkeuksellisina hetkinäkin on tehtävä mitä voidaan yhteyden aikaansaamiseksi alhaalla päin työläisten kanssa, jotka eivät kulje kommunistien mukana. Venäjän vallankumouksen ja Saksan vallankumoustaistelun kokemus on osottanui, että tämä on mahdollista.
2. Yhteys alhaalta päin ja samaan aikaan keskusteluja ylempien kanssa — näin on meneteltävä varsin usein niissä maissa, joissa s. d. on vielä huomattava voima. Noissa keskusteluissa ei saa luopua puolueen kommunistisesta itsenäisyydestä, tällöinkin on yhteisrintaman taktiikan sovelluttamisen perustana yhteys alhaalta päin. Kääntyminen s. d. virallisten elimien puoleen (avoimet kirjeet ym) ei saa muuttua kaavaksi. Tärkeintä on edeltäkäsin saada aikaan työväenjoukoissa (myös sosialidemokraattisissa) mielialaa jonkun esiintymisen, taistelun alkamisen puolesta, ja sitten kääntyä s. d. virallisten elimien puoleen, joita näiden edessä jo olisi työväenluokan määrätty mieliala ja he, kieltäytyessään kannattamasta taistelua, paljastuisivat joukkojen edessä. Tietenkin täytyy kommunistipuolueiden keskustelujen joka hetkenä, säilyttää täysi ja ehdoton itsenäisyys, pitää selvänä kommunistiset »kasvonsa». Sitä varten on keskustelut s. d. johtajain kanssa pidettävä avoimesti ja on kaikin keinoin kiinnitettävä työväen joukkojen huomiota näihin keskusteluihin.
3. Yhteisrintaman taktiikan pelkästään ylhäältäpäin hylkää Komintern ehdottomasti.
Sitä suuremman merkityksen saa Yhteisrintaman taktiikka alhaalta päin, s. o. sellainen yhteys, joka syntyy komm. puolueen johdolla kommunististen ja s. d. sekä puolueettomien työläisten kesken tehtaassa, tehdaskomiteassa, ammattiosastossa, jonkun teollisuuskeskuksen tai alueen mitassa, joltain tuotantoalalla, koko maassa jne. Tietenkin muuttuu tämänkin taktiikan soveltaminen riippuen kunkin maan konkreettisesta tilasta kunakin ajankohtana. Summittainen ja kaavallinen sen sovelluttaminen vie siltä kaiken merkityksen ja tekee sen vastakohdakseen. Taktillisten menetelmäin sovelluttamisessa on otettava huomioon edellytysten kokonaisuus maassa, kyseessä olevan osaston rakenne ja tila, pannen pääpaino joukkojen liikkeellesaamiseen, taisteluelimien luomiseen ja yhteyden aikaansaamiseen työväenjoukkojen (proletariaatin, talonpoikain, maatyöväen) tärkeimpäin kerrosten kanssa, jotka on vedettävä taisteluun. Yhteisrintaman taktiikka oli ja pysyy vallankumouksen, ei rauhallisen kehityksen metoodina. Se on ollut ja pysyy kommunistisen etujoukon vallankumouksellisen strategian manööverina, sen ollessa vihollisten ympäröimänä joka puolelta ja taistellessa ennen kaikkea vastakumouksellisen s. d:n petturijohtujia vastuun, eikä se ole ollut eikä tarkota liittoa näiden kanssa. Sen tarkotuksena on vetää puolellemme s. d. ja parhaat puolueettomat työläiset, eikä se tarkota meidän päämääräimme alentamista takarivien kehitystasolle.
Komintern on käsittänyt ja käsittää »työväen ja talonpoikain hallituksen» tunnuksen johtuvana yhteisrintaman taktiikasta edellä esitetyssä mielessä. Kominternin opportunistiset ainekset ovat viime aikoina yrittäneet turmellen tulkita sitä hallitukseksi »porvarillisen demokratian kehyksissä», poliittisena liittona sosialidemokratian kanssa. V kongressi jyrkästi hylkää tämän tulkinnan. Sille on »työväen ja talonpoikain hallitus» vallankumoukselliselle, kansanjoukkojen kielelle käännettynä samaa kuin proletariaatin diktatuuri. Se tunnus syntyi Venäjän vallankumouksen kokemuksista. Se ei ole ollut muuta eikä voi olla muuta kuin agitatsionin ja joukkojen mobilisoimisen metoodi porvariston kukistamiseksi ja neuvostojärjestelmän luomiseksi. Todellisen työväenhallituksen tai työväen ja talonpoikain hallituksen luomiseksi on välttämätön kukistaa porvaristo ja tehdä se vaarattomaksi. On mahdollisuus masentaa sen vastarinta ja luoda todellisen työväen ja talonpoikain hallituksen edellytykset vain proletariaatin aseellisen kapinan kautta, kun tämä saa mukaansa talonpoikain parhaan osan, ja kun työtätekevät voittavat kansalaissodassa. Tämän tunnuksen kautta on paras tapa päästä työtätekevän kansan syvien rivien luo.
Nykyisin, jolloin sos. dem. johtajat yhä enemmän sopeutuivat porvariston hallituskokoomuksiin ja heitä seuranneet työväenjoukot vaipuvat yhä syvemmälle köyhyyteen, syntyy tilanne, joka on otollinen yhteisrintaman sekä työväen ja talonpoikain hallitustunnuksen sovelluttamiselle. Jos nyt, jolloin virallinen sosialidemokratia tulee porvariston »kolmanneksi» hallituspuolueeksi, jos nyt osataan noudattaa yhteisrintaman taktiikkaa, seuraavat meitä s. d. työläisten huomattavat joukot taloudellisiin ja sitten poliittisiin taisteluihin, ja silloin on paras tilaisuus likvideerata vastakumouksellisten s. d. johtajain vaikutus ja saada kommunismin puolelle huomattavia työväen joukkoja.
»Työväen ja talonpoikain hallitus» ei missään tapauksessa ole kommunisteille parlamenttaarisen kokoomuksen politiikkaa s. d. kanssa. Päinvastoin, eduskuntatyökin on suunnattava s. d:n vaslakumouksellisen osuuden paljastamiseen ja osotettava työväen joukoille n. s. »työväen» hallitusten petturiluonne, ne kun luo porvaristo asiallisesti liberaalisiksi porvarishallituksiksi.
Kominternin taktiikka ei sulje pois, vain päinvastoin edellyttää osittaisvaatimusten esittämistä agitatsionissamme ja politiikassamme. Tällöin on otettava huomioon: a. Että esittämäimme osittaisvaatimusten täytyy olla eläviä, sellaisia joita työväen laajat joukot kannattavat, b. Niiden on oltava vallanmkumouksellisen kehityksen linjalla, c. Ne on osattava kytkeä yhteen loppupäämäärän kanssa; osittaisesta on mentävä yleiseen, vaatimusten järjestelmään, jonka summana on sosialistinen vallankumous. Reformistien esittäessä osittaisvaatimuksia proletaarisen vallankumouksen tilalle on kommunistien esittettävä osittaisvaatimuksia proletaarisen vallankumouksen valmistamisen edistämiseksi. Jokainen sellainen vaatimus on kvtkeitävä kumousohjelmaan, erikoisesti niissä maissa, missä porvarillisen järjestelmän kriisi on käsillä.
Nyt muodostuvan kansainvälisen tilanteen mukana syntyy kiertämättä joksikin aikaa työväen eräissä piireissä demokraattis-pasifistisia harhoja. S. d. johtajat niitä kaikin tavoin herättelevät. Kommunistien tärkeimpiä tehtäviä on taistella niitä vastaan eikä se mitenkään estä yhteisrintaman taktiikan noudattamista. Päinvastoin s. d. työväen mukaan saaminen taloudelliseen taisteluun, ja alkeellisten poliittisten vaatimusten toteumattomuus »työväenhallitustenkin» vallassa ollen, juuri tuhoaa näitä harhoja. Yhteisrintaman taktiikan sovelluttaminen menestyy vain sillä ehdolla, että demokraattispasifistiset harhat eivät pääse tunkeutumaan meidän omiin riveihimme, ja että kommunistit näkevät kaikki yhteisrintaman ja työväen-talonpoikain hallituksen tunnuksen vaarat.
Komintern on mailman vallankumouksen järjestö. Mutta monista syistä on huomio liiaksi kiintynyt Lähteen. Paljoa enemmän on työtä kohdistettava Itään sanan laajimmassa mielessä. Intiassa, Japanissa, Kiinassa, Turkissa on syntynyt kommunistisen liikkeen ensimäiset solut. Niissä alkaa työväen laaja taloudellinen taistelu. Tähän liikkeeseen on kiinnitettävä tarkkaa huomiota ja tuettava kaikin puolin kaikkien sorrettujen kansallisuuksien liikettä, joka on kohdistettu imperialismia vastaan, II kongressin hengessä, muistaen, että nämä liikkeet ovat sen suuren vapausliikkeen päätekijöitä, joka vain voi johtaa vallankumouksen voittoon ei vain Europan vain myös mailman mitassa.
Kansainvälisen vallankumouksen ajanjakso on alkanut, mutta on mahdoton tarkoin edeltä nähdä sen kehityksen vauhtia kokonaisuudessaan ja erikoisesti vallankumoustapahtumain kehitysnopeutta tuolla tai tällä alalla, tuossa tai tässä maassa. Tilanteen mukaan avautuu kaksi näköalaa: a. ei ole mahdoton hitaampi proletaarisen vallankumouksen kehitys, ja b. toiselta puolen on kapitalismin maaperä niin miinoitettu ja sen ristiriidat kasvavat niin nopeasti että purkautuminen voi jossain maassa tulla varsin piankin. Kominternin taktiikassa on otettava huomioon kumpikin mahdollisuus. Manövreerauskyky on siinä, että voi nopeasti sovittautua kehitysvauhdin muutoksiinkin. Joka tapauksessa, kehityksen hidastuessakin, on Kominternin leppymättömänä vallankumouksen joukkopuolueena koottava ympärilleen joukot ja valmistettava niitä vallankumoustaisteluun vallanoton puolesta.
Tärkein tehtävä on nyt osastojen (sektsiain) bolshevisoiminen. Tätä ei mitenkään saa käsittää Venäjän bolsheviikkipuolueen koko kokemuksen mekaaniseksi sovelluttamiseksi. Todellisen bolshevisoimisen peruspiirteet ovat: a. Puolueen tulee olla todellinen joukkopuolue, s. o. legaalisena tai illegaalisena on sen osattava pitää selvänä läheiset ja katkeamattomat siteet työväenjoukkojen kanssa ja osattava tulkita niiden tarpeita, b. On osattava manövreerata, s. o. taktiikka ei saa olla dogmaattista, lahkolaista, on osattava tehdä strateegisia liikkeitä vihollista vastaan samalta pysyen omana itsenään; perusvirhe on ollut tämän ymmärtämättömyys, c. On oltava olemukseltaan vallankumouksellinen, marxilainen puolue, joka vääjäämättä kulkee määräänsä kohti, kaikissa oloissa tehden kaikkensa voiton hetken lähentämiseksi. d. On oltava keskitetty puolue, joka ei suvaitse suuntia eikä ryhmityksiä, vaan on monoliittinen, yhdestä kappaleesta valettu, e. On tehtävä sitkeää, säännöllistä propaganda- ja järjestötyötä porvarillisissa armeijoissa. — Puolueiden bolshevisoiminen on sen siirtämistä osastoihimme, mikä Venäjän bolshevismissa on ollut ja on kansainvälistä, yleismerkityksellistä. Vain sikäli kuin Kominternin pääosastot todella muuttuvat bolshevistisiksi puolueiksi, muuttuu Komintern — ei sanoissa, vaan teossa — yhtenäiseksi mailman bolshevikkipuolueeksi, leninismin aatosten täyttämäksi.
1. Englanti alusmaineen esittää pääosaa kaikissa kansainvälisissä kysymyksissä. Sen johdosta kasvaa erikoisesti EKP:n merkitys. Sen on kehityttävä sellaiseksi, että voi täyttää velvollisuutensa. Suhteessaan työväenhallitukseen on puolue osottanut eräitä ideologisia ja taktillisia syrjäpyrintöjä. Päähuomio on kiinnitettävä seuraavaan: a. Kannatettava työväenpuolueen vasenta siipeä ja edistettävä sen kehitystä, niin että siitä tulisi todella vallankumouksellinen sivusta työväenpuolueessa ja että se tekisi tarmokasta työtä amm. liikkeen vähemmistösuunnassa. — b. Taisteltava MacDonaldin »työväenhallitusta» vastaan selittäen osuvasti joukoille sen porvarillinen ja työväelle vihollinen luonne. — c. Noudatettava kaikessa, uusintavaaleissa ja edessä olevassa vaalitaistelussa, selvää kommunistista linjaa. — d. Käytävä taloudellista taistelua niin, että päävoimat kohdistuvat yhteisrintaman luomiseksi alhaalta (lakko — ja tehdaskomiteat ym) ja selitettävä joukoille tämän tämän taistelun merkitys. — e. Työpaikoilla ja amm. järjestöissä on saatava aikaan toimen komiteoita harjottamaan painostusta »työväenhallitukseen» vaatien sitä toteuttamaan ohjelmansa niitä kohtia, joita se ei täytä: rautateiden ja kaivosten sosialisoiminen, työttömäin avustuksen korottaminen, työväen asuntojen rakentaminen jne. Paljastaen tuon hallituksen petturuus työväen jokapäiväisten tarpeiden kannalta ja vetäen taisteluun laajat työväen joukot tuhoaa puolue paraiten »työväenhallitukseen» kiinnitettyjä harhaodotuksia. f. Pantava suurta huomiota yhteyden pitoon siirtomaiden kanssa, niiden kansallis-kumouksellisten liikkeiden kannattamiseen, militarismin ja marinismin kysymykseen, aseistariisumiseen. Englannin suhteeseen SSSR, imperialistiseen Ranskaan, Dawes-suunnitelmaan, g. Erittäin tarkasti toimien on hankittava vaikutusta työttömäin keskuudessa, h. Erikoisia huomiota kiinnitettävä omaan järjestöön, uusien jäsenten hankkimiseen työväen riveistä, tehdassolujen luomiseen, jäsenten kommunistiseen kasvatukseen ja niiden tutustuttamiseen kansainväliseen liikkeeseen.
2. Ranska. Kongressi panee ilolla merkille RKP:n saavuttamat huomattavat menestykset sen karkotettua joukostaan epäilyttävät ainekset ja tultua todella proletaariseksi puolueeksi. Ranskan veljespuolueen on otettava huomioon seuraavat tehtävät: a. Luotava todellinen puolueoparaatti, jota ilman proletaarinen puolue ei tule toimeen, b. Tehtävä vakavaa työtä teollisuuskeskuksissa, joissa sosialisteilla on vielä paljon vaikutusta, kuten vaalit osoittivat. Parisin merkitys on epäilemättä suuri, mutta voittoa ei voi ajatellakaan, jollei ole saanut puolelleen tärkeimpiä teollisuuskeskuksia, c. Mitä vakavin joukkotyö talonpoikain keskuudessa, d. Oikein noudatettava yhteisrintaman taktiikkaa. Sosialistijohtajat eivät uskaltaneet mennä Herriot'n hallitukseen, mutta he kuuluvat oleellisesti siihen, minkä mukaisesti agitatsionimme on sovellettava, e. Muodostettava tehdassoluja. f. Värvättävä uusia jäseniä työväen keskuudesta. Seinen departementissa on saatava vähintäin 25,000 jäsentä, f. Joukkotoiminta tehdaskomiteain aikaansaamiseksi, g. Voitettava oikeistosuunnan jätteet ja luotava todellinen toimikykyinen luja ydin. Vasemman sivustan ja »keskustan» kahnaukset on voitettava ja koko puolueen tultava kominternilais-vasemmistolaiseksi. h. Lujitettava kansainväliset yhteydet, varsinkin Saksan puolueen kanssa. Raskas-teollisuuden voittaessa vaikutusalaa niin imperialistisessa kuin sisäpoliittisessa suhteessa on taisteltava sitä vastaan samalla taistellen Dawes-suunnitelmaa vastaan yhdessä Saksan KP:n kanssa, i. Saatava puolueeseen ne Yhtyneen Työväenliiion (CGTU) jäsenet, jotka eivät vielä ole jäseniä, j. Tämän liiton johtajain on otettava selvempi kanta anarkismia ja tökeröä syndikalismia vastaan. Tässä taistelussa ei sovi »puolueettomuus» kommunismin peruskysymyksissä, k. Ei pidä unohtaa ettei puolue eikä CGTU ole vielä tulleet Ranskan työväen todelliseksi etujoukoksi. l. »Työväen ja talonpoikain hallituksen» tunnus on erikoisen sopiva nykyisin Ranskassa.
3. Saksan vallankumouksen perusnäköalana pysyy syksyllä 1923 osotettu. Mahdollisesti »demokraattisen pasifismin» voitto Englannissa ja Ranskassa voimistuttaa joksikin aikaa porvaristoa ja sos. demokratiaa Saksassa ja sinnekin heijastuu niitä harhoja. Makdonaldin ja Herriot'n hallitukset saattavat kohottaa Saksan s. d:n ominaispainoa hetkeksi, ehkä nostaa satulaankin. Tämä mutkistaa Saksan tilannetta ja hidastuttaa kehitystä. Mutta perusteeltaan pysyy Saksan porvariston ja s. d:n tila toivottomana, vaikka ne ovatkin valmiit (kolmasti) pettämään »isänmaan» edut, ylistävät Dawes-suunnitelmaa jne. Sisäinen kriisi voi kärjistyä piankin. Tätä todistavat viime aikain taistelut. — Puolueen kriisi voitettu, mutta uusien vaarain välttämiseksi on nykyisen Keskuskomitean otettava huomioon. a. Rautaisella kädellä torjuttava pyrkimykset erota s. d. amm. liitoista, saatava kaikki — ei pelosta, vaan tunnollisesti — noudattamaan Kominternin ja Frankfurtin puoluekokouksen päätöksiä. Tarmolla jatkettava uudistijärjestymistä tehdassolujen perustalle, siitä on suurta hyötyä silloinkin, kun sitä on tehtävä illegaalisti. — b. Päättävästi taisteltava suuntia vastaan, jotka radikalismin nimellä kuljettavat puolueeeseen teoreettista revisionismia ja menshevistisiä syrjäpyrintöjä. — c. Lujasti noudatettava Kominternin linjaa talonpoikaiskysymyksessä. — d. Niin myös kansallisuuskysymyksessä. — e. Eduskunnassa osattava yhdistää leppymätön kommunistinen periaatteellisuus ja räikeys asiallisuuteen. — f. Enemmän huomiota tehdaskomitealiikkeeseen. — Toim. p. K:n, kuten myös kaikkien veljesosastojen, on annettava nykyiselle KK:lle rajatonta tukea. Täten puolue helpommin selviää oikeistosuunnista, jotka ovat tehneet niin paljon pahaa, ja jotka saattavat uusiintua.
4. Tshekkoslovakian puolueessa on myös niitä oikeistopyrintöjä, jotka Saksassa kehittyivät loogilliseen päähänsä asti ja täysin osottivat pätemättömyytensä. Tshekkoslovakiassa ei ole Siihen tultu siksi, että kehityksen vauhti on hitaampi. Kominternin osastojen on otettava oppia toistensa virheistä. Se on nyt huomattava Tshsl:n puolueen, jonka jäsenten valtava enemmistö on hyviä proletaareja, mutta joka ei vielä ole jaksanut kehittyä todelliseksi bolshevikkipuolueeksi. — Tehtäviä: a. Parannettava teoreettista linjaa. — b. Tunnustettava Pragin puoluekokouksen ja Brünnin konferenssin päätösmuodon virheellisyys. — c. Saatava puolueelle selväksi, että ei riitä se, että käsittää työväen joukot, ne on myös johdettava vallankumouksellisiin osittaisliikkeisiin ja valmistettava niitä ideologisesti ja organisatorisesti ratkaisevaan taisteluun. — d. Yhteisrintaman taktiikkaa noudatettaessa tapeltava oikeistopyrintöjä vastaan, soveltaen V:n kongressin päätöksiä. — e. Kehitettävä suurta aktiivisuutta työssä talonpoikan joukossa. — Saatava tarkka leniniläinen henki kansallisuusohjelmaan ja tehostuttava kansallisuuspolitiikkaa. — g. Eduskuntatyötä tehtävä vallankumouksellisen parlamenttarismin hengessä. — h. Vilkastutettava KK:n työtä, tehtävä johto vakinaisemmaksi, tiukemmaksi ja tarmokkaammaksi. — i. johtoon uusia voimia etumaisten työläisten joukosta. — j. Toverillisesti ja ilman ennakkoluuloja suhtauduttava V kongressissa esiintyneen vähemmistön oikeisiin vaatimuksiin, ja erikoisesti nuorisoliittoon.
V. 1864 perustettiin Lontoossa I Työväen Kansainvälinen Yhdistys — I Internatsionaale. Sen säännöissä sanottiin, »että työväenluokan vapautus on itsensä työväen tehtävä; että taistellen vapautuksensa puolesta on työväen pyrittävä — ei luomaan uusia etuoikeuksia ja monopoleja, vaan aikaansaamaan kaikille tasaiset oikeudet ja velvollisuudet ja tuhoamaan kaikkinainen luokkavalta; että työläisen alistaminen tuotannonvälineitten s. o. elämisen lähteitten monopolivaltiaan alaiseksi on orjuuden perussyy kaikissa sen muodoissa, ja kaiken työväenluokan yhteiskunnallisen onnettomuuden, kaiken henkisen rappeutumisen ja poliittisen alennuksen perussyy; että työväenluokan taloudellinen vapautuminen on se suuri päämäärä, jonka alaiseksi välineeksi jokainen poliitinen liike on alistettava; että kaikki pyrkimykset tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat tähän saakka olleet vailla menestystä solidarisuuden puutteen takia eri ammattien työläisten kesken jokaisessa maassa ja veljesliiton puutteen vuoksi eri maiden työläisten kesken; että työn vapautus, joka ei ole paikallinen eikä kansallinen tehtävä, vaan sosiaalinen, koskee kaikkien maiden etuja, joissa vallitsee uusaikainen yhteiskuntajärjestys, ja vaatii se etumaisten maitten teoreettista ja käytännöllisiä yhteistoimintaa; että nykyinen työväenliikkeen yhtaikainen nousu Europan teollisuusmaissa toiselta puolen herättää uusia toiveita ja toiselta puolen vakavasti varottaa kertaamasta vanhoja virheitä sekä vaatii viipymättä yhdistämään liikkeet, jotka tähän saakka eivät ole olleet keskenään yhteydessä».
II Internatsionaale, joka perustettiin 1889 Parisissa, sitoutui jatkamaan I Internatsionaalen työtä, mutta kärsi täydellisen haaksirikon v. 1914, mailmanteurastuksen alkaessa. II nternatsionaalee sortui opportunismin läpitunkemana ja johtajain petoksen murtamana näiden mennessä porvariston puolelle.
III Kommunistinen Internatsionaale, joka perustettiin maalisk. 1919 Venäjän Sosialistisen federatiivisen Neuvostotasavallan pääkaupungissa Moskovassa, julisti juhlallisesti koko mailman edessä, että se ottaa jatkaakseen ja viedäkseen loppuun I nternatsionaalen suuren työn. III Internatsioonaale syntyi aikana, jolloin päättyi v:n 1914–18 imperialistinen sota, jossa eri maiden porvaristo uhrasi 20 miljoonaa ihmistä.
»Muista imperialistista sotaa». Siinä Kominternin ensimäinen muistutus jokaiselle työtätekevälle, missä tahansa hän elääkään ja mitä kieltä puhuukaan. Muista sitä että kapitalistisen järjestelmän kautta saattoi pieni riistäjäkopla neljä pitkää vuotta tapattaa eri maiden työläisillä toisiaan. Muista sitä, että porvariston sota heitti Europan ja koko mailman hirveään nälkään ja kurjuuteen. Muista sitä, että jos ei kukisteta kapitalismia on tuollaisten rosvosotien kertaantuminen ei vain mahdollinen, vaan kiertämätönkin.
Kommunistinen Internatsionaale panee tehtäväkseen taistelun kaikin keinoin, myös ase kädessä, kansainvälisen porvariston kukistamiseksi ja kansainvälisen neuvostotasavallan luomiseksi ensi asteena valtion täydelliseen hävittämiseen. KommunistinenInternatsionaale pitää proletariaatin diktatuuria ainoana keinoina joka tekee mahdolliseksi ihmiskunnan vapauttamisen kapitalismin kauhuista. Ja pitää Kommunistinen Internatsionaale neuvostovaltaa tämän proletariaatin diktatuurin historiallisena muotona.
Imperialistinen sota kytki yhden maan työläisten kohtalon kiinteästi kaikkien maitten proletariaatin kohtaloon. Se vielä kerran vahvisti sen mitä sanotaan I nternatsionaalen säännöissä: että työväenluokan vapautus ei ole paikallinen eikä kansallinen vaan kansainvälinen tehtävä.
Kommunistinen Internatsionaale erkanee kerta kaikkiaan II Internatsionaalen traditsioneista, jolle oli olemassa asiallisesti vain valkoihoiset ihmiset. Kommunistinen Internatsionaale panee tehläväkseen koko mailman työtätekeväin vapautuksen. Sen riveissä yhtyvät veljellisesti valko-, kelta-ja mustaihoset ihmiset, koko maapallon raatajat.
Kommunistinen Internatsionaale kannattaa täysin ja ehdottomasti Venäjän suuren proletaarisen vallankumouksen, mailmanhistorian ensimäisen voitokkaan sosialistisen vallankumouksen saavutuksia, ja kutsuu koko mailman proletaareja astumaan samalle tielle. Kommunistinen Internatsionaale sitoutuu kaikin voimin kannattamaan jokaista neuvostotasavaltaa, missä tahansa se muodostetaankin.
Kommunistinen Internatsionaale tietää, että voidakseen mahdollisimman pian päästä voittoon täytyy Kansainvälisellä Työväenyhdistyksellä, joka taistelee kapitalismin tuhoamiseksi ja kommunismin luomiseksi, olla luja keskitetty järjestö. Oleellisesti täytyy Kommunistisen Internatsionaalen olla yhtenäinen mailman kommunistipuolue, jonka osastoja, sektsioita, ovat joka maassa toimivat puolueet. Kommunistisen Internatsionaalen järjestökoneiston täytyy taata joka maan raatajille mahdollisuus joka hetki saada suurinta mahdollista apua muiden maiden järjestyneiltä proletaareilta.
Täia tarkotusta varten vahvistaa Kommunistinen Internatsionaale seuraavat sääntökohdat:
1. Kansainvälinen työväen yhdistys on eri maiden kommunistipuolueiden yhtymä yhtenäiseksi proletaariseksi puolueeksi; se on kaikkien maiden proletariaatin vallankumousliikkeen johtaja ja järjestäjä; se taistelee työväenluokan enemmistön ja talonpoikaiston köyhempäin kerrosten voittamiseksi kommunismin periaatteiden ja tarkoitusperäin puolelle, se taistelee proletariaatin diktatuurin pystyttämisen puolesta, koko mailman käsittävän sosialististen neuvostotasavaltojen liiton luomisen puolesta, luokkien tyyten hävittämisen ja sosialismin — kommunistisen yhteiskunnan ensi asteen toteuttamisen puolesta.
2. Uuden kansainvälisen työväen yhdistyksen nimeksi on hyväksytty Kommunistinen Internafsionaale.
3. Kaikki Kommunistiseen Internatsionaaleen kuuluvat puolueet kantavat nimeä: sen ja sen maan Kommunistinen puolue (Kommunistisen Internatsionaalen sektsia). Kussakin maassa voi olla vain yksi Kominterniin kuuluva kommunistinen puolue.
4. Kommunistipuolueen ja Kominternin jäsenenä voi ojla jokainen, joka hyväksyy vastaavan maan kommunistipuolueen ja Kominternin ohielman ja säännöt, on jäsenenä ja aktiivisena työntekijänä puoleen perusjärjestössä, alistuu puolueen ja Kominternin kaikkiin päätöksiin ja maksaa säännöllisesti jäsenmaksunsa.
5. Puolueen perusjärjestönä on työpaikkasolu (tehtaassa, kaivoksessa, konttorissa, varastossa, maatilalla jne). Jokaisen kommunistipuolueen jäsenen on kuuluttava työpaikkansa puoluesoluun.
6. Komintern ja kommunistipuolueet rakentuvat demokraattisen sentralismin perusteille. Sen pääperiaatteet ovat a) niin alemmat kuin ylemmätkin puolue-elimet valitaan puoluejäsenten yleisissä kokouksissa, konferensseissa ja puoluekokouksissa: b) puolue-elinten on määräajoin annettava valitsijoilleen selostus toiminnastaan: c) ylempien puolue-elinten päätökset ovat alemmille velvoittavat: tiukka puoluekuri, Kominternin Toimeenpanevan Komitean ja johtavien puoluekeskuksien päätökset täytettävä nopeasti ja täsmällisesti.
Puolueen jäsenet ja puolue-elimet voivat keskustella puoluekysymyksistä vain siihen asti, kunnes vastaavat elimet ovat niistä päätöksen tehneet. Sen jälkeen, kun Kominternin Kongressi, kansallisten sektsiain puoluekokoukset tai johtavat puolueelimet ovat niistä päätöksen tehneet on päätöstä ehdottomasti noudatettava, vaikkapa osa puoleen jäsenistä tai paikallisista puoluejärjestöistä ei päätöstä hyväksyisi.
Puolueen toimiessa maanalaisena sallitaan ylempien puolue-elinten nimittää alemmat sekä koopteerauksen, puolue-elinten itsensä täydentämisen, soveluttaminen ylempien puolue-elinten suostumuksella.
7. Kominternin korkein elin on kaikkien Kominterniin kuuluvien puolueiden (sektsiain) ja järjestöjen kongressi.
Kongressi harkitsee ja päättää niin Kominternin, kuin sen eri seksiainkin toimintaa koskevista ohjelma-, taktiikka- ja organisatsionikysymyksistä. Vain kongressilla on oikeus muuttaa Kominternin ohjelmaa ja sääntöjä.
Kongressi kokoontuu vähintään kerran kahdessa vuodessa. Kongressin kokoontumisajan määrää Kominternin Toimeenpaneva komitea. Kaikki Kominterniin kuuluvat seksiat lähettävät edustajia Toimeenpanevan komitean säätämän määrän.
Kunkin sektsian äänimäärä kongressissa säädetään kongressin erikoispäätöksellä kunkin puolueen jäsenmäärää ja sen edustaman maan poliittista merkitystä silmälläpitäen. Imperativisia mandatteja (sitovia evästyksiä) ei sallita, vaan ne jo etukäteen jäävätään.
8. Kominternin ylimääräinen kongressi kutsutaan koolle, jos sitä vaativat puolueet, joilla Kominternin viimeksi koolla olleessa kongressissä on ollut vähintään puolet päätösvaltaisista äänistä.
9. Kominternin kongressi valitsee Kominternin puheenjohtajan, toimeenpanevan komitean ja kansainvälisen kontrollikomitean (KKK:n).
10. Kominternin toimeenpanevan komitean kotipaikan määrää kongressi.
11. Kominternin Toimeenpaneva komitea on K. I:n johtava elin kongressien välisenä aikana. Se antaa kaikille Kominterniin kuuluville puolueille ja järjestöille niitä velvoittavat ohjeet ja kontrolloi niiden toimintaa.
Kominternin Toimeenpaneva komitea julkaisee vähintään neljällä kielellä K. I:n pää-äänenkannattajaa.
12. Kominternin Toimeenpanevan komitean päätökset ovat K. I:n kaikille sektsioille velvoittavat ja on ne viipymättä pantava täytäntöön. Sektsioille jätetään oikeus vedota K. I:n Toim. p. komitean päätöksistä K. I:n kongressiin, mutta siihen saakka, kunnes kongressi on nuo päätökset kumonnut, on sektsiain niitä noudatettava.
13. Kominterniin kuuluvain sektsiain keskuselimet ovat vastuunalaiset puoluekokouksiensa ja K. I:n Toim. p. komitean edessä. K. I:n Toim. p. komitea on oikeutettu kumoamaan tai muuttamaan niin sektsiain keskuselinten kuin puoluekokoustenkin päätöksiä sekä tekemään päätöksiä, jotka keskuselinten on täytäntöön pantava (katso 12 kohtaa).
14. K. I:n Toimeenpanevalla komitealla on oikeus erottaa K. I:sta sellaiset puolueet, ryhmät ja yksityiset jäsenet, jotka rikkovat K. I:n ohjelmaa ja sääntöjä, kongressien ja Toimeenpanevan komitean päätöksiä vastaan. Näillä puolueilla, ryhmillä ja yksityisillä henkilöillä on oikeus vedota K. I:n kongresseihin ja Toimeenpanevan komitean laajennettuihin istuntoihin.
15. K. I:n Toimeenpaneva komitea vahvistaa jokaisen K. I:een kuuluvan sektsian ohjelman. Ellei T. k. ohjelmaa hyväksy, on sektsialla oikeus vedota kongressiin.
16. On toivottavaa, että K. I:een kuuluvain sektsiain kaikki puolue-elimet painattavat K. I:n T. K:n päätökset ja viralliset asiapaperit. Sektsiain johtavat elimet velvoitetaan julkaisemaan K. I:n T. k:n päätökset ja viralliset asiapaperit.
17. K. I:n T. k:lla on oikeus hyväksyä K. I:een neuvoitelevalla äänellä järjestöt ja puolueet, jotka ovat myötätuntoisia kommunismille ja ovat lähellä K. I:a.
18. K. I:n T. k. valitsee jäsenistään puhemiehistön, joka on vakinaisesti toimiva elin ja suorittaa T. k:n kaiken työn T. k:n istuntojen väliikoina. Puhemiehistö on velvollinen tekemään tilin toiminnastaan T. k:lle. Niin T. k:n kuin puhemiehistönkin puheenjohtajana on K. I:n puheenjohtaja.
19. K. I:n T. k. valitsee organisatsionibyron, joka harkitsee K. I:n T. k:n organisatsioni- ja finanssikysymyksiä ja päättää niistä. Organisatsionibyron päätöksistä voidaan vedota K. I:n T. k:n puhemiehistöön, mutta ne ovat velvoittavia, kunnes puhemiehistö on ne kumonnut tahi muuttanut. K. I:n T. k. määrää organisatsionibyron jäsenet.
20. K. I:n T. k. valitsee sihteeristön, joka on T. k:n, sen puhemiehistön ja organisatsionibyron toimeenpaneva elin. K. I:n T. k:n sihteeristön jäsenet kuuluvat organisatsionibyroseen.
21. K. I:n T. k. valitsee K. I:n kuukausijulkaisun toimituksen seka K. I:n muiden julkaisujen toimitukset.
22. K. I:n T. k. valitsee kommunistisen naisliikkeen kansainvälisen sihteeristön sekä yhdessä tämän kanssa tekee päätökset kansainvälisen naisliikkeen kysymyksissä.
23. K. I:n T. k. muodostaa informatsioni- ja tilasto-osaston, agitatsioni- ja propagandaosaston, organisatsioniosaston ja Idän osaston. K. I:n T. k:lla on oikeus muodostaa tarpeen tullen muitakin osastoja sekä yleensä rakentaa koneistoa tarkoituksenmukaisemmaksi.
24. K. I:n T. k:lle ja sen puhemiehistölle jätetään oikeus lähettää valtuutettujaan K. I:n eri sektsioihin. Valtuutetut instrukteeraa K. I:n T. k. tai sen puhemiehistö ja ovat he vastuussa toimistaan näille. K. I:n T. k:n valtuutetut on päästettävä sen sektsian keskuselinten ja paikallisten järjestöjen kaikkiin kokouksiin ja istuntoihin, johon K. I:n T. k. on heidät lähettänyt. K. I:n T. k:n valtuutetut täyttävät tehtävänsä tiukassa yhteydessä kyseessä olevan sektsian K. K:n kanssa, mutta kuitenkin saattavat heidän esityksensä sektsian K. K:n kutsumissa puoluekokouksissa, konferensseissa ja neuvottelukokouksissa erota kyseessä olevan puolueen K. K:n kannasta, kun he johdonmukaisesti noudattavat K. I:n T. k:n direktiivejä. K. I:n T. k:n valtuutetun erikoisvelvollisuutena on valvoa, täyttääkö sektsia johon hänet on komennettu, kongressien ja K. I:n T. k:n päätöksiä.
25. K. I:n T. k:n istuntoja pidetään vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Istunto on täysvaltainen, jos läsnä on vähintään puolet T. k:n jäsenistä.
26. K. I:n T. k. kutsuu kahden kongressin välisenä aikana vähintään kahdesti vuodessa koolle T. k:n laajennetun täysistunnon ratkaisemaan erikoisen tärkeitä kysymyksiä, jotka eivät siedä viivytystä.
Laajennettuihin täysistuntoihin ottavat osaa, paitsi K. I:n T. k:n jäsenet, K. I:een kuuluvain sektsiain edustajat. Sektsiain edustajaluvun laajennetuissa täysistunnoissa määrää K. I:n kongressi.
Laajennettu täysistunto kutsutaan koolle paitsi edellä mainittuina aikoina, välittömästi K. I:n kongressin edellä.
27. Kongressin valitseman kansainvälisen konirollikomitean tehtäviin kuuluu: a) K. I:n T. k:n osastojen toimintaa vastaan tehtyjen valitusten tutkiminen ja ehdotustensa esittäminen K. I:n T. k:lle havaittujen puutteiden poistamiskeinoista; b) sektsiain käyttämien kurinpitotoimien johdosta eri henkilöiden ja kokonaisten järjestöjen tekemäin valitusten tutkiminen ja niiden johdosta käsitystensä esittäminen K. I:n T. k:lle, joka vasta asian ratkaisee; c) K. I:n T. k:in raha-asiain tarkastus; d) eri sektsiain raha-asiain tarkastus K. I:n T. k:n, sen puhemiehistön tai organisatsionibyron päätöksestä.
Kontrollikomitea ei sekaannu poliittisiin asioihin eikä organisatooris-hallinnollisiin ristiriitoihin, joita mahdollisesti syntyy niin erinäisten sektsiain sisällä, kuin erinäisten sektsiain ja K. I:n T. k:n välillä.
Kansainvälisen kontrollikomitean toimipaikan määrää K. I:n T. k. yhdessä Kansainväl. kontrollikomitean kanssa.
28. Kominterniin kuuluvien sekä myötätuntoisina Kominterniin hyväksyttyjen puolueiden keskuskomiteain on säännöllisesti toimitettava K. I:n T. k:lle istuntojensa pöytäkirjat ja selostukset toiminnastaan.
29. Niin yksityisten toverien, kuin kokonaisten ryhmäinkin eroaminen eri sektsiain K. K:sta katsotaan kommunistisen liikkeen desorganisoimiseksi (hajottamiseksi). Joka ainoa johtava toimipaikka kommunistipuolueessa kuuluu K. I:lle, eikä kunkin toimipaikan mandaatin haltijalle. Joka ainoan sektsian keskuselinten valitut jäsenet voivat jättää toimensa vain K. I:n T. k:n suostumuksella. Eri puolueiden keskuskomiteain ilman K. I:n T. k:n suostumusta hyväksymät eroamiset jäävätään.
30. K. I:een kuuluvain seksiain, varsinkin naapurimaiden sektsiain on keskenään oltava tiukassa järjestöllisessä ja informatoorisessa yhteydessä. Tämä järjestöllinen ja informatoorinen yhteys voidaan aikaansaada keskinäisellä edustuksella konferensseissa ja puoluekokouksissa, kuin myös vaihtamalla sopivia johtajavoimia.
31. Kaksi tai useampia Kominternin sektsioita, jotka (niinkuin Skandinavian maat ja Balkanin maat) poliittisen yhteisyyden vuoksi taistelussa ovat erikoisemmin toistaan lähellä, voi K. I:n T. k:n suostumuksella yhtyä K. I:n T. k:n kontrollin alaisena työskenteleväksi federatsioniksi, liitoksi, yhteisiä ja yhdenmukaistettuja toimintoja varten.
32. Kaikki kansalliset puoluekokoukset, niin sääntömääräiset kuin ylimääräisetkin, voidaan kutsua koolle ainoastaan Toimenpanevan komitean suostumuksella.
Siinä tapauksessa, ettei puoluekokousta ole kongressin edellä, on sektsian (kongressiedustajain vaalin edellä) pidettävä konferenssi tai K. K:n täysistunto kongressikysymysten valmistusta varten.
33. Kommunistinuorison kansainvälinen liitto on K. I:n täysvaltainen jäsen ja K. I:n T. k:n alainen.
34. Kommunistipuolueiden täytyy olla valmiit painumaan maan alle. K. I:n velvollisuus on antaa puolueille apua niiden valmistuessa maanalaiseen työhön ja valvoa, että tuo työ tulee suoritetuksi.
35. K. I:n sektsiain jäsenten siirtyminen maasta toiseen sallitaan ainoastaan sen sektsian K. K:n päätöksellä, johon he ovat kuuluneet.
Asuinpaikkaansa muuttaneet kommunistit ovat velvollisia liittymään sen maan sektsiaan, johon ovat saapuneet. Kominternin toisiin sektsioihin ei oteta vastaan kommunisteja, jotka ovat lähteneet maasta ilman sen sektsian K. K:n suostumusta, johon ovat kuuluneet.
1. Kommunistisen puolueen ja sosialidemokraattisen puolueen tehtävien ja toiminnan peruseroavaisuus ilmenee myöskii näille puolueille ominaisten järjestömuotojen erilaisuudessa. Sosiaiidemokraattinen puolue, joka on kokonaan suunnattu reformistiseen toimintaan porvarillisen demokratian puitteissa ja eritoten pyrkii saavuttamaan menestystä parlamenttien vaalikamppailuissa on sen mukaisesti myöskin rakentunut vaalipiireille ja järjestöillie asuinpaikoittain sekä asettaa puoluejärjestön perusteeksi paikallisen alueryhmän. Sitävastoin kommunistipuolueella, joka johtaa laajojen proletaarijoukkojen vallankumouksellista taistelua kapitalismin kukistamiseksi ja vallan valtaamiseksi, täytyy olla toisenlainen järjestörakenne siksi, että sen päätuki on työpaikalla. Kommunistipuolueen järjestöperustan täytyy olla itsetyöväen joukoissa — tehtaissa ja työpaikalla, tuotannossa. Ainoastaan se, että puolue rakennetaan työpaikkasolujen pohjalle, tekee puolueelle mahdolliseksi katkeamattoman, tiukan yhteyden joukkojen kanssa, antaen sille mahdollisuuden olla aina selvillä proletaarijoukkojen pyrkimyksistä, mielialoista sekä ryhtyä toimenpiteisiin näiden pyrkimysten ja mielialojen johdosta. Tällä tavoin voi puolue vahvistaa vaikutustaan sekä todella johtaa ja järjestää vallankumoustaistelua työnantajia, fashismia ja kapitalistivaltiola vastaan, — järjestää taistelua vallasta. Tuollainen organisationimuoto takaa parhaiten puolueen yhteiskunnallisen kokoonpanon ja antaa vakuuden sen proletaarisesta luonteesta. Se tekee mahdolliseksi menestyksellisen taistelun tuotannon kontrollista, jolla on erikoinen merkitys kommunistipuolueelle ja joka vallan valtaamisen jälkeen tekee mahdolliseksi tuotantoprosessin hallinnon kyseessäolevassa tuotantolaitoksessa. »Joka ainoa työpaikka on oleva kommunistipuolueen linnake» — se on Leninin tunnussana.
2. Kominternin III ja IV kongressi päättivät kiinteästi, että puolueet on välttämättä uudelleen järjestettävä työpaikkasolujen pohjalle, ja IV kongressi totesi, että »ei mitään kommunistipuoluetta voi pitää vakavasti ja vankasti järjestyneenä kommunistisena puolueena, jollei sillä ole lujia kommunistisia soluja työpaikoilla, tehtaissa, kaivoksissa, rautateillä jne». Kaikki senjälkeen saadut taistelukokemukset ovat täysin vahvistaneet tuon väitteen ja todistaneet, että IV:n kongressin tuon päätöksen toteuttaminen on kommunistipuolueille elämänkysymys. Saksan tapahtumien opetukset ovat erikoinen todiste siitä, että puolueen uudelleen rakentaminen tehdas- ja työpaikkasolujen pohjalle on voitokkaan valtataistelun tinkimätön ehto.
Nyt on perusteellisella, tarmokkaalla ja suunnitelmallisella työllä toteutettava Kominternin T. K:n tammikuussa v. 1924 tässä kysymyksessä hyväksymät päätökset III:n ja IV:n kongressin päätösten täytäntöönpanosta. Nämä päätökset vahvistaa nyt V kongressi ja toteaa, että kommunistipuolueiden lähimmän ajan tärkeimpiä tehtäviä on puolueen rakentaminen työpaikkasolujen pohjalle.
3. Tämän ohella kongressi pitää välttämättömänä kiinnittää erikoista huomiota muutamiin kysymyksiin, jotka tammikuusta lähtien ovat olleet puolueidemme ratkaistavina käytännössä ja jotka vaativat, että ne oikein asetetaan.
Ei saa jäädä pienintäkään epäselvyyttä siitä, että III:n ja IV:n kongressin sekä tammikuun päätökset eivät tai koita mitään pinnallisia muutoksia puolueiden rakenteessa, vaan ne vaativat todellista ja perusteellista puolueiden uudelleen rakentamista bolshevikipuolueen malliin. Tämä uudelleenrakentaminen on suoritettava suunnitelmallisesti ja huolellisesti, jottei puolue menettäisi voimiaan, mutta samalla on tuo uudelleenrakentaminen suoritettava tarmolla ja entinen puolueen rakenne (alueelliset järjestöt, jäsenmaksujen keräystavat, komiteain asettaminen jne.) täytyy perinjuurin muuttaa puolueen siirtyessä työpaikkasolujen pohjalle.
Tähänastisen käytännön perusteella on usein täytynyt todeta, että tätä ajatusta ei vielä ole riittävässä määrässä omaksuttu. Useassa tapauksessa ei puoluesolua ole katsottu koko puoluejärjestön perustaksi, jolle nykyisin täytyy koko puolue rakentaa, vaan sitä on pidetty järjestöön vasta ympättynä lisäkkeenä. Tämän mukaisesti on työpaikkojen puoluesolujen asemesta työ paikoille useinkin perustettu ainoastaan kommunistifraktsioita rajoitettuine tehtäväpiireineen, mutta tämä on päättävästi hylättävä. Eräissä tapauksissa on myöskin ilmennyt pyrkimystä sälyttää kommunistisoluille miltei yksinomaan ammatillista työtä.
Tämän vastapainoksi on selvästi ja päättävästi julistettava kommunistisolujen merkitystä puoluejärjestön perustuksena ja toteutettava tämä ajatus myös käytännössä. Kommunistisolun täytyy omata puoluejärjestön kaikki oikeudet. Se käsittelee kaikkia puoluekysymyksiä ja päättää niistä ja tämän seikan täytyy kuvastua myöskin kommunistisolujen järjestötoiminnassa. Niiden täytyy värvätä ja ottaa vastaan jäseniä puolueeseen, kerätä jäseniltään jäsenmaksut oikeudella pidättää niistä määrätty prosentti omiin tarpeisiinsa, rekisteröidä jäsenensä jne. Kommunistisolu ei ainoastaan ja'a tehtäviä jäseniensä kesken, vaan myös velvoittaa jokaisen niistä suorittamaan hänelle annetut tehtävät. Itsestään selvää on, että kommunistisolujen täytyy ulottaa toimintansa kaikille puoluetoiminnan aloille.
4. Puolueen työpaikkasolujen pohjalle rakentamispäätöksen ajatuksen mukaisesti ja eräänä tämän uudelleenrakentamisen oleellisimpana puolena täytyy puolueen jäsenjoukkojen yhteiskunnallisen kokoonpanon muuttua ja parantua siinä mielessä, että määrällisesti vallitseviksi tulevat teollisuusproletaarit ja että työpaikkasolut, tehtaiden ja suurtilojen solut, käsittävät välittömästi valtavan enemmistön puolueen jäsenistä. Kun tämä päämäärä on saavutettu ja meillä on paljon voimakkaita kommunistisoluja, niin silloin asuntoalue-järjestöt käyvät tarpeettomiksi. Silloin niiden puoluejäsenien, jotka eivät työskentele tuotantolaitoksissa, täytyy liittyä työpaikkasoluihin. Kunnes puoluejärjestö saavuttaa tuon asteen (mikä maasta ja alueesta riippuen käy eri pitkinä aikoina), on siirtymismuotona vissi merkitys myöskin asuinpaikkasoluilla, eräänä niiden puoluejäsenien monista yhdistämis-mahdollisuuksista, jotka eivät tee työtä tuotantolaitoksissa, ja keinona heidän vetämisekseen puoluetyöhön. Mutta koska näiden solujen merkityksestä jo on ilmennyt virheellisiä käsityksiä, niin V kongressi katsoo välttämättömäksi päättää, että sielläkään, mihin tällaisia sotuja perustetaan, ne eivät saa häiritä kommunististen työpaikkasolujen toimintaa eikä niitä missään tapauksessa saa merkitykseensä ja tehtäviinsä nähden pitää työpaikkasolujen veroisina. Ja erikoisesti: ei voi olla puhettakaan siitä, että asuinpaikkasolu olisi työpaikkasolun rinnalla puoluejärjestön perustus. Puoluejärjestön perustana on yksinomaan työpaikkasolu; katusolu on apujärjestö. Painopiste on tuotantolaitoksessa ja työpaikkasoluissa.
5. Puolueen on käytännössä uudelleen rakentuessaan ensin kiinnitettävä päähuomio teollisuusalueisiin ja niissä taas suurempiin keskuksiin ja voimakkaimpiiin järjestöihin. Aivan samoin on komiteain paikkakunnilla aloitettava uudelleenrakentaminen tärkeimmistä pisteistä. Se ei tietysti lainkaan merkitse sitä, että toisten puoluejärjestöjen pitäisi odottaa, ryhtymättä itse uudestijärjestelyyn. Uudestijärjestely on suoritettava johdonmukaisestikaikissa puoluejärjestöissä, alimmista ylimpiin asti.
6. Mitä tulee Kommunistisen Nuorisoliiton työpaikkasoluihin, niin kongressi päättää, että puolueen pitää tietysti pyrkiä siihen, että mahdollisimman suuri määrä kommunistisen nuorisosolun jäseniä kyseessäolevassa työpaikassa samalla olisi kommunistisen puoluesolun jäseniä ja että molempien solujen välillä vallitsisi tiukka työyhteys ja molemminpuolinen edustus. Samalla on välttämätöntä, että työpaikoissa on puoluesolun ohella kommunistisen nuorison työpaikkasolu. Tämän täytyy olla Kommunistisen Nuorisoliiton perusjärjestö, Nuorisoliiton jolla puoluejärjestun rinnalla on oma erikoisjärjestönsä.
7. V kongressi määrää Kominternin T. K. päättävästi toteuttamaan näitä järjestömuotoja ja laatimaan kaikille K. I:n osastoille ohjeet paikallisia ja keskuspuolueiärjestöjä varten.
Vuodelle 1924 kuvaavia ovat seuraavat piirteet: a) työväen yleinen poikkeukseton perääntyminen on päättynyt, b) erinäisissä maissa ja erinäisillä tuotantoaloilla tapahtuu hyökkäysliikkeitä työväen puolelta, toisissa maissa on puolustustaistelu työehtojen edelleen huonontamista vastaan voimistunut, c) kansainvälinen reformismi on yhä lujittanut yhteyttään hallitsevien luokkien kanssa ja poliittisen lakkorikkurin työnsä ohella alkanut suorittaa taloudellisen lakkorikkurin osaa voimiensa mukaan murtaen työväen esiintymiset, d) Amsterdamin Internatsionaale on ilmaissut ententeläisen ja imperialistisen olemuksensa (Ruhrin valtaus, Dawes-plaanin tukeminen jne.), sen sisällä on syntynyt vielä toistaiseksi kehkeytymätön, poliittisesti epämääräinen, mutta vanhaan politiikkaan tyytymätön vähemmistö, e) tyytymättömyys työväen ja pikkuporvariston massoissa on eräissä maissa (Englanti, Ranska, Tanska) nostanut ilmeisen taantumuksellisten hallitusten tilalle puolsosialistisen tai pasifistisen hallituksen, joiden on uudella lipulla täytynyt ajaa porvariston vanhaa politiikkaa, f) samalla kun reformististen ammattiliittojen vaikutus on laskenut, samalla kun ne ovat moraalisesti, poliittisesti, organisatorisesti ja rahallisesti heikentyneet, samalla ovat kasvaneet vallankumoukselliset ammattiliitot ja vähemmistöt, joiden merkitys ei ainoastaan proletariaatin yleispoliittisissa, vaan myöskin taloudellisissa taisteluissa on kasvanut, g) Kominternin ja kommunistipuolueiden ominaispaino maailman ammatillisessa liikkeessä on huomattavasti kasvanut. Tämä on saanut ilmauksensa siinä, että Ammatti-Internatsionaale on kansainvälisestä propagandajärjestöstä, jollainen se aluksi oli, muuttunut vallankumouksellisten taisteluliittojen todelliseksi maailmanjärjestöksi, h) kaikki nämä seikat ovat saaneet reformistit kiukkuisesti hyökkäämään vallankumouksellisten ammattiliittojen kimppuun toisaalta (kommunistien erottaminen, bolshevismin vastustamisosastojen järjestäminen, häväistystulvan lisääminen jne) ja toisaalta vieneet aivan Amsterdamin Internatsionaalen keskuksista lähtöisin oleviin yritteisiin tyrehdyttää vallankumouksellinen ammatillinen liike, i) samalla kun ammattiliikkeen reformistiset huiput ovat eräissä maissa (Saksa) muuttuneet fashistisen taantumuksen aseiksi, samalla on ilmennyt halua Kominternin taktiikan muuttamiseen, ammattiliitoista eroamiseen ja uusien järjestöjen muodostamiseen.
Kaikki nämä peruspiirteet on pidettävä mielessä lähiajan politiikkaamme ammatillisessa liikkeessä määriteltäessä.
Punaisena lankana koko Kominternin toiminnassa on taistelu maailman ammatillisen liikkeen yhtenäisyyden puolesta. Se ei johdu fetishistisestä suhtaantumisesta järjestöön, vaan siitä ajatuksesta, että taistellessaan yhtenäisyyden puolesta ammatillisen liikkeen sisällä kommunistit laajentavat kommunistipuolueiden ja Kominternin vaikutusalaa irtaantumatta hetkeksikään joukoista. Taistelu ammattiliikkeen yhtenäisyyden puolesta on parhain joukkojen valloittamiskeino ja metoodi. Siksi ei mikään voi eikä saa Kominterniä ja siihen kuuluvia puolueita muuttamaan peruslinjaansa. Kominternin vanhat tunnussanat — ammattiliittojen vallottaminen, eikä niiden hajottaminen, taistelu ammattiliitoista eroamista vastaan, eronneiden uudelleen liittymisen puolesta, taisttelu yhtenäisyyden puolesta ovat edelleen voimassa ja niitä on päättävästi ja tarmolla toteutettava. Taistelua yhtenäisyyden puolesta on käytävä ei ainoastaan niissä maissa, joissa vallankumouksellisen työväen suuri enemmistö on reformistisissa ammattiliitoissa, vaan myöskin niissä maissa, joissa rinnakkain toimivat reformistiset ja vallankumoukselliset ammatilliset keskukset (Ranska, Tshekkoslovakia). Kommunistipuolueet eivät missään tapauksessa saa jättää monopolia taistelussa yhtenäisyyden puolesta reformisteille, jotka yhtenäisyys-sana huulillaan hajottavat, lahottavat ja demoralisoivat työväenliikkeen. Taistelussa yhtenäisyyden puolesta on kommunisti velvollinen pitämään huolta siitä, että erotetut ja järjestymättömät työläiset eivät pääsisi hajaantumaan, vaan tulisivat yhteen liitetyiksi ja järjestetyiksi taistelemaan edelleen kapitalismia ja reformismia vastaan. Mutta tässäkin tapauksessa on taistelu yhtenäisyyden palauttamisen puolesta erotettujen ja syntyneiden rinnakkaisiärjestöjen tärkein tehtävä.
Suhteemme Amsterdamin Interriatsionaaleen on edelleen se, miksi edelliset kongressit ovat sen määritelleet. Amsterdamin Internatsionaalen johtava kerros on kansainvälisen imperialismin tuki, järjestö, joka räikeimmin kuvastaa porvariston rappeuttamain työläiskerrosten konservatismia, takapajuisuutta, kansallista ahtautta, porvarillis-imperialistisia elämyksiä. Taistelu Amsterdamin Internatsionaalea vastaan, sen teoriaa ja käytäntöä vastaan on edelleenkin Kominternin ja sen osastojen tärkein tehtävä. Säälimättä paljastettava palvelukset pääomalle, taistelu ei elämästä, vaan kuolemasta tätä porvariston ja kapitalismin sekä fashistisen taantumuken tukea vastaan, siinä lähimmän ajan tunnussana. Taistelussamme Amsterdamin Internatsionaalea vastaan emme saa unohtaa kahta asiaa: a) että Amsterdamin Internatsionaalessa on miljoonia proletaareja ja b) että siinä on syntynyt vasen siipi, tosin perin epämääräinen ja poliittisesti horjuva. Se, että Amsterdamin Internatsionaalessa on miljoonia työläisiä, se pakottaa kommunistipuolueet kymmenkertaistuttamaan ponnistuksensa taistelussa näiden työläisten vapauttamiseksi reformistisista harhoista. Agitatsionin ja propagandan lisääminen ei tässä riitä. Tämä työväen vapautuminen reformistisista harhoista käy sitä mukaa, kuin kommunistit jatkuvassa työssään kykenevät näyttelemään johtavaa osaa työväenluokan taloudellisissakin taisteluissa. Taloudellisten yhteentörmäysten hetket ovat erikoisen edullista aikaa yhteisrintamataktiikan itse toimintaan soveltamiselle sekä johtajain fashistisen lakonrikkuriosan paljastamiselle. Amsterdamin Internatsionaalen vasemmalla siivellä ei ole selvää ohjelmaa eikä taktiikkaa. Itse tuo vasen siipi, jossa on useampia virtauksia, ei ole yrittänytkään laatia mitään ohjelmaa. Väitellään kysymyksessä suhteesta Venäjän ammattiliittoihin, mutta vasen siipi ei ole tähän mennessä missään eronnut oikeasta siivestä poliittisissa peruskysymyksissä (reparatsionit, experttikomitean päätös, siirtomaapolitiikka, koalitsioni porvariston kanssa jne.). Vasemman siiven suurin puute on se, että sen edustajat tahtovat »sovittaa» reformismin kommunismin kanssa ja toivovat, että keskilinja näiden kuolemanvihollisien välillä voidaan löytää. Tämä epämääräisyys, poliittinen kannattomuus ja puolinaisuus tuli ilmeisen selvästi esille Amsterdamin Internatsionaalen Wienin kongressissa, jossa vasen siipi äänesti oikeistolaisten päätösehdotuksen puolesta yrittämättäkään esittää omaa ohjelmaa. Mutta tuo vasen siipi kuvastaa sittenkin vakavaa käymistilaa massoissa, varsinkin Englannissa; ne ovat tyytymättömiä vanhaan politiikkaan ja etsivät ulospääsyä reformistisesta umpikujasta. Tämän vuoksi on meidän suhde tähän vasempaan siipeen selvä. Komintern ja kommunistipuolueet tukevat tätä vasenta siipeä sikäli, mikäli se todella käy taistelua Amsterdamin Internatsionaalen ohjelmaa ja taktiikkaa vastaan. Olisi iso virhe, jos vasemman siiven merkitys yliarvioitaisiin, jos vaiettaisiin sen epäjohdonmukaisuuksista, sen poliittisesta epämääräisyydestä, sen puolinaisuudesta ja kannan puutteesta. Kommunistien ja heidän vaikutuksensa alaisten ammatillisten järjestöjen on ehdotettava Amsterdamin Internatsionaalen vasemmalle siivelle yhteisten elinten muodostamista porvarillista taantumusta vastaan. Ratkaisevana tällaisille ehdotuksille on toiminnan hetki, jotta ne vasemmistoainekset Amsterdamin Internatsionaalen sisällä, jotka puhuvat sopimuksen välttämättömyydestä vallankumouksellisten ammattiliittojen kanssa, saisivat ehdotuksensa toteuttaa käytännössä, jokapäiväisessä taistelussa kussakin maassa. Näiden aineisten valmius yhteistoimintoihin on meille mittapuuna, jonka avulla kannatuksemme mitataan. Kommunistit eivät saa unohtaa, että Amsterdamin Internatsionaalen vasen siipi tahtoo pelastaa tuon Internatsionaalen ei jyrkästi kieltäytymällä vanhasta taktiikasta, vaan hiukan tuota taktiikkaa muuttamalla.
Kaikki kommunistipuolueet ovat ammattiliikkeen alalla suorittaneet suuren työn. Mutta kahden viime vuoden aikana on kuitenkin ilmennyt sellaisia piirteitä työssämme, joita vastaan on päättävästi taisteltava. Heikot puolet työssämme ammattiliitoissa voidaan esittää seuraavasti:
1. Kommunististen fraktsiain puute useissa maissa ja niiden rakentaminen ylhäältäpäin siellä, missä ne ovat olemassa.
2. Kieltäytyminen perustamasta fraksioita niissä järjestöissä, jotka ovat kommunistisen tai meitä lähellä olevan johdon alaisia.
3. Kieltäytyminen perustamasta frakisioita retormistisiin ammattiliittoihin silloin kun niiden rinnalla on vallankumouksellinen järjestö (Ranska).
4. Omaa linjaansa noudattavien puolueen jäsenten riittämätön kurinalaisuus; siitä johtuva ammattiliitoista eroaminen, oman ammatillisen politiikan harjottaminen välittämättä puolueen ja Kominternin päätöksistä (Saksa).
5. Välinpitämätön suhtaantuminen puolueen puolelta reformististen ammattiliittojen rinnalle syntyneisiin ammattiliittoihin (Amerika, Belgia, Hollanti), näiden vallankumouksellisten työläisten systemaattisen, aatteellis-poliittisen johtamisen ja taktiikkamme kasvattamisen asemesta.
6. Abstraktinen propaganda ammattiliittojen sisällä sen sijaan, että kärjistettäisiin taistelua reformisteja vastaan työväenluokan jokapäiväisten tarpeiden pohjalla.
7. Harvoja poikkeuksia (Saksa) lukuunottamatta riittämätön huomio työpaikkakomiteain luomiseen ja toimintaan ja taitamattomuus laajojen massojen taloudellisien taistelujen käyttämisessä työpaikkakomiteain rakentamiseen.
7. Heikkoa on taistelu ammattikuntaisia pyrkimyksiä ja ennakkoluuloja vastaan, jotka vielä istuvat syvällä vallankumouksellistenkin työläisten riveissä.
8. Yleisiin ammatillisiin ja teollisuusliittojen edustajakokouksiin ja konferensseihin yleispoliittisessa ja puoluemielessä perin heikko valmistuminen ja yksityisten kommunistien sattumavarainen esiintyminen tällaisissa kokouksissa.
10. Liiallinen hermostuneisuus reformistien hajotustoiminnan johdosta; riittämättömässä määrin käytetään poliittisesti hyväksi yksilöiden ja varsinkin joukkoerottamisia ammattiliitoista.
11. Aliarvioidaan se tosiasia, että työpaikka, tehdaskomitea ja ammattiliitto ovat luonnollinen maaperä työväen yhteisrintaman järjestämiselle.
12. Aliarvioidaan ammatillisen työn merkitys ja osuus, siitä riittämätön huomio sille puoluelehtien puolelta.
13. Useiden puolueiden pää-äänenkannattajat antavat liian vähän tilaa ammattiliikkeen kysymyksille. Ammatillista, agitatsioni- ja propagandakirjallisuutta puuttuu.
Kaikkia yllä mainittuja heikkoja puolia tavataan eri määrin melkein kaikissa maissa, ja pääpuute ja ammattiliitoissa suorittamamme työn kaikkien heikkouksien lähtökohta on se, että työpaikoilla ei ole puoluesoluja tai että ne ovat vasta itiömuodossaan. Puoluesolujen rakentaminen tehtaisiin on ennakkoehto fraktsionien alhaaltapäin rakentamiselle, kaikkien puoluejäsenten aktiivisuuden lisäämiselle ammatillisella alalla ja yhtenäisen linjan noudattamiselle ammatillisen järjestön kaikissa asteissa.
1. Kaikkien kommunistipuolueiden kcskiötehtävänä on taistelufraktsionien rakentaminen tehtaasta alkaen pitkin teollisuuslinjaa ja yleisammatillista linjaa sekä yksityisten jäsenten ja erittäinkin ammatillisten fraktsionien toiminnan kontrollin tehostaminen puolueen puolelta.
2. Toiminnan painopiste on siirrettävä massoihin, työpaikkaan. Siitä luonnollisesti välttämättömyys tehdaskomiteain perustamiseen siellä, missä niitä ei vielä ole, ja jo olevain työpaikkakomiteain toiminnan edelleen vallankumouksellistuttaminen ja syventäminen. Työpaikkakomiteat on saatava aktiivisesti ja tarmokkaasti ottamaan osaa taloudelliseen taisteluun.
3. Jokaisessa puoluessa on asetettava ja todella ratkaistava kysymys taloudellista taistelua johtavista taisteluelimisiä. Eritoten on se välttämätöntä siellä, missä reformistisissa ammattiliitoissa on vallankumouksellista työväkeä, ja missä taloudellisten esiintymisten päättyminen riippuu ammatillisen johdon kulissientakaisista neuvotteluista ja sovittelusta.
4. Jokaisessa maassa on välttämättä liitettävä yhteen kaikki itsenäiset vallankumoukselliset ammattiliitot sekä kaikki erotettujen ammattiliitot ja järjestettävä toimintakomiteain kautta niiden yhteys reformististen järjestöjen sisällä olevan oppositsionin kanssa.
5. Taistelua ammatillisen johdon petturuutta vastaan on yhä kärjistettävä ja kaikkia heidän petturitekojaan harkittava työpaikoilla. Massojen keskuudessa on saatava tutunomaiseksi tunnussana: »Pois petturibyrokraatit proletarien joukosta».
6. Siellä, missä ammatillinen liike on hajonnut kahtia, siellä on välttämättä joukkojen keskuudessa tehtävä järjestelmällistä työtä ammatillisen liikkeen yhtenäisyyden palauttamisen puolesta kutsumalla koolle yleinen ammatillinen yhtymiskokous suhteellisen edustuksen ja aatteellisen taistelun vapauden pohjalla. Lähiaikana on tärkeimpänä tunnussanana oleva hajanaisen ammattiliikkeen yhtenäistyttämistunnus, jolla kaikkien suuntien työväen toiminnot pääomaa vastaan saataisiin yhtenäistytetyiksi.
7. Siellä, missä ammatillisen byrokratian poliittisen ja taloudellisen lakkorikkuriuden vaikutuksesta eroamiset ammattiliitoista ovat tulleet yleisiksi, siellä on puolueiden käytävä tarmokkaasti taistelua näitä lamaannuksen ja passiivisuuden mielialoja vastaan. On julistettava säälimätön sota kommunistien eroamista vastaan ammattiliitoista. Taistelua näissä maissa on käytävä tunnussanalla: »Takaisin ammattiliittoihin».
8. Tarmokkaasti on toimittava järjestymättömän työväen jänestämiseksi ja taisteluun mukaan vetämiseksi. Olisi virhe luoda uusia järjestymättömien järjestöjä: kaikkien järjestymättömien sekä syystä tai toisesta ammattiliitoista eronneiden yhteenliittämisen luonnollinen lähtökohta on työpaikkakomitea, toimintakomitea ja taistelu työväen esiintymisten aikana. Tarkotusperänä kaikella työllä on oleva ammatilliseen politiikkaan tyytymättömien työläisten muuttaminen aktiivisiksi taistelijoiksi ammatillista byrokratiaa vastaan.
9. Erikoista huomiota on kiinnitettävä niiden työalojen työväen järjestämiseen, joilla voi olla ratkaiseva merkitys työväenluokan taistelussa vallasta (liikenne, vuorityö, metallurgia, kemianteollisuus, sähkö-, kaasu- ym. teoll.). Kommunistipuolueiden ammattiliitoissa suorittaman työn tuloksia mitataan sen mukaan, missä määrin ne ovat kyenneet järjestämään mainittujen kansantalouden tärkeimpien alojen työväkeä.
10. Välttämättä ryhdyttävä perustamaan sekakomiteoita (ransk.–saks., saksal.–puolal, saksal.–tshekkil. jne) tärkeimpien tuotantoalojen työläisistä (liikenne, vuorityö ym) järjestämään yhteisiä rinnakkais-esiintymisiä rajan kummallakin puolen.
11. Niiden maiden kommunistipuolueiden, joiden porvaristo riistää siirto- ja puolsiirtomaakansoja, on kiinnitettävä erikoista huomiota kasvavaan ammatilliseen liikkeeseen siirtomaissa ensinnäkin siksi, että nämä nuoret ammatilliset järjestöt vapautuisivat kansallisesta ideologiasta, ja toiseksi siksi, jotta ne vapautuisivat emämaan ammatillisen byrokratian imperialistisen politiikan alaisuudesta.
12. Niissä maissa, joissa ammattiliittojen riippumattomuuden ja autonomian lipun alla harjotetaan kommunistipuolueille ja kommunismille vihamielistä politiikkaa, on vahvistettava toimintaa massojen keskuudessa, paljastettava tuon tunnussanan proletaarivastainen sisältö ja yhä enemmän tehtävä yhteistyötä niiden syndikalististen ainesten kanssa, jotka ovat Ammatti-Internatsionaalen päätösten kannalla. Taistelu anarko-syndikalistista demagogiaa ja sekapäisyyttä vastaan on näiden maiden kommunistipuolueiden mitä tärkein tehtävä.
13. Vihollistemme tunteminen on menestyksellisen taistelun ennakkoehto, siksi täytyy kommunistipuolueiden yhdessä ammattiliittojen kanssa järjestää kapitalistien järjestöjen, niiden sisäisen rakenteen, niiden luomain elinten ja niiden käyttämäin työväen järjestöjen rappeuttamis- ja hajottamismetodien huolellinen tutkimus. Kapitalisteilla on paljon asiamiehiä työväen keskuudessa. Puolueiden ja vallankumouksellisten ammattiliittojen on järjestettävä taloudellinen vastatiedustelu saadakseen tietoonsa luokkavihollistemme voimat ja vastustuskyvyn.
14. Kaikkien kommunistipuolueiden on aikaansaatava läheinen yhteys ammattiliittojen ja niiden armeijassa olevien jäsenten välillä. Erittäinkin on pyrittävä aikaansaamaan läheinen yhteys merimiesjärjestöjen ja sotalaivaston matruusien kesken.
Vahvistaen edellisten kongressien päätökset kommunistien tehtävistä ammatillisessa liikkeessä kiinnittää Kominternin V kongressi kaikkien kommunistipuolueiden huomiota erikoisen tärkeään merkitykseen, mikä työllä ammattiliitoissa on. Mitään horjuntaa tässä kysymyksessä ei sallita. Ammattiliitot näyttelevät suurta osaa vallankumouksen valmistamiskaudella, ne näyttelevät pääosaa yhteiskunnallisen vallankumouksen hetkellä, ja niiden kannettavana on sosialistisen rakennustyön tärkein tehtävä, kun niistä proletariaatin voiton jälkeen tulee proletariaatin diktatuurin elimiä. Sitkeästi on jatkettava kaikkien kongressien viitottamaa linjaa. Ammattiliittojen valloittaminen merkitsee massojen valloittamista. Kaikki kommunistipuolueet ovat tällä tiellä ottaneet ison askeleen eteenpäin. On mentävä yhä eteenpäin, olipa ammatillisen byrokratian petturuus, tilapäistappiot ja massojen horjunta tässä kysymyksessä millaista tahansa. Tässä on kysymys siitä, pitääkö vai eikö pidä olla yhteiskunnallista vallankumousta. Senvuoksi kehottaa Kominternin V kongressi kaikkia osastojaan olemaan perääntymättä askeltakaan hyväksytyistä päätöksistä ja suorittamaan loppuun asti ammattiliittojen valtaamistyön, s. o. massojen vallottamistyön.
V kongressi velvottaa kaikki kommunistit puolustamaan yllä esitettyjä periaatteita Ammatti-Internatsionaalen seuraavassa, III:ssa kongressissa.
Saksan kommunistipuolueen eräiden ammatillisten työntekijäin syrjäpyrinnöistä lausui kongressi, että Wilhelm Schumacherin ja hänen tovereittensa kanta ja toiminta ammatillisessa liikkeessä on tykkänään ristiriidassa Kominternin kongressien päätösten kanssa. Kongressi tuomitsee hänen kantansa vallankumouksen asialle turmiollisena, hän kun on pannut alulle ammattiliitoista eroamisliikkeen ja siten edistänyt Saksan ammattiliikkeen hajottamista. Kongressi kehottaa amm. liitoista eronneita työläisiä palaamaan takaisin liittoihinsa ja järjestymättömiä liittymään niihin. Kongressi korostaa sitä, että amm. järjestöt ovat, huolimatta ammatillisen byrokratian petturitoiminnasta, riistettyjen yhteenliittymiskohta, jossa kommunistien on tehtävä vallankumouksellista, valistuksellista ja propagandatyötä. Ammatillisista järjestöistä eroaminen on karkuriutta vallankumouksen rintamalta ja hyödyttää vain työväen vihollisia.
Kommunistisen propagandan päämäärät ja tehtävät. Kominternin sisällä ilmenevät taistelut osottavat eri puolueissa poikkeamista marxilais-leniniläisesiä opista, sen ideologiasta. II kongressissa ilmeni »vasemmistolaisia» oppeja, kallistumisia syndikalismiin, antiparlamentarismiin ym. päin. Nyt esiintyy sosialidemokraattisia jätteitä. Bolshevisoiminen aatteellisella alalla merkitse marxilais-leniniläisyyden lopullista voittoa, s. o. imperialismin ajan marxilaisuuden voittoa syndikalismista ja sosialidemokratiasta. Puolueiden on muistettava tov. Leninin sanat, että »ilman vallankumouksellista teoriaa on vallankumouksellinen liike mahdoton... Esitaistelijain tehtävän voi täyttää ainoastaan se puolue jolla on edelläkävijä-teoria».
Bolshevisoiminen ei kuitenkaan merkitse Venäjän kommunistipuolueen kokemuksen mekaanista matkimista, vaan bolshevismin meloodien sovelluttamista kunkin maan konkreeitiseen tilanteeseen. Sitä varten on kehitettävä ydinjoukot, kaaderit jotka täysin osaavat käyttää tätä teoreettista asetta ja osaavat opettaa puolueen jäseniä sitä käyttämään. Teoreettinen työ antaa varmuutta puolueen poliittiselle työlle. Kominternissä tavataan kuitenkin välinpitämättömyyttä teoriaan nähden. Seurauksena onkin sellaisten teoriain esiintymistä, jotka ovat räikeässä ristiriidassa leninismin kanssa (uskonto- ja valtiokysymyksissä, opportunismiin suhtautumisessa ym). Siksi tavataankin puolueiden joukoissa sos. dem. jätteitä. Toisen Internatsionaalen valemarxilaisuutta vastaan on asetettava Leninin vallankumouksellinen marxilaisuus, jossa ei ole yhtään teoreettista väitettä, jolla ei olisi käytännöllistä merkitystä.
Organisatooriset toimeenpiteet. Kuvaavaa on, ettei Komintern eikä sen sektsiat ole vielä luoneet erikoisia elimiä propagandaa varten. Agitatsioni-propaganda-osastojen järjestäminen on siksi nyt tärkeä tehtävä. Niiden tehtävänä on toimittaa puolueiden jäsenten luettaviksi edes tärkeimmät Marxin ja Leninin teokset; niitä ilmestyy vielä kovin harvoin.
Kominternin on agitprop-osastonsa kautta tarkattava puolueiden propagandatyötä ja toimitettava puolueille pätevää kirjallisuutta: Marxin, Engelsin ja Leninin teokset ja kansantajuisia teoksia kommunistisen ohjelman, taktiikan ja organisatsionin kysymyksistä. On julaisiava propaganda-kysymyksiä ja kokemuksia käsittelevää aikakauslehteä, joka antaa myös ainehistoa agitatsionitoiminnalle. Pääpuolueiden on komennettava joukko puoluetyöntekijöitä — mahdollisuuden mukaan työläisiä — Moskovaan, jossa niiden on perehdyttävä marxilais-leniniläisen teoriaan ja käytäntöön. On pidettävä propagandatyön tekijäin neuvottelukokous. Nuoriso-Internatsionaale on otettava mukaan järjestämään nuorison kommunistisia kasvatusta.
III. Puolueiden organisatoriset tehtävät tällä ajalla. Puolueiden keskuksiin on järjestettävä erikoinen elin tätä toimintaa varten. Sen on rekisteröitävä kokeneet marxilaiset voimat ja kehitettävä niitä, koulutettava uusia voimia ja uudesti opetettava entisiä leninismin hengessä. Puolueen kaikki jäsenet on velvoitettava opiskelemaan ja osotettava organisatooriset muodot, jotka edistävät puoluetyöntekijäin teoreettisten tietojen laajentumista ja syventymistä. Joka jäseneltä on vaadittava vissi määrä poliittisia ja teoreettisia tietoja, niin että osaavat vastata työläisten kysymyksiin perusasioissa. Sanomalehtien on herätettävä opiskeluharrastusta osottaen kirjallisuuteen, mistä saa tietoja. Aikakauskirjoissa on syvennytettävä kysymysten käsittelyä. Pantava huomiota kirjastoihin.
IV. Marxilaisen propagandan systeemi. Järjestelmä on eri oloissa erilainen. Yleisiä periaatteita on: a. kaikki työläisjäsenet perehtyvät leninismin perusteisiin ja jokainen puoluetyöntekijä yhä täydentää tietojaan, b. opetustoimi on kohdistettava määrättyihin käytännöllisiin päämääriin ja työntekijät valmisteltava puoluetvön määrätyille aloille, c. jokaisen opetusasteen on muodostettava itsenäinen kokonaisuus. Tarvitaan puoluekouluja ja järjestettyä itseopiskelua. Toiselta puolen puolue-keskuskoulu ja toiselta laajalle ulottuvat kurssit (ilta- ja sunnuntaikoulut, luennot). Keskuskoulussa syvennyttävät jo perusteisiin perehtyneet marxilais-leniniläisiä tietojaan valmistuen tehtävänsä tuntevaan propagandatyöhön. Alkavain kursseilla perehdytään Kominternin ohjelmaan ja valmistutaan aktiiviseen puoluetyöhön sekä harjottamaan henkilökohtaista propagandaa, varsinkin puolueen ulkopuolella. Näiden välillä on eri kursseja ja piirikouluja. Lyhytaikaisilla kertauskursseilla täydennetään tietoja jatkuvasti.
Huomiotta ei sovi jättää puolueettomuuden kyltillä toimivia laitoksia (työväenopistoja, akatemioita, ammatillisia kursseja), vaan on taisteltava niiden taholta luokkakantaa uhkaavia vaaroja vastaan. Ja kun ei riitä tieteellisiä voimia kurssien järjestämiseksi niin, että jäsenten enemmistö voisi saada opetusta lähiaikana, on herätettävä itseopiskelun harrastusta. Sitä varten on järjestettävä marxilais-leniniläisten kerhojen verkko yli maan ja sitä johtamaan asettava agitpropin yhteyteen asiantuntevista tovereista komitea. Propagandaelimiä on järjestettävä myös suurempien tuotantolaitosten järjestöihin ja piireihin. Kominternin Toim. p. K:n huolehdittava mallikoulujen ja kurssien järjestämisestä tärkeimpiin sektsioihin ja puoluekeskusten on oltava niiden kanssa läheisessä yhteydessä.
Puolueiden on myös pantava huomiota kommunististen ylioppilaiden ja muiden sivistyneistöön kuuluvain järjestämiseen, niin etteivät ne olisi eristyneinä. Tähän asti on fraktsiain muodostaminen näistä ollut hyvin sattumavaraista ja niiden työ hedelmätöntä. Kokeneiden puoluetovereitten johdolla on näin voimia käytettävä kommunistiseen propagandaan. Opiskelevat on poikeuksetta vedettävä käytännölliseen työhön.
V. Propaganda ohjelmasta ja metoodeista. Puoluekasvatus täytyy kytkeä kunakin aikana esillä oleviin päivänkysymyksiin, niin että samalla omaksutaan marxilais-leninismin perusteet. Tällöin ei suinkaan saa asettaa marxilaisuutta ja leninismiä vastakkain eikä antaa sellaista käsitystä, kuin olisi marxilaisuus teoriaa ja leninismi käytäntöä. Ne merkitsevät molemmat vallankumouksellisen teorian ja vallankumouksellisen käytännön ykseyttä. II:n Internatsionaalen »marxilaisuus» erotti »oikeaoppisessakin muodossaan (Kautsky) teorian ja käytännön; hylkäsi vallankumouksellisen käytännön, vaikka teoriassa hyväksyi vallankumouksen. Tov. Stalin määrittelee leninismin »proletaarisen vallankumouksen teoriaksi ja taktiikaksi yleensä sekä proletaarisen diktatuurin teoriaksi ja taktiikaksi erikoisesti» sekä »imperialismin ja proletaarisen vallankumouksen aikakauden marxilaisuudeksi».
Ylemmillä asteilla on syvennyttävä leninismin taloudelliseen ja valtioteoriaan ja proletaarisen vallankumouksen problemien ratkaisuun. Muistettava on myös mailmankatsomus. Marx, Engels ja Lenin olivat materialisteja, mikä on tärkeä muistaa nykyisin jolloin meidänkin riveissämme alkaa ilmetä filosoofista idealismia, epätarkkuutta uskontoon suhtautumisessa yms. — Opetuksessa on metoodi tärkeä. Virheellinen opetustapa johtaa hedelmättömyyteen, hukkatyöhön.
VI. Tutkimus ja kirjallinen työ. Sosialidemokraattinen käytäntö jo osottaa, millaista on Marxin jäljittelijäin (Kautskyn, Hilferdingin, Bauerin ym) »marxilaisuus». Nousussaan on marxilainen tutkimus vain Neuvosto-Venäjällä: Marx-Engels-Instituutti, Lenin-Instituutti ja Kommunistinen Akatemia. Kominternin Agitpropin on oltava yhteydessä näiden kanssa. On julaistava aikakauskirjaa taistelua varten valemarxilaisia vastaan. Puolueiden on myös järjestettävä itselleen keskuskirjasto ja edistettävä marxilaista tutkimusta. Niiden on asetuttava yhteydeen SSSR:ssä olevain laitosten kanssa.
Marxin ja Engelsin teosten julkaiseminen. Kokous tervehti VKP:n XIII:n puoluekokouksen päätöstä julaista Marxin ja Engelsin teosten ja kirjeiden täydellinen painos. Vain sellainen laitos on kyllin arvokas tieteellisen sosialismin perustajain muistomerkki ja tulee se edistämään vallankumouksellisen marxilaisuuden historian, teorian ja praktiikan tutkimista. Sen ohella on eri maiden työväelle julaistava Marxin ja Engelsin valittuja teoksia. Kokous kehottaa kaikkia puolueita antamaan kaikkea apuaan Marx- ja Engels-Instituutille ainesten kokoamisessa, sillä vain siten voidaan täyttää tämä tärkeä tehtävä.
Paitsi edellä suomennoksina tai laajempina selostuksina olevia päätöksiä käsitteli kokous vielä suuren joukon asioita, joista tehdyt päätökset seuraavassa lyhyesti selostetaan:
Osuustoiminnasta lausui kongressi, että edellisten kongressien päätökset siitä ovat osottautuneet aivan oikeiksi. Osuustoiminta on erittäin tärkeä tekijä työväenluokan yhteenliittymisessä. Varsinkin liittää se yhteen iyöläisvaimoja, jotka eivät kuulu ammatillisiin järjestöihin. Näiden keskuudessa työskentely on sen takia tärkeä osuustoiminnallinen tehtävä. Osuuskunnissa on myös tilaisuus osottaa työväen ja talonpoikain joukkojen etujen yhtenäisyys, jota paraiten voidaan toteuttaa työväen ja talonpoikain osuuskuntain liikeyhteydellä. I Kansainvälinen Talonpoikain Kokous viittasi tässä kohdin toimisuunnitelman. — Suuri merkitys on myöskin yhteyteen pääsyllä osuustoiminnan kautta pikkuporvarillisten ainesten (konttoriväen, käsityöläisten, intelligenssin) kanssa. Kokemus osottaa luokkatietoisuuden tässä toiminnassa voivan heiketä ja opportunististen harhojen voimistua, jonka takia kommunistien on osuuskunnissa tehtävä voimakasta valistustyötä. Osuustoiminta on vedettävä läheiseen yhteyteen ammatillisten järjestöjen kanssa, varsinkin on osuuskuntia ja Punasta Ammatillista Internatsionaalea lähennettävä, sitä enemmän kun opportunistien kansainvälisellä osuusliittoumalla ja Amsterdamin Internatsionaalella on kokoomus keskenään. Osuuskunnat on saatettava yhteisrintamaan taistelussa fashismia vastaan ja varustettava aseellisia joukkoja turvaamaan osuuskuntia sellaista hävitystä vastaan kuin Italiassa on tapahtunut. Missä fashismi on ottanut vallan ja johtaa osuustoimintaa, ei kommunistien pidä erota osuuskunnista, vaan toimia julki tai salaa, miten vaan työväen joukkojen edut vaativat. Osuuskuntain on myös tarmolla taisteltava militarismia ja sodan uhkaa vastaan, tällöin noudattaen Venäjän ammattiliittojen ja osuuskuntien Haagin rauhankongressissa jouluk. 1922 viittaamaa linjaa. Osuusliittoa on vaadittava kutsumaan koolle luokkataistelukannalla olevat työväenjärjestöt uuteen mailmankongressiin sotaa vastaan. Kommunistien on oltava osuuskuntain jäseninä muodostaen siellä omat ryhmänsä jotka suunnitelevat toiminnan. Puoluelehtien on omistettava osuustoiminnalle riittävää huomiota ja julaistava kommunistista osuuskirjallisuutta.
Ohjelmasta. Suuri ohjelmakomitea, johon kuuluivat Kominternin parhaat teoreettiset voimat eri maista, oli valmistanut 30 sivua laajan ohjelma-ehdotuksen. Siinä on seuraa vai osat:
Johdanto, jossa osoietaan, kuinka pääoman valtaa vastaan on koottava kansainvälisen proletariaatin voimat yhtenäiseksi armeijaksi vallankumoukselliseen taisteluun, riippumatta valtioiden rajoista, kansallisuus- ja rotueroavaisuuksista, uskonnosta, sukupuolesta tai ammatista. Sellainen järjestö on Kommunistinen Internatsionaale, joka liittää kommunistiset puolueei yhdeksi taistelevaksi mailmanpuolueeksi. Se propageeraa ja järjestää pääomavallan väkivaltaista kumoamista kommunistisen vallalta kumouksen kautta, jatkaen Marxin perustaman Ensimäisen Internatsionaalen vallankumouksellisia traditsioneja. Teoreettisessa ja käytännöllisessä työssään se on täysin ja kokonaan leninismin täydellisentämän vallankumouksellisen marxilaisuuden perustalla, sillä ei leninismi ole muuta kuin proletariaatin välittömän valtataistelun ajan marxilaisuutta.
I. Kapitalistinen yhteiskunta: Sen yleinen kuvaus riistojärjestelmänä, tavaratalous ja yksityisomistus, tuotannonvälineitten omistusmonopoii, työvoiman myynti, kapitalistinen valtio valtaluokan aseellisena monopolijärjestönä, työväki palkkaorjana. Kapitalistisen järjestelmän perusristiriitain kehitys, luokkataistelu, tuotannon anarkia, kilpailu, kriisit, pääoman valtataistelu, sodat, kasaaminen, ristiriitain uusintaminen, kapitalistisen järjestelmän kumoamisen kiertämättömyys, uuden yhteiskunnan edellytykset. Imperialismi kapitalismin viimeisenä asteena, mailmanlaaja monopolikapitalismi, kilpaiaistelun uudet muodot ja sen kärjistyminen, finassipääoman valta, militarismi, kapitalistisen sorron keskukset, siirtomaat, kapitalismille vastakkaiset voimat (työväenluokka, siirtomaakansat), viivyttävät tekijät (työläisylimystö, sosialidemokratia), ristiriitain kärjistyminen, mailmansota kapitalismin kukistumisen alkuna. Sodan seuraukset ja kapitalismin luhistumisen alku, sodan kulut ja tuotantovoimain ja mailmanvaihdon tuhoutuminen, siirtomaareservien vapautuminen, alenevan yhteiskunnallisen tulon uudistijakaantuminen, rahavallan imperialististen ryhmien välien kärjistyminen, luokkataistelun kärjistyminen herramaiden ja siirtomaiden kesken sekä kussakin maassa, kapitalistisen järjestelmän epävakaisuus. Imperialistisen rintaman murtuminen ja sosiaalisen vallankumouksen aikakausi, Lokakuun vallankumous kansainvälisen vallankumouksen ensi renkaana, muut vallankumoukset, Neuvostoliiton merkitys, vastakumouksen voimat (sosialidemokratia, fashismi). Kommunistipuolueet ja Komintern.
II. Työn vapautuminen ja kommunistinen yhteiskunta. Kapitalististen ristiriitain, tuotannollisen, yhteiskunnallisen anarkian, luokkien, luokkataistelun, sotien, riiston, valtion ja pakkovallan lopettaminen. Yleinen sivistys, tuotantovoimain kasvu, talouden ja tieteen järjestäminen, hyvinvoinnin ja kulttuurin kohoaminen, kommunistinen kulttuuri ja yhtynyt ihmiskunta.
III. Porvariston kukistaminen ja taistelu kommunismin puolesta. Siirtymiskausi, proletariaatin diktatuuri, porvarisvaltion murskaaminen proletariaatin luokkataisteluvoimilla, neuvostot valtiovallan muotona, porvarillinen demokratia ja proletariaatin diktatuuri, porvariston asemonopolin tuhoaminen ja aseiden ottaminen työväen käsiin, pakkoluovuttajain pakkoluovuttaminen ja porvariston monopolin lopettaminen työvälineisiin nähden, komentavain kukkulain, (maan, suurteollisuuden, pankkien, tukkukaupan, ulkokaupan, kirjapainojen, lehtien) valtaaminen proletariaatin käsiin, proletaarisen valtion ja yksityistalouden oikean suhteen määrääminen, sotakommunismi, talousmuotojen taistelu, työväen ja talonpoikain taloudellinen liitto. Proletariaatin diktatuuri ja luokat, porvaristo ja kartanonherrat, niiden järjestäväin voimain käyttö, teknillinen intelligenssi, talonpoikain neutralisoiminen, maalaisköyhälistön järjestäminen, kaupunkien pikkuporvaristo. Proletariaatin järjestöt ja sen valtio, porvariston sivistysmonopolin tuhoaminen, proletaaristen ammattitaitosten voimain valmistaminen, proletariaatin sivistystason kohottaminen, uskonnonvastainen taistelu, kirkko, valtio ja koulu. Imperialistisen sorron tuhoaminen ja työväen vapaaehtoisten liittoumain luominen, kansain itsemääräämisoikeus, siirtomaiden vapautuminen. Neuvostovaltojen Liitot, taistelu kapitalististen valtain kanssa ja kompromissien mahdollisuus.
IV. Tie diktatuuriin. Puolue ja sen osuus, kommunistipuolueen strategia (enemmistön ammattiliittojen, nuorison, naisten ym. voittaminen puolellemme). Taktilliset periaatteet, yhteisrintaman taktiikka, työväen ja talonpoikain hallitus, vallankumouksellinen tilanne. Taistelu militarismia ja imperialismia vastaan, sodanjälkeistä kriisiä vastaan, Neuvostoliiton kannattaminen, kansainvälinen kommunistinen kuri ja Kommunistinen Internatsionaale, erilaiset maat ja kommunististen periaatteiden erilainen sovelluttaminen.
Kansainvälisen Talonpoikain Neuvoston ja Kominternin suhteista hyväksyttiin lausunto, jossa ensin lausutaan tyydytys lokakuussa 1923 pidetyn ensimäisen kansainvälisen talonpoikain kokouksen ja Talonpoikain Kansainvälisen Neuvoston perustamisen johdosta. Todeten, etteivät tämän kokouksen ja Kominternin II ja IV kongressien päätökset eroa toisistaan, antoi kongressi puolueille ohjeeksi kannattaa Neuvostoa ja sen eri maissa olevia osastoja niiden järjestäessä riistettyjä ja sorrettuja talonpoikia ja maatyöläisiä taisteluun vallitsevaa riistojärjestelmää vastaan. Kongressi lausui, että riistettyjen työläisten ja työtä tekevien talonpoikien liitto on maatalouspulan, sotarasitusten ja sodanvaaran vaikutuksesta nopeasti lujittuva ja johtava työväen ja talonpoikain hallituksen tulemiseen porvariston ja kartanonherrain vallan tilalle.
Kongressi on talonpoikain kokouksen kanssa samaa mieltä, etteivät talonpojat voi vallata ja puolustaa sitä suurien kartanonherrojen ja porvarien hyökkäyksiä vastaan ilman työväen apua ja ohjausta, ja toiselta puolen tarvitsee työväkikin työtä tekeväin talonpoikain apua voittaakseen porvariston. Siksi kannattavat kommunistit työtä tekeväin talonpoikain liikkeitä valtaluokkia vastaan ja olojensa parantamiseksi. Talonpoikain liike voi vain silloin tuottaa tuloksia työtä tekeville talonpojille, kun se vapautuu suurtilallisten, pappien ja poliittisten keinottelijain johdosta. On aikaansaatava kiinteä yhteys työväen ja talonpoikain järjestöjen kesken. Erikoista huomiota on pantava maatyöväen järjestämiseen. Kannatettava työtä tekeväin talonpoikain yrityksiä vapauttaa olevat talonpoikaispuolueet suurtilallisten johdosta ja tehdä ne puolueet ja järjestöt työtä tekevien talonpoikain luokka-aseeksi. Missä talonpojat taistelevat kartanonherroja vastaan saadakseen maata porvarisvaltion puitteissa, on sitä kannatettava, samalla osottaen, että porvarillinen maareformi ei voi vakavasti parantaa työtä tekeväin talonpoikain asemaa. On vaadittava kartanonherrain maiden pakkoluovutusta korvauksetta ja niiden antamista työtä tekeville talonpojille. Tällöin on osotettava, että talonpoikain vaatimukset voi lopullisesti tyydyttää vain neuvostovalta.
Siirtomaiden ja siirtomaavaltain kompuolueiden on kannatettava siirtomaiden talonpoikain taistelua, erikoisesti niiden vaatiessa ulkolaisten kapitalistien valtaamia maita, kaikkien asukkaiden tasa-arvoa, vieraan sotaväen poisviemistä. On vaadittava kieltoa käyttää sotaväkeä muiden maiden työväkeä ja talonpoikia vastaan sekä kannatettava kansojen itsemääräämistä aina imperialistisesta maasta eroamiseen asti.
Kommunistinen Nuoriso-Internationaale on myös antanut ohjeen rakentaa järjestöt työpaikkaperustalle, jotta nuoriso voisi välittömästi ottaa osaa työväenluokan taisteluihin. Erikoisesti on nuorison taistelu kohdistettava porvarillista militarismia, uusia sotia ja pääoman hyökkäystä vastaan. KNI:n nopea kasvu osottaa päätösten osuneen oikeaan, samalla kun n. s. »sosialistisissa» nuorisoliitoissa ilmenee rappio. Hyviä tuloksia on saavutettu toiminnassa kaikilla mainituilla aloilla. Mutta kommunistipuoleilta ovat nuorisoliitot saaneet riittämättömästi kannatusta, onpa ollut voitettava niiden vastustustakin, kun KNI on ajanut Kominternin linjaa (Tshekkoslovakiassa, Balkanilla ym). — Taloudellisella alalla, ammatillisessa liikkeessä ja valistustyössä eivät nuorisoliitot ole voineet täysin täyttää tehtäväänsä. Riittävästi ei myöskään ole vielä voitu kehitttää taistelua fashistisia ja kristillisiä nuorisojärjestöjä vastaan eikä maalaisnuorison voittamiseksi puolellemme. Yleensä on kuitenkin merkittävä suuri edistys ja on KNI astunut suuren askeleen työtä tekevän nuorison joukkojärjestöksi kehittymistä kohti. Se on antanut huomattavaa apua Kominternille työväenluokan suurissa taisteluissa.
KNI:n lähimpiä tehtäviä on kehittyä todella leniniläiseksi järjestöksi, bolshevismin varustukseksi. Jokaisen nuorisoliittolaisen on hyvin tunnettava Leninin opetusten ja taktiikan perusteet sekä opittava sovelluttamaan leninismin metoodeja. Keskityksen, kurin, eheän yhteyden ja joukoissa toiminnan periaatteiden täytyy tulla eläväksi nuorisossa. Sen täytyy ymmärtää, kuinka työväenluokka on kaikkien sorrettujen johtaja. Nuorisoliiton on toimittava tiukassa yhteydessä kompuolueen kanssa perustuen työpaikkasoluille, suorittaen aktiivista työtä porvarillisissa armeijoissa ja taisteluissa uhkaavia sotia vastaan, sekä ottaen osaa ammatilliseen ja kasvatustyöhön. Liittojen on oltava valmiina painumaan maan alle sortotilanteen vaatiessa. Niihin on vedettävä mukaan siirtomaiden työtä tekevä nuoriso. Suurta huomiota pantava toimintaan lasten keskuudessa. Niiden on kasvatettava jäsenistään tulevia kompuolueiden jäseniä ja huolehdittava niiden liittymisestä puolueeseen.
Työväenluokan fyysillisestä kulttuurista: Miltei kaikissa maissa käyttää porvaristo urheilua luokkatarkoituksiinsa. Paljon työläisiä on vielä porvarillisissa urheiluseuroissa, joiden tarkoituksena on valmistaa niitä porvarillisia armeijoja ja fashismia varten. Työväen urheilujärjestöt ovat huomattavasti vielä reformistien johdossa. Tietoisemmat ovat kerääntyneet Punasen Urheilu-Internatsionaalen ympärille. — Fyysillinen lujittuminen on työväen vallankumoustaistelulle välttämätön. Siksi täytyy puolueiden, yhdessä nuorisoliittojen ja punasten ammattiliittojen kanssa, panna siihen huomiota. Tehtävänä on: maissa, joissa ei ole työväen urheilujärjestöjä, saada sellaisia syntymään, ensin muodostaen oppositsioni porvarilliseen seuraan. Oleviin työväen urheilujärjestöihin on muodostettava kommunistinen ryhmä (fraktsia) ja vedettävä sitä pois reformistien johdonalaisuudesta. Punasissakin järjestöissä täytyy kommunistien järjestyä turvatakseen vallankumouksellisten ainesten jatkuvan vaikutuksen. Urheilujärjestöjä on nostatettava taisteluun fashismia ja militarismia vastaan. Niistä on tukea vallankumouksellisille taistelujärjestöille. Kumoukselliset ainekset on nostatettava Luzernin Urheilu-Internatsionaalea vastaan ja saatava Punasen Urheilu-Internatsionaalen puolelle. Puhtaita kommunistisia urheilujärjestöjä ei ole perustettava ja on taisteltava sellaista käsitystä vastaan, kuin voisivat urheilujärjestöt korvata muut työväen järjestöt. On pyrittävä yhteen työväen urheilujärjestöön kansallisessa ja kansainvälisessä mitassa.
Työtä tekevien naisten keskuudessa tehtävästä työstä lausui kokous että työväen yhteisrintama ja sen taistelujen edelleen kehittyminen on mahdollinen vain silloin, kun työläis- ja talonpoikais-naisten suuret joukotkin ovat mukana. Vastakumoukselliset ovatkin ymmärtäneet naisten suuren merkityksen. Ne — sos. dem. puolueet mukana — eivät sääli ponnistuksia saadakseen naiset puolelleen. Erikoinen merkitys taistelussa imperialismia vastaan on poljettujen Idän naisten herättämisellä taisteluun. Muistettakoon tov. Leninin sanat: »Proletaarinen vallankumous voi voittaa vain siinä tapauksessa että taisteluun ottavat osaa miljoonat ja miljoonat työtä tekeväin naisten joukot».
Työläisnaistenkin toiminta on herätettävä työpaikoilla. Erikoista huomiota pantava työläisvaimojen valistamiseen kotiagitationilla. Asunto- ym. kunnalliset kysymykset, sotilasagitatsioni, mielenosoiukset eduskunta-asiain ollessa esillä ovat hyviä keinoja. Lehdissä on julaistava naisten sivuja ja saatava oma naisten lehti. Puoluekomiteoissa on jonkun jäsenen tehtävänä erikoisesti toiminta naisten keskuudessa, puoluejohdon yhteydessä on oleva naissihteeristö. Työpaikka- ja amm. järjestöissä huolehdittava naisten toiminnasta.
Tov. Sinovjevin tervehdys Kommunistinaisten III:lle konferenssille: Ottakaa vastaan minultakin sydämellisimmät tervehdykset ja toivotukset. Me kaikki katsomme konferenssinne työn merkityksen mitä suurimmaksi. Täytyy saada aikaan se, että mailman kaikki kommunistiset puolueet kiinnittävät mitä vakavimman huomion työhön työtätekevien naisten keskuudessa.
Vanha pintapuolinen agitationi naisten keskuudessa ei saata tuottaa mitään vakavia tuloksia. Naisten keskuudessa on mitä vakavin kommunistinen työ välttämätöntä. Se on järjestettävä. Tehtaissa ja työpaikoissa täytyy toteuttaa naisedustajain järjestö ei ainoastaan sanoissa vaan teossa. Se ei ole ollenkaan mitään »feminismiä» (erikoista naissukupuolen liikettä). Ei siinä mitään pelättävää ole. Vaara ei ole luulotellussa »feminismissä», vaan siinä, että miljoonat työtätekevät naiset eivät ole järjestyneet, ja siinä että tähän tehtävään ei panna huomiota riittävästi.
Toivomme, että viette tätä asiaa eteenpäin kaikin voimin, sen kautta täytätte erään toveri Leninin ohjeen: Älköön ainutkaan työläisnainen jääkö järjestymättömäksi! Työtätekevät naiset riviin, ja rintamalle! Se on tunnuslauseemme.
Teidän Sinovjev.
Fashismista lausuttiin, että se on vastakumouksen tyypillisiä muotoja kapitalismin rappion ja proletaarisen vallankumouksen aikana. Se on suurporvariston ase aikana, jolloin tämä ei kykene laillisilla keinoillaan masentamaan työväkeä. Yhteiskunnallisena kokoonpanoltaan on fashismi pikkuporvarillista liikettä. Sen elinjuuret ovat niissä keskikerroksissa, jotka kapitalismin kriisi on tuominnut tuhoon tai suistanut pois asemastaan (upseerit ym). Porvarillisen yhteiskunnan hajaantumisprosessin jatkuessa käy sosialidemokratia yhä enemmän fashistiseksi ja edistää siten sen yhteiskuntajärjestyksen tuhoutumista, jota koettaa pelastaa. Fashismi ja sosialidemokratia ovat porvarisdiktatuurin saman aseen kaksi terää. Siksi ei sos. dem. voi olla luotettava liittolainen taistelussa fashismia vastaan. Fashismi joutuu, varsinkin voittonsa jälkeen, valtiolliseen vararikkoon ja sisäiseen hajannukseen. — Kommunistipuolueiden on osattava hankkia itselleen pikkuporvarillisten ja talonpoikaisten joukkojen myötätunto, saaden ne ymmärtämään, että vain proletariaatin diktatuuri johtaa ajan pulmallisten kysymysten ratkaisuun. On taisteltava imperialismia ja Kansainliiton petosta vastaan, SSSR:n puolesta. Aktiivinen leniniläinen politiikka kansallisuuskysymyksessä. Noudatettava yhteisrintaman taktiikkaa. Perustettava työväen turvajoukkoja ja koetettava saada fashistit aseista riisutuiksi. Fashistien terroria vastaan järjestettävä joukkoliikkeitä, yleislakkoja ym. Fashistien mobilisoimista vastaan saatava aikaan rautatieliikkeen pysäyttäminen. Fashistit karkotettava työpaikoilta.
»Mopr» on kansainvälinen järjestö vallankumoustaistelijain avustamista varten. Se on välttämätön aikana jolloin vaslakumouksellinen vaino riehuu hillittömänä monessa maassa. Mopr ei ole puoluejärjestö. Sen tehtävänä on juriidisen, moraalisen ja aineellisen avun antaminen vankiloissa oleville taistelijoille ja heidän perheilleen tai jälkeenjättämilleen. Yhteisrintaman välineenä vetää se yhä uusia joukkoja taisteluun. Kommunistipuolueiden on kaikin tavoin tuettava Moprin toimintaa ja varsinkin autettava maaliskuun 18 p:n, Parisin Kommuunin päivän, viettoa Moprin päivänä.
Kansainvälinen Työväenapu on osottautunut tarpeelliseksi laitokseksi, kun on autettava luonnontuhojen (Japanin maanjäristyksen 1923) tai taloudellisten järkytysten (Itävalta 1921, Saksa 1923) uhreja. Avustustoimintaan on vedettävä ammatilliset järjestöt ja puolueet, eri maiden koko työväen joukot (kuten Venäjän nälänhätäisiä auttamaan 1921). Kongressi leimaa häpeäleimalla Saksan sos. dem. puolueen toiminnan tämän työväen solidaarisuuden osotuksen vahingoittamiseksi ja velvoittaa kaikki kommunistipuolueet edistämään Kansainvälisen Avun toimintaa.
Englannin työväenhallituksesta hyväksymässään lausunnossa totesi kongressi, että se on imperialistisen porvariston, ei työväenluokan hallitus, on kapitalistisen mailmanvallan kuninkaan uskollinen käskyläinen ja riippumaton niin sosialismista kuin työväenliikkeestä. Se jatkaa siirtomaiden kansojen nylkemistä ja sodassa hävinneiden orjuuttamista. Osa hallituksen jäsenistä on II:n Internatsionaalen johtajia, mutta tärkeimmät hallituspaikat ovat vanhan imperialistikoplan käsissä. — Tällaiset hallitukset ovat kapitalismin luhistumisen merkkejä, jolloin porvaristo käyttää vuoroon »työväenhalliiuksia» ja fashismia ylläpitääkseen diktatuuriaan. — Ei tämä hallitus ole se työväen hallitus, jonka puolesta Englannin työläiset ovat työtä tehneet ja uhrauksia kestäneet. Pikku myönnytyksillä koetti se tyydyttää työväkeä, niin kauan kuin työväki pysyi rauhallisena, mutta kun työväki alkoi liikahdella, pani se poliisin, urkkijat ja lakonrikkurit liikkeelle sekä valmistautui käyttämään, sotilaallisia keinoja työväkeä vastaan. Se antoi porvarien saboteerata kaivosten kansallistuttamista ja alimman palkan lakia. Ei ole yrittänytkään murtaa ylimyksellisen upseerikoplan valtaa armeijassa. Pasifistisia fraaseja ladellen ryhtyi se rakentamaan risteilijöitä ja ilmalaivoja, valmistaen uutta mailmansotaa. Työväen taistelu tätä hallitusta vastaan on siis taistelua ihmiskunnan pelastamiseksi tästä raatelusta. Tuo hallitus ei anna Intian työväelle alkeellisimpiakaan poliittisen järjestymisen oikeuksia, mutta antaa käyttää väkivaltaa kansaa vastaan Intiassa, Egyptissä ja Mesopotamiassa. Irlannissa on satoja työläisiä yhä vankiloissa. »Työväenhallitus» on Versaillesin rauhan säilyttäjä ja on valmis kapitalistien liittolaisena Dawes-suunnitelman kautta orjuuttamaan Saksan työväkeä. Tukee pankkiherrain vaatimuksia SSSR nähden. Työväenpuolueen ja erikoisesti Riippumattoman Työväenpuolueen johtajat ovat tässä petoksessa apuna. — Kominternin ja Englannin Kommunistisen Puolueen tehtävä on temmata työväen joukot taantumuksellisten johtajain vaikutuksen alaisuudesta ja auttaa niiden harhaluulojen tuhoutumista. Työväen keskuudessa kasvaa vasemmistolaisliike. Sitä on kannatettava, hommattava tehdaskomiteoita. Toiminnan tunnussanoina: alin palkka, kaivosten kansallistuttaminen, työväenasuntoja, työttömyysavustus! Englannin työväen vapautus riippuu siirtomaiden vapauttamisesta. Puolueen on tultava taistelevaksi joukkopuolueeksi.
Venäjän puolukeskustelun johdosta lausui kokous:
Voittoisan Lokakuun vallankumouksen kautta kohotti työväenluokka Venäjän Kommunistisen Puolueen valtaan ja ryhtyi se järjestämään sosialistista yhteiskuntaa. Ratkaisevana tekijänä tässä mailmanhistoriallisessa tapauksessa oli VKP:n järjestyneisyys, jota edusti II Internatsionaalen opportunismia vastaan taistelussa kasvanut vallankumouksellisten kaaderien joukko ja tov. Leninin johdolla kehitetty vallankumouksellinen proletaarinen taktiikka. Tämän perustalla oli VKP myös perusvoimana Kominterniä perustettaessa ja siitä asti päätekijöitä tämän kansainvälisen liikkeen edistymisessä. VKP:n menestys, kuten sen vastoinkäymisetkin, ja vielä enemmän siinä muodostuvat ryhmitykset, eivät voi olla mitä vakavimmin vaikuttamatta muiden maiden vallankumousliikkeeseen.
Vallankumoustyötään sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseksi toteuttaa VKP valtiossa (SSSR), joka on kaikilta puolin kapitalistivaltioiden ympäröimä, samalla kun muiden maiden kommunistipuolueet vasta taistelevat valtaan päästäkseen.
Uusi talouspolitiikka, joka nykyisin on VKP:n taloudellisen toiminnan perustana, kehittää kiertämättä sosialismin alkuja, mutta antaa tämän ohella mahdollisuuden porvarillisten suhteitten kehittymiselle, ja siitä johtuu porvarillisia vaikutuksia valtiokoneistoon ja joihinkin osiin puoluetta. Voidakseen menestyksellä taistella kapitalistista ympäristöä vastaan, torjuakseen näitä porvarillisia vaikutuksia ja turvatakseen SSSR:n kehityksen kommunismin tiellä on puolueelle välttämätön vallankumouksellinen selkäranka ja sisäinen yhtenäisyys leninismin teorian ja käytännön perustalla.
Tästä syystä on VKP:n sisäisellä tilalla erikoinen merkitys Kominternille. Viime syksynä käyty puoluekeskustelu ja keskuskomitean enemmistöä vastaan syntynyt oppositsioni velvoittaa kongressin välttämättä tutkimaan tätä kysymystä, huolimatta siitä että itse VKP on XIII kokouksessaan yksimielisesti tuominnut oppositsionin pikkuporvarillisen vaikutuksen seuraukseksi, sekä tämän keskustelun kautta yhä lujittunut ja yhtenäistynyt.
Oppositsionin edustajat VKP:ssä ovat muodollisilla verukkeilla kieltäytyneet esittämästä kantaansa kongressin edessä, vaikka Komintern VKP:n edustajiston suostumuksella sitä pyysi.
Toiselta puolen ei kongressi ole saanut todistetta siitä, että oppositsioni jo olisi tunnustanut virheensä ja täysin asettunut puolueen XIII:n kokouksen kannalla. Tälläinen tilanne synnyttää vaaran, että keskustelu voi herätä uudelleen VKP:ssä. Lisäksi kongressi toteaa, että VKP:n oppositsioni on saanut kannatusta muiden komm. puolueiden niiltä ryhmityksiltä (Puolan, Ranskan ja Saksan ym. puolueiden eräiltä aineksilla), jotka ovat oikeistolaisen (opportunistisen) syrjäpyrinnön ilmausta näissä puolueissa niin kuin on VKP:nkin oppositsioni, ja jotka Kominternin V kongressi on mitä ankarimmin tuominnut.
Kuultuaan erikoisen selostuksen SSSR:n ja VKP:n tilanteesta ja tutkittuaan sektsioissaan tätä kysymystä koskevan ainehiston päättää kongressi:
vahvistaa Kominternin V kongressin nimessä VKP:n XIII puoluekonferenssin ja XIII puoluekokouksen päätökset oppositsionista, mitkä päätökset tuomitsevat oppositsionin ohjelman, jossa esiintyy pikkuporvarillisia syrjätaipumuksia, sekä sen toiminnan puolueen eheyttä ja proletariaatin diktatuuria SSSR:ssä uhkaavana;
liittää nämä päätökseen ja julaista ne yhdessä V kongressin päätösten kanssa.[1]
Keski-Europan ja Balkanin kansallisuuskykymyksistä hyväksymässään lausunnossa kongressi osotti, kuinka imperialistit sodan aikana pettivät kansoja itsemääräämisoikeuden tunnustamisen uskottelulla ja sitten väkivaltarauhan kautta loivat joukon pikku-imperialistisia valtoja (Puola, Tshekko-Slovakia, Jugo-Slavia, Rumania) taistelemaan proletaarista vallankumousta vastaan. Saksaa hajotettiin »itsemääräämisen» nimessä. Kansallisuuskysymyksestä tuli Keski-Europan ja Balkanin tähdellisimpiä poliittisia kysymyksiä. Sorretut kansallisuudet ovat pääasiassa talonpoikaisia, mikä vielä lisää kysymyksen tärkeyttä. Eräät toverit ovat menetelleet virheellisesti asettuessaan imperialististen rauhain luomalle valtioperustalle esittämällä vain sorrettujen kansallisuuksien autonomiavaatimuksen imperialististen valtioiden rajoissa. Kongressi tuomitsi tämän sosialidemokratiaan taipuvan suurvaltaisen syrjäpyrinnön, samoin kuin kansallisbolshevistisenkin, joka auttaa kansanjoukkoja joutumaan kiihkoisänmaallisen porvariston johtovaikutukseen. Kongressi velvoitti jokaisen kompuolueen kannattamaan sorrettujen kansallisuuksien vallankumouksellista liikettä ja ohjaamaan sitä taisteluun hallitsevaa porvaristoa vastaan kiinteässä yhteydessä työtätekevien joukkojen kanssa sekä yhteydessä työväen ja talonpoikain hallitustunnuksen kanssa. Samalla on taisteltava porvarien ja sosialidemokraattien lietsomaa kansallisvihaa vastaan osottamalia kansallissorron yhteiskunnallinen luonne ja sen ratkaisun riippuvaisuus mailman proletariaatin taistelusta täydellisen yhteiskunnallisen vapautumisen puolesta. Kongressi hyväksyi Balkanin maiden kompuolueiden asettaman tasa-arvoisten ja riippumattomain työväen-talonpoikain tasavaltain federatsionin (liiton) tunnuksen. — Antisemitismin kasvu eräissä maissa osottaa valtaluokkain koettavan juutalaisvihan kautta johtaa kansanjoukkojen huomiota pois sen kurjuuden todellisista syyllisistä. On vaadittava kaikkien juutalaisen väestön oikeuksia rajottavain säännösten poistamista ja sille kulttuurikehityksen vapautta.
Yksityiskohtaisesti käsitteli kokous Makedonian, Thrakian, Puolan ukrainalaisten, Jugoslavian, Tshekkoslovakian, Yläschlesian, valkovenäläisten, Liettuan, vallattujen alueiden unkarilaisten, Transsylvanian, Dobrushan ja Albanian kansallisuuskysymyksiä.
Kominternin Toim. p. K:n selitys: V:n kongressin päätöstä kansallisuuskysymyksessä tulkitsevat väärin Tshekko-Slovakian KP:n viholliset, porvarilliset ja sosialireformistiset puolueet, jotka nykyään ponnistavat kaikki voimansa, valmistaakseen Tshekkoslovakian vallankumouksellisten työläisten puolueen hajottamisia. KI:n TK antaa senvuoksi allaolevan sananmukaisen lisäselostuksen 5:nen kongressin kansallisuuskysymystä koskevaan päätökseen sovelletettuna proletaarisen taistelun nykyisiin erikoisehtoihin Tshekko-Slovakiassa:
KI:n käsityksen mukaan on Ts. KP:n tuettava kansallisten vähemmistöjen taistelua hallitsevan tshekkiläisen porvariston puolelta tapahtuvaa sortoa vastaan, tuon porvoriston, joka on ranskalaisen imperialismin suoranainen välikappale. Samalla kun Ts. KP tunnustaa kansojen itsemääräämisoikeuden, sisällyttäen siihen myöskin niiden valtiollisen irtaantumisen, sekä taistelee kaikkia yrityksiä vastaan, joiden tarkoituksena on pysyttää kansalliset vähemmistöt väkivallalla nykyisen valtion puitteissa, on se velvollinen tukemaan vähemmistökansallisuuksien »autonoomististen» liikkeitten asettamia vaatimuksia autonomiasta. Ts. KP:n on propagandassaan ja agitatsionissaan tämän ohessa osotettava, että tällainen ratkaisu yksinpä johdonmukaisen porvarillisen demokratian katsantokannalla lähtien on vain puolinaisuus. Demokraattisen katsantokannan mukaista olisi nykyään kansallisten tasavaltojen federatiivisen yhdistymisen tunnuslause. Ts. KP velvollisuutena on laajentaa autonomian tunnuslause kansallisten valtioitten federatiivisen yhdistymisen tunnuslauseeksi. Sikäli kuin Ts. KP taistelussaan astuu kapitalistisen järjestyksen puitteitten ulkopuolelle ja sen edessä on välittömänä tehtävänä vallankumouksellisen työväen ja talonpoikain hallituksen muodostaminen, on yhteenkokoavana tunnuksena esitettävä kansallisuuskysymyksessä vaatimus työväen ja talonpoikain tasavaltain unionista. Tämä tunnus on kommunistisen puolueen oma tunnus, sillä ainoastaan vapaaehtoinen työväen ja talonpoikain valtioiksi järjestyneitten kansallisuuksien unioni voi muodostaa kestävän pohjan kansallisuuskysymyksen ratkaisulle.
Turun hovioikeuden päätöksen Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen asiassa tultua kongressin aikana tunnetuksi hyväksyi kokous seuraavan lausunnon:
»Viides Maailmankongressi lausuu julki koko Kommunistisen Internatsionaalen vihan ja suuttumuksen tuon törkeän luokkatuomion ja Suomen porvariston koko katalan luokkaterrorin johdosta.
»Samalla kongressi lähettää Suomen hallituksen kunniattoman pään yli palavan veljestervehdyksen tuomituille vallankumoustovereille, Suomen köyhälistön vapautuksen esitaistelijoille.
»Kommunistinen Internatsionaale tahtoo horjumatta käsi kädessä taistellen tukea Suomen työväen ja köyhäin talonpoikain vallankumouksellista luokkataistelua siihen asti kunnes Suomen lahtarivallalle julistetaan köyhälistön vallankumouksen tuomio».
Italian kommunistipuolueelle osotti kongressi toimisuunnitelman. Siinä osotetaan ensin fashismin kriisi ja työväenluokan toimintaan herääminen. Sos. dem. Matteottin murha joudutti kriisin kypsymistä. — Fashismi alkoi Italiassa pikkuporvariston tarmokkaamman osan aseellisena esiintymisenä sen yrittäessä omakseen ja kapitalismin hyväksi ratkaista tilannetta, joka syntyi 1919–20 työväenliikkeen hajaannustilan kautta. Fashismia kannatti valtio ja suurporvaristo. Kriisi on nyt siinä, ettei fashismi olekaan saanut puolelleen kaikkia porvariston kerroksia, vaan ainoastaan loismaiset osat, se kun ryhtyi toteuttamaan julkeiden suurporvarien tahtoa keskikerrosten kustannuksella. Fashismin yhteiskunnallinen perusta on hajonnut ja se esiintyy pelkkänä aseellisen koplan valtana. Porvarillinen oppositsioni haluaa järjestää porvariston diktatuurin toisella tavalla ja on yleinen mielipide kääntynyt fashismia vastaan. Järjestöissä suoritetut vaalit osottavat työväen tietoisuuden ja taisteluhalun kohoamista.
Fashismi koettaa pelastautua kärjistämällä terroriaan, mutta se vain jouduttaa tuhoa. Kommunistipuolueen tehtävänä on nyt: murskata fashismi ja kriisin aikana työntää pois poliittiselta areenalta porvarillinen oppositsioni ja sovittelijat sekä koota ympärilleen työväen ja talonpoikain joukot vallan valtaukseen. Tämä käy vain noudattamalla järkevää ja notkeaa leniniläistä taktiikkaa, voittamalla joukkojen enemmistö hyvällä yhteisrintaman sovelluttamisella. On osattava temmata fashismin vaikutuspiiristä pettyneet pikkuporvarilliset ja työläispiirit ja edistää fashismin sisäisen ristiriidan kärjistymisiä vaatien murhaajahallituksen poistamista, fashistikoplain aseistariisumista, Mussolinin asettamisia oikeuden eteen ja kansan, etupäässä työväen miliisin aseistamista. On osotetiava joukoille, että oppositsioni pyrkii sekin turvaamaan porvariston etuja. Kansanliikkeiden keskukseksi on saatava tehdaskomiteat ja koottava proletariaatin taistelukykyiset ryhmät tehdasneuvostotunnuksen ympärille. Omaa toimintavapautta ei saa sitoa tällaisessa yhteistoiminnassa. Muiden työväenpuolueiden joukot on yhdistettävä yhteisrintamaan proletariaatin luokkaetujen ympärille. Sosialistipuolueen ryhmä, joka on ilmoittanut haluavansa liittyä Kominterniin, mutta on kieltäynyt vastaavista toimenpiteistä, jopa erottanut kolmas-internatsionalistien ryhmän, osottautuu siten kommunismin viholliseksi. Puolueen johto on reformistisen, porvariston kanssa yhteistoimintaan pyrkivän ryhmän vallassa. Sellaisen kanssa ei voi keskustella, niin kauan kun se noudattaa vastakumouksellista linjaa. Vain puolueen joukot voivat muuttaa moisen johdon ja puolueen politiikan ja on kommunistien tuettava sen vasemman siiven taistelua johtoa vastaan ja Kominterniin liittymisen puolesta.
Ammatillisen liikkeen voimat on koottava, joukkoja kehotettava niihin liittymään ja vasemmistolaisten kanssa riistettävä johto oikeistolaiskoplan käsistä. Taisteltava fashistien järjestömonopolia vastaan, järjestäymisvapauden puolesta. Tehdaskomiteat saatava toimintaan ja ajamaan ammatillisen liikkeen yhteyden asiaa. Kommunistiset ryhmät, fraktsiat, saatava kuntoon. Erikoista huomiota pantava talonpoikiin, varsinkin etelässä, jossa ne aina ovat olleet fashismin vastustajia. Sitä varten muodostettava puoluejohdon yhteyteen maalaisosasto. Siirtomaiden kansalle vaadittava täysiä oikeuksia ja itsenäisyyttä. Muistaen nuorison vallankumouksellisen merkityksen on puolueen kannatettava nuorisoliiton toimintaa työläis- ja talonpoikaisnuorison nostattamiseksi. Nuorisoliitto ei saa langeta vanhaan virheeseensä rajottuen pelkkään sotilastoimintaan.
Puolue on rakennettava tehdassolujen pohjalle. Yhteistoiminta kolmas-internatsionalistien kanssa saatava käymään. Se on osottava, että kommunistipuolue toteuttaa työväenluokan yhtymistä. Keskuskomiteassa tulee olla tovereita, jotka noudattavat Kominternin linjaa, ja yhteistoiminnan kautta osotettava »vasemmistolaisille» (Bordigan ryhmälle), että Kominternin taktiikka on oikea. Puoluekeskustelun kautta selvitettävä riitakysymykset, Keskuskomitean on tiukasti kontrolloitava sanomalehtiä ja eduskuntatoimintaa sekä pidettävä yllä puoluekuria. Asetettava työläisten kontrollikomitea tutkimaan vakavampia kuririkkomuksia.
Puolan Kommunistipuolueesta lausui sen tilaa tutkinut valiokunta, että sen johto huolimatta kaikesta vallankumouksellisuudestaan sanoissa, ei toiminnassaan ole kyennyt noudattamaan Kominternin linjaa. Sen politiikka, joka alenti puolueen taistelukykyisyyttä, osottautui johtavan ryhmän opportunististen perimätapain ja tottumusten ilmaukseksi. Puolueen ainoana tiedonantajana illegaalisen aseman vuoksi johti tämä johtava ryhmä puoluetta harhaan K. I:n taktilliseen linjaan nähden tehden puolueesta K. I:n oikeistolaisainesten, erikoisesti VKP:n ja Saksan KP:n oikeistolaisainesten aseen. Toim. p. K:n on avoimessa kirjeessä osotettava puolueelle sen virheet ja ohjattava sitä saavuttamaan täyden eheyden. Sitä varten on pidettävä ylimääräinen konferenssi, jossa KK:n jäsenillä ei ole äänioikeutta. KK:n päätös neljää toveria vastaan, jotka olivat kirjottaneet keskusteluteesit, peruutetaan ja Toim. p. K. asettaa edustajansa puolueeseen.
Ruotsin kommunistipuolueen sisäisestä riidasta lausui kokous, että se perustuu siihen, ettei puolueen johto ole riittävästi toteuttanut Kominternin päätöksiä, jopa on toiminut niitä vastaankin. Niin esim. sentralismiin nähden K. I:ssa. Tov. Höglund on vaikeuttanut Norjan kompuolueen taistelua naamioituja sosialipettureita vastaan (Lian ja kumpp.) tai Tanskan puolueen taistelua sotilasasiassa sosialipettureita vastaan (Stauning ja kumpp). Puolueriidat on tietenkin ratkaistava puoluekokouksessa, mutta lukuisat järjestöt ovat sitä mieltä, että keskuskomitean, neuvottelematta Toim. p. K:n kanssa, kokoonkutsuma puoluekokous nyt suuresti vahingoittaisi käsissä olevaa vaalitoimintaa, on puoluekokous lykättävä vaalien jälkeen. Siihen mennessä on päähuomio kiinnitettävä taisteluun porvareita ja sosialidemokratiaa vastaan.
Puolueen päähuomio on kohdistettava seuraavaan: jyrkkä taistelu sosialidemokratiaa vastaan ja oikea yhteisrintaman taktiikka joukkojen mobilisoimiseksi. Tehokas osanotto työtaisteluihin. Järjestön kehittäminen etupäässä työpaikkasolujen järjestämisen kautta. Todella toverilliset välit nuorisoliiton kanssa. Taistelu pasifismia vastaan. Komintern kutsuu Ruotsin veljespuoluetta kokoomaan voimansa menestykselliseen taisteluun proletariaatin vihollisia vastaan ja kehittymään todelliseksi voimakkaaksi kommunistipuolueeksi.
Huom. Kuten muistetaan alkoi Z. Höglund heti kokouksen jälkeen kiihkeän taistelun Kominterniä vastaan, rikkoi julkeasti kongressin päätöstä ja Kominternin sääntöjä ja asettui siten K. I:n ulkopuolelle.
Norjan kysymyksestä lausui kongressi, että Norjan Työväenpuolueen nykyisten johtajain antikommunistinen asenne on estänyt tätä puoluetta lähenemästä Kominterniä, mutta kun puolueessa on rehellisiä vallankumouksellisia proletaareja jotka haluavat liittyä K. I:een, kehottaa kongressi Toim. p. K:aa ryhtymään kaikkiin toimenpiteisiin niiden vetämiseksi riveihimme.
Islannin tilanteesta lausui kokous, lyhyesti selostettuaan maan taloudellista ja poliittista tilaa, että kun siellä on vain yksi työväenpuolue, jossa kommunismille suosiollinen osa, on tämän oppositsionin alettava päättävä taistelu reformistisia johtajia vastaan ja kommunistisen puolueen luomiseksi. Oppositsionijärjestö on saatettava lujalle kommunistiselle perustalle ja on sen muodostettava kommunistiryhmiä ja soluja työpaikoille ja järjestöihin. Pidettävä kiini agitatsionivapaudestaan ja toimittava ammatillisen liikkeen eheyden hyväksi. Ryhdyttävä läheiseen yhteistoimintaan Skandinavian Kommunistipuolueiden Liiton kanssa.
Kongressin kulusta kerrottakoon, että se pidettiin Kremlissä kesäk. 17 p. — heinäk. 8 p. Ja oli se ensimäinen kongressi ilman Leniniä. Ensimäinen käsiteltävä asia olikin »Lenin ja Komintern», josta Leninin mausoleumilla, kansanjoukkojen kuullen, esittivät alustuksen Neuvostoliiton Toimeenpanevan Keskuskomitean puheenjohtaja tov. Kalinin, Saksan Kommunistipuolueen edustaia, toveritar Ruth Fischer ja Intian Kommunistipuolueen edustaja, tov. Roi. — Toinen tilaisuus, jossa kongressi piti istuntonsa suurten kansanjoukkojen läsnä ollen, oli kun Kansankomissarien Neuvoston puheenjohtaja Leninin jälkeen, tov. Rykov, selosti Neuvostoliiton asemaa. Liiton perustuslain päivänä, heinäk. 6 p. pidettiin suuri ulkoilmajuhla, jossa kymmentuhantisten kansanjoukkojen läsnäollen Moskovan Neuvostolle annettiin Parisin Kommunin lippu, jota tuomassa oli vielä elossa olevia Kommunin vanhuksia.
Kongressi piti 31 täysistuntoa, jonka lisäksi 20 komiteaa, joilla yhtä monta alakomiteaa, pitivät ahkeraan istuntojaan. Niin saatiinkin käsitellyksi seuraavat suuret kysymykset: Toimeenpanevan Komitean kertomus, mailmantilanne, Neuvostovallan talouspolitiikka, ohjelmakysymys (2 alustusta), kansallisuuskysymys (2 alust.), fashismi (2 alust.), maakysymys, kansainvälinen nuorisoliike, ammatillinen kysymys (3 alust.), Marxin ja Engelsin teosten julkaiseminen, sivistyneiskysymys, Kominternin säännöt, työpaikkajärjestöt, yht. 20 asiaa. Lisäksi kysymykset lukuisain puolueiden sisäisestä tilasta, joista myös hyväksyttiin tarkat lausunnot. Keskustelut olivat useimmissa kysymyksissä perinpohjaiset. Toim. p. K:n kertomuksesta esim. puhui 62 toveria, useilla pitennetty puheaika (11⁄2 tuntiakin).
Edustajia oli 41 maasta, joilla 336 täysivaltaista edustajaa. Neuvotelevalla äänivallalla oli edustettuna 10 maata (24 edustajaa) ja 9 järjestöä (30 edustajaa). Punasen Ammatti-Internatsionaalen edustajia oli läsnä 70, lisäksi 30 puolueiden edustajaa ilman äänivaltaa. Kominternin 31:stä puolueesta on 11 illegaalista. Legaalisissa puolueissa yli miljoonan jäsentä. Lisäksi Nuoriso-Internatsionaalessa 850,000. Kyselykaavakkeita täytettiin 249, joista naisten 13 (7,34 pros.). Edustajista oli 21 alle 25 v., 110 25–35 v., 88 32–45 ja 28 yli 45 vuotta. Työläisiä 118 (47,11 pros.), toimitsijoita 37 ja sivistyneistöä 84. Keskuskomiteoin jäseniä oli läsnä 91, nuorison keskuskomiteain 10, piiritoimikuntain 41, vastuunalaisten järjestöjen 40, toimittajia 5 ja naissihteereitä 3. Ammatilliseen toimintaansa nähden oli 19 maata käsittäväin järjestöjen esimiehiä, 5 piiriesimiehiä, 9 liittotoimikuntain jäseniä ja 14 ammatillisia valtuutettuja. Kansakoulusivistys oli 111:lla, keskikoulun käyneitä 75 ja korkeakoulun 44. Valtiollisiin järjestöihin oli 24 kuulunut ennen 1900, 89 ennen 1910, 54 ennen 1914, 44 ennen 1918 ja 1919–21 liittyneitä 45.
Nämä numerot osottavat, että koossa oli todellinen mailman proletariaatin joukkojärjestön, mailmanarmeijan, esikunta, jossa edustettuna, mitä parasta on kaikkien maiden työväenliikkeessä: sen vanhat kokemukset ja sen uudet saavutukset. Alustukset ja puheet pidettiin jollain neljästä mailmankielestä — englanti, saksa, ranska ja venäjä — sekä tulkittiin kunkin edustajaryhmän kielelle. Päätökset on käännetty miltei kaikille mailman kielille. Pöytäkirjat käsittävät tuhansia sivuja. Kokouksen asiakirjoista saa selostuksen koko mailmantalouden ja mailmanpoliiiikan tilasta IV:n kongressin jälkeen kuluneelta ajalta kaukaisten siirtomaiden kysymyksiä myöten. Mailman kansojen ja rotujen työtä tekevän kansan edustajat siinä neuvotelivat ihmiskunnan vapautuksen tähdellisimmistä kysymyksistä veljellisessä yhteisymmärryksessä. Jokaiselle on selvää, että tässä on kaikkien kansojen todellinen veljesliitto, mailman raatajain armeijan etu- ja ydinjoukko, uusi mailmanvalta, joka on tuhoava imperialismin riiston ja sorron mailman sekä vapauttava ihmiskunnan.
[1] Näitä päätöksiä ei tässä suomennoksessa julaista, vaan viitataan suomenkielellä oleviin selostuksiin trotskilaisuudesta. [Suom. huom.]