Ruhtinas-anarkisti Pjotr Aleksejevitsh Krapotkin on nykyajan yhteiskunta-historian päänimiä ja suomalaisellekin yleisölle likeisesti tuttu itsekirjoittamastaan laajasta elämänkuvauksesta »Vallankumousmiehen muistelmia». Sitä lukee jokainen hänen elämänkatsomustaan hyväksymätönkin myötätuntoisin mielin ja suureksi viehätyksekseen, saadessaan tarkata aatteilleen uhrautuneen ylimyksen kirjavia vaiheita vanhoillisessa hienostopiirissä vietetystä lapsuudesta asti, kääntymykseen 30-vuotiaana hovi- ja tiedemiehenä kommunistiksi v. 1872, kahta vuotta myöhemmin Pietari-Paavalin linnassa alkaneeseen vankilaelämään, karkaamiseen sieltä v. 1876 ja 41-vuotiseen maanpakoon saakka, johon sisältyi anarkistilehden toimittamisesta johtunut karkoitus Sveitsistä 1881 ja neljän vuoden vankeus Ranskassa vähää myöhemmin.
Tämän viimeksimainitun vaiheen päätyttyä Krapotkin varsinaisesti alotti yhteiskunnallisen kirjailijan työskentelyn, julkaisten kommunistis-anarkistisia teoksia, joista »Leivän valloitus» ilmestyi ensimäisenä v. 1888, koituen ylen kohtalokkaaksi maailmankehitykselle, sillä se lausui syntysanat meidän päiviemme bolshevismille. Venäjän vallankumouksen jälkeen päästyänsä 75-vuotiaana vanhuksena takaisin kotimaahan on Krapotkin saanut läheltä nähdä ja uudessa vangitsemisessaankin kokea, että hänen opetuksensa johtavat käytännössä loitommalle kuin hän muuten kylläkin melkoisen kaukokatseisena osaisi ottaa lukuun, ja hänen teorioilleen ei kenties ole onnellista, että niiden toteuttaminen alotettiin juuri Venäjän nykyisissä oloissa, joskaan siitä ei vielä voi mitään varmaa lausua. Mutta joka tapauksessa on noilla aatteilla ollut suunnatonta kantavuutta kaikkiallakin maailmassa eritoten yleissodan jälkimaininkien vyöryillessä, ja asianmukaista on ollut liittää »Leivän valloitus» sarjaan, jonka tarkoituksena on muodostua pikku lähdekirjastoksi yhteiskunnallisten virtausten tasapuoliseksi tutkimiseksi niiden huomattavimmista tuotteista.
Suomennoksessa on saanut sijansa ranskalaisen painoksen alkulause Krapotkinin aateveljen kirjoittamana. Englantilaisen painoksen — jonka mukaan suomennos on kauttaaltaan tarkistettu — esipuheessa v:lta 1913 Krapotkin kohdistaa huomionsa siihen muistutukseen, että mitkään kommunistisen yhteiskunnan kokeet eivät ole menestyneet. Hän myöntää, että siihen asti ei ilmeisestikään ollut vielä kyetty keksimään oikeata muotoa maanviljelyksen ja äkillisesti kehittyneen teollisuuden sekä nopeasti kasvavan kansainvälisen kaupan yhdistelmäksi kommunistisilla perusteilla, mutta havaitsee äskeisessä kehityksessä seikkoja, jotka antavat toiveita hänen välittävän suunnittelunsa onnistumisesta. Kuten nyt suomennetun kirjan luvuista selviää, K. ei nimittäin ole äärimäinen »yhteiskunnallistuttaja» — hän ei puolla kaiken teollisuusomaisuuden siirtämistä valtiolle, koko maanviljelyksen ja teollisuuden järjestelyä jätettäväksi esivallan huostaan, vaan suosittaa pienempiä yhteisöjä kommunismin välittäjiksi; itsenäisiä maanviljelys- ja teollisuusseutuja yhteisessä maailmanliitossa, nykyisistä kansallisuusrajoistakin riippumatta, ja suuria työläisjärjestöjä esim. kulkuneuvojen huoltajiksi tuollaisten alueiden keskinäisen liikenteen ylläpitämisestä.