Työläisnainen

1906–1923

Näytenumero 2, joulukuu 1906


Julkaistu: joulukuussa 1906
Lähde: »Työläisnainen», n:o näytenumero 2, joulukuu 1906, s. 1–20. Työväen kirjapaino, Helsinki 1906.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Hilja Pärssinen, Hilja Liinamaa, Esa Paavokallio. Muiden kirjoittajien tekstit © tekijät.


 


Työläisnainen,

Suomen sosialidemokratisen naisliiton äänenkannattaja ilmoitetaan täten tilattavaksi vuodeksi 1907.

Se ilmestyy joka torstai Helsingissä Työmiehen illanvieton kokoisena ja 8 sivuisena.

Työläisnainen tulee valvomaan työluokan naisten valtiollisia ja taloudellisia oikeuksia ja taistelemaan heidän aineellisten ja henkisten pyrkimystensä puolesta. Tässä tehtävässä on sen ohjelma sama kuin sosialidemokratisen puolueen. Asettuen tinkimättömän luokkataistelun kannalle tulee se seuraamaan päivän politiikkaa ja siinä edustamaan puoluetietoisten työläisnaisten ajatustapaa, vaatien itsevaltiuden ja rahamahdin syrjäytymistä kansanedustuksen tieltä.

Työläisnainen koettaa temmata maamme työluokan naiset yhä lukuisimpina kansainvälisen köyhälistönaisliikkeen taistelurintamaan. Se tulee tekemään voitavansa saadakseen heidät käyttämään uusia valtiollisia oikeuksiaan asemansa parantamiseksi. Sen vuoksi kertoo se naisosastojen, naisten vaalipiirien ja toimikuntien toiminnasta sekä yleensä seuraa työläisnaisliikettä, koti ja ulkomailla.

Työläisnainen tulee sisältämään kirjoituksia työväen suojeluslainsäädännöstä, naisten osanotosta kunnalliseen toimintaan, koulu- ja kasvatuskysymyksistä, maalaisnaisten asemasta, palkolliskysymyksestä y. m. työläisnaisten harrastamista asioista.

Työläisnainen tulee seuraamaan naisten ammatillista järjestymistä ja tekemään voitavansa naisten ammattiliikkeen edistymiseksi.

Työläisnainen lähtee taipaleelleen ahtaissa olosuhteissa, vaan kun sen perustajia elähdyttää innostus aatteeseen ja sen avustajiksi ovat lupautuneet järjestömme tunnetuimmat naiset, niin rohkenee se tarjoutua kaikille raatajanaisille liittolaiseksi luomaan köyhälistölle valoa koteihin ja tulevaisuuden toivoa sydämmiin.

Toimitus.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Äitiysvakuutuksesta.

Gleichheit'in mukaan.

Kamalimpia tapahtumia ihmiskunnan keskuudessa ovat lastenmurhat. Kauhulla luemme bethlehemiläisestä lastenmurhasta, vaan moninkertaisesti suurempi on niiden uhrien luku, jotka ovat saaneet surmansa kapitalistisen järjestelmän tähden. Saksassa kuoli 1904 391,781 alle vuoden vanhaa lasta eli 100:sta elävänä syntyneestä 19.6. Meillä Suomessa v. 1903 syntyi 85,120 ja kuoli 10,840 lasta alle vuoden, siis on kuolevaisuusprosentti 12.74. Yhteensä kuoli 49,992 henkeä; siis noin 5:s osa kuolleista oli alle vuoden. Suurin on kuolevaisuusprosentti teollisuusseuduissa ja työläisoloissa. Kuolleina syntyi meillä v. 1903 2,155 lasta. Lasten suuri kuolevaisuus on aivan luonnollista sillä äidit ovat pakoitetut aivan aikaisin synnytyksen jälkeen poistumaan kodista, joten lasten muutoinkin köyhyydestä johtuva huono hoito tulee epävarmaksi. Toki yhtä onnettomia kuin nämä kuolevat lapset ovat useimmiten eloon jäävät pienokaiset. Näillä köyhälistölapsilla on ihmeteltävä elinvoimaisuus, sillä he kärsimistään puutteista huolimatta elävät saaden kaikenlaisia elinikäisiä vammoja. Näiden pienokaisten terveys on jo äidin povessa uhattu, sillä äidin suorittamat luonnottomat työrasitukset ruhjovat hentoa elämää, sitäpaitsi ovat he vallankin ensimäisinä kuukausina vaaranalaisia kaikenlaisille pysyväisiä jälkiä murtaville kivulloisuuksille.

Yhä enemmän aletaan tunnustaa, että tulee huokeammaksi suojella itsensä sairauksilta kuin parantaa tautia. Jos tätä tahdotaan noudattaa, merkitsee tämä lapsiin katsoen sitä, että hoito on jo ennen syntymistä alettava. Terveyshoitolautakuntamme ovat usein peräti näitä asioita käsittämättömistä miehistä kokoonpannut. Senvuoksi eivät ne voi niineksikään toimia näissä asioissa äitien hyväksi. Äidin ja lapsien hoitoa koskevaa kirjallisuutta tulisi näiden levittää kuntien varoilla. Ikävintä on kumminkin, että varojen puutteessa eivät kaikki äidit olisi tilaisuudessa, vaikka tietäisivätkin, terveyshoidollisia seikkoja noudattamaan.

Emme käy tässä kuvailemaan laiminlyöntejä äitien ja pienten lasten hoidossa, sillä eihän näitä voida välttää oloissa, joissa äitien on kamppailtava nälkäkuoleman kanssa. Työläisten palkat, miehen ja vaimon väsymättömästi raataessa tuskin riittävät tarpeellisimpia elintarpeita suomaan. Niinpian kun jokin perheenjäsen tulee ansiokyvyttömäksi on hätä ovella. Jos siis tahdotaan välttää pienten lasten suurta kuolevaisuutta ja turvata lasten elämää ennen ja jälkeen syntymisen, on äideille valmistettava sellaiset olosuhteet, että he ovat tilaisuudessa äidin tehtävänsä täyttämään. Tätä tarkoitusta varten on nostettu kysymys äitiysvakuutuksesta.

Ei millään alalla vakuutus ole tarpeellisempaa kuin tällä. On monia vakuutusaloja, joissa hädänalaisia tapauksia sattuu ajoittaisin lukuisammin. Esim. palovakuutuksen alalla on toisinaan suoriuduttava monista tulipaloista. Kulkutautien raivotessa on sairausvakuutuslaitosten selviydyttävä lukuisista sairaustapauksista. Sen sijaan äitiysvakuutuksen alalla ovat synnytystapahtumat jatkuvasti jokseenkin yhtä lukuisat. Korkein syntyneiden tilasto Saksassa osoittaa v. 1876 42,6 kutakin tuhatta henkeä kohti ja alhaisin v. 1855 kutakin tuhatta kohti 33,5. Meillä Suomessa osottaa tilasto myöskin samanlaista tasallaanpysymistä. Syntyneiden prosentti keskimääräisestä väkiluvusta on korkein v. 1864 3,93 % ja matalin v. 1868 nim. 2,46 %, v. 1901 se oli 3,25 %, v. 1902 3,15 % ja v. 1903 3,04 %. Syntyneiden prosentti suurkaupungeissa on pienempi kuin maaseudulla. Saksassa v. 1904 oli syntyneiden luku kutakin 1000 kohti 35,2 näistä Länsi-Preussissa 42,5, Hamburg'issa 27,5 ja Berlinissä 25,3. Siis kuta enemmän suurkaupungit kasvavat, sitä vähemmäksi tulee väenlisäys. Meillä Suomessa on myös syntyneiden lukumäärä keskiväkiluvusta kaupungeissa pienempi knin maalla. Niinpä se esim. 1900 oli kaup. 2,94 %, maalla 3,24 %, v. 1901 kaup. 2,93 %, maalla 3,29 %, v. 1902 kaup. 2,82 %, maalla 3,20 %, v. 1903 kaup. 2,75 %, maalla 3,08 %.

Epäilemättä olisi äitiysvakuutus parhaita keinoja, millä saataisiin turvatuksi köyhiä äitejä äitiyden tuottamia aineellisia kärsimyksiä vastaan. Mutta nousee kysymys, kutka tällaisten vakuutuslaitosten kannattajiksi. Hedelmällisyys-ijässä olevat naiset ja perheet eivät suinkaan yksinään voisi näitä laitoksia ylläpitää. Sitäpaitsi lapsirikkailla perheillä on jo muuten kyllin taloudellisia rasituksia. He kuluttavat eniten käypää tavaraa, saavat välittömiä veroja enimmän kartuttaa kuin pienemmät perheet. Sitäpaitsi olisi liikaa lisätä työväen keskenäisten apukassojen lukumäärää. Sen sijaan olisi erittäin soveliasta yhdistää äitiysvakuutus sairausvakuutukseen. Tämä kävisi päinsä siten, että vakuutuksen alaisiksi tehtäisiin laajemmat kansankerrokset ilman, että vakuutuslaitoksen hoito sanottavasti kallistuisi. Otaksutaan että 1,000 henkilöstä maassa on 346 alle 15 vuoden, siis 654, jotka voitaisiin velvoittaa maksamaan kassoihin. Synnytystapauksia tuhatta kohti on noin 36. Otaksutaan että synnyttäjä saisi apua 12 viikkona, päivässä 2 mk 50 p., niin tulisi hän saamaan 210 mk. Tämä tekisi, jos 36:sta 18 varattomina nauttisivat apua, yhteensä 3,780 mk kutakin 654:ää maksajaa kohti, siis kunkin osalle 5,78 mk. Jos maksajien ajatellaan tekevän vuodessa 300 työpäivää niin menisi heidän palkastaan 2 p. päivässä sairaskassaan tätä tarkoitusta varten.

Mikäli vakuutus koskisi työntekijöitä, täytyisi työnantajan puolestaan suorittaa osa vakuutusmaksusta. Tuohon summaan 2 p. työpäivältä olisi lisättävä 2 p. sairaustapauksia varten ja tekisi koko maksu 4 p. langeten työntekijän ja työnantajan yhteisesti suoritettavaksi.

Varmaan tulisivat työnantajat kauhistumaan tätä vakuutusvelvollisuutta. Miten itsekästä! Ja kumminkin, eikö maalle kokonaisuudessaan ole eduksi omata tervettä ja älykästä työväkeä. Äitiysvakuutus suorastaan edistäisi voimakkaan työluokan syntymistä. Mitä tulee siihen, että sairaskassat täten tarvitsisivat runsaan lisäyksen tuloissa voitaisiin erittäin varakkaita kansanluokkia, jotka suurituloisina eivät ole sairasvakuutuksen alaiset, veruittaa tämän kassan hyväksi.

Suuria vaikeuksia ei tällainen vakuutus kohtaisi, koska se olisi ainoastaan valtion toimeenpaneman sairasvakuutuksen laajennus. Kaikki työläiset: pikkutilalliset, palvelusväki, tehtaalaiset ja kaikki pikkuliikkeenharjoittajat olisivat vakuutettavat. On vaan vaikeus, miten nämä voisivat vakuutusmaksunsa suorittaa. Tällaista kysymystä ei tee valtio kuristaessaan veroja sotilas- y. m. suorituksiin. Köyhille ei tällaisen vakuutuksen suorittaminen kuitenkaan ole samaa kuin luonnottomain välittömien verojen. Tästä vakuutuksestahan lankeisi hyöty itse työväelle. Tuskinpa työläiset tällaista vakuutusta vastustaisivatkaan, vaan sen kyllä tekevät työnantajat, jotka ainoastaan pakolla ryhtyisivät työläisperheiden ja työläisäitien ja lasten elämää turvaamaan. Köyhälistön itsensä onkin tämä kysymys otettava pohdinnan alaiseksi, sillä tällä turvataan heidän olemassaoloaan. Taistellessaan luokkansa äitien ja lasten terveyden hyväksi edistää köyhälistö luokkansa vapauttamista kapitalismin kirouksesta.

H. P.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Emännät, ja palkolliskysymys.

Oletteko hyvät ystävät ehtineet ajatella, mistä johtuu porvarillisten rouvain suuri into nykyhetkellä ryhtyä käsittelemään palkolliskysymystä? Mistä he juuri tänä syksynä ovat tulleet huomaamaan useammalla taholla samaan aikaan, että palkollissääntö on niin epäinhimillinen, että se vaatisi perinpohjaista uudistusta, mistä he juuri nyt ovat huomanneet että palvelijain työpäivä on aivan liijan pitkä? Miten se juuri nyt yht'äkkiä on selvinnyt heille, että palvelijat ovat kodittomia ja turvattomia vanhuuden tai sairauden tullessa? Miten tuo kaikki juuri nyt on tunnustettu niin tärkeäksi, että emännät kuten Turussa tapahtui kutsuivat palvelijat yleiseen kokoukseen ja lupasivat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Viipurin rouvat menivät vielä pitemmälle, he lupasivat ryhtyä hommaamaan kotia ynnä koulua palvelijoille, jossa he saavaat olla vanhana ja vaivaisena, sekä koulun missä saavat oppia paistit ja puurot laittamaan y. m.

Olisihan nämä emäntien toimenpiteet itsestään hyviä jos ei ne olisi juuri vaalien edellä tapahtuneita, heti sen jälkeen kun oli tullut kaikille tietoon, että yleinen äänioikeus oli ulotettu myöskin palvelijoihin, kuin kerran ehdittiin toipua siitä hämmästyttävän tiedon huumauksesta, että palkollisetkin olivat tulleet osallisiksi samasta oikeudesta kuin porvariston naisetkin. Äänioikeus heille itselle oli voitto, kun vaan olisi ollut raja emännän ja palkollisen välillä. Keinot oli siis keksittävä. Kun ryhdyttiin miettimään miten paljon noita palkollisia voisi olla, jotka menevät äänestämään ehkä vasta puolueen kanssa, selvisi että niitä löytyy Suomessa vähintään satatuhatta. Tärkeät keksinnöt oli siis tässä tarpeen. Ensimmäinen löydettiin heti, ja se oli, luvataan pieniä parannuksia palvelijoille, joita he itse ovat jo kauan vaatineet. Kiitollisina siitä, että ilman jyrkempää vaatimusta ihan omasta hyvästä tahdostamme ryhdymme heidän jo ennestäänkin hyvää asemaansa vielä parantamaan, huomaavat he, että lopullinen turva on sittenkin meissä porvareissa, jos vielä mentäisiin pidemmelle, ja hommattaisiin heille koti ja koulu, niin mitä enempää voisimme tällä kertaa tehdä. Täten voisimme heidät sitoa kiitollisuuden kahleilla, sillä näkeväthän he selvän eron siinä miten paljon me voimme, kuin ryhdymme asiaan, ja kuinka voimattomia sosialistit ovat.

Näin on nyt jo tehty muutamissa paikoissa, ompa vielä Suomettarelainen puolue ottanut palkollislainsäädännön uudistamisen ohjelmaansa, ja nuorsuomalaisen puolueen ohjelmaan se myöskin ilmestyy. Suomettarelaispuolue on pitänyt esitelmiä erittäin palvelijoille, johon pyydettiin emäntiä lähettämään palvelijansa. Olin yhdessä tämänlaisessa kokouksessa, jossa neiti Hilda Käkikoski selvitti suomalaisen puolueen ohjelmaa, miten se tahtoo laatia lait, jotka turvaavat palvelijoillekin ihmisoikeudet ja vanhuuden eläkkeet y. m. hyvät. Pahimmin pelkäsi puhuja työväen puoluetta, johon jokainen läsnä olija itsestään tunsi kuuluvansa, täytyi siis keksiä syy jonka nojalla saataisiin palvelijat näkemään eron heidän ja sosialistien välillä. Ja sen puhuja löysikin se oli, työväen puolue — kieltää jumalan. Ja mitä meillä on ilman jumalaa. Tämän otaksui puhuja olevan kylliksi mahtipontisen lauseen näyttämään, että työväen kanssa ei voida mennä vaaleihin. Puhuja tiesi, että palvelijat yleensä ovat kristillismielisiä ja oikeutta harrastavia, mutta hän ei tiennyt vielä sitä, että palvelijat ovat yleensä ottaneet selvää työväen puolueen ohjelmasta, ja että he eivät enää usko mitä heille syötetään. Palvelijat ovat asioista paremmin selvillä, koska he tietävät, että ohjelmassa sanotaan, »uskonto on julistettava yksityisasiaksi» ja se on aivan toista kuin kieltäminen. Työväen ohjelma kunnioittaa uskontoa paljon enempi kuin Suomettarelaisten ohjelma, koska se ei tahdo, että uskontoa, käytettäisiin valtiollisen vallan tavoittelemisen välikappaleena, vaan että se todella saisi jäädä yksityiseksi, asiaksi henkilön ja jumalan välillä.

Uusi Suometar saarnaa, että joku työväen puhuja on muka puhunut niin ja niin uskontoa vastaan. Entä Suomettarelaisten kotielämä. Onhan palvelijoilla vielä elävässä muistissa miten suurlakko aikana Suomalaisen puolueen henkilöistä useat, muun muassa Neiti Aleksandra Gribenberg ajoi pois palvelijansa joka oli, jollen väärin muista ollut kaksi vuotta hänellä. Palvelija oli uskaltanut mennä yleiseen kokoukseen arkipäivänä. Neiti Gribenberg on taistellut naisen oikeuksien puolesta yli 20 vuotta, mutta niistä ei ole vielä yhtään riittänyt palvelijoille. Koska oma palvelijansa, ei saannut mennä senlaisena aikana kuin suurlakko aika oli yleiseen kokouksken, se suuri itsenäisyys täytyi rangaista tekemällä tyttö leivättömäksi, aikana jolloin oli yleinen työn puute. Suomalaisen puolueen naiset, jonka huomatuimpia jäseniä on neiti Gribenberg ovat vaatineet itsenäisyyttä ainoastaan porvariston naisille. Ja jos joku työluokan naisista on uskaltanut edes ajatellakaan itsenäisemmin on se heti samojen naisten puolelta tukahutettu. Vapaus kuuluu ainoastaan porvareille ja holhouksen alaisuus työtätekevälle luokalle.

Kerrotaan miten isäntäväki tahtoo nyt jo määrätä paikollisilleen, että heidän pitää kuulua samaan puolueeseen kuin isäntäväkensäkin. Onpa moni isäntä kirjoittanut yksinkertaisesti palvelijansa nimen puolueensa luetteloon ja maksanut hänen jäsenmaksunsa, ja sitten vaan ilmoittanut, että minä olen niin päättänyt, että sinun pitää kuulua samaan puolueeseen kuin minunkin, jos panet vastaan, saat muuttaa. Onpa jo tullut ilmi, että palvelija on saanut muuttaa sen vuoksi, että isäntä sattui kuulemaan tytön lupauksen, mennä äänestämään työväenpuolueen kanssa.

Miten paljon palkollisten keskuudessa tullaankaan harjoittamaan viekkautta, uhkausta, sekä suoranaista ostamista, siitä on mahdoton saada selkoa, yhdestä kumminkin olen varma, ja se on siitä, että jos lain mukaan voitaisiin jokainen vetää edesvastuuseen, joka ääniä ostaa rahalla, uhkauksilla tai viekoituksilia, niin suuri olisi syytettyjen lukumäärä, ja vähäksi jäisi porvariston edustajat valtiopäivillä.

Vksi ainoa lohdutus on äänestäjällä, ja se on, että äänestys on salainen. Ei voi isäntä tai emäntä päästä katsomaan, onko palvelija todella äänestänyt heidän määräämiään ehdokkaita, tai onko äänestänyt hengenheimolaisiaan.

Toimikaa vakaumuksesta!

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Joulun muisto.

Vietin ensimäistä joulua Helsingissä, palvelin yksinäisenä palvelijana kapteeni X:n perheessä, saaden 10 mk. kuussa palkkaa. Olin keväällä tullut heille ja vaikka olinkin aikonut syksyllä muuttaa, niin pelkäsin kun en tuntenut uutta paikkaa, ja voisinhan joutua ehkä vielä huonompaan asemaan kuin olin. Joulukiire 011 täydessä vauhdissa, siivous oli jo toimitettu, sitä ei enää muut muistelleet kuin minä, sillä ruumiini oli kuin hakattu, koska apua ei otettu siivoukseen, vaan sain yksin kantaa ulos huonekalut, sänkyvaatteet, pölyttää ja pestä joka nurkan, ja koska huoneita oli 5 kesti siivous myöskin yhtä monta päivää, sillä muiden toimien lomassa ehdin siivoomaan vain yhden huoneen päivässä. Voi kuinka olinkin väsynyt, klo oli jo 5 iltapäivällä, ja minulla oli vielä keittiön permanto pesemättä; Istuin hetkeksi ja rupesin miettimään mitä isä ja äiti kodissani tällä hetkellä tekivät. Varmaan olivat jo tulleet saunasta, miten iloisiksi pikku siskot tunsivatkaan itsensä, kun isä silläaikaa kun he olivat kylpemässä äidin kanssa, oli kantanut puhtaita olkia lattialle ja laittanut suuren roimuavan tulen takkaan. Silmiini kuvastui millä riemun huudolla lapset ryntäsivät sisään, ja heittäytyivät olkien päälle pitkälleen. Tähän aikaan istuivat varmaankin isä, äiti ja lapset piirissä tulen ääressä, ja äiti luki kertomusta vapahtajan syntymisestä ja paimenista, joille Jesuksen syntymä ilmoitettiin, lapset kuuntelivat hiljaa; Jesushan makasi olkien päällä seimessä ja täällä oli myöskin olkia, vaistomaisesti katsoivat he lattialle, mitähän, jos pyhä henki toisi Jesuslapsen tänne meille, onhan oljet aivan puhtaat, ja tupa pesty, kelpaisi kyllä ylhäisellekin vieraalle. Lukemisen loputtua aloitti isä vapisevalla äänellä jouluvirren, johon kaikki yhtyivät. Niin ehkä juuri tähän aikaan veisattiin kodissa, jossa köyhyydestään huolimatta vallitsi todellinen joulurauha. Olin kuulevinani äidin sointuisan äänen lausuvan: »Kunnia olkoon jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto». Samassa avautuu ovi ja rouva seisoo tuimannäköisenä ovella, »Jesus varjele tuota Liisaa, istuu kököttää kuin suolapatsas ja keittiö siivoomatta, ei koskaan minun talossani ole vielä tuonmoista tapahtunut. Tuossa tuokiossa tulee vieraat ja pitää vielä mennä kaupungillekin, senkö vuoksi minä sinulle paikan maksan, että sinä vaan istut ja torkut, työhön joutuin». Olin rientänyt heti toimeeni permannon pesuun. Koski niin kovasti selkääni ja pakotti käsivarsiani, mutta ei auttanut, täytyi yrittää. Sisältä kuului rouvan kiivas ääni, kun hän kertoi miehelleen miten hävyttömästi heidän »piika» laiskotteli, istuu vaan tuolilla itse jouluiltana ja kaikki vielä tekemättä. Kyyneleet tulivat väkisenkin silmiini. Kuinka suuri ero oli viime ja tämän joulun välillä. Koitin tyyneesti kärsiä, oli vielä mielessäni äitini sanat — ole nöyrä ja jumalaa pelkääväinen, niin sinulle käy hyvin mailmassa». Olin koittanut seurata äitini neuvoa, olin tehnyt työtä niin paljon kuin voin, mutta — en sittenkään voinut saavuttaa emäntäni tunnustusta. Nytkin pinnistin voimiani minkä jaksoin, koska äitini sanat olivat mielessäni muistellessani joulun viettoa lapsuuteni kodissa.

Valmistuihan kaikki vähitellen, vieraita oli saapunut ja rouva käski minun pukemaan paremman hameen päälleni, voidakseni heidän arvolleen sopivana esiintyä tarjoomassa. Pukiessani tahtoi kyyneleet yhä tunkeutua esiin, enhän ollut ehtinyt käydä edes joulusaunassa puhdistamassa itseäni, koska edellisellä viikolla oli työt kestäneet joka ilta puoleen yöhön. Miltä tuntuu joulu, kun en ole edes ollut saunassa ajattelin. Puin uuden villakankaisen leninkini päälleni, sillä ei ollut vara valikoita ja rouvalle ei kelvannut jokapäiväinen pukuni.

Tarjotessani teetä sisällä, oli joulukuusen loisto ja runsaat lahjakasat todistamassa, että ei köyhyys ollut likellä. Kuorossa laulettiin pianon ääressä jouluhymniä ja ilo loisti jokaisen kasvoista.

Joulupaisti oli uunissa, ja kun käänsimme sitä yhdessä rouvan kanssa niin plaiskis, haarukka luiskahti rouvan kädestä ja paisti kaatui, läiskähyttäen sulavaa rasvaa minun päälleni, ja voi onnettomuutta koko uuden hameeni sivu oli rasvassa. »Se nyt oli onni, että en minä saanut samaa minun päälleni» sanoi rouva »koska minun täytyy sisällä olla vieraiden kanssa». Voi kuinka itkin, ainoa pukuni, jolla voin mennä ulos pyhänä oli kokonaan pilalla. Koko suviset säästöni olivat menneet siihen, olin laskenut joka pennin mihin panin ja olin vielä jouluksi lähettänyt 5 mk. kotiini äidilleni joululahjaksi, joten ei ollut yhtään säästöä. Mitä tehdä, miten voin edes mennä tarjoomaan illallista, onhan aivan mahdoton tällä mennä sisään. Rouva kuitenkin keksi keinon ja lainasi ison esiliinansa joka peitti rasvatun sivun ja niin voi tarjoominen jatkua.

Joululahjaksi sain pumpulisen puserokankaan ja rouva sanoi antaessaan, että oikeastaan et ole sitä ansainnut, mutta koska olet hyväntahtonen niin voit sen saada.

Kello oli yli 4 joulupäivän aamuna kuin pääsin levolle. Istuessani vuoteeni laidalla, kuvastui mieleeni, miten äiti oli ylhäällä ja keitti kahvia, sekä toi pöytään paistettua sianlihaa, voita ja leipää. Herätti sitte koko väen ylös koska kohta piti lähteä kirkkoon. Äiti otti lyhdyn mennen antamaan lehmille heiniä, sillä nyt oli joulu, eikä siis muuta tarjottu kuin heiniä ja vettä. Isä, äiti ja siskot joivat kahvia ja vähän söivät. Ei ruokakaan tahtonut maistua nuoremmille, koska joulukirkkoon meno oli niin jännittävää. Pakkanen paukkui nurkissa, täytyi siis pukeutua koko lailla vahvasti ennenkuin tarkeni. Pikku sisko saa ehkä äidin kengät, joihin pannaan monta paria sukkia, että ei jalat jäädy. Äidin saali pannaan ympärille, ehkä isä vielä voitelee viinalle posket, että ei palellu, kuten minulle kerran kävi. Ehkä muistavat minuakin rukouksissaan kirkossa. Äiti! äiti! tunkeutui väkisinkin nyyhkytyksenä esiin, tule ottamaan minutkin kotiin, että saisin — levätä. Tämmöistäkö on joulu kaupungissa, tämäkö on rauhan juhla, jota vietetään ja tämmöistäkö on sivistyneiden joulun vietto, eikö rouvakin lue itseään uskovaiseksi, koska hänellä on rukouskirja pöydällä ja veisattiinhan jouluhymni täälläkin, mutta ei ainakaan minua kohtaan hän käyttäydy kristityn tavalla. Onkohan todellakin jumalan tahto, että olen aina vaan nöyrä ja kärsivällinen? Ja tarkoittikohan äitikään sitä että täytyy olla nöyrä — kaikissa? Ainakin minun luontoni sotii sitä vastaan. Jouluaamu, onkohan tämä todellakin jouluaamu? Onko minun ajatukseni joulujuhlan ajatuksia? Mitähän jos minäkin menisin kirkkoon, sanovat hän rukoushuoneella olevan jumalan palveluksen klo 5 aamulla, mutta enhän minä jaksa, on aivan mahdoton nousta pukemaan ja — milläs menee, hamenihan meni pilalle yöllä! Niin tekikö rouva siinäkin oikeen, eikö se ollut juuri hänen tähtensä kun se onnettomus tapahtui, ja hän vaan onnitteli itseään, että onnettomus ei kohdannut häntä.

Vaan miksi mietin näitä, täytyyhän mailman olla senlaisen, että sinne sopii kaikki ihmisluonteet, mutta — onko sittenkään oikein, että köyhänä syntyneet saavat aina vaan kärsiä. Paleileekohan pikku Kaisa kovin kirkkomatkalla, sillä eihän isällä ollut edes kirkkorekeä, saivat vaan istua tavallisessa korireessa, johon pantiin vähän heiniä pohjalle, ja lapset tunsivat itsensä yhtä ylpeäiksi kuin prinssit saadessaan ajaa valaistujen ikkunoiden ohitse; klo lyö jo 6 ja lukkari alkaa virren »Enkeli taivaan lausui näin» ja sitte astuu pappi juhlapuvussaan alttarille ja katso miten pikku siskon silmät säteilevät kun hän kuuntelee suu ja silmät auki papin sanoja »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto».

Liisa.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Työläinen ja kirkko.

(Die Gleichheit).

Oikea ihminen — käsitettynä sanan jaloimmassa merkityksessä — on työskentelevä ja ajatteleva ihminen. Jos hän kahdeksan tai yhdeksän tuntia on ollut ollut luova niin valtaa hänet väsymys työhön; hänen ruumiinsa ja henkensä vaativat jännityksen lakkaamista, olkoon sitten lepoa tai toimintaa toisellaisessa työssä, joka muutamissa tapauksissa voi olla virkistystä tai huvitusta. Sillä totuutena pysyy, että kauvan kestänyt samallainen työ paljon enemmän väsyttää kuin toiminnan vaihtelu. Variatio delectat, vaihtelu viehättää ja virkistää: se on fysiologinen totuus. Tämän tuntemisella on luononlain arvo, johon me ihmiset emme voi muutoksia saada.

Voittoisasti eteenpäin tunkeva aate kahdeksantuntisesta työpäivästä on ennemmin tai myöhemmin tuleva tuon luonnonlain arvoiseksi, ja sen toteuttaminen käytännössä on oleva määrätön voitto ja onni kaikille niille, jotka pystyvät työhön ja luomaan.

Mihin on työläinen ryhtyvä päivän muina hetkinä? Meidän aikamme epäilevät pikkusielut julistavat profeetallisen juhlallisesti, työläinen ei uusilla lepotuuneillaan ole mitään voittava, vaan hän on päinvastoin sen kautta paljon menettävä. Hän ryhtyy mässämään, alkaa loikoilla ravintoloissa, juo ja juo, pelaa ja pelaa ja joutuu perikatoon.

Meillä muilla on aivan toiset arvelut. Kahdeksantuntisessa työläisessä ovat Goethen sanat muodostuvat suureksi tulevaisuuden totuudeksi. »Minä sanon sinulle, että hyvä ihminen hämärässä pyrkimyksessään on aina oikeasta tiestä tietoinen». Tämä oikea tie on suuren liikkeen ura eteenpäin, nousemisen ura eläin-ihmisen typeryydestä ja raakuudesta, tulevan ihmisen päiväisille kummuille, tietoisen, sisäisesti varman, ei koskaan lepäävän eteenpäin pyrkivän kehityksen ihmisen tie.

Ihmiselle on riittävä aikaa muuhunkin kuin yksistään koneiden orjana, kaivosten vetojuhtana olemiseen. Enemmän kuin koskaan ennen on työläisestä tuleva ajatteleva ihminen, tietoinen itsestään ja asemastaan sekä luonnossa että maailman kaikkeudessa.

»Mutta — kirkko on pitävä hänet pimeydessä!» huudahtaa liian pelokas eteenpäin rientävän kulttuurin ystävä.

Mutta sitä hyvä ystävä elkäämme pelätkö! Tosin on suuri osa vapautuneesta työväenluokasta kauvan aikaa seuraava metafysillistä, yliluonnollista vetovoimaa. Jokapäiväisen elämän runottomuus ei ajanpitkään voi tyydyttää ketään syvästi ajattelevaa ihmistä; se ei edes tyydytä keskinkertaistakaan ihmistä, joka ei ensinkään ole tottunut syvempään ajattelemiseen, vaan jota täytyy siihen kasvattaa. Mutta kaikilla ajatelevilla ihmisillä on haluja. Ja jokaisella kehitysmahdoliisella ihmisellä on yksi suuri halu, vapautuksen kaipuu kaikista salaisista siteistä, jotka alituisesti meitä estävät kehityksemme tiellä eteenpäin kulkiessa, toisinaan niinkin voimakkaasti, että kerrassaan pysähdymme — ja vieläpä, mikä onkin pahinta — joudumme alemmalle asteelle meidän ihmisyyskehityksessämme. Kristillinen kirkko on nimittänyt tuota yhtä suurta halua perisynnin kahleista vapautumisen ikävöimiseksi ja sen perustalle useiden uskonkappaleiden avulla rakentanut lujaliitteisen oppinsa. Perisynnin kahleista tullaan vapahdetuiksi uskomalla Kristuksen uhrikuolemaan. Niin opettaa oikeauskoinen protestanttinen kirkko. Perisynnin kahleista voi katolilaisten opinkappaleiden mukaan, myöskin pyhimykset vapauttaa, etenkin pyhä Jumalan äiti, neitsyt Maria. Puolentoista vuosituhannen aikana ilmestyi kristillisen kirkon elämässä tuo ihmisen sammumaton kaipuu pelastuksesta. Voinee kait sanoa: siinä eli — tosin tiedottomasti, niin sanoakseni vaistomaisesti, tunne siitä, että me ihmiset emme saa jäädä sellaisiksi jommoisia me vuosituhansia olemme olleet. Haettiin kuitenkin apua sieltä, mistä todennäköisesti ei voi mitään apua saada, nimittäin ulkopuolelta itseämme, taivaan pojalta, Jumalan äidiltä tai pyhimysten joukoilta. Tässä on syy kristillisen kirkon epäonnistumiseen kultuuriihmiskunnan kehityksen tiellä. Opissa perisynnistä ei puuttunut todellista metallia, mutta siltä puuttui oikea muoto. Vasta tieteellinen kehitysoppi on siihen nähden silmämme avannut: perisynnin asemasta tulee meidän asettaa peritty eläimellisyys. Näin muodostamalla vanhaa, erehdyttävää kirkon oppia, on siitä versova kirkas totuus, kaikkine terveellisine johtopäätöksineen myöskin pelastusoppiin nähden.

Ei ole apua meidän ulkopuoleltamme, vaan meissä itsessämme. Me emme tarvitse mitään uhrikuolemaa vapautuaksemme Jumalan vihan siteistä. Mitään ensimmäistä ihmisparia ei ole ollut, yhtä vähän kuin on ollut ensimmäistä englantilaista tai saksalaista.

Mutta jos ei ollut mitään ensimmäistä ihmisparia, niin ei liioin ollut mitään syntiin lankeemusta, vielä vähemmän perisyntiä juutalaisessa ja kristillisessä merkityksessä.

Mutta koska ihmissuku polveutuu aina alimmista eläimistä ja on vähitellen hitaan kehityksen kautta nykyisen kaltaiseksi muodostunut, niin on häneen — luonnollisen perinnöllisyyden lain mukaan — tarttunut paljon alhaista: me seisomme vielä syvällä eläimellisyydessä. Me vihaamme vihollisiamme, niinkuin eläin vastustajiansa; sodassa tapamme me ja haavoitamme, kuin olisimme vielä villejä eläimiä. Me kilpailijoina toinen toiseltamme auringon varjostamme, me annamme heikomman taistelussa meidän vahvempien kanssa ilman sääliä sortua; me annamme hänen kuolla, nähdä nälkää, sillä väliin kuin itse ylellisyydessä mässäämme — aivan kuin olisimme eläimiä. Niin meissä on todennäköisesti vielä kylliksi eläintä, paljon, liian paljon sekä meissä että meidän luona.

Se on meidän perisyntimme. Joka sen kieltää on tietämätön, sokea, tai lurjus tai kurja pettäjä.

Luulen että myönnämme kirkon siinä olevan oikeassa, jos emme tänään, niin huomenna tai ylihuomenna.

Mutta tästä perisynnistä emme saa pelastusta siten kuin kirkko opettaa. Ei risti Golgatalla, ei pyhä neitsyt Bethlehemista, ei mater dolorosa, kärsivä äiti surmattu poika kärsi varrellaan, ei kaikki pyhimysten legionat voi meitä vapahtaa tuosta alhaisesta ja epäinhimillisestä, joka meihin jo syntymästä saakka on tarttunut, ja meitä vielä tänäpäivänä vastenmielisyyden ja syyllisyyden tunteella kiusaa ja täyttää meidän eteenpäin pyrkivän kehitysvaatimuksemme tuolla hämärällä pelastuksen kaipuulla.

Emme opeta tapain turmelusta ja epäilystä, vaan nousevan kehityksen ilosanomaa.

Me vapautamme itse itsemme, kun me seuraten luonnollista kehitysvaatimusta, pyrimme totuuteen, joka on samalla kauneus ja hyvyys. Tapahtuuko, että kirkon opettajat oppivat sen käsittämään.

Tulevatko he kerran sitä kirkoissa opettamaan?

Ajattelen, kyllä! Jos eivät tee sitä tänään, niin tekevät sen huomenna! Sillä kirkko on mukautuva totuuteen, tieteellisiin totuuksiin, — tai se on kukistuva.

Molemmat suuret kirkot — järkevä, runoton protestanttinen ja väririkas, legendoja sirotteleva, satujen täyttämä katolinen kirkko — ne tulevat molemmat viljelystään jonkun aikaa vielä vanhassa muodossaan Jumalan palveluksena harjoittamaan. Siinä suhteessa emme halua erehtyä.

Mutta me muut jotka eteenpäin pyrimme, sen jälkeen kun olemme oppineet oikein taaksepäin katsomaan, meillä muilla on oleva uusi toisellainen jumalanpalvelus: totuuden palvelus, kaiken maailmankaikkeudessa ja luonnossa tapahtuvan sopusuhtaisten asiain tuntemisen kunnioittaminen, josta tuntemisesta uudet hyveet ovat kukkaan puhkeavat ja tekevät meidät kykeniviksi, suoraan kulkemaan pitkin kehityksen ylöspäin pyrkivää uraa, aina ylemmäs ja ylemmäs, siksi kuin kaikki vapautuksen kaipuu eläimellisyydestä on meissä vaimeneva.

Siten on minun »Jumalan palvelukseni» oleva totuuden palvelusta. Ja se on tekevä meidät kaikki kerran vapaiksi — kaikesta alhaisesta ja kaikesta kurjuudesta.

Niin tapahtukoon!

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Socialidemokratinen naisliitto Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa on löytynyt jo melkoisen kauvan aikaa järjestetty naisliike. Viime vuosien kuluessa on se melkoisesti kasvanut ja sen vaikutus alkaa tuntua ja korkeissakin valtiollisissa piireissä. Kuitenkin tätä liikettä kannattavat melkein yksinomaan omistavain luokkien naiset, sen päätarkoitus on naissuvun valtiollisen yhdenvertaisuuden, naisten vaalioikeuden saavuttaminen. Se ei ota huomioon yhteiskunnallisen kysymyksen kaukaisempaa puolta, ei niitä kaikkia pulmallisia seikkoja, jotka kasvavat itse asiain tilasta, että nim. alituisesti kasvava naisarmeija siirtyy kodeista verstaisiin ja tehtaisiin.

Näin ollen ovat työluokan naiset luonnollisesti jääneet syrjään porvarillisten rouvien ajamasta naisten oikeuksia tarkoittavasta liikkeestä. Mutta kauvan aikaa ajattelivat he yhtä vähän astumista omaan liikkeeseen. Heidän välinpitämättömyytensä ja toimettomuutensa olivat niin suuret, juurikuin ihmiskunnan edistyksen aiheuttamat ajan kysymykset, juurikuin katkera yleinen taistelu eri yhteiskuntaluokkien välillä ei koskisi ollenkaan heidän etujaan. Kuitenkin täytyy kohtuuden mukaan osan näistä moitteista kohdata heidän työtovereitaan, heidän miehisiä sukulaisiaan, sulkematta tästä pois ammatillisen ja sosialistisen liikkeen miehiäkään. Monilla heistä oli vielä nurjat katsantokannat naisten yhdenvertaisuuden suhteen, huolimatta heidän valtiollisesta uskontunnustuksestaan, huolimatta ohjelmastaan, joka vaatii taloudellista ja valtiollista yhdenvertaisuutta kaikille uskontoon, kansallisuuteen ja sukupuoleen katsomatta. He eivät ainoastaan laiminlyöneet tukea ja edistää samaan puolueeseen, samaan luokkaan kuuluvien naistoveriensa järjestymistä vaan ilmaisivat vielä enemmän kuin välinpitämätöntä kantaa niitä naistovereita kohtaan, jotka ajoivat yksinomaan naisten emansipationia.

Kuitenkin sama kapitalistinen kehitys, joka loi nykyisen työväenliikkeen, vaikutti luonnollisesti samalla tavalla proletariatin naisiin kuin miehiinkin, se herätti naispalkkalaisia oman asemansa tietoisuuteen ja samalla tietoisuuteen niistä velvollisuuksistansa, jotka siitä johtuivat. Samalla kuin kapitalismi pakoitti naisproletareja astumaan työmarkkinoille kilpailuun luokkatoveriensa kanssa, hävitti se säälimättömästi sen onnen, joka saattoi vallita työmiesperheessä entisten olojen aikana,[1*] se välttämättömyyden pakolla saattoi myös palkkaorjattaria ammatillisesti järjestymään ja ottamaan osaa sosialistiseen liikkeeseen.

Yhdysvalloissa siellä täällä alkoi ilmestyä äkkiä sosialistisia naisliittoja ja työläisnaisten järjestöjä, jotka arvokkaalla tavalla tukivat sosialistista liikettä paikkakunnalla. Mutta nämä ryhmät hävisivät yhtä pian kuin syntyivät. Vasta v. 1897 perustettiin sosialistinen naisjärjestö, jolla oli suurempi merkitys. Sinä vuonna saivat muutamat kokeneet naistoverit, tarmokkaiden ponnistusten kautta, syntymään New-Yorkin kaupunkiin Yhdysvaltojen sosialidemokraattisen naisliiton haaraosaston. Tämän perustamista seurasi toisten haaraosastojen muodostuminen sekä New-Yorkiin että moniin muihin Yhdysvaltojen kaupunkeihin.

Mitä yleensä tulee sen toimintaan, niin muodostaa sosialidemokraattinen naisliitto jonkunlaisen Amerikan sosialististen puolueiden liittokunnan, sillä se tukee niitä milloin ja missä vaan apua sen puolesta tarvitaan tahi voidaan hyödyllisellä tavalla käyttää. Koska se kuitenkin pitää päätarkoituksenaan palkkatyöntekijätärten järjestämistä ja heidän kasvattamista ymmärtämään sosialistisia aatteita, niin on se täydellisesti riippumaton, itsenäinen omien asioittensa johtamisessa. Se pitää huolenaan yhdistysten järjestämistä, joukkokokousten toimeenpanemista, agitaattorivoimien lähettämistä Yhdysvaltojen kaupunkeihin, lentolehtien ja kirjasten julkaisemista useammalla kielellä j. n. e. Sosialidemokraattiseen naisliittoon kuuluu nykyään 25 hyvin järjestettyä haaraosastoa, joissa on yli 700 jäsentä. Keskustoimikunta, joka on kokoonpantu haaraosastojen edustajista, kokoontuu aina kerran kuukaudessa. Sen tarkoituksena on ylläpitää liiton toiminnan yhtenäisyyttä ja yhdenmukaisuutta. Viime vuosikokouksessa käsiteltiin ja päätettiin kysymyksiä, jotka koskivat lasten työtä, ammatintarkastusta, työläisnaisten tilastoa j. n. e.

Katsoen siihen, ettei naisilla ole äänioikeutta, näyttää yksinomaan poliittisia kysymyksiä koskeva agitationi heidän keskuudessaan vähemmän tarkoituksenmukaiselta. Propagandan täytyy olla enemmän valistavaa ja kasvattavaa laatua. Erilaisissa valistusyhdistyksissä, joita on perustettu sosialidemokraattisen naisliiton toimesta, on työläisnaisilla tilaisuus järjestelmällisesti tutustumaan historiaan, kansantalouteen, filosofiaan ynnä muihin tieteisiin, jotka tekevät mahdolliseksi sosialistisen aatemaailman selvän ja syvällisen ymmärtämisen.

Katsaus siihen edistykseen, minkä tämä järjestö on osoittanut lyhyen olemassaolonsa ajalla, oikeuttaa varmuuteen siitä, että, huolimatta suurista vaikeuksista, mitkä ovat voitettavina, on ensimmäinen pysyväinen sosialistisen naisliikkeen alku Yhdysvalloissa jo tehty. Mitä esteitä tulevaisuus mahtaakin tuoda mukanaan, ovat naistoverit lujasti päättäneet kulkea edelleenkin valitsemaansa tietä kaikella sitkeydellä ja tarmolla sekä tehdä työtä ja taistella käsi kädessä Amerikan sosialististen puolueiden kanssa siksi kunnes voitto on saavutettu.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Työläisnaisen joulu.

Joulua tavallisesti odotetaan köyhenpäänkin kotiin jonkunmoisella juhlatunnelmalla ja mikäpä olisikaan hauskempaa kun jos köyhäkin voisi edes yhden ainoankin päivän vuodessa viettää vähän keveämmin, huoletta nauttia siitä. Vaan nytpä nouseekin kysymys, että voikohan työläisnainen sitten nauttia joulustansa. Tähän me löydämme tuon kylmän kolkon vastauksen: Ei! Miksikä ei? Miksikä ei? Siksi että yhteiskunta on riistänyt häneltä kaiken mahdollisuuden siihen. Jos ensinnäkin katsomme niiden tuhansien työttömiksi jääneiden perheiden äitejä kummoinen joutu heitä odottaa: Ei leipää, ei rahaa, eikä työtä, ei toivoa mistään. Ajatelkaa sen äidin asemaa ja teille nousee tuskan hiki otsalle.

Entäs sitten vanha työmies hänelläkin on vaimo ja ehkäpä lapsia. On työtä ehkä, vaan palkka on niin kurja, että sillä ei voida mitään jouluksi sen juhlallisempaa saada. On monta pyhää ja silloin ei ole mitään tuloja ja siksi on vaimon ollessansa jouluostoksilla mietittävä tarkoin, kuinka nuo pennit saisi niin tasatuksi, että niillä vaan pääsisi yli pyhien. Hänkin tahtoisi ostaa lapsillensa jotain joululahjaksi, vaan rahat tarvitaan välttämättä leipään ja niin muodostuu tuosta joulusta katkeruuden ja ikävyyden päivä.

Nuorukainen ja neitonen nekin ovat ilman työtä epätoivo työnsaamisesta painaa mieltä. Ei ole kotia ei mitään hauskuutta. Yksinäiseltä kolkolta tuntuu joulu heillenkin.

Palveliatar sinulle joulu tuo orjuutta, hikoilemista kymmeninkerroin enempi kuin muulloin. Herrasväkesi nauttivat joulu-ilosta sinä raadat hiki otsallasi, siinä on sinun joulu-ilosi. Sitten kun vielä otamme huomioon sen, kuinka monen kodin jouluilon ja rauhan viina, jota lakien suojassa keitetään turmelee ja muuttaa todelliseksi kauhistuksen pesäksi, tekee kodin onnettomastakin onnettomammaksi. Niin todellakin on mallikelpoinen tämä nykyinen yhteiskunta, jos työväestö alkaa näistä epäkohdista puhua niin porvarisluokka, joka todellakin nauttii elämästään meidän kustannuksellamme, nostaa aika metakan. Heidän mielestään on kaikki aivan luonnollista ja niinkuin sen ollakin pitää.

Ja me työväestö kärsimme kaikkea tätä. Me olemme viettäneet satoja jouluja. Me olemme nähneet tuhansien sisariemme ja veljiemme epätoivoiset kärsimykset ja ponnistukset, vaan kaikki tuo ei ole saanut meitä heräämään. Voisimmekohan sitten todellakin saada tällaiset epäkohdat poistetuksi?

Voisimme! Voisimme varmasti jos vaan kaikki, jotka siitä kärsimme tahtoisimme. Ja ainoastaan niin vähäpätöisellä tempulla kun liittymällä tovereidemme kanssa yhteistoimintaan. Liittymällä sosiaalidemokraattiseen liikkeeseen.

Siksipä työläisnainen, kuinka kurja lieneekään joulusi, kuinka katkeruudella täytetty lieneekään sydämmesi kuullessasi puhuttavan jouluilosta. Ole varma, että se kerran on koittava se aika, että köyhälistölläkin on oleva joulu. Ja sen puolesta me tahdomme työskennellä ja uhrata kaikkemme. Sillä me toivomme, että ei todellakaan tulevan sukupolven tarvitse kärsiä enään kaikkia niitä kärsimyksiä, mitä me olemme kärsineet.

Vaan että todellakin näin tapahtuisi, niin tarvitaan siihen koko köyhälistö mukaan ja silloin kun jokainen tuon pienen velvollisuutensa täyttää, silloin meille myöskin tulee joulu ja me voimme riemuita ja juhlia.

H. S.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Suuri kysymys.

Oi, jospa näkisin kansain onnen!

Että maailman kansat nykyisten taloudellisten suhteiden vallitessa ovat onnettomassa asemassa, kaikin puolin onnettomassa, siitä ei aikaansa seuranneelle kehityskykyiselle henkilölle tarvitse esittää todistuksia. Sillä koko maailman kirjallisuus filosoofisesta suurteoksesta alkaen joutavimpaan kyläkertomukseen saakka uhkuu kärsimyksiä, kyyneleitä ja verta. Maailman tuhatlukuiset sanomalehdet, suurista tieteellisistä aikakauskirjoista alkaen, joita painetaan kaikissa viidessä maailmanosassa pienimpiin päivä- ja viikkolehtiin, joita jokaisessa kaupungissa toimitetaan, kaikissa pohditaan edes joitakin kannalta suurta taloudellista kysymystä, vaikka useinkin mihinkään johtopäätöksiin tulematta.

Seisomme suuren maailman arvoituksen edessä.

Tuo kysymys tulevasta taivaanvaltakunnasta, josta ihmiskunta on ollut vaivattuna tuhansia vuosia, on utopian pilvi-usvista laskeutunut alas ihmisten lasten keskuuteen. Kysymys on nyt käsin kosketeltavissa, kysymys ihmisten työstä ja ravinnosta, elämästä, rauhasta ja levosta.

Työtä, paljon työtä, sitä kyllä on aina tehty, mutta elämän rauhaa ja lepoa, niitä ei ole saavutettu. Ja ravinto-osa, se on ollut työn raatajille paljaan onnen kaupalla.

Kaikki eivät ole tehneet työtä. Ja harvat työntekijöistäkään ovat saaneet tehdä hyödyllistä työtä. Heidän on täytynyt tehdä vaan sitä, mitä heillä on teetetty. Ja siitä on heille maksettu vaan sen verran, että he hädin tuskin ovat jaksaneet sikiytyä ja elää raataakseen ja uusia raatajia synnyttääkseen.

Suurin osa ei ole tehnyt mitään, ei mitään muuta kuin korkeintaan harjoittanut »opinnoita», kyetäkseen kerta, määrätylle kehitysasteelle tultuaan, keräämään hedelmät toisten työstä. Toisten ei tarvinnut tehdä senkään vertaa; niiden miekkosten, jotka syntyivät tunnustetut vekselit ja arvopaperit kainalossa, joiden perusteella heillä jo syntyessään oli epuuttamattomat oikeudet toisten työn tuloksiin, kasaantuneeseen valmistukseen. Ne olivat suurien omaisuuksien onnelliset perijät; varkaat ja varkaiden lapset. Ja laki, tuo sokea mies, joka täällä kiertää ympäri mahtavain valtain taluttamana kuin sokea mies konsanaankin, se oli neuvoton noiden etuoikeutettujen varkaiden kanssa. Se kyllä kävi kiinni aina silloin kuin viisattiin, ja kovasti, raa'asti kun raivohullu, mutta sillä oli enimmäkseen vaan kapitalistisen järjestelmän aiheuttamain pikkuseikkain ja katutappelujen kanssa tekemistä. Ja niin sanottuihin »varkaisiin» se aina kävi kiinni kuin raivo koira. Mutta suuret varkaat, omaisuuksien perijät ja anastajat, ne aina jäivät rauhaan. Laki oli vain syntynyt näitä varkaita suojatakseen. Ja lain hoito, se oli jäänyt kuin penikka varkaiden lasten talutettavaksi.

Mutta omaisuus, kapitaali, se muuttui hirmuiseksi, eläväksi jättiläiseksi, ottaen kaikki maailman työalueet ja elinkeinot haltuunsa, asettaen maailman miljoonat eteensä maassa matelemaan, milloin ilman työtä madellen nälkäkuoleman rajamailla, milloin orjan työssä, raataessaan tuntien kaikki tantaluksen tuskat, ja tuon jättiläisen taakse olivat varjoon ja suojaan kyyristyneet kaikki pääomain omistajat. Siellä he ilkkuen viettivät yltäkylläisyyden hekumanmenoa. Näin on ollut maailman tila ja näin se vieläkin on, yhä pingottuen ja ylimpään huippuunsa huipistuen.

Mutta epäkohdat aletaan huomata kaikkialla. Jotain hirveän nurinkurista on olemassa kaikessa tuossa, sen jokainen tietää; mutta miten asia olisi autettavissa, sen vaan harvemmat tietää.

Ja näissä vaiheissa on syntynyt sosiaalinen ja sosialistinen taistelu.

ja me pyydämme osoittaa ja merkitä että koko kirjallisen maailman silmä on imeytynyt sosialistisen taistelun kurimukseen. Toiset sitä kauhistuen odottavat, toiset ja paljoa suuremmat joukot siitä odottavat elämää ja onnea.

Onko saavutettavissa elämä ja onni?

Jokainen, joka suunnilleen voi arvostella ihmiskunnan ja maapallon tuotantovoiman keskinäisen suhteen sekä ihmiskunnan lisääntyessä jatkuvan kehityksen mahdollisuudet, hän voi olla vakuutettu, että kun kaikki tuotantovoimat tulevat kaikkein johtamana tasaisesti palvelemaan kaikkia, niin kaikilla myöskin on työtä ja ravintoa, rauhaa ja lepoa, elämää ja iloa elämästä.

Ja tätä tilaa vaan ajaa takaa sosialistinen taistelu.

Mutta niin kuin nykyisellä kapitalistisella yhteiskuntatilalla on ollut edeltäjänä pitkä, jopa vuosituhansia kestänyt kapitalistinen taistelu, ja nykyinen tila on vaan luonnollisena seurauksena siitä, samalla tavalla täytyy luonnon lain välttämättömyydeltä olla jotain yhtä valtavaa seurausta olla sosialistisellakin taistelulla. Se ei ole sukeutunut maailmaan »ihmisen tahdosta, eikä yhdenkään miehen tahdosta», vaan ihmiselämän kaikkivaltias hengetär on sen esiin loihtinut. Koko tajullinen maailma — kaikki ne ihmiskunnan itseoliot, jotka raatavat ja kärsivät; ja kaikki ne henkilöt toisista luokista, joilla on tunnetta ja sydäntä tuntea kansan tuskia, kaikki ne odottavat pelastusta juuri sosialistisen taistelun kautta.

Me emme väitä, että sosialistisen taistelun miehet ja naiset — tuo kansa, joka salaisten ja ennen tuntemattomain voimain kautta on tullut taistelun pyörteeseen vedetyksi — että se olisi jo tavannut ja esille tuonut kaikki parhaat välikappaleet sen perille pääsemiseksi; me emme ajattele, että taistelujen aikana esim. Suomen omituisissa oloissa olisi aina juuri oikeat keinot ja oikeassa mittamäärässä käytetty tarkoituksen saavuttamiseksi. Mutta sittenkin, kun me muistamme, kuinka raskaassa liikkumattomuuden tilassa kansamme oli vielä viisikolmatta vuotta sitten, vaikka näennäinen hyvinvointi silloin oli maassamme, ja kun me samassa aavistimme, että tuo hyvinvointi oli kokonaan keinotekoista laatua, metsähuijauksen aiheuttamaa, ja tiesimme, että tuota valheelämää seuraa todellinen kuolema, eikä mitään edellytyksiä uuteen ja todelliseen asiain käänteeseen ollut, niin me nyt nähdessämme nykyisen tilan, kunnioituksella paljastamme päämme tämän ihmeellisen tosiasian edessä, että kokonainen uusi maailma on keskuuteemme sukeutunut neljännesvuosisadan kuluessa. Harhaiskuja emme muista, erehdyksiä emme ota huomioon, sillä niitähän sattuu aina kaikissa harrastuksissa. Vaan sitä, jota rakastetaan, sen vikoja ei tavallisesti oteta huomioon. Vieläpä on niinkin, että kun lemmikistä pahaa puhutaan, siitä rakkaus kiihtyy. Ja kun lemmikki tyhmästi menettelee, siitä lisääntyy suojaa van rakkauden tunne. Me asettuisimme paavilliselle katselu kannalle, jos me väittäisimme, että työväenliikkeen alalla kaikki tähän saakka tehty työ olisi virheettömästi tehty. Ja semmoinen tyhjä luulo, jos se yleiseksi ja valtavaksi pääsisi, se olisi liikkeellemme paljaaksi haitaksi. Sillä itsekylläinen henki lakkaa ottamasta vaikutuksia ulkoa päin. Mutta huolimatta kaikista puutteellisuuksista, kaikista harhaiskuista, joita mahdollisesti on tehty, tunnen seisovani Suomen työväenliikkeen kanssa suuren ja valtavan ratkaisun edessä, ratkaisun, joka tulee Suomen kansan elämän uusille urille johtamaan. Kysymys ei ole siitä, kuinka valtavat muistot menneettä ajalta, kuinka voimakkaat vanhan järjestelmän varjomiehet ja kuinka keinotaidolliset valtiotaidon järjestelmät ovat olemassa vanhan kehityksen puolustuksena. Näyttäköön tuo kaikki kuinka suurekkaalta hyvänsäkin, kallistua sen kumminkin täytyy, kosk'ei se ole voinut luoda koko kansalle onnea, kuin vaan herroille. Kun me tutkistelemme suurta kysymystämme ja ajattelemme, miten toisille parhaiden selvittäisimme kysymyksen, silloin itse luonnon totuus tulee avuksemme. Palatkaamme luonnon, tuon suuren opettajan johdettavaksi. Luonto suosii lajien keskellä tasaisuutta. Koko luonnon valiokunta on aivan kaikissa osissaan avoinna kunkin suvun yksilöille. Luomakunnan pienoiset muodostavat tasaisia yhteiskuntia. Ihmisellä on, paitse vaistoaan, joka hänessä onkin tylsistynyt, myöskin ymmärrys ja järki. Näitä sielun ominaisuuksia väärinkäyttäen, on tämä sortavain valtain yhteiskunta muodostunut. Aika on palata takaisin luontoon sen tasa-arvoisina jäseninä, ottaen mukaan vaan kaiken sen todellisen edistyksen, mitä tähän saakka on saavutettu. Luonto tulee meidät vastaanottamaan tasa-arvoisina veljinä, joiden keskuudessa vallitsee veljeys, vapaus ja tasa-arvoisuus, ja joilla kaikilla on halu täydentää luomisen työtä sekä myöskin saavat syrjäisten mahtiin häiritsemättä hyväkseen käyttää maan hyvyyden, ja kartutetun tiedon ja taidon perinnön. Kun ainoa voima maailmassa, kuten jo yleiseen myönnetään, joka voipi ihmiskunnan johtaa tuohon luonnollisempaan elämäntilaan, on sosiaalidemokraatinen työväenliike, niin me ihmiskunnan elämän, onnen ja menestyksen nimessä lausumme: Oi autuutta, että sentään sain toki nähdä ihmiskunnan onnen aamusarastuksen. ja tässä aamuautereessa me mielellämme tahdomme elämämme ja henkemme uhrata.

Esa Paavokallio (Vapaa Sana).

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Armeliaisuustyö valtiollisena keinona.

Armeliaisuustyö on yksi kapitalistisen järjestelmän sylilapsia. Kun toisella puolen yhä jatkuvalta riistolla ja riistojärjestelmän kaikenkeinoisella tukemisella synnytetään yhteiskuntaan onnetonta kurjalistoa, niin toiselta puolelta kapitalistien kurjan, paatuneen omantunnon peitteeksi kääritään armeliaisuustöiden pumpulia. Armelijaisuustoimet käyvät jotenkin tähän tapaan: Koronkiskuri, tehtailija, olutpatruuna tahi kauppakeinottelun harjoittaja on onnistunut suunnitelmissaan hyvin. On onnistunut työväen paikkojen polkemisella, niskoittelevain poishäädöllä ja velkojen panttina olevain tavarain pakkohuutokaupoilla saamaan tavallista paremmat voitot, laskien ne kymmenistä tuhansista aina satoihin tuhansiin asti. Hän on menestyksestään iloinen. Tulee silloin hänen luokseen hyväntekeväisyysseuran asiamies. Tämä kertoo työmiesperheen kurjuudesta. Siellä lapset leivätönnä, vuokravelka suorittamatta ja talvi pakkasineen ahdistelee. Siellä köyhät kituu, kuten palaa märkä puu. Asiamies pitää pitkän puheen. Jo heltyy viinapatruunan sydän ja listalle lohkeaa kymmenmarkkanen. Hiveleepä mieltä ajatelellessa sitä jalomielisyyttä!

Ja loistokohta tässä vuosisatoja vallinneessa asiainkulussa on se kapitalisteille otollinen seikka, että tällä tavoin riistojärjestelmä heidän kukkarojensa eduksi jatkuu ja kurjistuneiden täytyy aina elää almujen varassa. Näin syntyy vissinlaatuisia tunteita herroissa päaomanomistajissa ja noissa hyväntekeväisyysseurojen hartaissa toimihenkilöissä. Nämä tunteet mahtavat olla suloisia, sillä niihin sisältyy itsekylläistä tietoisuutta suuresta hyväsydämisyydestään. Nuo tunteet ovat oivallisia niille, joilta puuttuu kokonaan sitä mitä me omallatunnolla käsitämme, joilta puuttuu herkkyyttä, mikä panisi nousemaan moista yhä jatkuvaa kurjaa järjestelmää vastaan.

Ja sitten almujen saanti vaikuttaa kapitalistien mielestä orjissakin erinomaisesti: Nöyryyttä, kiitollisuutta, pitkämielisyyttä. Muutenhan ne nälkäiset »villiytyisivät». Hyväntekeväisyys heitä »kesyttää».

Jotenkin tällä tavoin ymmärrettävää on hyväntekeväisyys tavallisissa oloissa. Mutta kelpaapa se vielä valtiollisten tarkoitusten palvelukseen aikoina, jolloin politiikan tuulet puhaltavat. Siitä on meilläkin kuvaavia oireita olemassa. Almuilla voidaan lepyttää köyhiä niin, että nämä sulasta kiitollisuudesta antavat äänensä valtapuolueiden ehdokkaille.

Kun pelkkä hyväntekeväisyys ulottuu vain kaikkein kurjimpiin, on keksitty sellaisia seuroja, joissa kansan »valistaminen» yhdistetään armeliaisuuteen. Ja tähän voi sitten yhdistää vielä sellaisia kuten raittius ja siveysriennot, jotka ovat pohjakerroksien oikeiksi tunnustamia ja omaamia. Näitä tällaisia yhdistyksiä ovat »Martha» seurat ja »Valkonauha». Ne ovat laitoksia, joita kapitalistinen yhteiskunta tarvitsee haavojen lievittämiseksi, vaan, jotka myös, kun niitä otetaan porvarispuolueiden valtapolitiikka tukemaan, hidastavat sosialidemokratian voittoa ja köyhien vapautumista aineellisesta ja henkisestä sortotilasta.

»Valkonauha»-yhdistys pysyy huolellisella tarkkuudella erillään siitä peikosta, jota vallassaolijat sosialismissa näkevät. Se parantaa taudin seurauksia, itse taudin syitä se ei rupea poistamaan.

Kapitalistinen järjestelmä hurjine kilpailuineen, josta aina täytyy olla tuloksena heikomman sortuminen väkevämmän jalkoihin, ei nosta »Valkonauhan» naisia astumaan ankaraan taisteluun vallan siirtämiseksi harvoilta kansalle ja työn ja tulosten oikeudellisemmin järjestämiseksi. Tyytyväisyyttä, nöyryyttä, alistumista, joka merkitsee työläisessä samaa kuin oikeudentunnon tukaduttaminen, noita mielestämme »heikkouksia» vaan heidän mielestään »avuja» he opettavat. Minkätähden? Joko pintapuolisesta velttoudesta tahi tahallisesta halusta pitkittää »kurjistumista». Me emme suurestikaan tunnusta »Valkonauhan» työtä, niin kauvan, kun sitä johtaa nykyinen lyhytnäköinen yhteiskunnallinen katsantokanta. Vieläpä me olemme kuulleet tapauksia, kuinka »Valkonauhan» kokouksissa on suorastaan tyrkytetty porvarillista politikkaa.

Entä »Martta» yhdistys? Sillä ei edes ole lainkaan yhtä ylevää tarkoitusperää kuin »Valkonauhalla», jonka aate itsestään on kaunis. »Martha» seurat ovat käytännöllistä laatua. Niissä levitetään valistusta äideille kotitehtävissä. Tällainen olisi kyllä hyvin paikallaan, jos siinä olisi myöskin otettu huomioon olevat olot. Nyt sen sijaan opetetaan keittotaitoa, vaan ei kysytä, onko keitettävää, neuvotaan kodin hoitoa, eikä tahdota ottaa sitä tosiasiaa huomioon, että kodin hoitaja on ansiotöihin sidottu. Se siitä.

Tuo saisi kaikki olla sinänsä, emmekä »Martta» yhdistyksiin kajoisi, ellei niiden ohjelmassa olisi jotakin muuta. Se on kulkeminen perustuslaillisen puolueen asioilla. Nykyään niissä käsitellään äänioikeusasiaa, luetaan nuorsuomalaisia lehtisiä ja ohjelmaa. Tällä tavalla aikoo »Martta» yhdistys vielä vaatia kokouksissaan käyviltä työväen naisilta vastalahjan. Näissä nähkääs koetetaan vähitellen herättää myötätuntoa ja kannatusta nuorsuomalaisia kohtaan. Ja lopuksi toivotaan »Martan» kokouksissa käyvien työväen naisten äänestävän porvarislistaa. Sanokaa sitten, ettei »Martta» yhdistys ole valtiollinen välikappale. Meidän täytyy jo kaikesta näkemästämme ja kokemastamme päästä siihen käsitykseen, että porvaristo ei luovuta mitään eikä tee mitään työväelle, aikomatta sitä moninkerroin ottaa takaisin. Silmät auki siis armelijaisuusosoituksia kohtaan. Nähkää mitä niiden alla ja takana on. Ja nouskaa luomaan yhteiskuntaa missä armeliaisuuden sijasta vallitsee oikeus.

H. P.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Ketä työläisnaiset äänestävät eduskuntaan?

Nyt kun me naisetkin olemme tulleet täysiarvoisiksi kansalaisiksi ja saamme oikein keskustella sellaisista kysymyksistä, että ketä mekin nyt lähetämme edustajiksi m me tulevaan eduskuntaan, niin on meidän tarkoin harkittava ja punnittava nämä asiat, että emme vaan tekisi hairahduksia, sillä niitä todellakin voi helposti tulla ja eihän se ole ihmekkään, sillä olemmehan me ensi kertaa tilaisuudessa tutustumaan tähän asiaan. Mutta vaikka onkin monta vaaraa ja kompastuskiveä, niin luulenpa, että sittenkin, kun ne vaan tulevat ajoissa huomatuksi ne myöskin tulevat vältetyiksi. Taistelussamme äänioikeustaistelua tulimme jo siinä huomaamaan muutamia seikkoja, jotka vaikuttavat edullisesti ja opettavasti tulevissa eduskuntavaalissa. Me nimittäin tulimme huomaamaan sen, kuinka suuressa määrin työläisnaisten ääniäoikeustaisielu erosi porvarisnaisten äänioikeustaistelusta. Porvarisnaiset kokivat saada työläisnaisia tukemaan heidän vaatimuksiaan, sillä perusteella, että kaikkihan me naisraukat muka olemme samassa asemassa ja naisinahan sitä on tässä yhteisvoimmin ponnistettava. Vaan kun työläisnaiset alkoivat tätä miettimään, huomasivat he, että eihän heidän miehillänsäkään ollut äänioikeutta, kaikkihan ne olivat sitä vailla, isänsä poikansa samalla tavalla kun me naisetkin. Näin avautuivat tuhansien köyhälistön naisten silmät näkemään sen todellisen eron mikä on työläisnaisen ja porvarisnaisen välillä. Työläisnaiset tulivat sen niin selvästi huomaamaan, että ei mikään naisasia, jota porvarisnaiset heille saarnasivat voi pelastaa köyhälistön naista kurjuudesta. Sen voi tehdä ainoastaan luokkataistelu. Ja samalla he huomasivat todelliset taistelutoverinsa, jotka olivat heitä paljon lähempänä nimittäin köyhälistön miehet ja yhtyminen heidän kanssansa toi köyhälistön naiselle voiton toiveita ja samalla takasi osan voitosta.

Mutta vieläkään eivät porvarisnaiset ole lakanneet veisaamasta tuota vanhaa virttänsä kaikkien naisten yhteistoiminnasta. He kulkevat nyt vaalien edellä kaikenmoisilla naamareilla; millä on raittiuskysymys millä uskontoasia (sillä kaikkihan he tahtovat sotkea puoluetaisteluun) millä mikin muka kansan parasta tarkoittava vaatimus naamarina, saadaksensa työläisnaiset petetyksi ja uskomaan itseensä ja sitten antamaan äänensä heidän hyväkseen.

Siis vieläkin uhkaa vaara tässä työläisnaista, jos emme nouse sitä ajoissa ja tarmolla poistamaan. Sillä vaikkakin on jo suuret joukot naisia selvillä niiden vehkeilystä, niin eivät silti ole vielä kaikki siskot rintamassa. Vielä uinuu tuhansia tietämättömyyden unessa. Vielä löytyy työläisnaisia, jotka tietämättömyydestä vastustavat omaa asiaansa ja kannattavat porvarisnaisten pyyteitä. Uskovat vielä tuohon porvarisnaisten unilauluun, että naisille ei kuulu luokkataistelu.

Meidän työläisnaisten on tuo kalastus estettävä ja me voimme sen tehdä, jos vaan meissä kaikissa, jotka olemme luokkatietoisia on kyllin tarmoa, ja sitä täytyy olla. Meidän on saatava kaikki raatajasiskot selville ensinnä siitä asemasta, missä he ovat ja kaikista niistä vajavaisuuksista ja puutteista, joita asemassamme ilmenee ja myöskin keino, jolla se on poistettavissa. Jokaiselle naiselle täytyy selvitä se, että ainoastaan se ohjelma jonka työväestö, sen naiset ja miehet ovat yhdessä laatineet sisältää niitä parannusvaatimuksia jotka köyhälistölle ja ennen kaikkea köyhälistön naiselle ovat välttämättömiä. Siksipä meidän työläisnaisten on mietittävä tarkoin kuka se on, joka todellisuudessa voi edustaa meitä. Jos nyt naisena ajattelemme, että se pitäisi olla nainen, niin ei suinkaan se ole meille työläisnaisille sama kummoinen tuo nainen on, meille, jotka kaikesta sydämmestämme toivomme uudelta eduskunnalta suojelustapa, vanhuuden vakuutusta y. m. tärkeitä vaatimuksia. Kyllä se voi vastustaa meitä naisiakin koskevia parannusvaatimuksia kun hän huomaa ne porvariston etujen kanssa ristiriitaisiksi, vaikka hän onkin nainen, kun hän on porvarisluokasta.

Siis silmät auki naiset ja tarkoin miettimään, ketä äänestämme eduskuntaan, että emme tulisi nenästä vedetyksi. Älkäämme tarttuko kaikkien porvariskalastelijain koukkuihin, vaan päättäkäämme että ne edustajat, joita me työläisnaiset lähetämme eduskuntaan täytyy olla meidän luokastamme ja meidän riveissämme toimineita. Vaan ennen kaikkea täytyy heidän olla varmoja sosialidemokraatteja joko naisia tai miehiä kunhan vaan me huomaamme heidät siihen kykeneväksi, niin heidät eduskuntaan äänestämme.

H. S.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Naiset ja puolueäanestys.

Nyt on aika valvoa etujamme, jos tahdomme saada naisia valituksi eduskuntaan. Nyt juuri tähän aikaan on puolueäanestys käymässä, nyt juuri täytyy jokaisen järjestyneen naisen ottaa osaa aluekokouksiin ja siellä äänillään määrätä ken naisten ehdokkaaksi! Jos emme nyt alueissa puolueäänestyksessä ole valveilla, niin saamme syyttää itseämme jos ei naisia tule valituksi.

Naiset, toimikaa itse, ja kehoittakaa tovereitanne sillä tosi toiminta on ainoa todiste, joka tulee huomioon otetuksi.

Nainen.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

»Mikä on tarkoitus».

Itä-Hämen Raivajassa n:o 50 kirjoittaa nimimerkki Rosa A. P. Lahdessa pidetystä Äitien kokouksesta jossa päätettiin perustaa äitien osasto. Rosa E. ihmettelee »mikä on tarkoitus». Todellakin ajattelematon kysymys eikö Rosa P. ole niin paljon ollut mukana, että hän tietäisi, että täytyy pakostakin keksiä uusia muotoja, joilla ehkä voidaan saada ne mukaan jotka eitvät muuten tule. Että taas tämä osasto tulisi hajoittamaan naisten toimia on turhaa luulla, koska se on ainostaan muoto, jonka voi sulattaa yhteen naisosaston kanssa, kuin on kerran saatu »äidit» hereille ja käsittämään osaston tarkoituksen.

Kukaan ei ottane uskoakseen ettei naisosaston kokouksessa olisi saanut keskustella äitejä koskevista asioista, sillä ovathan ne aivan luonnollisia. »Tarkoitus pyhittää välikappaleet» sanotaan, ja eiköhän niin tässäkin ole ollut, sillä jos kerran kaikki tähtää samaa päämäärää, niin eiköpä liene sama, mitä teitä sinne kuljetaan. Kaikki tiet johtavat Roomaan, vai miten arvelee Rosa P.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

»Työläisnainen» alkaa ilmestyä!

»Työläisnaisella» tällä alkavalla äänenkannattajallamme on oma esihistoriansa. Siitä sananen. Jo kauvan oli kytenyt useampien aatetoverien mielissä halu saada oma naisten lehti. Tunsimme, että köyhälistön naisliike vaati omaa äänenkannattajaa, joka tulisi olemaan työväen luokan naisten valtiollisten ja ammatillisten rientojen ajajana Palvelijatar kysymyksen ajamista varten perusti Helsingin palvelijataryhdistys »Palvelijatar lehden», joka sitten siirtyy »Palvelijatarten liittohallinnolle». Se taasen vaikutti lehden sisällön laajentamiseksi kaikkia työläisnaisia koskevaksi. Lehti hyväksyttiin 3:ssa puolueemme naisten edustajakokouksessa työläisnaisten äänenkannattajaksi. — Työläisnaisten liitto oli lehtikysymyksestä useissa edustajakokouksissa keskustellut. Kun ennemmin oli ajateltu, että Palvelijatarlehteä entisellä nimellä jatkettaisiin, julkaisi työläisnaisten liittohallinto tilapääjulkaisuna »Kansan Naisen» aikomuksella muodostaa siitä vuoden 1907:n alusta alkava työläisnaisten lehti. Nykyisen käänteensä sai asia sitten kun Palvelijatarliittohallinto ja Naisliittohallinto asiasta keskusteltuaan päättivät mainitut lehtihankkeet yhdistää. Päätös tehtiin Viipurissa työläisnaisten ylimääräisessä edustajakokouksessa viime lokakuussa. Sen mukaan lakkaa Palvelijatar lehti tulemasta. Ilmestymään alkaa »Työläisnainen», jonka kannattamiseksi perustetaan osuuskunta. Lehden suunnasta vastaa sosialidemokratinen naisliitto hallinto. Tässä uudessa lehdessämme »Työläisnainen» yhtyvät siis kaikki entiset lehtihankkeet, joita sekä työläisnaisten liitolla, palvelijataryhdistyksellä että palvelijatarliitolla on ollut. Samoin yhtyvät tässä kaikki liikkeemme palvelukseen antautuneet käytettävänä olevat naisten voimat. Kaikki tämä yhtyminen on tehty tarkoituksella saada siten lehdellemme parhain sisältö ja kaikkien heränneiden työläisnaisten jakamaton kannatus.

Tällä lehdellä on edessään suuri tehtävä, laaja työala. Toverit! levittäkäämme tätä joka mökkiin. Kirjoituksia me tähän lähettäkäämme. Yhteistyöllä saamme tästä voimakkaan aseen köyhälistön naisten vapautustaistelussa.

H. P.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Tuloksia ammatillisen haureuden poistamisesta.

Tanska on tehnyt kokeilun, nähdäkseen mihin suuntaan ammatillisen haureuden poistaminen vaikuttaisi yhteiskunnassa. Tähän saakka on yleinen mielipide pitänyt sitä mahdottomana. On vedottu sukupuolivietin voimakkuuteen ihmisissä ja väitetty, että jos laillistettu, yleisen tarkastuksen alainen haureus poistetaan, muuttuu se vaan salaiseksi, mikä seikka on omiaan tekemään mahdottomaksi sukupuolitautien tuloksellisen vastustamisen.

Kuten sanottu, on Tanskassa kuitenkin rohjettu yrittää. T. k. 11 p:nä tuli kuluneeksi kaksi kuukautta siitä, kun prostitutsionilain lakkauttaminen on ollut voimassa. Joskin kokemukset näin lyhyen ajan kuluessa eivät ole kovinkaan luotettavia, on kuitenkin mieltä kiinnittävää kuulla millä silmillä asiaa nykyään katsellaan ja mitä laki vaikutti. Siitä kertoo siveellisyyspoliisin päällikkö Kööpenhaminassa, herra Larsen seuraavaa:

Sen jälkeen kun uusi laki astui voimaan ei ole pidätetty ainoatakaan naista ammattinaan harjottamansa siveettömyyden takia. Iltasin tosin näkee ulkona jonkun verran enemmän naisia kuin ennen, joista voi otaksua, että ne etsivät miehiä, mutta yleistä pahennusta eivät ne ole aikaansaaneet. Toisten maiden suurkaupunkien rinnalla ovat Köpenhaminan prostitueratut harvalukuisia. Esim. Berlinin Friedrichstrassella näkee iltasin laumottain naisia. Luultavasti alhaiset palkat ovat päävaikuttimena siihen.

Luonnollisesti on meillä vielä olemassa prostitutionia, joka antaa elonmerkkiä itsestään usealla tavalla, m. m. sanomalehtien ilmoitusosastossa. Toistaiseksi ei poliisi ole vakoillut näiden ilmoitusten johdosta, vaikka niissä olisi osotekin ilmoitettuna.

Näin lyhyen ajan perästä on muuten vaikea antaa mitään lopullista arvostelua, mutta joka tapauksessa ovat olot paljon paremmat kuin ennen. Ennen oli prostitueerattu joka päivä pakotettu myymään itsensä saadakseen elantonsa. Nyt on hänellä tie auki kunniallisen toimeentulon hankkimiseksi.

Siitä miten prostitueerattu ja autettiin nousemaan alennustilastaan kertoo vaivaisavustuksen johtaja herra Carlsen:

Vaivaisapua on prostitueratuille annettu 23,000 kruunua. Pantteja on lunastettu 10,000 kr. arvosta. Naisten vaatteet ja hienommatkin puvut on lunastettu, jotta eivät joutuisi huutokauppaan. Kalleuksia ei sen sijaan ole lunastettu, elleivät ne ole olleet perittyjä.

500:sta prostitueratusta on 130 työssä pikku kaupoissa, pesu- ja silityslaitoksissa j. n. e., joihin heitä on toimitettu. Eräs entinen opettajatar käy katsomassa heitä ja tarkastaa elävätkö he kunniallisesti. Luonnollisesti on heillä oikeus pitää yhtä rakastajaa, johon kaikilla muillakin naisilla on oikeus; me vaan valvomme, etteivät he joudu uudelleen kadulle, jolloin emme enää voi heitä auttaa.

20 naista on saanut hoitoa Magdalenakodissa. Noin 100:lla oli rahaa 200–8,000 kr. lain astuessa voimaan. Joitakuita autettiin avaamaan jonkun liikkeen, toiset ovat voineet tehdä sen omin voimin. Jotkut selittivät että heillä on rakastaja, joka pitää heistä huolta.

N. 130:lle olemme hankkineet paikkoja eri tahoilta maata tai olemme avustaneet heitä toisiin maanosiin, joissa heillä on sukulaisia. Europalaisiin maihin emme ole kuitenkaan antaneet piiettiä, koska naiset silloin olisivat pian tulleet takasin.

Vihdoin oli joukossa joitakuita, jotka hylkäsivät kaiken avun. Se ei kuitenkaan jokaiseen nähden merkitse sitä, että he eivät tahdo parantua. Jokunen näistä on jälkeenpäin tullut pyytämään apua, selittäen itse yrittäneensä mutta siinä epäonnistuneensa.

Sukupuolitautien tarmokasta vastustamista varten on Köpenhaminassa asetettu 12 lääkäriä, jotka kunnan kustantamina määrättyinä aikoina vastaanottavat tämän tapaisia sairaita. Hoito on maksuton ja lääkkeet samoin. Näissä paikoissa on alkanut luottamuksella käydä sairaita.

Entiset kordellit, jotka tekivät kolkoiksi useita syrjäkatuja, ovat maalauksen ja korjauksen alaisina. Niihin tulee kauppoja ja työpajoja sekä asumuksia.

Siveellisyysasianajajat eri maissa odottavat jännityksellä asiain vastaista kehitystä. Onhan miltei kaikissa maissa — Suomessakin — vaadittu ohjesääntöisen haureuden poistamista. Sen kieltää meillä tosin yleinen laki ankarasti, mutta poliisin suostumuksella on se kuitenkin luvallinen useimmissa kaupungeissamme.

Sosialidemok.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Suomettarelaisten nuottanuotiolta Forssasta.

He heittivät verkkonsa apajalle ja katso suuri oli toivo ja suuri kalojen paljous, vaan nuotta oli harva ja tulos pieni. Olisi pitänyt olla »pohjanuotta», vaan vesiä ei tunnettu.

Paljon puhuttiin, hiki tippui pappojen naamoista, kun kehuskelivat suomettarelaisten ohjelmaa ja puoluetta. Ei kuulu olevan millään puolueella niin hyvä ja puhdas entisyys, kun suomettarelaisella puolueella on(!) Sunnuntaiapaja oli suuri, paljon hyvää luvattiin. Helposti saa työväki alansa parannettua kun vaan menee ja äänestää suomettarelaisia, niin kaikki tulee kun itsestään. Lohdutettiin yläluokkaisia sillä tiedolla, että kyllä heitä yhä edelleen tulee suojaamaan varallisuutensa, korkeat oppinsa ja virkansa luonnollisesti, ettei huoli peljätä, sitä että kansanvaltainen ohjelma kaikki noin vaan yhdenarvoisiksi tekee. Kaikki Suomen kodit luvattiin lämmittää ja valaista (!) oikeinpa ilon kyynel oli vähällä vierähtää kun ajattelin erään suomettarelaisen rusthollarin alustalaisia, heidän kurjia asunnoitaan ja sitä perinpohjaista uudistusta mikä sielläkin nyt toimitetaan. Entä Sörnäisten ja Kolikkoinmäen töllit, kaikki valaistaan (!) ei sillä hyvä että mökit ja töllit valaistua lämmitetään ja rapataan, vaan sielutkin ja siksi ei eroteta kirkkoa valtiosta (pelänneevätkö valtionkin sielun vaaraa jos kirkosta erotetaan). Ei kuulu olevan samantekevä kirkolle jos se valtiosta erotetaan, etenkin taloudellisessa suhteessa, joka muutoin olikin puhujan mielestä pääasia. Sitä ikävää valitettiin, että kristillisessä seurakunnassa on sekaisin varkaat, murhamiehet, julkiset jumalan kieltäjät (santarmikätyrit, isänmaan petturit y. m. y. m.). Näitä varten laitetaan erikoinen poikkeuslaki, jolla erotetaan vuohet lampaista.

Sitten alkoi ihmeen ihanan laulunsa Hilda Käkikoski isänmaasta ja taivaan esikartanoista, kuinka silloin onni vallitsee kun saadaan kaikki suomettarelaisiksi. Totta totisesti olisin luullut työväen puhujaksi, jos vaan ei olisi aina välillä sanonut »mikäli mahdollista, mikäli katsotaan tarpeelliseksi» pulmissansa työväen olojen parantamisesta. Luulisipa jo työläistenkin olevan selvillä siitä, mikä on suomettarelaisille parannussaarnaajille mahdollista, heille on vielä mahdollista teettää 15–18 tuntisiakin työpäiviä nälkäpalkalla. Suomettarelaisille ei ole mahdollista korjata työläistensä asemaa vielä, siksi että se on heidän omien etujensa vastaista ja sitä se tulee olemaan tästä edespäinkin, vai luuletteko, että porvarit tahtoisivat laatia lakia itsellensä, jotka heitä pakoittaisivat tekemään sitä, jota eivät tee vapaaehtoisesti. Onpa aika jo nähdä jokaisen työläisnaisen sekä miehen, miten heitä tahdotaan piirittää porvarillisten taholta ja estää pääsemättä itsetietoisiksi kansalaisiksi.

Aura.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Numerot puhuvat.

»Cladiaotor» kirjoittaa »Työmiehessä»:

Kuolevaisuus Helsingissä v. 1905 osotti, että keuhkotautiin kuoli 302 henkeä, joista 282 kuului työväenluokkaan. Vatsatauteihin kuolleista 294 lapsesta alle 10 vuoden oli 273 työväenluokasta. Alle kymmenen vuotisina kuolleista lapsista oli 85 (48,9%) aviottomia.

Kuivia numeroita! Mutta puhuvat kamalaa kieltä. Ilkeneeköhän kukaan väittää, että »tauti kohtaa niin köyhää kuin rikasta», että työväellä ei »ei ole niinkään huonot olot», kun näkee, että keuhkotautisista ovat miltei kaikki olleet työläisiä — huonon asunnon ja epäterveellisten työolojen merkki! — ja että lapset, pienet lapset, työväenluokasta nääntyvät vatsatauteihin. — Millaista on silloin ruoka? Ja kuinka moni juuri kuoleman sivuuttanut menee elämään raihnaisella ruumiilla, terveys turmeltuna? Täydellä syyllä voi kysyä, kumpi olisi yhteiskunnalle edullisempi: sairaaloita, vankiloita ja vaivaistaloja täyttävä kurjalisto vaiko terve, työllään hyvinvointia tuova kansa? — Huomatkaa! Yhteiskunta voi sen ratkaista! — Mutta ainoastaan, jos työläiset itse tahtovat! — Miten aiotte äänestää?

 

* *
 * 

 

On muitakin numeroita. Tullilaitoksen ylöskanto v. 1905 ilmaisee, että valtiolaitos tällä välillisellä tavalla sieppasi tuloja 38,9 miljoonaa markkaa, melkein kaikki tuontitulleista. Ja näitten varojen käytöstä ei olla tilivelvollisia kansalle, sillä Suomen eduskunnan rahainhoitovalta on perin mitätön. Lukekaamme puolueemme vaaliohjelman ensi vaatimus! — Tämä tullimäärä teki 14,3 prosenttia maahan tuotujen tavarain arvosta. — Mitä se merkitsee? — Sitä että kappale, jonka olisi saanut markalla tämän mukaan maksoi 1 mk. 14 penniä hiukan ylikin. Ja näitä ulkomailta tulevia tavaroita menee paljon juuri köyhälle kansalle. Älkäämme siis huokailko sitä verotaakkaa, joka numeroilla on ilmaistu ryöstövoudin kuitilla. Se on pieni. Opitaan ennen laskemaan kaikki ne peitetyt verot, joilla tuetaan hallituslaitoksia, ilman, että näiden tarvitsee pitää itseään kansan palvelijoina. Se oppi on hyvin terveellinen, sillä se panee toimimaan parempien suhteitten luomiseksi!.

Numerot käskevät!

 


Kirjoittajien huomautukset:

[1*] Tokko se onni liene mainitsemisen arvoinen. Suom. huom.