Mihkel Martna

1860–1934


Mihkel MartnaPuhkesi 1905 vuoden vallankumousliike, jonka mainingit vierivät korkeina Virossakin. Luultiin jo, että »ryskyin murtuu pakkovalta». Mutta vielä kerran onnistuivat balttilaiset paronit yhdessä tsaarin sotajoukkojen kanssa nujertamaan uhkaavan vapausliikkeen. Ja kun se oli kukistettu, kävi Martnallekin mahdottomaksi viipyä enää rakkaassa kotimaassaan. Suomi, johon taantumus ei toistaiseksi ulottunut, sai silloin tarjota hänelle tyyssijan. Täällä hän seuraavina vuosina oleskeli keskuudessamme, kirjoitti hehkuvia ja samalla asiallisia, arvokkaita artikkeleita julkaisuihimme, jonka ohella hän laajassa teoksessaan »Soome» esitti kansalaisilleen pääpiirteet maamme sisäisestä elämästä, eritoten sen työväenliikkeestä.
Edelleen avusti hän ahkerasti lehtiämme, tutustuttaen meidät ulkomaan työväenliikkeeseen, ja samalla levitti hän ulkomailla tietoja Suomen oloista, tehden täten maallemme ja sen työväenliikkeelle suuriarvoisia palveluksia. [...]
Viime vuosina on Martna ahkerasti toiminut isänmaansa palveluksessa, matkustaen diplomaattisissa tehtävissä maasta maahan. Parhaillaan on hän Tallinnassa Viron perustavan kansalliskokouksen jäsenenä ja sosialidemokraattisen puolueen yhtenä etevimpänä johtomiehenä monissa muissa luottamustoimissa.
'Mihkel Martna 60-vuotias'. (Sosialidemokraattinen aikakauslehti, n:o 17, syysk. 15. p., 1920)


Teoksia: