Kirjoitettu: 25. heinäkuuta 1849
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 48–49. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Vevey. Canton de Vaud. 25. heinäkuuta 1849
Hyvä rouva Marx!
Te kuten Marxkin varmasti ihmettelette miksen ole pitkään aikaan antanut itsestäni kuulua mitään. En voici les causes:[1] samana päivänä jolloin kirjoitin Marxille (Kaiserslauternista), tuli uutinen että preussilaiset olivat miehittäneet Homburgin ja yhteydet Pariisiin siis katkesivat. En voinut enää lähettää kirjettä ja menin Willichin luo. Kaiserslauternissa olin pysynyt kaukana kaikesta osanotosta niin sanottuun vallankumoukseen,[2] mutta kun preussilaiset tulivat, en voinut vastustaa kiusausta mennä mukaan sotaan. Willich oli ainoa upseeri joka kelpasi johonkin, ja niin menin hänen luokseen ja rupesin hänen adjutantikseen. Olin mukana neljässä taistelussa, joista kaksi oli jokseenkin merkittäviä, erityisesti Rastattin taistelu.[3] Huomasin, että tuo paljonpuhuttu rohkeus hyökkäyksen aikana on kaikkein tavallisimpia ominaisuuksia mitä voi omata. Luotien vinkuna on aivan pikku juttu ja koko sotaretken aikana olen paljosta pelkuruudesta huolimatta nähnyt tuskin tusinaakaan ihmisiä jotka taistelussa olisivat käyttäytyneet pelkurimaisesti. Sitä enemmän oli kylläkin »rohkeaa tyhmyyttä». Lyhyesti, selvisin kaikkialla onnellisesti ja viime kädessä on hyvä että joku »Neue Rheinische Zeitungista» oli mukana, sillä kaikki demokraattinen roskaväki oli mukana Radonissa ja Pfalzissa ja kerskailee nyt tekemättömillä sankariteoilla. Taas olisi muuten sanottu että »Neue Rheinische Zeitungin» herrat ovat liian pelkurimaisia taistelemaan. Kaikista herroista demokraateista ei kuitenkaan ole kukaan taistellut, paitsi minä ja Kinkel. Viimeksi mainittu oli kirjoittautunut joukko-osastoomme musketööriksi ja selvisi aika hyvin; ensimmäisessä taistelussa mihin hän osallistui, sai luodista raapaisun luodista päähänsä ja joutui vangiksi.
Sen jälkeen kun osastomme oli suojannut Badenin armeijan vetäytymistä, menimme 24 tuntia myöhemmin kuin kaikki muut Sveitsiin ja saavuimme eilen tänne Vevey'hen.[4] Sotatoimien ja Sveitsiin-marssin aikana minun oli aivan mahdotonta kirjoittaa riviäkään. Nyt kuitenkin kiiruhdan antamaan uutisia ja sitäkin pikemmin kirjoittamaan teille, kun — jossain Badenissa — kuulin että Marx oli pidätetty Pariisissa. Emme saaneet sanomalehtiä, emme siis tienneet mitään. Onko se totta vai ei, en ole kyennyt saamaan selville. Käsitätte ahdistuneen jännitykseni, pyydän teitä kovasti vapauttamaan minut levottomuudestani ja antamaan minulle varmuuden Marxin kohtalosta. Koska en ole kuullut mitään varmistusta Marxin pidätystä koskevasta huhusta, niin toivon yhä että se on väärä. Mutta tuskin voin epäillä etteivätkö Dronke ja Schapper istuisi. Jos Marx on vielä vapaa, lähettäkää toki hänelle tämä kirje pyynnöllä että hän kirjoittaisi minulle heti. Jollei hän tunne itseään varmaksi Pariisissa, niin täällä Vaud'n kantonissa hän olisi täysin turvassa. Hallitus itse nimittää itseään punaiseksi ja jatkuvan vallankumouksen kannattajaksi. Genèvessä on samoin. Siellä on Schily Trieristä, joka oli komentajana mainzilaisjoukoissa.
Kun saan kotoa vähän rahaa, lähden todennäköisesti Lausanneen tai Genèveen ja katselen mihin ryhtyisin. Joukkomme, joka on taistellut uljaasti, kyllästyttää minua eikä täällä voi tehdä mitään. Willich on taistelussa rohkea, kylmäverinen, taitava ja omaa nopean, oikean suunnistuskyvyn, taistelun ulkopuolella hän on kuitenkin enemmän tai vähemmän pitkäveteinen ideologi ja »tosi sosialisti». Useimmat joukko-osaston ihmiset joiden kanssa voi keskustella, ovat hajaantuneet muualle.
Kunpa nyt saisin varmuuden siitä että Marx on vapaa! Olen usein ajatellut, että preussilaisten kuulasateessa olin paljon vähemmän vaarassa kuin muut meikäläiset Saksassa ja erikoisesti Marx Pariisissa. Siis, vapauttakaa minut pian tästä epätietoisuudesta.
Täysin Teidän Engels
[1] — Ja tässä syyt. Toim.
[2] Engels viittaa Saksassa käytyyn kampanjaan keisarillisen valtiosäännön puolesta.
Valtiosäännön, jonka Frankfurtin kansalliskokous hyväksyi 23. maaliskuuta 1849, hylkäsi joukko Saksan valtioita, muun muassa Preussi. Toukokuussa 1849 Saksissa, Preussin Reininmaalla, Badenissa ja Pfalzissa syttyi kansannousuja, joiden iskulauseena oli valtiosäännön puolustaminen. Frankfurtin kansalliskokous ei kuitenkaan antanut kapinoille minkäänlaista tukea. Liike tukahdutettiin lopullisesti heinäkuussa 1849. Toim.
[3] Rastattissa käytiin viimeinen taistelu Badenin vallankumousarmeijan ja preussilaisten sotajoukkojen välillä 29.–30. kesäkuuta 1849. Badenin armeijan jäännökset, jotka olivat vetäytyneet Rastattin linnoitukseen, antautuivat vasta 23. heinäkuuta. Toim.
[4] Badenin-Pfalzin kapinan nujertamisen jälkeen joukko-osasto, johon Engels kuului, ylitti Sveitsin rajan 12. heinäkuuta 1849. Toim.