Seuraavat kirjotukset ilmestyvät nyt, neljänkymmenenviiden vuoden jälkeen, ensi kerran koottuina ja kirja-asuun painettuina.[1] Ne muodostavat verrattoman arvokkaan lisän Napoleon III:nnen vallankaappausta koskevaan Marxin teokseen »Ludwig Bonaparten Brumairen Kahdeksastoista Päivä».[2] Kumpikin teos koskevat samaa aikakautta ja ovat ne molemmat, kuten Engels sanoo, »erinomaisia näytteitä siitä... Marxin ihmeellisestä lahjasta... käsittää selvästi suurten historiallisten tapahtumain luonne, merkitys ja niiden välttämättömät seuraukset aikana, jolloin nämä tapahtumat ovat tosiasiallisesti tapahtumassa, tai ovat vastikään päättyneet.» Nämä kirjotukset kirjotettiin vv. 1851–1852, jolloin Marx oli ollut Englannissa noin kahdeksantoista kuukautta. Hän asui vaimonsa, kolmen nuoren lapsensa ja heidän elinaikaisen perheystävättärensä Helene Demuth'in kanssa kaksihuoneisessa asunnossa Dean kadulla, Sohon kaupunginosassa, melkein vastapäätä Kuninkaallista Teatteria. Lähes kymmenen vuotta oli heitä ajettu paikasta toiseen. Kun Preussin hallitus 1843 lakkautti Reinin Lehden, jota Marx oli toimittanut, meni hän vaimonsa Jenny von Westfalenin kera, jonka kanssa hän oli vastikään mennyt avioliittoon, Parisiin. Ei kauan sen jälkeen Preussin hallitus vaati hänen karkottamistaan — on sanottu Alexander von Humboldtin toimineen Preussin hallituksen asiamiehenä tässä tapauksessa — ja hra Guizot oli luonnollisesti liian kohtelias evätäkseen tätä pyyntöä. Marx karkotettiin ja meni Brüsseliin. Taas vaati Preussin hallitus hänen karkottamistaan, ja kun Ranskan hallitus oli myöntynyt, ei ollut todennäköistä, että Belgian hallitus tulisi kieltäytymään. Marx sai marssimääräyksen.
Mutta tähän samaan aikaan oli se Ranskan hallitus, joka Marxin oli karkottanut, mennyt niitä Ranskan hallituksien teitä ja uusi väliaikainen hallitus kutsui Ferdinand Flocon'in kautta »urhean ja uskollisen Marxin» palaamaan maahan, josta »tyranni oli hänet karkottanut ja johon hän, kuten kaikki, jotka taistelivat pyhän asian puolesta, kaikkien ihmisten veljeyden puolesta», olisi tervetullut. Kutsu hyväksyttiin ja hän asui joitakin kuukausia Parisissa. Sitte palasi hän Saksaan, alkaakseen toimittaa Uutta Reinin Lehteä Kölnissä. Ja lehden kirjottajilla oli sangen vilkas aika. Marxia syytettiin kaksi eri kertaa, mutta koska lautakunnat eivät olisi häntä syylliseksi julistaneet, valitsi Preussin hallitus lyhimmän tien ja lakkautti lehden.
Taas palasi Marx perheineen maahan, jonka »ovet» vain muutamia kuukausia ennemmin olivat hänelle avoinna. Mutta sää oli muuttunut — ja sen ohella hallitus. »Me jäimme Parisiin kuukaudeksi», sanoo äitini eräissä elämäkerrallisissa muistiinpanoissaan, jotka minä olen löytänyt. »Ei sielläkään tullut olemaan meille mitään lepopaikkaa. Eräänä kauniina aamuna ilmestyivät poliisikersantin tutut piirteet ilmotuksen tuoden, että Karlen 'ja hänen rouvansa' on jätettävä Parisi kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä. Meille ilmotettiin armollisesti, että meidät voidaan sulkea Vannes'iin.[3] Tietenkään emme me voineet hyväksyä sellaista maanpakoa. Ja niin minä taas kokoilin pikkutavarani etsiäksemme turvasatamaa Lontoossa. Karl oli kiiruhtanut sinne ennen meitä.» Sanalla »meitä» tarkotetaan äitiäni, Helene Demuth'ia ja kolmea pientä lasta: Jennyä (rouva Longuet'ia), Lauraa (rouva Lafargue'a) ja Edgaria, joka kuoli kahdeksan vuotiaana.
Satama oli todella turvallinen. Mutta se oli myrskyn riipoma. Satoja pakolaisia — kaikki enemmän tai vähemmän hädässä olevia — oli nyt Lontoossa. Siellä seurasivat hirveän köyhyyden, katkerien kärsimyksien vuodet — sellaisten kärsimyksien, jotka vain pennittömille muukalaisille vieraassa maassa ovat tuttuja. Kurjuus olisi ollut sietämätön ilman sitä uskoa ja luottamusta, mikä näillä miehillä ja naisilla oli ja ilman heidän voittamatonta humoriaan. Käytän sanaa saksalaisessa mielessä, koska en tunne englantilaista sanaa, mikä tarkalleen ilmaisisi sitä samaa asiaa — sellaista yhdistelmää, mikä merkitsee sekä humoria, hyvätuulisuutta, keveämielistä uljuutta että suurta innostusta.
Jotta näitten kirjotuksien lukijalle olisi jonkunlainen käsitys niistä olosuhteista, joissa Marx työskenteli, joissa eläen hän kirjotti nämä sekä »Louis Bonaparten Brumairen Kahdeksannentoista Päivän»,[4] ja valmistautui kirjottamaan ensimäistä suurta taloustieteellistä teostaan »Zur Kritik der Politischen ökonomie» (Valtiotaloustieteen Arvostelua, julkaistu 1859),[5] lainaan minä vielä äitini muistiinpanoja. Pian sen jälkeen kun perhe oli saapunut, syntyi toinen poika. Hän kuoli kaksivuotiaana. Sitte syntyi viides lapsi, pikku tyttö. Kun hän oli noin vuoden vanha, sairastui hänkin ja kuoli. »Kolme päivää», kirjottaa äitini, »kamppaili lapsiparka kuoleman kanssa. Hän kärsi niin kovin... Hänen pikkuruumiinsa lepäsi pienessä takahuoneessa; me kaikki (so. vanhempani, Helene Demuth ja kolme vanhempaa lasta) menimme etuhuoneeseen, ja kun yö tuli, teimme me vuoteemme lattialle, kolme elossa olevaa lasta nukkui meidän vierellämme. Ja me itkimme sen pikkuenkelin takia, joka lepäsi lähellämme kylmänä ja kuolleena. Pikkulapsen kuolema sattui ankarimman köyhyytemme aikana. Saksalaiset ystävämme eivät voineet meitä auttaa; koetettuaan turhaan saada Lontoossa kirjallista työtä oli Engels pakotettu menemään, sangen epäedullisten olosuhteitten vallitessa konttoristiksi isänsä liikkeeseen Manchesterissa. Ernest Jones, joka useasti kävi meillä tähän aikaan ja oli luvannut auttaa meitä, ei voinut tehdä mitään... Sydämeni tuskassa menin minä erään ranskalaisen pakolaisen luokse, joka asui lähellä, ja joka jolloinkin oli meillä vieraillut. Hänelle kerroin minä ankarasta puutteestamme. Sydämellisimmällä ystävyydellä antoi hän heti minulle kaksi puntaa. Sillä me ostimme pienen arkun, jossa lapsiparka nyt nukkuu rauhassa. Ei ollut minulla kehtoa hänelle syntyessään ja se viimeinenkin pikkuinen lepopaikka häneltä niin kauan kiellettiin.»... »Se oli hirveätä aikaa», kirjottaa Liebknecht minulle (toimittajalle), »mutta suurta se oli siitä huolimatta.»
Siinä »etuhuoneessa» Dean kadulla, lasten leikkiessä hänen kanssaan, työskenteli Marx. Minä olen kuullut kerrottavan kuinka lapset olivat hänen taakseen asettaneet tuoleja ja olivat ne muodostavinaan vaunut, joitten eteen hänet oli valjastettu hevoseksi ja piti hänelle »annettaman piiskaa» — vaikkapa hän istuikin työpöytänsä ääressä kirjottamassa.
Ferdinand Freiligrath oli suositellut Marxia Mr. C. A. Danalle,[1*] New York Tribunen päätoimittajalle ja hänen ensimäiset Amerikaan lähettämänsä kirjotukset muodostavat tämän uudelleen kirja-asussa julkaistun kokoelman Saksan kirjeitten sarjan. Ne näyttivät herättäneen sellaisen mielenkiinnon, että ennenkuin sarja oli päättynyt, oli Marx kiinnitetty lehden varsinaisen Lontoon kirjeenvaihtajan toimeen. Maaliskuun 12 päivänä, 1852, kirjotti Mr. Dana: »Mahdollisesti tuottaa teille mielihyvää kuulla, että niitä (so. Saksan kirjeitä) lukee tyydytyksellä huomattava joukko henkilöitä ja painetaan niitä uudelleen laajalti.» Tästä lähtien, pienten väliaikojen jälkeen, ei Marx lähettänyt ainoastaan kirjeitään New Yorkin sanomalehdelle, mutta hän kirjotti lukuisan määrän johtavia artikkeleita sille. »Mr. Marxilla», sanotaan eräässä toimituksen huomautuksessa 1853, »on todellakin omat mielipiteensä, joista muutamiin nähden me olemme suuresti eri mieltä; mutta ne, jotka eivät lue hänen kirjeitään, lyövät laimin tutustua opettavimpiin tietolähteisiin europalaisen politiikan suurista kysymyksistä.»
Vähemmän huomattavia niistä kirjotuksista eivät olleet ne, jotka koskivat lordi Palmerstonia ja Venäjän hallitusta. »Urquhartin kirjotukset Venäjästä», sanoo Marx, »olivat minulle mielenkiintoisia, mutta eivät vakuuttavia. Saadakseni selvän mielipiteen, analysoin minä Hansardin parlamenttiväittelyjä ja Sinikirjoja vv. 1807–1850.[6] Ensimäisenä tuloksena tästä tutkimuksesta oli artikkelisarja New York Tribune'ssa, jossa minä osotin Palmerstonin suhteet Venäjän hallitukseen... Pian sen jälkeen painettiin nämä tutkimukset People's Paperissa, Ernest Jonesin toimittamassa chartistien sanomalehdessä... Samaan aikaan painatti Glasgowin Sentinel erään näistä artikkeleistä, ja osan siitä julkaisi Mr. Tucker Lontoossa lentolehtisen muodossa.» Ja Sheffieldin ulkomaa-asiain valiokunta kiitti Marxia siitä »suuresta yleisestä palveluksesta», minkä hän teki »ihailtavalla paljastuksellaan» Kars-kirjotuksillaan, jotka on julkaistu New York Tribune'ssa ja People's Paperissa. Suuren määrän tätä asiaa koskevia artikkeleita painatti myöskin Marxin vanha ystä C. D. Collett Free Press'issä. Toivoisin voivani julkaista uudelleen ne ja muut artikkelit.
Mitä tulee New York Tiibune'en, oli se siihen aikaan ihailtavasti toimitettu sanomalehti, jolla oli suuri huomattavain avustajain joukko, niin amerikalaisia kuin europalaisiakin.[7] Se oli kiihkeä orjuutta vastustava sanomalehti ja tunnusti myöskin, että »tarvitaan oikea yhteiskuntajärjestelmä», ja että »epäkohtamme» olivat »yhteiskunnallisia, eivätkä poliittisia.» Tähän sanomalehteen, ja erittäinkin Marxin artikkeleihin viitattiin useasti alahuoneessa, varsinkin John Bright niihin viittasi.
Lukijoille saattanee olla mielenkiintoista tietää mitä Marxille maksettiin artikkeleistaan — joista monet olivat huomattavasti pitempiä kuin nämä tähän kootut ovat. Hän sai yhden punnan kustakin kirjotuksestaan — ei siis kovin loistavaa korvausta.
Huomattakoon, että luku XX, joka yhdeksännessätoista luvussa luvataan, ei ole löydettävissä. Se voi olla kirjotettu, mutta varmastikaan ei painettu. Mahdollisesti on se tilanpuutteen takia jätetty pois. »Minä en tiedä», kirjotti Mr. Dana, »kuinka laajaksi te olette aikonut tämän sarjan, ja tavallisten olosuhteitten vallitessa haluaisin minä sitä jatkettavaksi niin paljo kuin mahdollista. Mutta meillä on nyt presidenttivaalit käsillä, ja ne valtaavat palstamme suuressa määrässä... Sallikaa minun ehdottaa teille, jos mahdollista, katsauksenne supistamista... sanokaamme vielä puoleen tusinaan artikkeliin» (Dana oli silloin saanut yksitoista artikkelia). »Älkää kuitenkaan lopettako sitä osottamatta niitä voimia, jotka ovat vielä vaikuttamassa siellä (Saksassa) ja ovat toiminnassa tulevaisuuden varustelussa.» Tämä »osotus» löydetään siitä artikkelista, minkä minä olen liittänyt »Saksan kirjeitten» sarjaan, nimittäin »Kölnin kommunistijutusta.»[8] Tämä oikeusjuttu antaa todellakin täydellisen kuvan Saksan olosuhteista voitonriemuisen vastavallankumouksen vallitessa.
Marx ei itse missään sano, että kirjeitten sarja on epätäydellinen, vaikka hän silloin tällöin viittaa niihin. Niinpä hän Kölnin juttua koskevassa artikkelissaan mainitsee niistä artikkeleista, ja 1853 kirjottaa: »Ne lukijat, jotka ovat lukeneet Saksan vallankumousta ja vastavallankumousta koskevia Tribune'lle noin pari vuotta sitte kirjottamiani kirjeitä ja haluavat saada välittömän vaikutuksen niistä, voivat tutkia sitä Mr. Hasenclever'in taulua, mikä nyt on asetettu näytteille... New Yorkissa... kuvaten työmiehiä esittämässä anomusta Düsseldorfin kaupunginhallitukselle 1848. Minkä kirjailija voi vain analysoida, sen on etevä taidemaalari kuvannut dramaattisessa elävyydessään.»
Lopuksi on minun huomautettava englantilaisille lukijoille, että nämä artikkelit ovat kirjotetut silloin kuin Marx oli ollut vain noin kahdeksantoista kuukautta Englannissa, ja että hänellä ei koskaan ole ollut tilaisuutta lukea niistä korrehtuurivedoksia. Siitä huolimatta on minusta näyttänyt, ettei mikään niissä ole tarvinnut korjausta. Minä olen siis vain poistanut joitakin ilmeisiä painovirheitä.
Kunkin luvun alussa oleva päivämäärä viittaa siihen Tribune'n numeroon, missä artikkeli on ilmestynyt, ja kirjeen lopussa oleva päivämäärä osottaa ajan, jolloin se on kirjotettu. Minä yksin olen vastuussa kirjeitten otsikoista sellaisina kuin ne tässä teoksessa ovat julkaistuina.
Eleanor Marx Aveling
Sydenham, huhtikuulla, 1896.
[1*] Mr. Dana oli sinä aikana vielä myötätuntoinen sosialismille. Brook Farmin vaikutukset eivät vielä olleet häipyneet. — Toimittaja.
[1] Kokoelma on ilmestynyt englanninkielisenä painoksena v. 1896. Suoment.
[2] Ks. Karl Marx, »Luokkataistelut Ranskassa». MIA huom.
[3] Vannes, valitettu sotasatamakaupunki Marbiban'in departmentissa Ranskassa. Suoment.
[4] Ks. Karl Marx, »Louis Bonaparten brumairekuun 18.» MIA huom.
[5] Ks. Karl Marx, »Poliittisen taloustieteen arvostelua». MIA huom.
[6] Hansard, Englannin parlamentin painettu pöytäkirja; Sinikirjat, Englannin hallituksen virallisia selostuksia. Suoment.
[7] Niiden joukkoon kuului Bruno Bauer, Bayard Taylor, Ripley ja monet muut Brook Farmin jäsenistä. Toimittajana oli Horace Greeley. (Brook Farmiksi — Purolaksi — nimitettiin erästä fourierilaista sointula yhdyskuntaa, joka sijaitsi — vv. 1841–1846 — lähellä Bostonin kaupunkia. Sen kannattajiin kuului useita sen ajan huomattavia julkisuuselämän henkilöitä, jotka olivat innostuneet silloisiin haavesosialistien aatteisiin ja yrityksiin. Suoment.
[8] Ks. Friedrich Engels, »Äskeinen Kölnin oikeusjuttu». MIA huom.