Kirjoitettu: 6. kesäkuuta 1853
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 81–82. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Manchester, 6. kesäkuuta 1853, illalla
...Maanomistuksen puuttuminen on todellakin avain kaikkiin itämaihin.[1] Siihen kätkeytyy poliittinen ja uskonnon historia. Mutta mistä johtuu, että itämaalaiset eivät päätyneet maanomistukseen, ei edes feodaaliseen? Arvelen syynä olevan pääasiassa sääsuhteiden, erityisesti maaperän luonteeseen kytkeytyneenä, varsinkin niihin autiomaavyöhykkeisiin, jotka kulkevat Saharasta alkaen Arabian, Persian, Intian ja Tatarian[2] halki aina Aasian korkeimpaan vuoristoon asti. Keinokastelu on täällä maanviljelyksen ensimmäinen ehto, ja tämä on joko yhteisöjen, maakuntien taikka keskushallinnon asia. Hallinnolla oli itämailla vain kolme alajakoa: raha-asiat (kotimaan rosvous), sota (kotimaan ja ulkomaan rosvous) ja yleiset työt (huoli uusintamisesta). Brittiläinen hallinto Intiassa on ensiksi mainittua ja toista säännellyt hieman ahdashenkisemmin ja sysännyt kolmannen vallan sivuun, ja Intian maanviljelys käy perikatoaan kohden. Vapaa kilpailu joutuu siellä kaikkialla täysin häpeään. Tämä keinotekoinen maan hedelmällistyttäminen, joka lakkasi heti, kun vesijohdot joutuivat rappiolle, antaa selityksen sille muutoin merkilliselle tosiseikalle, että nykyisin on autiota ja tyhjää kokonaisilla vyöhykkeillä, joita viljeltiin aikaisemmin loistavasti (Palmyra, Petra, Jemenissä olevat rauniot sekä eräät tienoot Egyptissä, Persiassa ja Hindustanissa). Se antaa selityksen sille, että yksi ainoa tuhoamissota saattoi jonkin maan vuosisatojen ajaksi vaille asutusta ja kykeni raastamaan maahan koko sen sivistyksen. Tätä on mielestäni myös ennen Muhammedia tapahtunut eteläarabialaisen kaupankäynnin tuhoaminen, jota Sinä pidät aivan oikein eräänä päätekijänä muhamettilaisessa vallankumouksessa. En tunne riittävän tarkasti kuuden ensimmäisen kristillisen vuosisadan historiaa voidakseni arvioida, missä laajuudessa yleiset aineelliset suhteet maailmassa antoivat aiheen pitää etusijalla Persian kautta Mustalle merelle kulkevaa ja Persian lahden kautta Syyriaan ja Vähä-Aasiaan kulkevaa kauppatietä, vaan ei Punaisen meren ylitse kulkevaa. Mutta joka tapauksessa melkoinen merkitys oli sillä suhteellisella turvallisuudella, jonka karavaaneille tarjosi persialainen, säännelty sassanidien valtakunta, kun taas Jemen joutui vuosina 200–600 miltei jatkuvasti abessinialaisten iestyksen, maahankarkauksen ja rosvouksen kohteeksi. Jo roomalaisaikaan kukoistaneet Etelä-Arabian kaupungit olivat seitsemännellä vuosisadalla todellisia raunioiden autiomaita; naapuristossa asuvat beduiinit ovat omaksuneet 500 vuoden aikana puhtaasti myytillisiä, tarunomaisia perimätietoja niiden alkuperästä (ks. Koraani ja arabihistorioitsija Novairi), ja se aakkosto, jolla sikäläiset piirtokirjoitukset on tehty, on miltei kokonaan tuntematonta, vaikka millään muulla aakkostolla ei ollut vaikutusta, joten kirjoitus oli tosiasiallisesti joutunut unohduksiin. Tämän tapaiset seikat antavat aiheen päätellä, että rinnan joidenkin yleisten kauppasuhteissa tapahtuneiden taantumisten kanssa oli ollut myös aivan suoranainen väkivaltainen hävitys, mikä on selitettävissä vain etiopialaisten maahankarkauksella. Abessinialaisten karkoittaminen tapahtui 40 vuotta ennen Muhammedia ja merkitsi ilmeisesti ensimmäistä näkyvää ilmiötä heräävälle arabialaiselle kansallistunteelle, jota sen lisäksi kannustivat pohjoisesta tapahtuneet miltei Mekkaan asti ulottuneet persialaisten maahankarkaukset. Muhammedin historian otan vasta näinä päivinä perehtyäkseni; tähän mennessä minusta on se näyttänyt kuitenkin olleen luonteeltaan beduiinien taholla syntynyttä vastavetoa aloilleen asettuneita, mutta rappeutuneita kaupunkien fellaheita vastaan, jotka siihen aikaan olivat uskonnollisesti varsin pirstoutuneita ja sotkivat uskonnossaan turmeltuneen luonnonpalvonnan turmeltuneeseen juutalaisuuteen ja kristillisyyteen.
Vanhan Bernierin jutut ovat todella mukavia. On oikein hauskaa lukea jälleen kerran jotakin sellaisen railakkaan, vanhan ja selkeän ranskalaisen kirjoittamaa, joka sattuu naulan kantaan kaikkialla nostamatta numeroa havainnostaan...
[1] Ajatuksia, jotka Engels esitti tässä kirjeessä, Marx käytti hyväkseen kirjoituksessaan »Brittien herruus Intiassa». Toim.
[2] Tatarialla käsitettiin 19. vuosisadalla Keski-Aasian aluetta ja osaa Turkestanista. Toim.