Karl Marx

Marx Engelsille

1854


Kirjoitettu: 27. heinäkuuta 1854
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 86–88. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Manchesteriin

Lontoo, 27. heinäkuuta 1854
28, Dean Street, Soho

...Minua on suuresti kiinnostanut Thierryn kirja »Histoire de la formation et du progrès du Tiers État», 1853. On merkillistä, miten tämä herra, ranskalaisen historiankirjoituksen »luokkataistelun» isä, on esipuheessa suutuksissaan »nuorille», jotka näkevät myös nyt antagonismin porvariston ja proletariaatin välillä ja haluavat löytää tämän vastakohdan jälkiä aina kolmannen säädyn ajoilta vuoteen 1789. Hän näkee paljon vaivaa todistaakseen, että kolmas sääty käsittää kaikki säädyt paitsi aatelistoa ja papistoa, ja että porvaristo näyttelee osaansa kaikkien näiden muiden ainesten edustajana.

Hän lainaa esim. erästä kohtaa Venezian lähetystöjen selosteista:

»Niin sanotut valtakunnan säädyt koostuvat kolmenlaisista henkilöistä: papistosta, aatelistosta sekä muista henkilöistä, joita yleensä voitaisiin kutsua kansaksi

Jos herra Thierry olisi lukenut meidän juttumme, niin hän tietäisi, että porvariston ja kansan välinen antagonismi alkaa tietenkin vasta silloin, kun porvaristo lakkaa olemasta papistoa ja aatelistoa vastaan kolmantena säätynä. Mitä taas »vasta eilen syntyneen antagonismin» »historiallisiin juuriin» tulee, niin antaa hänen kirjansa mitä parhaimman todistuksen siitä, että nämä »juuret» ovat syntyneet heti, kun kolmas sääty on syntynyt. Ilmaisusta »Senatus populusque Romanus»[1] täytyisi tämän muutoin henkevän kriitikon omaan tapaansa päätellä, ettei Roomassa ollut koskaan muuta antagonismia kuin senaatin ja kansan kesken. Minua on kiinnostanut se, että hänen lainaamistaan asiakirjoista on nähtävissä, miten sana »catalla, capitalia)), ts. pääoma ilmaantuu yhdessä kaupunkikommuunien ilmaantumisen kanssa. Lisäksi hän on vasten tahtoaan todistanut, ettei Ranskan porvaristoa pidätellyt saamasta voittoa mikään muu, kuin että se päätti vasta 1789 ryhtyä yhteistoimintaan talonpoikien kanssa. Hauskasti kuvattu, joskin ilman yhteenvetoa: 1) että heti, ainakin kaupunkien ilmaannuttua, Ranskan porvaristo saa tavattomasti vaikutusta sillä, että se järjestyy parlamentiksi, byrokratiaksi jne., eikä pelkällä kaupalla ja teollisuudella kuten Englannissa. Tämä on varmasti jopa nykyisellekin Ranskalle vielä luonteenomaista. 2) Hänen esityksestään on loistavasti osoitettavissa, miten luokka ilmaantuu, kun taas ne erilaiset muodot, joissa sillä on eri aikoina ollut painopisteensä, ja ne erilaiset ryhmäkunnat, jotka saavat näiden muotojen välityksellä vaikutusta, joutuvat häviöön. Tämä metamorfoosien perättäinen rivi aina luokan herruuden rakentumiseen asti, ei minun nähdäkseni ole — ainakaan aineiston kannalta — missään näin kuvattuna. Valitettavasti kun kyseessä ovat maîtrises, jurandes[2] jne. eli lyhyesti sanoen ne muodot, joissa teollisuusporvaristo kehittyy, hän on rajoittunut miltei yksinomaan yleisiin ja yleisesti tunnettuihin lauseparsiin huolimatta siitä, että vain hän tälläkin alalla tuntee aineiston. Hän kehittelee ja korostaa hyvin kaupunkien kunnallisliikkeen salaliittolaismaista ja vallankumouksellista luonnetta 12. vuosisadalla. Saksan keisarit, esim. Fredrik I ja Fredrik II julkaisivat käskykirjeitä näitä »communiones», »conspirationes» ja »conjurationes»[3] vastaan aivan Saksan liittopäivien[4] hengessä. Esim. Fredrik II julistaa 1226 mitättömiksi ja pätemättömiksi Provencen maakunnan kaupunkien kaikki »consulats»[5] ja muut vapaat kunnallissäännöt:

»Meidän tietoomme on äskettäin tullut, että tiettyjen kaupunkien, kylien ja muiden seutukuntien asujaimisto on omin päin pystyttänyt tuomioistuimia, viranomaisia, konsulinvirkoja, hallintoja ja muita samantapaisia laitoksia... ja kun nämä ovat jo joissakin tapauksissa... johtaneet väärinkäytöksiin ja luvattomiin tapoihin... niin me peruutamme keisarin arvovaltamme nojalla ja varman tietomme perusteella tuomioistuimet ym. sekä Provencen ja Forcalquerin kreivien niille antamat suostumukset ja julistamme ne mitättömiksi.»

Edelleen:

»Me kiellämme niin ikään kaikki sopimukset ja valaliitot kaupungeissa ja niiden ulkopuolella... kaupungin ja kaupungin välillä, henkilön ja henkilön välillä taikka kaupungin ja henkilön välillä, olkoot ne millaisia tahansa.» (Fredrik I:n rauhansäädös.)

»Mikään kaupunki, mikään paikkakunta ei voi ryhtyä kaupunkikunnaksi, valtuuksiin, sitoumuksiin, liittosuhteisiin tai muihin valaliittoihin, millä nimellä ne sitten tunnetaankin; ja meidän valtakunnassamme me emme ole voineet eikä meidän ole tarvinnut antaa kaupungeille ja paikkakunnille oikeutta ilman niiden herran lupaa perustaa kaupunkikuntia, ottaa valtuuksia... perustaa minkäänlaisia valaliittoja, millä nimellä ne sitten tunnetaankin.» (Kuningas Henrikin asetus kaupunkikuntia vastaan.)

Eikö tämä ole täysin samaa saksalaista kankeata professorityyliä, joka raivosi myöhemmin »Bundeszentralkomissionin» lausunnoissa?[6] »Commune jurée»[7] ei Saksassa päässyt Trieriä pitemmälle, ja silloin teki keisari Fredrik I siitä 1161 lopun:

»Trierin kansalaisten mikä tahansa kaupunkikunta, jota nimitetään myös valaliitoksi, jonka olemme hävittäneet kaupungista... ja joka, kuten olemme kuulleet, on sittemmin pystytetty uudelleen, on niin ikään laskettava hajalle ja julistettava mitättömäksi ja pätemättömäksi.»

Tätä Saksan keisarien politiikkaa käyttivät ranskalaiset kuninkaat tukemalla salaa näitä »conjuratioita» ja »communioita» Lotringissa, Elsassissa, Dauphinessa, Franche-Comtéssa, Lyonilaisissa ym. irrottaakseen ne salaa Saksan valtakunnasta.

»Kuten meidän korkeutemme tietoon on tullut, yrittää Ranskan kuningas... murentaa teidän vilpittömän uskollisuutenne.» (Rudolf I, kirje Besançonin kansalaisille.)

Aivan samalla politiikalla nämä miekkoset tekivät Italian kaupungeista guelfiläisiä.[8]

On huvittavaa, että usein sanaa »communio» herjattiin aivan samalla tavoin kuin kommunismia nykyisin. Niinpä esimerkiksi Noyonin pappi Guilbert kirjoittaa:

»Communio on uusi ja mitä pahin nimi.»

12. vuosisadan poroporvareilla on usein jonkinlaista intomieltä siinä tavassa, jolla he kutsuvat talonpoikia pakenemaan kaupunkeihin, communio jurataan.[9] Niinpä St. Quentinin järjestyssäännöissä sanotaan:

»He» (St. Quentinin kansalaiset) »ovat vannoneet jokaiselle toverilleen keskinäistä tukea ja molemminpuolista neuvoa ja keskinäisen takauksen ja keskinäisen puolustuksen. Olemme todenneet yksimielisesti, että kuka sitten tuleekaan yhteisöömme ja tukee meitä kaikella omistamallaan, olkoonkin sitten, että hän on paennut, taikka vihollisten pelosta taikka muun ilkityön vuoksi... voi tulla yhteisöömme, sillä portti on kaikille avoinna; ja jos hänen herransa pidättää oikeudettomasti hänen tavaroitaan eikä halua kohdella häntä oikeuden mukaan, niin me noudatamme tässä tapauksessa oikeudenmukaisuutta.»

Sinun K. Marx

 


Viitteet:

[1] — »senaatti ja Rooman kansa». Toim.

[2] — killat, ammattikunnat. Toim.

[3] — kaupunkikuntia, salaliittoja ja valaliittoja. Toim.

[4] Saksan liittopäivät oli vuonna 1815 muodostetun Saksan liiton keskuselin, joka piti istuntojaan Frankfurt am Mainissa ja koostui saksalaisten valtioiden edustajista. Liittopäivät osoittautuivat saksalaisten hallitusten taantumuksellisen politiikan välineeksi. Se oli olemassa vuoteen 1866 saakka. Toim.

[5] Keskiajalla nimitettiin Provencessa kaupunginneuvostojen jäseniä konsuleiksi. Toim.

[6] Kyseessä on ilmeisesti Mainzin keskustutkimuskomissio, joka muodostettiin Saksan valtioiden Karlsbadissa 1819 pidetyn konferenssin päätöksellä tutkimaan »demagogien vehkeilyjä» eli taislelemaan oppositioliikettä vastaan Saksan valtioissa. Toim.

[7] — valaehtoinen kaupunkikunta. Toim.

[8] Guelfit oli paavin kannattajien poliittinen puolue Italiassa 12.–15. vuosisadoilla, jolloin oli käynnissä Rooman paavin ja Saksan keisarien välinen valtataistelu. Toim.

[9] — valaehtoiseen kaupunkikuntaan. Toim.