Karl Marx

Puhe »The People's Paper» -lehden vuosijuhlassa

1856


Julkaistu: »The People's Paper» -lehdessä 19. huhtikuuta 1856
Suomennos: Tuntematon
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 3. osa, s. 276–278. Kustannusliike Edistys, Moskova (1978).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Pidetty Lontoossa 14. huhtikuuta 1856

Niin sanotut vuoden 1848 vallankumoukset olivat vain pieniä episodeja, Euroopan yhteiskunnan lujan pinta-kuoren vähäisiä halkeamia ja rakoja.[1] Ne paljastivat kuitenkin kuoren alla piilevän pohjattoman kuilun. Ne saattoivat näkyviin lujalta tuntuvan pinnan alla väreilevän valtameren, jonka tarvitsi vain ruveta aaltoilemaan murskatakseen pirstaleiksi kokonaisia kallioisia mantereita. Ne olivat proletariaatin vapautuksen — 19. vuosisadan salaisuuden ja vuosisatamme vallankumouksen salaisuuden — äänekästä ja sekavaa saattamista julkisuuteen.

Tämä yhteiskunnallinen vallankumous ei tosin ollut vuonna 1848 keksitty uutuus. Höyryvoima, sähkö ja kehruukone olivat verrattomasti vaarallisempia kumousmiehiä kuin kansalaiset Barbès, Raspail ja Blanqui. Ilmakehä, jossa elämme, painaa jokaista meistä 20 000 naulan voimalla, mutta tunnetteko sen? Ette enempää kuin eurooppalainen yhteiskunta tunsi ennen vuotta 1848 sitä ympäröivän ja joka puolelta puristavan vallankumouksen ilmapiirin.

On olemassa suuri 19. vuosisadalle ominainen tosiasia, jota yksikään puolue ei tohdi kiistää. Toisaalta on herätetty eloon sellaiset teollisuuden ja tieteen voimat, jollaisista ihmiskunnan historian minään aikaisempana kautena ei ollut aavistustakaan. Toisaalta on havaittavissa merkkejä rappiosta, joka vie voiton kaikista historian tuntemista Rooman valtakunnan loppuaikojen kauhuista.

Nykyaikana tuntuu kaikessa olevan ristiriitansa. Näemme, miten koneet, joilla on ihmeellinen kyky vähentää ihmistyötä ja tehdä se tuloksellisemmaksi, näännyttävät ihmiset nälkään. Tähän asti tuntemattomat uudet rikkauden lähteet muuttuvat jonkin oudon, käsittämättömän lumousvoiman vaikutuksesta kurjuuden lähteiksi. Tuntuu kuin tekniikan voittojen hintana olisi moraalinen rappeutuminen. Ihminen näyttää muuttuvan toisten ihmisten tai oman kataluutensa orjaksi sitä mukaa kuin ihmiskunta alistaa valtaansa luontoa. Tieteen kirkas valokaan ei näy voivan loistaa muuten kuin ainoastaan sivistymättömyyden synkkää taustaa vasten. Kaikki löytömme ja koko edistyksemme tuntuu johtavan siihen, että aineelliset voimat varustetaan henkisellä elämällä ja yksilöllisyytensä menettänyt ihmiselämä alennetaan pelkäksi aineelliseksi voimaksi. Tämä yhtäältä nykyisen teollisuuden ja tieteen sekä toisaalta nykyisen kurjuuden ja rappion vastakohtaisuus, tämän aikakautemme tuotantovoimien ja yhteiskuntasuhteiden vastakohtaisuus on kouraantuntuva, väistämätön ja kiistaton tosiasia. Yhdet puolueet valittavat sitä; toiset haluavat päästä eroon nykyaikaisesta tekniikasta poistaakseen siten nykyiset ristiriidat; kolmannet kuvittelevat, että noin merkittävään teolliseen edistykseen on välttämättä liittyvä yhtä merkittävä poliittinen taantumus. Itse puolestamme emme ole kahden vaiheilla sen suhteen, minkä luonteinen on se ovela henkiolento, joka ilmenee alati kaikissa noissa ristiriidoissa. Tiedämme, että toimiakseen asiaankuuluvalla tavalla yhteiskunnan uusien voimien on vain jouduttava uusien ihmisten haltuun, ja näitä uusia ihmisiä ovat työläiset. Työläiset ovat samanlainen nykyajan keksintö kuin koneetkin. Niissä ilmiöissä, jotka saattavat porvariston, ylimystön ja taantumuksen kovaonniset profeetat hämmingin valtaan, me tunnistamme vanhan hyvän ystävämme Robin Goodfellowin,[2] vanhan myyrän, joka osaa kaivaa niin nopeasti maan alla, tuon mainion miinoittajan — vallankumouksen. Englannin työläiset ovat nykyaikaisen teollisuuden esikoisia. Eivätkä he tietenkään riennä viimeisinä auttamaan tätä teollisuuden synnyttämää yhteiskunnallista vallankumousta, joka tietää vapautusta heidän omalle luokalleen kaikkialla maailmassa ja joka on luonteeltaan yhtä yleinen kuin pääoman herruus ja palkkaorjuus. Tiedän, miten sankarillisesti Englannin työväenluokka on käynyt taistelua viime vuosisadan puolivälistä alkaen, taistelua, jonka maine ei vähene siitä, että porvarilliset historioitsijat ovat jättäneet sen vaiteliaasti varjoon. Keskiajan Saksassa oli olemassa salainen tuomioistuin, niin sanottu Vehmgericht,[3] jonka tehtävänä oli kostaa hallitsevien luokkien ilkiteot. Jos johonkin taloon oli piirretty punainen risti, niin ihmiset tiesivät, että Vehm oli tuominnut talon haltijan. Salainen punainen risti on piirretty nyt Euroopan kaikkiin taloihin. Tuomarina on nyt itse historia ja sen tuomion täytäntöönpanijana on proletariaatti.

 


Viitteet:

[1] 14. huhtikuuta 1856 chartistien »People's Paper» -sanomalehden neljännen vuosijuhlan kunniaksi järjestetyssä banketissa käyttäen hänelle myönnettyä ensimmäistä puheenvuoroa Marx puhui proletariaatin maailmanhistoriallisesta roolista. Marxin osallistuminen »People's Paperin» vuosijuhlaan oli havainnollinen osoitus Marxin ja Engelsin yhteydestä englantilaisiin chartisteihin sekä heidän pyrkimyksestään vaikuttaa aatteellisesti Englannin proletariaattiin ja tukea chartistien johtajia maan työväenliikkeen elvyttämiseksi uudella, sosialistisella perustalla.
»The People's Paper» (Kansanlehti) oli Lontoossa toukokuusta 1852 kesäkuuhun 1858 ilmestynyt chartistien viikkolehti. Marx ja Engels avustivat lehteä ja auttoivat sen toimittamisessa lokakuusta 1852 joulukuuhun 1856. Kesäkuussa 1858 lehti joutui porvarillisten liikemiesten käsiin. Toim.

[2] Robin Goodfellow on englantilaisten kansantarujen mukaan ihmisten suojelijana ja auttajana esiintyvä fantastinen olento; Shakespearen huvinäytelmän Kesäyön unelma tärkeimpiä hahmoja. Toim.

[3] — Fem-oikeus. Toim.