Friedrich Engels

Engels Marxille

1856


Kirjoitettu: 23. toukokuuta 1856
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 91–93. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Lontooseen

Manchester, 23. toukokuuta 1856

Hyvä Marx!

Irlannin matkallamme[1] lähdimme Dublinista länsirannalla olevaan Galwayhin, sitten kuljimme 20 mailia pohjoiseen sisämaahan, sitten Limerickiin, Shannonia alaspäin Tarbertiin, Tralee'hin, Killarneyyn ja takaisin Dubliniin, ja olemme siis kulkeneet osapuilleen 450–500 englanninpeninkulmaa ja nähneet noin 23 koko maasta. Lukuunottamatta Dublinia joka suhteutuu Lontooseen kuten Düsseldorf Berliiniin ja omaa täysin entisen pienen residenssikaupungin luonteen ja on myös rakennettu täysin englantilaisittain. Koko maa ja varsinkin kaupungit näyttävät siltä kuin olisi Ranskassa tai Pohjois-Italiassa. Santarmeja, pappeja, asianajajia, byrokraatteja, ritaritilan omistajia suorastaan ilahduttavassa määrin eikä lainkaan teollisuutta, niin että tuskin olisi voinut käsittää mistä nämä kaikki loiset saavat elantonsa jollei talonpoikien kurjuus olisi vastakohtana. »Toimenpiteet» ovat kaikkialla ja joka kulmalla nähtävissä, hallitus nuhrustelee kaikkialla, jopa niinsanotusta itsehallinnosta ei ole jälkeäkään. Irlantia voi pitää ensimmäisenä Englannin siirtomaana, sellaisena jota läheisyytensä vuoksi hallitaan vielä suoraan vanhalla tavalla, ja täällä näkee, että Englannin kansalaisten ns. vapaus pohjautuu siirtomaiden sortamiseen. Missään maassa en ole nähnyt niin paljon santarmeja, ja preussilaisen santarmin snapsien muovaama naama on täällä kehittynyt korkeimpaan täydellisyyteensä tuon karabiineilla, pistimillä ja käsiraudoilla aseistetun poliisikunnan keskuudessa.

Maalle ovat luonteenomaisia rauniot, vanhimmat 5. ja 6., uusimmat 19. vuosisadalta, kaikkine välivaiheineen. Vanhimmat ovat pelkästään kirkkoja; vuodesta 1100 kirkkoja ja linnoja, vuodesta 1800 talonpoikaistaloja. Lännessä, erityisesti Galwayn alueella tuollaiset rappeutuneet talonpoikaistalot, jotka useimmat on jätetty vasta vuodesta 1846 lähtien, peittävät maata. En olisi voinut uskoa, että nälänhädällä voisi olla tuollaista kouriintuntuvaa todellisuutta. Kokonaiset kylät ovat autioituneet, ja niiden välissä sitten on pienempien maanomistajien upeita puistoja, he ovat melkein ainoita jotka vielä siellä asuvat; enimmäkseen he ovat asianajajia. Nälänhätä, maastamuutto ja maatilojen poissiivous[2] ovat yhdessä aikaansaaneet sen. Sen lisäksi pelloilla ei ole edes karjaa; maa on täydellistä autiomaata jota kukaan ei havittele. Claren kreivikunnassa, etelään Galwaysta, on vähän parempaa, siellä on sentään karjaa, ja Limerickiä lähestyttäessä enimmäkseen skottilaiset farmarit viljelevät erinomaisesti kukkuloita, ovat siivonneet rauniot pois tieltä ja maa näyttää varakkaalta. Lounaassa on paljon vuoristoa ja suota mutta myös ihmeellisen rehevää metsää, sitten taas kauniita niittyjä, erityisesti Tipperaryssä, ja Dublinia lähestyttäessä on maata jonka huomaa vähitellen siirtyvän suurfarmarien käsiin.

Englantilaisten valloitussodat vuosien 1100 ja 1850 välisenä aikana (niin kauan piiritystila ja sodat ovat loppujen lopuksi kestäneet) ovat täydellisesti raunioittaneet maan. Useimmat rauniot ovat syntyneet sotien aikana. Kansa itse on saanut siten omaperäisen luonteensa ja kaikesta kansallis-iiriläisestä fanatismistaan huolimatta pojat tuntevat etteivät he enää ole kotonaan omassa maassaan. Irlanti (anglo)saksille! Sitä toteutetaan nyt. Irlantilainen tietää, ettei hän voi kilpailla englantilaisen kanssa joka saapuu joka suhteessa ylivoimaisin apukeinoin; maastamuutto tulee jatkumaan kunnes väestön hallitseva, jopa melkein yksinomainen kelttiläinen luonne on mennyt sen tien. Kuinka usein ovatkaan irlantilaiset yrittäneet saavuttaa jotakin, ja joka kerta heidät on muserrettu. He ovat keinotekoisesti, johdonmukaisen sorron avulla, muuttuneet täysin kerjäläiskansakunnaksi, ja nyt he tunnetusti huoltavat Englantia, Amerikkaa, Australiaa jne. huorilla, päivätyöläisillä, parittajilla, lurjuksilla, huijareilla, kerjäläisillä ja muilla ryysyläisillä. Ryysyläisyys tunkeutuu aristokratiaankin. Kaikkialla muualla porvarillistuvat maanomistajat ovat täällä täysin ryysyläistyneitä. Heidän maatalojaan ympäröivät suunnattomat, ihmeen kauniit puistot, mutta kaikkialla ympärillä on autiota eikä näe mistä raha voisi tulla. Ne tyypit nähdessään voisi nauraa itsensä kuoliaaksi. He ovat sekaverisiä, enimmäkseen kookkaita, vahvoja, komeita kavereita; heillä kaikilla on suunnattomat viikset jättiläismäisten roomalaisten nenien alla, he antavat väärän vaikutelman everstistä evp., matkustelevat ympäri maata kaikkien mahdollisten huvitusten tavoittelussa, mutta kun alkaa ottaa selvää niin heillä ei ole puolta puupenniäkään, he ovat korvia myöten veloissaan ja elävät Encumbered Estates Courtin[3] pelossa.

Siitä tavasta ja laadusta, kuinka Englanti hallitsee tätä maata — sorrolla ja korruptiolla —, kauan ennen kuin Bonaparte yritti tätä —, ensi kerralla, sikäli jollet tule tänne. Kuinka on asianlaita tulosi suhteen?

Sinun F. E.

 


Viitteet:

[1] Engels lähti toukokuun puolivälin tienoilla 1856 matkalle Irlantiin vaimonsa Mary Burnsin seurassa. Toim.

[2] Engels viittaa irlantilaisten vuokraviljelijöiden väkivaltaisiin joukkohäätöihin, joita englantilaiset maanomistajat toimeenpanivat 1840–1860-luvuilla. Toim.

[3] Encumbered Estates Court (»maatilojen velkarasituskamari») oli Englannin erityinen kuninkaallinen komissio, joka perustettiin vuoden 1849 lain nojalla velkarasittuneiden maatilojen halvalla hinnalla tapahtuvan myynnin nopeuttamiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Kamarin toiminta edesauttoi maan siirtymistä aatelisilta maanomistajilta ja pieniltä velkaantuneilta vuokraajilta porvarillis-koronkiskuriluonteisten ainesten, suurmaanviljelijoiden jne. käsiin.
Vuoden 1849 väliaikaiseksi säädettyä lakia jatkoivat ja täydensivät vuosien 1852, 1853, 1854 ja 1855 lait. Sen korvasi vuonna 1858 toinen laki, jonka mukaan Encumbered Estates Courtin sijaan astui Landed Estates Court (»maaomistuskysymysten kamari»). Toim.