Kirjoitettu: 14. heinäkuuta 1858
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 105–106. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Manchester, 14. heinäkuuta 1858
...Lähetäpäs minulle luvattu Hegelin »Luonnonfilosofia». Harjoitan nyt vähäsen fysiologiaa ja aion yhdistää siihen vertailevaa anatomiaa. Niissä on hyvin paljon tärkeää filosofian kannalta, mikä kaikki on kuitenkin löydetty vasta viime aikoina; olen kovin innokas näkemään, onko ukko[1] haistanut ennakolta mitään siitä. On varmaa, että jos hän kirjoittaisi nyt »Luonnonfilosofian», nämä asiat lentäisivät kaikilta puolilta hänen syliinsä. Muuten luonnontieteiden 30 viime vuoden aikana tekemistä edistysaskeleista ei ole yleensä mitään käsitystä. Fysiologialle ovat olleet tärkeintä ensiksi orgaanisen kemian jättiläismäinen kehitys, toiseksi mikroskooppi, jota on käytetty oikein vasta 20 vuoden ajan. Tämä viimeiksi mainittu on johtanut vielä tärkeämpiinkin tuloksiin kuin kemia. Pääasia, joka on vallankumouksellistanut koko fysiologian ja vasta tehnyt vertailevan fysiologian mahdolliseksi, on solujen keksiminen, kasveilla — Schleiden, eläimillä — Schwann (n. 1836). Kaikki on solua. Solu on Hegelin sinänsä oleminen [Ansichsein] ja käy kehityksessään läpi tarkkaan hegeliläisen prosessin, kunnes siitä lopulta kehittyy »idea», kulloinenkin täydellistynyt organismi.
Toinen tulos, mikä olisi ilahduttanut vanhaa Hegeliä, on voimien vastaavuussuhde fysiikassa eli laki, jonka mukaan tiettyjen ehtojen vallitessa mekaaninen liike, siis mekaaninen voima (esim. kitkan välityksellä) muuttuu lämmöksi, lämpö valoksi, valo kemialliseksi taipumukseksi, kemiallinen taipumus (Voltan patsaissa esim.) sähköksi, tämä magnetismiksi. Nämä siirtymät voivat kulkea toisinkin, eteen- tai taaksepäin. Eräs englantilainen, jonka nimeä en saa mieleeni,[2] on nyt todistanut että nämä voimat siirtyvät toisikseen aivan määrätyissä kvantitatiivisissa suhteissa, niin että esim. tietty määrä yhtä voimaa, esim. sähköä, vastaa jokaisen muun, esim. magnetismin, valon, lämmön, kemiallisen taipumuksen (positiivisen tai negatiivisen — sitovan tai vapauttavan) ja liikkeen tiettyä määrää. Typerä latentin lämmön teoria on näin kumottu. Eikö tämä ole upea, aineellinen todistus siitä tavasta, kuinka refleksiomääreet muuttuvat toinen toisikseen?
Joka tapauksessa vertailevaa fysiologiaa tutkiessaan alkaa halveksia suuresti idealistista ihmisen kohottamista muiden petojen yläpuolelle. Joka askeleella törmää ihmisen rakenteen täydelliseen yhtäläisyyteen muiden imettäväisten kera, peruspiirteissä yhtäläisyys kulkee läpi kaikkien selkärankaisten ja jopa — epäselvemmin — hyönteisten, äyriäisten, nivelmatojen jne. läpi. Hegelin juttu laadullisesta hyppäyksestä määrällisessä jonossa on tässäkin näkyvillä hyvin kauniisti. Lopuksi alhaisimpien likoeläimien kohdalla saavutaan alkueläinten äärille, yksinkertaiseen, itsenäisesti elävään soluun, joka vuorostaan ei mitenkään havaittavasti eroa alimmista kasveista (yksinkertaisista soluista muodostuvista sienistä — perunan ja viiniköynnöksen tuhosienistä jne.) ja korkeampien kehitystasojen idusta aina ihmisen munasoluun ja siitineliöön asti ja näyttää aivan samanlaiselta kuin elävän ruumiin riippumattomat solut (verihiukkaset, orvaskeden ja limakalvon solut, rauhasten ja munuaisten erityssolut jne.)...
[1] — Hegel. Toim.
[2] James Joule, samanaikaisesti Helmholtzin ja Mayerin kanssa energian säilymisen lain keksinyt englantilainen fyysikko. Toim.