Karl Marx

Marx Ferdinand Freiligrathille

1860


Kirjoitettu: 29. helmikuuta 1860
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 119–123. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Lontooseen

Manchester, 29. helmikuuta 1860

Hyvä Freiligrath!

Kirjeesi koski minua läheisesti, koska minulla on ystävyyssuhde varsin harvoihin ihmisiin, vaikkakin sitten pidän siitä lujasti kiinni. Ystäväni vuodelta 1844 ovat sitä edelleenkin. Mitä taas tulee kirjeesi viralliseen osaan, niin se perustuu melkoisiin väärinkäsityksiin. Siksi selvitykseksi seuraavaa:

1. Eichhoff–Stieber -oikeusjuttu.[1]

»Aineisto», jonka olen toimittanut Juchille (tällöin selitin vielä kerran, ettei hän eikä liioin Eichhoff ansaitsisi tukeani kahdesta syystä: ensiksikään sen hengen vuoksi, jossa he mainitsevat »Hermannissa» Kölnin oikeudenkäynnin; toiseksi koska olen vakuuttunut siitä, että Eichhoff on pelkkä apuväline entiselle poliisineuvos Dunckerille, joka yrittää kostaa Stieberille samaan tapaan kuin Vidocq aiemmin Pariisissa Gisquetille. Kuitenkin tulen tekemään kaiken voitavani edistääkseni Stieberin tuhoa ja rankaisemista jo senkin vuoksi, että kostaisin ystäväni tri Danielsin kuoleman), tämä aineisto juoksettuu seuraavaksi:

Annoin Juchille yhden kappaleen »Paljastuksia Kölnin kommunistijutusta», pannet merkille, se on ensin Sveitsissä ja sitten Bostonissa julkaistu painokirjoitukseni, jota Vogt lainaa tunnettuna kirjana eikä mitenkään »jonakin salaisena».

Sanoin Juchille, että siihen sisältyy kaikki mitä tiedän.

Ja lopuksi kiinnitin hänen huomiotaan siihen, että Lewaldin (Eichhoffin puolustajan) pitäisi kutsua Hampurissa asuva Hirsch kuultavaksi todistajana. Tämä tapahtui. Hirsch on nyt myöntänyt valaehtoisesti, että »Pöytäkirjat» oli preussilaista valmistetta ja kaikki muu oikeusopillisesti lainvastaista.

Niin muodoin ne »paljastukset», jotka tämä oikeusjuttu tuo esiin minun »aineistoni» välityksellä, vapauttavat Liiton entiset jäsenet näennäisestäkin juridisesta syyllisyydestä ja paljastavat sen preussilaisen poliisijärjestelmän, joka, kun se kerran pystytettiin »Kölnin jutun» ja Kölnin valamiehistön kurjan pelkurimaisuuden välityksellä, on kasvanut Preussissa herruuteen, joka on käynyt lopulta sietämättömäksi jopa porvaristolle itselleen ja Auerswaldin ministeriölle. Siinä kaikki.

Muutoin minua yksinkertaisesti ihmetyttää ajatuksesi, että annan jotakin poliisin käytettäväksi. Palautan mieleesi tuntemasi Kölnin kirjeet (1849–1850), joissa minua suoranaisesti moitittiin Liiton agitaatiotoiminnan liiallisesta laiminlyömisestä (minkä tein tuohon aikaan varsin painavasta syystä enkä varmaankaan omaksi edukseni).

2. Oikeudenkäyntini »National-Zeitungia» vastaan.[2]

Huomautan sivumennen, että »Liiton» tultua minun aloitteestani 1852 marraskuussa hajallelasketuksi en ole koskaan enää kuulunut tai kuulu mihinkään salaiseen tai julkiseen yhdistykseen; että siis puolue on tässä täysin ajallisessa merkityksessä minun kannaltani lakannut olemasta kahdeksan vuotta sitten. Ne esitelmäni kansantaloustieteestä, joita olen pitänyt kirjoitukseni[3] ilmestyttyä (syksystä 1859) joillekin edistyksellisille työläisille, joiden joukossa on myös entisiä Liiton jäseniä, eivät omaa mitään yhteistä suljetun seuran kanssa, vieläpä vähemmän kuin herra Gerstenbergin esitelmät Schiller-komiteassa.

Voinet palauttaa mieleesi, miten minulle tuli Sinun kauttasi New Yorkin melko monihaaraisen kommunistien yhdistyksen[4] johtajilta (heidän joukossaan Albrecht Komp, General Bankin toimitusjohtaja, 44, Exchange Place, New York) kirje, jossa minua ehdotettiin järjestämään uudelleen vanha Liitto. Kului koko vuosi, ennen kuin vastasin, ja silloin vastasin, etten ole ollut vuoden 1852 jälkeen yhteydessä enää mihinkään yhdistykseen ja olen lujasti sitä mieltä, että teoreettiset työni hyödyttäisivät työväenluokkaa enemmän kuin ryhtyminen yhdistyksiin, joiden aika on mannermaalla ohitse. Herra Scherzerin lontoolaisessa »Neue Zeitissa»[5] jouduin sitten toistamiseen katkeran hyökkäyksen kohteeksi tämän »toimettomuuden» takia, ja joskaan nimeäni ei mainittu, oli selvää kenestä on puhe.

Kun Levy tuli (ensi kerran) Düsseldorfista — siihen aikaan hän kävi useasti Sinunkin luonasi — niin hän tarjosi minulle kuin lautasella tehdastyöläisten kapinan Iserlohnissa, Solingenissa jne. Ilmaisin järeästi mielipiteeni sellaista hyödytöntä ja vaarallista narrimaisuutta vastaan. Edelleen selitin, etten kuulu enää mihinkään »liittoon», enkä ehdottomasti voi sellaisiin ryhtyä niiden vaarojen vuoksi, jotka uhkaavat sellaisen yhteyden välityksellä meidän ihmisiämme Saksassa. Levy palasi Düsseldorfiin ja puhui, kuten minulle kohta sen jälkeen kirjoitettiin, sangen ylistävästi Sinusta, kun taas minun »kaavaoppisen» välinpitämättömyyteni hän tuomitsi.[6]

»Puolueesta», siinä mielessä kuin se on sanottu Sinun kirjeessäsi en tiedä mitään vuoden 1852 jälkeen. Jos Sinä olet runoilija, niin minä olen arvostelija ja sain todella tarpeekseni vuosien 1849–1852 kokemuksista. »Liitto» samoin kuin pariisilainen société des saisons,[7] kuten sata muutakin yhdistystä, oli vain episodi puolueen historiassa, puolueen, joka kasvaa luonnonvoimaisesti nyky-yhteiskunnan maaperästä kaikkialla.

Minun olisi todistettava Berliinissä (tarkoitan tätä vanhaa ja vanhentunutta tarinaa Liitosta) kahta seikkaa:

Ensiksi, että vuoden 1852 jälkeen ei ole ollut olemassa sellaista yhdistystä, jonka jäsenenä minä olisin;
sitten, että herra Vogt on ääliömäinen lässyttäjä, kun hän roiskii vuoden 1852 marraskuuhun asti olemassaolleen kommunistiyhdistyksen niskaan pahempaa lokaa kuin Teilering.

Viimeksi mainitun asian osalta olet nyt Sinä kuitenkin todistajana, ja Sinun kirjeesi Rugelle (kesällä 1851) osoittaa, että Sinä pidit niihin aikoihin, joista tässä nyt pelkästään on kysymys, senkaltaisia hyökkäilyjä itseäsikin kohtaan suunnattuina.

»Morning Advertiserin», »Spectatorin», »Examinerin», »Leaderin» ja »People's Paperin» selitykset olit Sinäkin allekirjoittanut. Niistä on yksi jäljennös Kölnin jutun asiakirjojen joukossa.

Kuitenkaan et ryhtynyt pienimpiinkään vastaväitteisiin, kun tämä asia oli tullut toistamiseen mainituksi minun »Paljastuksissani» (Bostonin painoksen sivu 47).[8]

Sinä esiinnyit jopa rahastonhoitajana painetussa vetoomuksessamme jossa kehotettiin ryhtyä rahankeräykseen tuomituille.

On muuten tuskin tarpeen palauttaa tätä taas mieleen.

Mutta aivan välttämätöntä on, että asianajajani Berliinissä[9] saa seuraavan Engelsille lähettämäni kirjeen, joka sen vuoksi, että se ei ollut suljettu ja jossa on molemmat postileimat, Lontoon ja Manchesterin, on oikeuskelpoinen asiakirja.

 

»28, Dean Street, Soho,
London, 19. marraskuuta 1852

»Hyvä Engels!

»Viime keskiviikkona[10] laskettiin Liitto[11] hajalle minun aloitteestani ja todettiin Liiton jatkuva olemassaolo mannermaalla ajankohtaa enää vastaamattomaksi. Euroopassahan se oli jo Bürgersin ja Röserin tultua pidätetyiksi tosiasiassa lakannut. Oheisena lausunto englantilaisille lehdille ym. Lisäksi valmistan vielä kivipainettua kirjeenvaihtoa» (sen sijasta olen painattanut vihkosen Schabelitzeilla[12]) »jossa selostetaan yksityiskohtaisesti poliisin törkeyksiä ja jossa on Amerikkaa varten vetoomus rahasta vangituille ja heidän perheilleen. Rahastonhoitajana on Freiligrath. Sen ovat kaikki meikäläiset allekirjoittaneet. (Pari loppuriviä ovat merkityksettömiä.)

»Sinun K. M.»

 

Tällaisesta asiakirjasta en tietenkään voi poistaa mitään nimeä. Tämä on ainoa asiakirja, jossa tarvitsen Sinun nimeäsi sikäli, että se esiintyy erään tosiasian, nimittäin Liiton hajallelaskemisen toteamiseksi vuodelta 1852 peräisin olevassa kirjeessäni. En näe siinä mitään Sinua kompromettoivaa.

Erästä Sinulta saamaani kirjettä vuodelta 1851 haluaisin käyttää kirjasta varten, joka ilmestyy oikeudenkäynnin jälkeen.[13] Siinä ei ole yhtään mitään juridisesti kompromettoivaa. Mutta koska se vie vielä aikaa useita viikkoja, tulen keskustelemaan kanssasi suullisesti.

Edellä olevasta seuraa:

Vuoden 1852 jälkeiset »puolueen kokoukset, päätökset ja toimenpiteet» kuuluvat mielikuvituksen maailmaan, kuten tietänet vakuuttelustanikin huolimatta ja näytät tietävän lukuisista minulle osoittamistasi kirjeistä päätellen.

Ainoa toiminta, joka jatkui vuoden 1852 jälkeen niin pitkään kuin se oli tarpeen, nimittäin vuoden 1853 lopulle, joidenkin valtameren tämänpuoleisten samoinajattelevien tovereiden kesken, oli demokraattista maanpakolaishuijausta ja vallankumousleikkiä vastaan suunnattu »ylenkatseen ja halveksunnan järjestelmä», joksi sen kastoi herra Ludwig Simon vuonna 1851 »Tribunessa». Runosi Kinkeliä[14] vastaan ja samoin kirjeenvaihtosi minun kanssani tuolta ajalta osoittavat Sinun olleen täysin yhtä mieltä kanssani.

Tällä ei muuten ole oikeudenkäyntien kanssa mitään tekemistä.

Tellering, Bangya, Fleury jne. eivät kuuluneet milloinkaan »liittoon». Että myrskyssä roiskuu rapaa, että vallankumouskaudella ei tuoksu ruusuöljylle, että siellä ja täällä joku joutuu jopa kaikenlaisen roskan keskeen — se on selvää. Joko tai. Jos muuten ajattelee sen koko virallisen maailman valtavia ponnisteluja meitä vastaan, joka ei ainoastaan liikkunut rikoslain rajoilla, vaan suorastaan rämpi siinä saadakseen meidät pois päiviltä; jos ajattelee sen »tyhmyyden demokratian» lässytystä, joka ei milloinkaan voinut myöntää puolueellamme olevan enemmän ymmärrystä ja luonnetta kuin sillä itsellään; jos tuntee kaikkien muiden puolueiden tuon ajan historian; jos vihdoin kysyy itseltään, mitä tosiasioita voi esittää (eikä vain jonkun Vogtin ja Telleringin tuomioistuimen edessä kiistettäviä inhottavuuksia) koko puoluetta vastaan, niin tulee johtopäätökseen, että puolueemme on tällä 19. vuosisadalla päässyt selville vesille puhtaudellaan kunnostautuen.

Voiko kanssakäymisessä taikka liikehommassa porvarillisessa yhteiskunnassa välttää kuraantumista? Siinähän se on aivan omiaan. Esimerkkinä on Sir R. Garden (katso parlamentin vaaliväärinkäytöksiä koskevaa Sinistä Kirjaa), esimerkkinä on herra Klapka, jonka persoonallisuudesta olen nyttemmin saanut täsmällisiä tietoja. Klapka ei ole vähääkään parempi, kenties pahempikin kuin Bangya. Klapka samoin kuin Kossuth muuten pitävät Bangyaa huolimatta hänen tšerkessiläisistä uroteoistaan ja minun julkisista paljastuksistani,[15] näihin päiviin asti Konstantinopolin suojeluksessa, koska tämä on nähnyt liian hyvin heidän korttinsa. Henkilökohtaisesti oli Bangya siivompi kuin Klapka. Hän elätti rakastajattarensa kun taas Klapka itse oli vuosikausia rakastajattarensa elättämänä jne. Olkoon Betan puhtaus tasapainona Telleringin lialle ja löytäköön Reiffin haureus ekvivalenttisuutensa Paulan siveydestä. Paula ei ainakaan ollut puolueen jäsen eikä sellaisena esittäytynytkään.

Maksukykyisen moraalin kunniallinen halpamaisuus tai halpamainen kunniallisuus (tämäkin sangen kaksiselitteisine varauksineen, kuten jokainen kauppakriisi osoittaa) ei ole minulle karvankaan vertaa korkeammalla sitä kunniatonta halpamaisuutta, josta eivät ensimmäiset kristilliset seurakunnat, enempää kuin jakobiiniklubi, kuin meidän manalle mennyt »Liittommekaan» kyenneet pitäytymään puhtaina. Porvarillisessa kanssakäymisessä vain tottuu menettämään kunniallisen halpamaisuuden ja halpamaisen kunniallisuuden tunnon...

 


Viitteet:

[1] Kyseessä on oikeusjuttu, jonka Berliinin kaupunginviskaali nosti Preussin poliittisen poliisin päällikköä Stieberiä vastaan Eichhoffin kirjoitusten perusteella, joissa oli paljastettu Preussin poliisijärjestelmä. Näissä kirjoituksissa paljastettiin Stieberin osuus Preussin hallituksen järjestäessä Kölnin provokaatio-oikeudenkäyntiä Kommunistien liiton jäseniä vastaan 1852. Tätä juttua järjestäessään Stieber käytti hyväkseen poliisin asiamiehen Hirschin tekaisemaa valheellista Kommunistien liiton keskuskomitean »pöytäkirjaa».
Preussilainen junkkerituomioistuin vapautti Stieberin »valtion pelastajana», kun taas Eichhoff tuomittiin 14 kuukaudeksi vankeuteen. Toim.

[2] Marx nosti oikeusjutun »National-Zeitungia» vastaan häntä herjaavan kirjoituksen johdosta. Preussilaiset oikeuslaitokset torjuivat Marxin kantelun lehteä vastaan. Toim.

[3] Ks. Karl Marx. »Poliittisen taloustieteen arvostelua». Toim.

[4] Tässä viitataan yhdistykseen Communist Club, jonka saksalaiset maanpaossa olevat vallankumoukselliset perustivat 1857 New Yorkiin. Sen toiminnassa näyttelivät tiettyä osaa Marxin taistelutoverit J. Weydemeyer, F. A. Sorge, H. Meyer ja A. Vogt. Toim.

[5] »Die Neue Zeit» oli työväenlehti, saksalaisten maanpakolaisten äänenkannattaja. Se ilmestyi Lontoossa kesäkuusta 1858 huhtikuuhun 1859. Toim.

[6] Marx tarkoittaa tässä Gustav Levyn ensimmäistä käyntiä Lontoossa joulukuun jälkipuoliskolla 1853. Tämä oli saksalainen sosialisti Reininmaalta, sittemmin Saksan yleisen työväenyhdistyksen aktiivinen toimihenkilö. Levy saapui Marxin luokse Düsseldorfin työläisten antaman tehtävän mukaisesti. Käyntinsä aikana Levy yritti saada Marxin vakuuttuneeksi kapinan välttämättömyydestä Saksassa sekä Reinin maakunnan tehdastyöläisten valmiudesta seliaiseen. Marx kuitenkin sanoi Levylle, että kapina ei ole ajankohtainen eikä myöskään Levyn tekemä ehdotus Kommunistien liiton toiminnan uudelleen aloittamisesta Saksassa.
Marxin asenne saa selityksensä siitä, että kun Ranskassa ja Englannissa ei ole vallankumouksellisen nousun aika, kun Saksassa riehuu ankara poliittinen taantumus ja taloudelliset suhdanteet ovat edullisia porvaristolle, ei minkäänlainen menestyksellinen kapina voi tulla kysymykseenkään Saksassa. Toim.

[7] Vuodenaikojen yhdistys (Société des saisons) oli salainen tasavaltalais-sosialistinen salaliittolaisjärjestö, joka toimi Pariisissa 1837–1839 Blanquin ja Barbèsin johdolla. Toim.

[8] Marx tarkoittaa pamflettiaan »Paljastuksia Kölnin kommunistijutusta», joka painettiin Baselissa vuoden 1853 tammikuussa (poliisi takavarikoi miltei koko sen painoksen maaliskuussa) sekä sittemmin samana vuonna Bostonissa. Toim.

[9] — oikeusneuvos Weber. Toim.

[10] — 17. marraskuuta 1852. Toim.

[11] — Kommunistien liitto. Toim.

[12] Karl Marx. »Kölnin Kommunistijutun paljastuksia». Toim.

[13] Karl Marx. »Herra Vogt». Toim.

[14] Ferdinand Freiligrath. »An Joseph Weydemeyer», kaksi runokirjettä, kirje 1. Toim.

[15] Karl Marx. »Ein Verräter im Tscherkessengebiet», »Ein merkwürdiges Stückchen Geschicte», »Noch ein seltsames Kapitel der modernen Geschicte». Toim.