Karl Marx

Marx Sigfrid Meyerille

1867


Kirjoitettu: 30. huhtikuuta 1867
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 184–185. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

New Yorkiin

Hannover, 30. huhtikuuta 1867

Hyvä ystävä!

Ajattelette kai minusta huonoa, ja tulette ajattelemaan vieläkin huonompaa, kun sanon Teille, että kirjeenne paitsi ovat tuottaneet minulle suurta iloa myös olleet minulle todellisena lohtuna sinä varsin tuskallisena ajanjaksona, jolloin sain ne. Sen tajuaminen, että olen varmistanut puolueellemme kelpo miehen, joka seisoo pysty päin periaatteissa, päästää minut pahimmasta. Kirjeenne olivat lisäksi täynnä mitä rakastettavinta ystävyyttä minua kohtaan henkilökohtaisesti, ja Te ymmärrätte, etten minä, joka olen (virallisen) maailman kanssa mitä katkerimmassa taistelussa, voi tätä seikkaa aliarvioida vähimmässäkään määrin.

Minkä vuoksi sitten en ole Teille vastannut? Koska olin jatkuvasti haudan partaalla. Minun oli niin muodoin käytettävä jokaista hetkeä, kun olin työkykyinen, tehdäkseni valmista teoksestani, jolle olen uhrannut terveyden, elämän onnen ja perheen. Toivon, ettei tämä selitys kaipaa vastaisia lisäyksiä. Minua hymyilyttävät ns. »käytännön» miehet ja heidän viisautensa. Jos haluaisi olla härkä, voisi tietysti kääntää selkänsä ihmiskunnan kaikille kärsimyksille ja säästää oman nahkansa. Mutta olisin pitänyt itseäni todella epäkäytännöllisenä, jos olisin kellistynyt saamatta kirjaani kokonaan valmiiksi, ainakin käsikirjoituksena.

Teoksen ensimmäinen osa tulee ilmestymään Otto Meissnerilla Hampurissa muutaman viikon kuluessa. Kirjoituksen otsikko on: »Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua». Viedäkseni sinne käsikirjoituksen matkustin Saksaan ja paluumatkallani Lontooseen, viivyin muutaman päivän erään ystävän[1] luona Hannoverissa.

Ensimmäinen osa käsittää »pääoman tuotantoprosessin». Yleisen tieteellisen kehittelyn lisäksi esitän hyvin yksityiskohtaisesti tähän asti käyttämättömien virallisten lähteiden mukaan, Englannin proletariaatin — maatalous- ja teollisuusproletariaatin — olot viimeisten 20 vuoden aikana, samoin Irlannin olot. Ymmärrätte tietysti selittämättäkin, että kaikki tämä merkitsee minulle ainoastaan argumentum ad hominem.[2]

Toivon, että tästä päivästä lukien vuoden kuluttua koko teos on ilmestynyt. II osa antaa teorian jatkon ja lopun,[3] III osa kansantaloustieteen historian 1600-luvun puolivälistä alkaen.

Mitä tulee »Kansainväliseen työväenliittoon», niin siitä on muodostunut Englannissa, Ranskassa, Sveitsissä ja Belgiassa mahtitekijä. Muodostakaa Amerikassa mahdollisimman paljon sen haaraosastoja. Jäsenmaksu on 1 penny (suunnilleen 1 hopeagroschen) vuodessa. Jokainen jaosto antaa toki, mitä se voi. Kongressi pidetään tänä vuonna Lausannessa, 3. pnä syyskuuta. Jokainen jaosto voi lähettää yhden edustajansa. Kirjoittakaa minulle tästä asiasta, omasta toiminnastanne Amerikassa sekä yleisistä oloista siellä. Mikäli olette vaiti, pitäisin sitä todisteena siitä, että Te ette ole antanut minulle vielä synninpäästöä.

Sydämellisin terveisin
Teidän Karl Marx

 


Viitteet:

[1] — Kugelmannilla. Toim.

[2] — lukijakuntaan käyvä perustelu. Toim.

[3] Alunperin Marx oletti voivansa yhdistää »Pääoman» II osaan kaiken, mikä sittemmin julkaistiin II ja III osassa. Toim.