Kirjoitettu: 25. maaliskuuta 1868
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 200–202. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 25. maaliskuuta 1868
Hyvä Fred!
Olin halunnut kirjoittaa Sinulle eilen Museumista,[1] mutta aloin yhtäkkiä voida niin pahoin, että minun oli pantava kiinni käsissäni ollut varsin kiintoisa kirja. Silmiin tuli ikään kuin musta harso. Samalla hirvittävä päänsärky ja ahdistus rintaan. Kävelin siis jotenkuten kotiin. Ilma ja valo tekevät minulle hyvää, ja kotona nukuin jonkin aikaa. Tilani on sellainen, että oikeastaan minun pitäisi luopua joksikin aikaa kaikesta työstä ja ajattelemisesta; mutta se kävisi minulle raskaaksi siinäkin tapauksessa, että minulla olisi varat, millä maleksia.
Maurerista: Hänen kirjoillaan on poikkeuksellinen merkitys.
Paitsi muinaisaika myös vapaiden valtakunnankaupunkien, tilanomistajien koskemattomuuden, julkisen vallan, vapaan talonpoikaiston ja maaorjuuden välisen taistelun koko myöhempi kehilys saa aivan uuden valaisun.
Ihmisten historiassa käy niin kuin paleontologiassa. Asioita, jotka ovat nenän edessä, eivät merkittävimmätkään älyt näe periaatteellisesti, jonkinlaisen sokean päättelyn johdosta. Myöhemmin, kun aika on koittanut, ihmetellään, että näkemättömästä esiintyy vielä kaikkialla jälkiä. Ensimmäinen vastavaikutus Ranskan vallankumousta ja siihen kytkeytynyttä valistusaikaa kohtaan oli tietysti nähdä kaikki keskiaikaiseen tapaan, romanttisesti, vieläpä sellaiset ihmiset kuin Grimm eivät ole vapaita siitä. Toinen vastavaikutus on — ja se vastaa sosialistista suuntausta, vaikka oppineilla ei ole aavistustakaan, että he ovat siihen yhteydessä — nähdä keskiajan ylitse kunkin kansan muinaisuuteen. Siellä heidät sitten yllättää se, että vanhimmasta löytyy uusinta, löytyy jopa niin pitkälle meneviä tasa-arvoisuuden ajajia, että Proudhon kauhistuisi.
Miten lujasti me kaikki olemme tuon sokean päättelyn vallassa: nimenomaan minun kotiseudullani, Hunsrückenissä[2] on vanha saksalainen järjestelmä jatkunut viime vuosiin asti. Minä muistan nyt, että isäni puhui asianajajana siitä minulle! Toinen todiste: samaan tapaan kuin geologit, jopa parhaat, kuten Cuvier ovat tulkinneet tiettyjä tosiseikkoja aivan nurinkurisesti, niin ovat filologit, jopa Grimmin luokkaa olevat, kääntäneet mitä yksinkertaisimpia latinan sanontoja väärin, koska he ovat olleet Möserin ym. lumoissa (joka muistaakseni oli ihastunut siitä, ettei saksalaisten keskuudessa ole ollut koskaan »vapautta», mutta kylläkin »avoin taivas, joka vie orjuuteen» [»Luft macht eigen»]). Esim. tunnetun kohdan Tacituksella: »arva per annos mutant, et superest ager»,[3] mikä merkitsee: he vaihtavat (arpomalla, siksi myös esiintyy sortes kaikissa tapaoikeuksissa [Leges Barbarorum] myöhemmin[4]) peltomaita (arva) ja ylitse jää yhteismaita (ager vastakohtana arvalle, ominaisuutenaan ager publicus), Grimm ym. kääntävät: he viljelevät joka vuosi uusia peltomaita ja edelleenkin jää ylitse (viljelemätöntä) maata![5]
Samoin kohdan: »Colunt discreti ac diversi»[6] pitäisi todistaa, että saksalaiset ovat ainiaan pitäneet talouttaan yksinäistaloittain Westfalenin junkkerien tapaan. Mutta samalla kohdalla sanotaan edelleen: »Vicos locant non in nostrum morem connexis et cohaerentibus aedificiis; suum quisque locum spatio circumdat»,[7] ja sellaisia germaanisia muinaiskyliä on olemassa kuvatussa muodossaan siellä ja täällä Tanskassa. Skandinavian olisi pitänyt tietenkin saada saksalaisessa oikeusopissa ja taloustieteessä yhtä merkittävä sija kuin saksalaisen mytologian kannalta. Vasta sitä lähtökohtanamme pitäen me voimme uudelleen paljastaa menneisyytemme salaisuudet. Muutoin, havaitsivathan jopa Grimm ym. Caesarilta, että saksalaiset asettuivat aina asumaan sukukunnittain eivätkä yksittäin: »gentibus cognationibusque, qui uno coierunt».[8]
Mitähän vanha Hegel sanoisi, jos hän saisi tuonpuoleisessa maailmassa tietää, että yleinen [Allgemeine] Saksassa ja pohjoismaisissa kielissä ei merkitse muuta kuin yhteismaata ja erikoinen [Sundre, Besondre] mitään muuta kuin yhteismaasta ositettua erillistilaa? Silloinhan kuitenkin ovat loogiset kategoriat kirottuun tapaan peräisin »meidän kanssakäymisestämme».
Varsin kiintoisa on Fraasin teos (1847) »Klima und Pflanzenwelt in der Zeit, eine Geschichte beider» [»Ilmasto ja kasvimaailma ajan saatossa, kummankin historia»], osoittamaan nimittäin, että ilmasto ja kasvisto vaihtelevat historiallisen ajan kuluessa. Hän on darvinisti ennen Darwinia eikä pelkää olettaa lajien syntyä jopa historiallisenakin aikana. Mutta samalla hän on agronomi. Hän väittää, että viljelyksen kehityksen myötä — sen kehitysasteen mukaan — häviää talonpoikia kovasti miellyttävä »kosteus» (jonka vuoksi kasvit vaeltavat etelästä pohjoiseen) ja lopulta saa alkunsa aronmuodostus. Viljelyksen ensimmäinen vaikutus on hyödyllinen, mutta loppujen lopuksi autioittava metsänhävityksen ym. ansiosta. Tämä mies on yhtälailla perusteellisesti oppinut filologi (hän on kirjoittanut kreikankielisiä kirjoja) kuin kemisti, agronomi ym. Lopputuloksena on, että viljelys — mikäli se etenee luonnonvoimaisesti eikä tietoisesti hallittuna (siihenhän hän ei porvarina tietenkään päädy) — jättää jälkeensä autiomaita, Persian, Mesopotamian ym., Kreikan. Siis hänelläkin on jälleen tiedottomasti sosialistinen tendenssi...
[1] — British Museumin kirjasto. Toim.
[2] Hunsrück on Reininmaan vuoriseutuja. Toim.
[3] Tacitus, »Germania», 26. luku. Toim.
[4] »Leges barbarorum» (»Barbaarien lait») tarkoittaa eri germaanisten heimojen tapaoikeuden muistiinpanoja, joita koottiin 5.–9. vuosisadalla. Toim.
[5] Vrt. Edvin Linkomiehen suomennos: »Peltomaita he muuttavat vuosittain, ja kuitenkin jää viljelyskelpoista maata jäljelle.» Ks. Tacitus. Germaania, Helsinki 1952, s. 47. Suomentaja.
[6] »He viljelevät yksinään ja toisistaan erillään» — Linkomiehen suomennos. »He asuvat erillään toisistaan ja hajallaan», ks. mainittu teos, s. 36. Suomentaja.
[7] »Kyliään he eivät sijoita meidän tapaamme toistensa kanssa yhteydessä oleviksi ja toisistaan riippuviksi rakennuksiksi: kukin jättää talonsa ympärille avoimen tilan.» — Linkomiehen suomennos: »Kyliänsä he eivät rakenna meidän tapamme mukaan niin, että rakennukset liittyvät toisiinsa ja ovat toistensa yhteydessä. Jokainen ympäröi talonsa avoimella tilalla». Ks. sama. Suomentaja.
[8] »[...viranomaiset ja johtomiehet antavat vuodeksi kerrallaan] toisiinsa liittyneille heimoille ja heimokunnille [joltakin paikalta sen verran maata...]». Gunnar Ranckenin suomennos. Ks. Gaius Julius Caesar. Gallian sota. Hämeenlinna 1949, s. 287. Suomentaja.