Karl Marx

Marx Engelsille

1869


Kirjoitettu: 26. marraskuuta 1869
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 223–226. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Manchesteriin

[Lontoo], 26. marraskuuta 1869

Hyvä Fred!

Tällä viikolla en ole ollut kovinkaan vauhdissa, ja kättä rasittaa yhä edelleen. Sen vuoksi en ole aikaisemmin kiittänyt huomautuksistasi Careyn suhteen, jonka kirjan sain myös eilen.

Proudhonia vastaan suunnatussa kirjasessani,[1] jossa vielä hyväksyin täysin Ricardon maankorkoteorian, olen jo osoittanut, mikä siinä on väärä, jopa hänenkin (Ricardon) kannalta katsoen.

»Ricardo, joka olettaa porvarillisen tuotannon maankoron välttämättömäksi edellytykseksi, soveltaa siitä huolimatta maankoron käsitettään kaikkien aikojen ja maiden maaomaisuuteen. Tähän erheeseenhän lankeavat kaikki taloustieteilijät, jotka esittävät porvarillisen tuotannon suhteet ikuisiksi.»[2] Herra Proudhon oli tietenkin muuttanut Ricardon määrittelemässä maankorossa

»maanvuokraajan ja maanomistajan vastakkaisilta näkökannoilta laatiman, korkeampia tavoitteita silmällä pitävän suunnattoman maakirjan, jonka lopputuloksena on oleva tasasuhtainen maan omistus ym.»

Minä huomautin tähän mm.:

»Vain nyky-yhteiskunnan oloissa voi jollain maankorkoon perustuvalla maakirjalla, maan hinnoittelulla olla käytännöllistä arvoa.

»Olemme jo osoittaneet, että maanvuokraajan omistajalle maksama vuokra ilmaisee jokseenkin tarkalleen maankoron vain seuduilla, joissa teollisuus ja kauppa ovat kehittyneet pisimmälle. Usein tämä vuokra sisältää sitä paitsi vielä koron, joka maksetaan omistajalle palstaan sijoitetusta pääomasta. Palstan asema, kaupunkien läheisyys ja lisäksi monet muut seikat vaikuttavat maankoron korkeuteen...

»Toisaalta maankorko ei voi palvella, palstan hedelmällisyysasteen pysyvänä mittapuuna, koska nykyaikaisen kemian soveltaminen muuttaa jatkuvasti palstan luonnetta ja koska juuri näinä aikoina geologiset tiedot alkavat mullistaa suhteellisen hedelmällisyyden koko aiempaa arviointia...

»..., hedelmällisyys ei ole vain pelkkä luonnon ominaisuus, kuten helposti voisi luulla: se on tiukassa yhteydessä kulloisiinkin yhteiskuntasuhteisiin[3]

Mitä maanviljelyn edistymiseen itse Yhdysvalloissa tulee, niin herra Carey kiistää tunnetuimmat tosiseikat. Esim. englantilainen maatalouskemisti Johnston selittää Yhdysvaltoja koskevissa muistiinpanoissaan: Uudesta Englannista New Yorkin valtioon muuttaneet maanviljelijät lähtivät huonommalta paremmalle maaperälle (ei Careyn mielessä parempi, joka tarkoittaa vastamuokattavaa maata, vaan kemiallisessa ja samalla taloudellisessa mielessä), New Yorkin valtiosta muuttaneet maanviljelijät, jotka asettuivat asumaan ensi sijassa sisäjärvien alueen tuolle puolen, sanokaamme Michiganiin, lähtivät paremmilta mailta huonommille jne. Virginian siirtolaiset hyödynsivät päätuotteelleen tupakalle sekä asemansa että hedelmällisyytensä puolesta suotuisinta aluetta niin kovakouraisesti, että heidän oli pakko muuttaa Ohioon, jossa saman tuotteen kannalta (myös vehnän jne.) maasto on huonompi jne. Maahanmuuttaneiden kansallisuus esitti myös osaa heidän muuttopaikoissaan. Norjasta ja meidän ylämaistamme tullut väki etsiytyi Wisconsinin karuun pohjoiseen metsämaahan, jenkit taas asuttivat preeriat samalla alueella jne.

Preeriat, sekä USA:ssa että Australiassa ovat tosiasiassa piikki Careyn lihassa. Hänen mielestään maaperä, jota metsä ei kauttaaltaan peitä, on luonnostaan hedelmätöntä, siis sellaista on kaikki luonnonniitty. Parasta on, että Careyn molemmat tärkeät yhteenvedot (Yhdysvaltain suhteen) ovat suoranaisessa ristiriidassa hänen opinkappaleensa kanssa. Ensinnäkin Englannin pirullisen vaikutuksen alaisena ihmiset siroutuivat, Lännen huonommille (!) maille, sen sijaan, että he viljelisivät yhteenliittyneinä Uuden Englannin hyvää, mallikelpoista maaperää. Siis jatkuvaa siirtymistä paremmalta huonommalle maaperälle. (Muuten, kaikki Careyn kuvaama siroutuminen vastakohtana yhteenliittymiselle on kopioitu Wakefieldiltä.)[4] Toiseksi Yhdysvaltain etelävaltioissa on harmina, että orjanomistajat (joita herra Carey sopusoinnun saarnaajana muuten puolustaa kaikissa aikaisemmissa kirjoituksissaan) ottavat liian varhaisessa vaiheessa viljelykseen paremman maan ja hyppäävät huonomman ylitse. Siis paremmasta maasta alkamista ei saisi tapahtua! Jos Carey tämän esimerkin avulla tulisi vakuuttuneeksi, että todellisia viljelijöitä, tässä tapauksessa orjia, eivät ohjaa taloudelliset eivätkä muutkaan omaehtoiset syyt, vaan ulkoinen pakko, niin hän kyllä olisi vaivatta voinut todeta, että sama asiaintila vallitsee muissakin maissa.

Hänen teoriansa mukaan olisi maanviljelyn ollut lähdettävä Euroopassa Norjan vuorilta ja sen olisi pitänyt sieltä jatkaa Välimeren maihin sen sijaan, että se kulki päinvastoin.

On olemassa kiusallinen taloudellinen seikka: toisin kuin kaikki muut parannetut koneet, Careyn mielestä alituiseen paremmaksi tuleva maa-kone ainakin ajoittain tekee kalliimmaksi tuotteensa sen sijaan, että se halventaisi niitä (tämä oli eräs niitä seikkoja, jotka olivat määrääviä Ricardolle; mutta hänkään ei pistänyt nenäänsä pitemmälle kuin viljanhintojen historiaan vuodesta 1780 vuoteen 1815 Englannissa); Carey yrittää poistaa tämän seikan mitä mauttomimmalla ja mielikuvituksellisimmalla rahateorialla.

Etujen sopusoinnun kannattajana hän todisti ensin, ettei ole mitään antagonismia kapitalistin ja palkkatyöläisen välillä. Toisena askeleena oli osoittaa maanomistajan ja kapitalistin keskinen sopusointu, ja tämä tapahtuu nimenomaan siten, että maanomistusta pidetään normaalina siellä, missä se ei vielä ole kehittynyt. Siitä suuresta, ratkaisevasta erosta siirtomaan ja vanhan sivistyksen maan välillä, että viimeksi mainitussa on kansanjoukot erotettu maasta ja mannusta — olkoon se sitten hedelmällistä tai hedelmätöntä, viljeltyä tai viljelemätöntä — maanomistuksen välityksellä, kun taas siirtomaassa viljelijä itse voi, suhteellisesti käsittäen, ottaa maan haltuunsa — siitä seikasta Carey ei mainitse mitenkään. Sehän ei ehdottomasti saa näytellä minkäänlaista osaa siirtomaiden nopeassa kehittymisessä. Inhottava »omistuskysymys», ja vieläpä inhottavimmassa muodossaan, löisi jalat alta koko sopusoinnulta.

Nyt tahallisesta vääristelystä. Kehittyneen tuotannon maassa maaperän luonnollisella hedelmällisyydellä on huomattava merkitys lisäarvon tuotannolle (eli, kuten Ricardo sanoo, vaikuttaa lisäarvon suhdelukuun); Carey taas päättelee päinvastaista, että luonnostaan hedelmällisimmillä maa-alueilla täytyisi olla myös runsaimman ja kehittyneimmän tuotannon, siis esim. Meksikossa tuotannon tason on oltava korkeammalla kuin Uudessa Englannissa, niin siihen olen jo vastannut »Pääomassa», s. 502 ja seuraavilla.[5]

Careyn ainoa ansio on, että hän väittää yhtä yksioikoisesti tapahtuvan siirtymistä huonommalta paremmalle maaperälle, kuin Ricardo päinvastaista, kun taas todellisuudessa aina viljellään samanaikaisesti eriasteisen hedelmällisyyden omaavia maaperälaatuja, ja sen vuoksi germaaneilla, slaaveilla ja kelteillä oli tässä suhteessa varsin huolellinen erilaatuisten peltotilkkujen jako yhteisön jäsenten kesken, mikä teki myöhemmin tilinteon yhteisömaista varsin mutkikkaaksi. Mutta mitä tulee viljelyn historialliseen kehitykseen, niin olosuhteiden mukaan milloin edettiin samanaikaisesti kumpaankin suuntaan, milloin ajanjaksoittain oli vallitsevana toinen tai toinen suuntaus.

Se että korko maaperään sijoitetusta pääomasta muuttuu differentiaalimaankoron osaseksi johtuu siitä, että maanomistaja saa tämän koron pääomasta, jota ei hän, vaan vuokraviljelijä on sijoittanut maaperään. Tämä koko Euroopassa tunnettu tosiasia ei Careyn mielestä taloudellisesti pidä paikkaansa siitä syystä, että Yhdysvalloissa ei vuokrausjärjestelmä ole vielä kehittynyt. Kuitenkin asia käy sielläkin, mutta toiseen tapaan, Maahuijari eikä vuokraaja maksattaa loppujen lopuksi itselleen viimeksi mainitun sijoittaman pääoman maaperän hinnassa-Todellakin Yhdysvaltain uudisraivaajien ja maahuijarien historia muistuttaa usein niitä suurimpia inhottavuuksia, joita esim, Irlannissa tapahtuu.

Mutta hiiteen nyt Carey! Eläköön O'Donovan Rossa!

Viime tiistain istunto oli varsin tulinen, hikinen ja kiivas.[6] Herra Muddlehead[7] tai piru tiesi, mikä hänen nimensä on, — chartisti, Harneyn vanha ystävä — oli kaiken varalta tuonut mukanaan Odgerin ja Applegarthin. Toisaalta puuttuivat Weston ja Lucraft, koska he olivat joissakin irlantilaisten kemuissa. »Reynoldsin»[8] lauantainumerossa oli minun päätöslauselmaehdotukseni sekä samalla lyhennelmä puheenvuorostani (niin hyvin kuin Eccarius voi sen tehdä, hän ei ole pikakirjoittaja) ja lehdessä se oli heti ensimmäisellä sivulla pääkirjoituksen jälkeen painettuna. Tämä näyttää säikäyttäneen Gladstonen kanssa sukoilevia. Siitä johtuvat Odgerin ilmaantuminen ja Mottersheadin pitkä kiertelevä puhe. Milner (itse irlantilainen) kiukustuneena tuiski Mottersheadia päin naamaa. Applegarth istui vieressäni eikä sen vuoksi uskaltanut puhua vastaan, puhui pikemminkin puolesta, ilmeisesti omatunto kolkuttaen. Odger sanoi, että mikäli asia ajetaan äänestykseen, täytyisi hänen äänestää päätöslauselman puolesta. Mutta yksimielisyys olisi toki parempi, siihen päästäisiin joillakin korjauksilla ym. Sen jälkeen — koska haluan saada juuri hänet seinää vasten — selitin, että hänen on esitettävä seuraavassa istunnossa korjausehdotuksensa! Viimeisessä istunnossa, vaikka monet luotettavimmista jäsenistämme ovatkin poissa, olisimme vieneet lävitse päätöslauselman yhtä ainoata ääntä vastaan. Tiistaina tulemme olemaan täysilukuiset.[9]

Terve.
Sinun K. M.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Karl Marx. »Filosofian kurjuus». Toim.

[2] Karl Marx. »Filosofian kurjuus», Moskova 1971, s. 172. Toim.

[3] Karl Marx. »Filosofian kurjuus», Moskova 1971, s. 174–175. Toim.

[4] Edward Wakefield. »England and America. A comparison of the social and political state of both nations.» (Englanti ja Amerikka. Kummankin kansakunnan sosiaalisen ja poliittisen aseman vertailua.) Toim.

[5] Marx viittaa »Pääoman» ensimmäisen osan ensimmäiseen saksankieliseen painokseen. (Ks. »Pääoma», I osa, kustannusliike Edistys, Moskova 1974, s. 460.) Toim.

[6] Marx kirjoittaa Pääneuvoston marraskuun 23. päivän 1869 istunnosta jossa jatkettiin keskustelua Ison-Britannian hallituksen politiikasta irlantilaisia poliittisia vankeja kohtaan. Toim.

[7] Thoman Mottershead (Marx kirjoittaa leikillään Muddlehead — sekapää, sameapää). Toim.

[8] »Reynold's Newspaper» (»Reynoldsin sanomalehti») on englantilainen työväen viikkolehti, jonka perusti chartismille läheinen pikkuporvarillinen demokraatti Reynolds. Se on ilmestynyt Lontoossa vuodesta 1850 alkaen. Toim.

[9] Marxin esittämän Irlannin kysymystä koskevan päätöslauselmän Pääneuvosto hyväksyi yksimielisesti 1869 marraskuun 30. päivänä. Toim.