Kirjoitettu: Suunnilleen 28. maaliskuuta 1870
Julkaistu: »Die Neue Zeit», 2. osa, n:o 15, 1902
Suomennos: © Antero Tiusanen
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 3. osa, s. 398–412. Kustannusliike Edistys, Moskova (1978). Werke, Bd. 16, s. 409–420.
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Pian Internationaalin perustamisen jälkeen venäläinen Bakunin tapasi Marxin Lontoossa (vaikka olenkin tuntenut Bakuninin vuodesta 1843 lähtien, jätän tässä syrjään kaikki häntä koskevat seikat, jotka eivät ole ehdottoman tarpeellisia seuraavan ymmärtämiselle).[1] Marx otti hänet liittoon, jota Bakunin lupasi tukea parhaan kykynsä mukaan. Bakunin matkusti Italiaan, ja Marx lähetti hänelle sinne Väliaikaiset säännöt sekä Manifestin työväenluokalle. Bakunin vastasi olevansa »erittäin innostunut», mutta ei tehnyt mitään. Nyt kun on kulunut vuosia ilman että hänestä on kuultu mitään, hän on putkahtanut jälleen esiin Sveitsissä. Hän ei ole siellä liittynyt Internationaaliin, vaan Rauhan ja vapauden liittoon.[2] Rauhanliiton kongressissa (Genève 1867) Bakunin pääsi sen työvaliokuntaan, mutta siellä hän kohtasikin vastustajia. Nämä eivät vain vastustaneet hänen »diktatorista» vaikutusvaltaansa, vaan myös tarkkailivat häntä »epäilyttävänä venäläisenä». Pian Internationaalin Brysselin kongressin[3] (syyskuu 1868) jälkeen piti Rauhanliitto kongressin Bernissä. Tällä kerralla Bakunin esiintyi firebrandina,[4] ja en passant[5] huomautettakoon, että hän hyökkäili länsimaista porvaristoa vastaan samaan sävyyn kuin moskovalaisilla optimisteilla on tapana hyökkäillä, kun nämä tuomitsevat läntisen sivistyksen kaunistellakseen omaa barbaariaansa. Hän teki joukon päätöslauselmaehdotuksia, jotka sinänsä olivat latteita, ja joiden tarkoituksena oli pelästyttää porvarillisia tylsimyksiä, antaa herra Bakuninille mahdollisuus erota eclat[6] Rauhanliitosta ja liittyä Internationaaliin. Riittää kun todetaan, että hänen Bernin kongressissa esittämäänsä ohjelmaan sisältyi sellaisia päättömyyksiä kuin »luokkien tasa-arvoisuus», »perintöoikeuden poistaminen alkuna yhteiskunnalliselle vallankumoukselle» jne. Ne olivat lavertelua vailla ajatussisältöä, ontoista päähänpistoista perustarkoituksessa punottu ruususeppele, lyhyesti sanottuna tympeää improvisointia, jonka oli laskettu herättävän vain tiettyä lyhytaikaista vaikutusta. Bakuninin ystävät Pariisissa (eräs venäläinen osallistuu siellä »Revue Positivisten»[7] julkaisemiseen) ja Lontoossa esittävät Bakuninin eroamisen Rauhanliitosta un événementina[8] ja julistavat, että hänen hassu ohjelmansa — tämä täydellisten latteuksien olla podrida[9] —on jokin ihmeellisen kauhistuttava ja omaperäinen luomus.
Tällä välin Bakunin oli liittynyt Internationaalin (Genèvessä toimivaan) romaaniseen osastoon. Vei vuosia ennen kuin hän päätti ottaa tämän askelen. Sen sijaan ei vienyt enää päivääkään ennen kuin herra Bakunin päätti mullistaa Internationaalin ja muuttaa sen omaksi työvälineekseen.
Hän muodosti ns. Sosialistisen demokratian yhdistyksen[10] Lontoon Pääneuvoston selän takana — Pääneuvostolle ilmoitettiin asiasta vasta kun kaikki näytti olevan valmista. Tälle yhdistykselle otettiin juuri se sama ohjelma, minkä Bakunin oli esittänyt Rauhanliiton Bernin kongressille. Näin ollen yhdistys julistautui siis alun alkaen erityisen bakuninilaisen salaviisauden propagandaseuraksi. Itse Bakunin, joka yhteiskuntateorian alalla on eräs kaikkein tietämättömimmistä ihmisistä, esiintyy tässä yhtäkkiä lahkon perustajana. Tämän yhdistyksen teoreettinen ohjelma oli kuitenkin pelkkää farssia. Asian ytimenä oli yhdistyksen käytännön organisaatio. Tämän yhdistyksen oli näet määrä olla kansainvälinen, ja sen keskuskomitean piti toimia Genèvessä, ts. Bakuninin henkilökohtaisen johdon alaisena. Mutta samalla sen oli määrä muodostaa Kansainvälisen työväenliiton »kiinteä» osa. Yhtäältä yhdistyksen haaraosastojen piti olla edustettuina Internationaalin »seuraavassa kongressissa» (Baselissa) ja toisaalta yhdistyksen oli määrä pitää erillisistuntoina oma kongressinsa toisen kongressin rinnalla jne. jne.
Genèvessä toimivan Internationaalin romaanisen liittokomitean enemmistö muodosti sen jäsenistön, joka Bakuninilla oli alussa käytettävissään. Ensi sijalla oli Johann Philipp Becker, jonka innostus propagandantekoon välistä himmentää ajattelukyvyn. Joitakin liittolaisia Bakuninilla oli Italiassa ja Espanjassa.
Lontoon Pääneuvosto oli täysin tapahtumien tasalla. Neuvosto antoi kuitenkin Bakuninin rauhassa edetä siihen hetkeen asti, jolloin hänen oli Beckerin kautta toimitettava »Sosialistisen demokratian yhdistyksen» säännöt (ohjelman ohella) Pääneuvoston hyväksyttäviksi. Tällöin päädyttiin seikkaperäisesti perusteltuun päätökseen, jossa pysyttiin täysin »tuomarimaisina» ja »objektiivisina». Mutta päätöksen »perustelut» olivat täynnä ironiaa ja päätöksen loppusanat kuuluivat seuraavasti:
1. Pääneuvosto ei hyväksy yhdistystä Internationaalin haaraosastoksi.
2. Kaikki ne yhdistyksen sääntöjen pykälät, jotka koskevat sen suhdetta Internationaaliin, julistetaan kumotuiksi.
Perusteluissa todistettiin selvästi ja päättävästi, että yhdistys ei ole mitään muuta kuin Internationaalin hajotuskoneisto.
Tämä isku tuli odottamatta. Bakunin oli jo muuttanut »Égaliten»,[11] Internationaalin Sveitsin osaston ranskankielisten jäsenten pää-äänenkannattajan omaksi äänenkannattajakseen. Lisäksi hän oli perustanut Locleen pienen yksityislehden — »Progrèsin».[12] Lehdellä on vielä nykyäänkin sama rooli ja sitä toimittaa muuan Guillaume, Bakuninin fanaattinen kannattaja.
Pohdittuaan asiaa useampia viikkoja, yhdistyksen keskuskomitea lähetti vihdoin Pääneuvostolle vastauksen, jonka oli allekirjoittanut geneveläinen Perron. Uskollisena hyvälle asialle yhdistys oli valmis uhraamaan itsenäisen organisaationsa, mutta vain yhdellä ehdolla — Pääneuvoston on hyväksyttävä yhdistyksen »radikaalit» periaatteet.
Pääneuvosto vastasi, ettei sen tehtävänä ole jakaa teorian kannalta oikeutta eri osastojen ohjelmille. Pääneuvoston on vain pidettävä silmällä, ettei näihin ohjelmiin sisälly mitään, mikä on suoraan ristiriidassa Internationaalin Sääntöjen ja niiden hengen kanssa. Sen vuoksi Pääneuvoston oli pidettävä kiinni siitä, että yhdistyksen ohjelmasta pyyhitään pois lattea fraasi »égalité des classes»[13] ja sen tilalle otetaan »abolition des classes»[14] (näin tapahtuikin). Muutoin yhdistys saattoi liittyä Internationaaliin sen jälkeen, kun se olisi hajottanut itsenäisen kansainvälisen organisaationsa sekä lähettänyt (nota bene,[15] että tätä ei milloinkaan tapahtunut) Pääneuvostolle luettelon kaikista haaraosastoistaan.
Näin oli selkkaus selvitetty. Yhdistys hajaantui nimellisesti, mutta jäi tosiasiallisesti olemaan Bakuninin pysyessä johdossa. Samalla Bakunin hallitsi Genèvessä toimivaa Internationaalin romaanista liittokomiteaa.
Yhdistyksen äänenkannattajiin liittyi vielä barcelonalainen »Federacion»[16] sekä Baselin kongressin jälkeen napolilainen »Eguaglianza».
Bakunin alkoi nyt pyrkiä muita teitä päämääräänsä, Internationaalin muuttamiseen yksityiseksi työvälineekseen. Hän teki meidän geneveläisen romaanisen komiteamme kautta Pääneuvostolle ehdotuksen, että »perintökysymys,» otettaisiin Baselin kongressin ohjelmaan. Pääneuvosto suostui tähän voidakseen antaa Bakuninille suoran iskun. Bakuninin suunnitelma oli tällainen: kun Baselin kongressi hyväksyy Bakuninin Bernissä esittämät »periaatteet» (?), se osoittaa maailmalle, ettei Bakunin ole siirtynyt Internationaalin kannalle, vaan Internationaali on siirtynyt Bakuninin kannalle. Yksinkertaisena seurauksena siitä olisi, että Lontoon Pääneuvoston (Bakunin tiesi sen vastustavan vanhan saint-simonilaisen vieillerien[17] uudelleen lämmittämistä) täytyisi erota, ja Baselin kongressi siirtäisi Pääneuvoston Genèveen. Toisin sanoen Internationaali joutuisi Bakuninin diktatuurin alaiseksi.
Bakunin ryhtyi tosi salaliittoiluun varmistaakseen itselleen enemmistön Baselin kongressissa. Ei puuttunut edes väärennettyjä valtakirjojakaan, kuten loclelaisen herra Guillaumen kohdalla oli laita jne. Bakunin itse kerjäsi valtakirjoja Napolista ja Lyonista, ja kaikenlaisia panetteluja Pääneuvostoa vastaan levitettiin. Yhdelle sanottiin, että Pääneuvostossa olivat vallalla élément bourgeois,[18] toiselle, että Pääneuvosto oli communisme autoritairen[19] tyyssija jne.
Baselin kongressin tulos tunnetaan. Bakuninin ehdotukset eivät menneet läpi ja Pääneuvosto jäi Lontooseen.
Bakunin oli ehkä liittänyt »sisimmässään» onnistumiseensa kaikenlaisia yksityisiä laskelmointeja. Kiukku virheiskusta purkautui ilmoille »Égalitén» ja »Progrèsin» kiihtyneessä kirjoittelussa. Lisäksi nämä lehdet omaksuivat yhä enemmän virallisen oraakkelin roolin. Milloin mikin Internationaalin Sveitsin osastoista julistettiin pannaan, jos se oli ottanut osaa poliittiseen liikkeeseen vastoin Bakuninin nimenomaista kieltoa jne. Vihdoin pitkään pidätelty viha Pääneuvostoa kohtaan purkautui avoimeksi. »Progrès» ja »Égalité» pilkkasivat, hyökkäilivät ja esittivät, että pääneuvosto ei täytä velvollisuuksiaan esim. kerran kolmessa kuukaudessa ilmestyvän tiedotuslehden kohdalla, että Pääneuvoston pitäisi luopua suorasta valvonnastaan Englantiin nähden ja antaa perustaa rinnalleen Englannin keskuskomitea, joka käsittelisi vain Englannin asioita. Pääneuvoston päätökset vangituista feeniläisistä[20] olivat muka toimialan ylittämistä, koska Pääneuvoston asiana ei ollut käsitellä paikallispoliittisia kysymyksiä. Edelleen »Progrès» ja »Égalité» ryhtyivät puolustamaan Schweitzeria ja vaativat jyrkästi pääneuvostoa ottamaan virallisen ja »publiquement»[21] kannan Liebknechtin ja Schweitzerin kysymykseen. »Progrès» ja »Égalité» ylistivät pariisilaista »Le Travail» -lehteä[22] johon Schweitzerin pariisilaisystävät olivat sujuttaneet tälle suopeita kirjoituksia. »Égalité» kehotti myös »Le Travailia» taistelemaan yhteisvoimin Pääneuvostoa vastaan.
Nyt oli tullut aika puuttua asioihin. Seuraavassa on sanatarkka jäljennös siitä kirjeestä, jonka Pääneuvosto lähetti romaaniselle keskuskomitealle Genèveen. Asiakirja on liian pitkä jotta sitä voisi kääntää tässä saksaksi.
»Pääneuvoston kirje Sveitsin romaaniselle liittoneuvostolle Geneveen.
Pääneuvosto on ylimääräisessä istunnossaan tammikuun 1. päivänä 1870 tehnyt seuraavat päätökset:
1. Olemme lukeneet seuraavaa »Égalitén» vuoden 1869 joulukuun 11. päivän numerosta:
'On varmaa, että Pääneuvosto laiminlyö äärimmäisen tärkeitä asioita... Me muistutamme Pääneuvostolle, mikä on sen sääntöjen 1. pykälän määräämä velvollisuus: 'Pääneuvosto on velvollinen toteuttamaan kongressien päätökset...' Meillä olisi Pääneuvostolle niin runsaasti kysymyksiä, että sen vastauksista kertyisi jokseenkin pitkä asiakirja. Esitämme kysymyksemme myöhemmin. Odotamme jne.';
Pääneuvosto ei tunne sellaista sääntöjen enempää kuin asetuksenkaan pykälää, joka velvoittaisi sen ryhtymään kirjeenvaihtoon tai polemiikkiin »Égalitén» kanssa tai »vastaamaan» minkään lehden esittämiin »kysymyksiin».
Ainoastaan Sveitsin romaaninen liittoneuvosto edustaa Pääneuvostolle romaanisen Sveitsin haaraosastoja. Jos liittoneuvosto esittää meille kyselyjä tai moitteita ja tekee sen ainoalla laillisella tavalla, toisin sanoen sihteerinsä välityksellä, on Pääneuvosto aina valmis vastaamaan. Mutta romaanisella liittoneuvostolla ei ole sen enempää oikeutta luovuttaa tehtäviään »Égalitélle» ja »Progrèsille» kuin antaa näiden lehtien anastaa tehtäviään.
Yleisesti puhuen: Pääneuvoston kirjeenvaihtoa kansallisten ja paikallisten komiteoiden kanssa ei voisi julkaista aiheuttamatta suurta vahinkoa Työväenliiton yleisille eduille.
Jos siis Internationaalin äänenkannattajat ryhtyisivät matkimaan »Progrèsia» ja »Égalitéa», Pääneuvosto näkisi joutuneensa sen vaihtoehdon eteen, että sen on joko vaikenemisellaan jouduttava julkisuuden edessä huonoon valoon tai rikottava julkisella vastauksellaan velvollisuuksiaan. »Égalité» on lyöttäytynyt yksiin »Progrèsin» kanssa kehottaakseen »Travailia» vaatimaan Pääneuvostolta selityksiä. Siinähän on miltei salaliitto yleisen hyvän nimissä!
2. Jos oletetaan, että »Égalitén» esittämät kysymykset ovat peräisin romaaniselta liittoneuvostolta, me vastaamme niihin, mutta vain sillä ehdolla ettei tällaisia kysymyksiä esitetä meille toistamiseen tällä tavoin.
3. Kysymys tiedotuslehtisestä.
Genèven kongressin[23] päätökset, jotka otettiin sääntöön, määräävät, että kansallisten komiteoiden on lähetettävä Pääneuvostolle asiakirjoja proletaarisesta liikkeestä ja että Pääneuvoston on sitten julkaistava tiedotuslehtinen eri kielillä »niin usein kuin sen varat sallivat». (»As often as its means permit, the General Council shall publish a report etc.»)
Näin ollen Pääneuvoston velvoite oli sidottu ehtoihin, joita ei koskaan täytetty. Koskaan ei ole toteutettu edes sitä säännön määräämää tilastollista tutkimusta, josta useammat perättäiset kongressit tekivät päätöksen ja jonka suorittamista Pääneuvosto on vuodesta toiseen vaatinut. Mitä varoihin tulee, olisi Pääneuvosto jo kauan sitten lakannut olemasta ilman Englannin alueellisia avustuksia ja jäsentensä henkilökohtaisia uhrauksia.
Genèven kongressin hyväksymä Sääntö on näin jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Mitä sitten tulee Baselin kongressiin, ei se ole keskustellut olemassaolevan Säännön toteuttamisesta, vaan perustettavan tiedotuslehtisen mahdollisuudesta eikä se tehnyt mitään päätöstä asiasta.
Muuten Pääneuvosto uskoo, että eri kielillä ilmestyvät ja keskinäisen vaihdon tietä leviävät Internationaalin äänenkannattajat täyttävät tällä hetkellä täysin sen alkuperäisen tavoitteen, mikä Pääneuvoston julkaisemalla tiedotuslehtisellä olisi ollut. Olisi järjetöntä pyrkiä saavuttamaan kalliilla tiedotuslehdellä se, mikä jo saavutetaan ilman kustannuksia. Toisaalta tiedotuslehti, joka julkaisisi sellaisia asioita, joita Internationaalin äänenkannattajat eivät esitä, antaisi vain vihollisillemme mahdollisuuden nähdä kulissien taakse.
4. Kysymys Pääneuvoston erottamisesta Englannin liittoneuvostosta.
Kauan ennen »Égalitén» perustamista teki itse Pääneuvostossa pari sen englantilaista jäsentä toistuvasti tämän ehdotuksen. Se torjuttiin kuitenkin aina miltei yksimielisesti.
Vaikkakin vallankumouksellinen aloite lähtee todennäköisesti Ranskasta, voi vain Englanti toimia vakavan taloudellisen vallankumouksen vipusimena. Englanti on ainoa maa, missä ei ole enää talonpoikia ja missä maaomaisuus on keskittynyt harvojen käsiin. Se on ainoa maa, missä kapitalistinen muoto — toisin sanoen kapitalististen yrittäjien alaisena suuressa mittakaavassa yhteen liitetty työ — on vallannut miltei koko tuotannon. Se on ainoa maa, missä palkkatyöläiset (wages labourers) muodostavat väestön valtaenemmistön. Se on ainoa maa, missä luokkataistelu ja työväenluokan järjestäytyminen trade unioneiksi ovat saavuttaneet tietyn kypsyys- ja yleisyysasteen. Maailmanmarkkinoilla saavuttamansa valta-aseman ansiosta Englanti on ainoa maa, jonka taloussuhteiden jokaisen mullistuksen täytyy välittömästi vaikuttaa koko maailmaan. Kun tämä maa on tilanherrojen ja kapitalismin klassinen tyyssija, ovat toisaalta näiden molempien hävittämisen aineelliset edellytykset kypsyneet siellä pisimmälle. Pääneuvosto on nyt siinä onnellisessa asemassa, että se on saanut kätensä suoraan tälle proletaarisen vallankumouksen suurelle vipusimelle. Millainen hulluus, voisi miltei sanoa rikos olisikaan, jos vipusin jätettäisiin yksin englantilaisten käsiin!
Englantilaisilla on yhteiskunnallisen vallankumouksen kaikki aineelliset edellytykset. Heiltä puuttuu vain yhteishenkeä ja vallankumouksellista intoa. Vain Pääneuvosto voi auttaa siinä ja siten nopeuttaa todella vallankumouksellista liikettä tässä maassa ja sitä kautta kaikkialla. Hallitsevan luokan älykkäimmät ja arvostetuimmat lehdet antavat todisteet niistä suurista menestyksistä, joita olemme tässä suhteessa jo saavuttaneet, näin esimerkiksi »Pall Mall Gazette», »Saturday Review», »Spectator» sekä »Fortnightly Review»,[24] puhumattakaan ylä- ja alahuoneen ns. radikaaleista jäsenistä, joilla vielä äskettäin oli suuri vaikutus Englannin työväen johtajiin. He syyttävät meitä julkisesti siitä, että me olisimme myrkyttäneet ja miltei tukahduttaneet työväenluokan englantilaisen hengen ja ajaneet työväenluokan vallankumoukselliseen sosialismiin.
Ainoana keinona sanotun muutoksen aikaansaamiseksi on se, että toimitaan samoin kuin Kansainvälisen työväenliiton Pääneuvosto. Me voimme Pääneuvoston ominaisuudessa kannustaa sellaisiin toimiin (kuten esimerkiksi Maan ja työn liiton[25] perustaminen), jotka sitten myöhemmin toteutuessaan näyttävät yleisöstä Englannin työväenluokan vaistonvaraisilta esiintymisiltä.
Jos Pääneuvoston lisäksi perustettaisiin liittoneuvosto, mitä välittömiä vaikutuksia sillä olisi? Liittoneuvosto sijoittuisi Internationaalin Pääneuvoston ja Trade unionien yleisneuvoston väliin eikä sillä olisi minkäänlaista arvovaltaa. Toisaalta Internationaalin Pääneuvosto päästäisi käsistään tuon suuren vipusimen. Jos me olisimme asettaneet pelkän tyhjän suunsoiton vakavan ja näkymättömän työn edelle, silloin me olisimme ehkä langenneet siihen virheeseenkin, että olisimme julkisesti vastanneet »Égalitén» kysymykseen, miksi »Pääneuvosto ottaa itselleen näin raskaan tehtävätaakan».
Englantia ei saa yksinkertaisesti asettaa samaan asemaan muiden maiden kanssa. Englantia on tarkasteltava pääoman emämaana.
5. Kysymys Irlannin amnestiaa koskevasta Pääneuvoston päätöslauselmasta.
Sikäli kuin Englanti on Euroopan tilanherrajärjestel-män ja kapitalismin suojavarustus, niin Irlanti on ainoa kohta missä virallista Englantia voi iskeä lujasti.
Ensinnäkin Irlanti on Englannin tilanherrajärjestelmän linnake. Jos tilanherruus kukistuu Irlannissa, niin se kukistuu myös Englannissa. Se saattaa tapahtua Irlannissa sata kertaa helpommin, koska taloudellisen taistelun kohteena siellä on yksinomaan maanomistus, koska tämä taistelu on siellä samaan aikaan kansallista ja koska kansa on siellä vallankumouksellisempaa ja katkeroituneempaa kuin Englannissa. Irlannin tilanherrajärjestelmää pidetään pystyssä yksinomaan Englannin armeijan avulla. Sillä hetkellä jolloin molempien maiden pakkounioni[26] lakkaa, Irlannissa puhkeaa yhteiskunnallinen vallankumous, joskin vanhentuneissa muodoissa. Englannin tilanherrat eivät vain menetä huomattavaa rikkauksiensa lähdettä, vaan myös suurimman moraalisen voimansa lähteen, sillä sehän edustaa Englannin ylivaltaa Irlantiin. Toisaalta Englannin proletariaatti tekee omat tilanherransa haavoittumattomiksi itse Englannissa niin kauan kun se pitää näiden mahtia yllä Irlannissa.
Toiseksi Englannin porvaristo ei ole käyttänyt Irlannin kurjuutta hyväkseen vain huonontaakseen Englannin työväenluokan asemaa köyhien irlantilaisten pakon saneleman muuttoliikkeen vuoksi, vaan lisäksi se on jakanut proletariaatin kahteen vihamieliseen leiriin. Kelttiläisten työläisten vallankumouksellinen hehku el yhdy anglosaksisten työläisten myönteiseen, mutta hitaaseen luonteeseen. Päinvastoin Englannin kaikissa suurissa teollisuuskeskuksissa on vallalla irlantilaisten ja englantilaisten proletaarien välinen syvä antagonismi. Tavallinen englantilainen työläinen vihaa irlantilaista kilpailijana, joka polkee palkkoja ja standard of life.[27] Hän tuntee irlantilaista kohtaan kansallista ja uskonnollista antipatiaa. Hän katselee irlantilaista miltei samoin silmin kuin Pohjois-Amerikan etelävaltioiden poor whites[28] katsoivat mustia orjia. Porvaristo lietsoo ja pitää vireillä taitavasti tätä proletaarien valista antagonismia itse Englannissa. Porvaristo tietää, että tämä hajotus on sen oman mahdin säilyttämisen todellinen salaisuus.
Sama antagonismi toistuu myös Atlantin toisella puolen. Kotikamaraltaan härkien ja lampaiden ajamat irlantilaiset löytävät Yhdysvalloissa itsensä uudelleen. He muodostavat siellä huomattavan ja alituisesti kasvavan väestönosan. Heidän ainoana ajatuksenaan, heidän ainoana intohimonaan on viha Englantia kohtaan.
Englannin ja Yhdysvaltojen hallitukset, toisin sanoen ne luokat joita nämä hallitukset edustavat, ruokkivat näitä intohimoja ikuistaakseen kansakuntien välisen taistelun, joka ehkäisee Atlantin kummankin puolen työväenluokkien jokaisen vakavan ja vilpittömän yhteenliittymisen ja niin muodoin niiden yhteisen vapautumisen.
Irlanti tarjoaa Englannin hallitukselle ainoan verukkeen pitää yllä suurta vakinaista armeijaa. Kuten on osoittautunut, tämä armeija päästetään tarpeen tullen englantilaisten työläisten kimppuun kun se on ensin koulutettu Irlannissa sotajoukoksi. Vihdoin meidän päiviemme Englannissa toistuu se, mistä muinainen Rooma tarjosi esimerkkejä valtavassa mittakaavassa. Kansa, joka pakottaa toisen kansan ikeeseen, takoo omia kahleitaan.
Kansainvälisen työväenliiton kanta Irlannin kysymykseen on siis täysin selvä. Työväenliiton päätehtävänä on nopeuttaa yhteiskunnallista vallankumousta Englannissa. Tässä tarkoituksessa on annettava ratkaiseva isku Irlannissa.
Irlannin amnestiaa koskeva Pääneuvoston päätöslauselma on vain johdatus muihin päätöksiin. Niissä on tuotava julki, että kaikesta kansainvälisestä oikeudenmukaisuudesta riippumatta on Englannin työväenluokan vapautumisen ennakkoehtona se, että olemassaoleva pakkounioni, toisin sanoen Irlannin orjuutus, muutetaan tasavertaiseksi ja vapaaksi liittoutumaksi mikäli se on mahdollista, tai hankitaan täydellinen ero, jos se on välttämätöntä.
Tietääksemme ei muuten kukaan ole kongresseissamme hyväksynyt »Égalitén» ja »Progrèsin» oppeja yhteiskunnallisen ja poliittisen liikkeen välisestä yhteydestä tai pikemminkin yhteyden puutteesta. Nämä opit ovat ristiriidassa sääntöjemme kanssa. Säännöissä sanotaan:
»That the economical emancipation of the working classes is... the great end to which every political movement ought to be subordinate as a means.»[29]
Pariisin komitea jätti vuonna 1864 tekemästään ranskannoksesta pois sanan »as a means» (»keinona»). Kun Pääneuvosto kysyi asiasta, Pariisin komitea esitti puolustuksekseen poliittisen tilanteensa vaikeudet.
On esiintynyt muitakin sääntöjen aidon tekstin vääristelyjä. Sääntöjen ensimmäinen perustelu kuuluu: »The struggle for the emancipation of the working classes means... a struggle... for equal rights and duties, and the abolution of all class rule.»[30]
Pariisissa laadittu käännös puhuu kyllä »samoista oikeuksista ja velvollisuuksista», toisin sanoen se käyttää yleistä fraasia, joka on ollut löydettävissä sadan viime vuoden ajan kaikista demokraattisista manifesteista ja jonka eri luokat tulkitsevat eri tavoin. Mutta käännöksestä on jätetty pois »luokkien hävittämisen» konkreettinen vaatimus.
Edelleen Sääntöjen perustelujen toisessa kappaleessa sanotaan: »That the economical subjection of the man of labour to the monopoliser of the means of labour, that is the sources of life etc.»[31]
Pariisissa tehdyssä käännöksessä »means of labour, that is the sources of life»[32] on korvattu »pääomalla», vaikka edellinen ilmaus sisältää maaomaisuuden yhdessä muiden työvälineiden kanssa.
Alkuperäinen ja aito teksti palautettiin ranskannokseen, joka julkaistiin vuonna 1866 Brysselissä.
6. Liebknechtin ja Schweitzerin kysymys.
»Égalité» kirjoittaa: »Nämä molemmat ryhmät kuuluvat Internationaaliin.» Se ei ole totta. Eisenachilaisten ryhmä[33] (»Progrès» ja »Égalité» suvaitsevat muuttaa sen kansalainen Liebknechtin ryhmäksi) kuuluu Internationaaliin. Schweitzerin ryhmä ei kuulu siihen.
Schweitzer itse on »Social-Demokratissa»[34] selittänyt nimenomaan, miksi lassallelainen järjestö[35] ei voisi liittyä Internationaaliin tuhoamatta itseään. Hän sanoi tietämättään totuuden. Hänen keinotekoinen lahkolaisjärjestönsä on ristiriidassa työväenluokan todellisen organisaation kanssa.
»Progrès» ja »Égalité» kehottivat Pääneuvostoa esittämään julkisesti »mielipiteensä» Liebknechtin ja Schweitzerin henkilökohtaisista erimielisyyksistä. Koska kansalainen Johann Philipp Becker (häntä parjataan Schweitzerin lehdessä yhtä lailla kuin Liebknechtiäkin) kuuluu »Égalitén» toimitusneuvostoon, on todella kovin kummallista, etteivät lehden toimittajat tunne paremmin tosiasioita. Heidän pitäisi tietää, että Liebknecht kehotti julkisesti »Demokratisches Wochenblatissa»[36] Schweitzeria hyväksymään Pääneuvoston välimieheksi heidän riitaansa ja että Schweitzer aivan yhtä julkisesti kieltäytyi tunnustamasta Pääneuvoston auktoriteettia.
Pääneuvosto on yrittänyt kaikkensa saadakseen tämän skandaalin loppumaan. Neuvosto on antanut Saksan asioita hoitavalle sihteerilleen tehtäväksi ryhtyä Schweitzerin kanssa kirjeenvaihtoon. Niin tapahtuikin, mutta Neuvoston kaikki yritykset kilpistyivät Schweitzerin horjumattomaan päätökseen säilyttää lahkolaisjärjestönsä avulla hintaan mihin hyvänsä oma itsevaltainen asemansa.
Pääneuvoston asiana on määritellä se suotuisa hetki, jona sen julkinen asioihin puuttuminen tuottaa tässä riidassa enemmän hyötyä kuin vahinkoa.
Pääneuvostolta tehtäväkseen saaneena jne.»
Ranskan komiteat samoin kuin Belgian liittoneuvosto (Bryssel) ovat ilmoittaneet olevansa täysin samaa mieltä Pääneuvoston kirjallisten määräysten kanssa (vaikkakin Bakunin oli harrastanut laajasti juonittelua Lyonissa ja Marseillessa ja saanutkin joitakin nuoria intoilijoita puolelleen).
Genèveen lähetettävä jäljennös viivästyi hieman (Sveitsin asioiden sihteerin Jungin runsaan työmäärän vuoksi). Tästä johtuen se meni ristiin Genèven romaanisen keskuskomitean sihteerin Perretin Pääneuvostolle lähettämän virallisen kirjelmän kanssa.
Kriisi oli nimittäin puhjennut Genèvessä ennen meidän kirjeemme saapumista. Eräät »Égalitén» toimittajat olivat ryhtyneet vastustamaan Bakuninin sanelemaa suuntausta, Bakunin halusi kannattajiensa kanssa (näistä 6 oli »Égalitén» toimittajia) pakottaa Genèven keskuskomitean erottamaan niskoittelijat. Mutta Genèven komitea olikin jo kauan aikaisemmin väsynyt Bakuninin itsevaltaisuuteen eikä se halunnut, että Bakunin ajaa sen ristiriitoihin Sveitsin muiden saksankielisten komiteoiden, Pääneuvoston ym. kanssa. Se ryhtyi siis päinvastoin tukemaan niitä »Égalitén» toimittajia, joita Bakunin vastusti. Tämän jälkeen Bakuninin 6 miestä erosivat toimituksesta uskoen sen johtavan lehden lakkaamiseen.
Vastauksena meidän kirjelmäämme Genèven keskuskomitea ilmoittaa, että »Égalitén» hyökkäykset ovat tapahtuneet vastoin sen tahtoa, ettei se ole milloinkaan hyväksynyt lehdessä saarnattua politiikkaa, että lehteä ryhdytään nyt toimittamaan komitean tiukassa valvonnassa jne.
Silloin Bakunin muutti Genèvestä takaisin Ticinoon. Mitä Sveitsiin tulee, hänellä on ote enää (Loclessa ilmestyvään) »Progrèsiin».
Pian tämän jälkeen Herzen kuoli. Siitä lähtien kun Bakunin halusi ryhtyä Euroopan työväenliikkeen johtajaksi, hän oli kieltänyt vanhan ystävänsä ja suojelijansa Herzenin. Heti Herzenin kuoltua hän riensi toitottamaan tälle ylistystä. Miksi? Vaikka Herzen olikin rikas, hän oli saanut Venäjän panslavistiselta valesosialistiselta puolueelta,[37] johon hänellä oli ystävälliset suhteet, 25 000 frangia vuodessa propagandatoimintaa varten. Toitottamalla ylistystään Bakunin sai suunnatuksi nämä rahat itselleen. Siten Bakunin on rahallisesti ja moraalisesti ottanut haltuunsa »Herzenin perinnön» malgre sa haine de l'heritage.[38]
Samoihin aikoihin on Genèveen asettunut nuorten venäläisten pakolaisten siirtokunta. Näillä opiskelijapakolaisilla on todella vilpittömät tarkoitukset ja he ovat todistaneet rehellisyytensä sillä, että he ovat ottaneet ohjelmansa pääkohdaksi taistelun panslavismia vastaan.
He jukaisevat Genèvessä lehteä »Narodnoje delo».[39] Pari viikkoa sitten he kääntyivät Lontoon puoleen lähettäen sääntönsä ja ohjelmansa ja pyytäen vahvistamaan Internationaalin venäläisen haaraosaston perustamisen. Vahvistus myös annettiin.
Erityisessä Marxille osoitetussa kirjeessä he pyysivät, että hän edustaisi tilapäisesti heitä Pääneuvostossa. Tähän suostuttiin samoin.[40] Samalla he ilmoittivat — ja halusivat näköjään tämän vuoksi pyytää Marxilta anteeksi — että heidän täytyy ensi tilassa riistää Bakuninilta julkisesti naamio. Heidän mukaansa tämä ihminen näet puhuu kahdella aivan eri tavalla, toisella tavalla Venäjällä ja toisella tavalla Euroopassa.
Näin tämän erittäin vaarallisen juonittelijan peli on pian pelattu, ainakin Internationaalin puitteissa.
[1] Luottamuksellisen ilmoituksen Marx kirjoitti noin 28. maaliskuuta 1870. Tuolloin Internationaalissa oli kärjistynyt bakunistien taistelu Pääneuvostoa, Marxia ja tämän kannattajia vastaan. Jo 1. tammikuuta 1870 Pääneuvoston ylimääräisessä istunnossa oli hyväksytty samoin Marxin kirjoittama suljettu kiertokirje romaanisen Sveitsin liittoneuvostolle, joka oli bakunistien voimakkaan vaikutuksen alainen (ks. Marx–Engels, Werke, Bd. 16, s. 384–391). Kirjeen teksti oli myöhemmin ilmoitettu Belgiaan ja Ranskaan. Tämä kiertokirje sisältyi kokonaisuudessaan myös Luottamukselliseen ilmoitukseen, jonka Saksan kirjeenvaihtaja-sihteerin ominaisuudessa Marx lähetti Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen komitealle. Toim.
[2] Rauhan ja vapauden liitto oli Victor Hugon, Giuseppe Garribaldin ja eräiden muiden aktiivisella osanotolla 1867 perustettu porvarillis-pasifistinen järjestö.
12. syyskuuta 1868 hyväksytyssä Internationaalin Brysselin kongressin päätöslauselmassa sanottiin, että kansainvälistä työväenliikettä johtamaan pyrkivän pasifistisen liiton olemassaolo on tarpeetonta, kun on olemassa Kansainvälinen työväenliitto. Sitä kehotettiin liittymään työväenliittoon ja sen jäseniä työväenliiton jaostoihin. Toim.
[3] Internationaalin Brysselin kongressi oli koolla 6.–13. syyskuuta 1868. Marx osallistui välittömästi kongressin valmisteluun, muttei sen työhön. Kongressissa oli lähes 100 osanottajaa, jotka edustivat Englannin, Ranskan, Saksan, Belgian, Sveitsin, Italian ja Espanjan työläisiä. Kongressi hyväksyi tärkeän päätöksen välttämättömyydestä siirtää rautatiet, maan uumenet, kaivokset, metsät sekä kyntömaat yhteiskunnalliseen omistukseen. Tämä päätös todisti ranskalaisten ja belgialaisten proudhonistien suurimman osan siirtymistä kollektivistisiin asenteisiin ja merkitsi, että proletaarisen sosialismin aatteet olivat Internationaalissa päässeet voitolle pikkuporvarillisesta reformismista. Kongressi hyväksyi niin ikään Marxin ehdottamat päätöslauselmat 8-tuntisesta työpäivästä, koneiden käytöstä ja suhteesta Rauhan ja vapauden liiton vuoden 1868 Bernin kongressiin (ks. viitettä [2]) sekä Fr. Lessnerin Saksan valtuuskunnan nimissä ehdottaman päätöslauselman, jossa kaikkien maiden työläisiä kehotettiin tutkimaan Marxin Pääomaa ja myötävaikuttamaan sen kääntämiseen muille kielille. Toim.
[4] — kiihottajana. Toim.
[5] — ohimennen. Toim.
[6] — suurieleisesti. Toim.
[7] On kysymyksessä »La Philosophie positive» (Positiivinen filosofia), Auguste Comten positivismin filosofiaa kannattanut ranskalainen filosofinen aikakauslehti, joka ilmestyi Pariisissa 1867–1883. Yksi sen perustajista ja toimittajista oli G. Vyrubov. Toim.
[8] — suurena tapahtumana. Toim.
[9] — sekasotku. Toim.
[10] Sosialistisen demokratian yhdistyksen Bakunin perusti Genèveen lokakuussa 1868 tarkoittaen sen kansainväliseksi järjestöksi. Toim.
[11] »L'Égalité» (Tasa-arvoisuus) oli sveitsiläinen viikkolehti, Internationaalin romaanisen federaation äänenkannattaja; ilmestyi Genèvessä ranskan kielellä joulukuusta 1868 joulukuuhun 1872. Toim.
[12] »Le Progrès» (Edistys) oli avoimesti Pääneuvostoa vastaan esiintynyt bakuninilainen sanomalehti; ilmestyi ranskan kielellä Loclessa Guillaumen toimittamana joulukuusta 1868 huhtikuuhun 1870. Toim.
[13] — »luokkien tasa-arvoisuus». Toim.
[14] — »luokkien poistaminen». Toim.
[15] — on pantava merkille. Toim.
[16] »La Federacion» (Federaatio) oli Barcelonan jaoston ja myöhemmin Internationaalin federaation viikkolehti; ilmestyi espanjan kielellä elokuusta 1869 vuoteen 1873. Toim.
[17] — sotkun. Toim.
[18] — porvarilliset ainekset. Toim.
[19] — autoritaarisen kommunismin. Toim.
[20] 1850-luvun lopulla Amerikkaan matkustaneiden irlantilaisten maanpakolaisten keskuudessa ja sittemmin myös itsessään Irlannissa syntyi feeniläisten salainen järjestö — Irlannin vallankumouksellinen (eli tasavaltalainen) veljeys. Objektiivisesti irlantilaisen talonpojiston etuja ilmaisseet feeniläiset koostuivat pääasiallisesti kaupunkien pikkuporvaristosta ja aatelittomasta sivistyneistöstä. Salaliittolaistaktiikkansa vuoksi feeniläiset toimivat irrallaan Irlannin kansan laajoista kerroksista eivätkä yhdistäneet toimintaansa Englannissa vireillä olleeseen yleisdemokraattiseen liikkeeseen. Helmi–maaliskuussa feeniläisten kauan valmistelema kapina kärsi tappion, eri kreivikunnissa tapahtuneet erilliset esiintymiset kukistettiin, useat liikkeen johtajat vangittiin ja asetettiin syytteeseen. Kahden feeniläisjohtajan, Kellyn ja Deasyn vapauttamiseksi Manchesterissa järjestettiin 18. syyskuuta aseellinen hyökkäys vankien kuljetusvaunujen kimppuun. Pako onnistui, mutta yhteenotossa sai surmansa yksi poliisi. Tapahtumapaikalla vangitut ja murhasta syytetyt viisi henkeä saivat kuolemantuomion. Yksi heistä (Maguire) myöhemmin armahdettiin, toinen (Condon) sai kuolemantuomion asemesta elinkautisen ja kolme muuta (Larkin, Allen ja O'Brien) teloitettiin 23. marraskuuta 1867. Kuolemantuomiot herättivät Irlannissa ja Englannissa laajaa protestiliikettä.
Ylimääräisessä istunnossaan (20. marraskuuta 1867) Pääneuvosto hyväksyi Marxin kirjoittaman vetoomuksen Englannin sisäministerille. Sen nimenä oli Manchesterissa vangitut feeniläiset ja Kansainvälinen työväenliitto. Trade unionien hangoittelun vuoksi vetoomusta ei julkaistu englannin kielellä. Ranskan kielellä se julkaistiin »Courrier français» -lehdessä 24. marraskuuta 1867. Toim.
[21] — »julkisen». Toim.
[22] »Le travail» (Työ) oli ranskalainen päivälehti, Internationaalin Pariisin jaostojen äänenkannattaja; ilmestyi Pariisissa 1869 lokakuun 3. päivästä joulukuun 12. päivään. Toim.
[23] Internationaalin Genèven kongressi pidettiin 3.–8. syyskuuta 1866. Sen työhön osallistui 60 Pääneuvoston sekä Englannin, Ranskan, Saksan ja Sveitsin jaostojen ja työläisyhdistysten edustajaa. Pääneuvoston virallisena selostuksena kongressissa luettiin Marxin laatima Eri kysymyksiä koskeva ohje väliaikaisen Keskusneuvoston jäsenille. Vastoin kongressiin osallistuneiden proudhonistien tahtoa suurin osa tämän ohjeen kohdista tuli hyväksytyksi kongressin päätöslauselmina. Kongressi hyväksyi sitä paitsi Kansainvälisen työväenliiton säännöt ja ohjesäännön. Toim.
[24] »The Pall Mall Gazette» (Pall Mallin lehti) oli lontoolainen päivälehti, joka ilmestyi 1865–1920; 1860–1870-luvulla se oli suuntaukseltaan taantumuksellinen. Marx ja Engels avustivat lehteä heinäkuusta 1870 kesäkuuhun 1871.
»The Saturday Review of Politics, Literature, Science and Art» (Lauantaikatsaus politiikan, kirjallisuuden, tieteen ja taiteen kysymyksiin) oli Lontoossa 1855–1938 ilmestynyt englantilainen vanhoillinen viikkolehti.
»The Spectator» (Katsoja) oli Lontoossa 1711–1714 ilmestynyt englantilainen jokapäiväinen kirjallinen aikakauslehti.
»The Fortnightly Review» (Kahden viikon katsaus) — 1865 erään radikaaliryhmän perustama, suuntaukseltaan liberaalinen historian, filosofian ja kirjallisuuden kysymyksiä käsittelevä englantilainen kuukausijulkaisu; ilmestyi tämännimisenä Lontoossa vuoteen 1934. Toim.
[25] Maan ja työn liitto perustettiin Lontoossa lokakuussa 1869 Pääneuvoston osanotolla. Liiton ohjelma sisälsi vaatimukset maan kansallistamisesta, työpäivän lyhentämisestä, yleisen äänioikeuden myöntämisestä ja maataloussiirtoloiden perustamisesta. Jo vuoden 1870 syksyyn mennessä liiton sisällä voimistuivat kuitenkin porvarilliset ainekset, ja 1872 se menetti kokonaan yhteyden Internationaaliin. Toim.
[26] On kysymyksessä englantilais-irlantilainen unioni, johon Englannin hallitus pakotti Irlannin vuoden 1798 Irlannin kansallisen vapautuskapinan kukistamisen jälkeen. Tammikuun 1. päivänä 1801 voimaan astunut unioni hävitti Irlannin autonomian viimeisetkin rippeet, lakkautti Irlannin parlamentin ja johti maan täydelliseen orjuutukseen Englannin taholta. Toim.
[27] — elintasoa. Toim.
[28] — köyhät valkoiset. Toim.
[29] — »Työväenluokan taloudellinen vapauttaminen on... se suuri tavoite, jota palvelemaan jokainen poliittinen liike pitää alistaa keinona.» (Ks. tästä Kansainvälisen työväenliiton yleiset säännöt Toim.
[30] — »Työtätekevien luokkien vapautuksen puolesta käytävä taistelu merkitsee... taistelua... yhtäläisten oikeuksien ja valvollisuuksien puolesta sekä kaiken luokkavallan poistamisen puolesta.» (Ks. Kansainvälisen työväenliiton yleiset säännöt.) Toim.
[31] — »Työtätekevän ihmiset taloudellinen alistaminen työvälineiden, toisin sanoen elämisen lähteiden monopolistiselle omistajalle jne.» (Ks. tästä Kansainvälisen työväenliiton yleiset säännöt.) Toim.
[32] »Työvälineiden, toisin sanoen elämisen lähteet.» Toim.
[33] Eisenachilaisiksi sanottiin 7.–9. elokuuta 1869 Saksan, Itävallan ja Sveitsin sosiaalidemokraattien yleissaksalaisessa edustajakokouksessa Eisenachissa perustetun Saksan sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen jäseniä. Tämän puolueen ohjelma vastasi yleispiirtein Internationaalin vaatimuksia. Toim.
[34] »Social-Demokrat» (Sosiaalidemokraatti) oli lassallelaisen Saksan yleisen työväenliiton äänenkannattaja. Tällä nimellä lehti ilmestyi Berliinissä vuoden 1864 joulukuun 15. päivästä vuoteen 1871; 1864–1865 sitä toimitti J. B. Schweitzer. Toim.
[35] On kysymyksessä Saksan yleisestä työväenliitosta eronnut pieni lassallelaisryhmä, joka perusti 1867 »Lassallelaisen Saksan yleisen työväenliiton»; tällä liitolla ei ollut mitään vaikutusvaltaa työläisten keskuudessa ja 1872 se lopetti tosiasiallisesti olemassaolonsa. Toim.
[36] »Demokratisches Wochenblatt» (Demokraattinen viikkolehti) oli Leipzigissä tammikuusta 1868 syyskuuhun 1869 W. Liebknechtin toimittamana ilmestynyt saksalainen työväenlehti. Eisenachin edustajakokouksessa 1869 se julistettiin Saksan sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen pää-äänenkannattajaksi ja se sai uuden nimen »Volksstaat» (Kansanvaltio); se ilmestyi vuoteen 1876 asti. Marx ja Engels avustivat lehteä. Toim.
[37] Tarkoitetaan Herzenin 1858 venäläiseltä tilanomistajalta P. A. Bahmetjevilta propagandan harjoittamista varten saamia rahoja (nk. Bahmetjevin rahasto). Bakuninin ja Ogarjovin painostuksesta Herzen suostui 1869 jakamaan rahaston kahtia, joista toisen osan Ogarjov luovutti venäläiselle salaliittolais-vallankumoukselliselle Netšajeville. Herzenin kuoltua Netšajev sai 1870 Ogarjovilta myös toisen puolen rahastoa. Toim.
[38] — huolimatta siitä, että hän kieltää perintöoikeuden. Toim.
[39] »Narodnoje Delo» (Kansan asia) oli 1868–1870 Genèvessä venäläisten maanpakolaisvallankumoukseilisten julkaisema aikakauslehti (huhtikuusta 1870 sanomalehti). Lehden ensimmäisen numeron valmisti Bakunin, sittemmin, vuoden 1868 lokakuusta lähtien toimituskunta katkaisi välinsä Bakuniniin ja esiintyi tämän katsomuksia vastaan. Alkaen huhtikuusta 1870 lehdestä tuli Kansainvälisen työväenliiton venäläisen jaoston äänenkannattaja, joka noudatti Marxin linjaa Pääneuvostossa. Toim.
[40] Ks. Karl Marx: Kansainvälisen työväenliiton pääneuvostolta Venäjän jaoston komitean jäsenille Genèveen. Toim.