Friedrich Engels

Engels Marxille

1870


Kirjoitettu: 15. elokuuta 1870
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 244–247. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Ramsgateen

Manchester, 15. elokuuta 1870

Hyvä Mauri!

Kun ihmisellä on kuten minulla jo kolme päivää ankara kipu vatsassa ja ajoittain lievää kuumetta, niin ei edes alkanut paraneminen kovinkaan huvita paneutumaan Wilhelmin[1] politiikkaan. Mutta koska Sinun on saatava tämä roju takaisin, niin olkoon niin.

En tiedä miten pitkälle varsin heikko Bracke on antanut vetää itseään kansallisen innostuksen valtaan, ja koska saan kahdessa viikossa korkeintaan yhden numeron »Volksstaatia», niin en voi tehdä myöskään toimikunnasta[2] tässä suhteessa arviota, paitsi Bonhorstin Wilhelmille osoittaman kirjeen perusteella, joka kokonaisuudessaan kyllä on viileä, multa kielii teoreettisesta epävarmuudesta. Tähän verrattuna eroaa kuitenkin Liebknechtin typeränvarma periaatesaivartelu tietyllä tavoin edukseen.

Minusta asiat näyttävät olevan seuraavalla tolalla: Saksa on joutunut Badinguetin[3] toimesta kansallisen olemassaolonsa puolesta käytävään sotaan. Jos se joutuu alakynteen Badinguetia vastaan, niin bonapartismi lujittuu vuosikausiksi eteenpäin ja Saksa on vuosikausiksi, kenties sukupolvien ajaksi poissa pelistä. Itsenäisestä saksalaisesta työväenliikkeestä ei silloin myöskään voi enää olla puhetta, taistelu kansallisen olemassaolon palauttamisen puolesta nielee silloin kaikki voimat, ja parhaassa tapauksessa joutuvat saksalaiset työläiset ranskalaisten talutusnuoraan. Jos Saksa voittaa, on ainakin ranskalainen bonapartismi poissa pelistä, ainainen rähäkkä Saksan yhtenäisyyden aikaansaamisesta päättyy lopultakin, saksalaiset työläiset voivat järjestäytyä kansallisessa mitassa vallan toisin kuin tähän asti, ja ranskalaisilla työläisillä, millainen hallitus siellä sitten tuleekin, on varmasti oleva vapaampi liikkumatila kuin bonapartismin alaisuudessa. Saksan kansan kaikkien luokkien koko massa on oivaltanut, että kyseessä on ensi sijassa kansallinen olemassaolo, ja on sen vuoksi rientänyt mukaan. Minusta näyttää mahdottomalta että jokin saksalainen poliittinen puolue voisi näissä oloissa Wilhelmin tapaan saarnata ehdotonta vastustusta ja asettaa kaikenlaisia sivunäkökohtia etualalle päänäkökohdan asemesta.

Sitäpaitsi Badinguet ei olisi voinut käydä tätä sotaa ilman Ranskan väestön suuren osan — porvariston, pikkuporvariston, talonpoikien ja suuriin kaupunkeihin muodostuneen, talonpojista lähtöisin olevan haussmannilaisen imperialistisesti asennoituneen rakennustyöproletariaatin kiihkokansallisia mielialoja.[4] Kunnes tälle kansalliskiihkolle on annettu kuolinisku on rauha Saksan ja Ranskan välillä mahdoton. Voitiin odottaa, että proletaarinen vallankumous ottaisi tehtäväkseen tämän, mutta sen jälkeen kun on sota alkanut, ei saksalaisille jää muuta mahdollisuutta, kuin tehdä tämä itse ja heti.

Nyt sivunäkökohdista. Saksan porvariston surkeutta saamme kiittää siitä, että tämä sota on Lehmannin,[5] Bismarckin ja Co:n johtama, ja heille koituu pakostakin hetkellistä mainetta, mikäli he suoriutuvat sodasta onnellisesti. Se on tietysti aika inhottavaa, mutta ei sille mahda mitään. Mutta olisi mieletöntä kohottaa sen vuoksi antibismarckismi ainoaksi johtavaksi periaatteeksi. Ensinnäkin Bismarck tekee nyt taas, kuten 1866 osasen meidän työtämme, omalla tavallaan ja tahtomattaan, mutta hän kumminkin tekee sen. Hän valmistaa meille puhtaamman maaperän, kuin aikaisemmin oli. Ja sitten nykyään ei ole vuosi 1815. Eteläsaksalaiset tulevat nyt välttämättä valtiopäiville, ja täten kasvaa vastapaino preussilaisuudelle. Sen lisäksi ne kansalliset velvollisuudet, jotka tulevat Bismarckin osaksi, tekevät, kuten kirjoitit, jo ennalta mahdottomaksi liiton venäläisten kanssa. Ylipäänsä mieliteko peruuttaa Liebknechtin tapaan koko vuoden 1866 jälkeinen historia on hölmöilyä. Mutta tunnemmehan mallikelpoiset eteläsaksalaisemme. Hulluillehan ei voi mitään.

Olen sitä mieltä, että meidän väkemme voisi:

1. mennä mukaan kansalliseen liikkeeseen — miten voimakas se on, näet Kugelmannin kirjeestä[6] — niin pitkälle ja niin kauan kuin se rajoittuu Saksan puolustamiseen (mikä ei syrjäytä, olosuhteet huomioon ottaen, hyökkäystäkään, kunnes rauha on saavutettu);
2. tähdentää tässä yhteydessä saksalaiskansallisten ja preussilaisdynastisten etujen eroa;
3. asettua vastustamaan jokaista Elsassin ja Lotringin anastamista — Bismarckissa näkyy nyt aikomus liittää ne väkivalloin Baijeriin ja Badeniin;
4. niin pian kuin Pariisissa on päässyt ohjaksiin tasavaltalainen ja kansalliskiihkoton hallitus, myötävaikuttaa kunniallisen rauhan solmimiseen sen kanssa;
5. korostaa jatkuvasti saksalaisten ja ranskalaisten työläisten etujen ykseyttä — hehän eivät ole hyväksyneet sotaa eivätkä myöskään käy keskenään sotaa;
6. Venäjä — samoin kuin Internationaalin vetoomuksessa.[7]

Huvittava on Wilhelmin[8] väite, että koska Bismarck on Badinguetin entinen aseenkantaja, niin oikea asenne on pitäytyä puolueettomana. Jos tämä olisi yleinen mielipide Saksassa, olisi meillä pian jälleen Reinin liitto,[9] ja Wilhelm-hyväkäs tulisi kerrankin näkemään, millaista osaa hän siinä näyttelisi ja mihin työväenliike jäisi. Kansa, joka saa alinomaa vain raippaa ja potkuja, on tietysti kutsuttu tekemään sosiaalisen vallankumouksen, jopa niissä lukemattomissa pienvaltioissa, joihin Wilhelm on mielistynyt!

Huomannet muuten, miten Wilhelm-poloinen pelehtii yhdessä taantumuksellisten paikallispatrioottien, Wulsterin, Obermüllerin jne. kanssa ja ajaa puoluetta kurjaan asiaan.

Wilhelm on ilmeisesti laskelmoinut Bonaparten voittavan vain sen vuoksi, että hänen Bismarckinsa menisi tällöin menojaan. Muistanet, miten hän on tätä aina uhannut ranskalaisilla. Sinä olet tietysti myös Wilhelmin puolella!

Miten hauskaa on, että miesparka yrittää paljastaa minutkin sen nojalla, että »Elberfelder Zeitungissa» »sanotaan» olleen jotakin.[10] Luontokappaleparka!

Hajaannustila Ranskassa näyttää kauhealta. Kaikki on rappiolla, myyty ja huijareiden käsissä. Chassepotit[11] on valmistettu huolimattomasti eivätkä toimi taistelussa, niitä ei enää riitä, esiin pitää kaivaa uudelleen vanhoja piilukkokiväärejä. Siitä huolimatta vallankumouksellisen hallituksen, jos se ilmaantuu pian, ei tarvitse joutua epätoivoon. Mutta sen on jätettävä Pariisi oman onnensa varaan ja jatkettava sotaa etelästä käsin. Siten on yhäti mahdollista, että se voi pitää pintansa niin kauan, kunnes on ostettu aseita ja järjestetty uusia joukko-osastoja, joiden avulla vihollinen työnnetään vähitellen uudelleen rajalle. Se olisi oikeastaan sodan todellinen loppu, että molemmat maat esittävät toisilleen todisteen voittamattomuudestaan. Mutta ellei tämä tapahdu pian, niin komedia päättyy. Moltken sotatoimet ovat aivan mallikelpoisia — vanha Wilhelm näyttää minusta turvautuneen täysin häneen, ja neljännen täydennyksen pataljoonat sulautuvat jo armeijaan, kun taas ranskalaisilla ei vielä ole pataljoonia olemassakaan.

Ellei Badinguet ole vielä poissa Metzistä, voi hänen käydä huonosti.

Reumatismille ei meressä kylpeminen ole hyväksi. Mutta Gumpert — joka on lähtenyt Walesiin neljäksi viikoksi — väittää, että meri-ilma on varsin tehokasta. Toivon Sinun pääsevän tuskista pian eroon, se on jotakin aivan julmaa. Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole vaarallista ja yleisen terveydentilan palauttaminen on paljon tärkeämpää.

Parhaat terveiset.
Sinun F. E.

 


Viitteet:

[1] — Wilhelm Liebknechtin. Toim.

[2] Saksan työväenpuolueen toimikunta, jonka kotipaikkana oli Braunschweig. Toim.

[3] — Napoleon III:n pilkkanimi. Toim.

[4] Engels tarkoittaa työläisiä, jotka työskentelivät Pariisin uudelleenrakentamistehtävissä. Niitä suoritettiin iaajassa mitassa Seinen departementin prefektin Haussmannin johdolla 1850- ja 1860-luvuilla. Aristokraattikortteleiden siistimisen sekä kansannousujen tukahduttamiseen tarvittavan tykistön ja muun sotavoiman siirtämisen helpottamiseksi suoritettavien katujen leventämistöiden ohella uudelleenrakentamisen tarkoituksena oli myös lujittaa bonapartistien vaikutusta proletariaatin sen osan keskuudessa, joille täten tarjoutui työtä. Toim.

[5] — Vilhelm I:n pilkkanimi. Toim.

[6] Kugelmannin kirjeessä Marxille elokuun 7. päivältä 1870 oli tietoja sodan Saksassa herättämästä kansallisesta innostuksesta. Toim.

[7] Karl Marx. »Erste Adresse des Generalrats über den Deutsch-Französischen Krieg» (»Pääneuvoston ensimmäinen vetoomus saksalais^ranskalaisesta sodasta»). Toim.

[8] — Liebknechtin. Toim.

[9] Reinin liitto oli Etelä- ja Länsi-Saksan valtioiden yhdistymä, joka perustettiin Napoleon I:n suojeluksessa vuoden 1806 heinäkuussa. Tämän liiton muodostaminen onnistui Napoleonille Itävallan vuonna 1805 kärsimän tappion seurauksena. Liittoon kuului aluksi 16, myöhemmin vielä 5 valtiota, jotka joutuivat tosiasiallisesti Napoleonin Ranskan vasalleiksi. Liitto hajosi vuonna 1813 Napoleonin armeijan kärsittyä tappion Saksassa. Toim.

[10] »Elberfelder Zeitung» (»Elberfeldin lehti») oli saksalainen päivälehti, joka ilmestyi Elberfeldissä vuosina 1834–1904. 1860-luvulla se oli liberaalisen porvariston äänenkannattaja. Toim.

[11] Chassepotin kivääri oli takaaladattava. Nimensä se sai keksijänsä mukaan. Toim.