Kirjoitettu: 12. huhtikuuta 1871
Julkaistu: Ensimmäisen kerran lyhennettynä »Die Neue Zeit» -lehdessä, 1. osa, 23. n:o, Stuttgart, 1901–1902; kokonaan venäjänkielisenä kirjassa »Письма Маркса к Кугельману», 1928
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 3. osa, s. 576–577. Kustannusliike Edistys, Moskova (1978).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoossa 12. huhtikuuta 1871
...Jos katselet minun kirjani »Brumairekuun kahdeksastoista» viimeistä lukua,[1] niin havaitset, että julistan Ranskan vallankumouksen seuraavaksi yritykseksi sen, ettei enää saa, kuten tähän asti on tehty, siirtää virkavaltais-sotilaallista koneistoa käsistä toisiin, vaan murskata se, ja tämä on jokaisen todellisen kansanvallankumouksen ennakkoehto mannermaalla. Juuri sellainen onkin sankarillisten pariisilaisten tovereittemme yritys. Millaista joustavuutta, millaista historiallista aloitteellisuutta ja uhrivalmiutta nuo pariisilaiset osoittavatkaan! Kuuden kuukauden nälkiintymisen ja hävityksen jälkeen, joita ei aiheuttanut niinkään ulkoinen vihollinen kuin sisäinen petos, he nousevat preussilaisten pistinten uhkaamina, ikään kuin Ranskan ja Saksan välillä ei koskaan olisikaan ollut sotaa eikä vihollinen olisikaan Pariisin porttien edustalla! Historiassa ei ole vielä esimerkkiä moisesta sankaruudesta! Jos he jäävät alakynteen, ei siihen ole muuta syytä kuin heidän »hyväntahtoisuutensa». Olisi pitänyt marssia heti Versaillesiin sen jälkeen, kun ensin Vinoy ja sitten Pariisin kansalliskaartin taantumuksellisin osa olivat paenneet Pariisista. Oikea hetki päästettiin käsistä omantunnon vaivojen takia. Ei haluttu aloittaa kansalaissotaa, ikään kuin häijynilkeä epäsikiö Thiers ei olisi jo aloittanut sitä yrittäessään riisua Pariisi aseista! Toinen virhe: Keskuskomitea luopui liian aikaisin vallastaan tehdäkseen sijan Kommuunille. Jälleen »kunniallisen» tunnontarkkuuden ansiosta! Miten sitten käyneekään, tämä Pariisin nykyinen kansannousu — vaikka se on alakynnessä vanhan yhteiskunnan susien, sikojen ja kurjien koirien edessä — on puolueemme maineikkain teko sitten Pariisin kesäkuun kapinan. Verrattakoon näitä taivasta vastaan rynnäköiviä pariisilaisia saksalais-preussilaisen Pyhän Rooman valtakunnan taivaanorjiin kaikkine vedenpaisumusaikaisine naamiohuveineen, joista haiskahtaa kasarmille, kirkolle, turvejunkkerihengelle ja ennenkaikkea filisterimäisyydelle.
Asiasta toiseen. Suoranaisesti L. Bonaparten käyttövaroista avustettujen virallisessa luettelossa on maininta, että Vogt on saanut 40 000 frangia 1859 elokuussa! Olen ilmoittanut Liebknechtille tästä seikasta vastaista käyttöä silmälläpitäen.
Voit lähettää minulle Haxthausenia,[2] koska viime aikoina olen saanut ehjinä erilaisia kirjasia ym. enkä vain Saksasta, vaan jopa Pietarista.
Kiitokset erilaisten sanomalehtien lähettämisestä (pyydän lisää, koska aion kirjoittaa jotakin Saksasta, valtiopäivistä ym.).
[1] Ks. Karl Marx: Louis Bonaparten Brumairekuun 18, VII luku. Toim.
[2] On puhe A. Haxthausenin kirjasta Ueber den Ursprung und die Grundlagen der Verfassung in den ehmals slavischen Ländern Deutschlands in allgemeinen und des Herzogthums Pomern im besondern. (Yhteiskuntajärjestelmän synnystä ja perusteista Saksan entisillä slaavilaisilla alueilla yleensä ja eritoten Pommerin herttuakunnassa). Kirja ilmestyi Berliinissä 1842. Toim.