Karl Marx

Marx Friedrich Adolph Sorgelle

1877


Kirjoitettu: 27. syyskuuta 1877
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 318–319. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Hobokeniin

Lontoo, 27. syyskuuta 1877

...Tämä kriisi[1] on uusi käännekohta Euroopan historiassa. Venäjä — olen perehtynyt sen oloihin venäläisistä alkulähteistä, epävirallisista ja virallisista (jälkimmäiset ovat vain harvojen ulottuvilla, mutta olen saanut niitä Pietarissa olevien ystävieni välityksellä) — on jo pitkään ollut mullistuksen kynnyksellä; kaikki ainekset sitä varten ovat valmiina. Kelpo turkkilaiset ovat jouduttaneet usealla vuodella räjähdystä sen selkäsaunan avulla, jonka he ovat antaneet paitsi Venäjän armeijalle ja Venäjän raha-asioille, myös mitä henkilökohtaisimmin armeijaa komentavalle dynastialle (tsaarille, kruununperijälle ja 6 muulle Romanoville). Mullistus tulee alkamaan secundum arten (taiteen sääntöjen mukaan) perustuslakileikittelyllä ja sitten seuraa sievä meteli (et puis il aura un beau tapage). Jos meille ei äiti luonto ole kovin epäsuosiollinen, niin koemme senkin riemun vielä!

Ne tyhmyydet, joita venäläiset ylioppilaat tekevät, ovat vain oire, vaikkeivät sinänsä merkitse mitään. Mutta se on oire. Venäjän yhteiskunnan kaikki kerrokset ovat taloudellisesti, moraalisesti ja intellektuaalisesti täydellisen hajoamisen tilassa.

Vallankumous alkaa tällä kertaa Idässä, joka on tähän asti ollut vastavallankumouksen koskematon rintavarustus ja vara-armeija.

Herra Bismarck seurasi ilomielin turkkilaisten selkäsaunaa, muttei toivonut sen johtavan niin pitkälle. Liiaksi heikentynyt Venäjä ei kykenisi, kuten saksalais-ranskalaisessa sodassa, pitämään aisoissa Itävaltaa! Ja jos siellä asiat kypsyvät vallankumoukseksi, missä on silloin Hohenzollernien dynastian viimeinen turva?

Tällä hetkellä riippuu kaikki siitä, pitävätkö puolalaiset (Puolan kuningaskunnassa) päänsä kylmänä. Kunpa siellä ei tapahtuisi mitään mellakointia tällä hetkellä. Bismarck tulisi heti marssimaan sinne ja venäläinen kansalliskiihko kävisi jälleen tsaarin puolelle. Odottakoot puolalaiset sitävastoin rauhallisesti, kunnes Pietarissa ja Moskovassa palaa, ja jos Bismarck marssii silloin pelastajana, niin Preussi löytää — Meksikonsa![2]

Olen koettanut tätä useaan otteeseen päntätä sellaisten puolalaisten päähän, joilla on vaikutusta maanmiehiinsä ja joihin olen yhteydessä.

Ranskan kriisi[3] on aivan toisarvoinen tapahtuma verrattuna itämaiseen. On toivottavaa kuitenkin, että porvarillinen tasavalta voittaa tai muuten alkaa vanha peli taas alusta, eikä mikään kansakunta voi toistaa samoja tyhmyyksiä liian usein.

Sydämelliset terveiset minulta ja vaimoltani.

Sinun Karl Marx

 


Viitteet:

[1] Kyseessä on venäläis-turkkilainen sota 1877–1878. Toim.

[2] Viittaus Meksikon sotaretkeen vuosien 1862–1867 aseelliseen tunkeutumiseen, johon Ranska ryhtyi alunperin yhdessä Englannin ja Espanjan kanssa. Sotaretken tarkoituksena oli tukahduttaa Meksikon vallankumous ja muuttaa maa eurooppalaisten valtioiden siirtomaaksi. Englanti ja Ranska tähtäsivät myös siihen, että vallattuaan Meksikon ne voisivat käyttää maan aluetta tukikohtana sekaantuakseen USA:n kansalaissotaan Etelä orjanomistajien puolella. Vaikka ranskalaisten joukkojen onnistuikin vallata pääkaupunki Mexico sekä julistaa maa »keisarikunnaksi» ja sen valtiaaksi Napoleon III:n suojatti, itävaltalainen arkkiherttua Maximilian, niin Meksikon kansan urhea vapaustaistelu päättyi ranskalaisten joukkojen tappioon, ja niiden oli pakko poistua maasta 1867. Meksikon sotaretki, johon Ranska tuhlasi valtavat rahasummat, heikensi vakavasti toista keisarikuntaa. Toim.

[3] Vuonna 1877 poliittinen taistelu kiihtyi Ranskassa sen vuoksi, että tasavallan presidentti marsalkka MacMahon yritti palauttaa monarkian. Toim.