Karl Marx

Marx Nikolai Frantsevitš Danielsonille

1879


Kirjoitettu: 10. huhtikuuta 1879
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 324–328. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Pietariin

Lontoo, 10. huhtikuuta 1879

...Ja nyt minun on Teille ensinnäkin ilmoitettava (tämä on kahdenkeskistä) saaneeni Saksasta tiedon, ettei toista osaani[1] voi saada julkisuuteen niin kauan, kuin nykyinen järjestys säilyy nykyisessä ankaruudessaan. Vallitsevassa tilanteessa tämä uutinen ei ollut minulle mikään yllätys, ja minun täytyy myöntää, ettei se laisinkaan pahastuttanut minua seuraavista syistä:

Ensinnäkin: En olisi missään tapauksessa julkaissut toista osaa, ennenkuin nykyinen teollisuuspula[2] Englannissa on saavuttanut huippukohtansa. Sen ilmentymät ovat tällä kertaa omalaatuisia, ne eroavat monessa suhteessa aikaisemmista. Ja tämä — muita muuntavia asianhaaroja lukuunottamatta — saa helposti selityksensä siitä, että koskaan aikaisemmin eivät Englannin pulaa ole edeltäneet niin kamalat ja jo miltei viisi vuotta kestäneet pulat Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Saksassa, Itävallassa jne.

Täytyy siis tarkata nykyistä tapahtumainkulkua, kunnes asiat ovat kypsyneet, ja sitten vasta ne voi »kuluttaa tuottavasti», tarkoitan »teoreettisesti».

Niinpä nykytilanteen erikoisuuksia on seuraava: On tapahtunut, kuten tiedätte, pankkiromahduksia Skotlannissa ja eräissä Englannin kreivikunnissa, pääasiassa läntisissä (Cornwall ja Wales). Kuitenkin rahamarkkinoiden todellinen keskus — eikä vain Yhdistyneen Kuningaskunnan, vaan koko maailman — Lontoo on tähän asti kärsinyt vähän. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, suuret osakepankit, kuten Englannin Pankki, ovat sitä vastoin tähän mennessä vain hyötyneet yleisestä lamasta. Ja mitä tämä lama merkitsee, voitte päätellä englantilaisen kauppa- ja teollisuusfilisterien täydellisestä toivottomuudesta nähdä taas kerran parempia aikoja. En ole sellaista vielä kokenut, en ole vielä koskaan ollut samankaltaisen neuvottomuuden silminnäkijänä, vaikka olin Lontoossa 1857 ja 1866![3]

Epäilemättä koituu Lontoon rahamarkkinoiden hyväksi muun muassa Ranskan Pankki, josta on näiden maiden välisen rahaliikkeen viimeaikaisen kehityksen aikana muodostunut Englannin Pankin haaraosasto. Ranskan pankilla on hallussaan valtava varasto jalometallia, koska sen pankinsetelien vaihdettavuutta ei ole vielä palautettu, ja vähäisestäkin häiriön merkistä Lontoon pörssissä virtaa tänne ranskalaista rahaa ostamaan hetkellisesti arvonsa menettäneitä papereita. Jos viime syksynä ranskalainen raha olisi äkkiä vedetty takaisin, niin olisi Englannin pankin täytynyt turvautua viimeiseen, äärimmäiseen parannuskeinoonsa, pankkilain[4] väliaikaiseen lakkauttamiseen, ja silloin meillä tapahtuisi väistämätön romahdus rahamarkkinoilla.

Toisaalta on se levollinen tapa, jolla Yhdysvalloissa palautettiin käteismaksut, poistanut kaiken Englannin pankin varantoihin kohdistuvan jännityksen, mikäli se oli siltä taholta peräisin. Mutta romahdusta Lontoon rahamarkkinoilla on erikoisesti estänyt Lancashiren ja muiden teollisuusseutujen pankkien näennäisen levollinen asema (lukuunottamatta lännen kaivosseutuja), vaikka onkin varmoja tietoja, että nämä pankit eivät ole ainoastaan pistäneet suurta osaa varoistaan diskontattuihin vekseleihin ja tehtailijoille voittoa tuottamattomien tilitapahtumien ennakkoihin, vaan myös, kuten esim. Oldhamissa, sijoittaneet suuria pääomia uusien tehtaiden rakentamiseen. Samanaikaisesti kasvavat päivästä päivään varastot, varsinkin puuvillatavaroiden, eikä vain Aasiassa (varsinkin Intiassa), mihin niitä lähetetään myyntitiliin,[5] vaan myös Manchesterissa jne. jne. On vaikeata kuvitella, miten tämä kaikki voi olla päättymättä yleiseen romahdukseen, jossa vararikkoutuvat ensin tehtailijat ja sen seurauksena paikallispankit, jotka vaikuttavat vuorostaan välittömästi Lontoon rahamarkkinoihin.

Sillä välin yleistyvät lakot ja hämminki.

Huomautan sivumennen, että muulle liike-elämälle niin epäsuotuisan viime vuoden aikana kukoistivat rautatiet, tosin vain poikkeuksellisten seikkojen, kuten Pariisin näyttelyn[6] jne. johdosta. Todellisuudessa ne ylläpitävät hyvinvoinnin ulkonaista kuvaa enää vain kasaamalla velkoja, joilla ne korottavat päivästä päivään pääomatiliään.

Miten tämä pula sitten kehittyneekin — sen yksityiskohtainen havainnointi on kapitalistisen tuotannon tutkijalle ja ammattiteoreetikolle mitä tärkeintä —, niin se tulee kuitenkin ohittamaan edeltäjänsä ja panemaan alulle uuden »teollisen suhdannekierron» kaikkine erilaisine hyvinvointivaiheineen jne.

Mutta tämän »päältä päin» niin vankan englantilaisen yhteiskunnan kaavun alla vaanii toinen pula — maatalouspula, joka tulee aiheuttamaan suuria ja syvältäkouraisevia muutoksia sen sosiaalisessa rakenteessa. Palaan tähän asiaan jossakin toisessa tilaisuudessa. Tällä hetkellä se veisi liian pitkälle.

Toiseksi: Se aineiston paljous, jonka olen saanut paitsi Venäjältä, myös Yhdysvalloista jne., antaa minulle onneksi »tekosyyn» jatkaa tutkimuksiani sensijaan, että päättäisin ne lopullisesti julkaisemista silmälläpitäen.

Kolmanneksi: Lääkärini on kehottanut minua lyhentämään huomattavasti »työpäivääni», ellen aio joutua uudelleen vuonna 1874 ja sitä seuranneina vuosina vallinneeseen tilaan, jolloin sain useasti huimausta ja ponnisteltuani vakavasti muutaman tunnin en enää kyennyt jatkamaan työskentelyä.

Teidän varsin merkittävän kirjeenne johdosta haluan tyytyä joihinkin viittauksiin.

Rautatiet syntyivät ennen kaikkea »työn päättäjäisiksi» (couronnement de l'oeuvre) niissä maissa, joissa nykyaikainen teollisuus oli ehtinyt pisimmälle, Englannissa, Yhdysvalloissa, Belgiassa, Ranskassa jne. En sano niitä »työn päättäjäisiksi» vain siinä mielessä, että ne olivat lopulta (yhdessä valtamerihöyrylaivojen ja sähkölennättimen känssa) sellaisia yhteydenpitovälineitä, jotka vastaavat nykyajan tuotantovälineitä, vaan koska ne loivat pohjan jättiläismäisille osakeyhtiöille ja muodostivat samalla uuden lähtökohdan muunlaisille osakeyhtiöille, pankkiyhtiöistä alkaen. Sanalla sanoen, ne antoivat pääoman keskittymiselle milloinkaan aikaisemmin aavistamattoman sysäyksen ja kantoivat niin ikään kortensa kekoon sen lainapääoman kosmopoliittisen toimeliaisuuden kiihtymisessä ja valtavassa tehostumisessa, joka nyt kietoo maailman finanssihuijauksensa ja keskinäisen velkaantuneisuuden, tuon »kansainvälisen» veljeyden kapitalistisen muodon, verkostoon.

Toisaalta rautatielaitoksen ilmaantuminen kapitalismin johtavissa maissa myötävaikutti ja jopa ajoi välttämättä siihen, että valtiot, joissa kapitalismi vielä rajoittui harvoihin kohtiin yhteiskunnassa, loivat mitä lyhimmässä ajassa kapitalistisen päällysrakenteensa ja laajensivat sitä mittasuhteisiin, jotka ovat täysin epäsuhteessa yhteiskuntarakennuksen valtavaan perustaan, missä tuotantoa harjoitetaan edelleenkin perinteisissä muodoissa. Senvuoksi ei ole vähintäkään epäilystä siitä, etteikö rautateiden rakentaminen nopeuttanut noissa valtioissa sosiaalista ja poliittista luokittumista samaan tapaan, kuin se on jouduttanut eturivin valtioissa kapitalistisen tuotannon lopullista kehittymistä ja siten vienyt päätökseen kapitalistiset muutokset. Kaikissa valtioissa, Englantia lukuunottamatta, ovat hallitukset rikastuttaneet ja kasvattaneet rautatieyhtiöitä valtion kassan kustannuksella. Yhdysvalloissa ne ovat saaneet voittonsa lisäksi lahjaksi suuren osan valtion maata eivätkä vain nimenomaan rautatielinjojen rakentamiseen tarpeellista, vaan sen lisäksi maileittain kummankin puolen rakennussuuntaa, metsineen jne. Siten niistä on tullut mitä suurimpia maanomistajia. Selvä että pienfarmarisiirtolaiset suosivat siten sijaitsevaa maata turvatakseen tuotteilleen mukavat kuljetusmahdollisuudet.

Louis-Philippen Ranskaan pystyttämän järjestelmän, jonka mukaan rautatiet luovutettiin pikku joukolle finanssiaristokraatteja, heille turvattiin pitkäaikainen omistussaanto, annettiin korkotakuu valtion pussista jne. jne., vei huippuunsa Louis Bonaparte, jonka hallinto perustui itse asiassa rautatietoimilupien kauppaan. Sitä paitsi hän oli niin armollinen, että lahjoitti erinäisille toimiluvan haltijoille kanavia jne.

Mutta Itävallassa ja etenkin Italiassa aiheuttivat rautatiet valtion sietämättömän velkaantumisen ja kansanjoukkojen rasituksen.

Yleensä antoivat rautatiet tietenkin ulkomaankaupan kehitykselle mahtavan virikkeen, mutta kuitenkin tämä kauppa lisäsi pääasiassa raaka-aineita vievissä maissa joukkojen kurjuutta; eikä vain siksi, että hallitusten rautateiden eduksi sopimat uudet velat ovat lisänneet joukkoja rasittavaa verotaakkaa, vaan myös siksi, että siitä hetkestä alkaen, jolloin jokainen paikallisen tuotannon valmiste saattoi muuttua kosmopoliittiseksi kullaksi, monet aiemmin enimmältään myyntimahdollisuuden puutteessa halvat tavarat, kuten hedelmä, viini, kala, riista jne. kallistuivat ja etääntyivät tavallisen kansan kulutuksen ulottuvilta; toisaalta muuttui itse tuotanto, tarkoitan tuotteen erikoislaatua, riippuvaksi vientikelpoisuudesta, kun taas aikaisemmin tuotanto oli sopeutunut pääasiassa paikalliseen kulutukseen. Niinpä Schleswig-Holsteinissa esimerkiksi muutettiin viljelysmaata laitumeksi, koska karjan vienti oli kannattavampaa, mutta samanaikaisesti karkotettiin mailtaan maalaisväestöä. Kaikki nämä muutokset olivat suuren maanomistajan, koronkiskurin, kauppiaan, rautatieyhtiöiden, pankkiirien jne. kannalta varsin edullisia, mutta sangen murheellisia todellisen tuottajan kannalta!

Saadakseni kirjeeni päätökseen (määräaika sen saamiseksi postiin lähenee lähenemistään) lisään, että on mahdotonta löytää todellisia analogioita Yhdysvaltain ja Venäjän kesken. Yhdysvalloissa hallituksen kulut vähenevät päivästä päivään, ja valtionvelka supistuu nopeasti ja joka vuosi. Venäjällä taas on valtion vararikkoa yhä vaikeampi väistää. Yhdysvalloissa valtio on (joskin mitä iljettävimpään tapaan lainanantajan eduksi ja tavallisten kansalaisten kustannuksella) päässyt eroon paperirahasta, Venäjällä eivät asiat suju keneltäkään niin hyvin kuin paperirahan tuottajalta. Pääoman keskittyminen ja askel askeleelta etenevä joukkojen pakkoluovuttaminen on Yhdysvalloissa paitsi ennennäkemättömän nopean teollisen kehityksen edellytys, myös tuon teollisen kehityksen, maatalouden edistysaskeleiden jne. luonnollinen (tosin kansalaissodan keinotekoisesti jouduttama) tulos; Venäjä muistuttaa enemmän Ludvig XIV:n ja Ludvig XV:n aikoja, jolloin rahataloudellinen, kaupallinen ja teollinen päällysrakenne tai pikemminkin yhteiskuntarakennuksen julkisivu vaikutti pilkalta tuotannon pääosan (maatalouden) pysähtyneen tilan ja tuottajien nälänhädän taustalla (vaikkakin silloin pohja oli paljon vankempi kuin Venäjällä). Taloudellisen edistyksen vauhdissa on Yhdysvallat nykyisin paljon edellä Englantia, mutta se jää vielä siitä jälkeen kartutetun rikkauden määrässä; mutta samanaikaisesti ovat kansan joukot siellä toimeliaampia ja niillä on käsissään paremmat poliittiset apuneuvot vastustaa heidän kustannuksellaan tapahtuvaa eteenpäinmenoa. Minun ei tarvinne jatkaa näitä antiteesejä.

Mikä on muuten mielestänne paras venäläinen teos luotosta ja pankeista?

Herra Kaufman oli niin ystävällinen, että lähetti minulle kirjansa »pankkitoiminnan teoriasta ja käytännöstä», mutta olin hieman hämmästynyt siitä, että minun taannoinen älykäs arvostelijani pietarilaisesta »Vestnik Jevropystä»[7] on muuttunut eräänlaiseksi nykyaikaisen pörssihuijauksen Pindarokseksi. Sitäpaitsi kirja on nimenomaan asiantuntemuksen kannalta tarkasteltuna — enkä yleensä odota enempää tämän laatuisilta kirjoilta — yksityiskohdissaan kaikkea muuta kuin omaperäinen. Paras osa siinä on polemiikki paperirahaa vastaan.

Väitetään, että eräät ulkomaiset pankkiirit, joilta eräs hallitus olisi halunnut uusia lainoja, olisivat takuukseen vaatineet perustuslain säätämistä. Minä tuskin uskon sellaista, koska heidän nykyaikainen liiketoimintamenetelmänsä on ainakin tähän asti sopeutunut kaikkiin hallitusmuotoihin ja samoin tulee vastaisuudessakin.

Teidän A. Williams[8]

 


Viitteet:

[1] Kyseessä on »Pääoma». Toim.

[2] Kysymys on vuoden 1873 taloudellisesta maailmanpulasta, jonka tärkeimpiä pesäkkeitä olivat USA ja Saksa. 1870-luvun lopulla pula sai valtaansa myös Englannin. Toim.

[3] Tarkoitetaan taloudellisia maailmanpulia vuosina 1857 ja 1866. Ne koettelivat kovasti koko Iso-Britannian taloutta. Toim.

[4] Kyseessä on vuoden 1844 pankkilaki. Pyrkiessään helpottamaan pankinseteleiden vaihtoa kultaan hyväksyi Englannin hallitus vuonna 1844 Peelin aloitteesta lain Englannin pankin uudistamisesta. Pankki jaettiin kahteen itsenäiseen osastoon, pankki- ja emissio-osastoon, vahvistettiin kiinteät setelinkatteet. Kattamattomien pankinseteleiden liikkeellelaskua rajoitettiin 14 miljoonaan puntaan. Huolimatta vuoden 1844 pankkilain voimaanastumisesta kiertokulussa olevien pankinsetelien määrä ei todellisuudessa riippunut katteena olleesta varannosta, vaan niiden kysynnästä kiertokulun piirissä. Talouspulien aikoina, jolloin rahan tarve tuntui erikoisen kipeästi, Englannin hallitus peruutti väliaikaisesti vuoden 1844 lain voimassaolon ja lisäsi kattamattomien pankinseteleiden määrää. Toim.

[5] Myyntitili eli konsignaatio (lat. consignatio — asiakirja, kirjallinen vahvistus) on eräs laji tavaroiden komissiokauppaa ulkomaille. Tällöin viejä (konsignantti) lähettää tavaran ulkomaisen toiminimen (konsignaattorin) varastoon, jotta tämä myisi sen tietyin ehdoin. Toim.

[6] Tarkoitetaan vuoden 1878 Pariisin maailmannäyttelyä. Toim.

[7] »Vestnik Jevropy» (»Euroopan tiedonantaja»), venäläinen historiallis-poliittinen kuukausijulkaisu. Tämä suunnaltaan porvarillis-liberaalinen lehti ilmestyi Pietarissa vuodesta 1866 vuoden 1918 kesään asti. Venäläinen porvarillinen taloustieteilijä Kaufman julkaisi »Vestnik Jevropy» -aikakauslehden vuoden 1872 3. osassa kirjoituksen Marxin »Pääoman» 1. osasta otsikolla »Karl Marxin kansantaloustieteellisen arvostelun näkökanta». Kirjoitus julkaistiin ilman allekirjoitusta. Toim.

[8] Marxin peitenimi. Toim.