Kirjoitettu: 14. marraskuuta 1879
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 337–338. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 14. marraskuuta 1879
...Ja tämä vie minut toimintakertomukseen.[1] Niin hyvä kuin alku onkin, niin taidokas — olosuhteisiin katsoen — kuin on suojatulliväittelyn käsittely, niin yhtä epämiellyttäviä myönnytyksiä saksalaiselle poroporvarille sisältyy kolmanteen osaan. Mitä tarkoittaa täysin tarpeeton kohta »kansalaissodasta», mitä tarkoittaa pokkailu »yleisen mielipiteen» edessä, joka Saksassa on aina oleva oluttuvan poroporvarien mielipide, mitä tarkoittaa tässä liikkeen luokkaluonteen täydellinen poispyyhkiminen? Mitä tarkoittaa suoda anarkisteille tämä ilo? Ja lisäksi ovat kaikki nämä myönnytykset täysin hyödyttömiä. Saksalainen poroporvari on pelkuruuden ruumiillistuma, hän kunnioittaa vain sitä, joka herättää hänessä pelkoa. Mutta joka haluaa tekeytyä hänen silmissään rakkaaksi lapseksi, sitä hän pitää vertaisenaan ja kunnioittaa enemmän kuin vertaistaan, nimittäin ei laisinkaan. Niin mitä nyt, kun kapakkaporoporvarin suuttumuksen myrsky, jota nimitetään yleiseksi mielipiteeksi, on jälleen myöntämänne mukaan asettunut, ja kun veroruuvi painaa entiselleen ihmisiä, niin mitä hyötyä tästä mielistelystä? Kunpa tietäisitte, miltä tämä kuullostaa ulkomailla! On aivan oikein, että puolueen äänenkannattajaa on toimitettava ihmisten, jotka ovat mukana puolueen ja taistelun hyörinässä. Mutta viettäisittepä vain kuusi kuukautta ulkomailla, niin tulisitte ajattelemaan vallan toisin tästä puolueen kansanedustajien nöyristelystä poroporvarin edessä. Myrsky, joka nousi Ranskan sosialisteja vastaan Kommuunin jälkeen, oli toki jotakin aivan toista kuin Nobiling-parkuna Saksassa.[2] Ja miten paljon ylväämpinä ja itsetietoisempina ranskalaiset ovat käyttäytyneet. Saatatteko löytää sieltä sellaista heikkoutta, sellaisia kohteliaisuuksia vastustajaa kohtaan? He olivat vaiti, kun he eivät voineet puhua vapaasti suutaan puhtaaksi, he antoivat poroporvarin ulvoa ulvottavansa, he tiesivät, että heidän aikansa on pian taas tuleva, ja nyt se on...
Haluan muuten Auerin vihjeiden johdosta huomauttaa vielä, että emme täällä aliarvioi niitä vaikeuksia, jotka haittaavat puolueen taistelua Saksassa, emmekä puolueen jäsenjoukkojen niistä huolimatta saavuttamien tulosten merkitystä emmekä mallikelpoista käyttäytymistä. Onhan itsestään selvää, että jokainen Saksassa taistellen saavutettu voitto ilahduttaa meitä yhtäläisesti kuin muuallakin taistellen saavutettu voitto, ja vielä enemmänkin, koskapa Saksan puolue on alun alkaen kehittynyt meidän teoreettisiin asettamuksiimme nojaten. Mutta juuri sen vuoksi on meillä erikoinen huoli siitä, että Saksan puolueen käytännöllinen asennoituminen ja nimenomaan puoluejohdon julkiset esiintymiset myöskin jäävät sopusointuun yleisen teorian kanssa. Arvostelumme ei monellekaan varmaan ole miellyttävää; mutta enemmän kuin kaikista epäkriittisistä kohteliaisuuksista hyötyisi puolue siitä, että sillä olisi ulkomailla pari ihmistä, jotka ovat vapaita paikallisten harhauttavien taisteluolosuhteiden ja välikohtausten vaikutuksesta ja jotka ottavat silloin tällöin mittaa tapahtuneesta ja sanotusta koko nykyajan proletaariseen liikkeeseen pätevien teoreettisten lauselmien mukaan ja saattavat teidän näkyviinne sen vaikutelman, minkä teidän esiintymisenne synnyttää Saksan ulkopuolella.
Mitä ystävällisimmin Teidän
F. Engels
[1] Tässä kirjeessään Engels arvostelee sosiaalidemokraattisen valtiopäiväryhmän toimintakertomusta, joka julkaistiin »Sozialdemokratissa» lokakuussa 1879. Toim.
[2] 11. toukokuuta ja 2. kesäkuuta 1878 tehtiin Vilhelm I:stä vastaan murhayritys. Ensimmäisen suoritti levysepänkisälli Hödel ja toisen anarkisti Nobiling. Nämä attentaatit antoivat Bismarckille tervetulleen aiheen voimistaa sosiaalidemokraattien vainoa ja vaatia uudelleen valtiopäiviä hyväksymään poikkeuslaki sosialisteja vastaan. Toim.