Karl Marx

Marx Friedrich Adolph Sorgelle

1881


Kirjoitettu: 20. kesäkuuta 1881
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 350–352. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Hobokeniin

[Lontoo,] 20. kesäkuuta 1881

...Jo ennen kuin sain lähettämäsi Henry Georgen kirjan kappaleen[1] olin saanut kaksi muuta, yhden Swintonilta ja yhden Willard Brownilta; annoin siis yhden Engelsille, toisen Lafarguelle. Tänään minun täytyy rajoittua muotoilemaan arviointini kirjasta aivan lyhyesti. Mies on teoreettisesti täysin jälkeenjäänyt. Lisäarvon luontoa hän ei ole ymmärtänyt alkuunkaan ja pyörii siis englantilaisen esikuvan mukaan, jopa englantilaistenkin hylkäämissä spekulaatioissa lisäarvon itsenäistyneiden osien ympärillä — voiton, maankoron, koron jne. suhteesta. Hänen perusdogminsa on, että kaikki olisi järjestyksessä, jos maankorko maksettaisiin valtiolle. (Löydät vastaavanlaisen vaatimuksen myös »Kommunistiseen manifestiin» sisältyvien siirtymäkauden toimenpiteiden joukosta.[2]) Tämä katsomus kuuluu alkujaan porvaritaloustieteilijöille; sen esittivät ensi kertaa (jollei lueta mukaan samankaltaista vaatimusta 1700-luvun lopulla) Ricardon ensimmäiset radikaalit kannattajat, heti Ricardon kuoleman jälkeen. Sanoin tästä vuonna 1847 kirjoituksessani Proudhonia vastaan: »Käsitämme, miksi taloustieteilijät, kuten Mill» (vanhempi, ei hänen poikansa John Stuart, joka myös toistaa tämän jonkin verran muunnetussa muodossa), »Cherbuliez, Hilditch ynnä muut, ovat esittäneet vaatimuksen maankoron siirtämisestä valtiolle verojen kumoamiseksi. Tämähän on ilmausta siitä peittelemättömästä vihasta, jota teollinen kapitalisti tuntee maanomistajaa kohtaan. Teolliselle kapitalistille maanomistaja on hyödytön, turha olento porvarillisessa tuotannossa».[3]

Me itse, kuten jo mainittiin, otimme tämän maankoron valtion toimesta tapahtuvan haltuunoton lukuisien muiden siirtymäkauden toimenpiteiden joukkoon, jotka, kuten »Manifestissa» samaten on huomautettu, ovat ja joiden täytyy olla itsessään ristiriitaisia.

Mutta Colins käänsi ensimmäisenä tämän radikaalien englantilaisten porvarillisten taloustieteilijöiden vaatimuksen sosialistiseksi panaceaksi[4] ja julisti tämän menettelyn ratkaisevan nykyiseen tuotantotapaan liittyvät antagonismit. Hän on Belgiassa syntynyt entinen vanha napoleonilainen husaariupseeri, joka Guizot'n loppuaikana ja pikku Napoleonin[5] ensi vuosina onnellistutti maailmaa Pariisista käsin tätä hänen »löytöän» käsittelevillä paksuilla niteillä;[6] hän teki sen toisenkin keksinnön, ettei kylläkään ole mitään Jumalaa, mutta on »kuolematon» ihmissielu ja ettei eläimillä ole »mitään tunnetta». Jos niillä olisi tunne, siis sielu, niin me olisimme kannibaaleja eikä maan päälle voitaisi perustaa oikeudenmukaisuuden valtakuntaa. Hänen »anti-maaomaisuusteoriaansa» on yhdessä hänen sielun olemassaoloteoriansa kanssa pariisilainen »Philosophie de l'Avenir» -lehti[7] saarnannut vuosikaupalla hänen harvojen jäljellejääneiden kannattajiensa — enimmäkseen belgialaisten — toimesta. He nimittävät itseään »järkiperäisiksi kollektivisteiksi» ja ovat ylistäneet Henry Georgea.

Heidän jälkeensä ja ohella on mm. myös preussilainen pankkiiri ja entinen arpojen kerääjä Samter Itä-Preussista, ääliö, päästellyt tätä »sosialismia» paksun niteen.[8]

Kaikille näille »sosialisteille» Colinsista alkaen on yhteistä se, että he jättävät palkkatyön, siis myös kapitalistisen tuotannon silleen samalla kun yrittävät uskotella itselleen ja maailmalle, että muuttamalla maankorko valtiolle maksettavaksi veroksi kaikki kapitalistisen tuotannon epäkohdat häviävät itsestään. Kokonaisuus on siis vain sosialistisen koristereunuksen saanut yritys pelastaa kapitalistien herruus ja itse asiassa perustaa se uudelleen nykyistä vielä laajemmalle pohjalle.

Tämä pukinsorkka, joka on samalla aasin kavio, pilkistää myös ilman erehtymisen vaaraa Henry Georgen deklamaatioista. Hänen kohdallaan juttu on sitäkin anteeksiantamattomampi, kun hänen olisi pitänyt esittää itselleen kysymys: mistä johtuu, että Yhdysvalloissa, missä maa on suhteellisesti, ts. sivilisoituneeseen Eurooppaan verrattuna, ollut laajojen kansanjoukkojen ulottuvilla ja tietyssä määrin (taaskin suhteellisesti) on vieläkin, kapitalistinen talous ja vastaava työväenluokan alistaminen ovat kehittyneet nopeammin ja häpeämättömämmin kuin missään muussa maassa?

Toisaalta Georgen kirjan merkitys ja sen keskuudessanne aikaansaama sensaatio johtuvat siitä, että se on ensimmäinen vaikkakin harhaan osunut yritys vapautua ortodoksisesta poliittisesta taloustieteestä.

H. George ei näytä tietävän mitään aikaisempien amerikkalaisten antirenter'ien[9] historiasta; he olivat enemmän praktikkoja kuin teoreetikkoja. Hän on muuten lahjakas kirjailija (hänellä on myös lahjakkuutta tehdä jenkkimäistä reklaamia), kuten esim. hänen artikkelinsa »Atlantic»-lehdessä[10] osoittaa. Hänessä on myös vastenmielistä julkeutta ja itsekehua, mikä luonnehtii poikkeuksetta kaikkia tällaisia yleislääkkeen hautojia.

Vaimoni[11] sairaus on, meidän kesken sanottuna, valitettavasti parantumaton. Muutaman päivän kuluttua menen hänen kanssaan Eastbourneen merenrannalle.

Veljellinen tervehdys.
Sinun K. Marx

 


Toimituksen viitteet:

[1] Henry George, »Progress and Poverty: an Inquiry into the Cause of Industrial Depressions and of Increase of Want with Increase of Wealth. The Remedy», New York 1880. Toim.

[2] Ks. Karl Marx & Friedrich Engels, »Kommunistisen puolueen manifesti», luku 2. Toim.

[3] Marx siteeraa omaa teostaan »Filosofian kurjuus» (kustannusliike Edistys Moskova 1971), s. 173. Toim.

[4] — yleislääkkeeksi. Toim.

[5] Pikku Napoleon oli Victor Hugon Louis Bonapartelle antama pilkkanimi. Se esiintyi ensiksi Hugon vuonna 1851 Ranskan Lakiasäätävässä kokouksessa pitämässä puheessa ja levisi laajaan käyttöön Hugon pamfletin »Napoleon le Petit» (Pikku Napoleon) ilmestyttyä 1852. Toim.

[6] Jean-Guillaume Colins, »L'économie politique. Source des révolutions et des utopies prétendues socialistes», osat I—III, Pariisi 1856–1857. Toim.

[7] »La Philosophie de l'Avenir. Revue du Socialisme rationnel» (»Tulevaisuuden filosofia. Rationaalisen sosialismin katsaus»), kuukausittain ilmestyvä ranskalainen lehti, porvarillisten tasavaltalaisten äänenkannattaja, joka ilmestyi Pariisissa vuosina 1875–1900. Toim.

[8] Adolph Samter. »Social-Lehre. Ueber die Befriedigung der Bedürfnisse in der menschlichen gesellschaft», Leipzig 1875. Toim.

[9] Anti-renters (korkojen vastustajat) olivat New Yorkin osavaltion maanvuokraajia 1830–1840-luvuilla, jotka kieltäytyivät maksamasta maankorkoa suurmaanomistajille sekä vaativat saada ostaa farmit omaan omistukseen. Vuokraajat tekivät aseellista vastarintaa vuokrankerääjille, jotka yrittivät ottaa maankoron väkivallalla. Kaikkein suurimmat maanvuokraajien liikehdinnät sattuivat vuosina 1836–1845. Vuokraajien ja maanomistajien välinen taistelu päättyi kompromissiin: suurmaanomistajat alkoivat vuodesta 1846 lähtien maidensa vähittäisen myynnin vuokraajille. Toim.

[10] Marx viittaa todennäköisesti Henry Georgen artikkeliin »The Kearney Agitation in California» (»Kearneyn agitaatio Kaliforniassa»), joka ilmestyi lehdessä »The Popular Science Monthly» (»Kansantajuinen tieteellinen kuukausilehti») elokuussa 1880. Toim.

[11] — Jenny Marxin. Toim.