Kirjoitettu: 1881–1882
Julkaistu: 1930
Suomennos: Väinö Kangas
Lähde: »Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua», s. 680–690. Valtion kustannusliike Kirja, Leningrad 1933
Skannaus: Kaj Henriksson
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
(...) Arvo.[*] Herra Wagnerin mielestä on Marx'in arvoteoria »hänen sosialistisen järjestelmänsä kulmakivi» (s. 45). Koska minä en ole koskaan luonut mitään »sosialistista järjestelmää», niin on tämä vain Wagnerin, Schäfflen y.m.s. mielikuvitusta. Edelleen: Marx muka »löytää vaihtoarvon — sitä yksinomaan hän tässä tarkoittaa — yhteisen yhteiskunnallisen perusolemuksen työssä, vaihtoarvon suuruuden mitan yhteiskunnallisesti välttämättömässä työajassa j.n.e.»
Minä en puhu missään kohdassa »vaihtoarvon yhteisestä yhteiskunnallisesta perusolemuksesta», sanon pikemminkin, että vaihtoarvot (vaihtoarvoa ei ole olemassa, jollei niitä ole vähintäinkin 2) esittävät jotakin niille yhteistä, mikä on »aivan riippumaton niiden käyttöarvoista (s.o. tässä niiden luontaismuodosta), nimittäin »arvoa», niinpä esim. (»Pääoman» I kirjassa): »Se yhteinen, mikä tavaroiden vaihtosuhteessa eli vaihtoarvossa esiintyy, on siis sen arvo. Tutkimuksemme jatkuminen on palauttava meidät takaisin vaihtoarvoon arvon välttämättömänä ilmaisutapana eli ilmenemismuotona, vaikka meidän kuitenkin on ensin tarkasteltava arvoa tästä muodosta riippumattomana » (13).[1]
Minä en siis sano, että »vaihtoarvon yhteinen yhteiskunnallinen perusolemus» olisi »työ»; ja koska minä käsittelen seikkaperäisesti erikoisessa kappaleessa arvomuotoa, s.o. vaihtoarvon kehittymistä, niin olisi aivan eriskummallista typistää tämä »muoto» »yhteiseen yhteiskunnalliseen perusolemukseensa», työhön. Niinikään unohtaa herra Wagner, että minulle on subjektina tavara, mutta ei »arvo» eikä »vaihtoarvo».
Edelleen: »Mutta tämä (Marx'in) teoria ei ole niinkään paljon yleinen arvoteoria, kuin kustannusteoria, joka on lähtöisin Ricardolta». (Sama). Niin »pääomasta» kuin myöskin Sieberin kirjoituksesta (jos hän venäjää taitaisi) olisi herra Wagner voinut oppia tuntemaan eron minun ja Ricardon välillä, jota viimemainittua kiinnosti työ vain arvonsuuruuden mittana ja joka tämän vuoksi ei löytänytkään mitään yhteyttä arvoteoriansa ja rahan olemuksen välillä.
Kun herra Wagner lausuu, että tämä »ei ole mikään yleinen arvoteoria», niin on hän omalla tavallaan aivan oikeassa, sillä hänen mielestään on yleinen arvoteoria järkeilyä sanalla »arvo»; tämä saattaa hänet jäämään saksalaisten professorien perinnäistavaksi tulleelle katsantokannalle, joka sekottaa toisiinsa »käyttöarvon» ja »arvon», koska niille molemmille on yhteisiä sana »arvo». Mutta kun hän edelleen sanoo, että tämä muka olisi »kustannusteoria», niin on se joko samasanaisuutta; tavarat, mikäli ne ovat arvoja, esittävät vain jotakin yhteiskunnallista, inhimillistä työtä, ja juuri sikäli määrää minun mielestäni jonkun tavaran arvosuuruuden siihen sisältyvän j.n.e. työajan suuruus, siis se normaalinen työnpaljous, jonka esineen tuottaminen maksaa j.n.e.;[2] herra Wagner todistelee päinvastaista, kun hän vakuuttelee, että tämä j.n.e. arvoteoria ei muka ole »yleinen», koska se ei ole samanlainen kuin herra Wagnerin katsontakanta »yleiseen arvoteoriaan» nähden. Tahi lausuu hän jotakin valheellista: Ricardo (Smith'in jälkeen) sekottaa toisiinsa arvon ja tuotantokustannukset; minä olen jo teoksessani »Zur Kritik der politischen Oekonomie» ja samaten muistutuksissa »Pääomaan» selvästi osoittanut, että arvot ja tuotantohinnat (jotka vain rahassa ilmaisevat tuotantokustannuksia) eivät lankea yhteen. Ja miksi ei? enkö ole tätä herra Wagnerille sanonut.
Sitäpaitsi »menettelen» minä »mielivaltaisesti», koska »supistan nämä kustannukset vain työnkäyttöön sanan ahtaimmassa merkityksessä. Mutta se edellyttää ensin todistelua, joka tähän »asti puuttuu, nimittäin sen seikan toteennäyttämistä, että tuotantoprosessi voi olla mahdollinen ilman mitään yksityiskapitalistien pääomaa muodostavaa ja sitä käyttävää toimintaa.» (s. 45.)
Sensijaan, että herra Wagner kuormittaa minua tuollaisilla tulevaisuutta koskevilla todistuksilla, olisi hänen päinvastoin pitänyt ensin näyttää toteen, että yhteiskunnallista tuotantoprosessia — puhumattakaan sitten tuotantoprosessista ylipäänsä — ei ole ollut niissä varsin lukuisissa yhteiskunnissa, jotka ovat olleet olemassa ennen yksityiskapitalistien ilmaantumista (muinais-intialainen yhteisö, eteläslaavilainen perheyhteisö j.n.e.). Sitäpaitsi voisi Wagner vain sanoa: kapitalistiluokan harjoittama työväenluokan riistäminen, lyhyesti, kapitalistisen tuotannon luonne on oikea sellaisena, kuin Marx sen kuvaa, mutta: hän erehtyy siinä, että hän pitää tätä taloutta väliaikaisena, kun taas Aristoteles päinvastoin erehtyi siinä, että hän piti orjataloutta ei väliaikaisena.
»Niin kauan kuin tälläistä todistusta ei ole esitetty (toisin sanoen, niin kauan kuin kapitalistinen talous on olemassa) on todellisuudessa myöskin (tässä näyttäytyy kompurajalka tahi aasinkorva) pääomanvoitto arvon 'olemusta määräävä' aines, eikä, kuten sosialistit käsittävät, vain vähennys eli 'rosvous' työläiseltä.» (45, 46.) Mitä on tuo »vähennys työläiseltä», vähennys hänen nahkastaan j.n.e., on käsittämätöntä. Nyt kyllä minunkin esityksessäni »on todellisuudessa myöskin pääomavoitto» ei ainoastaan »vähennystä eli 'rosvousta' työläiseltä». Päinvastoin, minä kuvaan kapitalistin kapitalistisen tuotannon välttämättömäksi toimitsijaksi, ja osoitan hyvin seikkaperäisesti, että hän ei ainoastaan »vähennä» eli »rosvoa», vaan pakoittaa tuottamaan lisäarvoa, siis auttaa ensin luomaan sitä, mistä on vähennettävä; edelleen osoitan yksityiskohtaisesti, että jopa tavaranvaihdossakin vaihdetaan vain vastikkeita, kapitalisti — mikäli hän maksoi työläiselle hänen työvoimansa todellisen arvon — saa lisäarvon haltuunsa täydellä oikeudella, s.o. tätä tuotantotapaa vastaavalla oikeudella. Mutta kaikki tämä ei tee »pääomavoittoa» arvon »olemusta määrääväksi» ainekseksi, vaan todistaa vain sen, että arvossa, jota kapitalistin työ ei ole muodostanut, piilee osa, jonka hän voi anastaa itselleen »laillisesti», s.o. tavaranvaihtoa vastaavaa oikeutta rikkomatta.
»Tämä teoria kiinnittää huomiota liian yksipuolisesti vain tähän arvoamääräävään perusteeseen, (1. Samasanaisuutta. Teoria on väärä, koska Wagnerilla on siitä eroava »yleinen arvoteoria», siis hänen »arvonsa» määrätään »käyttöarvolla», kuten professorin palkkakin todistaa; 2. herra Wagner lykkää arvon tilalle kulloinkin vallitsevan »markkinahinnan» tahi arvosta poikkeavan tavaranhinnan, mikä on jotakin aivan erilaista kuin arvo.) kustannuksiin, eikä toiseen perusteeseen, käyttökelpoisuuteen, hyödyllisyyteen, käytön perusteeseen. (S.o. se ei sotke toisiinsa »arvoa» ja käyttöarvoa, mikä olisi niin toivottavaa syntymästään sekapäisille, kuten Wagnerille.) Tuo teoria ei vastaa vaihtoarvon muodostumista nykyisessä vaihdossa[3] (hän tarkoittaa hinnanmuodostumista, joka ei arvon määäämisessä muuta kerrassaan mitään: ylipäänsä tapahtuu varmaan nykyisessäkin vaihdossa vaihtoarvon muodostumista, minkä tietää jokainen keinottelija, tavaranväärentäjä y.m., joilla ei ole mitään yhteistä arvonmuodostamisen kanssa, mutta joilla on tarkka silmä jo »muodostettuihin» arvoihin nähden; muuten on minulla esim. työvoiman arvoa määritellessä lähtökohtana, että sen arvo todella maksetaan, mikä tosiasiallisesti ei pidä paikkaansa. Herra Schäffle mainitsee teoksessa »Kapitalismus» j.n.e., että tämä on muka »jalomielistä» tahi jotakin sentapaista. Hän puhuu vain menettelytavasta, joka on tieteellisesti välttämätön), eikä myöskään — kuten Schäffle on sattuvasti ja lopullisestikin (!) toteennäyttänyt teoksessa »Quintessenz» ja varsinkin »Sozialen Körper'issä» — niitä olosuhteita, jotka välttämättä täytyisi muodostua Marx'in olettamassa sosialivaltiossa. (Siis sosialivaltio, jonka herra Schäffle on niin kohteliaasti minun sijastani »muodostanut», muuttuu »Marx'in [mutta ei Schäfflen olettamuksessa Marx'in nimeen väärennetyksi] sosialivaltioksi.) Tämän voi sattuvasti todistaa esimerkillä viljasta y.m.s,; muuttuvien viljasatojen vaikutuksesta, tarpeiden pysyessä jokseenkin ennallaan, säännösteltäisiin viljan vaihtoarvo välttämättä myöskin »sosialitaksoitusten» järjestelmässä muuten kuin pelkästään kustannusten mukaan.» Yhtä monta sanaa kuin typeryyttäkin. Ensinnäkin en minä ole missään kohdassa puhunut »sosialitaksoituksista» ja arvoa koskevan tutkimuksen kohdistan minä porvarillisiin olosuhteisiin, enkä tämän arvoteorian sovelluttamiseen »sosialivaltioon», jota en edes minä ole kokoonkyhännyt, vaan minun edestäni herra Schäffle. Toiseksi: kun kadon kohdatessa viljan hinta nousee, niin nousee myöskin sen arvo, koska määrätty työpaljous on todellistunut pienemmässä tuotemäärässä; toiseksi nousee viljan myyntihinta vielä paljon enemmän. Mitä tekemistä on tällä minun arvoteoriani suhteen? Juuri niin paljon kuin vilja myydään yli arvonsa, myydään muut tavarat — joko sitten luontaismuodossa tahi rahamuodossa — alle niiden arvon, ja jopa silloinkin, kun niiden rahallinen hinta ei laske. Arvosumma pysyy samana, vaikkapa tämän koko arvosumman rahallinen ilmaisu olisi kasvanutkin ja siis herra Wagnerin »vaihtoarvon» summa noussut. Tämä pitää paikkansa, jos oletamme, että viljan hinnan nousua yli arvon ei peitä hintojen lasku muiden tavarain summassa. Mutta tässä tapauksessa on rahan vaihtoarvo laskenut yhtä paljon alle arvonsa; kaikkien tavarain arvosumma pysyy samana ja samana pysyy myöskin sen rahallinen ilmaisu, jos raha lasketaan muiden tavaroiden joukkoon. Edelleen: nousu viljan hinnassa yli viljan arvon nousun, minkä kato aiheuttaa, tulee »sosialivaltiossa» olemaan joka tapauksessa pienempi kuin mitä se on nykyisillä viljakoronkiskureilla. Mutta lisäksi tulee »sosialivaltio» ohjaamaan tuotantoa alunperin sillä tavoin, että vuotuinen viljan tarjonta riippuu sadon vaihteluista vain aivan minimaalisesti. Tuotannon laajuutta — tarjontaa, ja tuotteiden käyttöä tullaan siellä säännöstelemään järkiperäisesti. Ja mitäpä vihdoin todistaisi »sosialitaksoitus» — jos oletamme, että Schäfflen mielikuvitukset tässä suhteessa toteutuisivat — minun arvoteoriani puolesta tahi sitä vastaan? Yhtä vähän kuin pakkotoimenpiteet, joita käytetään elintarvepulan sattuessa laivalla tahi linnoituksessa tahi Ranskan vallankumouksen aikana j.n.e., pitävät väliä arvosta. Ja hirveintä »sosialivaltiolle» on, että se rikkoo »kapitalistisen valtion» arvolain, siis myöskin arvoteorian! Tämä ei ole muuta kuin lapsellista lorua!
Samainen Wagner siteeraa hyväntahtoisesti Rau'ta: »Väärinkäsitysten välttämiseksi on tarpeen määritellä, mitä arvolla sellaisenaan tarkoitetaan, ja saksalaisessa kielenkäytössä on sovittu valitsemaan täksi käyttöarvo». (S. 46.)
(...) Arvokäsitteen johtaminen edelleen:
Subjektiivinen ja objektiivinen arvo. Subjektiivinen: ja yleisimmässä mielessä hyvikkeen arvo = merkitys, jonka hyvike saa hyödyllisyytensä johdosta... se ei ole mikään esineiden ominaisuus sellaisenaan, vaikkakin objektiivisesti sen edellytyksenä on esineen hyödyllisyys (siis sen edellytyksenä on »objektiivinen» arvo) ... Objektiivisessa mielessä ymmärretään »arvolla» ja »arvoilla» niinikään arvoa omaavia hyvikkeitä, missä (!) hyvike ja arvo, hyvikkeet ja arvot tulevat olennaisesti identtisiksi käsitteiksi.» (46, 47.)
Sitten kun Wagner on muitta mutkitta nimittänyt »arvoksi yleensä» ja »arvokäsitteeksi» sen, mikä tavallisesti kantaa »käyttöarvon» nimeä, ei hän tietenkään voi olla muistamatta, että »tällä tavoin (vai niin! vai niin!) johdettu (!) arvo» on »käyttöarvo». Sitten kun hän ensin on nimittänyt »käyttöarvon» »arvokäsitteeksi» ylipäänsä, »yksinkertaisesti arvoksi», havaitsee hän jälestäpäin, että hän onkin jaaritellut »käyttöarvosta» ja on sen siis »johtanut», koska nykyään jaarittelu ja johtaminen ovat »olennaisesti» identtisiä ajatustoimintoja. Mutta tässä kohdassa me havaitsemme, mikä subjektiivinen ajatus on herra Wagnerin tähänastisella »objektiivisella» käsitesekamelskalla. Hän nimittäin paljastaa meille erään salaisuuden. Rodbertus oli kirjoittanut hänelle kirjeen — minkä voi lukea aikakausjulkaisusta Tübinger Zeitschrift 1878 —, jossa hän selvittää, minkä vuoksi on olemassa »vain yksi laji arvoa», käyttöarvo. »Minä» (Wagner) »olen yhtynyt tähän käsitykseen, jonka merkitystä korostin jo ensimäisessä painoksessa». Rodbertuksen sanonnasta lausuu Wagner: »Se on täysin oikein ja välttämätönkin muuttamaan sitä tavanmukaista epäloogillista katsontakantaa, jonka mukaan »arvo» »jakaantuu» käyttöarvoon ja vaihtoarvoon, kuten tuon jaon myöskin minä vielä ensimäisen painoksen 3. §:ssä olen suorittanut» (48, 4. muist.) Ja samainen Wagner arvioi minun kuuluvan niiden ihmisten joukkoon (s. 49, muistutus), joiden mielestä »käyttöarvo» on kokonaan »poistettava» »tieteestä».
Kaikki tämä on »jaarittelua». De prime abord [ennen kaikkea] ei minulla lähtökohtana ole »käsitteet», eikä siis myöskään »arvokäsite», eikä minun sitä täten tarvitse millään tavoin »jakaa». Lähtökohtana on minulla yksinkertaisin yhteiskunnallinen muoto, missä työntuote nykyisessä yhteiskunnassa esiintyy, ja se onkin »tavara». Sitä minä erittelen, ja lähinnä kylläkin siinä muodossa, missä se ilmenee. Tässä minä havaitsen, että se toisaalta luontaismuodossaan on käytönesine alias [toisin sanoen] käyttöarvo ja toisaalta vaihtoarvon kannattaja ja on itse tältä katsontakannalta »vaihtoarvo». Viimemainitun jatkuva erittely osoittaa minulle, että vaihtoarvo on vain tavaraan sisältyvän arvon »ilmenemismuoto», sen itsenäinen esittämistapa, ja tämän jälkeen käyn minä käsiksi arvon erittelyyn. Tästä on sanottu selvästi 2. painoksen siv. 36: »Kun tämän luvun alussa tavallisen kielenkäytön mukaan sanottiin: tavara on käyttöarvo ja vaihtoarvo, niin oli se, täsmällisesti sanottuna, väärin. Tavara on käyttöarvo eli käyttöesine ja 'arvo'. Se esiintyy tällä tapaa kaksinaisena kohta kun sen arvolla on oma, sen luontaismuodosta eroava ilmenemismuoto, vaihtoarvon muoto j.n.e.» Minä en siis jaa arvoa käyttöarvoon ja vaihtoarvoon vastakohtaisuuksina, joihin abstraktinen, »arvo», jakaantuu, vaan työntuotteen konkreettinen yhteiskunnallinen hahmo, »tavara», on toisaalta käyttöarvo ja toisaalta »arvo», eikä vaihtoarvo, koska viimemainittu on pelkkä ilmenemismuoto, eikä tavaran oma sisältö.
Toiseksi: Vain vir obscurus [pimeän mies], joka ei ole sanaakaan »Pääomasta» ymmärtänyt, voi päätellä: Koska Marx eräässä muistutuksessaan »Pääoman» ensimäiseen painokseen heittää menemään kaikki saksalaisten professorien typeryydet »käyttöarvosta» ylipäänsä ja lähettää lukijat, jotka haluavat todellisista käyttöarvoista jotakin tietää, tutkimaan »Johdantoa tavaraoppiin», — niin tämän vuoksi ei käyttöarvo hänellä näyttele minkäänlaista osaa. Ei se luonnollisesti näyttelekään sellaista osaa kuin sen vastakohta »arvo», jolla ei ole muuta yhteistä sen kanssa kuin sana »arvo» nimityksessä »käyttöarvo». Yhtähyvin hän olisi voinut sanoa, että minä jätän syrjään »vaihtoarvon», koska se on vain arvon ilmenemismuoto, mutta ei ole arvo, sillä minulle tavaran »arvo» ei ole sen käyttöarvo, eikä myöskään sen vaihtoarvo.
Jos tahdotaan eritellä »tavaraa», tuota yksinkertaisinta taloudellista konkreettisuutta, niin on jätettävä syrjään kaikki sellaiset suhteet, joilla ei ole mitään tekemistä käsiteltävän erittelyn objektin kanssa. Tämän vuoksi olen minä sanonut muutamilla riveillä sen, mitä tavarasta on sanottava sikäli kuin se on käyttöarvo, mutta toisaalta olen korostanut sitä luonteenomaista muotoa, jossa käyttöarvo — työntuote — tässä ilmenee, nimittäin: »Olio voi olla hyödyllinen ja ihmistyön tuote olematta tavara. Se, joka tuotteellaan tyydyttää omaa tarvettaan, synnyttää kyllä käyttöarvon, mutta ei tavaraa. Tuottaakseen tavaran, täytyy hänen tuottaa ei ainoastaan käyttöarvo, vaan käyttöarvo muille, yhteiskunnallinen käyttöarvo.» (s. 15). (Tämä on Rodbertus'en »yhteiskunnallisen käyttöarvon» juurena.) Tämän johdosta on käyttöarvolla — »tavaran» käyttöarvona — itselläänkin historiallisesti-erikoinen luonne. Alkuperäisissä yhteisöissä, joissa esim. elintarpeet tuotetaan ja jaetaan yhteisesti yhteisön jäsenten kesken, tyydyttää yhteistuote suoranaisesti kunkin yhteisön jäsenen, kunkin tuottajan elämäntarpeet, ja tuotteen — käyttöarvon — yhteiskunnallinen luonne esiintyy tässä siinä, että se on luonteeltaan yhteinen. (Herra Rodbertus sitävastoin muuttaa tavaran »yhteiskunnallisen käyttöarvon» »yhteiskunnalliseksi käyttöarvoksi» ylipäänsä ja tämän vuoksi jaarittelee typeryyksiä.)
Kuten ylläolevasta käy selville, olisi siis sulaa typeryyttä »kytkeä» tavaran erittelyyn — sillä perusteella, että tavara esiintyy toisaalta käyttöarvona eli hyödykkeenä ja toisaalta »arvona» — kaikenlaisia jokapäiväisiä järkeilyjä käyttöarvoista eli hyödykkeistä, jotka eivät kuulu tavaramaailman piiriin, kuten »valtion hyödykkeistä», »yhteishyödykkeistä» j.n.e., kuten Wagner ja ylipäänsä koko saksalainen professorikunta tekee, tahi hyvikkeestä »terveys» j.n.e. Siellä missä valtio itse on kapitalistinen tuottaja, kuten kaivosten, metsien j.n.e. käyttäjä, on sen tuote »tavaraa», jolla on siis kaikkien muiden tavarain erikoisluonne.
Toisaalta on vir obscurus [pimeän mies] jättänyt huomaamatta, että jo tavaran erittelyssä en minä pysähdy siihen kaksoistapaan, missä tavara esiintyy, vaan jatkan heti eteenpäin ja havaitsen, että tässä tavaran kaksinaisuudessa esiintyy sen työn kaksinainen luonne, jonka tuotetta tavara on, hyödyllisen työn luonne, s.o. käyttöarvoja luovien töiden konkreettiset muodot, ja työn luonne abstraktisena työnä, työvoiman käyttämisenä, riippumatta siitä, mihin hyödylliseen tapaan sitä käytetään (tähän perustuu etempänä tuotantoprosessin esittäminen); että tavaran arvomuodon, viime kädessä sen rahamuodon, siis rahan kehittelyssä toisen tavaran arvo esiintyy toisen tavaran käyttöarvossa, s.o. luontaismuodossa; että itse lisäarvo johdetaan työvoiman »erikoisesta» ja sille yksinomaan kuuluvasta käyttöarvosta j.n.e., j.n.e., että siis käyttöarvo esittää minulla aivan toisenlaista tärkeätä osaa kuin mitä tähänastisessa taloustieteessä, mutta että se otetaan tarkastelun alaiseksi vain silloin, kun tuollainen tarkastelu johtuu määrättyjen taloudellisten muudostumain erittelystä, eikä siitä, että järkeillään edestakaisen sanoilla ja käsitteillä »käyttöarvo» ja »arvo».
Sentakia ei tavaran erittelyssä sen »käyttöarvoa» koskevaan kohtaan liitetäkään heti »pääoman» määritelmiä, mikä olisikin sulaa mielettömyyttä niinkauan kuin olemme vasta tavaran ainesten erittelyssä kiinni.
Mutta herra Wagneria loukkaa minun esityksessäni se, että minä en anna hänelle tilaisuutta seurata saksalais-isänmaallisten professorien »harrastuksia» ja sotkea toisiinsa käyttöarvo ja arvo. Vaikkakin Saksan yhteiskunta on kovasti post festum [myöhästynyt], niin on se kuitenkin vähitellen päässyt feodalisesta luontaistaloudesta tahi ainakin sen valtakaudesta kapitalistiseen talouteen, mutta professoreilla on toinen jalka yhä vieläkin vanhassa sonnassa, mikä on luonnollista. Tilanherrojen maaorjista ovat he muuttuneet valtion, tavallisesti hallituksen maaorjiksi. Tämän vuoksi myöskin meidän vir obscurus [pimeän mies], joka ei ole edes huomannut sitä, että minun analyyttisella metoodillani, jonka lähtökohtana ei ole ihminen, vaan taloudellisesti määrätty yhteiskunnallinen aikakausi, ei ole mitään yhteistä professorisaksalaisen käsitteidenliittämis-metoodin kanssa (»sanoilla on oivallista käräjöidä, sanoilla järjestelmä valmistaa»), — tämän vuoksi sanoo hän: »Rodbertuksen ja myöskin Schäfflen käsitykseen yhtyen asetan minä kaiken arvon edelle käyttöarvo-luonteen ja korostan käyttöarvo-arviointia sitäkin enemmän, koska vaihtoarvo-arviointi ei yksinkertaisesti ole käyttökelpoinen useihin mitä tärkeimpiin taloudellisiin hyödykkeihin nähden, (mikä pakoittaa hänet verukkeihin? siis valtionpalvelijana tuntee hän velvollisuudekseen sotkea toisiinsa käyttöarvon ja arvon!), kuten valtioon ja sen toimintoihin sekä muihin yhteistaloudellisiin suhteihin nähden.» (Siv. 49, muist.) (Tämä muistuttaa muinaisia kemistejä ennen kemian-tiedettä: koska keittovoilla, jota tavallisessa kielessä sanotaan yksinkertaisesti voiksi [pohjoiseen tapaan], on pehmeä olotila, nimittivät he kloriidia, sinkkisalvaa, antimonisalvaa j.n.e. voinesteiksi, pitivät siis kiinni vir obscurus'en kanssa puhuaksemme — kaikkien kloriid1-, sinkki ja antimoniyhdistysten voiluonteesta.) Lorun sisältö on seuraava: koska vissit hyödykkeet, nimittäin valtio (hyödyke sekin!) ja sen »toiminnat» (nimittäin sen poliittisen taloustieteen protessorien toiminnat) eivät ole mitään »tavaroita», täytyy itse »tavaroihin» sisältyvät vastakohtaiset luonteet (jotka myöskin havainnollisen selvästi ilmenevät työntuotteen tavaramuodossa) sotkea toisiinsa! Wagnerin ja kumppanien taholta on ylipäänsä vaikeata väittää, että he voittavat enemmän, jos heidän »toimintansa» »arvioidaan» niiden »käyttöarvon» mukaan, niiden asiallisen »sisällön» [der Gehalt] mukaan, kuin jos se tehdään heidän »palkkansa» [das Gehalt] mukaan (»yhteiskunnallisella taksalla» määrättynä, kuten Wagner lausuu), s.o. heille annetun maksun mukaan.
(Ainoa selvä seikka tämän saksalaisen heikkomielisyyden pohjalla on se, että kielellisesti sanaa arvo [Wert tahi Würde] on ensin käytetty merkitsemään itse hyödyllisiä esineitä, jotka olivat olemassa itse »työntuotteina» jo kauan ennen kuin ne muuttuivat tavaroiksi. Mutta tällä on kuitenkin »tavaranarvon» tieteellisen määritelmän kanssa juuri yhtä paljon tekemistä kuin sillä seikalla, että sanaa suola käyttivät vanhanajan ihmiset ensin merkitsemään keittosuolaa, ja tämän vuoksi myöskin sokeri y.m.s. esiintyvät sitten Pliniuksen päivien suolalajeina [todellakin kaikki värittömät kiinteät aineet liukenevat veteen ja on niillä omalaatuinen maku]; sentähden kemialliseen aineryhmään »suola» kuuluu sokeri y.m.s.)
Käykäämme nyt käsiksi vir obscurus'en takuumieheen Rodbertukseen (jonka kyhäys on nähtävänä Tübinger Zeitschriftissä). Vir obscurus siteeraa Rodbertukselta seuraavaa:
Siv. 48 tekstissä: »On olemassa vain yksi laji arvoa ja se on käyttöarvo. Tämä taas on joko yksilöllinen käyttöarvo tahi yhteiskunnallinen käyttöarvo. Edellinen seisoo yksilöä ja hänen tarpeitansa vastassa riippumatta ollenkaan mistään yhteiskunnallisesta järjestöstä.» (Tämä on jo typeryyttä.) Vertaa »Pääoma», siv. 171, missä on sanottu: Työprosessi tarkoituksenmukaisena toimintana käyttöarvojen luomiseksi j.n.e. on »samalla tapaa yhteinen kaikille sen (ihmiselämän) yhteiskuntamuodoille ja »riippumaton sen eri muodoista».) (Ensinnäkin ei yksilöä vastassa seiso sana »käyttöarvo», vaan konkreettiset käyttöarvot ja minkälaiset käyttöarvot hänen »vastassaan seisovat» (näillä miehillä »seisoo» kaikki, kaikki on »seisovaista»), riippuu kokonaan, yhteiskunnallisen tuotantoprosessin kehitysasteesta, eikä siis koskaan ole jonkun »yhteiskunnallisen järjestön» mukainen. Mutta jos Rodbertus tahtoo sanoa vain sen jokapäiväisyyden, että käyttöarvo todellakin on yksilöä vastassa käytönesineenä, yksilöllisenä käyttöarvona häntä vastassa, niin on se kulunutta samasanaisuutta tahi sitten väärin, sillä puhumattakaan sellaisista esineistä kuin riisi, maissi, vehnä tahi liha (joka ei ole hindulle ravintovälineenä), on yksilölle professorin tahi salaneuvoksen arvonimen tahi ritarimerkin tarve mahdollinen vain varsin määrätyssä »yhteiskunnallisessa järjestössä»). »Toinen on sellainen käyttöarvo, joka on yhdellä useista yksilöllisistä elimistöistä (eli yksilöistä) kokoonpannulla yhteiskunnallisella elimistöllä.» (Siv. 48, tekstissä.) Ihana saksankieli! Onko tässä nyt kysymys »yhteiskunnallisen elimistön» »käyttöarvosta» tahi jonkun »yhteiskunnallisen elimistön» hallussa olevasta käyttöarvosta (kuten esim. maa alkuperäisissä yhteisöissä), tahi käyttöarvon määrätystä »yhteiskunnallisesta» muodosta jossakin yhteiskunnallisessa elimistössä, kuten esim. siellä, missä tavaratuotanto on vallitsevana, täytyy käyttöarvon, jonka tuottaja valmistaa, olla »käyttöarvo muille» ja tässä mielessä »yhteiskunnallinen käyttöarvo»? Tuollaisesta pintapuolisesta pöyhästelystä ei saa mitään irti.
Ja nyt siis Wagnerin Faustin toiseen lauseeseen. »Vaihtoarvo on vain määrätystä historiankaudesta johtuva yhteiskunnallisen käyttöarvon historiallinen verho ja liite. Jos joku asettaa käyttöarvon loogilliseksi vastakohdaksi vaihtoarvon, asettaa hän historiallisen käsitteen loogilliselle käsitteelle loogilliseen vastakohtaisuuteen, mikä loogillisesti ei käy päinsä.» (Siv. 48, 4. muist.) »Tämä on», riemuitsee samassa kohdassa Wagnerus, »tämä on täysin oikein!» Kuka on tuo »joku», joka näin tekee? Rodbertus tarkoittaa varmaankin minua, koska hän vahtimestarinsa R. Meyerin sanojen mukaan »on kirjoittanut suuren, paksun käsikirjoituksen 'Pääomaa' vastaan». Kuka joutuu loogilliseen vastakohtaisuuteen? Herra Rodbertus, jolle »käyttöarvo» ja »vaihtoarvo» ovat molemmat luonnostaan pelkkiä »käsitteitä». Todellisuudessa joutuu jokaisessa hintaluettelossa jokainen yksityinen tavaralaji tähän epäloogilliseen prosessiin, tehdäkseen itsensä toisista tavaralajeista eroavaksi hyödykkeenä, käyttöarvona. puuvillana, lankana, rautana, jyvinä j.n.e., esittääkseen itsensä muista toto coelo [joka suhteessa] laadullisesti eroavaksi »hyödykkeeksi», mutta samalla sen hinta esiintyy laadultaan samanlaisena, mutta määrältään eroavana saman olemuksen ilmaisuna. Tavaralaji esiintyy luontaismuodossaan sille, joka sitä käyttää, ja tästä luontaismuodostaan peräti eroavassa, sille ja kaikille muille tavaralajeille »yhteisessä» arvomuodossa, siis vaihtoarvona. »Loogillinen» vastakohta on tässä vain Rodbertuksella ja hänen kaltaisillaan saksalaisilla professori-koulumestareilla, jotka pitävät lähtökohtanaan »käsitettä» arvo, eikä »yhteiskunnallista oliota», »tavaraa», ja jotka antavat tämän käsitteen itsessään jakaantua kahtia ja riitelevät sitten, kumpi näistä molemmista houreista on todellinen Jaakoppi.
Mutta se, mikä pöyhkeilevän sanahelinän synkällä taustalla piilee, on yksinkertaisesti se kuolematon havainto, että ihmisen on kaikissa olotiloissa syötävä, juotava j.n.e. (ei voida samalla kertaa jatkaa: pukeuduttava, käytettävä veistä ja haarukkaa tahi omattava vuode tahi asunto, sillä näin ei ole laita kaikissa olosuhteissa: lyhyesti: että hänen on kaikissa olotiloissa tarpeittensa tyydyttämiseksi löydettävä ulkoisia esineitä luonnossa valmiina ja on hänen ne otettava haltuunsa tahi valmistettava ne siitä tilasta, missä ne luonnossa ovat tavattavissa; tässä todellisessa toiminnassaan suhtautuu hän tosiasiallisesti aina määrättyihin ulkoisiin esineihin kuten »käyttöarvoihin», s.o. hän käsittelee niitä aina käyttönsä esineinä. Tämän vuoksi on käyttöarvo Rodbertuksen mukaan »loogillinen» käsite: siis koska ihmisen täytyy myöskin hengittää, on »hengittäminen» »loogillinen», mutta ei suinkaan »fysiolooginen» käsite. Mutta Rodbertuksen koko typeryys tulee ilmi hänen laatimassaan »loogillisen» ja »historiallisen» käsitteen vastakohdassa! Hän käsittää »arvon» (taloustieteellisen arvon vastakohtana tavaran käyttöarvolle) vain sen ilmenemismuodossa, vaihtoarvossa, ja koska tämä esiintyy vain siellä, missä vähintäin joku osa työntuotteista, käytönesineistä, toimii »tavaroina», — ja näin taas ei ole ollut alusta alkaen, vaan vasta määrätyllä yhteiskunnallisella kehityskaudella, siis historiallisen kehityksen määrätyllä asteella, — niin on vaihtoarvo »historiallinen» käsite. Jos Rodbertus olisi nyt — jälempänä tulen selvittämään, miksi hän ei ole näin tehnyt — eritellyt edelleen tavaroiden vaihtoarvoa — sillä vaihtoarvo on olemassa vain siellä, missä esiintyy tavaroita monikossa, erilaisia tavaralajeja — niin olisi hän löytänyt »arvon» tämän ilmenemismuodon takaa. Jos hän olisi edelleen tutkinut arvoa, niin olisi hän havainnut, että siinä on kysymyksessä olio, »käyttöarvo» pelkkänä ihmistyön todellistuttamana, yhtäläisen inhimillisen työvoiman käyttämisenä, ja sentähden tämä sisältö esiintyy esineen todellisena luonteena, joka on sille itselleen esineellisesti ominaista, vaikkakin tämä sisältö ei ilmene sen [tavaran] luontaismuodossa (mikä juuri tekeekin välttämättömäksi erikoisen arvomuodon). Hän olisi siis havainnut, että tavaran »arvo» ilmaisee vain historiallisesti kehittyneessä muodossa sitä, mikä on samalla tavoin olemassa kaikissa muissa historiallisissa yhteiskuntamuodoissa, vaikkakin toisessa muodossa, nimittäin työn yhteiskunnallista luonnetta, mikäli työtä tehdään yhteiskunnallisen työvoiman käyttämisenä. Kun täten tavaran »arvo» on vain määrätty historiallinen muoto jollekin, mikä on olemassa kaikissa yhteiskuntamuodoissa, niin näin on asianlaita myöskin »yhteiskunnalliseen käyttöarvoon» nähden, mikäli se kuvaa tavaran »käyttöarvoa». Herra Rodbertus on lainannut arvonsuuruuden mitan Ricardolta, mutta samaten kuin Ricardo ei hänkään ole tutkinut tahi käsittänyt itse arvon perusolemusta: esim. [työprosessin] »yhteistä» luonnetta alkuperäisessä yhteiskunnassa, mikä on yhteenkuuluvien työvoimien yhteiselimistö, ja tämän vuoksi työn [»yhteistä» luonnetta] näiden voimien käyttämisenä.
Enempi käsittely tarpeetonta Wagnerin loruilusta tämän asian yhteydessä.
[*] »Reunamuistutukset» on Marx'in viimeinen taloustieteellinen työ. Se on kirjoitettu erääseen otevihkoon vuosilta 1881/82, jonka nimenä on: »Oekonomisches en général (X)». Seuraavat otteet tästä työstä julkaistaan painettuna ensimäisen kerran. Tekstin käsittämisen helpoittamiseksi on toimitus lisännyt eräitä sanoja, jotka tekstissä on pantu hakasten sisään. Marxin merkinnät koskevat kirjaa, jonka täydellinen nimi on Adolph Wagner: »Allgemeine oder theoretische Volkswirtschaftlehre. Erster Teil. Grundlegung. Grundlagen der Volkswirtschaft. Volkswirtschaft und Recht, besonders Vermögensrecht." Toinen, huomattavasti parannettu ja suuresti lisätty painos. Leipzig ja Heidelberg, 1879. Se on ilmestynyt »Poliittisen taloustieteen oppikirjan» I niteenä erillisissä itsenäisissä osissa A. Wagnerin ja E. Natzen toimittamana. — Toim.
[1] Sivunumerot viittaavat »Pääoman» I kirjan toiseen painokseen. — Toim.
[2] Marx osoittaa tässä, että hänen arvoteoriansa on todellisuudessa »kustannusteoria», kun »kustannuksilla» ymmärretään tavaran »todellisia kustannuksia», s.o. käytettyä työtä. »Tavaran kapitalistiset kustannukset saavat mittansa pääoma-kulungeissa, tavaran todelliset kustannukset työ-kulungeissa.» (»Das Kapital», III. kirja, 1. luku.) — Toim.
[3] Wagnerilla: nykyisessä vapaassa vaihdossa. — Toim.