Kirjoitettu: 6. kesäkuuta 1884
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 380. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 6. kesäkuuta 1884
...Emme kykene tempaisemaan joukkoja pois liberaalisilta puolueilta ennen kuin nämä saavat tilaisuuden munata itsensä käytännössä, tulla ruoriin ja näyttää etteivät osaa mitään. Olemme yhä edelleen, kuten vuonna 1848, tulevaisuuden oppositio ja meidän on siis saatava ruoriin äärimmäisin nykyisistä puolueista ennen kuin voimme tulla nykyiseksi oppositioksi siihen nähden. Poliittinen ummehtuneisuus ts. aikamme virallisten puolueiden tarkoitukseton ja päämäärätön taistelu ei ajan mittaan voi olla hyödyksi meille. Toinen asia on näiden puolueiden edistyksellinen taistelu, jonka kulussa painopiste siirtyy jatkuvasti vasemmalle. Juuri näin tapahtuu Ranskassa, jossa poliittinen taistelu tapahtuu kuten aina klassisessa muodossa. Toisiaan seuraavat hallitukset menevät yhä enemmän vasemmalle ja Clemenceaun ministeriö on jo näköpiirissä; se ei ole vielä äärimmäisin mahdollisista porvarillisista hallituksista. Jokaisen vasemmalle siirtymisen myötä tehdään myönnytyksiä työläisille (vrt. viimeistä lakkoa Denainissa, jossa ensi kertaa sotaväki ei puuttunut asioihin),[1] ja mikä tärkeintä, kenttää raivataan yhä ratkaisevaa taistelua varten, puolueiden asemat tulevat yhä selvimmiksi ja ilmeisemmiksi. Tärkeimpiä tapahtumia on mielestäni tämä hidas, mutta pysähtymätön Ranskan tasavallan kehitys kohti vääjäämätöntä lopputulostaan — jakautumista kahteen vastakkaiseen leiriin, radikaaliseen, valesosialistiseen porvaristoon ja todella vallankumouksellisiin työläisiin; ja toivon, ettei se keskeydy; ja olen iloinen, ettei meidän väkemme ole vielä tarpeeksi vahva Pariisissa (sitä voimakkaampaa sen vuoksi maakunnissa) tullakseen viekoitelluksi vallankumouksellisen fraasin avulla kaappauksiin.
Niin klassisen puhtaasti kuin Ranskassa ei kehitys sekavassa Saksassa luonnollisestikaan kulje; siihen olemme liiaksi takapajulla ja koemme kaiken vasta kun muualla se on mennyttä elämää. Mutta virallisten puolueidemme kaikesta kurjuudesta huolimatta on mikä tahansa poliittinen elämä meille paljon suotuisampaa kuin nykyinen poliittinen hautausmaa, missä ei tapahdu mitään muuta kuin ulkopoliittista salajuonittelua...
[1] Helmikuun lopussa 1884 Anzenin kivihiilikaivoksilla Denainin piirikunnassa alkoi suuri lakko, johon osallistui noin 2000 työläistä. Se kesti huhtikuun puoliväliin jä päättyi siihen, että työnantajat luopuivat uusien, työläisille raskaampien työehtojen asettamisesta. Toim.