Friedrich Engels

Engels August Bebelille

1884


Kirjoitettu: 11.–12. joulukuuta 1884
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 385–388. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Leipzigiin

Lontoo, 11.—12. joulukuuta 1884

...Meillä on se suuri etu, että teollinen vallankumous on täällä vasta täydessä käynnissä, kun se taas Ranskassa ja Englannissa on pääpiirteissään loppuunviety. Siellä on jako kaupunkiin ja maaseutuun, teollisuus- ja maanviljelyalueeseen kehittynyt niin pitkälle, että muutoksia tapahtuu vain hitaasti. Ihmiset syntyvät ja kasvavat enimmäkseen niissä olosuhteissa, joissa heidän on myöhemmin elettävä; he ovat tottuneet niihin, jopa heilahtelut ja kriisit ovat tulleet heille miltei tavanomaisiksi. Tämän lisäksi painavat muistot liikkeen aikaisemmista epäonnistuneista yrityksistä. Meillä kaikki sitä vastoin on vielä muuttuvaa ja vaihtelevaa. Kapitalistinen kotiteollisuus tunkee syrjään vanhan, omaa tarvetta tyydyttävän talonpoikien teollisen tuotannon jäänteet, kun taas toisaalla kapitalistinen kotiteollisuus väistyy koneiden tieltä. Ja juuri meidän aivan hännänhuipussa laahustavan teollisuutemme luonne tekee vallankumouksen sitäkin perusteellisemmaksi. Koska englantilaiset ja ranskalaiset ovat jo kaapanneet kulutus- ja ylellisyysesineiden joukkotuotannon itselleen, jää meidän vientiteollisuudellemme etupäässä vain pikkutavara, mikä toisaalta tyydyttää myös joukkojen tarpeita ja jota tuotetaan aluksi kotiteollisuuden puitteissa, vasta myöhemmin, tuotannon kohotessa joukkomittaiseksi, koneilla. Kotiteollisuus (kapitalistinen) leviää näin paljon laajemmille alueille ja raivaa maaperää sitäkin perusteellisemmin. Jos jätämme laskuista Elben takaisen Preussin, siis Itä- ja Länsi-Preussin, Pommerin, Posenin sekä suurimman osan Brandenburgia ja vielä Vanhan Baijerin, niin on vähän alueita, joilla talonpoikia ei yhä enemmän ja enemmän temmattaisi kotiteollisuuden piiriin. Näin vallankumouksellistettu alue tulee meillä olemaan suurempi kuin missään muualla.

Edelleen. Koska kotiteollisuudessa työskentelevä työläinen harjoittaa tavallisesti pientä peltoviljelyään, syntyy mahdollisuus painaa palkkoja alaspäin tavalla joka ei kävisi missään muualla päinsä. Maanviljelyn ja teollisuuden yhdistäminen, mikä aikaisemmin oli pienen ihmisen onni, tulee nyt kapitalistisen riiston vahvimmaksi keinoksi. Perunamaa, lehmä, pienmaanviljely mahdollistavat työvoiman myymisen alle hintansa; ne pakottavat siihen, koska ne sitovat työläisen maahan, joka silti ravitsee hänet vain osittain. Siten teollisuus tulee meillä vientikelpoiseksi lahjoittamalla useimmissa tapauksissa melkein koko lisäarvon ostajalle, kun kerran kapitalistin voitto koostuu normaalin työpalkan pienentämisestä. Osapuilleen tällainen on asiaintila kaikessa maaseutukotiteollisuudessa, muttei missään se ilmene niin räikeästi kuin meillä.

Sen lisäksi vuoden 1848 vallankumouksen sekä sen porvarillisten edistysaskelien (niin heikkoja kun ne olivatkin) käynnistämä teollinen kumous nopeutui suunnattomasti ensinnäkin siitä, että vuosina 1866–70 poistettiin sisäiset esteet sekä toiseksi ranskalaisten miljardien ansiosta, jotka oli lopulta sijoitettava kapitalistisella tavalla.[1] Näin olemme nyt päätyneet teolliseen kumoukseen, joka on perusteellisempi ja syvempi, alueellisesti laajempi ja mittavampi kuin muissa maissa; ja tähän lisätään aivan tuore, koskematon, tappioiden masennusta kokematon proletariaatti, sekä vihdoin — kiitos Marxin — sellainen taloudellisen ja poliittisen kehityksen syiden ja vastaisen vallankumouksen edellytysten ymmärrys, jota kenelläkään edeltäjällämme ei ollut. Mutta sen vuoksi olemme myös velvollisia voittamaan.

Mitä tulee puhtaaseen demokratiaan ja sen osuuteen tulevaisuudessa, niin en ole samaa mieltä kanssasi. On itsestään selvää, että se esittää Saksassa paljon vähäpätöisempää osaa kuin teollisesti aikaisemmin kehittyneissä maissa. Mutta tuo ei estä sitä tulemasta vallankumouksen hetkenä väliaikaisesti merkitykselliseksi ääriporvarillisena puolueena, jollaisena se esiintyi jo Frankfurtissa,[2] koko porvarillisen ja jopa feodaalisen talouden viimeisenä pelastavana oljenkortena. Sellaisella hetkellä koko taantumuksellinen joukko astuu puhtaan demokratian taakse ja lujittaa sitä: kaikki mikä oli taantumuksellista, naamioituu silloin demokraattiseksi. Niinpä koko feodaalis-byrokraattinen joukko tuki vuonna 1848, maaliskuusta syyskuuhun, liberaaleja pitääkseen vallankumoukselliset joukot matalana ja sitten kun tämä onnistui, niin selvä että se potkaisi liberaalitkin pellolle. Näin hallitsi Ranskassa puhtaasti tasavaltalainen National-puolue,[3] heikoin kaikista, vuonna 1848 toukokuusta aina Bonaparten[4] joulukuisiin vaaleihin asti ainoastaan sen varassa, että sen taakse järjestäytyi liittoutunut taantumus. Näin on käynyt jokaisessa vallankumouksessa: kesyin, yleensä vielä hallituskelpoinen puolue tulee ohjaksiin, juuri koska voitetut näkevät vain siinä pelastuksen viimeisen mahdollisuuden. Meidän ei pidä odottaa, että kriisin hetkellä tulee valitsijoiden, siis kansakunnan enemmistö olemaan tukenamme. Silloin kaikki porvarit sekä feodaalisen omistajaluokan jäännös, suuri osa pikkuporvaristoa sekä maaseutuväestöä keräytyy ääriporvarillisen puolueen ympärille, joka tulee naamioitumaan äärimmäisen vallankumouksellisiin fraaseihin, ja pidän hyvin mahdollisena että se tulee olemaan edustettuna väliaikaisessa hallituksessa, jopa muodostamaan tilapäisesti sen enemmistön. Miten silloin ei tule toimia oltaessa vähemmistönä, on Pariisin vuoden 1848 helmikuun hallituksen sos.-dem. vähemmistö osoittanut. Toistaiseksi tämä on vielä akateeminen kysymys.

On totta että tapahtumat voivat mennä Saksassa toiseen suuntaan ja nimenomaan sotilaallisista syistä. Ulkoinen sysäys nykyisen asiaintilan vallitessa tuskin voi tulla muualta kuin Venäjältä. Jollei sitä tule, jos sysäys saa alkunsa Saksasta, niin vallankumous voi alkaa vain armeijasta. Aseistautumaton kansa on nykyaikaista armeijaa vastassa sotilaalliselta kannalta katsoen aivan häviävän pieni suure. Jos tällöin 20–25-vuotiaat reservimme, jotka eivät äänestä mutta harjoittelevat, astuisivat toimintaan, voitaisiin hypätä puhtaan demokratian yli. Tämäkin kysymys on tällä hetkellä vielä akateeminen, vaikka minä olenkin, tavallaan puolueen päämajan edustajan ominaisuudessa, velvollinen ottamaan sen huomioon. Joka tapauksessa ainoa vastustajamme kriisin aikana ja sen jälkeisenä päivänä on puhtaan demokratian ympärille ryhmittyvä taantumus]oukko, ja sitä emme mielestäni saa jättää ottamatta huomioon.

Jos esitätte lakiehdotuksia valtiopäivillä, niin on yksi jota ei tule unohtaa. Valtion maita vuokrataan enimmäkseen suurvuokraajille ja hyvin pieni osa niistä myydään talonpojille, joiden maaosuudet kuitenkin ovat niin pieniä, että uusien talonpoikien on pakko mennä päivätyöhön suurtalouksiin. Olisi vaadittava suurien jakamattomien maa-alojen vuokraamista maataloustyöläisten toveriosuuskunnille yhteisviljelyä varten. Valtakunnalla ei ole lainkaan tiloja ja siten kaiketi löytyy tekosyy mitätöidä tämäntapainen aloite. Mutta luulen että tämä soihtu on heitettävä maatalouden päivätyöläisten keskuuteen, mikä voi tapahtua valtiososialismista käytävien väittelyjen yhteydessä. Näin ja vain näin saamme maatyöläiset puolellemme; tämä on paras keino näyttää heille, että heidän tulee myöhemmin viljellä nykyisten armollisten herrojen suurtiloja yhteisvoimin. Ja kaveri Bismarckille, joka vaatii teiltä positiivisia ehdotuksia, tämä riittää vähäksi aikaa.

Parhaat terveiset.

Sinun F. E..

 


Toimituksen viitteet:

[1] Viittaus niihin viiteen miljardiin frangiin, jotka Ranska maksoi vuosien 1870–1871 Ranskan ja Preussin sodassa kärsimänsä tappion jälkeen solmitun rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Saksalle sotakorvauksena. Toim.

[2] Viittaus Saksan kansalliskokoukseen, joka kokoontui Frankfurt am Mainiin 1848–1849. Toim.

[3] National-puolue yhdisti maltillisia, porvarillisia tasavaltalaisia Armand Marrastin johdolla. Se tukeutui teollisuusporvaristoon ja siihen liittyvään liberaalisen sivistyneistön osaan. Puolueen kannattajat ryhmittyivät 1840-luvulla lehden »Le National» (»Kansallinen lehti») ympärille, joka ilmestyi Pariisissa 1830–1851. Toim.

[4] — Napoleon III:n. Toim.