Kirjoitettu: 4. joulukuuta 1889
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 419–421. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 4. joulukuuta 1889
Hyvä Adler!
Olen suositellut Sinulle Avenelin »Clootsia»[1] muokattavaksi seuraavista syistä:
Minun (ja Marxin) näkemysten mukaan kirja sisältää ensimmäisen arkistotutkimuksiin nojautuvan, oikean esityksen varsinkin Ranskan vallankumouksen kriittisestä kaudesta, nimittäin elokuun 10. ja thermidorin 9. päivien välisestä ajasta.[2]
Pariisin Kommuuni ja Cloots puolsivat vallankumousta propagoivaa sotaa ja pitivät sitä ainoana pelastuskeinona, kun taas Comite du salut public[3] valtiomiestyi, säikähti Euroopan koalition edessä, pyrki rauhaan jakamalla koalition. Danton halusi rauhaa Englannin, siis Foxin ja englantilaisen opposition kanssa, jotka toivoivat vaaleissa pääsevänsä peränpitäjiksi. Robespierre punoi Baselissa juonia Itävallan ja Preussin kanssa ja halusi järjestää asiat näiden avulla. Molemmat yhdessä asettuivat Kommuunia vastaan, ennen kaikkea kukistaakseen henkilöt jotka halusivat vallankumousta propagoivaa sotaa, tasavallan leviävän koko Eurooppaan. He onnistuivat, kommuuni (Hébert, Cloots jne.) joutui mestauslavalle. Tästä alkaen sopu kuitenkuin kävi mahdottomaksi niiden välillä, jotka halusivat rauhaa vain Englannin kanssa ja jotka halusivat sitä vain saksalaisten valtojen kanssa, Englannin vaalit ratkesivat Pittin eduksi, Fox suljettiin vuosikausiksi hallituksesta, mikä luhisti Dantonin aseman, Robespierre voitti ja mestautti tämän. Mutta Avenel ei riittävästi ole korostanut sitä, että samalla kun mielipuolisuuteen asti yltynyt hirmuvalta oli tarpeen Robespierren pitämiseksi peräsimessä vallitsevissa sisäisissä olosuhteissa, kävi se kokonaan tarpeettomaksi Fleurusin voiton ansiosta, 26. kesäkuuta 1794.[4] Tuo voitto ei yksistään vapauttanut rajoja, vaan myös antoi Ranskalle Belgian ja välillisesti Reinin vasemman rannan; tällöin myös Robespierre kävi tarpeettomaksi ja kukistui 28. kesäkuuta.
Sota liittoutumaa vastaan sävytti koko Ranskan vallankumouksen, sen kaikki sykähtelyt riippuvat tästä sodasta. Kun liittoutunut armeija tunkeutuu Ranskaan — kiertäjähermo hallitsee, voimakasta sydämentykytystä, vallankumouksellinen kriisi. Kun se joutuu peräytymään, pääsee sympaattinen hermo vallalle, sydämenlyönnit hidastuvat, taantumusainekset tunkevat jälleen etualalle, plebeijit, vastaisen proletariaatin esi-isät, joiden energia valoi yksin voimaa vallankumoukseen, pannaan kuriin ja järjestykseen.
Traagista oli se, että sotaa henkensä uhalla, sotaa kansojen vapauttamiseksi kannattanut puolue osoittautui olevan oikeassa ja tasavalta voitti koko Euroopan, mutta voitti vasta kun tämä puolue oli pitkän aikaa ollut päättömänä; niinpä vallankumousta propagoivaa sodan sijaan astuivat Baselin rauha[5] sekä direktorion porvarisorgiat.[6]
Kirja pitää muokata perinjuurin uudelleen ja sitä on lyhennettävä — julistelu on karsittava pois, tosiseikkoja on täydennettävä ja esiteltävä ne selkeästi tavanomaisten historiankirjojen perusteella. Cloots voi tällöin väistyä tykkänään taka-alalle; »Lundis révolulionnaires'sta»[7] voidaan ottaa tärkeimmät seikat mukaan — näin aikaansaataisiin vallankumousta käsittelevä teos jollaista ei vielä koskaan ole kirjoitettu.
Selityksen siitä, miten Fleurusin taistelu teki lopun hirmuvallasta, antaa C. F. Köppen vuoden 1842 (ensimmäisessä) »Rheinische Zeitungissa» H. Leo'n »Ranskan vallankumouksen historian» erinomaisessa kritiikissään.
Paljon terveisiä vaimollesi ja Louise Kautskylle.
Sinun F. E.
[1] Georges Avenel, »Anacharsis Cloots l'orateur du genre humain» (»Anacharsis Cloots, ihmissuvun oraattori). Toim.
[2] Thermidor-kuun 9. päivänä (27.–28. heinäkuuta) 1794 tapahtui vastavallankumouksellinen valtiokaappaus, joka nujersi jakobiinihallituksen ja pystytti suurporvariston valtaan. 10. elokuuta 1792 kansankapina kukisti monarkian Ranskassa. Toim.
[3] Comité du salut public eli Yhteishyvän valiokunta oli Ranskan vallankumouksellisen hallituksen keskeinen elin jakobiinidiktatuurin kaudella (2. kesäkuuta 1793 – 27. heinäkuuta 1794). Toim.
[4] Fleurusin taistelussa Belgiassa 26. kesäkuuta 1794 Ranskan armeija löi Koburgin herttuan sotajoukot. Tämä voitto salli Ranskan vallankumouksellisen armeijan tunkeutua Belgiaan ja valloittaa sen. Toim.
[5] Baselin rauha solmittiin 5. huhtikuuta 1795 Ranskan ja ensimmäisestä ranskanvastaisesta liittoutumasta eronneen Preussin välillä. Toim.
[6] Direktorio (koostui viidestä direktorista joista yksi valittiin vuosittain uudestaan), toimeenpanovallan johtava elin Ranskassa, perustettiin jakobiinidiktatuurin 1794 kukistuttua ja 1795 hyväksytyn perustuslain mukaisesti. Napoleon Bonaparten vuoden 1799 vallankaappaukseen asti direktorio toimi Ranskan hallituksena joka vainosi demokraattisia voimia ja puolusti suurporvariston etuja. Toim.
[7] Georges Avenel, »Lundis révolutionnaires 1871–1874» (»Vallankumoukselliset maanantait 1871–1874»). Toim.