Friedrich Engels

Engels Paul Lafarguelle

1893


Kirjoitettu: 27. kesäkuuta 1893
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 460–464. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Le Perreux'hön

Lontoo, 27. kesäkuuta 1893

Hyvä Lafargue!

Olitte täysin oikeassa tehdessänne vastarintaa anarkistien ja boulangististen hurraapatrioottien typeryyksiä vastaan; ei sekään muuttaisi mitään, jos jopa Millerand ja Jaurès (jotka varmaankin ovat tässä käyneet teidän edellänne) olisivat antaneet asiaan panoksensa. Etenkin yleisten vaalien aattona on rikos jättää asiat alttiiksi panettelulle. Tässä kohdin olemme siis samaa mieltä; saksalaiset ovat tehneet tarkalleen näin useammin kuin kerran, ideaalisella antipatrioottisella tasolla viihtyvän Bonnierin suureksi harmiksi (hän tosin on antipatrioottinen ennen kaikkea toisten puolesta, sillä kukaan ei toivo enemmän kuin hän, että »Ranska seisoisi liikkeen kärjessä»). Ja nyt kansallinen neuvosto julistautuu päättävästi patrioottiseksi — juuri hetkellä, jolloin Saksan vaalit yhtä päättävästi osoittavat, että liikkeen kärjessä ei seisokaan Ranska, Bonnier parka, hän oli sunnuntaina täällä ja näytti aivan murtuneelta.

Vetoomuksenne tekee toivoakseni vaikutuksen Ranskassa. Toivon yhtä suuresti, että se Saksassa on jäävä huomiotta. Näin seuraavasta syystä (nämä eivät kylläkään ole mitään vakavia asioita, mutta uskon silti että minun on kiinnitettävä niihin huomiotanne, jotta seuraavan kerran vältätte ne):

En koskettele patriootti-sanan sovellusta, sitä, että te esitätte itsenne ainoina »todellisina» patriootteina. Tällä sanalla on niin ahdas merkitys — tai pikemminkin niin moniselitteinen, miten milloinkin —, etten koskaan uskaltaisi nimittää itseäni sillä tavoin. Olen puhunut ei-saksalaisille saksalaisena, kuten puhun saksalaisille yksinkertaisesti internationaalilaisena; ja uskon että olisitte saavuttaneet enemmän vaikutusta jos olisitte yksinkertaisesti julistaneet olevanne ranskalaisia — sehän ilmaisee tosiasian, johon sisältyvät tästä koituvat loogiset seuraukset. Mutta jättäkäämme tämä, se on tyylikysymys.

Olette myös aivan oikeassa tuntiessanne ylpeyttä Ranskan vallankumouksellisesta menneisyydestä ja uskoessanne, että tämä vallankumouksellinen menneisyys painaa leimansa maan sosialistiseen tulevaisuuteen. Minusta kuitenkin näyttää, että olette tässä hieman liiaksi ajautuneet blanquilaisuuteen, siis teoriaan, että Ranskan on määrä näytellä proletaarisessa vallankumouksessa samaa (ei ainoastaan alkuunpanijan, vaan myös johtajan osaa), joka sillä oli vuosien 1789–98 porvarillisessa vallankumouksessa. Tällainen sotii aikamme taloudellisia ja poliittisia tosiasioita vastaan. Ranska on teollisessa kehityksessä jäänyt Englannista jälkeen; nykyisin se on jäänyt jälkeen myös Saksasta, joka vuodesta 1860 lähtien on ottanut jättiläisaskelia; Ranskan työväenliikettä ei tänään voida verrata Saksan työväenliikkeeseen. Mutta enempää ranskalaiset, saksalaiset kuin englantilaisetkaan eivät voi nauttia kunniasta, että olisivat yksin kaataneet kapitalismin; kun Ranska — ehkä — antaa merkin, on taistelu ratkeava Saksassa, missä sosialismin aate on laajimmin levinnyt ja teoria perusteellisimmin tunkeutunut joukkoihin; tästä huolimatta ei Ranska eikä Saksa voi lopullisesti varmistaa voittoa niin kauan kuin Englanti pysyy porvariston käsissä. Proletariaatin vapautus voi olla vain kansainvälistä toimintaa; jos yritätte tehdä sen vain ranskalaisten toimin, teette sen mahdottomaksi. Tiedättekö, mihin porvarillisen vallankumouksen yksinomaisesti ranskalainen johto on vienyt — vaikkakin se toisten kansakuntien tyhmyyden ja pelkurimaisuuden takia oli väistämätöntä — ?; se on johtanut Napoleoniin, valloituksiin, pyhän allianssin maahanhyökkäyksiin. Toivoa Ranskalle tulevaisuudessa samaa osaa on samaa kuin toivoa kansainvälisen proletaarisen liikkeen vääristymistä, samaa kuin saattaa Ranska naurettavaksi, kuten blanquilaiset tekevät; rajojen tällä puolen heidän pyyteitä nimittäin nauretaan.

Näettehän, mihin sellainen johtaa: Puhutte, että

»Ranska kohotti liput Pariisin kuolemattomassa kongressisaan 1889», jne., jne.

Mitenkä te Pariisissa mahtaisittekaan nauraa, jos belgialaiset sanoisivat: niin teki Belgia Brysselin kuolemattomassa kongressissaan 1891, tai Sveitsi omassa Zürichin kuolemattomassa kongressissaan! Sillä näiden kongressien työt ja toimenpiteet eivät ole ranskalaisia, belgialaisia tai sveitsiläisiä, vaan ne ovat kansainvälisiä.

Sitten te vielä sanotte:

Ranskan työväenpuolue »vastustaa yhdessä saksalaisen sosiaalidemokratian kanssa Saksan keisarikuntaa, Belgian työväenpuolueen kanssa Coburgien monarkiaa, italialaisten kanssa Savoijin monarkiaa» jne., jne.

Tätä kaikkea vastaan ei olisi mitään huomauttamista, jos olisitte lisänneet: ja kaikki nämä puolueet vastustavat yhdessä meidän kanssamme porvarillista tasavaltaa, joka sortaa, panamisoi meitä ja sitoo meitä Venäjän tsaariin. Loppujen lopuksi teidän tasavaltanne on syntynyt vanhan Vilhelmin[1] ja Bismarckin välityksellä, se on aivan yhtä porvarillinen kuin kaikki monarkistiset hallituksemme, ja erehdytte pahasti jos luulette Eläköön tasavalta! -huudoilla heti Panaman skandaalin jälkeisenä aamuna löytävänne koko Euroopasta ainoankaan kannattajaa. Tasavaltainen muoto on monarkian yksinkertainen negaatio — ja monarkian luhistuminen on tapahtuva vallankumouksen yksinkertaisena lopputuloksena; Saksassa porvarilliset puolueet ovat siinä määrin menehtyneet, että meidän monarkiasta tulisi välittömästi siirtyä sosiaaliseen tasavaltaan. Ette siis voi asettaa porvarillista tasavaltaanne enää monarkioita vastaan, jonakin johon toisten kansakuntien tulisi pyrkiä. Teidän tasavaltanne ja meidän monarkiamme — proletariaatin kannalta ne ovat yksi ja sama asia; kun te autatte meitä meidän monarkistista porvaristoamme vastaan, autamme me teitä tasavaltalaista porvaristoanne vastaan. Tämä on keskinäisen toiminnan asia, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että jalomieliset ranskalaiset tasavaltalaiset vapauttaisivat monarkioiden alamaisraukat; sellainen ei vastaa internationalismin ajatusta ja vielä vähemmän historiallista tilannetta, jolloin on tasavaltanne langennut tsaarin jalkoihin. Älkää unohtako, että kun Ranska tsaarin etujen mukaisesti ja hänen tuellaan julistaa Saksalle sodan, on Saksa oleva vallankumouksellinen keskus.

On mainittava muuan toinenkin varsin harmillinen seikka: te vastustatte

»yhdessä saksalaisen sosiaalidemokratian kanssa contre l'Empire d'Allemagne».

Porvarillinen lehdistö kääntää tämän »Saksan valtakuntaa vastaan». Ja näin sen sitten lukee koko maailma. Merkitseehän »Empire» niin »valtakuntaa» kuin »keisarikuntaa» (keisarillista hallitusta); mutta »valtakunnassa» korostuu keskusvallan luonne kansallisen yhtenäisyyden edustajana, ja tämän yhtenäisyyden, olemassaolonsa poliittisen ehdon puolesta Saksan sosialistit kamppailisivat viimeiseen asti. Saksaa emme ole milloinkaan halunneet palauttaa ennen vuotta 1866 vallinneeseen hajanaisuuden ja voimattomuuden vaiheeseen. Jos olisitte sanoneet »keisaria vastaan», tai »keisarillista hallitusta vastaan», ei silloin olisi ollut paljoja vastaväitteitä. Viheliäinen Vilhelm[2] tosin ei ole niiden mittojen mies että sellaista kunniaa ansaitsisi; vihollisen muodostaa omistava luokka, maanomistajat ja kapitalistit; ja tämä ymmärretään Saksassa niin hyvin, että työläisemme eivät käsittäisi, mitä oikein tarkoittaa tarjouksenne auttaa heitä voittamaan Berliinin narri.

Olen siksi pyytänyt Liebknechtiä olemaan puhumatta julistuksestanne niin kauan kuin porvarilliset lehdet eivät siitä puhu; jos tämän onnettoman ilmaisun nojalla meikäläisiä syytettäisiin pettureina, johtaisi se melkoisen piinalliseen väittelyyn.

Lyhyesti sanottuna: pieni keskinäisen toiminnan lisä ei olisi vahingoksi — kansakuntien keskinäinen tasa-arvoisuus on yhtä tärkeää kuin yksilöidenkin välinen.

Toisaalta kun esitätte tasavallan jonakin proletariaatille sinänsä toivottuna ja Ranskan valiokansana, niin estätte itseänne puhumasta epämiellyttävästä, mutta kiistämättömästä tosiasiasta, nimittäin Venäjän-allianssista tai pikemminkin Venäjän vasalliudesta.

Luullakseni tämä riittää. Toivon vakuuttaneeni teidät siitä, että elpyvän patrioottisuutenne ensi kiivaudessa olette hieman ampuneet yli maalin. Se ei ole kovin paha juttu, ja toivon sen menevän ohi pölyjä nostattamatta; mutta jos se ilmaantuisi jälleen, saattaisi se johtaa ikäviin kiistoihin. Julkaisemienne asiakirjojen on myös ulkomailla oltava käypiä, vaikka ne onkin tarkoitettu Ranskaa varten. Eiväthän, muuten, hyvät saksalaisemmekaan aina ole olleet ilmauksissaan tahdikkaita.

Mitä Saksan vaaleihin tulee, olen tappioista ylpeämpi kuin voitoista. Menetimme Stuttgartin, jossa valitsijoita oli 31 000, 128 puuttuvan äänen vuoksi, Labeckin — valitsijoita 20 000 — 154 äänen takia ja niin edelleen. Tällä kertaa kaikki puolueet lyöttäytyivät meitä vastaan, etelässä jopa demokraatit, jotka Stuttgartissa, Mannheimissa, Pforzheimissa ja Speyerissä jättivät meidät ja vain Frankfurtissa äänestivät meitä. Siitä, minkä olemme itsellemme valloittaneet, saamme — ensi kertaa — kiittää ainoastaan omaa voimaamme. Niinpä nuo 44 paikkaa ovatkin kymmenkertaisesti arvokkaampia kuin 100 liberaalien ja demokraattien avulla saavutettua.

Liberalismi on Saksassa täydellisesti hylätty. Puoluettamme lukuunottamatta ei enää ole olemassa mitään vakavasti otettavaa oppositiota. Vilhelm on saava sotilaansa, veronsa ja — sosialistinsa, armeijassa ja sen ulkopuolella, näiden lukumäärä kasvaa alituisesti. Sosialistien saamien äänten kokonaismäärä selviää vasta 10–15 päivän kuluttua; Bebel epäilee, että se ylittää 2 miljoonaa. Vuodenaika oli meitä vastaan, monet työläiset ovat kesällä hajautuneet maaseudulle eivätkä listat saavuta heitä; hän arvioi, että menetimme tästä syystä yli 100 000 ääntä.

Amiens'in julkinen katumuskirje on suurenmoinen. Vain ranskalaiset pystyvät sellaisiin nerokkaisiin iskuihin vanhentuneita lakeja vastaan.

Sydämellisiä terveisiä Lauralle ja Teille Louiselta.

Syleilkää Lauraa puolestani!

Ystävällisimmin Teidän
F. E.

 


Toimituksen viitteet:

[1] — Vilhelm I:n. Toim.

[2] — Vilhelm II. Toim.